Kirjoittamattomat pelisäännöt

35 kommenttia
2»
  • jalkkis: ” Mutta toisaalta naiset voivat toimia liikenteessä arvaamattomammin, kun ajotaitoa ei ole niin paljoa.”

    Tuo on totta, oleellista on kuitenkin, kuinka paljon he saavat aikaan vahinkoa. Kokonaisuuden kannalta on parempi, että kuskit ovat taitamattomia ja liian arkoja kuin että he ovat taitavia ja liian hanakoita ottamaan riskejä. Nuoret miehet ovat niin iso ongelma siksi, että heillä on miehen riskinottokyky mutta naisten ajotaito. Toisessa ääripäässä on nainen, jolla on miehen ajotaito.

    Me aikuiset miehet keikumme noiden kahden ääripään välillä. Luonnostaan haluamme ottaa riskejä, mutta kokemusta on jo sen verran, että meillä on tarpeeksi halutessamme myös mahdollisuus käyttäytyä järkevästi kuin nainen, mutta luonnon vuosimiljoonaisen ponnistelun tuloksena meidän on myös mahdollista toimia kuin humalainen paviaanilauman alfauros, aggressiivisesti ja impulsiivisesti ilman että itse näemme asiaa ongelmana.

    Vaikka olemme olevinamme sivistyneitä ja itsemme herroja, totuus kuitenkin on, että me miehet teemme ison osan teoistamme naarasta houkutellaksemme. Tapamme itsemme työllä tai liikenteessä, koska pitää saada aina vaan joko lisää meriittiä naisten silmissä tai tehdä muille miehille selväksi, kuka on pomo.

    Olisi naurettavaa väittää, että satojen miljoonien vuosien evoluution tulos häviäisi muutamassa sadassa vuodessa. Geeniäkään ei ole muuttunut perimässämme tuona aikana ja kun geenimme joskus muuttuvat, muutos ei todennäköisesti tapahdu niissä vanhimmissa aivojemme osissa, jotka määräävät kaikkein syvimmistä ja vanhimmista vaistoistamme.

    Ei siis kannata laskea sen varaan, että sivistys korjaa tilanteen liikenteessä, sen voi tehdä vain kukin kohdallaan miettimällä, mikä komento tuli munista ja mikä isoista aivoista.

      
  • Lainaus:
    25.01.2005 klo 16:35 Rattimies kirjoitti
    Toivottavasti et ritsa ole tosissasi valojen käytön kanssa ja toivottavasti Tuomaksen kommentti siihen oli huono vitsi.

    Juuri tällaisista pikkujutuista(?) pitäisi näyttää televisiospotteja. Edellä olikin jo hyviä esimerkkejä. Tässä lisää:

    1.
    Näytetään ensin kuinka pimeällä maantiellä tulee auto vastaan. Etumatkustaja kommentoi: "Vaihda jo lyhyille, vastaantulijaa varmaan häikäisee."
    Samassa tielle kävelee kaksi hirveä peräkkäin, autot jarruttavat ja välttävät törmäykseen.
    Heti perään samaan tilanne, tällä kertaa kuljettaja tottelee, vastaantulijakin vaihtaa lähivaloille. Parin sekunnin kuluttua rysähtää, mutta mitään ei näy.

    2.
    Sama tilanne, autot kohtaavat ja kuljettaja vaihtaa kaukovaloille juuri ennen kohtaamista, kuva suuntautuu oikealle, kuljettaja näkee hirven, jarruttaa ja välttää kolarin.
    Sama tilanne, mutta kuva seuraa vastaantulevaa autoa, kuljettaja vaihtaa kaukovaloille vasta sekunti kohtaamisen jälkeen ajateltuaan ääneen "Olipa sillä kirkkaat valot", kuvassa välähtää hirvi...

    Spoteissa voisi näyttää, mitä tapahtuu turvavyöttömälle törmäystestinukelle, jonka kädet on tuettu nojaamaan kojelautaan 70 kg:n voimalla, kun auto törmää seinään nopeudella 20 km/h. Voisi näyttää myös miten 50 km/h nopeudella tapahtuvassa törmäyksessä käy vyötä käyttävälle etupenkkiläiselle, jonka takana istuu vyötä käyttämätön.

    Ei ihminen usko, vaikka sille sanoo, että näin pitää tehdä. Ajatellaan ”Pikkujuttu”. Näkeminen voisi olla tehokkaampaa.

    Edit:
    Näinkö nopeasti ideamme siirtyvät käytäntöön? MTV3:lta tuli kymmenen uutisten jälkeen liikenneasennetta ja yhteispeliä painottava mainos. Odotetaan lisää.


    ?????? Tässä ei ole mitään järkeä!!!

      
  • Voisitko alarjak vähän täsmentää kommenttiasi, joka kieltämättä oli melko yksiselitteinen. Kiinnostaisi perustelut ja eriävät mielipiteet.

      
  • Minuakin kiinnostaa alarjakin perustelut. Luin Rattimiehen kommentin vielä uudestaan ja minusta siinä ei ole mitään järjetöntä. Päinvastoin, ihminen tosiaan oppii näkemänsä huomattavasti paremmin kuin lukemansa tai kuulemansa. Siksi on suurta tuhlausta olla käyttämättä mediaa, joka tavoittaa käytännöllisesti katsoen jokaisen.

    No nythän sitä alettiin käyttämään, mutta kohderyhmiä on monta, minä-minä-kampanja puree vain osaan.

      
  • alarjakin perustelut ovat mielestäni juuri sopivan pitkiä, siihen sisältyy kaikki, niissä on runsaasti tietoa ja kokemusta. :wink:
    Ei sentään, jotain perustelua pitää olla. Lyhyt saa olla vastaus mutta siihen täytyy sisältää joku idea tai tarkoitus tms. Ei voi ymmärtää jos joku vastaa parilla sanalla, pitää vähän selittää mitä tarkoittaa.
    alarjak, mutta älä ota mallia minusta vastaukseni ovat lyhyitä ja niissä ei ole mitään ideaakaan, eikään mitään muuta sellaista. Mutta ei myöskään turhan pitkää "p:n-jauhantaa".

    [Tuomas muokkasi tätä viestiä 03.02.2005 klo 15:33]
      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit