Miksi juuri SINÄ ajat yli nopeusrajoitusten?

103 kommenttia
24
  • Tuo 530D:n näyttämisasenne on tosiaankin vaarallinen. Se voi helposti lipsua yli, jos oma auto ei joskus pärjääkään. Vaikka kuinka hokisi itselleen: "Kyllä minun malttini kestää!", jonain päivänä huomaa kuitenkin olevansa kaikkien kanssa liikennevaloissa kilpasilla. Seurauksista on turha sitten puhuakaan..

    Tuota whiicin tapaa kiihdyttää ennen alamäkeä en kyllä ymmärrä, sillä vapaalla rullaavan auton vauhti kaiken järjen mukaan kiihtyy alamäessä, jos jarrut eivät laahaa päällä tai perässä ole kivirekeä. Muistan vielä autokoulusta neuvon, että jos auto tahtoo hyytyä mäkeen, on vaihteiden vaihtaminen kesken mäen lähes aina turhaa, sillä silloin veto loppuu aina hetkeksi. Mutta mäen päälle saavuttua, ei menetettyä matka-aikaa pidä ottaa kiinni pitämällä kaasua pohjassa, vaan kaasu höllätään aina mäenharjalla ja alamäessä.

      
  • Ennenkuin aloittaa hurskastelun Bemarimiehen kommentin johdosta, kannattaa miettiä omaa ajamista tarkemmin ja ennenkaikkea rehellisesti. On selvää, että kuvatunlainen käytös on tarpeetonta ja tuomittavaa, mutta kukapa meistä ei olisi joskus syyllistynyt vastaavan tasoiseen toimintaan.

    Oma ajourani on kohta rippikouluikäinen. Hieman hävettää kun miettii, mitä kaikkea tuona aikana on ehtinytkään tehdä. Mukaan mahtuu mm. kilpailemista, kaahaamista, mielenosoittamista ja vakavia virheitä tai riskiryhmään kuulumista, jotka johtuvat esimerkiksi väsyneenä ajamisesta. Kaikesta huolimatta normaalisti pyrin ajamaan hyvinkin vastuuntuntoisesti. En olekaan saanut sakkoja tai aiheuttanut onnettomuutta. Autonikin on pääsääntöisesti ollut hyvässä kunnossa. Vuosien mittaan tahallaan ja varmasti myös vahingossa suoritetut vaaralliset temput ovat vähentyneet, tahallisten temppujen osalta lähes nollaan. Kokemus on opettanut suhtautumaan asioihin vakavammin ymmärtämyksen laajentuessa.

    Kukaan meistä ei miellä itseään vastuuttomaksi kaahariksi, mutta moniko on vaikkapa viimeisen vuoden aikana tehnyt jotain, mistä poliisi olisi voinut ottaa kortin pois? Veikkaan, että aika moni. Monilla varmasti löytyy perustelu siihen, miksei juuri tämä rikos aiheuttanut oikeastaan vaaraa kenellekään. Eihän kukaan tahallaan aseta itseään tai muita hengenvaaraan. Ulkopuolisen silmin katsottuna tilanne saattaa näyttää kuitenkin toiselta, jolloin tuomioita ollaan valmiita jakamaan.


    [Herbert muokkasi tätä viestiä 07.09.2004 klo 22:05]
      
  • Mitä on ylinopeus? Tänään 100 km/t - rajoitusalueella ajaessani 101 km/t olen normaalikuljettaja. Huomenna jonkun byrokraatin päätöksen perusteella samassa kohdassa on 80 km/t - talvinopeus-rajoitus. Jos nyt ajan samalla tiellä samalla kelillä 101 km/t saan järkyttävät sakot, jotka tulotasosta riippuen ovat pahimmillaan pienen omakotitalon hinnan luokkaa ja, jos olen julkimo, pääsen Iltasanomien lööppiin ja muutun pahimmanlaatuiseksi liikennegangsteriksi. Liikenneturvallisuuden kanssa asialla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä.

      
  • Nmimerkki contre courant nimensä mukaisesti hannaa virkamiesten päätöksiä vastaan. Onhan niitä joskus aiheellista kritisoida, mutta tyhmää on protestoida tien päällä ajamalla ylionopeutta.

    Eli vastaus kysymykseen mikä on ylinopeutta: suurin sallttu nopeus on liikennemerkillä määrätty. Jos se on tänään 100 ja huomenna 80, niin huomenna 81 on ylinopeutta. Niin se vaan on.

      
  • Lainaus:
    07.09.2004 klo 14:55 Peccavi kirjoitti
    Ajoin Mankkaalla 40km/h-rajoituksella neljääkymppiä. Edessä oli valo-ohjattu suojatie. Minulle paloi vihreä. Yht-äkkiä suojatielle odottamassa ollut lapsi päättikin lähteä kadun yli. Painoin jarrun pohjaan ja yritin väistää. Kun auto pysähtyi, lapsen ja auton väliin jäi noin 30cm! Jos vauhtini olisi ollut tuo monen mielestä sallittu 50-60km/h, olisi tuo pienokainen loukkantunut varmasti. Minun omaatuntoa ei olisi lohduttanut lainkaan vihreä valo.
    Varmasti tuolla tiellä olisi turvallista ajaa vaikka sataa, jos otetaan huomioon vain tiellä pysyminen. Sitten kun otetaan huomioon muitakin tekijöitä, on 40km/h-rajoitus aivan oikea, vaikka se nykyaikaisen auton sisällä tuntuukin turhauttavan hiljaiselta vauhdilta.


    Tästä näkee juuri hyvin miten ajatus toimii, ei osata ajatella asiaa yhtään pidemmälle kun yhdestä näkökulmasa, onko tullut ajateltua mitä olisi tapahtunut jos olisi ajanut samaa vauhtia mutta huomannut tilanteen vaikka 1-2 metriä myöhemmin, tilanne olisi ollut sama kun pieni ylinopeus, tai jos olisit ajanut ylinoputta ja huomannut tilanteen aikasemmin, tai jos lapsi olisi lähtenyt tien yli myöhemmin, se olisi voinut sattua vaikka aivan kohdalla, tai jos olisi ajanut niin lujaa että olisi kerennyt "alta pois", .tai.. tai.. tai.. yleensäkkin jos lapsi odottaa tien ylimenoa voi vauhtia hiljentää rajoituksesta huolimatta... ei kaikkeen voi varautua, jos pitää kaiken olla 100% turvallista ei tule lähteä edes ulos, paitsi että sekään ei ole turvallista, maailmasta ei saa sellaista että mitään onnettomuuksia ei tapahdu, pyrkiä voi kyllä, ja turhat nopeusrajoitukset vievät tehoa pois sieltä missä niitä tarvitaan...
    eli loppujen lopuksi heikentävät turvallisuutta, koska ihmenen ei jaksa kauaa noudattaa rajoituksia missä ei ole mitään järkeä, ja tämä on silkka fakta eikä muuksi muutu vaikka yrittäisi....
    eli rajoitukset ajan tasalle...

      
  • Vito: "Tuota whiicin tapaa kiihdyttää ennen alamäkeä en kyllä ymmärrä, sillä vapaalla rullaavan auton vauhti kaiken järjen mukaan kiihtyy alamäessä, jos jarrut eivät laahaa päällä tai perässä ole kivirekeä."

    Vähän epäselvä ilmaisu. Pitkissä, LOIVISSA alamäissä otan hieman vauhtia ennen vaihteen pistämistä vapaalle. Erityisesti taajaman ulkopuoleisilla teillä tähän on tarvetta, koska loivemmassa mäessä tahtoo ilmanvastus pudottaa vauhtia alamäestä huolimatta. Kyllä loivassakin alamäessä nopeus tasaantuu jonnekin esimerkiksi 30 ja 60:n välillä kun ilmanvastus, vierintävastus ja gravitaatio menevät tasan, mutta 80- tai 100-rajoitteisella tiellä se olisi jo aikasmoista valumista. Jyrkissä alamäissä voi vauhdin antaa pudota huomattavasti alemmaksikin ennen mäen alkua, koska tällöin ainakin välttyy sekä jarrupolkimeen koskemiselta (joka on aina merkki epätaloudellisesta ajotavasta) sekä vaihtoehtoisesti suurilta ylinopeuksilta alamäessä. Vaikka ylinopeuksista ei kiinni jäisikään, kannattaa myös muistaa, että ilmanvastus kasvaa suunnilleen toisessa tai kolmannessa potenssissa, joten vaikka jarruun ei koskisikaan, ei nopeutta mäen lopussa ole välttämättä huomattavasti enempää kuin levosta mäen päältä laskemaan lähtiessäkään. Kertoo myös sitä, että kaikki tarpeeton liike-energia ennen alamäen alkua on hukattu.

      
  • Vito: "Muistan vielä autokoulusta neuvon, että jos auto tahtoo hyytyä mäkeen, on vaihteiden vaihtaminen kesken mäen lähes aina turhaa, sillä silloin veto loppuu aina hetkeksi."

    Riippuu siitä onko hyytyminen kiihtymisen loppumista vai sitä, että auto alkaa hidastua. Riippuu myös siitä kuinka nopeasti se hidastuu ja paljonko ylämäkeä on jäljellä, sekä siitä pysyykö moottori vääntöalueella. Jos väkisin kitkuttaa suurella vaihteella ylämäkeä ja päästää moottorin kierrokset laskemaan liikaa, hyytyy meno entisestään ja pudottaminen yhden pykälän alas ei välttämättä auta, koska vauhti putoaa vaihtamisen aikana. Täten jos jättää vaihtamisen myöhään, täytyy pistää useampaakin pykälää pienemmälle.

    Parhaita tapoja välttää hyytyminen on:
    - kerätä vauhtia
    - laittaa pykälää pienempi jo ennen mäen alkua
    - tarpeen vaatiessa vaihtaa vielä pienempää jo ennen kuin pudotaan hyvältä vääntöalueelta.

    Ensimmäistä rajoittaa usein aika naurettavasti asetetut rajoitukset. Lukonmäki (HELLWETIN jyrkkä mäki) Tampeellakin taitaa olla 50-rajoitettu vaikka mäessä ei olekaan risteyksiä ja vierellä muistaakseni on kevyen liikenteen väyläkin. Nopeusrajoitus taitaa olla asetettu taas periaatteella, että tuolla nopeudella pitäisi olla turvallista ympäri vuoden ja siis myös talvisinkin. Kesäisin kyllä mielelläni ottaisin siihen mäkeen 80+ km/h vauhtia. Silläkin nopeudella tosin tietäisin joutuvani vaihtamaan mäen aikana useampaan kertaan pienemmälle ja todennäköisimmin jurnuuttaisin loppupuolella 30 km/h nopeudella kakkosvaihde silmässä. Ikävää on se, kun rajoituksien mukaan mäkeen tullessa saa jurnuuttaa sitä nopeutta mäen juurelta koko matkan ylös asti.

      
  • Herbert:” On selvää, että kuvatunlainen käytös on tarpeetonta ja tuomittavaa, mutta kukapa meistä ei olisi joskus syyllistynyt vastaavan tasoiseen toimintaan.”

    Totta. Tärkeätä onkin yrittää olla parempi kuski kuin oli esim. eilen, enempää ei voi vaatia keneltäkään. Kunkin henk. koht. lahjat sitten ratkaisevat, kuinka hyväksi kehittyy.

    Contre courant:” Mitä on ylinopeus?”

    Rasvan syönti on vaarallista, mutta mikä on se rasvapisara, joka tukki sepelvaltimon? Entä mikä savuke sai yhden solun aloittamaan hillittömän lisääntymisen keuhkoissa ja aiheutti syövän? Jos viet ylinopeuden miettimisen tuolle tasolle, ei asiasta saa kiinni, sitä ei voi käsitellä loogisesti. Asiaa pitää yksinkertaistaa, filosofointisi taas johtaa loogiseen umpikujaan.

    Contre courant:” Liikenneturvallisuuden kanssa asialla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä.”

    Tuosta olisi hyvin mielenkiintoista kuulla perusteluita. Mitä järjestelmää ehdotat tilalle?

    MakeX:” …ei osata ajatella asiaa yhtään pidemmälle kun yhdestä näkökulmasa”

    Oletko itse ajatellut pidemmälle tuota ehdotustasi (”rajoitukset ajan tasalle”)? Jos joka ikinen Suomen rajoitus muutettaisiin joksikin toiseksi, noudattaisitko sitten rajoituksia? Sinun ja minun nopeuksilla ei ole väliä, kaikkien keskiarvo ratkaisee. Takaatko, että kansa noudattaisi uusia rajoituksia? Näin ei käynyt ainakaan USA:ssa, siellä rajoituksia ylitettiin eniten niissä osavaltioissa, missä niitä korotettiin.

    Nyt sanot tietysti, että ne pitää saada järkeviksi, mutta mikä on järkevä? Järkevä sinun mielestäsi vai minun vai jonkun meitä huonomman kuskin (heitähän on lähes kaikki)? Entä mille kellonajalle, liikennetiheydelle tai kelille rajoituksen pitäisi olla ”ajan tasalla”? Ehkä niistä valtaosa jo onkin, mutta sinä et vain tunne kaikkia asiaan vaikuttavia tekijöitä? En väitä, että näin olisi kun en voi asiaa todistaa, mutta sinä sanot, että rajoitukset ovat väärät, joten sinun pitäisi siis tietää asia.

    On helppoa olla närkästynyt, mutta kaipaamasi pidemmälle ajattelu vaatii hiukan syvällisempää miettimistä kuin tässä esitit. Ehkä oletkin miettinyt asiaa laajemmin, mutta ainakaan et kommentissasi kertonut, miten ratkaisit mainitsemani ja monet muut auki jääneet kysymykset.

      
  • Niin, juuri maalaisjärjellä ajaetllen voisi ratkaista monet kysymykset, 40km/h on paikallaan kaupungin ydinkeskustassa, jossa paljon jalankulkioita ja liikennettä, mutta että vähän yli 1000 asukkaan kunnassakin jossa on muutama suojatie? eikö silloin se 50km/h rajoitus tai paikoin 60km/h olisi riittävä, eli älyttömyydet pois, ja sitten on sellaisia paikkoja että keskelle valtatietä 100-80 rajoitusalueelle, pannaan yhden risteyksentakia 60-rajoitus 100m matkalle, niin että 80-100 rajoitus näkyy jo... paikassa ei juuri kukaan hiljennä 60 vauhtiin, koska se ei ole kaistajärjestelyjä ajatellen tarpeellista, nythän on "muotia" hiljentää 50km/h nopeus kaikkialla 40km/h vauhtiin, aivan pienissäkin kylissä, eli tajaama kun taajama... ei siinä ole järkeä, samoin voisi ajatella että jos pitää valita nopeus rajoitus 60-80 välitä, eikö voisi laittaa 70Km/h, 100-80: 90? tulisi menosta paljon sujuvampaa...
    Esim. nyt tiedän kaupungin keskustan jossa on vaarallista liikkua jalkaisin, eikä sinne sitten taas ole tulossa 40km/h rajoitusta.

      
  • "Niin, juuri maalaisjärjellä ajatellen voisi ratkaista monet kysymykset, 40km/h on paikallaan kaupungin ydinkeskustassa, jossa paljon jalankulkioita ja liikennettä, mutta että vähän yli 1000 asukkaan kunnassakin jossa on muutama suojatie? Eikö silloin se 50km/h rajoitus tai paikoin 60km/h olisi riittävä, eli älyttömyydet pois."

    Kerran ihmettelin eräälle tiemestarille tilannetta, jossa kt 66:lla Alavudella on tie merkitty liikennemerkein etuajo-oikeutetuksi, mutta kuitenkin aseman kohdalla 70 km/h alueella on suojatie eli autot ovatkin yhtäkkiä väistämisvelvollisia. Jalankulkijat käyttävät sitä varsin harvoin, mutta mitä sitten? Koskaan ei ole auto pysähtynyt päästääkseni minua tuosta yli. Mikä on siis suojatien funktio tuossa kohdassa? Onko se vain jalankulkijoille viesti siitä, että jalkakäytävä jatkuu tien toisella puolella? Vai onko suojatiellä muutakin merkitystä?


    "ja sitten on sellaisia paikkoja että keskelle valtatietä 100-80 rajoitusalueelle, pannaan yhden risteyksentakia 60-rajoitus 100m matkalle, niin että 80-100 rajoitus näkyy jo... paikassa ei juuri kukaan hiljennä 60 vauhtiin, koska se ei ole kaistajärjestelyjä ajatellen tarpeellista"

    Tiedätkö miksi se 60 rajoitus siellä on? Ehkä siksi, että sivutieltä olisi mahdollista liittyä päätielle. Yritäpä joskus kääntyä vilkkaalle tielle täyteen kuormatulla rekalla. Siihen tarvitaan pikkuisen pidempi rako verrattuna henkilöauton tarpeeseen. Eli liikenteen kokonaisuutta ajatellen alhaiset rajoitukset parantavat sujuvuutta.

    Lisäys: Satasen alueella muistaakseni nopeusrajoitus ei putoa koskaan suoraan kuuteenkymppiin.


    [Herbert muokkasi tätä viestiä 08.09.2004 klo 16:46]
      
  • Vastaan vaikkei kysyta.
    En aja ylinopeutta. Lahden ajoissa liikkeelle, olen perilla silloin kun satun olemaan, ei siina kiire auta enaa sen jalkeen kun on jo autossa. Mittari mukaan 5-10 km yli rajoituksen kompensoidakseni mittarivirheen ja jos jollain sattuu olemaan kiireempi niin senkun ajaa ohi minua hairitsematta rapyttelyillaan tai toottailyillaan, se ei hetkauta sinne eika tanne.

    Mietin aina onko tarvetta ohittaa joku, paljonko saastan aikaa ja onko minulla muka kiire, johon sen saastetyn ajan tarvitse. Tietenkin jos joku ajaa selkeasti hitaammin kuin rajoitus on, pyrin ohi.

      
  • Lainaus:
    06.09.2004 klo 13:40 audienced kirjoitti
    Lainaus:
    06.09.2004 klo 13:18 Tuomas kirjoitti
    Ajan hyvin vähän ylinopeutta ja harvoin, välillä 40-alueella 45km/h tai jotain. Maantiellä kympin ylinopeutta välillä jonon keskellä. Olen aika rauhallinen kuski en aja ns. "sakkonopeuksia".


    Ja tässä juuri menee pieleen: 30 tai 40 km/h rajoitusta pitää ehdottomasti noudattaa, kun taas hyväkuntoisella maantiellä 5-10 km/h ylitys ilman jatkuvaa ohittelua tms. vaaraa lisäävää toimintaa ei tyypillisesti tunnu missään.

    Alhaiset 30-40 rajoitukset on nimenomaan suunnattu sinne, missä auton ja jalankulkijan/kevyen liikenteen välinen törmäys on aina erittäin vaarallinen sille heikommalle osapuolelle. Siellä pitää ehdottomasti noudattaa rajoituksia ! ! ! Eikä kukaan p****le tunnu niitä noudattavan. Edes kotikaduillaan.

    Edes kuivalla asfaltilla reaktioaika + jarrutusmatka 50 km/h vauhdista ei riitä pelastamaan auton eteen äkkiseltään rynnänneen lapsen henkeä tai estämään tämän vakavaa vammautumista. Vaikka syy onnettomuuteen on lapsen, seuraukset ovat kovia kannettavia myös (omatunnoltaan normaalille) autoilijalle.


    Jaa... muttä tämä 40-alue on jatkettu turhan pitkään, siellä on pitkiä suoria joissa on hyvä näkyvyys. Siinä voisi olla 60-rajoitus ihan yhtä hyvin. En tietenkään missään kaupunkialueella tai taajamassa tai koulujen lähettyvillä aja kovaa.
    Itse asiassa tässä nykyisin 40-alueella on ollut ennen 50-rajoitus ja sekin on turhan pieni. Toisaalta se on kai kallista asettaa puolen kilometrin matkalle oma 60-kyltti.

      
  • [quote title="07.09.2004 klo 18:42 Vito kirjoitti"]
    Tuo 530D:n näyttämisasenne on tosiaankin vaarallinen. Se voi helposti lipsua yli, jos oma auto ei joskus pärjääkään. Vaikka kuinka hokisi itselleen: "Kyllä minun malttini kestää!", jonain päivänä huomaa kuitenkin olevansa kaikkien kanssa liikennevaloissa kilpasilla. Seurauksista on turha sitten puhuakaan..


    Tuo ei pidä paikkaansa. Jos alla on tehokas auto niin minusta se lähinnä rauhoittaa. En sano että ajaessani lähes 200 hevosvoimaisella dieselillä olen tien kuningas, tehokkaampiakin autoja tulee vastaan ja menee myös ohi. Ja näitä "nöyryytys"tilanteita tulee harvoin tehtyä, lähinnä ohituskaistalla ylämäkeen kun nopeus ei nouse järjettömäksi. Ja tuo valoista kiihdyttely on minusta lähinnä auton rääkkäystä ja lapsellista, erityisesti kaupunkialueella kun viidenkympin alueella koko kiihdytys vie aikaa kolme-neljä sekuntia.

      
  • Heinäkuinen heleä kesäaamu. Sunnuntai klo 8. Pieksämäki City Downtown. Nelikaistainen kaksiajoratainen tie. Molemmilla puolilla kevyen liikenteen väylät. Ei ristinsielua. Kilometrikaupalla 40 km/h rajoitus. Kolmen litran diesel jyrisee kolmosvaihteella 1200 rpm ja kerjää lisää. Juuri tällaiset vievät uskottavuuden nopeusrajoituksilta.

      
  • Lainaus:
    08.09.2004 klo 16:36 Herbert kirjoitti
    Tiedätkö miksi se 60 rajoitus siellä on? Ehkä siksi, että sivutieltä olisi mahdollista liittyä päätielle. Yritäpä joskus kääntyä vilkkaalle tielle täyteen kuormatulla rekalla. Siihen tarvitaan pikkuisen pidempi rako verrattuna henkilöauton tarpeeseen. Eli liikenteen kokonaisuutta ajatellen alhaiset rajoitukset parantavat sujuvuutta.

    Lisäys: Satasen alueella muistaakseni nopeusrajoitus ei putoa koskaan suoraan kuuteenkymppiin.

    Kyllä kyllä, mutta kun tämäkin alue on sellainen että en ole kenenkään nähnyt sitä kuuttakymppiä ajavan, lisäksi tilanne on paikassa sellainen että 80 rajoitus alkaa niin nopeasti että käytännössä 60 rajoituksesta ei ole edes oikeasti mitään hyötyä, se ei tee liikennettä yhtään sujuvammaksi, lisäksi on hyvä näkyvyys, toki sitä voi hiljentää jos ei lujempaa pääse ajamaan, ei se suurempi rajoitus kiellä ajamasta välillä hitaanpaa. Joka on myös näitä avainasioita näissä rajoitus jutuissa, eli nopeusrajoitus = maksimi nopeus, nythän kansalaiset opetetaan ajamaan nopeusrajoitusta niinkuin minimirajoitusta, ja se tuottaa ongelmia... eli kattonopeus ei pitäsi olla aina tilanne nopeus... ja tilanne nopeus ei ole sama kun nopeusrajoitus, ja siinä sitä onkin ajateltavaa... :neutral:

      
  • MakeX:” …maalaisjärjellä ajaetllen voisi ratkaista monet kysymykset,”

    Sanaa ”maalaisjärki” käytettään usein kun tarkoitetaan, että mitään kunnon perusteluita ei ole. Sinä puhut yksittäisistä tapauksista, mutta et puhu mitään niiden taustoista. Montako ja minkälaisia onnettomuuksia kuvaamillasi paikoilla on ollut? Mitä rajoituksia paikoilla oli näiden onnettomuuksien sattuessa? Tällaiset asiat vaikuttavat, kun viranomainen päättää rajoituksesta, nämä pitää tietää myös, kun päätöstä arvostelee. Ei ole maalaisjärjen mukaista, että me uskoisimme noiden perusteluiden todistavan, että rajoitukset ovat älyttömiä. Sinähän vain todistit, ettet tiedä niiden perusteista.

    Mitä jos ajattelet rajoituksia kokonaisuutena; ovatko ne kokonaisuutena ottaen tarpeen vai ei? Jos ovat, onko maalaisjärjen mukaista lähteä syömään tämän kokonaisuuden perustuksia kyseenalaistamalla koko järjestelmä yksittäistapauksien vuoksi? Muutama tyhmä rajoitus ei tee nopeusrajoitusta kokonaisuutena järjenvastaiseksi. Sen sijaan on järjen, myös maalais-sellaisen, vastaista romuttaa järjestelmä, joka pelastaa meidät vuosittain monelta vakavalta onnettomuudelta.

    Tämä kommentti ei tarkoita, etteikö rajoituksia pitäisi koko ajan tarkastella kriittisesti, koska viisi vuotta sitten oikein päätetty rajoitus voi tänään olla väärä. Tämä järjestelmä on saatava aikaan siinä organisaatiossa, jossa rajoituksistakin päätetään (se voi muuten olla jo olemassakin), turha autoilijan on ryhtyä rajoituksia muuttelemaan ylittämällä niitä. Se ei ole tähänkään mennessä nostanut vaan laskenut niitä, tuonut paikalle tutkapartioita tai kameratolpan.

    En usko, että ongelma on rajoitusten oikeus tai vääryys, asenteellasi ei oikeata rajoitusta olekaan. Tämä on hyvä asia sikäli, että asenteesi on vain sinusta kiinni ja siis sinun korjattavissasi vaikka tänään, mutta huono asia sikäli, asenteesi estää sinua näkemästä asennettasi ja poru jatkunee. On hyvin epätodennäköistä, että ottaisit lusikan kauniiseen käteen ja ajaisit asiaa murehtimatta rajoitusten mukaan vaikka vuoden. Jos kokemus olisi huono, voisit palata takaisin hammastenkiristelylinjalle.

    Oletko muuten pannut merkille, että rajoituksia arvostelevista yksikään ei ole sanonut kokeilleensa niiden mukaan ajamista? Yhtä mielenkiintoinen piirre on, että rajoitusten mukaan ajavista moni on sanonut aiemmin rikkoneensa niitä jatkuvasti (niin kuin muuten minäkin). En myöskään tiedä yhtään vanhaan palannutta kokeilijaa. Mitä johtopäätöksiä sinun maalaisjärkesi tästä tekee? Jos ei mitään, pidän väitettäni asenteestasi aika hyvin perusteltuna.

      
  • Nunchaku:” Ei ristinsielua. Kilometrikaupalla 40 km/h rajoitus. Kolmen litran diesel jyrisee kolmosvaihteella 1200 rpm ja kerjää lisää. Juuri tällaiset vievät uskottavuuden nopeusrajoituksilta.”

    ”Viinakaupassa. Hirveä viinanhimo päällä. Taskussa rahaa vaikka kuinka paljon. Juuri tällaiset vievät uskottavuuden alkoholipolitiikalta. Ppaskat töistä, känni päälle! ”

    Olisiko vain niin, että sinulla ei ole sitä itsehillintää, jota suorituskykyisen auton kuskilta vaaditaan? Onko MIKÄÄN sinun omalla vastuullasi vai löytyykö kaikkeen joku pahanilkinen taho syylliseksi? Ei sinun tarvitsekaan uskoa niihin rajoituksiin, eivät ne sinua varten ole. Riittää kun noudatat niitä, ei liene kovin paljon vaadittu. Kokeile edes niin näet, ettet menetä yhtään mitään ajamalla nyt vaikka sitä 40:ä.

      
  • MakeX:
    "Kyllä kyllä, mutta kun tämäkin alue on sellainen että en ole kenenkään nähnyt sitä kuuttakymppiä ajavan, lisäksi tilanne on paikassa sellainen että 80 rajoitus alkaa niin nopeasti että käytännössä 60 rajoituksesta ei ole edes oikeasti mitään hyötyä, se ei tee liikennettä yhtään sujuvammaksi, lisäksi on hyvä näkyvyys, toki sitä voi hiljentää jos ei lujempaa pääse ajamaan, ei se suurempi rajoitus kiellä ajamasta välillä hitaanpaa. Joka on myös näitä avainasioita näissä rajoitus jutuissa, eli nopeusrajoitus = maksimi nopeus, nythän kansalaiset opetetaan ajamaan nopeusrajoitusta niinkuin minimirajoitusta, ja se tuottaa ongelmia... eli kattonopeus ei pitäsi olla aina tilanne nopeus... ja tilanne nopeus ei ole sama kun nopeusrajoitus, ja siinä sitä onkin ajateltavaa... "


    Tämä nyt on vähän hedelmätöntä keskustelua, koska en tunne paikkaa, mutta käsittelenkin asiaa yleisellä tasolla.

    Tuota yksityiskohtaa vain jäin ihmettelemään jossa totesit, että korkeampi rajoitus alkaa heti risteyksen jälkeen. Eikö juuri näin asian tulekin olla? Sellainen rajoitus, joka jatkuu peltoaukealla vielä puolikilometriä risteyksen jälkeenkin koetaan varmasti turhaksi. Hitaampi nopeus tarvitaan ennen risteystä, jotta kaikilla osapuolilla on aikaa reagoida tilanteeseen. Jos rekka kääntyy päätielle ja kuuttakymppiä ajava henkilöauto saavuttaa tämän, ei tilanteessa ole mitään vaaraa eikä risteyksen jälkeen tarvita alempaa rajoitusta. Siinä vain jonossa kiihdytellään vauhti rajoituksen mukaiseksi. Osoittaa mielestäni hämmästyttävää ymmärtämättömyyttä, jos nopeutta nostetaan ennakkoon siksi, että vaarallisen kohdan jälkeen kuitenkin voi kiihdyttää. Jos risteyksen läheisyydessä on vain lyhyt pätkä alhaisempaa rajoitusta, on se osoitus tiemestarin pyrkimyksestä minimoimaan hidastus.

    Mitä ehdotat ratkaisuksi tilanteeseen, jossa kansa mielestäsi opetetaan ajamaan aina suurinta sallittua nopeutta? Miten saisit minut ajamaan risteyksessä kuuttakymppiä, vaikka rajoitus olisi 100? Eihän minua kiinnosta se, kauanko sivutieltä tulevat joutuvat odottamaan pääsyänsä päätielle. Koko tilannehan on muutamassa sekunnissa kohdaltani ohi.

      
  • TeeCee: "Mitä jos ajattelet rajoituksia kokonaisuutena; ovatko ne kokonaisuutena ottaen tarpeen vai ei?"

    Mihin asti "kokonaisuus"-käsitteen tuputtaminen on vielä hyödyksi? Jos jokin asia mielestäsi väärin, niin mieti Namibiaa/Libanonia/Irakia/tms ja mieti onko Suomessa kokonaisuutena asiat hyvin. Näitä "kuinka hyvin Suomessa asiat onkaan"-tuputuksia kyllä täältä löytää. Jos mietit liikenneturvallisuutta Suomessa ja vertaat sitä siihen mitä liikenneturvallisuus on yleensä tällä planeetalla, eikö kokonaisuus ole Suomessa hyvin?

    Vaikka kannabis lieneekin vaarattomimpia huumeita (ainakin huomattavasti vaarattomampia kuin kaksi kolmesta suosituimmasta huumeesta: alkoholi, nikotiini, kofeiini) niin ei kritisointi nykyistä käytäntöä vastaan tahdo onnistua, kun aina joku esittää "kokonaisuutta" ja siitä millainen kaaos olisi ilman huumausainelakia. Kuitenkaan melko harva on ehdottanut kaikkien huumeiden valmistuksen, kaupan ja käytön laillistamista; ei siis huumausainelain poistamista vaan pelkästään muuttamista (esim. pelkästään omaan käyttöön joiden mietojen kotivalmistamista). Mutta ei. Ei tarkastella "yksityiskohtia". Miettikää "kokonaisuutta" ja ajatelkaa mikä kaaos yhteiskunnassa vallitsisi ilman huumausainelainsäädäntöä.

    Rikkooko ylinopeuden ajaminen valikoivasti joillakin tienpätkillä koko tieliikennelain, tieliikenneasetuksen ja muiden tieliikennettä koskevien määräyksien merkityksen? Jos rikkoo, eikö olisi entistä tärkeämpi nostaa nopeusrajoitukset tasolle, jolla ei synny valtaväestössä turhaantumusta, eikä lain arvostus kokonaisuutena romahda?

    TeeCee: "Muutama tyhmä rajoitus ei tee nopeusrajoitusta kokonaisuutena järjenvastaiseksi."

    Kovin valikoiva tuo sinun "kokonaisuus"-ajattelu. Kun on osa nopeusrajoituksista väärin mitoitettu, se ei tee nopeusrajoituksista kokonaisuutena heikkoa ratkaisua. Kun joku henkilö ajaa ylinopeutta vain osalla tiestöstä (esim. siellä missä nopeusrajoitukset ovat väärin mitoitettu), hän yllättäen viekin koko järjestelmältä merkityksen.

    Sitäpaitsi nopeusrajoitukset eivät TODELLAKAAN ole liikennesääntöjen tärkeintä antia. Ehdottomasti tärkeintä on väistämissäännöt. Tämän jälkeen tulevat todennäköisimmin säännöt jotka koskevat auton sijaintia ajoradalla (mitä kaistaa ajetaan, milloin voi ohittaa, miten ryhmitytään) ja tietenkin oikea vilkun käyttö.

    Totta kai nopeuskin on tärkeä, mutta nopeudella on tapana rajoittua jopa ilman rajoituksia. Rajoitukset ja niiden valvonta voi toki varmistaa, että "terve järki" ei salli turhan suuria nopeuksia. Taajamien ulkopuoliset nopeusrajoitukset taidetaankin määrittää lähinnä huonojen kelien mukaan ja tämä tuo pari ongelmaa:
    - suurimman osan ajasta rajoitus tuntuu tarpeettoman alhaiselta
    - pääkallokeleillä suurinta sallittua ei kuitenkaan voi turvallisesti ajaa.

    Kuitenkin kun ihmiset suurimman osan vuodesta turhautuu nopeusrajoituksiin ja kasaa päähänsä pinttymiä alhaisesta nopeusrajoituksesta, voi siitä pinttymästä olla hankala luopua niinä parina päivänä, kun nopeusrajoitusta ei ole turvallista ylittää eikä edes turvallista ajaa läheskään sillä nopeudella.

    Ihmisiin juurtuu tuollainen suhtautuminen nopeusrajoituksiin. En usko, että se juurtuu keskivertoautoilijaan muodossa "pienin sallittu nopeus", mutta enemmänkin muodossa "ainoa sallittu nopeus". Sitten talven tulo yllättää vaikka sen pitäisi olla täysin mahdotonta... tulla yllätetyksi, että jokavuotinen talvi tuli tänäkin vuonna.

    TeeCee: "viisi vuotta sitten oikein päätetty rajoitus voi tänään olla väärä. Tämä järjestelmä on saatava aikaan siinä organisaatiossa, jossa rajoituksistakin päätetään"

    Se organisaatio, joka näistä päättää on saanut tehtäväkseen vähentää liikennekuolemia radikaalisti (jopa siinä määrin, että itse uskon tavoitteen saavuttamisen lähes mahdottomaksi). Muita tehtäviä ei juuri ole korostettu. Koska alas mitoitettu nopeusrajoitus aiheuttaa lähinnä närää autoilijoissa sekä ylityksiä, jotka eivät kuitenkaan ole useimmiten suurempia kuin se nopeusrajoitus jonka PITÄISI tieosuudella olla, ei alimitoitettuja nopeusrajoituksia ole tarpeen etsiä tai korjata tässä yhden muuttujan (=turvallisuus) optimoinnissa. Sen sijaan ylimitoitettuja nopeusrajoituksia kyllä korjataan, mutta sekin tapahtuu kankeasti: nopeusrajoitukset muuttuvat useimmiten, kun tiestön rakennettakin muutetaan samalla tai kun joku on menettänyt paikalla henkensä.

    Ensimmäisen tyyppisiä nopeusrajoituksen alentamisia suoritetaan myös silloin, kun tiestöä on parannettu esim. jalankulkijoiden turvallisuutta ajatellen... parannukset eivät kuitenkaan johda siihen, että vanha nopeusrajoitus säilyisi tai että se sallisi jopa nopeusrajoituksen nostoa vaikka järki sanoisi, että esim. keskikorokkeella varustettu suojatie sallisi jalankulkijalle hyvän paikan ylittää tie turvallisesti, kahdella ylityksellä, jossa riittää tarkkailla vain yhden suunnan liikennettä kerrallaan.

    Jälkimmäinen nopeusrajoituksen alentaminen lienee lähinnä hätiköity päätös ja ikäänkuin muistomerkki kuolleelle ihmiselle. Onnettomuudella ei ole täytynyt olla mitään tekemistä liian suuren nopeusrajoituksen kanssa ja onnettomuuden aiheuttaja on voinut vaikka kaahata huomattavalla ylinopeudella vanhoihin rajoituksiinkin nähden.

    Epäilen siis, että kriittistä arviointia nopeusrajoituksen suuruudesta saavat vain ne tiet, joilla siirtyy huomattavat määrät ihmisiä ja tavaraa päivittäin: tiet, joiden rajoituksen määrittyminen määrittää paljon yrityksien kannattavuuteen sekä jossa suuret liikennemäärät sallivat tilastollisen tarkkailun (useimmilla pikkuteillä kun ei vaan ole riittävästi liikennettä, että ensimmäinenkään kuolinkolari olisi todennäköinen tapahtumaan seuraavien 50 vuoden aikana vaikka esimerkiksi jokin risteys olisi kuinka vaarallinen).

    TeeCee: "Oletko muuten pannut merkille, että rajoituksia arvostelevista yksikään ei ole sanonut kokeilleensa niiden mukaan ajamista? Yhtä mielenkiintoinen piirre on, että rajoitusten mukaan ajavista moni on sanonut aiemmin rikkoneensa niitä jatkuvasti (niin kuin muuten minäkin). En myöskään tiedä yhtään vanhaan palannutta kokeilijaa."

    Paljonko luulet olevan todistusarvoa Sinun henkilökohtaisilla seuraamisillasi oman tuttavapiirisi liikennekäyttäytymissä? Onko tästä asiasta valtakunnallista tutkimustietoa?

    Mietitäänpäs: parannus liikennekäyttäytymisessä lähtee usein aluille perheen perustamisesta... samaten lähtee usein liikkeelle asiat kuten: raitistuminen, tupakkalakko, jne. (ja naisille nämä saattavat tulla erityisen ajankohtaisiksi raskauden alkaessa). Parannus liikennekäyttäytymisessä alkanee siitä, että alkaa miettimään mikä olisi sellainen liikennekäyttätyminen, joka on parasta Minun lapsille (ja Minun geeneille). Samaten se on miettimistä siitä mitä Minun lapseni joutuisivat kokemaan, jos Minä en palaa hengissä kotiin.

    Raskaus aiheuttaa esimerkiksi raitistumista, koska odottavan naisen alkoholinkäyttö ei ole hyväksi sikiön kehitykselle. Ihmisellä on kuitenkin tapana jumittua kaavoihin, joten kaikki eivät palaa aiempiin malleihin. Todistaako tämä muutosta parempaan? Onko ylipäätänsäkään todistettu kohtuullisen alkoholinkäytön vaarantavan terveyttä?

    Se, että perheellinen asennoituu eri tavalla, ei tarkoita, että hän asennoituu välttämättä paremmin. Perheellinenkin asennoituu itsekkäästi, kun ajattelee niiden lasten turvallisuutta, jotka ovat saman ikäisiä kuin omat lapset. Tämmöiset ajatusyhteydet saavat ihmiset käyttäytymään tavoilla, jotka saattavat näyttää epäitsekkäiltä. Minkä takia muutos on usein pysyvä (tai ainakin niin pitkäaikainen, että TeeCeen tuttavapiiristä ei kukaan ole ainakaan vielä palannut takaisin) voi olla esimerkiksi siinä, että toisin kuin esim. raskaus, perheen perustaminen on melko pitkäkestoinen muutos omassa elämässä. Jos TeeCee todella haluaa testata väitteensä pitävyyttä, että muutokset ovat pysyviä, täytyisi horjuttaa perheen olemassaolon vaikutusta. Paras tapa tähän todennäköisesti olisi, jos tutkimuskohde menettäisi perheensä mahdollisimman julmalla tavalla, kuinkin siten, että perheen kuolema ei liittyisi liikenteeseen. Se veisi takuulla jopa itse TeeCeeltä kiinnostuksen liikenneturvallisuuteen, sillä siihen totuuteen herääminen, että liikenne ei ole läheskään suurin kuolinriski (jopa lähestulkoon merkityksetön), heräisi takuulla ja muuttaisi prioriteetteja.

      
  • Lainaus:
    09.09.2004 klo 16:31 whiic kirjoitti
    Mietitäänpäs: parannus liikennekäyttäytymisessä lähtee usein aluille perheen perustamisesta... samaten lähtee usein liikkeelle asiat kuten: raitistuminen, tupakkalakko, jne. (ja naisille nämä saattavat tulla erityisen ajankohtaisiksi raskauden alkaessa). Parannus liikennekäyttäytymisessä alkanee siitä, että alkaa miettimään mikä olisi sellainen liikennekäyttätyminen, joka on parasta Minun lapsille (ja Minun geeneille). Samaten se on miettimistä siitä mitä Minun lapseni joutuisivat kokemaan, jos Minä en palaa hengissä kotiin.

    Se, että perheellinen asennoituu eri tavalla, ei tarkoita, että hän asennoituu välttämättä paremmin. Perheellinenkin asennoituu itsekkäästi, kun ajattelee niiden lasten turvallisuutta, jotka ovat saman ikäisiä kuin omat lapset.


    P*skat! Tien päällä ei muita näekään kuin perheellisiä miehiä ajamassa vuoden vanhoilla farmarivolvoillaan ohi kaikesta, mikä liikkuu ja mahdollisimman läheltä mieluiten! Tähän tulokseen olen OMASSA pienessä tutkimuksessani tullut, oli sillä todistusarvoa tai ei.


    Toistaiseksi kukaan ei ole antanut kovinkaan vankkoja perusteluja ylinopeudeen ajamiselle. Mittarivirheen korjaamisen kyllä ymmärrän, mutta miksi se korjataan niin, että korjattu nopeus on vain hiukan poliisien puuttumisrajan alla? Sitten nämä "korjaajat" hikeentyvät, kun muut ajavat juuri rajoituksen mukaan, eivätkä ymmärrä, miksi kaikki muut eivät aja sujuvasti ylinopeutta. Näitä he sitten pitävät kaikken pahimpina liikenneturvallisuusriskeinä ja kirjoittavat heistä tänne TM:n palstalle ja valittavat anonyymeinä.

    Autossa on helppo sikailla, kun kukaan ei näe muutan kuin sen auton. Kun ei kassajonossa kehtaa ruveta sikailemaan ja etuilemaan, sikaillaan sitten kauppamatkoilla. Jos jossakin on pakko purkaa paineita, suosittelen esim. kyykän harrastamista (http://www.kyykka.fi/info/saannot.shtml).

    [Vito muokkasi tätä viestiä 09.09.2004 klo 17:09]
      
  • Vito: "Mittarivirheen korjaamisen kyllä ymmärrän, mutta miksi se korjataan niin, että korjattu nopeus on vain hiukan poliisien puuttumisrajan alla? Sitten nämä "korjaajat" hikeentyvät, kun muut ajavat juuri rajoituksen mukaan, eivätkä ymmärrä, miksi kaikki muut eivät aja sujuvasti ylinopeutta. Näitä he sitten pitävät kaikken pahimpina liikenneturvallisuusriskeinä ja kirjoittavat heistä tänne TM:n palstalle ja valittavat anonyymeinä."

    En tiedä oliko tuon tarkoitus koskea minua, mutta minä en ole sen enempää "korjaaja" kuin aidosti anonyymi. Minun henkilöllisyyteni on aivan liian helposti löydettävissä, koska nimimerkkini on käytössä useammalla keskustelupalstalla, IRCissä, jne. Onhan se tietenkin pseudoanonymiteettiä, mutta kuten historiasta saattaa muistaa, kyllä minun henkilöllisyydestäni on jaksettu TMnetin historian aikana jauhaakin... tosin vanhan foorumin aikana, kun ei ollut rekisteröitymispakkoa.

    Itse en "korjaa" mittarivirhettä. Sen "korjaaminen" olisi lähennä itsepetosta ja tapa perustella itselleni miksi ajan käyttämälläni nopeudella. En nimittäin tiedä mittarivirheen suuruutta. Siksi siis ajan mitä nopeutta ajan ja oletan nopeusmittarin näyttävän totta... oletan kuitenkin useimmiten, että on turvallista ajaa 10 km/h ylinopeutta ja ajan kuten ajaisin sen verran ylinopeutta vaikka todennäköisesti osa siitä onkin mittarivirheen vuoksi olematta ylinopeutta. Mittarivirhe arvioidaan niin usein väärin. 15 km/h "sallittua" ylinopeutta + mittarivirhe? Ja mittarivirhe 10 km/h? Siinä vaiheessa moni on jo päiväsakkojen rajalla tai päiväsakkojen puolella. TM:sta löytää uusien autojen mittarivirheitä ja jos ne ajonopeudesta riippuen ovat suuruusluokassa 2...5 km/h niin aika naurettavaa on edes ottaa ajonopeuksissaan moista edes huomioon. Vanhoilla autoillakin toki on mittarivirhettä ja enemmänkin, mutta perusteeton oletus on näillä kalustoilla entistä harhaanjohtavempaa. Yhdessä Taunuksessa, jota ajoin näytti nopeusmittari huomattavasti alle todellisen nopeuden. Mittarissa 100 moottoritiellä ja Taunus menee ohi kaikista niin että suhahtaa (ihme, että Taunus edes niin lujaa kulkeekaan). Todellinen nopeus lieni 140...150. Tietenkin tuolla taunuksella olisi ollut mahdotonta ajaa 130 km/h mittarinopeutta, koska se olisi ollut mitä todennäköisemmin lähemmäs 200 km/h ja viittä vaille vakio automaatti-Taunus ei sitä kulje edes karvanoppien avullakaan.

    Mitä tulee siihen osaa näistä "korjaajista", jotka jaksavat tälläkin palstalla vaatia "mittarivirhettä ymmärtämättömien" kortteja silppuriin niin itse olen sitä mieltä, että he eivät ole kypsiä liikenteeseen. Vaikka en tuomitsekaan kovasanaisesti ylinopeutta kaikilla tieosuuksilla ja vaikka itsekin ajoittain ajan hieman ylinopeutta, ajan usein myös nopeusrajoituksen puitteissa (huomioimatta mittarivirhettä, koska en tiedä sen suuruutta). Hyväksyn myös "kökkijän" vaikka itse haluaisinkin mahdollisesti ajaa hieman ylinopeutta kys. tieosuudella. Ymmärrän nimittäin, että mikään sääntö ei pakota ajamaan suurinta sallittua eikä mikään sääntö siis pakota tuntemaan mittarivirhettä... mikään sääntö ei myöskään pakota huomioimaan mittarivirhettä ajonopeudessaan vaikka sen virheen suuruuden tietäisikin. Mikään sääntö ei pakota edes perustelemaan miksi ajaa "alinopeutta"... silti kuitenkin ymmärrän, että useimmilla on siihen aivan oikea syykin ja se voi olla ajoharjoittelu, vika autossa, tms.

    Moni palstalainen mouho on tietenkin sitä mieltä, että jos ei osaa ajaa "täydellisesti", ei kuulu liikenteeseen. Mutta kukaan ei ole seppä syntyessään ja ajamalla sitä oppii. Lisäksi vajaakuntoisellakin autolla SAA ajaa, kunhan auton jarrut toimivat riittävän luotettavasti ja byrokraattiset vaatimukset on täytetty (vakuutus, verot, katsastus). "Alinopeuden" ajaminen on myös hyvin suositeltavaa, jos vajaakuntoista autoa siirretään esimerkiksi korjaamolle eikä autossa ole vikoja pahoja vikoja ohjauksessa tai jarruissa, jotka vaatisivat hinauspuomin käyttöä.

      
  • Lainaus:
    09.09.2004 klo 17:08 Vito kirjoitti
    Autossa on helppo sikailla, kun kukaan ei näe muutan kuin sen auton. Kun ei kassajonossa kehtaa ruveta sikailemaan ja etuilemaan, sikaillaan sitten kauppamatkoilla...


    Mites mahtaa olla tuon kaupassa sikailun kanssa?
    Kuinka moni tekee seuraavia asioita siellä kassalla:
    -Nostettuasi omat ostoksesi hihnalle, laitat itse "seuraava asiakas" kyltin omien ostostesi perään
    -Viet itse omat kärrysi pois (pikkukaupoissa missä ei ole panttia)
    -Rullaportaissa seisot oikeassa reunassa, jotta kiireisemmät pääsevät ohi (jos olet perheen kanssa, niin huolehdit siitä että lapset ja vaimokin seisovat oikeassa reunassa)
    jne...

    jos et, niin sikailet. Kuinkahan moni "lainkuuliaisista" jättää muut huomioimatta kaupassa, pankissa, elokuvissa jne...

    Itse noudatan ja pyrin noudattamaan kaikessa ja kaikkialla muiden huomioonottamista ja ymmärrän ja hyväksyn sen että joillakin on kiireempi kuin minulla ja annan aina heille tilaa (niin liikenteessä kuin muuallakin). Minä en ole kovin usein törmännyt esim. paljon valitettuihin "perässä roikkujiin" vaan annan aina tietä itseäni nopeammille (ok, myönnän että joskus moottoriteillä on oikeita perässä roikkujia -> ajavat puskurissa kiinni vaikka ei ole liikennettä juuri nimeksikään). Esimerkkejä on todella paljon esim. punaisista valoista lähteminen, kiihdytys kaistat vs. vasta moottoritiellä kiihdyttäminen...
    ...Ihmiset eivät vain tunnu ajattelevan muita, vaan että minulla on "lainmukainen" oikeus ajaa hitaasti, kiihdyttää rauhallisesti.

      
  • "Oletko muuten pannut merkille, että rajoituksia arvostelevista yksikään ei ole sanonut kokeilleensa niiden mukaan ajamista? Yhtä mielenkiintoinen piirre on, että rajoitusten mukaan ajavista moni on sanonut aiemmin rikkoneensa niitä jatkuvasti (niin kuin muuten minäkin). En myöskään tiedä yhtään vanhaan palannutta kokeilijaa. Mitä johtopäätöksiä sinun maalaisjärkesi tästä tekee? Jos ei mitään, pidän väitettäni asenteestasi aika hyvin perusteltuna."

    Kyllä minä olen aivan rajoitusten mukaan ajanut, ja ajan vieläkin, mutta en aina ja kokoajan, en lukeudu niihin jotka rajoituksen nähtyään jaruttavat välttömästi rajoituksen nopeutaan, itse lähinnä kevennän kaasua, ja jos nopeus ei kerkeä pienellä rajoituspätkällä laskea rajoituksen osoittamaan nopeutaan, en sitä ala kummastelemaan sen kummemmin tai saatan ajaa ylinopeutta huomaamatta mitenkään sen kummemmin tarkoituksella ajaa ylinopeutta, tai sitten ajan joskus tarkoituksella kun huomaan rajoituksen olevan tilanteeseen nähden todellakin "älytön" eipä sen kummempaa... "vanhaan palanutta kokeilijaa???" kokeilen kaikkia rajoituksia toisinaan, toisinaan en, mulle tämä ei ole mikään eipäs juupas juttu (mustanvalkoinen) vaan tapaus kohtainen, over and out...

      
  • Lainaus:
    09.09.2004 klo 10:56 Herbert kirjoitti
    Tuota yksityiskohtaa vain jäin ihmettelemään jossa totesit, että korkeampi rajoitus alkaa heti risteyksen jälkeen. Eikö juuri näin asian tulekin olla? Sellainen rajoitus, joka jatkuu peltoaukealla vielä puolikilometriä risteyksen jälkeenkin koetaan varmasti turhaksi. Hitaampi nopeus tarvitaan ennen risteystä, jotta kaikilla osapuolilla on aikaa reagoida tilanteeseen. Jos rekka kääntyy päätielle ja kuuttakymppiä ajava henkilöauto saavuttaa tämän, ei tilanteessa ole mitään vaaraa eikä risteyksen jälkeen tarvita alempaa rajoitusta. Siinä vain jonossa kiihdytellään vauhti rajoituksen mukaiseksi. Osoittaa mielestäni hämmästyttävää ymmärtämättömyyttä, jos nopeutta nostetaan ennakkoon siksi, että vaarallisen kohdan jälkeen kuitenkin voi kiihdyttää. Jos risteyksen läheisyydessä on vain lyhyt pätkä alhaisempaa rajoitusta, on se osoitus tiemestarin pyrkimyksestä minimoimaan hidastus.

    Mitä ehdotat ratkaisuksi tilanteeseen, jossa kansa mielestäsi opetetaan ajamaan aina suurinta sallittua nopeutta? Miten saisit minut ajamaan risteyksessä kuuttakymppiä, vaikka rajoitus olisi 100? Eihän minua kiinnosta se, kauanko sivutieltä tulevat joutuvat odottamaan pääsyänsä päätielle. Koko tilannehan on muutamassa sekunnissa kohdaltani ohi.


    Niin... kuinka kauan sivutieltä tuleva jotuu odottamaan kun jatkuva autojono joutuu risteyksen takia hidastamaan nopeuttaan, ja sivulta tulevat eivät voi näin päästä lainkaan päätielle, ja tilanne vielä pahenee kun jonon perässä ajajat tulevat vielä esim 100km/h nopeutta, mutta kun joutuvat 60km/h "pullonkaulaan" ja kohtaavat hidasteessa ajavien autojen perät, muodostuvat penet autoletkat sureksi yhtämittaiseksi jonoksi, ja autojono on jatkuvaa tämän pienen 60km/h pätkän jälkeen, kun suurepaa nopeutta ajaessa jono menisi joutuisasti ohi, eikä jono olisi yhtämittainen, nythän suomen tiellä on sellainen tilanne, että kun on ruuhka, niin koko ruuhka on yhdessä pitkässä kasassa, kun optimi olsi useassa pätkässä, näin sivutieltäkin pääsisi päätielle...

    "Osoittaa mielestäni hämmästyttävää ymmärtämättömyyttä, jos nopeutta nostetaan ennakkoon siksi, että vaarallisen kohdan jälkeen kuitenkin voi kiihdyttää."

    Kun kyseessä ei ole vaarallinen kohta, enkä tarkoita että nopeutta pitäsi kiihdyttää, vaan hidastaa vain hieman maltillisemmin...
    paikassa on kääntyville omat kaistansa, nopeutta ei tarvitse kääntyvien vuoksi edes juurikaan hiljentää vaikka ei huomioisi koko rajoitusta vaan ajaisi sen 100km/h läpi 60km/h alueen.... joten 80km/h olisi ehkä sopiva tilanteeseen??? paikka sijaitsee vielä notkossa joten mäki on molemmilla puolilla vastassa, harva jarruttaa paikassa rajoituksen nopeuteen koska edessä on suurempi rajoitus ja ylämäki..
    vaikka kuinka olisi turvallisuutta siinäkin ajateltu... se vaan ei AINA ole järkevin ja joustavin ratkaisu...

      
  • Vähän aihetta sivuten, liikenne on kaikeen pahan alku ja juuri, ja pientä ylinopeutta ajava on suuri rikollinen, vanhat ihmiset eivät saisi enää autolla oikein ajaakkaan, mikä toisaalta on aivan oikein tietyissä tapauksissa, muuta mitä kertoo uutiset tänään, 70 vuotias ukko ampuu vahingossa ohikulkijaa hirvikiväärillä, ja mitä sanoo poliisi? :

    "- Jos ase laukeaa ja luoti sattuu osumaan juuri siihen ainoaan kävelijään, joka kulmilla liikkuu, tapahtumassa on paljon huonoa tuuria, poliisista arvioidaan tilannetta."

    Harvoin sanotaan liikenteessä että olipa huonoa tuuria, aina etsitään syyllinen ja yritetään tuomita.. vaikka ei aina olisi sattunut vakavaa, ja olisi todellakin ollut kyse vahingosta, tai jopa ei olisi suurta vahinkoa edes sattunut...

    Mitä jos olisi joku vahingossa ajanut jonkun yli, ehkä pienellä ylinopeudella, kyllä siitä olisi otettu äijältä kortti pois, mutta ampuahan ihmisiä suomessa saa, ja kirveellä tappaa, ne ei oo suomeesa "rikoksia" ylinopeus on.. suhteellisuuden taju on mennyt, kun murhiin ja itsemurhiin kuolee enemmän kun liikenteessä, mutta niistä ei viitti puhua, liikenne on helpommin käsiteltävä.
    ja näihin voi jokainen kunnon byrokraatti puuttua...

    Ihan vaan vertailun vuoksi... en silti "älytöntä" kaahaamistakaan kannata... mutta aseet pois vaareilta ja mummoilta... jos muillekkin vähän tarkempaa seulaa voisi laittaa...

      
  • Tuohon 40km/h alueeseen haluaisin hieman lisätä.Vien ja haen lapset päiväkodista päivittäin alueelta jossa on ko. nopeusrajoitus.Olen huomannut eniten tehneen vaaratilanteita taksit ja muut ammattiautolijat.Pirun kova on luottamus sihen ettei oikealta tule ketään nopeuden ollessa liian kova.Se siitä alueesta.

      
  • Lainaus:
    09.09.2004 klo 22:43 MakeX kirjoitti
    Niin... kuinka kauan sivutieltä tuleva jotuu odottamaan kun jatkuva autojono joutuu risteyksen takia hidastamaan nopeuttaan, ja sivulta tulevat eivät voi näin päästä lainkaan päätielle, ja tilanne vielä pahenee kun jonon perässä ajajat tulevat vielä esim 100km/h nopeutta, mutta kun joutuvat 60km/h "pullonkaulaan" ja kohtaavat hidasteessa ajavien autojen perät, muodostuvat penet autoletkat sureksi yhtämittaiseksi jonoksi, ja autojono on jatkuvaa tämän pienen 60km/h pätkän jälkeen, kun suurepaa nopeutta ajaessa jono menisi joutuisasti ohi, eikä jono olisi yhtämittainen, nythän suomen tiellä on sellainen tilanne, että kun on ruuhka, niin koko ruuhka on yhdessä pitkässä kasassa, kun optimi olsi useassa pätkässä, näin sivutieltäkin pääsisi päätielle...



    Arvasin, että tuot esiin tuon pullonkaulailmiön. On totta, että niin tietysti tapahtuu vilkkaamman liikenteen aikana. Yleensä teillämme suurinpana osana ajasta ei ole niin vilkasta, että tuollaisesta muodostuisi ongelmaa. Olen kuitenkin sitä mieltä, että vilkkaankin liikenteen aikana kuuttakymppiä matelevaan jonoon on helpompi liittyä kuin vähän harvempaan satasta etenevään virtaan. Muistathan nopeuden ja jarrutusmatkan riippuvuuden toisistaan.

    Kun käytin sanaa "vaarallinen", en aivan kirjaimellisesti tarkoittanut vaarallista, vaan yleisesti ottaen kaikkea normaalista poikkeavaa, kuten tavallista risteystä, jossa täyteen lastattu rekka pyrkii päätielle. Uskon, että ymmärsit tämän, vaikka kommenttisi rakensitkin sanan "vaarallinen" varaan.

    Vaikka tässä asiassa olenkin ollut pääsääntöisesti eri mieltä kanssasi, en halua kritiikittömästi puolustaa alhaisia rajoituksia. Olen itse ollut rakentamassa eräälle kantatielle uusia liittymiä. Alkuperäinen tilanne oli se, että päätieltä erkani kapeat tiet molempiin suuntiin rajoituksen ollessa 80 km/h. Uudistuksessa tehtiin keskimääräistä hienommat kaistajärjestelyt ja rajoitus pudotettiin kuuteenkymppiin. Tämän remontin ideaa en silloin täysin ymmärtänyt. Kyseessä oli kuitenkin suurempi kokonaisuus, jossa tehtiin useita liikennejärjestelyjä ja kaavamuutoksia alueella ja kyseisen risteyksen liikennemäärät kasvoivat tästä johtuen huomattavasti. Nykyään siellä on jo liikennevalot.

      
  • Juu kyllähän se on totta sellainen asia että ylinopeus on aina tapauskohtaista, ja "järkevää" se on ehkäpä silloin kun rajoitukset ovat olosuhteisiin nähden tosiaan liian alhaiset, vaikka eihän se tietenkään sallittua ole, kukin sitten päättää tykönään ja kantaa riskit, hyvä olisi tietenkin että rajoitukset olisivat niin huolellisesti suunniteltu, että monellekkaan ei tulisi tunnetta että onko näin alhainen rajoitus tässäkin vähän liikaa (liian alhainen) vaikka joillekkin tälläinen tunne tulee tietysti aina, mutta siis tulisi mahdollisimman vähälle, ns "normaali autoiljalle", jolloin nopeusrajoitustan järkeväksi mieltäminen paranee yleisellä tasolla, ja näin lain kuuliaisuus paranee yleisesti, ja sitä kautta ehkäpä turvallisuuskin? :sunglasses:

      
  • Mitäs jos tähän asiaan liittyen rakentasi tälläisen ylinopeus / onnettomusriski kartoitus "työkalun"
    ELI:

    1. Ajatko jatkuvasti ylinopeutta?

    2. Ovatko muut autot jatkuvasti "edessäsi"?

    3. Joudutko tekemään usein voimakkaita jarrutuksia?

    4. Joudutko pitämään tehokasta autoa, sen vuoksi että ohi pitää
    päästä paikassa kun paikassa?

    5. Oletko ollut usein onnettomuudessa, esim törmänyt toisen perään?

    6. Oletko saanut monta ylinopeus sakkoa?

    7. onko jatkuvasti kiire?

    8. onko lujempaa ajaminen "näyttämis" kysymys?


    Jokainen voi siitä arvoida itsenäisesti....
    vaikka liian hitaasti ajavillekin voisi tehdä vastaavan, ja hekin voisivat arvioida sitten... joku voisi tehdä sellaisen...


      
  • Lainaus:
    09.09.2004 klo 19:02 - - - - - kirjoitti
    Mites mahtaa olla tuon kaupassa sikailun kanssa?
    Kuinka moni tekee seuraavia asioita siellä kassalla:
    -Nostettuasi omat ostoksesi hihnalle, laitat itse "seuraava asiakas" kyltin omien ostostesi perään
    -Viet itse omat kärrysi pois (pikkukaupoissa missä ei ole panttia)
    -Rullaportaissa seisot oikeassa reunassa, jotta kiireisemmät pääsevät ohi (jos olet perheen kanssa, niin huolehdit siitä että lapset ja vaimokin seisovat oikeassa reunassa)
    jne...

    jos et, niin sikailet. Kuinkahan moni "lainkuuliaisista" jättää muut huomioimatta kaupassa, pankissa, elokuvissa jne...


    Tuo kauppajono oli vain yksi esimerkki. Nuo mainitsemasi asiat ovat vain ylimääräistä kohteliaisuutta, eikä niiden tekemättä jättäminen varmasti ole sikailua. Ei kukaan käske laittamaan "Seuraava asiakas" -kylttiä eikä seisomaan liukuportaissa oikeassa reunassa. Kärryt on kyllä suotavaa toimittaa oikeille paikoilleen. Vrt. liikenteessä: Näytät vilkulla takana tulevalle, että nyt olisi mahdollista ohittaa ja siirryt tien oikeaan reunaan. Molemmat ovat vain kohteliaisuuksia, eivät velvotteita.


    Se on mielestäni totta, että ne, jotka täällä ottaisivat kortin pois liian hiljaa ajavilta, joutavat ITSE pois liikenteestä. Toki sääntöjä saa ja pitääkin kritisoida, mutta niiden mukaan on elettävä kunnes ne muuttuvat. Niiden rikkominen päntiönään ei niitä muuta. Sama pätee myös muussa elämässä, ei pelkästään liikenteessä.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit