Ruotsissa poistetaan suojateitä

2 kommenttia
  • Kyllä Suomessakin pitäisi poistaa puolet suojateistä ja muuttaa suojatiesäännöksiä.

    Omat kokemukseni Vantaalta Tikkurilan keskustan tuntumasta ovat varsin masentavat. Kun lähdet ylittämään katua suojatien kohdalta vaikka näet auton tulevan kohti on todennäköisintä, että auto hieman hiljentää, mutta painaa mielenosoitukselisesti TÖÖTTIÄ sinulle, kun rohkenet hidastaa tämän ajomatkaa.

    Vähin, mitä lainsäädännössä pitäisi muutta on se, että AUTOILIJAN ON AINA PYSÄYTETTÄVÄ , jos jalankulkija on ajoratojen keskellä.

    Ei kai kukaan jalankulkija seisoskele huvikseen ajoratojen välissä -on sitten koroketta tai ei. Teoriassahan kadunkulmasssa voi joku seisoa joutilaana, vaikka ei olekaan aikeissa ylittää ajorataa suojatietä pitkin - voisin kuitenkin luulla, että näin on vain 1 % tapauksista.

    Vähennetään suojatiet puoleen Suomessakin ja pannaan uudet pykälät voimaan jotta yliajot ja vammat vähenisivät !

    Minä annan lähes aina suojatielle aikovalle oikeuden mennä ensin, kun olen ratin takana. Poikkeuksen teen silloin, kun on kaksi ajokaistaa suuntaansa ja muita "kiireisiä " autoilijoita käyttämässä rinnakkaista ajokaistaa. He eivät kuitenkaan varmuudella pysäyttäisi !


    :sunglasses: :sunglasses: :sunglasses:

      
  • Voihan olla, että suojateiden poistaminen vähentäisi onnettomuuksia, mutta samalla se olisi askel väärään suuntaan. Silloin annettaisiin signaali, jonka mukaan liikenne on vain autoja varten.

    Mittasuhteiltaan epätasa-arvoinen liikenne lisää väistämättä riskejä. Jos jalankulkijat kokisivat olevansa autojen tiellä, varovaisuus varmasti lisääntyisi, mutta luultavasti myös röyhkeys autoilijoiden taholta kevyttä liikennettä kohtaan yleistyisi.

    Suojateiden poistamista parempi vaihtoehto mielestäni olisi lisätä entisestään keskisaarekkeita. Silloin jalankulkija joustuisi ylittämään vain yhden liikennesuunnan kerrallaan, yleensä myös yhden samaan suuntaan ajavien kaistan. Tällöin havainnointi helpottuisi ja edellisen kirjoittajan mainitsemat tilanteet vähenisivät. Autoilijan ei tarvitsisi luottaa muiden autoilijoiden hereilläoloon ja asenteeseen vaan voisi huoletta päästää jalankulkijan yli.

    Suojatien kohdalla käytetty nopeuskin vaikuttaa ratkaisevasti siihen, kuinka helposti tulee pysäytettyä suojatiellä vuoroaan odottavan jalankulkijan takia. Suurin rajoitus, jolloin suojateitä voi olla on 70 km/h. Tämä ja myös 60 km/h on jo lähes utopistinen nopeus. Koskaan en muista nähneen kenenkään pysähtyneen tuollaisella tiellä. 50 km/h mahdollistaa jo suojatien olemassaolon, 40 km/h tekee sujuvan pysähtymisen helpoksi. Olen aika varma, että moni tällekin palstalle kirjoittavista ei näe tuota ongelmana, mutta ehkä se johtuu siitä, ettei asiaan ole kiinnittänyt huomiota eli jalankulkijat ovat saaneet odottaa.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit