Ruotsi kyllä - Suomi EI?

6 kommenttia

Etanoolista on Ruotsissa tulossa realistinen vaihtoehto kalliille bensiinille. Vägverket tulee syksyllä esittämään, että kaikkiin ajoneuvoihin sallittaisiin muutostyö, jotta ne voisivat kulkea etanoolilla bensan sijasta. Suomessa ei tietenkään ole tällaisia suunnitelmia.

Ainoastaan korkeat polttoainehinnat eivät ole ajaneet Vägverketiä tähän, vaan myös huoli ympäristöstä. Vägverket tulee esittämään asian Ruotsin hallitukselle 1. lokakuuta koskien tätä vaihtoehtoista polttoainetta. Suuren osan voi tuottaa omassa maassa, jolloin ei ole tarvetta ostaa kallista raakaöljyä ulkomailta. No, Suomen valtiontalous nojaa raakaöljyyn ja polttoaineen verotukseen, muutenhan koulut, terveydenhuolto ja sossu menevät nurin! Tämän taidamme jo tietääkin?

Ruotsissa on mahdollista tankata etanoolia jo yli 200:lla huoltoasemalla, mm. Suomiomistuksessa olevissa ST 1:ssä. Saabilla, Volvolla ja Fordilla on automalleja joihin voi tankata joko etanolia tai bensiiniä.

Vuodenvaihteessa on kaikilla suuremmilla huoltoasemilla Ruotsissa oltava pumppu veihtoehtoisille polttoaineille - kaasulle tai etanoolille.

Etanoolin suurimmat tuottajamaat ovat Brasilia, USA, Kiina, EU, Intia, Venäjä, Etelä-Afrikka, Saudi-Arabia sekä Kanada. Etanoolia voi valmistaa sokeriruokoista, maissista, melassista tai viljasta.

Ruotsissa tehdyn tutkimuksen mukaan on sekä halvempaa ja yksinkertaisempaa muuttaa ajoneuvo - 1987 tai vanhempi - etanoolikäyttöiseksi kuin uusi. Muutostyö maksaa vanhalle autolle n. SEK 700,- ~ € 80,- uuteen tehty muutos kustantaa n. SEK 10.000,- runsaat € 1000,- . Mutta tästä Suomi ja Valtionvarainministeriö tuskin on kiinnostunut, tämän tiedämme sanomattakin.

  
  • Ruotsissa lienee huomattu se, että autoilu on välttämätön paha ja sen ympäristövaikutuksia tulee pienentää erilaisin teknisin (polttoaine) ratkaisuin.

    Suomessa samaa ongelmaa yritetään ratkoa tekemällä autoilusta mahdollisimma paheksuttua, vaikeaa ja kallista.

      
  • Lainaus:
    08.08.2005 klo 15:03 Zilo kirjoitti
    Ruotsissa lienee huomattu se, että autoilu on välttämätön paha ja sen ympäristövaikutuksia tulee pienentää erilaisin teknisin (polttoaine) ratkaisuin.

    Suomessa samaa ongelmaa yritetään ratkoa tekemällä autoilusta mahdollisimma paheksuttua, vaikeaa ja kallista.


    Olen kanssasi osittain samaa mieltä, mutta mielestäni on päivänselvää, jos esim. polttoaineenhinta pudotettaisiin aivan olemattomaksi, niin turha autoilu lisääntyisi eikä hankittaisi pienikulutuksisia autoja, mikä lisää myös päästöjä. Eli pitäisi löytää sellainen kultainen keskitie.

      
  • http://www.vtt.fi/inf/pdf/tiedotteet/2005/T2288.pdf

    Toi on varmaan tosin sellaista "villapaitatutkijoitten" kirjoittelua, jota ei voine teidenmiehen käytännön logiikalla etenkään USKOA, saati periaatteessakaan hyväksyä. Noilla "tutkijoilla" on aina tapana olla ihan pihalla oikeasta elämästä ja tuppaavaat vaan jaarittelemaan kapulakielellä, josta ei ymmärrä mitään. Ja samasta putiikista tulee kaikkea muutakin (näennäis)tutkimuksta, jossa todistellaan, että jarrutusmatkoilla, nopeuksilla tai ajotaidoilla olisi joku merkitys, muka.

    (vitsi)

      
  • Tutkimus on asiaa. Vielä pitäisi saada valtiovalta panostamaan asiaan siten, että jakelu tulee kannattavaksi ja autoilijalle on kannustavaa valita esim. biodiesel dinodieselin sijasta. Verotuksella tähän pystyy vaikuttamaan. Nythän biodiesel maksaa n. 90 senttiä litra ja biokaasunkin (n. 2 l eli 1 Kg vastaa yhtä litraa bensaa, 1 litra biokaasua maksaa 50 senttiä) kustannukset ovat lähellä bensan hintaa ei suurta ryntäystä, eikä polttoainejärjestelmien muutoshalua ole odotettavissa. Varsinkaan kun tankkauspaikat ovat harvassa.

      
  • Lainaus:
    09.08.2005 klo 10:56 Zilo kirjoitti
    Tutkimus on asiaa. Vielä pitäisi saada valtiovalta panostamaan asiaan...


    Tutkimuksilla ei ole mitään tekemistä politiikan kanssa. Ainahan tiehankkeitakin on tutkittu liikenneministeriön tilaamin tutkimuksin ja tarvekartoituksin, mutta juuri koskaan ne poliittiset päätökset eivät ole suunnanneet määrärahoja sinne mihin ne tutkimusten mukaan olisivat tarpeellisimpia. Oman / puolueen vaalipiirin / sen yrityksen intressit jonka johtokunnassa ministeri istuu painavat aina edelle!

    Luulisi kuitenkin keskustalaisilla ministereillä ja kansanedustajilla olevan jotain intressiä tuohon biopolttoaineiden tuotantoon Suomessa...

      
  • Lainaus:
    09.08.2005 klo 10:26 Kumppani kirjoitti
    http://www.vtt.fi/inf/pdf/tiedotteet/2005/T2288.pdf

    Toi on varmaan tosin sellaista "villapaitatutkijoitten" kirjoittelua, jota ei voine teidenmiehen käytännön logiikalla etenkään USKOA,

    Hyvin tiivistettynä kertoo yllä oleva tiedote/tutkimus, että biopolttoaineet eivät ole niin kilpailukykyisiä raaka-aineiden suhteen Suomessa kuin muualla. Katsotaan silti mihin raakaöljyn hinta asettuu, maaöljyn etu vain pienenee koko ajan.

    Huomiota kiinnitettiin ehkä enemmän synteettisen polttoaineen valmistukseen, josta olen täällä kirjoittanut. Sitä voi tietyssä reaktorissa valmistaa ruohosta, puun lehdistä, hakkeesta, risuista, vaikka mistä vihreästä eloperäisestä jätteestä. Suomi seurannee Saksaa tässä asiassa. Enismmäinen koelaitos tuotti Saksassa synteettistä dieseliä € 0,70 / l hintaan ilman veroja. Tämä vain koelaitoksena, ei pitkälle viety kaupallinen laitos. Saksassa on kaavailtu yksi synteettistä polttoainetta tuottava reaktori per 10.000 asukkaan yhdyskuntaa, joten haravalle on käyttöä. Päästöt ovat hiilidioksiidia joka ilmakehän kautta sitoutuu uuteen kasvavaan vihreään, joten siltä osin päästöjä ei enää synny. Jossain edellisessä keskustelussa liitin linkin oheen kyseiseen sivuun, ellei siitä lähtien muuttunut.

    Tarkoituksena on päästä irti julmetun kalliista tuontiöljystä eri keinoin. Kuten Ruotsi esim. etanolin sallimisella. Nähtäväksi jää minkä kannan Ruotsin hallitus ottaa Vägverketin esitykseen. Tunnetusti he ovat avarakatseisempia eikä juroja uutuuksien suhteen, joten Suomi jäänee tältä osin muun Euroopan kehityksestä jälkeen. Verotus nähkääs! Olisi ennenkuulumatonta mikäli autoilijoille Suomessa myönnettäisiin joitakin erivapauksia suuremmassa mittakaavassa. Onhan budjettiriihi käynnissä koskien tie- ja väylähankkeita. Siellä eräs seiväshyppääjää sooloilee omien mielipiteittensä mukaan vastoin omaa puoluetta ja hallituksen jo siunaamaa yleislinjaa. Oma linjaus menee myös pahasti ristiin kaupungin ja elinkeinoelämän kanssa. Saa nähdä kuinka kauan kaikki Kerppaheikit pysyvät pestissään vielä? Väittäisin, että melko kapealla sektorilla tuntuu yläpää toimivan, ja kokonaishahmotuksen kanssa lienee vaikeuksia.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit