Oman toiminnan kontrollointi

80 kommenttia
13»
  • Whiic:” Välillä kyllä tuntuu, että sinä ajat siten kuin se olisi kokonaisuuden kannalta paras kokonaisuuden sitä noudattaessa.”

    Oikea huomio, joskus olisi lyhyellä tähtäimellä kokonaisuuden kannalta parasta, että ajaisin ojaan muiden tieltä. En pysty todistamaan, että valitsemani toimintatapa on oikea, tämä on vain oma arvaukseni Tosin se arvaus perustuu joihinkin tietoihin, esimerkiksi vähemmän sooloilevien ja enemmän lakia noudattavien naisten paremmuuteen turvallisuudessa.

    Se perustuu myös ajatukseen, että koska kaikki liikenteessä mukanaolevat vaikuttavat muihin, oma lipsumiseni saattaa aiheuttaa lipsumista jossain toisessa, joka saa aikaan saman taas muutamassa muussa jne. Uskon, että esimerkiksi iso osa kokoajan lisääntyvästä nuorten kuskien ongelmasta johtuu siitä, että he ovat saaneet kokeneelta kuskilta mallin, jonka mukaan he nyt toimivat. Annan tuleville kuskeille osaltani mallin halusin tai en, voin vain päättää siitä, MILLAISEN mallin annan. Olisi harmi jos heillä olisi kokeneen kuskin ajotyyli ja kokemattoman taidot.

    whiic:” Väitätkö, että reaalimaailman liikenteessä ei sitten hihat kärähtele?”

    (En ole ihan varma, mitä tarkoitat, korjaa jos tulkitsin väärin.) En väitä noin. Tarkoitan, että kun minut saadaan kiinni, myös minun asiani on toimia niin, että takaa tuleva ei menetä hermojaan. Tätä tarkoitin, kun sanoin, että joskus olisi lyhyellä tähtäimellä parempi, kun ajaisin autoni ojaan pois jonkun jaloista, kun ohi ei mahdu ja takana tuleva valmistautuu suutuksissaan ajamaan yli. En tarkoita, että tekisin näin, tarkoitan, että skaala on laaja ja siltä pitää joku malli itselleen valita.

    whiic:” Tilastot saadaan jopa ilman varsinaista fuskausta aina sellaiseksi kuin ne halutaan saada.”

    Näin on, tämä ei kuitenkaan oikeuta heittämään niiden tietoa hukkaan, pikemminkin sen pitäisi saada meidät ottamaan asiasta selvää itse. Mitä enemmän niistä tilastoista itse tietää ja mitä useamman tilastonpitäjän tietoja on nähnyt, sen vaikeampaa sinua on niillä hämätä.

    Aika harva on pystynyt näyttämään, mikä liikenteeseen liittyvä tilasto on esitetty hämäysmielessä, itse en muista yhtään tällaista tapausta. Tällaisiksi on väitetty lähinnä sellaisia tilastoja, joiden sanomasta ollaan eri mieltä, mutta siksihän tilastoja kerätään, jotta saataisiin joko varmistus vanhalle käsitykselle tai syy muuttaa käsitystä. Tähän niitä käyttävät ammattilaiset, maallikot taas tuppaavat käyttämään niitä vain omien, jo ennen tilaston näkemistä lukkoon lyötyjen mielipiteiden pönkittämiseen.

    Palstalaisten kommenteista päättelen, että tilastojen lukijat hämäävät useimmiten itse itseään. Tilastoista tehdään vääriä johtopäätöksiä, kun ei viitsitä lukea, mihin otantaan se perustuu ja mitkä olivat kriteerit. Muistan surkuhupaisan keskusteluni SixPacin kanssa, jonka mielestä onnettomuustilastot olivat pielessä, koska tilastoista puuttui 100.000 autoa. Tilasto koski kuitenkin HENKILÖautoja, ei autoja. Olikohan se viides kerta, joka meni perille, kun yritin tätä asiaa hänelle kertoa. Sen jälkeisistä kommenteista voi tulkita, ettei hän edelleenkään uskonut ko. tilastoa, nyt hän ei vain enää osannut sanoa, miksi ei.

    Voi hyvin olla, että itsekin olen tulkinnut joitain tilastoja väärin, oikeastaan se on jopa todennäköistä. Harmi, että en saa asiasta palautetta, koska harva viitsii ottaa asioista selvää Iltiksen otsikoita enempää.

      
  • Lainaus:
    17.02.2005 klo 09:48 200hv kirjoitti

    Eikö tien antaminen siirtymällä reunaan toimi yhtä vahvana herätteenä ohittamiselle, kuin vilkun vilautus?



    Tien antaminen siirtymällä oikealle on erinomainen tapa, mutta se ei mielestäni ole yhtä selvä käsky ohittaa kuin vilkulla merkin antaminen. Oikealla ajavan ohi näkee paremmin, jolloin ohittaja voi arvioida tilanteen itse. Joku voi luulla, että vilkulla annetun merkin jälkeen ohitus olisi turvallinen.

    Mutta on hauskaa, että vanhojakin nimimerkkejä on palannut palstalle.

      
  • Eikö joskus edellä mainituissa tilanteissa vilkku saattaa hämätä eli antaa väärän viestin? (ehkä kumminkin harvinaista että se hämäisi)

      
  • Mieleeni tulee kaksi tilannetta, jossa vilkku voi hämätä ohitusta suunnittelevaa. Eihän ne tilanteet henkilökohtaisella tasolla yleisiä ole, mutta harvinainenkin vaaratilanne todennäköisesti johtaa joskus onnettomuuteen, koska teillämme ajaa 2 miljoonaa henkilöautoa keskimäärin 20000 km vuodessa. Ensimmäinen on juuri sellainen, josta aiemmin kerroin, eli etummainen antaa väärässä paikassa merkin. Syynä voi olla arviointivirhe, juovuksissa tai huumaantuneena ajava kuski tai vaikkapa peruutettu aikomus kääntyä oikealle, jolloin vilkku vilahtaa kerran-kaksi ennenkuin kuski ottaa vilkun pois päältä.

    Toinen vaaratilanne voi syntyä, jos takana on kärsimätön kaahari. Kun etummainen vilkuttaa oikealle kääntymisen takia, saattaa takimmainen syöksyä välittömästi ohitukseen ennenkuin tajuaa, mistä tilanteessa on kyse.

    Tällaisia hätähousuja tapaa silloin tällöin. Yleisimmin kai tällaisen luonne paljastuu jonon hidastaessa. Ajattelemattomimmat ovat heti valmiina ohittamaan hidastelijat ilman tietoa hidastuksen syystä. Hidastuksenhan voi aiheuttaa ensimmäisen tarkoitus kääntyä vasemmalle, jonon saavuttama traktori tai vaikkapa alentuva nopeusrajoitus. Silloin olisi ensiarvoisen tärkeää omata kyky osata kysyä itseltään sopivia kysymyksiä ja etsiä niihin vastauksia ennen toimintaa. Jos ei tiedä, miksi jono hidastaa, ei pitäisi myöskään ohittaa. Itsekontrollia siis jälleen, ei automaattista muiden töppäilyjen kiroamista.



    [Herbert muokkasi tätä viestiä 17.02.2005 klo 17:04]
      
  • Saman suuntaisia havaintoja itsellänikin.Tässä niinkuin monessa
    muussakin asiassa on aina tulkinnan varaa.Käsittäisin
    vilkun tuikahduksen merkiksi takana tulijalle lähinnä siitä
    että hänet on huomioitu;ollaan yhteistyössä.Samoin kuin
    ohitukseen lähdettäessä(etenkin hämärässä) vilkautus takana
    pitkillä valoilla ikäänkuin varoittaa että aion ohittaa ja toinen tietää skarpata.Kohteliaisuutta,huomaavaisuutta,yhteispeliä ja
    turvallisuutta.No niin kaikkea sitä mitä tämänpäivän liikenteessä
    ei enää juurikaan näe.

      
  • Joskus edessäni ajoi työkone ja hän laitti vilkkua vasemmalle. Mietin siinä tilanteessa kääntyköhän se pellolle tai linja-autopysäkille. Mutta hetken päästä tajusin että hän tarkoitti: "Ohita vaan". Sitten ehtisin vielä ihan hyvin ohi.

      
  • Ongelma onkin, että tulkitseeko edessä ajavan kuskin viestit oikein. Yksi näyttää vilkulla, toinen väläyttää ajovaloja, kolmas siirtyy tien oikeaan laitaan, neljäs ajaa bussipysäkille... jne. No, ohittava kuski loppujen lopuksi tekee päätöksen ohituksesta. Ihmetyttää kuitenkin sellainen, kun "turvallista" ohituspaikkaa tarjotaan, niin silti monet jäävät sinne takalistoon roikkumaan...

      
  • Lainaus:
    18.02.2005 klo 11:46 Saint kirjoitti
    Ihmetyttää kuitenkin sellainen, kun "turvallista" ohituspaikkaa tarjotaan, niin silti monet jäävät sinne takalistoon roikkumaan...

    Totta. Mutta joskus jotkut antavat ohituspaikan vasta jossain hankalassa paikassa ja edellä ajava todella luulee että muka ehtisi siinä ohi. Sitten taas "selkeillä" suorilla he menevät keskellä tietä.

      
  • Välillä joutuu tekemään kummallisia asioita sen eteen, että liikenne sujuisi. Esimerkiksi se, että ajaa bussipysäkille jotta muut pääsee ohi. Korjatkaa hyvät ihmiset jos olen väärässä, mutta mikä minutkin velvoittaa antamaan tietä ylinopeutta ajavalle ajaessani oikeaa nopeutta? En itse ainakaan tiedä mitään lakia mikä siihen "pakottaisi".

    Omasta mielestäni olen vain senverran mukava ihminen välillä, että teen niin. On se nyt toisaalta itsellekin mukavampi kun saa ajaa ilman että joku roikkuu persuuksissa. Omaan käyttäytymiseen voi vaikuttaa, mutta perhana kun muihin ei oikein voi!

      
  • Jos joku tulee perässäni ylinopeutta ehkä voin antaa tilaa. Mutta silloin on pakko jos siellä perässä tulee joku raskas auto, sitten on pakko väistyä. On se inhottavaa ajaa jos tulee iso auto kymmenen metrin päässä takapuskurista.

      
  • Ei ole tosiaan miellyttävä tunne kun on iso auto persuuksissa kiinni. Hyvä on kuitenkin se, että esim. rekkakuski on mitä suuremmalla todennäköisyydellä parempi kuski kuin keskiveroautoilija. Että siinäsuhteessa on turvallisempaa. Eikös se ole tilastollisestikin todennäköisempää saada henkilöauto kirjaimellisesti peräänsä kuin rekka tai tms.?!!

      
  • Lainaus:
    18.02.2005 klo 14:15 Saint kirjoitti
    Välillä joutuu tekemään kummallisia asioita sen eteen, että liikenne sujuisi. Esimerkiksi se, että ajaa bussipysäkille jotta muut pääsee ohi. Korjatkaa hyvät ihmiset jos olen väärässä, mutta mikä minutkin velvoittaa antamaan tietä ylinopeutta ajavalle ajaessani oikeaa nopeutta? En itse ainakaan tiedä mitään lakia mikä siihen "pakottaisi".

    Omasta mielestäni olen vain senverran mukava ihminen välillä, että teen niin. On se nyt toisaalta itsellekin mukavampi kun saa ajaa ilman että joku roikkuu persuuksissa. Omaan käyttäytymiseen voi vaikuttaa, mutta perhana kun muihin ei oikein voi!


    Aivan ,mikään ei velvoita,mutta kuten itsekin totesit olet vain
    välillä niin mukava kaveri.Itse olen tullut siihen tulokseen että en
    vaivaa päätäni moisilla kaahareilla ja huligaaneilla odotan että
    ennemmin tai myöhemmin he oppivat ajamaan sääntöjen mukaan.
    Opista pitävät huolta poliisit toistuvien sakkojen tai kortin pois
    ottamisten avulla tai sitten luonto hoitaa hullut pois kitumasta.
    Viimeksi mainitussa vaihtoehdossa ahdistaa ajatus että siinä
    samassa rytäkässä saattaa mennä pari viatonta siinä sivussa.

    Heittäisin ilmaan ajatuksen että kuinka,jos mitenkään, osoitatte
    kiitoksen liikenteessä?

    Itselläni oli tosi hyvä mieli peräti pari päivää kun päästäessäni
    erään rouvan tien yli tämä nikkasi silmää ja antoi lentosuukon.
    Eikä taatusti johtunut pärstäkertoimestani,on se sen verran
    kaamea.

      
  • Niin kyllä tulee välillä ihan hyvä mieli. Yksikin päivä koitin mennä tien yli, no yleensä autot eivät päästä, mutta eräs iloinen taksikuskit näytti että mene vaan ja moikkasin hänelle ja hän moikkasi takaisin. (Taksikuskit ovat liiaksi morkkattuja, vaikka sieltä kahjojakin löytyy kuten jokaisesta ryhmästä).
    Taksionnettomuuksista (missä taksikuskit ovat olleet mukana), taksit ovat olleet syyllisiä noin kolmasosaan ja toiset osapuolet kahteen kolmasosaan.

      
  • Kyllä kai kaikkiin liikenneryhmiin mahtuu monenlaista
    vipeltäjää.Mutta kun mainitsit nuo taksit.Jouduin hiljan turvautumaan
    taksikyytiin.Kaikki oli hienosti,kyyti tuli nopeasti,puunatulla mersulla
    aivan "tavallisen #näköinen nakuttaja.Vaan annas olla kun
    tämä vanhempi herrasmies lähti pihasta liikenteen sekaan.
    Tarrasin heti lähdössä kauhukahvaan kun tämä ampaisi
    hiacen eteen.hetken selkänojaan painautumisen jälkeen
    vauhtia olikin jo yli 80 kun piti jo kiiruusti jarruttaa risteykseen.
    Sain selvityksen että tämä on iso diesel turbolla ja kiihtyy 0-100
    niin ja niin hätäiseen.Tuntui kyllä kiihtyvän ja kulkevan,ei siinä
    mitään,ja auto kyllä oli hieno.Koko matkan kiilailtiin ja ohiteltiin
    ja haukuttiin muita kuskeja,etenkin jos joku erehtyi painamaan
    torvea.Kaiken huipuksi herra vielä innostui kertomaan miten
    hän pari päivää sitten oli "ottanut kisaa"liikennevaloista
    corvetten kanssa jossa joku neekeri oli katsellut ihmeissään
    kun taksi survoo vierellä liki kahtasataa 60 rajoitusalueella.
    Vaikken itseäni uskovaisena pidäkään,loin kyydin päätyttyä
    katseen ylöspäin ja mumisin "herra varjele".

      
  • Autokoulunopettaja oli ollut naistaksikuskin kyydissä, Turun Aninkaisten sillan kohdalla keskustaan päin mennessä nopeus oli 120km/h, nopeusrajoitus siinä taitaa olla 50km/h.

      
  • Pysyykö siinä vauhdissa sillalla enää pyörätkään maassa? Jos pysyykin, niin tuskin pysähtyy liikennevaloihin mennessä. Urbaani legenda, väitän mä.

      
  • Lainaus:
    01.03.2005 klo 12:22 TeeCee kirjoitti
    Pysyykö siinä vauhdissa sillalla enää pyörätkään maassa? Jos pysyykin, niin tuskin pysähtyy liikennevaloihin mennessä. Urbaani legenda, väitän mä.

    Tiedätkö paikan?

      
  • Kyseisessä paikassa meni satasta 80-luvun alun Corolla. Hyvä että valot ovat sopinee eikä mitään ihmeempää ole muistaakseni siinä kohtaan tapahtunut.

      
  • Tuomas:” Tiedätkö paikan?”

    Tuttu paikka, talvisin vaikeaa pysäyttää aseman vieressä oleviin valoihin rajoituksen mukaankin ajettaessa. Silloin rajoitus oli 50, onko jo 40?

      
  • Lainaus:
    01.03.2005 klo 12:49 TeeCee kirjoitti

    Tuttu paikka, talvisin vaikeaa pysäyttää aseman vieressä oleviin valoihin rajoituksen mukaankin ajettaessa. Silloin rajoitus oli 50, onko jo 40?

    En nyt muista. Minun mielestäni 50, kun ei missään ole mielestäni näkynyt 40 kylttiä. Kerran automme perään ajettiin siinä kohtaa, olimme itse pysähtyneet valoihin ja joku ajoi meitä perään, ehti jarruttamaan jonkin matkaa. No se juttu meni kyllä ihan hyvä, joten se ei harmittanut meitä, paitsi sinä hetkenä. Meidän autoomme ei tullut kuin pienet jäljet.
    Siihen on vaikea pysähtyä talvella, kesällä siihen pystyykin ihan hyvää. Mutta jos nopeutta on esimerkiksi sata kilometriä tunnissa, saa tehdä paniikkijarrutuksia jos meinaa pysähtyä ennen valoja.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit