Renkaidenvaihto luvanvaraiseksi?

12 kommenttia

Clippi paikallislehdestä:

Renkaanvaihdot halutaan kokonaan ammattilaisille

Parkano
Niina Martikainen
Yhä useampi autoilija vaihdattaa renkaat ajopeliinsä ammattiliikkeessä. Ja jos Autonrengasliiton suunnitelma menee läpi, jatkossa renkaanvaihdosta tulee luvanvaraista ja sen saisikin tehdä vain rengasliikkeessä. Hankkeen aikataulusta ei vielä ole tietoa, sillä asia on vielä aivan alkutekijöissään.
Parkanon Euromasterin Pekka Leppihalme kertoo, että suunnitelman taustalla on huoli liikenneturvallisuudesta. Tee-se-itse-mekaanikko ei välttämättä tiedä tai muista tehdä kaikkea mitä pitää. Työkaluissakin voi olla puutteita.

Lisäksi alumiini- ja erikoisvanteet pitää myös jälkikiristää noin sadanviidenkymmenen kilometrin ajon jälkeen. Monelta kotivaihtajalta tämä unohtuu helposti.

Vaikka renkaat saa ainakin vielä vaihtaa missä haluaa, hyvin moni käyttää ammattiliikkeen palveluita. Homma hoituu kotikonsteja nopeammin ja lisäksi liikkeessä onnistuu myös renkaiden tasapainotus, jota ei voi tehdä itse.

– Nykyautot ovat menneet niin hienoiksi, että renkaita on vaikea vaihtaa itse. Autoissa on muovihelmoja ja vastaavaa, jonka vuoksi niitä on vaikea nostaa tavallisella tunkilla, Leppihalme sanoo.

Euromasterin palveluihin kuuluu lisäksi renkaiden säilytys. Säilöön otettavat renkaat pestään. Pekka Leppihalme laskeskelee, että tälläkin hetkellä heillä on varastoituna lähes kolmensadan auton kumit.

Kesärenkaiden piti periaatteessa olla vaihdettuina eilen maanantaina. Käytännössä kaikki autoilijat eivät vielä ole ehtineet vaihtorumbaan mukaan. Kovin herkästi poliisi ei tästä laiminlyönnistä kuitenkaan sakkoja jakele.

Öisin on vielä pakkasiakin, joten talvirenkaitten käyttö on jopa täysin perusteltua, jos joutuu ajamaan yöaikaan.

Tänä vuonna kevät onkin ollut niin paljon myöhässä, että Euromasterilla vaihtosesonki alkoi vasta ennen pääsiäistä. Tämä on tavanomaisesta aikataulusta kolme, neljä viikkoa myöhässä.

Pekka Leppihalme sanoo, että ruuhkasta huolimatta vaihtoajan saa seuraavaksi päiväksi. Renkaita vaihdetaan liikkeessä tällä hetkellä aamusta iltaan.

Moni autonomistaja joutuu toteamaan, että vanhoja kuluneita renkaita ei kannata enää laittaa alle. Lain sallima kuvioinnin minimisyvyys on 1,6 millimetriä, mutta suositeltavampi on 3 – 4 millimetrin ura.

Uusissa renkaissa on valinnanvaraa. Kaikenlaisille on kysyntää, Pekka Leppihalme sanoo. Uudelleen pinnoitettuja kierrätysrenkaita ja uudentyyppisiä "puhkeamattomina" mainostettuja renkaita tosin ei kovin paljon osteta.

– Uusien renkaiden hinta on laskenut sen verran alas, että ei ole enää paljon eroa uusiorenkaaseen. Niin sanottu puhkeamaton rengas taas on yli puolet normaalia kalliimpi, eikä niitä ole vielä olemassa kuin neljää kokoa, Leppihalme sanoo.

Hän sanoo, että nimestä huolimatta puhkeamatonkin rengas kyllä puhkeaa osuessaan johonkin terävään. Sen ideana on, että sillä vielä senkin jälkeen pystyy hyvin ajamaan korjaamolle. "


  
  • Lainaus:
    28.04.2006 klo 08:39 Niilonpoika kirjoitti
    Lisäksi alumiini- ja erikoisvanteet pitää myös jälkikiristää noin sadanviidenkymmenen kilometrin ajon jälkeen. Monelta kotivaihtajalta tämä unohtuu helposti.


    Minulla on ollut montakin sarjaa alumiinivanteita ym. muita erikoisvanteita, mutta koskaan en ole saanut kutsua jälkikiristykseen....

    – Nykyautot ovat menneet niin hienoiksi, että renkaita on vaikea vaihtaa itse. Autoissa on muovihelmoja ja vastaavaa, jonka vuoksi niitä on vaikea nostaa tavallisella tunkilla, Leppihalme sanoo.

    - Eikös jokaiseen autoon kuulu yhä työkalut, joiden avulla homma onnistuu, vaikka tien sivussa?


      
  • Lainaus:
    28.04.2006 klo 09:09 EsaZX12R kirjoitti
    Minulla on ollut montakin sarjaa alumiinivanteita ym. muita erikoisvanteita, mutta koskaan en ole saanut kutsua jälkikiristykseen....


    Sama tuli mieleeni, silloin harvoin kun olen palveluna vaihdattanut, on jälkikiristyksessä mainintakin ollut satunnaista. Kenties paremmin homma toimisi, jos vanteiden mukana annettaisiin niiden asennus-/käyttöohje ostajalle, auton nostokohdathan selviävät auton manuaalista.

    Tienpäälle voi olla aika vaikeaa saada luvan omaavaa renkaanvaihtajaa joka tilanteessa.

      
  • Lainaus:
    28.04.2006 klo 08:39 Niilonpoika kirjoitti
    Clippi paikallislehdestä:

    Renkaanvaihdot halutaan kokonaan ammattilaisille

    Parkano
    Niina Martikainen
    Yhä useampi autoilija vaihdattaa renkaat ajopeliinsä ammattiliikkeessä. Ja jos Autonrengasliiton suunnitelma menee läpi, jatkossa renkaanvaihdosta tulee luvanvaraista ja sen saisikin tehdä vain rengasliikkeessä. Hankkeen aikataulusta ei vielä ole tietoa, sillä asia on vielä aivan alkutekijöissään.
    Parkanon Euromasterin Pekka Leppihalme kertoo, että suunnitelman taustalla on huoli liikenneturvallisuudesta. Tee-se-itse-mekaanikko ei välttämättä tiedä tai muista tehdä kaikkea mitä pitää. Työkaluissakin voi olla puutteita.

    Lisäksi alumiini- ja erikoisvanteet pitää myös jälkikiristää noin sadanviidenkymmenen kilometrin ajon jälkeen. Monelta kotivaihtajalta tämä unohtuu helposti.

    Vaikka renkaat saa ainakin vielä vaihtaa missä haluaa, hyvin moni käyttää ammattiliikkeen palveluita. Homma hoituu kotikonsteja nopeammin ja lisäksi liikkeessä onnistuu myös renkaiden tasapainotus, jota ei voi tehdä itse.

    – Nykyautot ovat menneet niin hienoiksi, että renkaita on vaikea vaihtaa itse. Autoissa on muovihelmoja ja vastaavaa, jonka vuoksi niitä on vaikea nostaa tavallisella tunkilla, Leppihalme sanoo.

    ...


    Näyttää tuo "Autonrengasliitto" olevan edunvalvontaorganisaatio siinä kuin mikä muu edunvalvontaorganisaatio tahansa. Ja sanoihan se vanha kansakin jo aikanaan: "Oma suu se on lähempänä kuin variksen suu".

    Kuinka suurta ammattiosaamista osoittaa tuo lausahdus "Nykyautot ovat menneet niin hienoiksi, että renkaita on vaikea vaihtaa itse. Autoissa on muovihelmoja ja vastaavaa, jonka vuoksi niitä on vaikea nostaa tavallisella tunkilla, Leppihalme sanoo". Kuinka suuresa osassa vakioautoja on ongelmia renkaan vaihtamisessa?

    Pitäisikö sitä aina kutsua tien päälle rengasliikkeen edustaja, jos tarvitsisi renkaanvaihtoa?

    Oliskohan rengasliikkeiden taloudellisen menestymisen eteen tehtävissä jotakin ihan käytännöllistäkin? Kuinka moni on rengasta vaidattaessaan törmännyt momenttiavaimen käyttöö tai erikoisvannetta suojaaviin erikoishylsyihin? Kuinka moni on saanut oikeat rengaspaineet autoonsa? Kuinka monessa rengasliikkeessä huolehditaan rengasta erikoisvanteelle asennettaessa, että vanne ei vioitu? Kuinka monen rengasliikkeen painemittarit näyttävät oikein?...

    Ja vielä tuohon huoleen liikenneturvallisuudesta: Kuinka monta liikenneonnettomuutta on tapahtunut irronneen renkaan tai löystyneiden kiinnityspulttien johdosta?

    Mitähän ihme mömmöjä tuolla Parkanon vesijohtovedessä oikein on?

      
  • En oikein jaksa uskoa, että eri automallien oikeaoppiset nostotavat kuuluvat sesonkiaikoina rengasliikkeissä touhuavan tilapäistyövoiman vahvimpiin osaamisalueisiin sen kummemmin kuin oikean kiristysmomentin käyttö, oikea kiristysjärjestys saati asiakkaan omaisuuden varjelu kolhuilta.

    Keravan Autosalpa muuten mainosti paikallisessa ilmaisjakelussa näin: "Vaihda nyt autoosi kesärenkaat meillä vain 25 €".

      
  • Lainaus:
    28.04.2006 klo 10:06 nimim Erkki kirjoitti
    En oikein jaksa uskoa, että eri automallien oikeaoppiset nostotavat kuuluvat sesonkiaikoina rengasliikkeissä touhuavan tilapäistyövoiman vahvimpiin osaamisalueisiin sen kummemmin kuin oikean kiristysmomentin käyttö, oikea kiristysjärjestys saati asiakkaan omaisuuden varjelu kolhuilta.


    Samaa mieltä, osa autoilijoista ei edes halua jättää työtä rengasliikkeen armoille.

    Rengasala on siitä ongelmallinen, että se on erittäin kausiluontoista. Tälläinen liiton idea vain pahentaisi ruuhkatilannetta keväisin ja syksyisin. Mikäli kannattavuutta haluttaisiin parantaa, kannattaisi satsata siihen miten asiakas saadaan liikkeeseen hiljaisempana aikana. Vaikkapa sitten jotain "bonusta" että vaivautuu liikkeeseen sesongin ulkopuolella ja vaihtaa renkaat uusiin silloin kun se on vielä turvallista (kulutuspinnan kannalta).

    Tosin bonusta tuntuu nykyäänkin saavan hinnoissa muutenkin, kun osaa ostaa oikeaan aikaan sellaista mikä ei kuulu seuraavan kauden uutuusmalleihin.

      
  • Tämä on hyvä esimerkki sairaalloisesta sääntelystä jota erilaiset eturyhmät lobbaa ja hyvin usein se meneekin läpi kun poliitikkoja ja virkamiehiä tarpeeksi voidellaan.
    - Renkaan vaihto vain kypärä päässä
    - Renkaan vaihdolle nopeusrajoitus ja kameravalvonta
    - Renkaanvaihtokiintiöt joita myydään EU-pörssissä
    - Renkaanvaihtoyhtiöt myydään pääomasijoittajille ja ne listautuvat pörssiin (vrt. katsastus)
    - Renkaisiin RFID-siru että se laillisesti vaihdettu, poliisi valvomaan
    - Tunkit autoista pois, tunkin hallussapito kielletään (vrt. tutkanpaljastin), tunkkiratsiat

      
  • Pitäisi varmaan kysyä liiton edustajilta kommentia TM:n rengasliikevertailun tuloksista. Eikö testissä paljastunut nimenomaan liikenneturvallisuuteenkin vaikuttavia juttuja, kuten alumiinivanteissa puuttuvia keskiön adaptereita, joita asentaja ei ollut huomannut. Myös jälkikiristyksestä oli unohdettu mainita. Ilmeisesti homma kuitataan hallin seinässä olevalla kyltillä, jossa lukee "muista jälkikiristys 100 km ajon jälkeen". Puhumattakaan syntyneistä kolhuista ja vääristä momenteista.

    Mielestäni lapsellisen läpinäkyvä yritys korottaa alan imagoa luomalla kuvaa vaativasta hommasta ja hankkia yrityksille lisää töitä. Noilla perusteilla homma kääntyy nopeasti itseään vastaan.

      
  • Ideaahan on helppo laajentaa muuallekin. Tässä pari ehdotustani:

    * Polkupyörän renkaan pumppaaminen luvanvaraiseksi. Täytyy olla ammattitaitoinen henkilö asialla ettei vaan mene renkaaseen liikaa painetta...

    * Kännykän akun lataaminen luvanvaraiseksi. kun se sähkövehkeiden kanssa pelaaminen on asiaa taitamattomalta niin vaarallista...


      
  • Niilonpoika heitti myöhästyneen aprillipilan? :innocent:
    Miten tuota valvottas? :sunglasses:
    Toisaalta liikkeet pilaa aluvanteet, siis parempi vaihtaa itse! :ashamed:

      
  • Ihan mahdottomaksihan se menisi jos kaikki joutuisivat menemään sinne rengasliikkeeseen vaihdattamaan renkaat. Paljon helpommalla itse pääsen kun vaihdan renkaat itse verrattuna siihen että rupean soittamaan rengasliikkeeseen, odottamaan puhelimessa, varaamaan ajan, lastaamaan vaihtorenkaat takakonttiin ja ajelemaan rengasliikkeeseen jossa taas joutuisi "odottelemaan hetken" jne. Ja tästä pitäisi sitten vielä maksaa. Juuri pari viikkoa sitten oltiin sovittu että liikkeessä asentaisivat uudet kesärenkaat vanteille, ja renkaat olisivat liikkeessä. Sitten niitä ei ollutkaan ja jouduin käymään liikkeessä turhaan ja aikaa ja bensaa meni. Kerran toisessa rengasliikkeessä olivat asentamassa uusia talvirenkaitani väärään pyörimissuuntaan auton alle. Parikymmentä vuotta olen vaihdellut itse kesä- ja talvirenkaat kahteen autoon eikä mitään ongelmia ole ollut. Kohtahan ne varmaan haluavat kieltää auton itse korjaamisenkin, itse tankkaaminenkin on niin vaarallista että kohta sekin kiellettäneen.

      
  • Lainaus:
    28.04.2006 klo 10:06 nimim Erkki kirjoitti
    En oikein jaksa uskoa, että eri automallien oikeaoppiset nostotavat kuuluvat sesonkiaikoina rengasliikkeissä touhuavan tilapäistyövoiman vahvimpiin osaamisalueisiin sen kummemmin kuin oikean kiristysmomentin käyttö, oikea kiristysjärjestys saati asiakkaan omaisuuden varjelu kolhuilta

    Ei kovinkaan kauaa sitten rengasliikkeestä lähdön jälkeen noin 20 km:n ajon jälkeen alkoi etupäästä kuulua kolinaa. Päästyäni kotipihalle totesin, että oikean etupyörän KAIKKI viisi pulttia oli jätetty kiristämättä. Kuten moneen kertaan on todettu, niin jälkikiristyksen tarve on jäänyt useimmiten mainitsematta.

    Nykyisellä työtahdilla autot kyllä nostetaan vähän mistä sattuu, ei kausipojilla ole mitään hajua oikeista kohdista. Renkaan säilytykseen luvataan kuuluvan myös vanteiden pesu, useimmiten tämäkin on jäänyt tekemättä.

    Jos nykyisellä menolla homma on tätä tasoa, niin miten vaihtajien määrän moninkertaistuminen vaikuttaa tasoon?

      
  • Mielenkiintoista olisi tietää, miten suuren vapausrangaistuksen siitä sitten saisi, jos alkaisi itse vaihtamaan renkaita...

    Noh, jos lähdetään miettimään tätä turvallisuusnäkökohdista, niin löytyyhän sitä sellaisia käyttäjiä, joita ei saisi päästää peukaloimaan autoa millään lailla ja onhan sitä ollut juttuja kautta aikojen ihmisistä, jotka täyttävät pissapojan jäähdytysnesteellä, öljyn tikunputkesta - kunnes se on täynnä, bensiiniä diiseliautoon jne. Löytyy myös takuulla autoilijoita, joille ei ole niin nuukaa, vaikka ne alumiinivanteisiin liian lyhyet, peltivanteisiin tarkoitetut pultit otetaan käyttöön kaikesta huolimatta.

    Tällaiset ehdotukset eivät ole tietenkään suunnattu normaalille, osaavalle, vaan poropeukaloille, vastuuntunnottomille ja muille piittaamattomille.

    Ehdotus ei tosin voi olla koskaan sellainen, että se pystyisi ottamaan huomioon ja kertomaan sen, kuka on kelvollinen vaihtamaan itse renkaansa. Siis se ainoa oikea ehdotus on silloin; kukaan ei saa vaihtaa...

    Oma mielipiteeni on se, ettei renkaiden irtoilu ole mikään tavallinen syy onnettomuuksiin. Asia on pikemminkin päinvastoin. Vaikka mietin kuinka, niin ei tule mieleen kuin Formulat, joissa stressaava työaika saattaa joskus näkyä - vanteen irtoamisena.... Eikä auta aina, vaikka ovat ammattimiehiä... Irtosihan jonkun rengas viimeksi DTM:ssäkin ja kyseessä oli varmasti mies, joka oli vaihtanut ennenkin kyseisen, oikean eturenkaan. Joten ei se ammattitaito takaa sitä aina, että rengas pysyy matkassa, saattaa olla jopa päinvastoin, sillä itse omaan autoon vaihdettuihin renkaisiin voidaan periaatteessa käyttää 10-kertainen aika ja tulos on usein 100%.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit