Välinpitämättömyyttä ? Asenneongelmia ?

10 kommenttia

Ilmeisesti porukalla on rahaa millä mällätä - siitä en olekaan ihmeissäni, mutta se kyllä jonkin verran mietityttää, että ohjeita ja sääntöjä kohtaan tunnetaan todella suurta välinpitämättömyyttä. Ymmärrän kyllä, että jos sääntöjä ei koeta mielekkäiksi, niin niitä ei noudateta, mutta kuitenkin ...
Ja tämä ohessa oleva p e l k ä s t ä ä n Helsingissä .. eikä tässä ole edes kaikki .. vain laputetut pelkästään ...

HS 6.2.2007
Pysäköintivirheet lisääntyvät Helsingissä
Viime vuonna pysäköintivirheitä kirjoitettiin yli 25.000 lappua enemmän kuin toissavuonna. Kirjattujen pysäköintivirheiden määrä oli yhteensä 185.907 kappaletta.
Kevyen liikenteen kulkua ja pelestusajoa haittaavasta jalkakäytävälle pysäköinnistä kirjoitettiin 12.791 virhemaksua ja liikenneturvallisuutta vaarantavasta suojatielle tai sen eteen pysäköinnistä 9.519 maksua.
Eniten virhemaksuja eli 60.541 kappaletta kirjoitettiin pysäköinti kielletty -liikennemerkin noudattamatta jättämisestä. Virhemaksujen aikaisempaa suurempi määrä selittyy tarkastajien määrän karvulla ja valvonnan lisäämisellä iltaisin ja viikonloppuisin.
Viimevuonna pysäköintivalvonnan kokonaistulot olivat Helsingissä noin 18 miljoonaa euroa. Siitä 10,7 miljoonaa tuli pysäköintimaksuista ja 7,4 miljoonaa pysäköintivirhemaksuista.
Pysäköintimaksujen arvo nousi neljännesmiljoonan ja virhemaksujen tulot noin 830.000 euroa.

  
  • Syynä voi olla myös laillisten parkkipaikkojen vähyys? :sunglasses:

      
  • Sen kaupan oven edessä, johon olen menossa, on aina liian vähän paikkoja.

    Toisen saamistani parkkisakoista sain, koska tein u-käännöksen paikan kohdalla enkä siksi huomannut invapaikan merkkiä. Autoilu-urani alkutaipaleella en kävellyt katsomaan, mitä siellä tolpassa sanottiin. Samanlainen vinoparkkirivi jatkui, eikä tullut mieleenikään, ettei siihen saisi pysäköidä. Joku voi tulkita invapaikalle pysäköimisen välinpitämättömyydeksi, mutta oikeasti se oli enemmänkin kokemattomuutta. Onneksi siitä on aikaa noin 15 vuotta.


    [Herbert muokkasi tätä viestiä 07.02.2007 klo 12:56]
      
  • Asenneongelmia on varmasti joillakin, myös sen suhteen ettei sakkoja edes makseta. Mielenkiintoinen yksityiskohta olisi ollut se, paljonko sakoista on sellaisia ettei niitä saada perittyä (esim. väärän rekisteritiedon tai väärien kilpien vuoksi). Sivusta asiaa nähneenä tiedän, ettei ole suinkaan harvinaista.

    Paljon on varmasti myös silkkaa ymmärtämättömyyttä liikennemerkkien sanomasta. Kaikki kellonaikarajoitukset tms. eivät varmasti aukea kaikille ja auto jätetään hyvillä mielen parkkiin kun siinä kerran on jo muitakin. Ken tälläisen vuoksi sakon saa, varmasti miettii seuraavalla parkkeerauksellaan merkkien sisältöä.

    Sitten on myös tulkinnanvaraisuuksia kiellon vaikutusalueesta tms. Nimim. Kaksi sakotta perutuksi saanut, sen jälkeen kun kerroin miten homma lainkirjainta seuraten menee. Kuinka moni ymmärtää, että lappuliisa tai -pekka voi olla väärässä ja ymmärtää valittaa sakosta?

    Ja lopuksi ne muuten vaan välinpitämättömät ja kiireiset, jotka eivät löydä laillista paikkaa, joilla ei ole sopivaa rahaa mukanaan tai jotka hoitavat "pikkuasian" invapaikkaa käyttäen.

    Ihan vain pieni huomio parkkapaikkojen poistosta Helsingistä. Unioninkadulta on pari vuotta sitten poistettu autojen parkkipaikat pitkältä katuosuudelta, jotta niiden tilalle saatiin piirtää parkkipaikkojen tilalle molemmin puolin katua polkupyöräkaistat. Sinänsä hyvähän se on edistää pyöräilyä, mutta montako pyöräilijää näitte tänään Unioninkadulla? Olisiko kenties jonkinlaisen vuodenaikarajauksen paikka?



    [Zilo muokkasi tätä viestiä 07.02.2007 klo 13:29]
      
  • Niin - kyllä vahinkoja sattuu, mutta yli 185.000 pelkästään helsingissä .. ja kaikki ne lisäksi, joita ei edes laputettu.
    Sattuihan minullekin siten, että kadunreuna oli autoja aivan turvoksiin asti täysi (~100m) ja kummatkin puolet lisäksi - joku lähti, niin minä siihen tilalle - naps - autosta ulos, niin parkkipirkko seisoi juuri kohdalla ja sanoi, että jos nyt ihan heti lähdet, niin en anna lappua sillä tässä on pysähtyminen kielletty. No eipä käynyt mielessä niiden muiden parkkeerattujen autojen vuoksi.
    Oulussa joskus oli parkkipirkko jättänyt lapun ikkunaan, että parkkimittariin pitäisi panna rahaakin, mutta ei sakottanut.

    [Rätkätin muokkasi tätä viestiä 07.02.2007 klo 13:37]
      
  • Lainaus:
    07.02.2007 klo 13:13 Zilo kirjoitti
    Mielenkiintoinen yksityiskohta olisi ollut se, paljonko sakoista on sellaisia ettei niitä saada perittyä (esim. väärän rekisteritiedon tai väärien kilpien vuoksi). Sivusta asiaa nähneenä tiedän, ettei ole suinkaan harvinaista.


    Ei tarvitse kovin pitkää matematiikkaa, kun "7,4 miljoonaa pysäköintivirhemaksuista" jakaa "pysäköintivirheiden määrä oli yhteensä 185.907 kappaletta"

    Keskihinnaksi tulee siis n. 40e.

    Ja jos lainaan vielä tämän: "Pysäköidessäsi virheellisesti Helsingissä voit saada 40 euron pysäköintivirhemaksun. Ydinkeskustassa virhemaksu on 1.12.2006 alkaen 50 euroa (ks. alue kartalta). Jollei maksua makseta määräajassa, se korottuu puolitoistakertaiseksi."

    Eli näyttäisipä siltä, että jos kaikki maksavat maksunsa määräajassa, niin näitä väärillä kilvillä pysäköiviä on todella harvassa! Tiedä sitten kuinka hyvin olet tätäkin sivusta seurannut, kun muistan, että samasta aiheesta olet kirjoitellut kameravalvonnankin kohdalla...

      
  • Lainaus:
    06.02.2007 klo 06:57 Rätkätin kirjoitti
    HS 6.2.2007
    Pysäköintivirheet lisääntyvät Helsingissä
    Viime vuonna pysäköintivirheitä kirjoitettiin yli 25.000 lappua enemmän kuin toissavuonna... Virhemaksujen aikaisempaa suurempi määrä selittyy tarkastajien määrän karvulla ja valvonnan lisäämisellä iltaisin ja viikonloppuisin.


    Jälleen kerran Hesarin otsikointi on tehty tarkoitushakuisesti väärin. Uutisesta ei ilmene, että pysäköintivirheet olisivat lisääntyneet. Sen mukaan maksujen kasvu johtui valvonnan lisääntymisestä.
    On valitettavan paljon ihmisiä, jotka perustavat argumentointinsa pelkästään uutisotsikoille vaivautumatta tai osaamatta perehtyä itse asiaan.

    Selvyyden vuoksi korostan jo nyt, että tällä kirjoituksella en puolusta väärin pysäköintiä enkä väitä, että virheellinen pysäköinti ei olisi lisääntynyt. On hyvin mahdollista, että uutisen otsikkokin pitää paikkansa mutta itse uutinen ei tosiaan anna mitään perusteluja tälle oletukselle.

      
  • Jos autojen määrä kasvaa ja pysäköintipaikat vähenee, niin mihin auton voi jättää laillisesti, siis jos ei halua "kiimarallia" ajella? :innocent:

      
  • "Jos autojen määrä kasvaa ja pysäköintipaikat vähenee, niin mihin auton voi jättää laillisesti, "

    Kotipihaan, talliin, kävellä ehkä 100-200m?

      
  • "Jokaisen espoolaisen ja vantaalaisen on ajettava töihin omalla autollaan ja kaupunkilaisten päästävä ostoksille myymälöiden pääoville. Asumme kaupungissa, mutta käyttäydymme kuin maalaiset.

    VEXI SALMI
    "

      
  • Lainaus:
    07.02.2007 klo 17:26 Opelixi kirjoitti
    Eli näyttäisipä siltä, että jos kaikki maksavat maksunsa määräajassa, niin näitä väärillä kilvillä pysäköiviä on todella harvassa! Tiedä sitten kuinka hyvin olet tätäkin sivusta seurannut, kun muistan, että samasta aiheesta olet kirjoitellut kameravalvonnankin kohdalla...


    Kameravalvonnan kohdalla asiaa on kyllä uutisoitu (muistaakseni IL) meilläkin.

    Olen nähnyt aivan aitiopaikalta käytöstä miten ajoneuvoon kohdistuvista maksuista pääsee, tosin yksittäistapauksistahan näissä on kyse.

    Eipä ollut muuten mainittu, onko noissa määrissä ns. toivottomat tapaukset, eli ne joita laputetaan kerta kerran jälkeen mutta ei saada perityksi. Maan tapahan on vaieta ongelmista.

    Tosin olet oikeassa, ettei ainakaan vielä valtaisa kansanjoukko tuota harrasta. Sen verran lainkuuliaista kansaa olemme ja pysäköintivirhemaksu on kuitenkin enemmistölle "vahinko".

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit