Mittaamattomat öljyvarat ?

3 kommenttia

Onko kukaan miettinyt tosissaan kuinka monta dinosaurusta ja puuta olisi pitänyt maatua jotta maapallon öljyvarat olisivat miljardeja triljoonia barreleja, joista suuri osa jo käytetty. Ei taitaisi mikään määrä fossiilista ainetta riittää tähän määrään, vaikka maatumis- ja mätänemisprosessin hyötysuhde olisi 100%. Näinollen lienee vaihtoehtoinen teoria syvällä maan uumenissa, magmassa, olevat metaanikaasut ja niiden yhdisteet, jotka hiljakseen nousevat ylöspäin, kohdaten happea ja mikroobeja, joiden yhdisteistä syntyy karbonaatteja (crude oil) olla lähempänä totuutta, kuin koulun oppikirjoissa esitetyt asiat, joita edelleen pidetään oikeina koska muusta ei tiedetä. Tai ei kerrota !

Olisikin mielenkiintoista esittää kysymys tiedekunnalle, ja saada myös vastaus tähän, miksi meille edelleen kerrotaan samaa asiaa. Fossiiliset polttoaineet, ehtyvä luonnonvara. Tarkoitus ei tässä ole olla huoleton ajatuksella, antaa palaa vain, vaan oikean totuudenmukaisen kuvan hakeminen tähänkin energiakysymykseen.

Energiasta tehdään koko ajan suurempi, voimakkaampi ja tärkeämpi asia, muodostattessa maita ja hallituksia, valittaessa presidenttejä. Energiakriisin saa esim. USA helposti aikaiseksi, ja kalliin raakaöljyn maailmanmarkkinahinnat saadaan pysytettyä korkealla eri kriisein ja uhkakuvin sekä pelottelukeinoin. Tähän markkinat ja pörssiyhtiöt reagoivat heti, ja hinta nousee. Joku tarkoitus asialla on, koko juonta en vain ole keksinyt.

Edellä olevan perusteella olisi taas öljyvaroja vaikka kuinka paljon. Voi myös katsoa www.prouty.org/oil.html Luettavaa riittää, mutta vähän yli puolenvälin on asiasta tiivistelmä.

  
  • Triljoonia miljardeja barreleita? Nyt taisi mennä suuruusluokat vähän ohi. Onhan öljyä kulutettu valtavasti, mutta oikeampi luku on lähellä tuhatta miljardia barrelia (=biljoona barrelia). Triljoona on 10^18 eli tuleekos siitä sitten miljardi miljardia. Jo yksi miljardi triljoonaa barrelia öljyä olisi massaltaan tuhansia kertoja maan massan suuruinen :grin:. Nojoo, yksiköiden kanssa on helppo tehdä virheitä, varsinkin kun jenkkilässä esim. billion = miljardi, trillion = biljoona.

    En jaksanut kovin tarkasti lukea mainitsemaasia artikkelia. En kyllä mitenkään voi uskoa öljyn nopeaan uusiutumiseen, ainakaan niin nopeaan että sillä olisi jotain merkitystä ihmiskunnan kannalta. En kuitenkaan voi täysin tyrmätä ajatusta vulkaanisen toiminnan ja öljyn synnyn suhteen, koska en asiasta tarkemmin tiedä.

    Ja entä sitten, vaikka öljyn määrä lisääntyisikin niin nopeasti että ihmiskunta voisi hyödyntää nykyisellä vulkaanisella aktiviteetilla loppumatonta öljyä? No, olisihan se mielenkiintoista nähdä mitä tapahtuu jos ilmakehän hiilidioksidipitoisuus vielä moninkertaistetaan...

      
  • Pientä ylilyöntiä barrelien lukumäärän kanssa, koska tarkkaa tietoa ei ollut saatavilla sillä hetkellä. Paljon kuitenkin. Topicissa Hiilidioksidipäästöt kirjoitin muuten yli viikko sitten sen ennenkuin julkinen sana kertoi, Venäjän allekirjoittavan Kioton sopimuksen. Lue piruuttas minkä kirjoitin, minkälaisesta handelista on kyse! Kuka saa lisätä päästöjä ja ansaitsee sillä.

    Maapallon keskilämpötilan täytyisi muuten nousta vielä +2 astetta, että se asettuisi pitkäaikaiselle normaalilämpötilaan jossa se kaikkien tiedemiesten, jäätikkötutkijoiden, valtameritutkijoiden ja geologien mukaan kuuluu olla. 1650 ja eteenpäin tapahtui ns. pikkujääkausi, ilmasto kylmeni. Nämä eivät ole ihmisen aiheuttamia, vaan maapallon ja auringon normaalia säätelymekanismia. Olemme vasta pääsemässä vähitellen normaaliolosuhteisiin parin sadan vuoden kuluessa.

    Katastrofilietsojat, jotkut vihreät ennustavat maapallon tuhoutumista. Näitä on aina ennenkin riittänyt. Valtiot tekevät verotuksella bisnestä samalla asialla. Negatiivista julkisuutta lehdistössä ja julkisen sanan piirissä ei ole haluttu oikoa, liian moni taho ansaitsee liian paljon koko ilmastosta ja sen muutoksesta takaisin lämpötilaan jossa sen kuuluu olla.

    Aurinko on palautunut siihen aktiiviseen normaalitilaan jossa sen kuuluu olla. Vielä 2000 luvulla ihminen katsoo taivaalle, ja ennustaa maailmanloppua, kuten todennäköisesti on kivikaudesta lähtien tehty.

    Niin, se öljy. Öljylähteet ovat täyttyneet n. 20 v. sisällä uudestaan. Tähän päivään saakka ei kukaan ole vain hoksannut katsoa suljettuja lähteitä. Siihenkin taisi nyt tulla muutos.

      
  • Kyllä olen miettinyt samaa, tuntuu jotenkin mahdottomalta että öljyä vain olisi ja olisi. Eikö pelkästään Suomen vuodessa kuluttama öljy tekisi jo pienen lammen saati sitten koko maapallon.Miten on voinut olla niin paljon fossiilista jätettä että maakuoreen on syntynyt öljy-meriä. Jos jääkausi vei meiltä luonnon öljyvarat niin eikö tuon tasoisesta öljykatastrofista pitäisi näkyä merkeejä jossakin ? Paljon kysymyksiä mutta vähän vastauksia. Valaiskaa tälläista tavan tallaajaa te viisaammat.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit