Vaimo töytäisi miestään autolla

54 kommenttia
«1

Toijala. Keski-ikäinen mies kuoli maanantai-iltana Toijalassa jäätyään vaimonsa ajaman auton töytäisemäksi. Poliisi ei kerro tapauksen yksityiskohdista, koska tutkinta on vielä kesken. Turman uhri oli 35-vuotias toijalalainen mies. Hän jäi kello 21:n aikaan Hämeenlinnantiellä henkilöauton töytäisemäksi. Sen jälkeen toinen henkilöauto ajoi vielä miehen päälle. Ensimmäistä mieheen törmännyttä autoa ajoi hänen vaimonsa. Aviopari oli ollut illalla Hämeenlinnantien varrella sijaitsevassa asunnossa kyläilemässä. Pariskunta oli nauttinut alkoholia ja riitaantunut. Vaimo poistui ensin paikalta autolla, ja myöhemmin mieskin lähti asunnosta. Sää oli onnettomuuspaikalla maanantai-iltana tihkusateinen. Tiellä on katuvalaistus ja jalkakäytävä.
STT

  
  • Vaimo taisi tietää, että autolla saa tehdä mitä vaan ja pääsee kuin koira veräjästä kun muistaa sanoa, että ”Oho!”. Fiksu rouva, tai siis leski.

      
  • Liukkaus kaatoi auton

    Viime päivinä iltojen alkuöiden kosteus ja öinen pakkanen on aiheutti karun kokemuksen kainuulaiselle hieman alle viisikymppiselle miehelle.

    Hän ajoi kesärenkailla henkilöautollaan Pajusaarentiellä torstaina hieman aamukahdeksan jälkeen. Auto joutui luisuun, karkasi hallinnasta ja lopuksi pyörähti katolleen ojaan. Kuskille käynyt kuinkaan, ajopeli kärsi peltivaurioita. (Kaleva)

    http://www.kaleva.fi/html/JTpage437438.html

      
  • Poliisia pakoon ajaneelle 15-vuotiaalle rattijuopolle sakkotuomio

    Rovaniemeltä Ouluun humalassa autolla ajanut ja Oulussa poliisia paennut 15-vuotias poika tuomittiin käräjäoikeudessa 55 päiväsakon, eli 330 euron suuruiseen sakkorangaistukseen.

    Poika sai tuomion rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta sekä liikennerikkomuksesta, joihin hän syyllistyi nuorena henkilönä viime heinäkuussa.

    Poika oli nauttinut alkoholijuomia Rovaniemellä ja lähti sen jälkeen ajamaan isänsä autolla Ouluun. Hän jatkoi ajeluaan Oulussa, kunnes poliisi kiinnitti huomiota autoon Rajakylässä.

    Poika ei totellut poliisin pysähtymismerkkejä, vaan lähti ajamaan karkuun. Hän ajoi muun muassa 40 km/h rajoitusalueella yli sadan kilometrin tuntinopeudella ja poikkesi välillä myös jalkakäytäville. Takaa-ajo päättyi, kun pojan auto suistui ojaan.

    Sakkorangaistuksen lisäksi poika tuomittiin kolmeksi ja puoleksi kuukaudeksi ajokieltoon.

    http://www.kaleva.fi/html/JTpage438359.html

      
  • Auto paloi soihdun lailla Vuosaaressa

    Henkilöauto paloi maanantai-iltana soihdun lailla lähellä Vuosaaren satamaa Helsingissä. Palo näkyi pimeässä illassa kauas, ja alussa luultiin, että kyseessä olisi ollut suurempikin palo. Palokunta sai hälytyksen kello 22.24. Ensin ei tiedetty missä tulipalo oli ja mitä paloi. Kun palava auto löytyi, tuli oli jo hiipumassa. Kukaan ei loukkaantunut onnettomuudessa. Päivystävä palomestari arvioi, että auto oli tahallaan sytytetty.

    http://www.helsinginsanomat.fi/tuoreet/artikkeli/1076154134670

      
  • Viisi kuoli kolarissa Etelä-Ruotsissa

    Malmö. Kolme aikuista ja kaksi lasta kuoli auto-onnettomuudessa Etelä-Ruotsissa tiistai-iltana, kun moottoritietä väärään suuntaan ajanut kuorma-auto törmäsi kahteen henkilöautoon. Onnettomuus tapahtui E65-tiellä Malmön ja Svedalan välillä. Rattijuopumuksesta epäilty kuorma-autonkuljettaja ajoi tuntemattomasta syystä moottoritiellä vastaantulevien kaistalla. Toinen henkilöautoista syttyi törmäyksessä tuleen, ja autossa matkustanut perhe sai surmansa heti. Toinen henkilöauto lensi äkillisen väistöliikkeen voimasta pellolle, ja sitä kuljettanut nainen sai myös surmansa. Kuorma-autonkuljettaja säästyi vammoilta. Häntä epäillään törkeän rattijuopumuksen lisäksi törkeästä huolimattomuudesta sekä kuolemantuottamuksesta. Kuorma-auto oli rekisteröity Unkariin.

    STT-TT

    http://www.helsinginsanomat.fi/tuoreet/artikkeli/1076154283243

    [J R muokkasi tätä viestiä 20.10.2004 klo 14:52]
      
  • Lainaus:
    20.10.2004 klo 13:58 TeeCee kirjoitti
    Vaimo taisi tietää, että autolla saa tehdä mitä vaan ja pääsee kuin koira veräjästä kun muistaa sanoa, että ”Oho!”. Fiksu rouva, tai siis leski.


    Autolla saa tehdä mitä vain, kunhan muistaa ottaa ennen liikenteeseen lähtöä rohkaisuryypyn eikä käytä omaa autoa. "Lainaamalla" toisen autoa, ja mieluiten sellaista johon ei ole ajo-oikeutta, ei ole huolen häivää seurauksista: ajokieltoa tulee, mutta eihän sitä autoa teon suoritushetkelläkään kortilla ajettu. Auto ruttaantuu, mutta eihän se oma ole. Vahingonkorvauksia tulee, mutta eihän niitä voida pakkoperiä - ainoastaan sakot täytyy maksaa.

    Auta armia sen sijaan, jos työssäkäyvä henkilö räpsäyttää omalla autollansa, ajoluvan kanssa ja selvinpäin tutkaan jossakin keskellä-ei-mitään, kun hyvät sääolot ja vähäinen liikenne sen sallisi, mutta nopeusrajoitus ei. On rangaistukset pahimmillaan "hieman" eri luokkaa kuin rattijuopuneella, ajo-oikeudettomalla henkilöllä joka pakenee poliisia taajaman läpi kyntäen välillä puistonurmikkoa ja "oikoen" koordinaation puuttuessa välillä kevyenliikenteenväylääkin pitkin.

    Tämä on totuus ja turha kuitata sitä ironialla. Yhteiskunta on mätä.

    [whiic muokkasi tätä viestiä 20.10.2004 klo 14:42]
      
  • Aurauskeppejä joudutaan uusimaan vuosittain muutama sata

    20.10.2004 13.17

    Tieliikelaitos levittää Hämeenlinnan seudulla teiden reunuksille vuosittain noin 20 000 muovista, heijastavaa aurauskeppiä. Näin syksyisin kepeille tehdään huomattavan paljon ilkivaltaa.

    - Pahimpia paikkoja ovat koulujen ympäristöt, kertoo projektivastaava Olli Lemettinen Tielaitoksen Hämeen palveluyksiköstä.

    Lemettisen mukaan tilanne rauhoittuu yleensä kun maaperä jäätyy. Noin 20 000 kepistä joudutaan uusimaan muutama sata vuosittain.

    - Viikko sitten laitoimme koneellisesti aurauskepit maahan. Jo tällä viikolla olemme parsineet teitä useista kohdista, muun muassa Rengon Topenontiellä ja Hauhon Torvoilantiellä. Näissä paikoissa luultavasti kepit kaatoi leveä maataloustraktori.

    Muovinen, heijastava aurauskeppi maksaa euron kappale.

    - Lisähintaa tulee roimasti siitä, kun joudumme paikkailemaan teiden varsia käsin rautakangen avulla, sanoo Lemettinen.

    http://www.hameensanomat.fi/telegram.jsp?article=5543

      
  • Kyllä mä tiedän, että teitä kiinnostaa liikenne, joten jatkan liikenneuutisten laittamista tänne. Olkaa hyvät siis:

    Ainakin kolme ihmistä loukkaantui, kun linja-auto törmäsi pysäkkiin Mannerheimintiellä Helsingissä.

    Kolme ihmistä on loukkaantunut kahden linja-auton törmäyksessä Helsingin Töölössä Mannerheimintie 21:n kohdalla. Pelastuslaitoksen tiedotuspäällikön Pentti Grönroosin mukaan kaikki loukkaantuneet odottivat bussia pysäkillä. Loukkaantuneet ovat tajuissaan.

    Onnettomuus sattui, kun kaksi bussia ajoi kyljttäin yhteen ja toinen autoista suistui ensin Mannerheimintien varressa olevaan lehmukseen ja siitä bussipysäkille. Kukaan busseissa olleista ei ole loukkaantunut. Paikalla on kolme lääkäriä. Pysäkki murskaantui törmäyksessä täysin.

    Pohjoiseen päin kulkevat autokaistat on katkaistu Kisahallin ja Sallinkadun väliseltä matkalta. Raitiovaunut kulkevat molempiin suuntiin. Poliisi ohjaa liikennettä Kansallisoopperan kulmalta onnettomuuspaikan ohi.

    http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa/arkisto.shtml?2004/09/318862

      
  • whiic:” Tämä on totuus ja turha kuitata sitä ironialla. Yhteiskunta on mätä.”

    Yhteiskunnassa on mukana kaikenlaisia yksilöitä. Koskaan ei tule olemaan yhteiskuntaa, jossa mukana ei olisi mätiä yksilöitä. On turhaa arvioida yhteiskuntaa sen huonoimpien edustajien perusteella ja menettää toivonsa paremmasta. Samalla logiikalla voisi sanoa, että yhteiskunta on kerrassaan upea, koska siinä on mukana myös paljon hyviä yksilöitä.

    Ihminen peilaa ympäristöään omiin kokemuksiinsa, jos ei olosuhteiden tai oman tietoisen toimintansa vuoksi joudu/saa kokemuksia muistakin näkökulmista. Esimerkiksi Pohjois-Korealaisella voisi olla nieleskelemistä tuossa mielipiteessäsi, hänellä voi olla mielestään parempiakin esimerkkejä mädästä yhteiskunnasta. Hänen silmillään katsottuna meidän mielestämme kovinkin aiheellinen kritiikkimme yhteiskuntaa kohtaan todennäköisesti olisi pullamössöllä eläneiden selkärangattomien ppaskamahojen ruikutusta.

    Kun katselee meidän murheitamme, minun omani mukaan lukien, ei voi kuin ihmetellä, miksi elämme mielestäsi mädässä yhteiskunnassa. ”Voi surkeuden surkeus kun joudun ajamaan vanhalla autolla” tai ”Ihan tylsää kun minun mielestäni pahoille ihmisille ei anneta kovempia rangaistuksia” ovat loppujenlopuksi aika pieniä murheita, ei missään tapauksessa niin vakavia ihmisen onnen esteitä, että riittäisivät tekemään yhteiskunnasta mätää tai edes huonoa.

    Mädäksi voisi sen sijaan sanoa yhteiskuntaa, joka ei suojelisi jäseniään myös heidän omalta tyhmyydeltään, esimerkiksi jalankulkijoita autoilta. Hyvä yhteiskunta pitää heikomman puolta eikä liene epäselvää, kumpi on heikoilla kun auto ja jalankulkija törmäävät.

    Kun ihmiset saavat listata toivomuksia on monilla kärjessä terveys. Kun toimimme niin, että tätä toivetta ei murskata ajattelemattomuudella tai kiireellä liikenteessä, yhteiskuntamme on aika paljon parempi kuin nyt, eikä se nytkään huono ole, päinvastoin.

      
  • Kustavintiellä pari vuotta sitten 18-vuotias poika ajoi 60-80-alueella 170km/h poliisi karkuun. Rangaistus: 2 kuukautta ajokieltoa ja sakko n.500euroa. Meni oikeuteen mutta pojalla taisi olla aika hyvä asianajaja, kun pääsi noin helpolla.

      
  • J R:” Kyllä mä tiedän, että teitä kiinnostaa liikenne, joten jatkan liikenneuutisten laittamista tänne”

    Anna palaa vaan, niin kauan kun luet meille ääneen lehtiä et ole tien päällä ajamassa karkuun sinut kiinni saaneita nopeusrajoitusten rikkojia. Tämä on kaikkien kannalta paras vaihtoehto, esimerkiksi sen ylinopeutta ajavan jonon viimeisen, joka kiroilee, kun kaikki alkavat ajaa hänen edessään samaa vauhtia ja kun letka saa kiinni hitaamman, hän, ainoa jolla oli kiire, joutuu odottamaan ikuisuuden ennen kuin te edellä karkuun ajavat olette päässeet hitaammasta ohi ja tulee hänen vuoronsa.

      

  • J R:” Kyllä mä tiedän, että teitä kiinnostaa liikenne, joten jatkan liikenneuutisten laittamista tänne”

    Laita vain, mutta laita sitten ne tähän ketjuun. Onnettomuudet ovat kiinnostavia ja opettavaisia. :smile:

      
  • Lainaus:
    20.10.2004 klo 14:27 J R kirjoitti
    Poliisia pakoon ajaneelle 15-vuotiaalle rattijuopolle sakkotuomio

    Poika ei totellut poliisin pysähtymismerkkejä, vaan lähti ajamaan karkuun. Hän ajoi muun muassa 40 km/h rajoitusalueella yli sadan kilometrin tuntinopeudella ja poikkesi välillä myös jalkakäytäville. Takaa-ajo päättyi, kun pojan auto suistui ojaan.

    Sakkorangaistuksen lisäksi poika tuomittiin kolmeksi ja puoleksi kuukaudeksi ajokieltoon.

    http://www.kaleva.fi/html/JTpage438359.html

    Olisiko mahdollisesti ollut Tuomas? Niin ei kommentoisi joka hiivatin lausetta tällä palstalla.

      
  • Lainaus:
    20.10.2004 klo 15:39 SixPack kirjoitti
    Lainaus:
    20.10.2004 klo 14:27 J R kirjoitti
    Poliisia pakoon ajaneelle 15-vuotiaalle rattijuopolle sakkotuomio

    Poika ei totellut poliisin pysähtymismerkkejä, vaan lähti ajamaan karkuun. Hän ajoi muun muassa 40 km/h rajoitusalueella yli sadan kilometrin tuntinopeudella ja poikkesi välillä myös jalkakäytäville. Takaa-ajo päättyi, kun pojan auto suistui ojaan.

    Sakkorangaistuksen lisäksi poika tuomittiin kolmeksi ja puoleksi kuukaudeksi ajokieltoon.

    http://www.kaleva.fi/html/JTpage438359.html

    Olisiko mahdollisesti ollut Tuomas? Niin ei kommentoisi joka hiivatin lausetta tällä palstalla.

    Hyvin mahdollista, uskoisin näin. :wink:

      
  • Työssäkäyvällä ajoluvan kanssa selvin päin ajelevalla kansalaisella on oletettavasti tiedossa se, että nopeusrajoituksen rikkomisesta voi olla seuraamuksena tulojen ja nopeusylityksen suuruudesta riippuen hyvinkin suuret sakot. Vaikka mallikansalaisemme ei tiedostaisi mitään muita ylinopeuden riskejä, tämän pitäisi olla kirkkaana mielessä. Ketä siis syyttää sakkoriskin realisoitumisesta? Mieli tekisi osoittaa viattomia kansalaisia kyttäävää poliisia ja mätää yhteiskuntaa, mutta itselleen rehellinen kansalainen voi syyttää vain omaa tyhmyyttään tai todeta tyynesti "otin tietoisen riskin ja näin kävi". On olemassa myös lapsellisen yksinkertainen keino välttää ylinopeussakot, mutta en paljasta sitä tässä.

    Kännissä poliisia pakenevan kortittoman luuserin elämä on sinänsä silkkaa rangaistusta eikä hänestä ikinä ole suurten sakkojen maksumieheksi. Vaikka tällä ryhmällä onkin whiicin mielestä paremmat edut en silti pidä siihen liittymistä järin mielekkäänä ratkaisuna.

      
  • TeeCee: "Yhteiskunnassa on mukana kaikenlaisia yksilöitä. Koskaan ei tule olemaan yhteiskuntaa, jossa mukana ei olisi mätiä yksilöitä. On turhaa arvioida yhteiskuntaa sen huonoimpien edustajien perusteella ja menettää toivonsa paremmasta."

    Nyt olet ymmärtänyt väärin. Minä tiedän kyllä, että mätiä yksilöitä on aina. Se minkä näen ongelmallisena on, että mätiä yksilöitä on päässyt suurena konsentraationa myös hallintoon ja virkamieskoneistoon (jälkimmäisiin EMME voi vaikuttaa demokraattisesti).

    En siis pidä lainkaan ihmeellisenä että rattijuoppoja, autovarkaita ja muuta vastaavaa rikollisuutta esiintyy. Pidän ikävänä sitä valvontaa joka katsoo tällaista toimintaa läpi sormien. Se on kerrassaan käsittämätöntä.

    TeeCee: "loppujenlopuksi aika pieniä murheita, ei missään tapauksessa niin vakavia ihmisen onnen esteitä, että riittäisivät tekemään yhteiskunnasta mätää tai edes huonoa."

    Mitä merkitystä sillä on vaikka voimme löytää huonommin toimivan yhteiskunnan tai lukemattomat määrät niitä? Se ei tarkoita, etteikö omassakin yhteiskunnassa olisi PALJON korjattavaa. Meillä pitäisi olla edellytyksiäkin korjata niitä.

    JOS meidän pitää hyväksyä status quo ja lakata säälittävä vikiseminen mitättömistä ongelmistamme, pitäisi meidän myös hyväksiä nyt vuosittain parisataa liikennekuolemaakin. Pari sataa kuollutta on kuin kärpäsenpaska lantatunkiolla. Ei ole pari sataa liikennekuolemaa vuosittain sen enempää vakava ihmisen onnen este kuin mädännäinen, rikoksenuusijoita paapova oikeuskäytäntö.

    Kyllä minä sen tiedän, että sinä, TeeCee, näet ne parisataa kuolemaa vakavana uhkana, koska itselle tai sukulaiselle realisoituessa (vaikka todennäköisyys on hyvin pieni) se on ankara isku. Miksi et näe muunlaisesta mädännäisyydesta potentiaalia yhtä ankaralle iskulle? Jos esimerkiksi sukulaisesi puukotetaan, jotta saataisiin rahaa seuraavaan tabuun tai piikkiin niin paljoako sillä on merkitystä vaikka hän olikin jäänyt auton alle? Kyllä Suomessa vielä toistaiseksi suhteellisen turvallista on tältäkin kannalta, mutta ihmettelen kuinka kauan. Rajat ovat nyt auki ja Suomen lainsäädäntö ja oikeuskäytäntö suhtautuu silti asiaan kuin asuisimme jossakin päivänkakkaran lintukodossa.

    TeeCee: "Mädäksi voisi sen sijaan sanoa yhteiskuntaa, joka ei suojelisi jäseniään myös heidän omalta tyhmyydeltään, esimerkiksi jalankulkijoita autoilta. Hyvä yhteiskunta pitää heikomman puolta eikä liene epäselvää, kumpi on heikoilla kun auto ja jalankulkija törmäävät."

    Tuolla perusteella "hyvä" yhteiskunta rankaisee vahvempaa osapuolta heikon suosioksi. Joku murtautuu autoosi - kiinnostaako poliisia? Ei kiinnosta, "ei resursseja". Totuus: ei oikeusistuin antaisi kuitenkaan todellista rangaistusta ja kulut uusia istunto puolen kymmentä kertaa jonkin todistajan tai syytetyn ollessa "kadoksissa" maksaisivat pian enemmän kuin rikoksesta aiheutuneet vahingot. Näin ollen asialle ei kannata tehdä mitään ja maksaja on se joka on lain mukaan uhri, mutta tämän "hyvän yhteiskuntamallin" mukaan hän ei olekaan se uhri, koska hänellä on vakituinen työpaikka, toisin kuin syyllisellä, joka taas on "yhteiskunnan uhri".

    Mistä ongelma on syntynyt? Ei se ole syntynyt siitä, että meillä on Niilo Nisti, joka tarvitsee rahaa heroiinipiikkiin. Ongelma on syntynyt, kun meillä on Olavi ja Outi Oikeusoppinut. He ovat päättäneet, että oikeusjärjestelmän pitää olla humaani ja rangaistuksien pitävät olla humaaneja erityisesti vähänosaisia kohtaan. He ovat päättäneet myös, että asiasta pitää vallita konsensus ja kaikkien tuomioiden pitää olla linjassa edellisten kanssa. Eduskunta on säätänyt rangaistushaarukan: matalimman ja korkeimman rangaistuksen teosta. Sitä haarukkaa olisi tarkoitus käyttää! Konsensus kuitenkin johtaa siihen, että rangaistukset ovat melko yhteneviä riippumatta tapauskohtaisista tekijöistä. Se myös on johtanut siihen, että liian kovia rangaistuksia harvoin langetetaan oikeusistuimissa. Eduskunta ei ole tämmöistä yksittäistä rangaistustasoa määrittänyt eikä taatusti ole lakeja säätäessään ajatellut käytettävän rangaistushaarukan alarajaa ratkaistaessa rikoksenuusijoiden tuomioita.

    Johtuen oikeusistuimien munattomuudesta - poliisin antama päiväsakkorangaistuskin esim. noin 20 km/h ylityksestä maantiellä voi olla hyvinkin ankarempi töytätekevälle, keskituloiselle pulliaiselle, saati sitten hyvätuloiselle, kuin mitä se on "yhteiskunnan uhrille" joka ei suinkaan ottaisi 1/100 tai 1/1000 suuruista riskiä joutua onnettomuuteen jossakin tien päällä, vaan esimerkiksi päättää puukottaa jotakuta ollessaan tripillä tai polttaa toisen yksityisomaisuutta, tms, tms. Ei ole rangaistus ja rikos lainkaan suhteessa!

    TeeCee: "Kun ihmiset saavat listata toivomuksia on monilla kärjessä terveys. Kun toimimme niin, että tätä toivetta ei murskata ajattelemattomuudella tai kiireellä liikenteessä, yhteiskuntamme on aika paljon parempi kuin nyt"

    Eikö yhteiskunta olisi myös aika paljon parempi kuin nyt, jos sivullisiin kohdistuva väkivalta olisi harvinaisempaa kuin se on?

    Mutta eihän sitä asiaa niin voi ajatella: aina joku väläyttelee, että ei pidä liikkua siellä-ja-siellä-kaupunginosassa ilman tuttua seuraa ja ei siihen-ja-siihen-aikaan eikä erityisesti naisten pukeutua sillä-ja-sillä-tavalla. Vastuu on taas heitetty rikolliselta uhrille. Ja kun vastuu on potentiaalisella uhrilla, hänen tulee toimia niin, että minimoi riskinsä joutua uhriksi. Miksi vastuu on uhrilla? Eihän hän riko lakia? Ei Suomen laissa kai ole mitään islamilaisia pukeutumiskoodeja ja miesten oikeuksia raiskata liian vähäpukeisia naisia?

    Toinen esimerkki: auto varastetaan. No, olitkos muistanut lukita ovet? Kais käytit erillistä rattiin kiinnitettävää lukitsintankoa, ei ne ohjauslukot kestä ammattimiestä? Omaa tyhmyyttäsi jätit auton syrjäiselle alueelle. Olisi sinun pitänyt tietää, että tuollainen auto omaa kiinnostusta itärajan takana. Väkisin tuommoinen auto herättää kateutta. Jne, jne, jne.

    Syyllinen on auton omistaja, koska hän on niin hyväosainen, että hänellä on varaa autoa pitää. Ei hän ole vähäosainen. Tuskin hän on vielä puilla paljailla auton menettämisen jälkeenkään. Pari vuotta pihtaamista menoeristä niin ehkä voi harkita uuden auton hankkimista.

    [whiic muokkasi tätä viestiä 20.10.2004 klo 17:54]
      
  • TeeCee kirjoitti:"Mädäksi voisi sen sijaan sanoa yhteiskuntaa, joka ei suojelisi jäseniään myös heidän omalta tyhmyydeltään, esimerkiksi jalankulkijoita autoilta. Hyvä yhteiskunta pitää heikomman puolta eikä liene epäselvää, kumpi on heikoilla kun auto ja jalankulkija törmäävät. "

    Mutta kun susi tai karhu ja jalankulkija törmää, niin eläintä suojellaan.
    Ei ole jalankulkija aina KINGI !
    Enempi vaan elukoita lapsille extremekoulumatkojen tekemiseksi.

    Tästäkään Helssingin lapsukaiset eivät päässe nauttimaan.
    Kyllä täällä perifeerialla kelpaa.

    Yhteiskunta pitää huolen pienokaisistaaan. ( Esim. Parkano ja Viiala )

    [il Diavolo muokkasi tätä viestiä 20.10.2004 klo 19:19]
      
  • Miksi sotkea puolet Suomen kansasta ja liikenteestä, yhdistettynä liikennekäyttäytymiseen ja vatvoa asiaa. Muija otti eron äijästä. Ei siinä sen kummempaa. Tapa vain ylitti tällä kertaa uutiskynnyksen.

      
  • Diavoli:” Mutta kun susi tai karhu ja jalankulkija törmää, niin eläintä suojellaan.”

    Uskon, että jos jokaisen jalankulkijan rinnalle riittäisi poliisi, hän jalankulkijan ja karhun törmätessä suojelisi jalankulkijaa, kummankin eläimenhän saa tappaa itsepuolustukseksi. Jos tarkoitat, että kaikki ihmiselle vaaralliset eläimet pitäisi hävittää luonnosta, niin mieti mikäköhän eläin muulle luonnolle on kaikkein eniten vaaraksi.

    Diavolo:” Yhteiskunta pitää huolen pienokaisistaaan. ( Esim. Parkano ja Viiala )”

    Jos sinun mielestäsi yhteiskunta on mätä silloin kun siinä yrittäjä saa itse päättää missä ja kuinka yritystään pyörittää, niin siitä vaan. Voit vaikuttaa asiaan esimerkiksi juuri olevissa kuntavaaleissa. Sosialismilla on joitakin hyviäkin piirteitä, poliittinen kantasi on oma asiasi, mutta kannattaa muistaa että näin ei ole useimmissa (missään?) kommunistimaissa.

    Asia menee aika kimurantiksi jos otamme liikennekeskusteluun mukaan myös luonnonsuojelun ja sosiaalipolitiikan. Whiic kyllä sanoi KOKO yhteiskuntaa mädäksi, mutta meidän kannattaisi rajata tässä tapauksessa keskustelu koskemaan vain sitä, miten se mätä yhteiskunta näkyy liikenteessä.

    Onko mielestäsi mätä yhteiskunta sellainen, joka suojelee kansalaisia myös omalta tyhmyydeltä vai sellainen, joka antaa ymmärtämättömien kuolla autojen alle ja autoihin?

      
  • Nyt kun on pitkät vuodatukset tehty, saimme tänä aamuna lehdestä lukea, että nainen, joka miehensä katuun töytäisi, oli aika vahvasti alkoholin vaikutuksen alaisena.

      
  • Yhdelle vammoja Pohjantien kolarissa

    Yksi henkilö sai lieviä vammoja Pohjantiellä entisen kaupungin kasarmin kohdalla torstaiaamuna kello 8:n aikaan tapahtuneessa kolarissa. Kolari tapahtui moottoritien pohjoisen suuntaan menevillä kaistoilla. Kuorma-auto vaihtoi kaistaa ja osui kyljittäin henkilöautoon. Osuman jälkeen henkilöauto pyörähti ympäri ja jäi kaidetta vasten perä menosuuntaan päin.

    http://www.kaleva.fi/html/JTpage438748.html

      
  • Mies loukkaantui kolarissa Iin Olhavassa

    Keski-ikäinen mies loukkaantui ajettuaan ulos tieltä Iin Olhavassa torstaina aamuyöllä. Mies kuljetettiin kolaripaikalta Oysiin. Hänen vammojensa vakavuudesta ei ole tarkkaa tietoa. Onnettomuus tapahtui hieman ennen kello viittä nelostiellä noin viisi kilometriä Olhavasta pohjoisen suuntaan. Miehen auto ajautui toistaiseksi tuntemattomasta syystä ojaan, pyörähti ympäri ja jäi lopulta katolleen tien sivuun kylki puuta vasten. Palokunta joutui irrottamaan miehen autosta ulosajon jälkeen. Kuljettaja oli autossaan yksin.

    http://www.kaleva.fi/html/JTpage438753.html

      
  • Kolari jumitti Länsiväylää Lauttasaaressa

    HELSINKI. Henkilöauton ja rekan kolari tukki runsaan tunnin ajan kaksi kaistaa liikenteeltä Länsiväylällä keskiviikkoiltana. Onnettomuus sattui Helsinkiin päin tultaessa Lauttasaaren ensimmäisen rampin kohdalla kello 17.34, kun kaistaa vaihtaneen rekan töytäisemä henkilöauto kääntyi poikittain rekan eteen. Henkilöauto raahautui jonkin aikaa rekan edessä ja ennen pysähtymistään myös rekka kääntyi poikittain. Onnettomuudessa selvittiin pelkillä peltivaurioilla. Liikenne alkoi toimia normaalisti Länsiväylällä kello 18.53.

    http://www.helsinginsanomat.fi/tuoreet/artikkeli/1076154290516

    Koittakaa nyt jo vihdoinkin ymmärtää miten vaarallista se liikenne todellisuudessa on. Ei riitä vaikka itse ajaisi hyvin. Pitää aina varautua siihen, että muut voivat tehdä mitä tahansa. Täällä teorisoimalla ei ole mitään vaikutusta, koska kukaan täältä ei täytä riskikuljettajan tunnusmerkkejä. Niin kauan kuin kaikki eivät aja hyvin on paras ratkaisu liikenteen täydellinen kieltäminen ja kriminalisoiminen. Huomenna taas uudet onnettomuusartikkelit. Sitä odotellessa: abayo~.

      
  • JR noiden viestisi ansiosta emme muut uskalla enää ajaa. nyt tuntuu siltä että liikenne olisi yhtä onnettomuutta. :wink:

      
  • J R:” Täällä teorisoimalla ei ole mitään vaikutusta, koska kukaan täältä ei täytä riskikuljettajan tunnusmerkkejä.”

    Teorialla ei tosiaan ole merkitystä jos ei usko sen ja käytännön yhteyteen. Tieteessä teoria hyväksytään vasta kun se voidaan todentaa käytännössä. Liikennetutkimuksen teoriassa ylinopeus aiheuttaa ylimääräisiä uhreja. Jo sinä J R et sitä usko, aja sitten fiilinkipohjalta ja perusta mielipiteesi Essonbaari-tutkimuksiin tai omiin arvauksiin.

    Minä, joka pidän tieteen antamia tietoja totena kunnes tiede toisin todistaa, pidän tieteen pohjalta teorisoimista hyvänä tapana vaikuttaa liikenneturvallisuuteen. En voi uskoa olevani ainoa, joka ajotapaansa tutkiessaan haluaa perustaksi parhaan käytettävissä olevan tiedon asiasta. Veikkaan että enemmistö on sellaisia, jotka ihmettelisivät kovasti, jos teoria ja käytäntö poikkeaisivat toisistaan, ja sitähän sinun teoriasi tekevät.

    Jos sinulla on syytä uskoa, että jokin ominaisuutesi tai ehkä uskosi johonkin jumalaan tms. estää teoriaa toteutumasta juuri SINUN kohdallasi en voi sanoa olevani kovin ihmeissäni. Olet esittänyt aiemminkin liikenteestä ajatuksia, jotka poikkeavat paljon todellisen elämän tapahtumista (=tilastoista). Olisi yllättävää jos nyt kääntäisit kelkkasi ja sanoisitkin, että samat havaintokyvyssä, hidastuvuudessa ja kineettisen energian määrässä vauhdin muuttuessa tapahtuvat muutokset, jotka ovat ohjanneet tapahtumia sadoissa tuhansissa onnettomuuksissa, nyt vaikuttaisivat mielestäsi sinunkin kohdallasi.

    Samaa ”logiikkaa” noudattaa tämä kampanjasi. Pitäisikö tämän vakuuttaa siitä, että koska kaikenlaisia onnettomuuksia sattuu, tiede ei tunne tutkimaansa alaa? Määritelmä ”riskikuljettaja” on hyvin epävarma, siksi heidän määräänsäkään ei tiedetä, haarukka on 10-20 %. Rattijuoppoja oli viikonlopun tehoiskussa 0,3 %. Keitä nämä loput ovat?

    Minä olen sitä mieltä, että ainakin takaa tulevan vauhtiin muka sujuvuuden lisäämiseksi mukaan lähtevä on riskikuljettaja. Miten sellainen voi kantaa vastuuta liikenteessä joka antaa muiden, ties millaisten kahjojen, päättää ajonopeutensa? Samoin riskikuljettaja on mielestäni sellainen, joka luulee oppivansa kaiken liikenteessä tarvitsemansa tiedon ajamalla autoa, vaikka huomaa näin päätyvänsä lähes kaikissa tärkeissä asioissa täysin päinvastaiseen tulokseen kuin tiede. Eli kyllä täälläkin on väkeä, joka täyttää riskikuljettajan tunnusmerkit, vaikka sitä epäilitkin.

    Mutta anna silti tulla vaan niitä uutisia, niitä kopioidessasi olet pois autonratista.

      
  • TeeCee: "Miten sellainen voi kantaa vastuuta liikenteessä joka antaa muiden, ties millaisten kahjojen, päättää ajonopeutensa?"

    Aivan totta. Tuota kun sovellamme esim. ruuhkaan, niin siinähän meillä onkin jo aikamoinen määrä ongelmakuskeja. Jos valtavan ruuhkan takia joudutaan ajamaan reilusti alle suurimman sallitun nopeuden, niin silloin kyseessä on liikenteen tahallinen häiritseminen ja kaikille ruuhkassa ajaville sakot. Tahallinen siksi, koska kukaan ei aja ruuhkassa vahingossa alinopeutta, vaan kaikki siinä ajavat tietävät aivan hyvin mitä nopeutta ajavat. Eli älkää koskaan antako muiden päättää mitä nopeutta voitte ajaa. Pitäkää kiinni oikeudestanne ajaa suurinta sallittua nopeutta myös ruuhkassa.

    [J R muokkasi tätä viestiä 21.10.2004 klo 14:30]
      
  • J R: ” Jos valtavan ruuhkan takia joudutaan ajamaan paljon alle suurimman sallitun nopeuden, niin silloin kyseessä on liikenteen tahallinen häiritseminen ja kaikille ruuhkassa ajaville sakot.”

    Tämä selvensi paljon sitä logiikkaa, jolla näitä asioita olet miettinyt. Ei olisi pitänyt valittaa aiemmin, tuohon verrattuna aiemmat kommenttisi olivat suorastaan johdonmukaisia.

      
  • Itsehän juuri sanoit, että ei saa antaa muiden päättää omaa nopeuttaan. Ruuhkassa näin tehdään ja se on mielestäsi väärin.

      
  • Hei TeeCee! Sinulta jäi nyt vastaamatta siihen mikä on oikea tapa ajaa ruuhkassa, jos kerran se on mielestäsi väärin, että antaa muiden päättää omasta nopeudestaan tai antaa muiden vaikuttaa siihen. Kerropas nyt sitten se mikä on oikea tapa ajaa ruuhkassa, kun muiden ei saa antaa vaikuttaa omaan ajoonsa.

      
  • J R: ” Kerropas nyt sitten se mikä on oikea tapa ajaa ruuhkassa, kun muiden ei saa antaa vaikuttaa omaan ajoonsa.”

    En tiedä, uskallanko puhua sinulle mitään. Jos sanon esimerkiksi, että vilkkua pitää käyttää paljon ennen kuin tekee mitään, sinä kuitenkin kysyt, että miten saan auton vilkuttamaan yön yli huomisia kääntymisiäni, jos katkaisen virran. Tai ehkä päätät ajaa koko ajan hätävilkut päällä, sittenhän kaikki osaavat varoa, käännyt mihin vaan.

    Ehkä on parempi, että yrität itse miettiä tähän pulmaan ratkaisua. SEIS, haluan korjata tuota, sinun miettimisestähän johtuu, että näinkin hölmöjä asioita tulee esiin keskustelussamme. Katso, mitä Tieliikennelaki sanoo. Siellä ei tosin ole osattu tehdä pykälää, mikä suoraan vastaisi kysymykseesi, mutta lue ne kaikki.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit