Näin pelastetaan Ruotsissa...

3 kommenttia

Tosiuutinen Ruotsista (Aftonbladet 2.3.2007):

Referaatti suomeksi:
"Aftonbladetin uutiskuvassa oleva taksi saapui kolaripaikalle ennen pelastuspalvelua. Kun kolarissa olleet hieman loukkaantuneet ihmiset pyysivät päästä lämpimään, taksikuski päästi heidät autoonsa. Kun ambulanssi ja pelastuslaitos tulivat paikalle, he kysyivät missä loukkaantuneet olivat. Taksikuski osoitti autoaan.

Ripeä toiminta alkoi, loukkaantuneet pelastettiin autosta leikkaamalla taksin katto irti, vaikka taksikuski yritti selittää, ettei hänen autonsa ollut mukana kolarissa. Pelastajat eivät myöskään huomanneet kysyä loukkaantuneilta että pääsevätkö nämä itse taksista ulos.

Vakuutusyhtiö ei ollut ensin uskoa taksikuskin tarinaa, kun hän meni tekemään vahinkoilmoitusta. Pelastuslaitoksen esimies taas sanoo, että toimittiin oikein ja yhteisymmärryksessä lääkintähenkilökunnan kanssa."

http://www.aftonbladet.se/vss/nyheter/story/0,2789,994654,00.htm

  
  • Tarinahan jatkuu todellisuudessa niin, että taksiin siirtyneet onnettomuuden uhrit olivat vakavammin loukkaantuneet, kuin tilanne ensin antoi ymmärtää.

    Erästä heistä ei olisi erilaisten niska- ja selkärankamurtumaepäilyjen takia saatu autosta ulos kaikkien tukemisten jälkeen ilman, että auton katto revittiin veks.

    Niinhän tehdään monesti onnettomuusautoillekin! Syy kun ei aina ole se, etteikö ovea saataisi auki....

    [Kumppani muokkasi tätä viestiä 02.03.2007 klo 11:50]
      
  • Yli kolmekymmentä vuotta täällä Sveamamman happamenhikisessä syleilyssä asuneena en ollenkaan ihmettele tapahtunutta ja koska te-kijä on Räddningsverket (Pelastuspalvelu??) on vakuutuksesta pirun vaikeeta saada mitään ,koheltavat nimittäin yleisen edun hyväksi!!!
    Toinen saman luokan esimerkki:
    Pari vuotta sitten rajujen sateiden aiheuttaman tulvan tieltä jossain muistaaksini Arbogassa räjäyttivat muka veden virtausta haitanneen omakotitalon taivaan tuuliin.Arvakkaas paljonko talon omistaja on saanut korvausta??
    Ensimmäinen oikein arvannut saa lämpimät onnittelut ja papukaijamerkin

      
  • Ei tuo ihmetytä kun on kyse ruottalaisista! :sunglasses:

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit