Kirjoittamattomat pelisäännöt

35 kommenttia
«1

Viikonloppuna pizzeriassa löysin iltapäivälehden yleisönosastolta nimimerkin ”Valot pois” kirjoittaman jutun. Se eteni suunnilleen näin:

”Minua ärsyttää liikenteessä joidenkin ihmeellinen tapa vilkuttaa pitkiä valoja ohitukseen lähtiessä. On vaarallista sokaista edellä ajava peilien kautta. Olen huomannut vilkuttelun ärsyttävän myös rekkakuskeja, jotka vilauttavat valoja ohittajalle. Ja vielä niille, jotka tahallanne vaihdatte pitkille juuri ennen kohtaamista: Ensi kerralla lähden perääsi!”

Siinä taas näin kuinka erilaisella tavalla eri ihmiset ajattelevat liikenteessä. Olen nimittäin sitä mieltä, että on ihan hyvä ilmoittaa edessä ajavalle ”Tulen nyt ohi, älä siis kiihdytä tai siirry eteeni”. Yhtä hyvä on toivottaa ”Ole hyvä ja hyvää matkaa” ohitusmerkkini rohkaisemana minut ohittanutta ja tästä vilkulla kiittänyttä autoilijaa vilauttamalla pitkiä. Mitä mieltä muut asiasta ovat?

Ainakin minulle opetettiin autokoulussa, että ohitettavalle vilautetaan pitkiä ohituksen merkiksi ja kohtaamistilanteessa vaihdetaan takaisin kaukovaloille auton mitan tai parin päässä vastaantulijasta ja suunnataan katse tien oikeaan laitaan häikäistymisen estämiseksi. Tosin jo maalaisjärjellä ajateltuna tämä tuntuu paremmalta vaihtoehdolta kuin että tuijottaisi tarkasti suoraan jokaisen vastaantulijan valoja, jotta havaitsisi tämän mahdollisesti vaihtavan pitkille juuri ennen kohtaamista

  
  • Kyllä laki edelleen käskee käyttämään esim. ajovalojen vilkauttamista, jos se kuskin mielestä on ”vaaran välttämiseksi tarpeellista”.

    Ihmisillä tuntuu tosiaan olevan ihmeellisiä uskomuksia liikennesäännöistä ja ylipäätään liikennekäyttäytymisestä. Koska hyvin moni on asennoitunut sääntöihin negatiivisesti, ehkä onkin voimavarojen tuhkausta yrittää saada heitä ruotuun asennekasvatuksella. Asenteet ovat sitkeitä, eivät ne aikuisesta ihmisestä puhumalla lähde.

    Jospa resurssit käytettäisiinkin liikennesääntöjen opettamiseen niille, joilla asenne on kunnossa, mutta tiedot ei. Joka viikko olisi TV:ssä jokin lakipykälä käsittelyssä. Ei niitä tärkeimpiä niin monta ole, puolessa vuodessa kaikki, joita asia kiinnostaa, tietäisivät miten noin suurin piirtein pitäisi ajella.

    Viimeviikolla yksi kaveri kertoi varmana tietona, että laissa on pykälä, joka määrää soratieltä tulevan väistämään tasa-arvoisessa risteyksessä asvalttia ajelevaa. Kun kyselin häneltä, miten ajojärjestys ratkotaan pimeällä tai lumiseen aikaan, entä mistä vauhdissa erottaa öljysoran asvaltista, hän ei oikein osannut selittää asiaa, sanoi vain että ainakin vielä pari vuotta sitten oli laissa ihan varmasti tällainen pykälä.

    Miehellä on kilometrejä takana yli puoli miljoonaa, pelkkä työmatka yhteen suuntaan on n. 50 km ja ajelee huhujen perusteella!

      
  • Lainaus:
    24.01.2005 klo 14:26 TeeCee kirjoitti
    Jospa resurssit käytettäisiinkin liikennesääntöjen opettamiseen niille, joilla asenne on kunnossa, mutta tiedot ei. Joka viikko olisi TV:ssä jokin lakipykälä käsittelyssä. Ei niitä tärkeimpiä niin monta ole, puolessa vuodessa kaikki, joita asia kiinnostaa, tietäisivät miten noin suurin piirtein pitäisi ajella.

    Tätä ajatusta hain eräässä threadissä viitatessani Enska Itkosen "Tietoisku"-ohjelmaan mikä muistaakseni tuli aina ennen pääiltauutisia -60 ja -70 luvulla. Kyllä vinkit ja tiedot olivat täysin järkeviä, jopa minulle juuri kortin saaneelle Amerikanautoilijalle! Monikohan täällä olevista muistaa sen ollenkaan?

      
  • Olin tyytyväinen kun viikonloppuna ajelin ajatuksissani ja takana tuleva vilkutti valoja merkiksi että lähtisi ohittamaan. Itse en ole tehnyt näin. Mutta on se hyvä huomata että joku sieltä lähtee ohittamaan, eikä vahingossakaan kiilaa ohittajaa.

      
  • Olen myös ihmetellyt tällaisten liikenteen perusasioiden tietoiskujen vähyyttä mediassa. Liikenteessä niin me vanhat kuin nuoretkin ajamme välillä miten sattuu ja aiheutamme vaaratilanteita, koska autokoulun jälkeen opit unohtuvat nopeasti ja sopeudutaan ajamaan yleisen vaihtelevan villin tyylin mukaisesti.

    Sanomalehdissä ei juuri liikennetietoiskuja näy, ehkä kerran viikossa kirjoitetaan vain autoista. Tai sitten liikenneartikkeli kertoo jostain erikoistilanteesta tai -tapahtumasta. Perustietoa tarvitaan, vaikka sen pitäisi olla hallussa. Mutta kun ei näytä olevan!

    Esim. levikiltään ja lukijamäärältään ylivoimaisen Hesarin lauantaisen Auto-osion sivulle selvästi erottuva liikennetietoisku sopisi mainiosti - selkeästi kuvien kanssa lyhyesti selvitettynä. Samoin tietysti moniin muihin lehtiin.

    Sama pätee televisioon, jossa kunkin asian havainnollistaminen olisi helppoa. Viiden minuutin viikottainen tietoisku ennen tai jälkeen puoli yhdeksän uutisia YLE1:llä olisi hieno juttu. Jos YLE on tyhjätasku, Maikkari voisi tehdä vastaavan mainosrahoilla. Joku turvallisuusimagostaan huolehtiva automerkki lähtisi varmaan sponssaamaan ja luulisi Liikenneturvalla ja Autoliitollakin olevan interessejä.

      
  • SixPack: ” Tätä ajatusta hain eräässä threadissä viitatessani Enska Itkosen "Tietoisku"-ohjelmaan mikä muistaakseni tuli aina ennen pääiltauutisia -60 ja -70 luvulla.”

    Mitä, oliko 60- ja 70-luvuilla jo autoja???!!!

    Tuollaisen kampanjan teko on vaativa homma. Sen pitäisi upota sekä aloittelijoihin että kokeneisiin, kaikenikäisiin ja vielä molempiin sukupuoliin. Miten saada miljoona kilometriä ajanut mies kiinnostumaan aiheesta, jonka tämä mielestään tuntee ei pelkästään hyvin, vaan muita, iskun tekijöitäkin, paremmin ja samaan aikaan 70-vuotias 10.000 km ajanut mummeli pysymään ruudun ääressä. No, huono esimerkki, sellainen ei kai ehdi yhden tietoiskun aikana ruudun edestä mihinkään.

    Esimerkki oli huono myös kokeneen miehen osalta, tulee mieleen, minkä ryöpytyksen Puskuri-ohjelma sai palstan ”asiantuntijoilta”. Sama ilmiö näkyy liikenteessäkin, ”jos et pelaa liikenteessä kanssani samaa peliä, häivy teiltäni”. Ihan niin kuin kukaan voisi pelata toisten mielestä oikein peliä, jonka säännöt muuttuvat sekunnista toiseen.

    Nämä kaiken luonnostaan tietävät ovat sitä ryhmää, johon ei enää puhe auta, he leikkivät tosissaan rosvoa ja poliisia liikenteessä lopun ikäänsä, joten heidän menettämisestään yleisön joukosta ei kai kannata surra.

    Tärkein kohderyhmä olisi lapset eli tulevat kuskit sekä ihmiset, jotka eivät ole viitsineet kerrata liikennesääntöjä kortin saannin jälkeen ja jotka eivät vielä ole keksineet omia sääntöjä ja rakastuneet niihin.

      
  • Uskoisin säännöllisten tietoiskujen parantavan tilannetta. Olisihan se nostalgistakin, jos uutisten jälkeen ruutuun tulisi kämmenen kuva, jossa palaa liekki. Sehän tietoiskun tunnus oli 80-luvulla.

    Vaikutuksessa toimii samat pelisännöt kuin mainonnassakin. Erona vain olisi se, että asioina olisivat faktat eikä yrityksen mainospuheet. Mainontakin vaikuttaa ihmisten mielipiteisiin tuotteista ja lisää myyntiä. Miksei siis faktoihin perustuva liikennetiedotus?

    Joihinkin ei tietenkään heti uppoa muu kuin oma, tilanteen mukaan itselle sopivaksi muuttuva mielipide, mutta eihän täydellisyyteen päästä missään muussakaan. Jos suurelle joukolle säännöistä ja fysiikasta epävarmoja, mutta omaksumiskykyisiä kuljettajia saataisiin taottua asioita päähän, paranisi tilanne kokonaisuutenakin ehkä siten, että yleinen ilmapiiri kallistuisi terveempään suuntaan.

    Jos verrataan vaikka Suomen, Ruotsin ja Saksan liikennekulttuuria, havaitaan selviä eroja. Kulttuurihan syntyy ihmisten teoista ja ajatuksista. Vallitsevan kulttuurin mukaan toimiminen on helpompaa kuin lain pakottamana. Ruotsissa voisi olla vaikeata ajella sellaisen henkilön, joka toimii vastoin paikallista kulttuuria pitäen kiinni tiukasti omista oikeuksistaan. Tämän tapainen mekanismi voisi ohjata ongelmatapauksiakin vähitellen järkevämpään suuntaan, ehkä kynnys kyseenalaistaa tapoja olisi suurempi kuin kyykytykseen laadittuja sääntöjä.


    [Herbert muokkasi tätä viestiä 25.01.2005 klo 12:22]
      
  • Vertaillaanpa muihin tietoiskukampanjoihin:

    Vähentikö viime vuonna TV:ssäkin esitetty "Vesiturvamiehet" -kampanja hukkumisia?

    Ote osoitteesta www.vesiturvallisuus.net:

    Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton keräämien ennakkotietojen mukaan Suomessa on lokakuun loppuun mennessä hukkunut 146 ihmistä. Viime vuonna hukkuneita oli vastaavaan ajankohtaan mennessä 158 eli hukkuneita on tänä vuonna tähän mennessä 12 vähemmän. Vähennystä on tapahtunut erityisesti uidessa hukkuneiden määrässä. Uidessa hukkuneita on 26 vähemmän kuin viime vuonna. Vesiliikenteessä hukkuneiden määrä on myös vähentynyt seitsemällä . Hukkuneista on miehiä 122(-12) ja naisia 23(-1).

    Eli parempaan suuntaan. Oliko kampanjalla vaikutusta vai oliko kyse vain tuurista? Kuka tietää. Mm. sääolot vaikuttavat hukkumistilastoihin.

    Entäpä vähentikö TUKESin "Käytä Suojalaseja" -kampanja ilotulitteista aiheutuneita vammoja? Vertailu on viime uudelta vuodelta on vaikeaa, kun Aasian hyökyaalto saattoi vähän rauhoittaa tilannetta aikaisempiin vuosiin verrattuna. Veikkaanpa kuitenkin (aikaisempia vuosia muistellen), että ei.

    Johtopäätös? En usko, että tietoiskut vaikuttaisivat siihen osaan väestöstä, joiden tavat tarvitsivat kaikkein eniten muutosta. Talvikin yllättää osan autoilijoista joka vuosi.

    [jalkkis muokkasi tätä viestiä 25.01.2005 klo 12:40]
      
  • En usko että jotkut tehoiskukampanjat toimivat kovinkaan hyvin siihen nähden mitä ne maksavat. Järkevät ja muutenkin rauhalliset ihmiset ovat ehkä näiden ansiosta entistä tarkempia, paitsi eiväthän he usein mitään aiheutakkaan. Jotkut tyhmät riehujat eivät paljoa säännöistä välitä ei ainakaan mistään ohjeista tai opastuksista.
    Tietysti tulos on kiinni aina tehoiskukampanjoiden aiheesta ja laadusta. Mutta luulen että pääosin ne eivät toimi halutulla tavalla.

    [Tuomas muokkasi tätä viestiä 25.01.2005 klo 12:44]
      
  • Ensimmäinen tehoisku tulee tässä:

    [b]JÄTÄ KELI-JA PELIVARAA...MYÖS SIVUSUUNNASSA :sunglasses:

    Äskeisellä viittaan nykyiseen ajokulttuuriin jossa kohtaavat ajoneuvot ohittaa toisensa peilit hipoen ja pientareen puolelle jää jopa 1.5 metriä tyhjää tietä. Ja tv-mainokseen kuvien kera :smile:

    Muutoin noudatan liikenteessä myös rattimiehen mainitsemia juttuja. Vilkulla kiitos tien antajalle muun muassa.

      
  • Hukkumistilastot ovat siksi huono vertailukohta, että siinä alkoholi on ylivoimaisesti suurin osatekijä onnettomuuksiin. Juovuksissa ei enää viisaudet auta.

    "Alkoholi on yleinen syy hukkumisiin. Suurin hukkuneiden ryhmä on keski-ikäiset useimmiten humalaiset miehet, jotka ovat liikkeellä lammella tai järvellä pienellä soutuveneellä. Vuonna 1999 ilmestyneessä tutkimuksessa ilmeni, että lähes 80 prosentilla hukkuneista 25-64 -vuotiaista miehistä oli alkoholia veressään. Myös naisten hukkumisiin alkoholi vaikuttaa arvioitua enemmän"

    Lähteenä samat sivut kuin ylempänä.


    Autoilu pääasiassa tapahtuu selvinpäin, vaikka rattijuopumus onkin vakava ongelma. Siihen edes minä en usko tiedotuksen auttavan.

    Tuo Härvelin tietoisku oli nykyään mm. liikenneturvan harrastamasta valistuksesta mielestäni tyypillinen esimerkki, jolla ei tehoa saavuteta. Siinähän käsketään käyttäytymään tietyllä tavalla. Ei sellainen mene jakeluun. Vai ajetaanko vanhempien luota kotiin lähdettäessä normaalia varovaisemmin, kun äiti lopuksi sanoo:"Hyvää matkaa, ajakaa varovasti"?

    Tiedotus pitäisikin perustua ajatukseen, jossa katsojalle tarjotaan konkreettisia esimerkkejä erilaisen toiminnan vaikutuksesta (mm. eri nopeuksista, vireystilasta, ajoneuvon kunnosta) tilanteeseen ja sääntöjen kertausta varsinkin sellaisissa asioissa, joissa käytännön uskotaan olevan sääntö.

    Esimerkkinä voitaisiin tehdä testi, jossa ajetaan jokin kaupunkireitti kahdella eri nopeudella ja mitattaisiin jollain tavalla asioita, joita jää havaitsematta tai selkeitä virheitä. Suojatie olisi hyvä kohde havaintokyvyn testaukseen. Se varmasti antaisi ajattelemisen aihetta monille.

      
  • okei, otetaan shokki-isku, joka yleensä paremmin tehoaa junttikansaan.

    Videopätkä 1: kaksi autoa lähestyy toisiaan loivassa kaarteessa. Molemmat oman ajoratansa oikeassa reunassa. Oikeaan kaartavan auton perä heittää yllättäen autojen kohtaamishetkellä keskitielle, mutta kun sivulla tilaa on kuski saa nopealla vastaliikkeellä autonsa hallintaan ja autot ohittavat toisensa turvallisesti. Selvittiin pelkällä hikikarpalolla otsalla :sunglasses:

    Perään toinen videopätkä: Autot ajavat kaarteessa kumpikin keskiviivan tuntumassa. kohtaamishetki tulee ja äkkiä toisen auton perä hiukan heittää sivulle...metallin kirskuntaa pauketta ja ryskettä...hiljaisuus laskeutuu jäähdyttimestä purkautuvan vesihöyryn sihinän säestyksellä...viimeisenä kuvana kaksi autoa pellit kasassa. :frowning:

      
  • jalkkis: ” En usko, että tietoiskut vaikuttaisivat siihen osaan väestöstä, joiden tavat tarvitsivat kaikkein eniten muutosta.”

    Tuo on varmaan totta, mutta toisaalta niitä asenteiden asemasotaan jässähtäneitä on vähemmistö. Enemmistö uskoo, kun heille kertoo miten asia on, esimerkiksi missä kohtaa tietä autoa kuuluu ajaa, miten liitytään moottoritielle ja miten ryhmitytään.

    Ja se kaikkein tärkein ryhmä, vielä ajokortittomat lapset ja juuri kortin saaneet nuoret, saavat OIKEAA tietoa. Kohta kaveripiirin ihmeelliset uskomukset kivettyvät asenteiksi ja sen jälkeen ainoastaan poliisilla pelottelu voi edes hiukan hillitä menoa.

    Herbert:” Esimerkkinä voitaisiin tehdä testi, jossa ajetaan jokin kaupunkireitti kahdella eri nopeudella ja mitattaisiin jollain tavalla asioita, joita jää havaitsematta tai selkeitä virheitä. Suojatie olisi hyvä kohde havaintokyvyn testaukseen. Se varmasti antaisi ajattelemisen aihetta monille.”

    Tällaista minäkin tarkoitin; ei soosoteta sormi pystyssä ja lueta lakikirjaa kuin Jukolan velkjekset aapista, vaan kerrotaan asioista, perustellaan. Näytetään esimerkkejä, mielellään jotenkin sketsinomaisesti, jolloin ihminen katselee sitä vaikkei itse asia kiinnostaisikaan. Minä katson mielelläni Peteliuksen UMTS- ja laajakaistamainoksia, vaikkei aihe kiinnosta pätkän vertaa, samoin se kahvimainoksen poliisiauton takapenkillä istuva nuori kuplakuski jaksoi naurattaa kerta toisensa jälkeen.

    Tärkeää olisi myös olla leimaamatta ”sujuvasti” ajavia ääliöiksi, koska he varmaan oikeasti uskovat toimivansa oikein ja tuntevat joutuneensa hyökkäyksen kohteeksi jos heitä arvostellaan. Vaatii vahvaa luonnetta omaksua uutta tietoa ja ajattelutapoja, jos tuntee tulleensa nolatuksi tai syytetyksi. Tällä palstalla on muutamia esimerkkejä aiheesta.

      
  • Tienvarressa olevat ohjeet ovat hyviä esimerkiksi turvavälijutut, joissa neuvotaan ottamaan oikea turvaväli.

      
  • Älä vaan vaihda pitkiä ennenkuin vastaantuleva on päässyt ohi. Kaveri ei nimittäin näe mitään pariin sekunttiin, ja saattaa tappaa jonkun!

      
  • Lainaus:
    25.01.2005 klo 15:51 ritsa kirjoitti
    Älä vaan vaihda pitkiä ennenkuin vastaantuleva on päässyt ohi. Kaveri ei nimittäin näe mitään pariin sekunttiin, ja saattaa tappaa jonkun!

    Tuohan on loistava turvakampanjan iskulause, tuollaisia vaan teiden varsille niin ei kukaan kuole. :grin:

      
  • Tuomas: ” Tienvarressa olevat ohjeet ovat hyviä esimerkiksi turvavälijutut, joissa neuvotaan ottamaan oikea turvaväli.”

    Olisi mielenkiintoista tietää, onko niistä merkeistä ollut ihan oikeasti hyötyä. Ne hankalista kurveista varoittavat kelta-mustat ”kessunnatsat” lisäsivät ulosajoja siellä, missä niitä käytettiin, muistaakseni peräti 20 %. Ehkä tilanne on muuttunut, kai ne olisi kerätty pois jos ne olisivat sellaisia ansoja.

      
  • Kyllä niistä on ollut hyötyä, ei porukka enää aja ihan toisissaan kiinni, ero on huomattava. Välimatkoista on tullut juuri sopivat, paljon paremmat kuin missään muualla. Mutta jos kyltistä oikeasti on muka syntynyt onnettomuuksia, niin ne tulisi tietysti ottaa pois. (Pitäisiköhän laittaa tilalle liikkuvia mainoskuvatauluja, joissa olisi kesto n.10 sekuntia :wink: )

    [Tuomas muokkasi tätä viestiä 25.01.2005 klo 16:02]
      
  • Lainaus:
    25.01.2005 klo 12:41 Tuomas kirjoitti
    En usko että jotkut tehoiskukampanjat toimivat kovinkaan hyvin siihen nähden mitä ne maksavat.



    Lähes tämä koko leijuu vahvasti uskon varassa, mutta saahan sitä joskus kai jutella tunnepohjaltakin, jos ei olla ehdottomia.

    Tuo hinta-laatusuhde voi olla joskus yllättävä, riippuen tietysti siitä, miten eri asiat hinnoitellaan. Joskus oli juttua onnettomuuden kustannuksista. Jos ihminen hinnoitellaan kalleimman kaavan mukaan, saa varmasti säästyneellä hengellä monta tietoiskua parhaimpaan katseluaikaan. Jos ihmisen hinta muodostuu onnettomuuden välittömistä kustannuksista, ei summalla taida saada ainoatakaan pätkää telkkariin.

    Aiemmin esitetty sponsorointi mutkistaisi asioita vielä entisestään. Paljonko jokin firma hyötyisi rahoittamalla tällaista toimintaa?

      
  • Turvavälimerkeistä vielä hieman.

    Ongelmana niissä vaikuttaa olevan se, ettei kuljettajat täysin ymmärrä niiden merkitystä. Natsojen kohdalla kyllä monet jättävät kahden merkin pituisen välin, mutta joko ei ymmärretä tai unohdetaan, että ilmoitettu väli on eräänlainen minimiturvaväli rajoituksen mukaisella nopeudella hyvissä olosuhteissa.

    Joskus jonossa ajettaessa rytmi häiriintyy, kun jono merkkien kohdalla kaikki yhtäaikaa jättävät osoitetun välimatkan. Hyvää siinä on se, että asiasta muistutetaan. Huonoa se, että kaikki tekevät korjauksen yhtäaikaa, jolloin haitariliike jonossa kasvaa.

    Kuljettajien luonteesta tai keskittymisestä kertoo jotain se, että pian merkkien jälkeen asia unohtuu.

    Kerran entisen esimieheni kyydissä ollessani tämä kertoi jättävänsä natsojen kohdalla aina vaaditun turvavälin. Mielessäni heräsi kysymys, mikset jätä enempää. Tuohan on 2 sekunnin etäisyys, mikä tarkoittaa sitä, että hyvällä tuurilla hyvissä olosuhteissa voi välttää onnettomuuden yllättävässä tilanteessa. Vaadittu minimi raja-arvo ei siis vielä takaa turvallista liikkumista.

    Asiaa voisi verrata talonrakentamiseen. Rakennusmääräyskokoelmassa on kerrottu, paljonko talon lämmöneristävyyden pitää vähintään olla. Vaatimuksen täyttäminen ei kuitenkaan takaa lämmitysenergian suhteen taloudellista rakennusta, ainoastaan ulkopuolisten vaatimusten täyttämisen. Samoin suojabetonin paksuus pitää olla vähintään 25 mm. Asennuksessa pitää tavoitteena olla ehkä 35 mm, jotta jäisi toleranssia. Joka kohdassa tavoite ei kuitenkaan täyty. Autoillekin on varmasti määrätty monissa kohdissa rajoja, helppona esimerkkinä vaikkapa kulutuspintaan urien syvyys. Tyhmäkin ymmärtää, ettei 1,6 mm kesällä tai 3 mm talvella tarjoa minkäänlaisia ominaisuuksia, vaikka lain vaatimukset täyttyvätkin.

    Ehkä olisi aihetta keksiä parempi nimitys sanalle turvaväli. Ainakaan tielaitoksen ei pitäisi julistaa 2 sekunnin olevan sitä varsinkaan jos se ei usein vallitsevissa olosuhteissa sitä edes teoriassa ole.


      
  • Toivottavasti et ritsa ole tosissasi valojen käytön kanssa ja toivottavasti Tuomaksen kommentti siihen oli huono vitsi.

    Juuri tällaisista pikkujutuista(?) pitäisi näyttää televisiospotteja. Edellä olikin jo hyviä esimerkkejä. Tässä lisää:

    1.
    Näytetään ensin kuinka pimeällä maantiellä tulee auto vastaan. Etumatkustaja kommentoi: "Vaihda jo lyhyille, vastaantulijaa varmaan häikäisee."
    Samassa tielle kävelee kaksi hirveä peräkkäin, autot jarruttavat ja välttävät törmäykseen.
    Heti perään samaan tilanne, tällä kertaa kuljettaja tottelee, vastaantulijakin vaihtaa lähivaloille. Parin sekunnin kuluttua rysähtää, mutta mitään ei näy.

    2.
    Sama tilanne, autot kohtaavat ja kuljettaja vaihtaa kaukovaloille juuri ennen kohtaamista, kuva suuntautuu oikealle, kuljettaja näkee hirven, jarruttaa ja välttää kolarin.
    Sama tilanne, mutta kuva seuraa vastaantulevaa autoa, kuljettaja vaihtaa kaukovaloille vasta sekunti kohtaamisen jälkeen ajateltuaan ääneen "Olipa sillä kirkkaat valot", kuvassa välähtää hirvi...

    Spoteissa voisi näyttää, mitä tapahtuu turvavyöttömälle törmäystestinukelle, jonka kädet on tuettu nojaamaan kojelautaan 70 kg:n voimalla, kun auto törmää seinään nopeudella 20 km/h. Voisi näyttää myös miten 50 km/h nopeudella tapahtuvassa törmäyksessä käy vyötä käyttävälle etupenkkiläiselle, jonka takana istuu vyötä käyttämätön.

    Ei ihminen usko, vaikka sille sanoo, että näin pitää tehdä. Ajatellaan ”Pikkujuttu”. Näkeminen voisi olla tehokkaampaa.

    Edit:
    Näinkö nopeasti ideamme siirtyvät käytäntöön? MTV3:lta tuli kymmenen uutisten jälkeen liikenneasennetta ja yhteispeliä painottava mainos. Odotetaan lisää.

    [Rattimies muokkasi tätä viestiä 25.01.2005 klo 22:33]
      
  • Olen viimeaikoina yrittänyt hioa omaa valojenkäyttöäni kohdattaessa. Siihen innoitti hirvionnettomuuksia käsittelevä lehtiartikkeli, jossa sanottiin huomattavan osan etenkin pimeässä tapahtuvista hirvikolareista sattuvan juuri ennen tai heti jälkeen vastaantulijan kohtaamisen. Motivaatiota lisää myös se, että työmatkallani on kohta, jossa minulla oli vuoden sisään kaksi vähältä-piti-tilannetta peuran kanssa, samassa paikassa työkaverini kertoi ajaneensa yhden peurakolarin ja kaksi kertaa oli käynyt lähellä.

    Tuskin hirvet väijyvät kohtaavia autoja, syyn on oltava siinä, että silloin näkyvyys on huonoimmillaan. Yksin ajaessa iso valoteho auttaa, mutta kohdattaessa homma on enemmän kiinni kuskeista; mihin katsoo, miten käyttää valoja, mikä on näkyvyyden ja nopeuden suhde.

    Olen viimeaikoina pitänyt pitkiä päällä entistä pidempään ja etsinyt paikkaa, johon katsoen näkisin kohdattaessa eniten. Sadoista kohtaamisista vain yhdessä on vastaantulija osoittanut tulleensa häikäistyksi vaihtamalla pitkille hiukan tavallista aiemmin. Hänen kannattaisi tehdä niin aina, koska en häikäistynyt lainkaan ja hän ajoi sokkona monta metriä vähemmän kuin tavallisesti.

    Olen nähnyt muutamia rekkakuskien haastatteluita, joissa heiltä on kysytty, mitä neuvoja he antaisivat henkilöautokuskeille. Niiden tavallisten hullujen ohitusten ja eteen kiilaamisten lisäksi he ovat sanoneet, että pitkät vaihdetaan päältä liian aikaisin. Vastaantulija ei voi tietää, oliko vaihdon syynä häikäisy vai liika kohteliaisuus, hän vaihtaa myös ettei saa osakseen mielenosoitusta ja tuloksena autojen välissä on pari sataa metriä pimeää. Sinne mahtuisi vaikka porotokka.

    Tälle alueelle näkisi joissakin valaistusoloissa parkeillakin paremmin, koska lähellä oleva kirkkaasti valaistu lyhyiden valokeila estää sen ulkopuolelle näkemisen.

    Aamulehdessä joku ajo-kouluttaja neuvoi vaihtamaan puolikkaille, kun valokeilat kohtaavat. Ainakaan minä en kuitenkaan erota, koska omani ja vastaantulevan pitkien keilat kohtaavat, se on aika epämääräinen kohta. Jos hän tarkoitti, että puolikkaille vaihdetaan kun niiden keilojen väliin ei jää mustaa aluetta, tuntuu matka aika lyhyeltä. Pitäisi saada kaveri mukaan kokeilemaan, ei tuota arvaa yleisessä liikenteessä yrittää.

      
  • Lainaus:
    25.01.2005 klo 15:51 ritsa kirjoitti
    Älä vaan vaihda pitkiä ennenkuin vastaantuleva on päässyt ohi. Kaveri ei nimittäin näe mitään pariin sekunttiin, ja saattaa tappaa jonkun!


    Ei näin, ellet halua tappaa itseäsi vastaantulevan auton takana olevan hirvilaumaan. Ainakin minulle autokoulussa opetettiin, että pitkät voi vaihtaa takaisin päälle jo vähän (ehkä n. 10 m) ennen kuin vastaantuleva auto on päässyt rinnalle. Valot eivät ehdi sokaisemaan, ellei kuski tuijota niitä.

    Valojen vaihtaminen pitkistä lyhyiksi onkin haastavampaa. Tuo perinteinen ohje vaihtamisesta silloin, kun valokeilat kohtaavat, on kovin epämääräinen. Eli jos pitkien valojen kantomatka on keskimäärin 150 m luokkaa, valot pitäisi vaihtaa silloin kun vastaantuleva auto on n. 300 m päässä. Tällöin väliin jää väkisinkin n. 100-150 m. pimeää aluetta, eli ajassa 2-3 sekuntia. Ja sehän sopii hirvelle...

    Mutta todellisuudessa pimeä pätkä on paljon pidempi, kun monet vaihtavat pitkistä lyhyille aivan turhan aikaisin. Aikamoinen turvallisuusriski. Toisaalta jos pitkiä roikottaa pidempään, vastaantulevan auton kuski on vaarassa häikäistyä. Riskihän sekin.

    Eli parasta olla ajamatta pimeällä?

    [jalkkis muokkasi tätä viestiä 26.01.2005 klo 10:40]
      
  • [quote title="25.01.2005 klo 16:35 Rattimies kirjoitti"]
    Toivottavasti et ritsa ole tosissasi valojen käytön kanssa ja toivottavasti Tuomaksen kommentti siihen oli huono vitsi.

    Oli se vitsi, onneksi... :smile:

      
  • Mikä meihin fiksuihin ihmisiin menee liiketeessä? - http://www.liikenneturva.fi/Netti2004/leffat/Minamina_mpeg1.mpg Sitä sietääkin tosissaan miettiä.

    Huomattavaa tuossa videossa on, että kaikki siinä esiintyvät ovat miehiä. Tahtookohan kertoa jotakin... :ashamed:

      
  • Kyllä naiset osaavat olla samanlaisia itsekeskeisiä juntteja liikenteessä kuin miehet. Itse en ainakaan jaksa tuhlata aikaani siihen, että miettisin oliko ohitseni ajanut kaahari nainen vai mies. Ettei kyseessä olisi vähän turhan strereotypia-mainos eli miehet kaahailee ja eivät kunnioita väistämisvelvollisuutta ja naiset kolhii sitten "kauppakassinsa" parkkipaikalla. On sukupuolten välisiä eroja liikennekäyttäytymisessä olemassa, kuinka moni muistaa milloin olisi uutisoitu nuorten naisten "kaahaamisonnettomuudesta?

      
  • TeeCee: "Olen nähnyt muutamia rekkakuskien haastatteluita, joissa heiltä on kysytty, mitä neuvoja he antaisivat henkilöautokuskeille. Niiden tavallisten hullujen ohitusten ja eteen kiilaamisten lisäksi he ovat sanoneet, että pitkät vaihdetaan päältä liian aikaisin. Vastaantulija ei voi tietää, oliko vaihdon syynä häikäisy vai liika kohteliaisuus, hän vaihtaa myös ettei saa osakseen mielenosoitusta ja tuloksena autojen välissä on pari sataa metriä pimeää."

    Henkilöauton pitkät valot eivät varmastikaan sokaise rekkapenaa korkeassa ohjaamossaan siinä vaiheessa, kun kuorma-auton ajovalopatteristo ohjaamon yläpuolisine lisäkaukovaloineen alkaa häiritsemään henkilöautoilijaa. Jos kuorma-autoilija odottaa henkilöautoilijalta lyhyille vaihtamista ennen omaa toimintaansa, joutuu henkilöautoilija vaihtamaan lyhyet todellakin ennen kuin sille on tarvetta. Ehkä henkilöautot voisivat ajaa kaukovaloilla pidempään jopa pidempään, jos rekkapena vaihtaisi lyhyille ENNEN henkilöautoa? Henkilöauton ei pitäisi vaan vaihtaa lyhyille kuorma-auton niin tehdessä eikä ottaa lyhyille vaihtamista ehdotuksena toimia samoin.

    No... enpä luottaisi loogisen ratkaisun löytymiseen neuvottelematta, sehän edellyttäisi, että molemmat osapuolet ajattelisi samalla tavoin vaihtamatta ajatuksia keskenään ja päätyisivät myös samaan tulokseen. Ei mitään mahdollisuutta onnistua, kun seuraa yksinkertaisempiakin epäloogisuuksia liikenteessä (turvavälittömyys, tilannenopeuden puuttuminen, sumuvalot, jne).

    Lyhyiltä takaisin pitkille vaihtaminen on huomattavasti helpompi ajoitettava. Henkilöautoa kohdatessa pari autonmittaa ENNEN kohtaamista, kuorma-autoa kohdatessa sopisi varmaan useampi kymmentä metriä. Kuorma-auton ohjaamo nimittäin on korkealla. Vaikka rekkapena jostakin syystä katsoisi kohti vastaantulevan henkilöauton valoja hänen vaihtaessa pitkälle, on ohjaamo niin korkealla, että valokiila ei niin korkealle ulottuisi. Henkilöautoa sivuutettaessa pitkät voidaan pistää kun ollaan siis muutaman autonmitan päässä, mutta kuitenkin jo siirtymässä hieman sivulle vastaantulijan näkökentässä. Kuorma-autoa ohittaessa tosiaan ollaan alapuolella ja valot ovat tarkemmin rajattukin yläreunasta kuin sivusuunnassa. Siksi en pelkäisi juurikaan, että moni meistä vaihtaisi kaukovalot liian aikaisin kohdatessaan raskasta liikennettä.

      
  • Saint: ” Kyllä naiset osaavat olla samanlaisia itsekeskeisiä juntteja liikenteessä kuin miehet”

    Olen nähnyt kahden miehiä ja naisia liikenteessä vertaavan tutkimuksen tuloksia. Toinen oli englantilainen, toinen suomalainen ja niiden mukaan lyhyesti sanottuna naiset ovat teknisesti huonompia ja henkisesti parempia kuskeja kuin miehet. Naiset suuttuvat liikenteessä selvästi miehiä harvemmin ja käyttäytyvät myös harvemmin epäsosiaalisesti. Näyttää tältäkin kantilta katsottuna siis siltä, että taidoista ei ole hyötyä jos asenne mättää.

    Edinburghin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan ihmiset kaahaavat kun heillä on paineita ja naiset näyttävät purkavan paineensa muualla kuin auton ratissa, niin kuin naimisissa olevat miehet hyvin tietävät. Tosin tilanne on muuttumassa naisilla huonompaan nopeammin kuin miehillä, ehkä syynä ovat lisääntyvät mielenterveysingelmat.

    Kun nainen ja mies rikkovat liikennesääntöjä, naiset selittävät sitä tietämättömyydellä, erehdyksellä tai keskittymisen puutteella, miehet syyttävät kiirettä ja huonoja sääntöjä. Iso ero siis; toinen ottaa vastuun teostaan, toinen ei. Miehet tosiaan pysyvät aina pikkupoikina.

      
  • Kyllähän naiset noin keskimäärin ajelevat turvallisemmin. Mutta toisaalta naiset voivat toimia liikenteessä arvaamattomammin, kun ajotaitoa ei ole niin paljoa.

    Minulle pahimman tilanteen liikenteessä on aiheuttanut nainen, joka Itäväylällä Herttoniemen kohdalla pysähtyi kaistalle aikomuksenaan peruuttaa taaksepäin herttoniemeen johtavaan ramppiin. Tämä tapahtui ruuhka-aikaan mutta ihme kyllä peltiä ei tainnut rytistä, melkoisia väistöliikkeitä kyllä tuli nähtyä.

    Edit: Pahus, minähän olen ollut 2 kolarissa (ja molemmissa syyttömänä osapuolena), eli kaipa ne ovat tuota pahempia. Sukupuolet menivät 1-1...

    [jalkkis muokkasi tätä viestiä 27.01.2005 klo 17:19]
      
  • Lainaus:
    27.01.2005 klo 13:50 whiic kirjoitti

    Lyhyiltä takaisin pitkille vaihtaminen on huomattavasti helpompi ajoitettava. Henkilöautoa kohdatessa pari autonmittaa ENNEN kohtaamista, kuorma-autoa kohdatessa sopisi varmaan useampi kymmentä metriä.



    Perustelusi olivat hyvät ja varmasti totuudenmukaiset, mutta silti aavistuksen olen eri linjoilla ennakoinnista. Hiusten halkomistahan tällainen sekunnin kymmenyksistä vääntäminen on, mutta olkoon.

    Sopivasti ennen kohtaamista vaihdetut valot eivät tosiaan häikäise. Siitä huolimatta vaihdan valot silloin, kun vastaantulija on A-pilarin takana tai ohi. Jos kaukovalot näkyvät tuulilasin läpi, on nopea kirkas vilahdus näkökentän reunalla vastaantulijan ajaessa ohi epämiellyttävää. Varsinaista häikäistymistä ei tapahdu, mikäli oma katse on oikealla, mutta tilanteen epämiellyttävyydestä johtuva rasittuminen ei pitkällä matkalla ole suotavaa. Sivulasin läpi kaukovalot ovat jo niin suuntautuneet pois, ettei siitä ole enää haitaa.

    Tästä voisi päätellä, että olen herkkä häikäistymiselle. Kuitenkin useinkaan rekkojen kaukovalot eivät häikäise niin pahasti kuin henkilöautojen, vaikka rekan katolla olisikin lisävalot. Luulen, että tämä johtuu auton suuresta koosta ja siitä, että umpiot sijatsevat etäällä toisistaan. Pahin vastaantulija on häikäisyn kannalta henkilöauto, jossa on lisävalot. Lyhdyt ovat käytännössä yhdessä nipussa, jolloin valon lähde on pistemäinen.

      
  • Naisista kuin hieman tuossa puhuttiin. On pakko sanoa että naiset aiheuttavat vaarallisia kolareita suhteessa vähemmän kuin miehet, kait vielä aika selvästikin. Naiset taas aiheuttavat suhteessa enemmän tällaisia pikkuvahinkoja...
    Naiset ehkä voivat tukkia teitä suhteessa enemmän kuin miehet, mutta naiset taas tappavat vähemmän...

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit