Ralliautoilu yleisillä teillä

215 kommenttia
124678
  • SO2001:

    Yksi on se, että koska kaksi poliisia kertoi Salon syyllisyydestä ristiriitaista tietoa, toisen poliisin kertoma tieto ei voi pitää paikkansa.


    Oikeassa olet minun mielestäni. Hämärää puuhaa.

    Ajelen päivittäin ja puhalsin ensimmäisen kerran varmaan viiteen vuoteen viime toukokuussa. Pelkkä puhallus - siinä kaikki. Ylinopeussakkoja ei ole tullut, kun en aja ylinopeutta. En ole ajanut rysiinkään pitkiin aikoihin. Ympäriltänikään ei ole ketään kaapattu. Minun kokemukseni mukaan riski kiinnijäämisestä on pieni. Tuusulantiellä, Lahden tiellä ja yleensä pääteillä pidetään sakottajaisia, mutta harvemmin muualla. Jossain muistan arvioidun, että vain pieni murto-osa rattijuopoista jää kiinni. Jos ratsioita olisi "paljon", niin voisi kuvitella, että rattijuoppojakin jäisi paljon nalkkiin. Vaikea minun on tietää mikä on todellisuus.



    Mitä tulee ylinopeuksien vaarallisuuksiin, niin itse en pidä niitä enimmäkseen vaarallisina. Hiljaisina aikoina tyhjillä teillä voi ja pystyy törmäilemättä ajelemaan melkoisen reippaasti vaarantamatta ihan oikeasti ketään .. ei edes itseään. Minua tuo ei häiritse. Tämä tietenkin edellyttää, että muut ajelevat rauhallisesti ja ennakoitavissa olevalla tavalla. Jos kaikki ajelisivat kovaa, niin siitä tulisi melkoinen sotku nimen omaan Suomessa, kun joustaminen ja omista oikeuksista hieman periksi antaminen on usein täysin mahdotonta. Sakkojen ja korttien poistojen syiksi laitetaan usein liikenteen vaarantaminen tai törkeä liikenteen vaarantaminen. Tuo on mielestäni juridiikkaa ja sanoilla leikkimistä paljon enemmän kuin todellista, mutta kaiken kaikkiaan ylinopeus on laitonta ja se on keskeinen peruste rangaistukselle.



    Kuten jo oman kantani aiemmin olen monestikin ilmaissut, niin olisi tärkeää siirtää valvonnan painopistettä nopeuksien tarkkailusta ajotapatarkkailuun ja se toisi mielestäni paremman turvallisuuden kuin tämä nykyinen systeemi. Itse asiassa nopeudetkin kuuluvat ajotapoihin, jos tarkkaan mietitään, mutta se ei olisi suinkaan se lähes ainoa tarkkailun kohde.

      
  • AkiK:

    SO2001:


    Joku kirjoitti edellä, että kiinni jäämisen riski on niin pieni, että sen vuoksi ajetaan miten sattuu.



    Minusta tuo pieni riski on pelkkä legenda. En ole koskaan saanut sakkoja, mutta olen seuraillut liikennettä aika pitkään ja havaintoni on että poliisin tutkapartio tulee vastaan (sellainen jonka olen huomannut) vähintään noin kerran / 500-1000 km ajettua matkaa. Todennäköisesti niitä kuitekin on tiellä huomattavasti useammin (sen kuulemma huomaa äkkiä jos ajaa esim. 140 km/h). Tästä seuraa se, että ei ole mitenkään mahdollista ajaa merkittävää ylinopeutta jatkuvasti. Siitä jää väistämättä kiinni usean kerran vuodessa, jos ajaa vähänkin enemmän päätieverkostolla.


    Riippuu varmaan missä ajaa ja mihin aikaan. Itse kohtaan puskassa olevan tutkan keskimäärin kerran kymmenellä tuhannella. Suunilleen yhtä usein vastaan kruisailee LP:n joukkue. Yksittäisiä järjestyspoliisiautoja tulee vastaan toki paljon useammin, mutta en usko niiden lähtevän perään ellei ylitä rajoitusta todella reippaasti. Tai sitten olen vain kerinnyt hidastamaan toleranssin sisään ennen kuin ehtivät lukemaan tutkaa :smirk:

      
  • SO2001:

    Koska Salo on poliisi (kansanedustajan työn takia virkavapaalla), hänellä on kyky ajaa turvallisesti vaikka valon nopeudella, koska poliisi ei koskaan vaaranna liikennettä




    Meinaat siis että hän ajoi sinivalot vilkkuen ja sireenit ulvoen varoittaen muuta liikennettä?



    Salon todistaja istui yleisön joukossa jotta hän ei voisi toimia enää valaehtoisena todistajana. Jokainen asianajaja tietää että todistajan on odotettava ulkopuolella kunnes hänet kutsutaan sisään, joten todistajanlausunto pilattiin tarkoituksella jottei todistaja syyllistyisi väärään valaan.



    Kun olisi ajanut sadan kameran kohdalla mateluvauhtia (vähintään 10 km/h alle nopeusrajoituksen), posti toisi iloisen yllätyksen.




    Oletko sitä mieltä että jonoa pitäisi tahallaan kerätä taakseen, esim. ajamalla maantiellä 70 km/h talvirajoituksen aikana? Vai oliko tämä ns. sarkasmia?

      
  • drive:

    Itse kohtaan puskassa olevan tutkan keskimäärin kerran kymmenellä tuhannella. Suunilleen yhtä usein vastaan kruisailee LP:n joukkue. Yksittäisiä järjestyspoliisiautoja tulee vastaan toki paljon useammin, mutta en usko niiden lähtevän perään ellei ylitä rajoitusta todella reippaasti. Tai sitten olen vain kerinnyt hidastamaan toleranssin sisään ennen kuin ehtivät lukemaan tutkaa :smirk:




    Itse huomaan poliisin tutkan useita kertoja vuodessa eli suurinpiirtein 5000 ajokilometrien välein. Ratsiat ovat joko maanteillä, kantateillä tai valtateillä. Sen lisäksi tunnuksin varustettuja partioita tapaa viikottain. Aika usein ne liikkuvat ryhmissä. Siviiliautoista en tiedä, mutta eiköhän niitä osu kohdalle saman verran. Vaikka ne eivät kaikkia puuttumiskynnyksen ylittäviä voikaan pysäyttää, ei niiden aiheuttama kiinnijäämisriski olematon ole. Aina silloin tällöin näkee niiden pysäyttäneen auton.



    Ajamalla siis puuttumiskynnyksen ylittävää ylinopeutta enemmän kuin satunnaisesti, on sakko vuosittain tai muutaman vuoden välein melko varma. Minusta riski on siis ihan kohtuullinen.



    Itse en sakkoa ole koskaan saanut. En edes huomautusta. Ajokokemusta on n. 400 tkm. Vaikka puuttumiskynnys on nykyään tiukempi kuin ennen, tarvitaan noin pitkään sakottomaan jaksoon jotain muutakin kuin tuuria. Toki myös tuuria, koska nollatoleranssilla en aja.

      
  • lawnmover:

    Kun olisi ajanut sadan kameran kohdalla mateluvauhtia (vähintään 10 km/h alle nopeusrajoituksen), posti toisi iloisen yllätyksen.


    Oletko sitä mieltä että jonoa pitäisi tahallaan kerätä taakseen, esim. ajamalla maantiellä 70 km/h talvirajoituksen aikana? Vai oliko tämä ns. sarkasmia?




    Noinhan laki käytännössä edellyttää. Koska ylinopeutta ei saa ajaa, on kuskilla oltava toleranssi tavoitenopeuden ja suurimman sallitun välillä. 5-10 km/h on ihan todellinen suuruusluokka. Ja jos vaikka 5% kuskeista tarvitsee 10 km/h pelivaraa, jo se määrää liikennevirran nopeuden, koska 80 rajoituksella 70 km/h ajavasta on käytännössä mahdotonta päästä laillisesti ohi.



    Älytöntä tässä on se, juhlapuheissa lain noudattamista edellytetään. Käytännössä se ei kuitenkaan edes itse juhlapuhuja ei lakia itse noudata. Miksi minun tai jonkun muun sitten pitäisi asettua mallioppilaan rooliin, kun ei siitä edes kiitosta saa?

      
  • Herbert:

    Miksi minun tai jonkun muun sitten pitäisi asettua mallioppilaan rooliin, kun ei siitä edes kiitosta saa?




    Pitäisikö siitä että toimii kuten kuljettajantutkinto edellyttää saada kiitoksia? Ammattiliikenteessä toki voi työnantaja jakaa esimerkillisen kuljettajan diplomeja, mutta yksityisliikenteessä on vaikea keksiä kuka kiittäisi.



    Onhan tätä aihetta veivattu samojen keskustelijoiden toimesta jo liian kauan, mutta liikennesäännöt on laadittu siksi ettei tapahtuisi törmäyksiä, liikenne sujuisi ilman häiriöitä (ei peräänajoja Kehä I:llä! ) tai liikenteestä aiheutuisi muuta haittaa, esimerkkinä pakokaasunormit ja läpiajokiellot.



      
  • lawnmover:



    Pitäisikö siitä että toimii kuten kuljettajantutkinto edellyttää saada kiitoksia? Ammattiliikenteessä toki voi työnantaja jakaa esimerkillisen kuljettajan diplomeja, mutta yksityisliikenteessä on vaikea keksiä kuka kiittäisi.




    Kiitos taitaa olla sinulle tuntematon käsite.



    Ihan samat tahot voisivat kiittää, jotka nyt haukkuvat.



    Kylälle rakennettiin hidastetöyssy suojatien kohdalle. Tuo tietysti herätti närää kovasti. Itse en ko. töyssyä ole vielä nähnyt, mutta lehdissä sitä väitettiin liian korkeaksi. Matalammat autot särkyvät siinä helposti. Joku liikenneturvallisuusinsinööri, joka töyssyn takana oli, julisti sitten lehdessä autoilijoille, että sitä saa mitä tilaa!



    Kiitos vain, sain mitä tilasin, vaikka rajoituksia yleisesti ottaen noudatankin ja annan jopa tietä suojatiellä jalankulkijoille. Tuollaisella käytöksellä tilasin jonkun vallanhaluisen pikkuvirkamiehen mielestä töyssyn.



    Uskotko, että kun tällaista palautetta jatkuvalla syötöllä kuljettajana saa, se alkaa masentaa. Ja kun liikenneturvallisuustilastot paranevat, on heti eri organisaatiot kilvan keräämässä kunniaa tapahtuneesta itselleen. Kuljettajille sitä ei anneta, vaikka kuljettajat onnettomuudet aiheuttavat tai ovat aiheuttamatta.



    Palkitsemisen idea on siinä, ettei tarvitse maksimoida valvontaa. Kuljettajan oma motivaatio hoitaa asia hyvin vähentää tarvetta valvoa, koska jokainen niin halutessaan pystyy hyviin suorituksiin. Tai ainakin keskimäärin nykyistä huomattavasti parempiin.

      
  • Herbert:

    Kiitos taitaa olla sinulle tuntematon käsite.




    Ei sentään. En minäkään noista esimerkkisi töyssyistä pidä, mutta tarkoittaako kirjoituksesi sitä että jokainen tieosuus jossa ei ole töyssyä olisi virkamiehen kiitos niille autoilijoille jotka ajavat liian nopeasti? Muutoin olen virkamiehen kanssa samaa mieltä että töyssyjä rakennetaan vain siksi että vapaaehtoisesti ei ajeta kunnolla.



    Kiitos vain, sain mitä tilasin..




    Tällaisia kutsutaan kollektiivisiksi rangaistuksiksi, eli se kohdistuu myös niihin jotka eivät ole tehneet mitään väärää. Vaihtoehtona olisi pitää nopeus- ja suojatievalvontaa riittävän usein, mutta sitä ei jostakin syystä haluta tehdä. Koulutuksen (tässä tapauksessa nopeusvalvonta ) sijaan rakennetaan mieluummin velkarahalla liikennevaloja ja töyssyjä.



    Kuljettajan oma motivaatio hoitaa asia hyvin vähentää tarvetta valvoa, koska jokainen niin halutessaan pystyy hyviin suorituksiin.




    Tällä hetkellä hyvä suoritus tarkoittaa yleensä korkeaa ajonopeutta, ei toisten huomioonottamista ajamalla sääntöjen mukaisesti. Hyvä suoritus voi joillekin tarkoittaa sitä ettei kerää jonoa taakseen.

      
  • lawnmover:

    En minäkään noista esimerkkisi töyssyistä pidä, mutta tarkoittaako kirjoituksesi sitä että jokainen tieosuus jossa ei ole töyssyä olisi virkamiehen kiitos niille autoilijoille jotka ajavat liian nopeasti?




    Ei tietenkään. Miksi liian lujaa ajavia palkittaisiin?



    Muutoin olen virkamiehen kanssa samaa mieltä että töyssyjä rakennetaan vain siksi että vapaaehtoisesti ei ajeta kunnolla.




    Ei ajeta kunnolla? Kyllä aika moni kuitenkin ajaa kunnolla.



    Ymmärtäisin sen, jos sanoisit töyssyjä rakennettavan siksi, että osa kuskeista ei aja kunnolla ja näiden edessä nostetaan kädet pystyyn rakentamalla töyssy tunnollistenkin kiusaksi.



    Tällaisia kutsutaan kollektiivisiksi rangaistuksiksi, eli se kohdistuu myös niihin jotka eivät ole tehneet mitään väärää.




    Tiedän. Onko kollektiivirangaistus sinusta hyvä tapa hoitaa asioita?



    On muuten aika erikoista, että liikennejärjestelyitä nimitetään rangaistukseksi. Eikö se jo kerro jotain onnistumisesta?



    Vaihtoehtona olisi pitää nopeus- ja suojatievalvontaa riittävän usein, mutta sitä ei jostakin syystä haluta tehdä.




    Muitakin vaihtoehtoja on. Monesti vain tuntuu olevan suosittua rakentaa ensin lentokenttä, sitten laittaa sinne 30-40 km/h rajoitukset, sitten hämmästellä ylinopeuksia ja lopuksi rakentaa töyssy kollektiivirangaistuksena piittaamattomille autoilijoille.



    Tällä hetkellä hyvä suoritus tarkoittaa yleensä korkeaa ajonopeutta, ei toisten huomioonottamista ajamalla sääntöjen mukaisesti. Hyvä suoritus voi joillekin tarkoittaa sitä ettei kerää jonoa taakseen.




    Sinun ajatuksiasi voin vain arvailla ja jonkinlaisen käsityksen kuvittelen saaneeni kirjoituksistasi.



    Eiköhän määritelmä kuitenkin olisi syytä pohjautua tieliikennelakiin.

      
  • Herbert:



    Itse en sakkoa ole koskaan saanut. En edes huomautusta. Ajokokemusta on n. 400 tkm. Vaikka puuttumiskynnys on nykyään tiukempi kuin ennen, tarvitaan noin pitkään sakottomaan jaksoon jotain muutakin kuin tuuria. Toki myös tuuria, koska nollatoleranssilla en aja.




    Mikäli muistan kaikki ylinopeussakkoni, niitä on kertynyt yksitoista. Yksi sakoista (Youtube-videossani mainitusta ojaan ajamisesta) tuli paitsi ylinopeudesta myös varomattomuudesta liikenteessä. Yksikään sakoista ei ole ollut rikesakko. Sakkojen lisäksi olen saanut poliisilta ylinopeudesta kaksi suullista huomautusta ja yhden kirjallisen huomautuksen. Lisäksi kerran vastaan tuleva poliisiauto huomautti sinisiä valoja vilkuttamalla ylinopeudestani, ja kerran eräs siviilipoliisin näköinen mies viittilöi autosta, kun ajoin kaupungilla ylinopeutta. Tätä viimeistä tapausta en kuitenkaan tilastoi, koska en ole varma, oliko mies poliisi.



    Saadessani suullisen huomautuksen ylinopeudesta olin ajanut kovempaa kuin silloin, kun sain kirjallisen huomautuksen. Poliisi ei kuitenkaan ilmeisesti voinut luotettavasti mitata nopeuttani. Toisella kerralla kyseessä oli virkapukuun pukeutunut poliisi, joka ajoi omalla vanhalla Ford Fiestallaan ja lähti seuraamaan, kun olin ohittanut hänet. Painoin kaasua ja ajattelin, oliko taas kyseessä joku, joka ei kestänyt sitä, että hänet ohitettiin. Muutaman kilometrin matkan ajoimme peräkkäin niin kovaa, että minulta - ja vain minulta - olisi voinut mennä ajokortti, jos asia olisi kaikkien sääntöjen mukaan käsitelty. Siinä vaiheessa, kun takana ajava alkoi vilkutella valojaan, aloin aavistella, että kyseessä on poliisi, ja pysäytin autoni. Poliisi nousi autostaan ja rähjäsi, että olin "mennyt heittämällä" hänestä ohi ja muistaakseni vielä osittain keltaisen viivan kohdalla. Tämä olikin totta, ja johtui osittain sattumasta. Lähestyin vanhaa valkoista hitaasti ajavaa Ford Fiestaa takaapäin melko suurella vauhtierolla, ja koska lähestyimme mutkaa, ehdin jo hipaista jarrupoljinta jäädäkseni auton taakse ajamaan. Koska minulla oli huomattavasti enemmän nopeutta kuin edessäni ajavalla Fiestalla, muutin viime hetkellä suunnitelmaa enkä jarruttanutkaan vaan ajoin auton ohi. Ehkä ohituksen lopussa vähän keltaista viivaakin ylittyi, mutta suuresta nopeudesta johtuen kuitenkin niin, että edes teoreettista törmäysvaaraa mahdollisiin vastaantuleviin ei ollut. Tästä selvisin siis hyvällä tuurilla pelkällä huomautuksella.



    Noin kymmenen vuotta myöhemmin suunnilleen samalla paikalla eräs toinen auto vilkutteli valojaan, kun ohitin sen. Mieleeni tuli tällöinkin, että ehkä kyseessä oli poliisi. Ajattelin, että ehkä hän oli vapaa-ajallaan eikä siksi lähtenyt takaa-ajoon.



    Ylinopeussakkojen lisäksi olen saanut sakon varomattomuudesta liikenteessä sekä ajamisesta rekisteristä poistuneella katsastamattomalla autolla.



    Kaikista sakoistani minua on eniten jäänyt vaivaamaan varomattomuudesta liikenteessä saamani sakko. Ajoin yöllä yhden aikaan lumisateessa ja erittäin huonossa kelissä nelostiellä noin 60 km/h nopeudella paikassa, jossa on 80 km/h nopeusrajoitus. Olin lähtenyt liikkeelle hetki aikaisemmin, joten en ollut vielä ehtinyt kiihdyttää matkanopeuteen. Huono kelikin sai minut ajamaan tavallista hitaammin. Erästä risteystä lähestyessäni näin, kuinka sivutieltä lähestyi kaksi autoa aivan älyttömältä vaikuttavalla nopeudella olosuhteisiin nähden. Ajattelin, että kyseessä on jokin humalaisten kilpa-ajo, eivätkä autot millään ehdi pysähtyä ennen risteystä vaan ne tulevat vauhdilla päätielle. Mikä olisi tällaisessa tilanteessa sellainen tapa toimia, jota ei voitaisi katsoa varomattomuudeksi liikenteessä?



    Vastaus: Keskittyminen kassin kaivelemiseen tai autoradion rassaamiseen ja jättäminen autot kokonaan huomioimatta.



    En ole aivan noin kylmähermoinen, joten jarrutin voimakkaasti ja yritin välttää törmäyksen. Kun huomasin, että en saa autoani pysähtymään ennen risteystä, ohjasin autoani niin, että se ei törmäisi tielle syöksyvään autoon vaan menisi sen takaa. Näin ei tapahtunut, vaan risteystä lähestynyt auto pysähtyi sittenkin ajoissa, jolloin minä törmäsin sen kyljen etuosaan lamppujen kohdalle. Kuljettaja nousi autosta ja alkoi rähjätä, että oliko pakko ajaa risteykseen "hihnat auki" niin ettei saa autoaan kääntymään. Hän luuli, että olin ollut kääntymässä, ja liian suuresta nopeudesta johtuen olin ajanut mutkan suoraksi. Kuljettaja soitti paikalle poliisin, joka kyseli hieman ja sanoi, että selvittäkää juttu keskenänne. Tämä tapahtui 1970-luvun lopulla, jolloin valtion budjetissa ei vielä edellytetty rutiiniluonteista syyllisen sakottamista onnettomuustapauksissa kuten nykyisin. Todettakoon, että pari viikkoa tämän tapauksen jälkeen jouduin tilanteeseen, jossa minun autoni kylkeen törmännyt kuljettaja oli syyllinen. Itse en poliisille soittele, mutta kuljettajan isoveli, joka omisti auton, ilmoitti kolarista. Tapaus ei johtanut mihinkään. Poliisi ei sakottanut kuljettajaa.



    Asiat kuitenkin muuttuivat kohdallani noin kahden kuukauden kuluttua törmäilystäni. Minut kutsuttiin poliisilaitokselle, jossa sain sakon. Poliisit eivät selvästikään enää kunnolla muistaneet kolarin yksityiskohtia, koska se oli selostettu sakkolapussa täysin väärin, ja jopa isoäitini omistaman auton rekisterinumero oli väärä. Sakon minulle antanut poliisi ei ollut käynyt kolaripaikalla. Maksoin sakon, koska mitä muutakaan olisin voinut tehdä. Todellinen syy sakkoon paljastui pian.



    Olin tehnyt kaksi vuotta aikaisemmin kantelun oikeuskanslerille eräistä poliisin toimista, ja nyt kaksi vuotta myöhemmin oikeuskanslerin päätös tapauksesta oli vihdoin tullut poliiseille. En tiedä tarkkaan päätöksen sisältöä (tiedän vain sen version, minkä minä sain), mutta poliisit olivat kuitenkin ilmeisesti saaneet jonkinlaisen huomautuksen lainvastaisesta toiminnasta erään kotietsintätapauksen yhteydessä (poliisit eivät olleet tehneet lain vaatimaa luetteloa yksityisasunnosta takavarikoimistaan esineistä, kirjeistä, valokuvista etc.). Ja kuinka ollakaan, poliisit päätöksen saatuaan yhtäkkiä muistivat, että minullehan voidaankin antaa sakko. Muodollinen syy oli olemassa.



    Poliisi oli erittäin vaivautuneen oloinen ojentaessaan sakkolappua minulle. Hän keksi mahdollisimman huonon valheen ja sanoi, että vakuutusyhtiö vaati jonkinlaista ratkaisua asiassa eli käytännössä sakottamistani. Poliisi ei tiennyt, että isoäitini (auton omistaja) istui vakuutusyhtiön hallintoneuvostoa vastaavassa elimessä, ja oli vakuutusyhtiön johtajien läheinen tuttava sekä teollisuusomistustensa kautta yhtiön suuri asiakas. Vakuutusyhtiö ei ollut vaatinut sakottamistani. Vakuutusyhtiö ei myöskään vaatinut tuon mainitsemani toisen kuljettajan sakottamista, eikä hän tapauksesta mitään jälkisakkoa koskaan saanutkaan.



    En kiistä sitä, ettenkö muodollisesti olisi ollut varomaton liikenteessä, koska törmääminen katsotaan aina varomattomuudeksi, olipa tilanne mikä tahansa. Moraalisessa mielessä tuntuu kuitenkin ikävältä saada sakko tilanteessa, jossa katsoo itse syyllistyneensä pikemminkin ylivarovaisuuteen kuin varomattomuuteen. Ajaminen silmät kiinni paikan ohi olisi ollut vähemmän varomatonta.



    On tietenkin määrittelykysymys, millaisella vauhdilla tapahtuva risteyksen lähestyminen on lain edellyttämää "hyvissä ajoin" toimimista. Se, että päätiellä ajava säikähtää ja tekee epätoivoisen jarrutuksen ja väistöliikkeitä, ei taida vielä olla riittävä todiste siitä, että sivutieltä saapuvan auton kuljettaja ei olisi noudattanut seuraavaa tieliikennelain määräystä:



    "Kuljettajan, joka liikennesääntöjen tai liikennemerkin mukaan on väistämisvelvollinen, on hyvissä ajoin nopeutta vähentämällä tai pysähtymällä selvästi osoitettava, että hän aikoo noudattaa velvollisuuttaan. "



    Tämän määräyksen noudattamatta jättämisen todistaminen lienee mahdotonta, ellei paikalla ole ollut useita silminnäkijöitä, ja ellei saapuva auto ole jo pitkän matkaa ajanut aivan järjettömän kovaa.



    Tähän tapaukseen liittyy vielä yksi jälkinäytös. Muutama kuukausi kolarin jälkeen eräs sivutieltä saapunut auto aivan oikeasti ajoi eteeni täsmälleen samassa risteyksessä, niin että jouduin tekemään täysjarrutuksen, jotta en olisi törmännyt auton kylkeen. Tällöin oli jo kesäkeli, joten sain autoni pysähtymään. Sekunnin ajan mielessäni ehti käydä ilkeä ajatus, että entäpä jos antaisin mennä vaan ja törmäisin autoon - kun kerran väistämisyrityksestä sakotetaan. Kun näin kuljettajan kauhistuneen ilmeen ollessani törmäyskurssilla suoraan auton etuoveen, päätin jatkaa jarruttamista.

      
  • Herbert:

    Ihan samat tahot voisivat kiittää, jotka nyt haukkuvat.


    Mikä on se sellainen kummajainen kuin "normaali".

    Pitäisikö siitä kiitellä, kun kaikki sujuu kuten pitääkin?



    Jos jokin menee jatkuvasti keskinkertaista paremmin tai huonommin, niin huomataan joko kiittämällä tai torumalla, mutta pitääkö ihan tavallisestakin kiitellä.



    Ymmärrän kyllä, että työpaikoilla spiritin noston ja kaikenlaisen yleisen tyytyväisyyden vuoksi pidetään pippaloita ja sen sellaisia tsempinnostajaisia. Tuo on aivan muuta kuin liikennejutut. Liikennefirmoissa voi tietenkin olla tavoitteina kolaroimattomuudet ja asiakastyytyväisyydet noin yleisesti, mutta silti joku määrä noissakin on sitä joka pitää voida luokitella normaaliksi.



    Kun ajelen vaikka Lofooteille kesälomallani ja joku tulisi kiittelemään, niin kävisi kyllä mielessä, että jotkut raidalliset pillerit siltä kiittelijältä on varmaan jäänyt aamulla ottamatta. Todella erikoista meininkiä olisi.

      
  • Herbert:

    Ymmärtäisin sen, jos sanoisit töyssyjä rakennettavan siksi, että osa kuskeista ei aja kunnolla ja näiden edessä nostetaan kädet pystyyn rakentamalla töyssy tunnollistenkin kiusaksi.




    Noin minä sanoinkin, mutta on/off -tyyppisesti halusit ymmärtää sen väärin.



    Monesti vain tuntuu olevan suosittua rakentaa ensin lentokenttä, sitten laittaa sinne 30-40 km/h rajoitukset, sitten hämmästellä ylinopeuksia ja lopuksi rakentaa töyssy kollektiivirangaistuksena piittaamattomille autoilijoille.




    Tämä johtuu siitä että autoilija itse lähtee fiilispohjalla ajelemaan 50-60 km/h kun oma liian nopea ajo ei tunnu haitalliselta. Rekkamiehillä tämä oman pään käyttö on johtanut nopeudenrajoittimeen.



    Sinun ajatuksiasi voin vain arvailla ja jonkinlaisen käsityksen kuvittelen saaneeni kirjoituksistasi.




    Itse en pidä (yli- )nopeutta tärkeänä osana esim. taksiautoilijoiden työssä, mutta liikenteessä olevaa autokantaa katsellessa kovin moni on hankkinut auton tehojen vuoksi. En kuitenkaan usko että 3.0 TDI:n ominaisuuksia pääse Suomessa käyttämään siten kuin auton suunnittelija on tarkoittanut.



    Eiköhän määritelmä kuitenkin olisi syytä pohjautua tieliikennelakiin.




    Lakeja voi eduskunta muuttaa jos halutaan esimerkiksi korostaa autolla ajavien yksilöiden nopeutta, eli käytännössä myös lisätä kolareista johtuvaa ruuhkariskiä tai vaikkapa määrätä jalankulkijoille odotusvelvollisuus suojateille (kuten nyt maantiellä ilman suojatietä on ).



      
  • Rätkätin:

    Mikä on se sellainen kummajainen kuin "normaali".
    Pitäisikö siitä kiitellä, kun kaikki sujuu kuten pitääkin?




    En tiedä, mihin tuolla viittaat.



    Jos jokin menee jatkuvasti keskinkertaista paremmin tai huonommin, niin huomataan joko kiittämällä tai torumalla, mutta pitääkö ihan tavallisestakin kiitellä.




    Vieläkään en tiedä, mistä tuo tavallisuuden otit.



    Onko esimerkiksi liikennesuoritteeseen suhteutettu Suomen liikennehistorian paras turvallisuustulos tavallista?



    Kun ajelen vaikka Lofooteille kesälomallani ja joku tulisi kiittelemään, niin kävisi kyllä mielessä, että jotkut raidalliset pillerit siltä kiittelijältä on varmaan jäänyt aamulla ottamatta. Todella erikoista meininkiä olisi.




    En tiedä, onko sinun ajotapasi kiittämisen arvoinen. Mutta erikoista todellakin olisi se, että joku mallikelpoinen kuski saisi kiitosta ajotavastaan. En vain ymmärrä, miksi sen pitää erikoista olla.

      
  • lawnmover:



    Rekkamiehillä tämä oman pään käyttö on johtanut nopeudenrajoittimeen.




    Joka on suoraan johtanut siihen, että rekoilla ajetaan rajoitinta vasten tai hyvin sen lähellä periaatteessa aina.



    Vaikka kuskipopulaatio onkin tyystin erilainen, näkyy sama ilmiö korostetusti mopoissa, ei ole olemassa paikkaa tai liikennetilannetta, johon skootterilla kannattaisi edes harkita hiljentämistä. Kun se kulkee virittämättä sen 50, sitä ajetaan vaikka mikä olisi.

      
  • Rätkätin:


    Mikä on se sellainen kummajainen kuin "normaali".
    Pitäisikö siitä kiitellä, kun kaikki sujuu kuten pitääkin?




    Toivottavasti toimit esim. parisuhteessa toisin. Siinä jos ei aika ajoin muista kehua ja kiitellä kumppania ihan normaaleista parisuhteeseen kuuluvista asioista niin ei hyvä seuraa. Ja joskus on kokonaisuuden ja ihan omaltakin kannalta fiksumpaa jättää sanomatta myös muutamat häiritsevät pikkujutut. :wink:



      
  • lawnmover:

    Muutoin olen virkamiehen kanssa samaa mieltä että töyssyjä rakennetaan vain siksi että vapaaehtoisesti ei ajeta kunnolla.

    ...

    Tällä hetkellä hyvä suoritus tarkoittaa yleensä korkeaa ajonopeutta, ei toisten huomioonottamista ajamalla sääntöjen mukaisesti. Hyvä suoritus voi joillekin tarkoittaa sitä ettei kerää jonoa taakseen.




    Pakko se on sanoa että vastapainoksi kuskien tavoille ei noita työssyjäkään rakenneta kunnolla. Kyllä näkee ihan käsittämättömiä kyhäelmiä, esim. 40 km/h alueella työssy jonka voi ylittää max 10 km/h.



    Tällä hetkellä tuntuu että ns hyvä ajosuoritus Suomessa on se, että ei ylitä nopeusrajoitusta. Muuten saat ajella ja tonttuilla melkein ihan miten vaan, ihan millaisella kalustolla, renkailla, terveydentilallla ym. tahansa.

      
  • "- Autot olivat ajaneet niin sanotun klasissen peräänajon jonossa, sanoi päivystävä komisario Jarkko Lehtinen."


    ..., että näin meillä .. :grin:

      
  • AkiK:

    Toivottavasti toimit esim. parisuhteessa toisin.


    Sanoin sille rakastavani sitä, kun mentiin naimisiin ja sitten se kolmen vuoden kuluttua kyseli, että vieläkö rakastan ja minä siihen, että kyllä, kyllä ja turha sitä on yhtenään kysellä, minä kyllä sitten kerron jos siihen tulee muutosta. Nyt on mennyt jo liki 40 vuotta .. ja näyttää jatkuvan.

    :hug:

      
  • AkiK:

    lawnmover:


    Rekkamiehillä tämä oman pään käyttö on johtanut nopeudenrajoittimeen.



    Joka on suoraan johtanut siihen, että rekoilla ajetaan rajoitinta vasten tai hyvin sen lähellä periaatteessa aina.

    Vaikka kuskipopulaatio onkin tyystin erilainen, näkyy sama ilmiö korostetusti mopoissa, ei ole olemassa paikkaa tai liikennetilannetta, johon skootterilla kannattaisi edes harkita hiljentämistä. Kun se kulkee virittämättä sen 50, sitä ajetaan vaikka mikä olisi.


    Aika optimistista kuvitella, että ajaisivat yhtään hitaammin jos rajoitinta ei olisi. Päätä joutuisi käyttämään enemmän, mutta sitähän ei tunnetusti kaikilla ole.



    Olen sitä mieltä että rekkojen rajoittimen voisi laskea 80km/h, niin päästäisiin niistäkin maanvaivoista. Toki roikkuisivat silti alle 80 ajavien perässä, mutta eipä tarvitsisi ainakaan kummoista ylinopeutta ajaa pitääkseen sellaiseen hajuraon tai ohittaakseen sellaisen.

      
  • Herbert:

    Rätkätin:
    Mikä on se sellainen kummajainen kuin "normaali".
    Pitäisikö siitä kiitellä, kun kaikki sujuu kuten pitääkin?

    En tiedä, mihin tuolla viittaat.


    Ajatus karkasi tästä... mutta haitanneeko tuo .. :grin:

    ---------------

    Herbert:Ihan samat tahot voisivat kiittää, jotka nyt haukkuvat.

    Kiitos taitaa olla sinulle tuntematon käsite.

    ---------------

    Kun kiitetään, niin kiitetään hyvästä suorituksesta.

    Kun moititaan, niin moititaan huonosta suorituksesta.

    Ja sitten se "normaali" tai "tavallinen" suoritus. Mikä kumma se on?

    Avioliitossa on tietenkin omat juttunsa, mutta ne nyt tuskin kuuluvat liikennepalstoille tahi työpaikkapalstoille vaan pikemminkin ihmissuhdepalstoille. Työpalstoilla ne voisivat olla jopa seksuaalista häirintää tai jotain muuta sellaista herkkää.

    Liikenteen suhteen työpalstoille kuuluminenkin tulee kyseeseen varmaankin vain kuljetusfirmojen osalta.

    Meille muille tavallinen siirtyminen A:sta B:hen on niin rutiini toimi, että siitä tuskin kukaan ihan oikeasti odottaa kiitosta tai moitettakaan siitäkään huolimatta, että jokainen meistä töppäilee aika ajoin enemmän tai vähemmän.

    Ameriikoissa on tapana kysellä, että mitäpä kuuluu ja siihen ei todellakaan odoteta vastausta. Tuskinpa täälläkään kukaan erityisesti tulee sanomaan, että ajoitpa hyvin, kun menen neuvotteluun asiakkaan luokse. Tuskinpa sitä kukaan edes tietää miten ajoin kunhan en vain myöhästy. Olisiko joku ihan oikeasti kiinnostunut miten ajoin?

    Kun pääsen perille, niin minulta ei kysytä, että mitenkäs ajoit?

    En vastaa, että ajoin erittäin hyvin.

    Sitten minulle ei sanota myöskään, että kiitos sinulle, kun ajoit hyvin.



    Tuskin kuitenkaan olemme niin metsässä näiden hyvien, tavallisten ja huonojen suoritusten kanssa, että tässä superlatiivien ilmapiirissä asiat ovat joko ultrahyvin tai ultrahuonosti ja se ihan tavallinen suoritus on näivettynyt kadotukseen? Ihan oma käsitykseni on, että mikäli henkilö pääsee autolla A:sta B:hen, niin se on ihan OK ilman, että pitäisi kehua tai moittia. Arvelen, että suuri enemmistö on niitä ihan tavallisia gaussin käppyrän keskivertoja.



    Erilaisia ajatuksia saa toki olla, mutta ei se haittaa. :grin:

      
  • AkiK:

    Vaikka kuskipopulaatio onkin tyystin erilainen, näkyy sama ilmiö korostetusti mopoissa, ei ole olemassa paikkaa tai liikennetilannetta, johon skootterilla kannattaisi edes harkita hiljentämistä. Kun se kulkee virittämättä sen 50, sitä ajetaan vaikka mikä olisi.




    Tämä pohdinta hakee lopputulosta jossa todetaan että kevytmoottoripyörällä ajetaan rauhallisesti siksi että siinä on enemmän tehoa kuin mopossa. Toisaalta kevareiden tehoja on rajoitettu 11 kilowattiin siksi että 16-vuotias ajokortin suorittanut ei saa enää tehokkaammalla ajaa.



    Tällä hetkellä tuntuu että ns hyvä ajosuoritus Suomessa on se, että ei ylitä nopeusrajoitusta. Muuten saat ajella ja tonttuilla melkein ihan miten vaan, ihan millaisella kalustolla, renkailla, terveydentilallla ym. tahansa.




    Minä en määrittele hyvää ajosuoritusta noin. Tonttuilu on edelleen tonttuilua vaikka sitä näkisi suht. usein. Hämmästyttävän nätisti liikenne sujuu vaikka yhtenä heikkoutena pidän sitä että ajoneuvojen väliset lyhyet etäisyydet vaikeuttavatkin kaistanvaihtoja. Ja joskus yksittäiset tontut erottuvat tavisten joukosta. :xmas:

      
  • Rätkätin:

    Kun kiitetään, niin kiitetään hyvästä suorituksesta.
    Kun moititaan, niin moititaan huonosta suorituksesta.
    Ja sitten se "normaali" tai "tavallinen" suoritus. Mikä kumma se on?






    Normaalin suorituksen näkee, kun avaa silmänsä ja katsoo ulos. Tämä ei kuitenkaan liity mitenkään siihen, onko normaali hyvä vai huono.



    Ihan oma käsitykseni on, että mikäli henkilö pääsee autolla A:sta B:hen, niin se on ihan OK ilman, että pitäisi kehua tai moittia. Arvelen, että suuri enemmistö on niitä ihan tavallisia gaussin käppyrän keskivertoja.




    Normaalilla ajotavalla pääsee yleensä ilman ongelmia perille. Tavoitteena pitäisi olla kuitenkin kansalaisten motivointi pyrkiä hyvään ajotapaan. Tavoitteen saavuttamista saattaisi helpottaa positiivinen palaute. Nykyinen sitä saa mitä tilaa-palaute ei saa mitään positiivista vaikutuista aikaan. Päinvastoin, se vain lisää turhaa vastahankaisuutta ja tarvetta löytää parannusta muualta kuin itsestä.

      
  • Herbert:

    Normaalin suorituksen näkee, kun avaa silmänsä ja katsoo ulos. Tämä ei kuitenkaan liity mitenkään siihen, onko normaali hyvä vai huono.


    OK.

    No mikä on hyvää ajosuoritusta? Mikä on ero normaaliin?

    Huono on varmaan yleistä töpeksimistä tai jopa kolarointia.

    Mikä sitten on normaalia?



    Mikäli ajatellaan, että koulunumeroita saadaan vaikka jossain koulussa siinä 7:n tasoa aivan yleisesti, niin voitaneen sanoa, että 7 on normaali suoritus. Kun jossain toisessa koulussa lähes kaikki napsivat noin 9:n numeroita, niin voitanee todeta, että 9:n suoritus on tuolla normaalia.

    Tästä voisi siis vetää sen johtopäätelmän, että normaalia on se mikä esim. gaussin käppyrän mukaisesti jakautuu käytettyyn otosryhmään nähden keskialueen tienoille. Tämä tarkoittaisi, että jos 9:n koulussa joku saa 8:n niin se on jo alle tason ja näin ollen ei nyt välttämättä huono, mutta parantamisen varaa ja syytä olisi ja kuitenkin 7:n kouluun nähden kuitenkin hyvä suoritus.

    Tuosta voisi ajatella, että hyvä, normaali ja huono riippuu siitä keneltä kysyy ja ennen kaikkea siitä mikä taso oikeasti vallitsee ja mihin verrataan eikä heikoimpana kriteerinä varmaankaan ole odotusarvot.



    Joku vastasi kysyttäessä, että mitä on laatu ...

    Se on tuotteen tai palvelun vastaavuutta vaatimuksiin.

      
  • Herbert:

    Normaalilla ajotavalla pääsee yleensä ilman ongelmia perille. Tavoitteena pitäisi olla kuitenkin kansalaisten motivointi pyrkiä hyvään ajotapaan.




    Taidat tarkoittaa sanalla normaali sanaa yleistä. Minä näen normaalin sellaisena joka ei ole epänormaali, eli se ei poikkea standardista. "Standardi on jonkin organisaation esittämä määritelmä siitä, miten jokin asia tulisi tehdä".



    Hyvä ajotapa on siis normaalia ajamista. Ehkä ajokortti on niin jokapäiväinen juttu että on unohdettu että se on todistus kuljettajakoulutuksesta, ei siis mikään henkilöllisyystodistus joka esitetään vain kaupan kassalle.



    Tavoitteena pitäisi olla kuitenkin kansalaisten motivointi pyrkiä hyvään ajotapaan. [..] Tavoitteen saavuttamista saattaisi helpottaa positiivinen palaute




    Mitä sinulla on mielessä, miten itse antaisit palautetta?

    Miten motivoisit hyvään ajotapaan?

      
  • Rätkätin:

    Tämä tarkoittaisi, että jos 9:n koulussa joku saa 8:n niin se on jo alle tason ja näin ollen ei nyt välttämättä huono, mutta parantamisen varaa ja syytä olisi ja kuitenkin 7:n kouluun nähden kuitenkin hyvä suoritus.




    Suomessa ei liikenteessä ole "kouluja" ja alueellisekaan erot ei varmaankaan kovin isoja ole, joten sijoitetaan "koulun" tilalle sana "valtio". Totta on, että jossain Afrikkalaisessa valtiossa normaali toiminta hirvittäisi meikäläiseen tapaan tottunutta. Onneksi nyt kuitenkin voidaan pysytellä Suomessa ja suomalaisissa olosuhteissa.



    Tuosta voisi ajatella, että hyvä, normaali ja huono riippuu siitä keneltä kysyy ja ennen kaikkea siitä mikä taso oikeasti vallitsee ja mihin verrataan...




    Mitä jos verrattaisiin vaikka TLL:n mukaiseen ajotapaan?

      
  • lawnmover:

    Taidat tarkoittaa sanalla normaali sanaa yleistä.




    Kyllä. Yleinen tms. Jos normaali on tässä tapauksessa epätäsmällistä puhekieltä, olkoon sitten.



    Mitä sinulla on mielessä, miten itse antaisit palautetta?
    Miten motivoisit hyvään ajotapaan?




    Ei minulla ole loppuun saakka mietittyä kaavaa. Keinoja ihan varmasti kuitenkin löytyy eikä tämän asian tarvitse olla minkään toimintajärjestelmän mukainen standardisoitu tapa. Ihan pienetkin asiat auttaisivat. Ei tarvita Karpon joulukinkkuja. Esim. taannoisesta liikenneturvallisuusennätyksestä olisi voinut todeta kuljettajien saavuttaneen tuloksen. Tälle sivustolle olen linkittänyt joskus aiemmin viranomaisten tulkinnan ennätyksestä. Saavutus johtui monista tekijöistä, mutta kuskeilla ei siihen ollut osaa eikä arpaa. Vähintään omituista minun mielestäni. Pitää siis muistaa, että jatkossakin liukas keli suistaa ajoneuvot ojaan, ei kuljettaja. ja että parin vuoden takainen ennätyksellinen ketjukolari aiheutui huonosta kelistä, ei liian kovasta tilannenopeudesta tai liian lyhyistä ajoetäisyyksistä. Tai voihan se noistakin johtua, mutta ei kuljettajasta. Onhan täällä jo luettu, kuinka jonkun on pakko tukkia risteys tai ohittaa lainvastaisesti. Ikävää, mutta minkäs teet kun kerran pakko on.



    Psykologit tietävät, mitä ihmiselle tapahtuu kun jatkuvasti kerrotaan tämän olevan huono, rikollinen tms.



    Turha siis ottaa moitteita omille harteilleen, kun ei omalla toiminnalla ole mitään merkitystä.

      
  • Herbert:

    Jos normaali on tässä tapauksessa epätäsmällistä puhekieltä, olkoon sitten.




    Tärkeintä on ettei väärinkäsitetä normaalia standardista poikkeavaksi, vaikka se poikkeaminen olisi yleistä ja suht. harmitontakin.



    Psykologit tietävät, mitä ihmiselle tapahtuu kun jatkuvasti kerrotaan tämän olevan huono, rikollinen tms.




    Kun luet uutisen jossa puhutaan liikenteestä ei sinun pidä kokea että toimittaja tarkoittaa että liikenne olet juuri sinä yksilönä. Liikennettä kuitenkin esiintyy vaikka olisit ulkomailla lomalla.



    ..ennätyksellinen ketjukolari aiheutui huonosta kelistä, ei liian kovasta tilannenopeudesta tai liian lyhyistä ajoetäisyyksistä.




    Internet-aikana voi laittaa palautetta uutistoimitukseen, eivät he ole liikenteen ammattilaisia. Sekoittavathan oikeatkin ammattilaiset rattijuoppojen ja kaahareiden ulosajot, eli onnettomuudet ja rikokset keskenään laittaen ne samoihin tilastoihin.

      
  • lawnmover:

    Kun luet uutisen jossa puhutaan liikenteestä ei sinun pidä kokea että toimittaja tarkoittaa että liikenne olet juuri sinä yksilönä. Liikennettä kuitenkin esiintyy vaikka olisit ulkomailla lomalla.




    Liikennettä koskeva raportointi (ei siis pelkkä hesarin uutinen) ei rajoitu minun lomani ajankohtaan. Esim. töyssyesimerkissäni kansa sai mitä oli liikenneturvallisuusinsinöörin mielestä tilannut.



    Ei se ole viikosta tai parista kiinni.



    Jos minä en ole liikennettä, kuka sitten on? Tai tilanne voidaan kääntää myös toisinpäin. Jos poliisi valittaa ajoetäisyyksien kehällä olevan liian pienet nopeuksiin nähden, minun ei tarvitse välittää uutisesta. Eihän se minua koske, aina löytyy joku minua pienemmällä etäisyydellä ajava (todennäköisesti joku kaahari, rattijuoppo tai muu ongelmatapaus).



    Menee hyvätkin asiat hukkaan sinun logiikallasi. Mutta ymmärrän hyvin sen, koska ethän sinä aja ylinopeuttakaan, vaikka nopeutesi on 1-5 km/h yli rajoituksen.



    Hiukan vähemmän teflonia tekisi hyvää monille.



    Internet-aikana voi laittaa palautetta uutistoimitukseen, eivät he ole liikenteen ammattilaisia.




    On se mahdollista ollut ennen internetaikaakin. Posti on kulkenut satoja vuosia.



    Usein vain lehdet julkaisevat poliisin, liikenneturvan tai LM:n tiedotteita sellaisenaan. Ne uutisoidaan monissa lehdissä sanasta sanaan samanlaisina.

      
  • Herbert:

    Jos minä en ole liikennettä, kuka sitten on?




    Tätä olisit saanut pohtia hieman kauemmin. Ei kuka on, vaan aina ketkä ovat.



    Oulussa, Tokiossa ja New Yorkissa esiintyy liikennettä vaikka itse olisit vaikka Lohjalla nukkumassa. Liikenne on siis ekaluokkalainen koulumatkallaan ja rekkamies rahtiliikenteessä. Yksilö on siinä yhtä merkittävässä roolissa kuin yksi mänty on metsässä. Ja jos tapahtuu kolari niin sen jäljet siivotaan pois.



    ..koska ethän sinä aja ylinopeuttakaan




    :hug:

      
  • lawnmover:

    Tätä olisit saanut pohtia hieman kauemmin. Ei kuka on, vaan aina ketkä ovat.




    En tiedä, miksi ei pitäisi puhua yksilöistä.



    Yksilö on siinä yhtä merkittävässä roolissa kuin yksi mänty on metsässä. Ja jos tapahtuu kolari niin sen jäljet siivotaan pois.




    Tilastoista yksilön aiheuttamia jälkiä ei siivota.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit