Tutkimus hukassa

97 kommenttia
«134

Onkos kenelläkään linkkiä mediassa esillä olleeseen tutkimukseen, jossa todetaan täsmällisesti nopeusrajoitusta noudattavien olevan liikenteessä vaarallisempia kuin pientä ylinopeutta ajavien?

Syynä on lähinnä se että nopeusrajoituksista riippuvaisemmat ihmiset ovat järkähtämättömiä sääntöjen mukaisista oikeuksista kiinnipitäjiä ja pientä ylinopeutta ajavat taas fiksuja, ennakoivia, toiset huomioivia kuljettejia.

Viimeksi maininta tästä tutkimuksesta oli tämän päivän Iltalehdessä ja olen aimmin jossain yhteydessä samaan törmännyt. Olenhan minä tämän asian huomannut tien päällä liikkuessakin, mutta olisi mukava lukea oikein tutkittua tietoa asiasta.

  
  • Siis Iltalehdessä pakinapalstalla kertoi kaveri kuulleensa radiosta !!Sitä hän ei kertonut oliko kyseessä banaaniuutiset ! Saattoi olla !

      
  • Jaa meinaat tätä?

    Pentti Rönkkö kirjoitti kolumnissaan totuttuun täsmälliseen tyyliinsä että

    "Vastikään korviini tarttui radiosta maininta tutkimuksesta, jossa osoitettiin, että itse asiassa pilkuntarkasti nopeusrajoitusta noudattavat ovat liikenteessä vaarallisempia kuin ne, jotka ajavat pientä ylinopeutta"

    Kiinnostaisi tuo tutkimus minuakin. Josko Rönkkö itse voisi osallistua keskusteluun, kun näyttää olevan niin kova poika pistämään koko lailla hihasta vedettyjä juttuja tosiasioina julkisuuteen?

    Tämä oli taas tyypillinen viittaus "tutkimukseen", jonka olemassaolon osoittaminen voi osoittautua vaikeaksi. Ja jos tutkimus löytyykin, voipi sen sisältö olla jotakin ihan muuta kuin ohimennen radiosta luultu.

      
  • Lainaus:
    17.06.2005 klo 12:38 Seutulainen kirjoitti
    Siis Iltalehdessä pakinapalstalla kertoi kaveri kuulleensa radiosta !!Sitä hän ei kertonut oliko kyseessä banaaniuutiset ! Saattoi olla !


    Olen kuullut tästä tutkimuksesta useasta eri lähteessä, sen vuoksi sitä kaipailen. Voihan tietenkin olla, ettei sitä ole julkaistu netissä.

      
  • Lainaus:
    17.06.2005 klo 13:28 Zilo kirjoitti
    Olen kuullut tästä tutkimuksesta useasta eri lähteessä, sen vuoksi sitä kaipailen. Voihan tietenkin olla, ettei sitä ole julkaistu netissä.


    Ei tutkimuksen tarvitse olla netissä julkaistu, riittäisi että se olisi julkaistu edes jossain, niin että siihen voisi viitata.

    Tuohon useaan lähteeseesi ei todellakaan välttämättä tarvita muuta kuin yksi epämääräinen radiojuttu, josta huhu lähtee leviämään. Sen jälkeen kuuletkin kätevästi samasta asiasta usean lähteen kautta.

      
  • Onkos kenelläkään linkkiä mediassa esillä olleeseen tutkimukseen, jossa todetaan että nopeusrajoituksista riippuvaisemmat ihmiset ovat järkähtämättömiä sääntöjen mukaisista oikeuksista kiinnipitäjiä ja pientä ylinopeutta ajavat taas fiksuja, ennakoivia, toiset huomioivia kuljettejia.

    Minä kun haluaisin nähdä semmoisen tutukimuksen, mutta kun sitä ei ole olemassakaan.

      
  • Lainaus:
    17.06.2005 klo 11:50 Zilo kirjoitti
    Onkos kenelläkään linkkiä mediassa esillä olleeseen tutkimukseen, jossa todetaan täsmällisesti nopeusrajoitusta noudattavien olevan liikenteessä vaarallisempia kuin pientä ylinopeutta ajavien?

    Syynä on lähinnä se että nopeusrajoituksista riippuvaisemmat ihmiset ovat järkähtämättömiä sääntöjen mukaisista oikeuksista kiinnipitäjiä ja pientä ylinopeutta ajavat taas fiksuja, ennakoivia, toiset huomioivia kuljettejia.

    Viimeksi maininta tästä tutkimuksesta oli tämän päivän Iltalehdessä ja olen aimmin jossain yhteydessä samaan törmännyt. Olenhan minä tämän asian huomannut tien päällä liikkuessakin, mutta olisi mukava lukea oikein tutkittua tietoa asiasta.



    Sellainen tutkimus kyllä löytyy missä todetaan että rajoitusten mukaan sekä alle rajoitusten aiheuttavat yhteensä enemmän onnettomuuksia kuin ylinopeutta ajavat.

      
  • Lainaus:
    17.06.2005 klo 19:37 alarjak kirjoitti

    Sellainen tutkimus kyllä löytyy missä todetaan että rajoitusten mukaan sekä alle rajoitusten aiheuttavat yhteensä enemmän onnettomuuksia kuin ylinopeutta ajavat.


    Jaaha, mistähän sellaisen voisi saada?

      
  • Lainaus:
    18.06.2005 klo 20:44 Niilonpoika kirjoitti
    Lainaus:
    17.06.2005 klo 19:37 alarjak kirjoitti

    Sellainen tutkimus kyllä löytyy missä todetaan että rajoitusten mukaan sekä alle rajoitusten aiheuttavat yhteensä enemmän onnettomuuksia kuin ylinopeutta ajavat.


    Jaaha, mistähän sellaisen voisi saada?


    Samasta paikasta mistä aina ennenkin:

    http://www.bajahill.net/mponnettomuus1999.html#tilastoinninauto

      
  • Lainaus:
    18.06.2005 klo 20:54 alarjak kirjoitti


    Jos mielipidekirjoitusta, jossa on numeroita, pidetään tutkimuksena, niin sitten myös sinunkin kirjoittamasi mielipiteet, joissa on numeroita, ovat tutkimuksia.

    Oma tutkimukseni seuraavaksi. 18 - 2 = 12. MOT.

      
  • Zilo: ” Syynä on lähinnä se että nopeusrajoituksista riippuvaisemmat ihmiset ovat järkähtämättömiä sääntöjen mukaisista oikeuksista kiinnipitäjiä ja pientä ylinopeutta ajavat taas fiksuja, ennakoivia, toiset huomioivia kuljettejia.”

    Tuollaista ei taatusti mikään vakavasti otettava tutkimus ole osoittanut. Taitaa olla ihan oma päätelmäsi? Ei ne onnettomat siksi kolareita aja, että ajavat hiljaa. Hiljaa ajamalla he saavat aikaan sen, että esiintyvät vain (ehkä) onnettomuustilastoissa, mutta eivät loukkaantumistilastoissa.

    Taitamaton kuski aiheuttaa onnettomuuksia, tämä lienee aika kiistatonta. Jos nämä taitamattomat ajaisivat lujempaa, se ei ainakaan vähentäisi heidän aiheuttamiaan onnettomuuksia, mutta taatusti pahentaisi niiden seurauksia.

    Muiden tielläliikkujien pitäisi kiittää kuskia, joka on tajunnut omat rajoituksensa ja tehnyt asialle jotain. Nyt heitä sätitään jääräpäiksi ja ongelmaksi.

    Pieni ylinopeus taas ei taatusti osoita kuskin fiksuutta minkään todistettavissa olevan kriteerin mukaan. Pienellä ylinopeudella saavutetan hyvin pieni aikaetu. Pieni on haittakin, mutta vähintään tuplasti mahdollisen aikaedun verran kuitenkin.

    Ei kuulosta fiksun ihmisen touhulta ostaa kahden euron arpa kun pääpalkinto on yhden euron.

    Kaipaamasi tutkimuksen suurin anti on, että se osoittaa ihmisen tarttuvan mihin tahansa oljenkorteen mieluummin kuin katsovan ikäviä tosiasioita silmiin. Tällaiseen tutkimukseen luottavan kannattaisi tykönään pohtia, miksi tämä kyhäelmä vakuuttaa tiedoillaan mutta muut eivät. Joku syyhän siihen on ja jos joku on tärkeä tietää, niin se, miksi mitäkin tekee.

      
  • Lainaus:
    18.06.2005 klo 20:54 alarjak kirjoitti
    Lainaus:
    18.06.2005 klo 20:44 Niilonpoika kirjoitti
    Lainaus:
    17.06.2005 klo 19:37 alarjak kirjoitti

    Sellainen tutkimus kyllä löytyy missä todetaan että rajoitusten mukaan sekä alle rajoitusten aiheuttavat yhteensä enemmän onnettomuuksia kuin ylinopeutta ajavat.



    Jaaha, mistähän sellaisen voisi saada?


    Samasta paikasta mistä aina ennenkin:

    http://www.bajahill.net/mponnettomuus1999.html#tilastoinninauto


    Eihän linkissäsi niin sanottu, vaan juuri päinvastoin. Kuolonkolareita aiheutti kaikkein vähiten ne jotka ajoi rajoitustenmukaisesti. Puolet niistä onnettomuuksista missä liian suuri tilannenopeus oli ainakin osasyynä oli tekijänä ylinopeus.

    Onnettomuuksien syyt yleensä oli luoteltuna, mutta ei niissä mainittu mitään minkälainen kuljettaja oli kyseessä eikä varmasti sellainen joka noudattaa annettuja ohjeita, sellainen joka noudattaa nopeusrajoituksia tarkasti, niin varmasti käyttää myös turvavyötä, ajovaloja ym.

      
  • Korkeintaan rajoitusten mukaan ajaneet kuljettajat aiheuttivat 52% väärällä tilannenopeudella tapahtuneista onnettomuuksista ja ylinopeudet aiheuttivat loput 48%.

      
  • Tämmöiset tutkimustiedot ovat samaa sarjaa UFO-kirjallisuuden kanssa, sielläkin aina viitataan jonkun toisen UFO-kirjailijan juttuihin ja sitten niistä tulee kiistämätöntä fakktaa.

      
  • hobbit: ” Tämmöiset tutkimustiedot ovat samaa sarjaa UFO-kirjallisuuden kanssa, sielläkin aina viitataan jonkun toisen UFO-kirjailijan juttuihin ja sitten niistä tulee kiistämätöntä fakktaa.”

    Äläs nyt, tämä puheena oleva tutkimus on etevä hengentuote monessakin mielessä.

    Ensinnäkin siihen uskovat kaikki ne, jotka ovat tyrmänneet sekä tutkimukset yleensä että tämänkin tutkimuksen aineistona olevan lähteen. Asiaan ei varmaan vaikuta yhtään se, että se on myös ainoa netistä löytyvä ylinopeuden vaarattomuuden todistava lähde? No, se voi olla yhteensattumaakin.

    Toisekseen se tulee aivan päinvastaiseen lopputulokseen kuin samaa aineistoa käyttäneet muut tutkijat. Tämä on samalla ihan muuta alaa opiskelevan nuorenmiehen ensimmäinen tämän alan tutkimus. Näiden asioiden mahdollinen yhteys ei vaivaa kuitenkaan pätkääkään tutkimusta lähteenään pitäviä. Mikäköhän sen saa aikaan?

    Kolmanneksi tutkimus pystyy paljastamaan onnettomuuksien syyt vaikka käytetty aineisto ei sisällä niitä. Aineiston tuottaneen organisaation toimenkuvaan ei edes kuulu syiden selvittely vaan riskien luettelointi ja parannusehdotusten teko. Tämä on varmaan jokaisen palstaa lukevan tiedossa, silti asia ei vaivaa lähdettä lainaavia. Miksi?

    Minä olen varmasti vain vainoharhainen kun tällaisia mietin. Täytyyhän ihmisten antaa ajatella omilla aivoillaan, kyllä ne osaa itsekin katsoa ettei niitä kusta silmään. Varmasti asiat otetaan asioina eikä niitä käsitellä sen mukaan, mikä oma mielipide sattuu olemaan.

      
  • TeeCee:
    "Ensinnäkin siihen uskovat kaikki ne, jotka ovat tyrmänneet sekä tutkimukset yleensä että tämänkin tutkimuksen aineistona olevan lähteen. Asiaan ei varmaan vaikuta yhtään se, että se on myös ainoa netistä löytyvä ylinopeuden vaarattomuuden todistava lähde? No, se voi olla yhteensattumaakin."

    Ja sinä uskot edelleen että tilastokeskuksen tutkijat ovat huijareita, usko pois vaan.

    Sitä paitsi niitä tilastoja on kaksi, täysin eri lähteistä, mutta tulokset ovat yllättävän samankaltaisia.


    [alarjak muokkasi tätä viestiä 21.06.2005 klo 18:04]
      
  • Lainaus:
    20.06.2005 klo 09:57 Seutulainen kirjoitti
    Lainaus:
    18.06.2005 klo 20:54 alarjak kirjoitti

    Jos mielipidekirjoitusta, jossa on numeroita, pidetään tutkimuksena, niin sitten myös sinunkin kirjoittamasi mielipiteet, joissa on numeroita, ovat tutkimuksia.

    Oma tutkimukseni seuraavaksi. 18 - 2 = 12. MOT.



    Älkää hyvät ihmiset uskoko mihinkään! Kaikki yrittävät vain huijata ja ovat huijareita. Pelottavaa!

    "Oma tutkimukseni seuraavaksi. 18 - 2 = 12. "

    Ja paljonko oli koulussa matikan numero. Ei tarvitse vastata, tutkin asiaa...


    [alarjak muokkasi tätä viestiä 21.06.2005 klo 22:06]
      
  • Lainaus:
    17.06.2005 klo 11:50 Zilo kirjoitti
    ...täsmällisesti nopeusrajoitusta noudattavien olevan liikenteessä vaarallisempia kuin pientä ylinopeutta ajavien?

    Syynä on lähinnä se että nopeusrajoituksista riippuvaisemmat ihmiset ovat järkähtämättömiä sääntöjen mukaisista oikeuksista kiinnipitäjiä ja pientä ylinopeutta ajavat taas fiksuja, ennakoivia, toiset huomioivia kuljettejia.



    Oletetaan, että vakavasti otettava tutkimus, joka tulee mainitsemaasi lopputulokseen, on olemassa. Nyt pitää kysyä, onko siis tästä vedettävä johtopäätös, jonka mukaan ylinopeus on turvallista ja rajoituksenmukainen nopeus vaarallista.

    Tutkimuksesihan vertaili erilaisia ihmistyyppejä, ei nopeuden vaikutusta turvallisuuteen, aivan kuten totesitkin. Kuitenkin asiaa tunnutaan mielellään kampeamaan toiseen suuntaan. On päivänselvää, että jäykästi oikeuksistaan kiinnipitävä kuski on vaarallisempi kuin muut huomioonottava, mutta miksi tällaiset asiat pitää asettaa vastakkain? Eikö nopeusrajoituksia kunnioittava voi olla joustava ja muut huomioiva kuski?

    Pitää vielä lisätä vähän. Alkoi huvittamaan tuo mainittu päätelmä, että pientä ylinopeutta ajavat ovat fiksuja.

    Miten sellaiseen lopputulokseen olet päätynyt? Varmasti näin monella elämän osa-alueella onkin, mutta millaisia ne muut sitten ovat? Vähemmän fiksuja? Onko käytetyn nopeuden ja yleisen fiksuuden välillä tosiaan näin selkeä korrelaatio?




    [Herbert muokkasi tätä viestiä 22.06.2005 klo 10:20]
      
  • alarjak: ”Ja sinä uskot edelleen että tilastokeskuksen tutkijat ovat huijareita, usko pois vaan.”

    Tilastokeskuksen tutkijat? Sellaista vakanssia ei ole olemassakaan. Tilastokeskus kerää ja säilyttää tilastoja. Tuon jo pitäisi olla sinulle hyvä syy tutustua asiaan paremmin.

    Tutkija voi käsitellä niitä miten parhaaksi näkee ja päätyä hassuihin tuloksiin vaikka ei suoraan valehtelekaan. Pitää esim paikkansa, että kerran viikossa partansa ajavat miehet kuolevat nuorempina kuin päivittäin ajavat. Myös silikonirintaisella naisella on paljon luomua suurempi todennäköisyys kuolla itsemurhassa. Nämä asiat ovat totta vaikka samaan aikaan ei ole totta, että parran ajaminen lisää elinvuosia tai silikonien poistaminen vähentäisi riskiä itsemurhaan. Tuon liikennetutkimuksen tekijä on nähdäkseni tehnyt tämän tapaisen virheen: hän lukee tilastoista sen mitä haluaa siellä lukevan. Hän löytää esim. onnettomuuksien syyt vaikka sitä ei ole lähteissä.

    En epäile etteikö Tilastokeskuksen tiedot olisi oikeita, he ainakin tekevät kaikkensa että ne olisivat. He mm. vertailevat eri lähteistä saatuja samaa asiaa koskevia tilastoja, jotta mahdolliset virheet huomattaisiin jne. Tähän mennessä olet tyrmännyt kaikki heidän aineistoonsa nojaavat perusteluni, linjanmuutoksesi on tervetullut ylläri. Tulevaisuus näyttää pitääkö nyt ottamasi linja.

    Epäilen tutkimuksen tekijän taitoja. Olisi ihme, jos ensimmäistä kertaa yrittävä maallikko osuu napakymppiin ja kymmeniä vuosia yrittäneet alalle koulutetut ja vuosia työkokemusta hankkineet ammattilaiset kautta maapallon ovat erehtyneet kerta toisensa jälkeen. Eivätkä ihan pikkuisen erehtyneetkään, vaan tulivat vielä täsmälleen päinvastaiseen tulokseen.

    Meidän on turha väitellä meille tuntemattoman ihmisen tutkijantaidoista, minulla ei ole siitä muuta sanottavaa kuin mitä jo sanoin. Puhutaan mieluummin siitä, miksi juuri SINÄ uskot hänen olevan oikeassa. Kerroin jo perustelut omille epäilyilleni, tosin ohitit ne sujuvasti.

    Ehdotus: lue ainakin yksi ammattilaisen tekemä liikennettä koskeva tutkimus. En ehdota mitään tiettyä tutkimusta, etten johdattelisi sinua, valitse itse mikä vaan, samoin aihe voi olla mikä tahansa, kunhan tekijä on ammattilainen.

    Väitän, että tämän jälkeen ymmärrät paremmin kantaani tuon puheena olevan tutkimuksen suhteen, nyt tämä tuntuu kuin yrittäisi kuvailla sokealle miltä lehmän hännänalus näyttää. Arvaan ettei sinua viehätä ajatus haalia päähäsi mielipiteesi vastaista tietoa, mutta voit jättää itse tiedon huomiotta ja keskittyä tekniikkaan, jolla ammattilainen aineistoaan käsittelee.

      
  • Tutkimus hukassa ?

    Se tutkimus, johon Zilo varmaankin viittasi, on edelleen hukassa. Ilmeisesti ei löydykään ??

    Ja taas tämä tutkimus, jonka Alarjak oli löytänyt, oli päätelmiltään hieman ristiriitainen, mutta siinä ei minun nähdäkseni mitenkään puututtu tuohon Zilon esittämään väitteeseen. Pikemminkin päinvastoin ?

    Onko tästä nyt pääteltävä, että tämä kuuluisa tutkimus, jota Zilo hakee, olikin jonkun pillastuneen mielikuvituksen tuotetta ? Vai onko kenelläkään asiasta parempaa tietoa ?

      
  • alarjak: ” Älkää hyvät ihmiset uskoko mihinkään! Kaikki yrittävät vain huijata ja ovat huijareita.”

    Tuossako ovat mielestäsi ainoat järkevät vaihtoehdot: uskotaan kaikki tai ei mitään?

    Joidenkin palstalaisten mielestä heidän demokraattista mielipiteen vapauttaan heikentää se, että muut haluavat tietää heidän mielipeensä syyt. Valitettavasti niin se nyt vaan on, että jokainen asia johtuu jostain muusta. Jos asiaa, johon mielipide puheena olevasta tutkimuksesta perustuu ei ole puhujan tiedossa, se kertoo paljon siitä paljonko mielipiteelle kannattaa antaa arvoa.

    No, pakko ei ole perustella, se vapaus nääs. Mutta ei sitten pidä odottaa, että muut hyväksyvät asian sellaisenaan. Itsenäisesti ajatteleva ihminen kysyy niitä ja niitä kaipaan nyt sinultakin.

    Onko tosiaan niin vaikeaa kertoa, miksi juuri tämä tutkimus mitätöi kaiken asiasta tähän asti tiedetyn? Ja jos se ON niin vaikeaa, mistä se vaikeus johtuu? Sinulla on ollut monta mahdollisuutta kertoa miksi olet tätä mieltä mutta et ole kertonut. Vai pitäisikö tuon ”Älkää uskoko mitään”-höpinän lisätä uskottavuuttasi?

    Minua se ei vakuuta, sinulla ei ole aavistustakaan mistä johtuu, että koulupoika Suomesta on mielestäsi oikeassa ja koko muu maailma väärässä. Olen valmis muuttamaan mielipidettäni tästä niinkuin muistakin asioista jos pystyt vakuuttamaan nykyisen mielipiteeni olevan väärän, mutta siihen ei sitten riitä vain toinen mielipide, jotain pitää tietääkin.

      
  • Seutulainen: ” Onko tästä nyt pääteltävä, että tämä kuuluisa tutkimus, jota Zilo hakee, olikin jonkun pillastuneen mielikuvituksen tuotetta ? Vai onko kenelläkään asiasta parempaa tietoa ?”

    Tämänhetkisen tietoni mukaan löytyi ihan oikea tutkimus, siinä vain ei sanottu asioita joita Zilo siinä toivoi lukevan. Hassuinta on, että nämä Zilon omat tulkinnat ovat jo muuttuneet totuudeksi, misarin mieltä kuulemma jo oikein hiveli kun sai kuulla ihan tutkimuksella todistetun että rajoituksen mukaan ajavat ovat jästipäitä ja sopivasti ylinopeutta ajavat keskimääräistä fiksumpia. Ainakaan siinä keskustelussa se fiksuus ei ilmennyt, odotan jännityksellä miten se tulee esiin.

    Taatusti esiin tulee joskus myös misarin väärinkäsitys. Jossain yhteydessä hän tulee sanomaan, että ”en nyt muista missä tutkimuksessa se oli, mutta siinä todistettiin että ylinopeus lisää turvallisuutta ja sääntöjen mukaan ajavat ovat mölöjä, MOT. Vai väitättekö tutkijoita valehtelijoiksi???”. Ja uskottavahan se sitten on, kun se kerran oli oikein tutkimuksessa.

    Eli ei mitään uutta auringon alla, luulot ja asenteet hallitsevat edelleen ihmisten ajatuksia eikä järkipuhe auta siihen yhtikäs mitään. Mutta hupia riittää.

      
  • suomalainen liikenneturvallisuustutkimus on hyvinvointivaltion erilaisessa valtavasti kasvaneessa tutkimuspuuhastelussa (kun siihen rahaa pitää käyttää ja vain rahan käyttöä mitataan, mitä enemmän sen paremmin poliitikot kehtaavat Brysselissä tilastoja esitellä) se pahnan pohjanoteeraus.

    Kun ei ole mitään eväitä liikenneturvallisuuden parantamiseen, koska siihen vaikuttaviin asioihin ei haluta puuttua kun ne ovat poliittisia tabuja, niin puututaan sitten koko tarmolla sellaisiin asioihin joilla ei ole mitään tekemistä turvallisuuden kanssa. Kuten pienet ylinopeudet ja alle 0,5 promillessa ajaminen. Määritellään siis alkuperäisen ongelman tilalle toinen, korvaava ongelma, johon kansalaisten huomio kiinnitetään.

    Tämähän on ikiaikainen politiikan keino. Jos valtiolla on ongelma, keksitään korvaava ongelma johon huomio kohdistetaan. Sellainen jolla edistetään aivan muita tarkoitusperiä kuin alkuperäisen ongelman ratkaisu.

    Nyt täytyy kuitenkin tarkistaa luuloja. Vielä liikenneturvallisuuspuuhastelua hurjempaa on suhtautuminen globalisaatioon: päivän lehden mukaan pitäisi vaikeuttaa irtisanomista, kerätä tukirahat takaisin, kieltää globalisaatio, mennä lakkoon. Keinot ovat toki tutut: pää pensaaseen, alkuperäisen ongelman sijaan korvaavan ongelman määrittely, kieltäminen ja rankaisu.

    Vika on tunnetusti kansaluonteessä; kyttäys, kieltäminen & kateus. Lopputulos on, miten se Pushkin kirjoittikaan, hetteisillä rannoilla muutama tönö, kurjan tsuhnan tuulensuoja.


      
  • Mutta tutkimus se vaan on edelleenkin hukassa :smile:

      
  • Nunchaku: ”Olen pitkään ajatellut, että suomalainen liikenneturvallisuustutkimus on hyvinvointivaltion erilaisessa valtavasti kasvaneessa tutkimuspuuhastelussa .....”

    Tämän pitkän ajattelun aikana varmaan olet törmännyt konkreettisiin esimerkkeihin suomalaisen liikenneturvallisuustutkimuksen rappiosta. Kerro meillekin, missä suomalaisen tutkimuksen tulokset selvimmin eroavat ulkomaisesta.

      
  • missään ei ole lähellekään sellainen systeemi kuin Suomessa:
    - Liikennevalvonta perustuu täysin sakkorysä lähestymistapaan, eli pyritään valvomaan sellaisia paikkoja joissa ei ole varmasti mitään vaaraa ja jossa siten on helppo maksimoida sakkotulot ja saada ihmisiä huomaamattomuudesta kiinni.
    - Liikennevalvonnan ainoa kohde on nopeusvalvonta, koska se on helposti mitattavissa ja sakotettavissa. Vrt. ed.
    - Sakkorangaistukset merkityksettömistä "ylinopeusrikoksista" (vrt ed.) ovat järkyttäviä eivätkä missään suhteessa tekoon. Tämän kannatus perustuu perisuomalaiseen kateuteen, kyräilyyn ja haluun kyykyttää "rikkaita".
    - Päätieverkko on päästetty rappiolle ja maan päätieverkko on edelleen 40 vuotta vanhaa vaikka liikenne on kymmenkertaistunut. Maan viranomaisia kiinnostaa enemmän naapurimaan liikenneyhteydet ja rautatiet kuin maantieverkko.
    - Autoverotuksella estetään turvallisten autojen hankinta EU:n päätöksiäkin sinnikkäästi uhmaten, eikä näitä rahoja palauteta liikenteen kehittämiseen. Valtava määrä työtä menee tullin autoverosirkuksen pyörittämiseen.

    Tällaista typeryyttä ei ole missään muualla. Missään muualla natsihenkinen ylimielinen ihmisten kyttäämiseen ja kyykyttämiseen tähtäävä besserwisser villapaitatutkimus ei pyöritä tällaista vapaita ihmisia halveksivaa näytelmää. Jos tutkimus on muualla samaa, muualla siihen eivät päätöksentekijät usko.

      
  • Nunchaku: - Liikennevalvonta perustuu täysin sakkorysä lähestymistapaan, eli pyritään valvomaan sellaisia paikkoja joissa ei ole varmasti mitään vaaraa ja jossa siten on helppo maksimoida sakkotulot ja saada ihmisiä huomaamattomuudesta kiinni.

    Jos liikennevalvonta perustuisi sakkorysä lähestymistapaan, rysät olisivat kaupunkien keskusta-alueilla, jossa nopeusrajoitusta noudattaa aniharva. Suurella osalla ylitykset ovat jopa niin suuria, että kortteja kertyisi poliisille kuivumaan päivän aikana selkärepullinen.

    Nunchaku: - Liikennevalvonnan ainoa kohde on nopeusvalvonta, koska se on helposti mitattavissa ja sakotettavissa.

    Poliisilla on kuitenkin alkometrit, vaakalaput, siirreltävät dynamometrit, sekä kasa muita pienempiä vempeleitä rikkeiden todentamiseen. Miksiköhän, jos niitä ei väittämäsi mukaan edes käytetä?

    Nunchaku: - Sakkorangaistukset merkityksettömistä "ylinopeusrikoksista" (vrt ed.) ovat järkyttäviä eivätkä missään suhteessa tekoon. Tämän kannatus perustuu perisuomalaiseen kateuteen, kyräilyyn ja haluun kyykyttää "rikkaita".

    Merkityksettömästä ylityksestä (<10%) ei edes pääse poliisin puheille, vaikka haluaisi. Vai onko se merkityksetöntä jos joku ajaa kahdeksankympin alueella sataakymmentä, koska luulee voivansa tehdä sen turvallisesti? Mitenkäs sivutieltä tuleva voi päätellä kuinka kovaa tämä "turvallisuuden perikuva" lähestyy, edes noin suurinpiirtein?

    Päiväsakkojärjestelmä on varsin oikeudenmukainen kaikkia kansalaisia kohtaan. Jos sakon määrä on vaikkapa 0,1% vuosituloista, se on silloin tasapuolinen kaikille riippumatta tuloista. Sellainen pieni epäoikeudenmukaisuus hommassa tietysti on, että työtön voi joutua perheineen taloudellisiin vaikeuksiin pitkäksikin aikaa, kun keskituloisella sakko enää kirpaisee.

    Nunchaku: - Autoverotuksella estetään turvallisten autojen hankinta EU:n päätöksiäkin sinnikkäästi uhmaten, eikä näitä rahoja palauteta liikenteen kehittämiseen. Valtava määrä työtä menee tullin autoverosirkuksen pyörittämiseen.

    Tekeekö iso moottori, nahkapenkit, automaatti-ilmastointi, sisustuspaketit, kattoluukut ja V-nopeusluokan kitkarenkaat autosta turvallisemman kuin vastaava ilman edellä mainittuja lisävarusteita? Sellaisiahan ne tuontiautot ovat pääsääntöisesti.

      
  • Lainaus:
    23.06.2005 klo 18:56 Nunchaku kirjoitti

    - Sakkorangaistukset merkityksettömistä "ylinopeusrikoksista" (vrt ed.) ovat järkyttäviä eivätkä missään suhteessa tekoon. Tämän kannatus perustuu perisuomalaiseen kateuteen, kyräilyyn ja haluun kyykyttää "rikkaita".


    Kiitos !

    Määrittelit nyt sitten merkityksettömäksi ylinopeudeksi sen nopeuden josta saa sakkoja.

    Voisitko kertoa nyt sitten numeroinakin, mikä on sinun mielestäsi merkityksetön ylinopeus 100 km/h alueella ja sitten 50 ja 80 alueilla. Siis sakkorajat ?? Rikesakothan on kaikille rikollisille samat !!

    Siis ihan oikeasti haluan lukea, kirjoita ne nyt tänne palstalle, niin tiedämme sitten kantasi !!

      
  • Samaan asiaan takerrun minäkin. Jos nopeutta nostetaan merkityksettömät 10 % kasvaa jarrutusmatka huomattavasti enemmän. Jostain syystä toimittajat olivat tavattoman huolissaan Teknikens Världin pikkuautovertailussa Skoda Fabiasta, koska muuten hyvät arvosanat saaneen auton jarrutusmatka oli pari metriä muita huonompi. Ero jää komeasti alle 10% nopeuseron merkityksen.

      
  • Nunchakulle:

    Kysyin, että ” Kerro meillekin, missä suomalaisen tutkimuksen tulokset selvimmin eroavat ulkomaisesta.”

    Vastasit, että liikennevaloissa kyykytetään kansaa ja tiet ovat huonoja. Kierteletkö, koska et osaa perustella kantaasi vai hyppiikö ajatus muuten vaan?

      
  • En allekirjoita kaikkia Nunchakun ajatuksia, muttei ne kaikki ole niin pielessäkään kuten monet täällä kirjoittavista on mieltä.

    Autoilijat/ihmiset kokevat asiat eri tavoin. Joku ajaa juuri tiettyä pätkää edestakaisin 15 km työpaikalle ja takaisin, toinen kiertelee hieman enemmän, sitten on meitä jotka ajavat paljon, myös ulkomailla. Minulle tuli n. 6000km mittariin tässä 3 viikon aikana Suomessa, kaikenlaisilla teillä, olosuhteissa ja tietyypeillä. Näkee ja kokee aikalailla eri tilanteita kuin mitä keskivertoautoilija. Mielipiteet näkemästään ja kokemastaan eroaa varmasti huomattavasti eestaas sahailijan näkökulmasta. Sääntöjä on toki noudatettava kaikkialla, mutta tosiasia, että joutuu eri "tilanteisiin" ei voi välttyä. Joutuu tekemisiin niin monen erilaisen kanssa-autolijan kanssa, ettei liikenne ole niin mustavalkoinen kuin jotkut nimimerkit täällä haluavat tuoda esille. Todellisuudessa kaikki ei suju kuten haluaisi ja joskus joutuu todella pohtimaan käsityksiä Suomesta ja sen liikenteestä. Niille jotka tämän tyrmäävät heti, ehdotan tuollaista 100.000 km:n ajoa edes 1 v. aikana, kertovat sitten uudestaan tänne kokemuksistaan. Olisi mielenkiintoista lukea onko joku asia ehkä hieman muuttunut kilometrien varrella.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit