Suomalaista liikenneturvallisuutta

7 kommenttia

Sanomalehdessä oli juttu tiestön ylläpidosta ja rahojen niukkuudesta. No, se ei liene uutinen. Mutta silmään sattui erittäin huolestuttava keino liikenneturvallisuuden parantamiseksi, eli pudotetaan lisää nopeuksia ja lisätään kameravalvontaa.
Tässäkö on ainoa keino jolla turvallisuutta parannetaan?

Nykyisiäkään rajoituksia ei noudateta, ja ne jotka noudattavat tukkivat liikenteen ja ovat syyllisiä liikenteen vaarantamiseen ”laillisen” piittaamattomuuden vuoksi. Nämä lainkuuliaiset toimivat yleensä poliiseina ja estävät sujuvan liikenteen. He toimivat lain sallimalla tavalla, mutta minusta he ovat edesvastuuttomia, sanoi laki mitä tahansa.

Noissa liikenneturvallisuuden parantamisessa ei mainittu yhtään olennaista seikkaa jolla turvallisuutta voitaisiin parantaa.

Rajoitusten kiristämisen sijaan, tulee monia tieosuuksien nopeuksia nostaa. Esim. monet ohituskaistatiet ovat pudotettu 80 km/h, vaikka 100 km/h on oikea nopeus. Mainittakoon että tie nro 9 jyväskylässä on talvella 100 km/h ja varkauden ohiajo tie on vain 80 km/h. Tie on lisäksi 4-kaistainen ja muilla osuuksilla on ohituskaistat. Tuo 5-tie on kaikilta kanteilta katsottuna parempi kuin 9-tie, mutta siitä huolimatta vain 80km/h.
Näillä osuuksilla on ilmeisesti rahastus päällimmäisenä tarkoituksena, ei turvallisuus ja sujuvuus. Ja rahantuloa ei voida estää.

Eikö noilla kameroihin sijoitetuilla rahoilla olisi järkevämpää investoida muuttuviin nopeusrajoituksiin? Tällöin rajoitukset koettaisiin monilta osin mielekkäiksi. Nyt näistä ei puhuta sanallakaan, vaan ainoa tapa on laskea nopeuksia ja lisätä kameroita. Mitenkähän tämä puree rattijuoppoihin tai itsemurhaa hautoviin ?

Itselläni alkaa mitta täyttyä näille rahastuksille. Tulen etsimään keinon, jolla saan kamerat laukeamaan miten haluan ja sitä kautta tuhoamaan noiden tolppien uskottavuuden. Tämä ei liene hirmu vaikeaa sillä laukaiseehan autokin kameran ylittäessään tiessä olevat langat riittävän nopeasti.

Suomi on ajautumassa pikkuhiljaa poliisivaltioksi. Liikenne on tästä hyvä esimerkki. Kiristetään pikkuhiljaa, niin ei tunnu pahalta ja kansa ei suutu. Suomen autoilijat nielevät kaiken paskan mitä valtio antaa. Nurisevat että näissä ei ole järkeä, mutta mitään ei tehdä asioiden eteen. Eli Te kaikki olette saamattomia paskoja valtion silmissä ja Teitä voidaan kusettaan niin paljon kuin ikinä haluaa.
Itse en aio enää kuulua näiden saamattomien mulk… joukkoon vaan rupean pistämään hanttiin.

Aina kun näen kameran näillä ns. alinopeus alueilla, ajan nopeutta joka on tiestöön ja olosuhteisiin oikea. Eli hyvällä kelillä 90 – 110 km/h, pidän vain huolen että kamera ei saa kuvaa josta kuski tunnistetaan. Yleensä joku muu ajaa, jolloin voin hyvällä omalla tunnolla kiistää teon, mutta en koskaan tule kertomaan kuka ajoi. Kuljettaja on tunnistettava jotta sakot voidaan antaa, ja näyttövelvollisuus on poliisilla. Mitään muuta en tällä aja takaa kuin saan omalta osaltani vaikeutettua ja työllistettyä turhaan liikennevalvonta koneistoa.
Meidän tulee laittaa hanttiin tälle nykysysteemille. Niin kauan kuin liikennepolitiikka on vain kieltojen ja rajoitusten lisäämistä, ilman mitään todellisia turvallisuutta parantavia keinoja, tulen lyömään kapuloita rattaisiin niin paljon kuin on mahdollista.

Tiukkapivot pilkunviilaajat älkööt taas tulkitko, että kyseessä on anarkian luominen liikenteeseen ja että ei välitetä liikenneturvallisuudesta. Tässä on kyse sujuvan ja mielekkään liikenteen puolesta ja sitä kautta liikenneturvallisuuden parantamisesta. Tuomitsen kaiken kaahailun ja hölmöilyn, joissa vaarannetaan muiden turvallisuus. Myös kaikenlainen ilkivalta on tuomittavaa, ellei se liity kameravalvontaan. Lakia voi rikkoa myös järkevästi ja sillä välinpitämättömyydellä voidaan viestiä että enää ei kaikki paska mene läpi. Me autoilijat maksamme n. 6 miljd euroa vuosittain valtiolle, olisikohan korkea aika saada rahoille vastiketta ?

  
  • Lainaus:
    24.03.2006 klo 17:44 hakkaha kirjoitti


    Eikö noilla kameroihin sijoitetuilla rahoilla olisi järkevämpää investoida muuttuviin nopeusrajoituksiin? Tällöin rajoitukset koettaisiin monilta osin mielekkäiksi. Nyt näistä ei puhuta sanallakaan, vaan ainoa tapa on laskea nopeuksia ja lisätä kameroita. Mitenkähän tämä puree rattijuoppoihin tai itsemurhaa hautoviin ?


    No se tietysti lisää masennusta ja itsemurhia, kun ei meinaa päästä eteenpäin ja itsemurhaa hautovalla on jo muutenkin hermot kireällä, joten ei muuta kun rekan nokkaan vaan ja saadaan lukea että: "Autoilja ajautui tuntemattomasta syystä vastaantulijoiden kaistalle."

      
  • Jos liikenneturvallisuutta pitäisi parantaa, niin ohituskaistateille voisi rakentaa samanlaisen kaiteen kuin ruotsissa monella tiellä on. Nokkakolarithan ne vaarallisimpia ovat ja kaiteilla saisi samaan suuntaan kulkevat autot pysymään omalla kaistallaan.

      
  • Lainaus:
    24.03.2006 klo 22:23 drivetrain kirjoitti
    Jos liikenneturvallisuutta pitäisi parantaa, niin ohituskaistateille voisi rakentaa samanlaisen kaiteen kuin ruotsissa monella tiellä on. Nokkakolarithan ne vaarallisimpia ovat ja kaiteilla saisi samaan suuntaan kulkevat autot pysymään omalla kaistallaan.


    Samaa mieltä

      
  • Eikös eduskunnassa juuri hyväksytty sellainen laki , että auton haltija
    vastaa sakoista , ellei pysty osoittamaan jonkun toisen ajajaksi eli perimään sakon häneltä. Laki tullee voimaan aika pian , että varautukaa....

    [hobbit muokkasi tätä viestiä 30.03.2006 klo 18:43]
      
  • Lainaus:
    30.03.2006 klo 18:42 hobbit kirjoitti
    Eikös eduskunnassa juuri hyväksytty sellainen laki , että auton haltija
    vastaa sakoista , ellei pysty osoittamaan jonkun toisen ajajaksi eli perimään sakon häneltä. Laki tullee voimaan aika pian , että varautukaa....



    Ei tullut kertomaasi. Sakko vain lähetetään tiedoksi haltijalle ja hän saa joko hyväksyä (maksaa) tai vastata ettei hyväksy sakkoa. Tämän jälkeen suoritetaan normaali esitutkinta poliisin toimesta. Mikäli ei kiistattomasti pystytä näyttämään haltijan ajaneen autoa, ei hän maksa yhtään mitään. Haltijaa voidaan kuitenkin kuulla esitutkinnassa todistajana, joka asettaa ehdon totuudessa pysymisestä tai vaikenemisesta lähisukulaisia koskevissa asioissa.

    Niin... Edelleenkin ainoa toimiva ja turvallisuutta lisäävä valvonta on se, missä varmuudella syyllinen pysäytetään, toteutetaan asennekasvatus ja kysytään minne kiire.


    [Zilo muokkasi tätä viestiä 01.04.2006 klo 20:51]
      
  • :smile:
    Sääntöjen mukaan ajavaa ei luulisi valvonnan haittaavan.
    Nopeusrajoitusten laskemisella on turvallisuuden lisääntymisen lisäksi myös käyttökustannuksia vähentävä hyöty. Ei tarvitse valittaa niin paljoa nousevaa polttoaineen hintaa.
    Sopiva nopeus on sama kuin kuorma-autoilla . Mittarini mukaan 90-100 km/h.
    :smile:

      
  • Sääntöjen mukaan tietenkin pitää ajaa. Käyttökustannuksen minä ainakin maksan itse. Mielestäni 120 on miellyttävin nopeus ajaa jos olosuhteet sen sallii eikä ole kiirettä, motarilla on tietenkin pakko ajaa lujempaa jottei jää jalkoihin. Jos kaikki ajas kuten minä niin rajoituksia ei tarvittaisi kuin taajamissa ja vaarallisissa paikoissa, onnettomuudet lisäksi vähenisivät, tietenkin sakkotulotkin? :smile:

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit