Takasumuvalot

78 kommenttia
«13

Syksy tuli, aamulla on sumua ja märkä tie, illalla sataa kaatamalla. Edellä menevistä autoista ei moottoritiellä näy muuta kuin ympäröivään harmauteen sulautuva auton ilmaan nostama vesipilvi. Ja oikeastaan kukaan ei käytä takasumuvaloja. Nyt niistä olisi hyötyä ja häiritsevää häikäisyäkään ei niin helposti tule, kun ei ole vielä ihan pimeätä.



Kohta tulee talvi ja saamme taas katsella kuinka moni muutaman lumihiutaleen leijaillessa polttaa turhaan takasumuvalojaan, vaikka näkyvyys on niin hyvä, että pelkät takavalotkin erottuvat pisimpienkin suorien päästä. Talven täydessä pimeydessä edellä ajavan takasumuvalot myös haittaavat näkyvyyttä häikäisyllään. Lisäksi mutkittelevassa jonossa vuoroin esille tulevat ja taas piiloon menevät takasumuvalot antavat toistuvaa "väärää hälytystä" jarruttamisesta.



Ei kai sille sitten mitään voi, kun itse voi vain käyttää sitä oman ajoneuvonsa takasumuvalon katkaisijaa.



(Eikä ruveta nyt vääntämään etusumuvaloista, vaikka ne joissain autoissa ovatkin kuulemme samassa napissa.)

  
  • Jatkanpa yksinpuhelua.



    Nyt parina aamuna on ollut todella sankka sumu. Olen havainnut, että ne, jotka ajavat sumussa selvästi muita hitaammin, eivät käytä takasumuvaloa, kun taas nopeammin ajavat käyttävät. Aika nurinkurinen tilanne.



    Selitys ääripäiden osalta lienee se, että ne hitaat eivät ole kovin kiinnostuneita ajamisesta ja auton käytöstä. Nopeat ovat taas niitä "taitavia", jotka osaavat laittaa takasumuvalon päälle, mutta ulosmittaavat taitojensa tuoman turvallisuuden turhan suurella nopeudella

      
  • Viime perjantaina ajelin maantietä pitkin henkilöautolla satasen rajoitusalueella n. 104 km/h navigaattorin mukaan. Kunnes tuli sumua. Ja aivan älytön sumu tulikin. Näkyvyyttä oli n. yhdeksän metriä. Laskin vauhtini n. 67 km/h, joka tuntui mielestäni hiukan liiankin kovalta, erotinhan tien penkereeltä hirvimerkit sun muut varoitumerkit. Takaani ohitettiin minut moneen kertaan todella vauhdikkaasti, Vaikka näkyvyyttä oli n. 10 metriä niin silti monella oli joku omituinen tarve säilyttää tuo 100 km/h. Ja kun kysymyksessä oli hirvivaaraalue niin entistä enemmän ihmettelen ihmisten tarvetta ajella lähes näkymättömällä tiellä noin lujaa vauhtia. Jos sieltä olisi joku hirvi tullut tielle niin mitään ei olisi kerinnyt tehdä esim. se edesvastuuton Farkku Skoda Octavian kuljettaja viininpunaisine kylkilistoineen.

      
  • Toinen "ääripää" on sitten se sakki, joka laittaa ensimmäisen sadepisaran pudottua takasumarit päälle ja unohtavat ne sitten sammuttaa auringonpaisteen palattuakin. Sen tilannekohtaisen nopeuden he kyllä muistavat palauttaa takaisin, jonka ansiokkaasti ovat myös pudottaneet sumun ajaksi. Enkä kärjistä kokemukseni mukaan edes kovin paljoakaan....



    Tuo ddr5:n mainitsema efekti on tulossa teillemme joidenkin viikkojen sisällä myös lumisateiden ja liukkaiden kelien mukana: silloinkan ei muisteta tiputtaa nopeutta keliä vastaavaksi. Tuli tuosta hakematta mieleen se Lahden moottoritien valtava ketjukolarin mahdollisuus!

      
  • Takasumuvaloja pitäisi kutsua niiden oikealla nimellä "kiusantekovaloiksi" tai "ohituksenestovaloiksi " tai ”häikäisyvaloiksi”. Autoissa pitäisi lisäksi olla kirkas punainen LED-valo, joka loistaisi häikäisevästi kuljettajan omiin silmiin silloin, kun hänen autossaan palaa edellä mainittu kirkas takavalo tai valot. Näin kuljettajalta ei pääsisi unohtumaan, miltä hänen autonsa takana ajavasta tuntuu.



    Turvallisuusvarusteeksi kutsutun välineen hyötyjä pitäisi verrata keskenään ja käyttää laitetta vain, jos hyödyt ovat suuremmat kuin haitat.



    Takasumuvalon hyödyt:



    Suuremmalla nopeudella takaa lähestyvän auton kuljettaja huomaa sumussa kirkkaan punaisen takavalon on pystyy siten ajoissa hidastamaan tai väistämään välttääkseen peräänajon.



    Takasumuvalon haitat:



    Takasumuvalo häikäisee takana ajavia, eivätkä he näe tien varressa olevia jalankulkijoita tai muita kohteita, joihin on olemassa törmäämisen vaara.



    Takasumuvalo valaisee auton perässä pöllyävän lumen, mikä peittää näkyvyyden edellä ajavan auton edessä olevaan maantiehen estäen siten auton ohittamisen. Jos punaisen valopisteen tuijottamisesta ärsyyntynyt takana ajavan auton kuljettaja lopulta menettää malttinsa ja lähtee ohittamaan sokkona päästäkseen häikäisijän etupuolelle, seurauksena on vaarallinen ohitus. Toinen vaihtoehto olisi jättäytyminen kauemmaksi häikäisijästä, mutta tässä tapauksessa väliin voi tulla ohittamalla muita autoja, joissa on takasumuvalo – edellyttäen että kauemmaksi jättäytyjä ei itse käytä kyseistä valoa.



    Hyötyjen ja haittojen vertailua, eli milloin takasumuvaloa kannattaa käyttää ja milloin ei:



    Yli 95 prosenttia suomalaisten takasumuvalojen käyttämisestä on turvallisuutta heikentävää eli sellaista, että haitat on suuremmat kuin hyödyt.



    Takasumuvalot on alunperin kehitetty Saksan moottoriteiden sumuihin. Näillä teillä takaa lähestyvällä saattaa olla vauhtia 150 kilometriä tunnissa ja edessä ajavilla 80 kilometriä tunnissa. Törmäämisen vaara on ilmeinen, joten hyvä takavalojen näkyvyys on tärkeää.



    Suomessa autot ajavat suunnilleen samaa nopeutta, joten takaa ei yleensä lähesty autoa, jolla olisi 70 km/h nopeusero edellä ajavaan. Normaalilla maantiellä talvikelissä nopeuseroa on yleensä korkeintaan 10-20 km/h. Ja näin pienellä nopeuserolla takaa tuleva lähestyy edellä ajavaa 2,77 – 5,55 metriä sekunnissa. Jos nopeammin ajavan auton kuljettaja havaitsee edellä ajavan valot 50 metrin päässä, hänellä on 9-18 sekuntia aikaa hidastaa nopeuttaan. Ei pitäisi olla mikään ongelma.



    Millaisessa säässä takasumuvalot Suomessa yleensä sytytetään? Sellaisessa, että ilman takasumuvaloja ajavien autojen normaalit takavalot näkyvät kilometrin tai kahden kilometrin päähän. Tällaisissa olosuhteissa takasumuvalojen käyttäminen on paitsi tarpeetonta, myös häikäisyn takia turvallisuutta heikentävää ja lisäksi ärsyttävää.



    Takasumuvalon käyttäminen voi olla perusteltua, jos niitä käyttävä auto ajaa oleellisesti liikennevirran nopeutta hitaammin, tai on kokonaan pysähtynyt, ja jos samaan aikaan kelistä johtuen normaalien takavalojen näkyvyys on alle kahden rekka-auton mitta. Pöllyävässä lumessa takasumuvaloja ei oikeastaan pitäisi koskaan käyttää, koska silloin niiden häikäisyhaitta on kaikkein suurin. Ainoat autot, joille takasumuvalojen käyttäminen tällaisissa olosuhteissa voisi olla perusteltua, ovat rekat, joiden näkeminen lumipölyn keskeltä voi olla joskus vaikeaa. Mutta rekoissa ei taida olla takasumuvaloja?



    Toinen viime vuosina yleistynyt varuste, jota mainostetaan turvallisuusvarusteena ovat ns. heijastinliivit. Minä käytän niistä nimeä ”itsemurhaliivit”, ”turmaliivit” tai ”kehitysvammaliivit”, sillä kyseinen varuste (joihin ensimmäiseksi puettiin erilaisten laitosten asukkaat, silloin kun näitä liivejä tuli markkinoille) ei mielestäni paranna käyttäjänsä turvallisuutta vaan heikentää sitä.



    En ole ollut kertaakaan lähellä ajaa perinteistä välkkyvää heijastinta käyttävän jalankulkijan päälle, mutta sen sijaan tiellä kävelevien heijastinliivejä käyttävien ihmisten kanssa olen kokenut monia kauhun hetkiä havaittuani vasta viime hetkellä, että kirkas valoilmiö on 20 metrin päässä oleva ihminen tai ihmisiä eikä kilometrin päässä näkyvät auton valot tai 200 metrin päässä oleva metsäkoneen työvalo tai 100 metrin päässä oleva sivutien viitta tai 50 metrin päässä oleva linja-autopysäkin merkki tai 300 metrin päässä oleva heijastava tiekyltti.



    Maantiellä on valtavasti erilaista heijastavaa materiaalia erilaisissa kylteissä ja merkeissä. Lisäksi on erilaisten ajoneuvojen valoja ja maantien ulkopuolelta näkyviä valoja. Heijastinliivi on yksi kirkas kohde kaikkien näiden joukossa, eikä sitä aina tajua ihmisen päällä olevaksi varusteeksi. Pienen välkkyvän heijastimen sen sijaan tajuaa heti heijastimeksi.



    Jos haluatte kuolla auton alle, käyttäkää pimeällä heijastinliiviä. Jos ette halua kuolla, käyttäkää vanhanaikaista heijastinta tai ei mitään (siirtykää pientareelle, kun auto lähestyy, niin minäkin teen).



    (V niin kuin vuodatus - ei tarvitse mainita)

      
  • Sumuvalo on useimmiten pimeänä, koska ihmiset eivät tiedä mistä se kytketään päälle. Hankalissa olosuhteissa ilman takasumuvaloa ajamisesta pitäisi rangaista "törkeä liikenteenvaarantaminen" -nimikkeellä. Mutta ei, Suomessa rangaistaan vain ylinopeudesta...

      
  • Voisiko olla ajateltavissa, että keliolosuhteissa, joissa takasumuvaloja jouduttaisiin käyttämään, eteenpäin ajettava vauhti pitäisi kaikilla olla riittävän hiljainen. Tästä ilmiöstä on keskusteltu aika ajoin, kun normaalin yöpimeän vallitessakin vain harvalla oikeasti on niin näyttävät valot, että pystyisi nopeusrajoituksen mukaista vauhtia ajamaan. Ei kuitenkaan lain mukaan saisi ajaa kovempaa kuin näkyvyys edellyttää vaikka lähes kaikki niin tekevätkin (siis ajavat kovempaa).



    Tämä ei ole nopeusrajoituskysymys periaatteessa ollenkaan siihen nähden mitä liikennemerkin nopeusrajoitteessa lukee, vaan tässä on kyse siitä mitä ihan oikeasti pystyy vauhtiin suhteutettuna näkemään. Kommentit liikennemerkkien tarkoittamista nopeusrajoituksista ovat tässä asiassa jotenkin epärelevantteja. Tässä voi helposti mennä sekaisin liikennemerkkien nopeusrajoitukset ja lain tarkoittamat nopeusrajoitukset näkyvyyden suhteen ja ne ovat (voivat olla) täysin eri asioita.

      
  • SO2001:

    Takasumuvaloja pitäisi kutsua niiden oikealla nimellä "kiusantekovaloiksi" tai "ohituksenestovaloiksi " tai ”häikäisyvaloiksi”.


    Totta, ovat siksi harvassa Suomenniemellä nuo järkevät sumuvalojen käyttöolosuhteet, että parempi olisi säätää niiden maahantuonti ja hallussapito laittomiksi (väärinkäytöstä puhumattakaan).



    Joka ei näkyvyyden ollessa rajoittunut tajua ajaa asiaankuuluvalla varovaisuudella ja maltilla, tuskin sitä jonkin näkyvän tai näkemättömän valon ansiosta alkaa tekemään.



    Korvakuulolta on huonompi ajaa kuin soittaa, sanoi entinen kanttori.

      
  • Olen periaatteessa samaa mieltä Rätkättimen ja ihmeellistä kyllä, osittain jopa mikahe:n kanssa (pl maahantuontia ja hallussapitoa koskeva kommentti).



    Käytännössä kuitenkaan arkielämä ei ole niin täydellistä, että aina näkyvyyden ollessa rajoitettu tulisi alennettua nopeutta tarpeeksi. Onhan meillä esim. tiemaalaukset tehty heijastavalla maalilla, mikä hämää kuskia luulemaan näkevänsä mukavan pitkälle. Ilman maalauksia ajanut ymmärtää, mitä todellisuudessa näkee. Aika vähän. 90-luvulla muotiin tulleet heijastintolpat ajavat samaa asiaa. Tiehllinto (silloin vielä Tielaitos?) totesi eräässä tutkimuksessaan, että tolpat lisäävät alemmilla teillä ulosajoja merkittävästi. Valheellinen ajamisen helppous teki tepposet.



    Kovin jyrkkiä tuomioita tilannenopeuksista ei siis kannattaisi kirjoitella, ellei halua tehdä itsestään naurettavaa.

      
  • Kumma juttu, kun takasumarit(kaan) eivät ole minua koskaan häirinneet. Eivät ne nyt niin kirkkaat ole vaikka joskus unohtuisivatkin päälle. Eikä häiritse tai häikäise sumarit edessäkään. Oman tyhmyytensä siinä vain paljastaa, jos sumutuikut ovat siinä keulalla yötäpäivää päällä.



    Ettei tämä häikäistyminen vain olisi asennekysymys? Tuntui muutama häikäistyvä jopa Minin parkkivaloista, jotka sijaitsevat siellä missä sumarit yleensä (umpio jaettu kahtia parkeille ja sumareille). Ne palavat aina ajovalojen kanssa ja eivät muutaman watin tehollaan taatusti häikäise yhtään ketään. Silti muutama neropatti kotipoliisi noidenkin takia vilautteli valoja.

      
  • Ehkei ne häikäisyn takia vilkutelleet, vaan ihan vilpittömästi huomauttaakseen vääristä valoista. Aivan kuten ilman valoja ajavalle on tapana tehdä.

      
  • simppa:

    Kumma juttu, kun takasumarit(kaan) eivät ole minua koskaan häirinneet. Eivät ne nyt niin kirkkaat ole vaikka joskus unohtuisivatkin päälle. Eikä häiritse tai häikäise sumarit edessäkään. Oman tyhmyytensä siinä vain paljastaa, jos sumutuikut ovat siinä keulalla yötäpäivää päällä.

    Ettei tämä häikäistyminen vain olisi asennekysymys? Tuntui muutama häikäistyvä jopa Minin parkkivaloista, jotka sijaitsevat siellä missä sumarit yleensä (umpio jaettu kahtia parkeille ja sumareille). Ne palavat aina ajovalojen kanssa ja eivät muutaman watin tehollaan taatusti häikäise yhtään ketään. Silti muutama neropatti kotipoliisi noidenkin takia vilautteli valoja.






    Sama juttu. Ei se takasumuvalo ole minua koskaan häirinnyt. EI se nyt niin kirkas ole, että häikäisisi muttahiukan se kuitenkin näkyvyyttä esim. pyryssä parantaa. Minun puolestani käyttäkää sumuvaloja.

      

  • ddr5:


    Sama juttu. Ei se takasumuvalo ole minua koskaan häirinnyt. EI se nyt niin kirkas ole, että häikäisisi muttahiukan se kuitenkin näkyvyyttä esim. pyryssä parantaa. Minun puolestani käyttäkää sumuvaloja.




    Joitakin haittaavat yhdet asiat, joitakin toiset asiat. Vanha kommunisti ehkä mielellään tuijottaa kirkasta punaista valopistettä, koska se tuo mieleen entiset hyvät ajat, jolloin aatteen valo loisti niin kirkkaasti, että se esti näkemästä mitään muuta.



    Ja jos ei ohita muita autoja, ei tietenkään kovin paljon haittaa, jos ei pystykään ohittamaan. Jos sen sijaan haluaisi ohittaa esimeriksi 70 km/h ajavan auton pimeällä pienessä lumisateessa, se voi vaatia hullunrohkeutta, koska auton nostattama lumipöly loistaa punaisena kuin raketin perälieskat estäen muun näkyvyyden. Jos edellä ajava sammuttaisi punaisen kirkasvalonsa hetkeksi, ohittaminen voisi olla mahdollista. Hänelle ei tietenkään juolahda tällainen mieleen, koska hänelle on täysin käsittämätöntä, että hänet saavuttanut auto voisi ohittaa hänet. Ei tietenkään, vaan auto on ajanut nopeammin pelkästään sen vuoksi, että sen kuljettaja pääsisi mahdollisimman pian ja pitkään nauttimaan punaisesta valohoidosta, jota edellä ajava ilmaiseksi tarjoaa. Näinhän sen täytyy olla.



    Erilaiset asiat siis ärsyttävät erilaisia ihmisiä aivan kuten erilainen ruoka maistuu erilaisille ihmisille. Makuasioista on turha kiistellä.



    Vaikka ohittelenkin autoja, jostakin syystä seuraavassa kuvasarjan ensimmäisessä ja viimeisessä kuvassa näkyvä ajotyyli ei hirveän paljon ärsytä minua. On pelkästään jännää ohittaa toinen auto pellit melkein rytkyen ojan penkat pöllyten. Jos kolisee, niin kolisee. Maksetaan vakuutuksesta. Ja jos tulee sakkoja, maksetaan tililtä. Jos uhkaa tienvarsitappelu, juostaan karkuun (en ole tappelijatyyppi).



    http://www.imagebam.com/gallery/l2awii1yvhy6htifry5z7q60q5ciuftf/



    (Muuta: Kaksi keinotekoista kuvaa, joissa perinteinen heijastin vs. heijastinliivi märän tuulilasin läpi nähtynä + pari arkistokuvaa. Simuloitua takasumuvalokuvaa, jota varsinaisesti etsin, en löytänyt.)

      
  • Kyllä minäkin enemmän ohittelen autoja kuin tulen ohitetuksi. Silti en ole miettinyt ennen koko asiaa tuolta kannalta. Minä olen vaan ohitellut sen kummemmin häikäistymättä. Tosin en kyllä lumipyryssä kovin vähällä ala ohittelemaankaan.

      
  • Lumipyryssä (tai vaikkapa vain irtolumen pöllytessä ) ei kyllä hevin tule mieleen mitä hyötyä takasumarista voisi olla. Kun lumi pöllyää edessä, niin joku siellä varmaankin menee. Ja hänen ohittamisensa (jos kyseessa on vaikkapa kuorma-auto tai lumiaura) on päivänvalossa lähes mahdotonta, paitsi vasemmalle kaartuvassa mutkassa. Pimeällä ei ole vastaavaa ongelmaa, olettaen, että mahdollisella vastaantulijalla on jotakuinkin toimivat valot, ja muita ajoradalla seikkalijoita ei ole liikkeellä.



    Takasumarista voisi olla hyötyä sellaisessa hernerokkasumussa, jossa ei näy edellisen tekemää reikää ilman perävaloa. Sellaisia en muista nähneeni tuskin koskaan.

      
  • Pyryssä siitä on kyllä hyötyä. Joskus muut valot saattavat mennä umpeen lumesta mutta sumari jaksaa pitää oman plänttinsä takavalopatteristosta sulana. Tosin en tiedä sitten kun on noita LED-valoja. Ne ei varmaan jaksa lämmittää ja sulattaa kovinkaan paljoa. Rekoissa voisi olla jotkut lämmittävämmät polttimot, kun niiden takavalot tuppaavat olemaan aika lumiset talvella. Omasta mielestäni ainakin takasumuvalolla varustettu auto näkyy paremmin myös lumipyryssä. En tosin tiedä mitä mieltä esim. Liikenneturva on takasumuvalon käytöstä huonon näkyvyyden aikana.

      
  • Pikaisen googletuksen jälkeen huomasin, että se takasumuvalo haitta oikeasti monia ihmisiä. Enemmistön päätöksellä en sitä enää käytä, ettei kukaan häikäisty ja aja autoaan metsään.

      
  • ddr5:

    Pyryssä siitä on kyllä hyötyä.


    Niin kuin vaikka mitä?



    Ymmärrän kyllä, että on jotenkin kotoisampaa seurata sitä edellä ajavan perätuikkua ruotsalaistuntumassa kuin tuntea olevansa yksin ylittämässä aavaa preeriaa.

      
  • Ei se valtatiellä haittaa, kun välimatkat on riittäviä, mutta osa autoilijoista antaa takapunaisen hehkua vielä hitaassa kaupungin ruuhka-ajossa. Liikennevaloissa se pännii.

      
  • SO2001:

    Jos sen sijaan haluaisi ohittaa esimeriksi 70 km/h ajavan auton pimeällä pienessä lumisateessa, se voi vaatia hullunrohkeutta, koska auton nostattama lumipöly loistaa punaisena kuin raketin perälieskat estäen muun näkyvyyden. Jos edellä ajava sammuttaisi punaisen kirkasvalonsa hetkeksi, ohittaminen voisi olla mahdollista. Hänelle ei tietenkään juolahda tällainen mieleen, koska hänelle on täysin käsittämätöntä, että hänet saavuttanut auto voisi ohittaa hänet.




    Jos takasumuvalon käyttö (lumi)sateen, pöllyävän irtolumen tai sumun takia on perusteltua, on ohittaminen yksiselitteisesti kielletty. Ei siinä ole merkitystä sillä, haittaako punainen valo hiukan lisää näkyvyyttä vai ei. Riittämätön se joka tapauksessa on.



    Toki moni asia on mahdollista, vaikkei se laillista, turvallista tai järkevää olisikaan.



    On pelkästään jännää ohittaa toinen auto pellit melkein rytkyen ojan penkat pöllyten. Jos kolisee, niin kolisee. Maksetaan vakuutuksesta.




    Toivottavasti ei ajella samoilla tieosuuksilla. Viimeksi olit huolissasi Audikuskien asenteesta, mutta ongelma taitaakin olla paljon lähempänä. Kuten jo videokeskustelussa epäilinkin.

      
  • Herbert:


    Jos takasumuvalon käyttö (lumi)sateen, pöllyävän irtolumen tai sumun takia on perusteltua, on ohittaminen yksiselitteisesti kielletty.




    Kuten tämän ketjun keskusteluistakin on käynyt ilmi, on erilaisia käsityksiä siitä, milloin takasumuvalon käyttäminen on perusteltua. Minä edustan sitä äärikantaa, jonka mukaan se ei ole perusteltua juuri koskaan. Toista äärikantaa edustavat taas ovat sitä mieltä, että kyseisen valon pitäisi palaa aina, niin että pysyisivätpähän ainakin takalamput sulina. Muiden mielipide on jotain tältä väliltä.



    Kenen kannan mukaan määritellään maantiellä se, että takasumuvalon käyttäminen on perusteltua? Ilmeisesti kuljettajan, kenenpä muunkaan. Kytkemällä takasumuvalon päälle, kuljettaja voi siis luoda tilanteen, jossa hänen autonsa ohittaminen on yksiselitteisesti kiellettyä.



    Maantiellä tapahtuu paljon asioita, jotka ovat enemmän tai vähemmän kiellettyjä, mutta silti niitä tehdään. Maanteillä tapahtuvista ohituksista suurin osa on kiellettyjä, koska laillisen ohituksen vaatimukset ovat käytännön olosuhteita ajatellen lähes mahdottomat.



    Ajoin eilen muutama sata kilometriä autolla, jossa on venetraileri. Traileri on pitkä, joten yhdistelmälle tulee mittaa yli kymmenen metriä. Edellisestä ajamisestani trailerin kanssa on kulunut yli kymmenen vuotta, joten nyt oli pitkästä aikaa tilaisuus tarkkailla liikennettä hieman erilaisesta perspektiivistä. Ja todella erilaiselta se näyttikin. En ole mikään mallikansalainen nopeusrajoitusten suhteen olipa ajoneuvo mikä tahansa, mutta yritin kuitenkin ajella maltillista nopeutta ja olla ylittämättä nopeusrajoituksia kovin paljon. Sain siis tilaisuuden tarkkailla, miltä tuntuu olla ohitettavassa autossa. Ja tämän tarkkailun aikana aloin tajuta, miksi "legalistit" niin usein kiihkoavat hurjasta liikenteestä ja ohittajakaahareista, joihin asioihin itse en ole juuri kiinnittänyt huomiota. Ohitukset todellakin näyttävät hurjilta, kun niitä katsoo hitaammasta autosta. Ylinopeutta ajetaan ohitusten aikana aivan varmasti. Tuskin yksikään näkemäni ohitus, paitsi ehkä moottoritiellä tapahtuneet, oli laillinen. Hurjin näkemäni tilanne ei liittynyt siihen, että ajoin tavallista hitaammin, vaan tapahtui vastaantulevien kaistalla. Eräs auto ohitti pitkää autojonoa eikä tuntunut millään lopettavan ohitustaan. Minun oli pakko lopulta jarruttaa ja väistää kohti tien reunaa, jotta kaikille riittäisi tilaa.



    Ohittaminen on tietenkin kiellettyä, jos näkyvyyttä ei ole tarpeeksi. Monissa tapauksissa sitä olisi aivan tarpeeksi, ellei edessä ajavan takasumuvalo loistollaan valaisisi ilmassa lentävää irtolunta, josta muodostuu aivan kuin näkymätön seinä. Tästä asiasta on kuitenkin turha kiistellä. Jos halpa romu videokamerani suostuisi tarkentumaan esimerkiksi 40 metrin päähän ja pysymään siinä tarkennuksessa, kuvaisin dokumentin, josta näkisi, miten valot loistavat ja häiritsevät näkyvyyttä. Kameran tarkennus kuitenkin seilaa edestakaisin tuulilasiin ja tiehen, joten sillä ei saa kuvattua pimeällä.






    Toivottavasti ei ajella samoilla tieosuuksilla. Viimeksi olit huolissasi Audikuskien asenteesta, mutta ongelma taitaakin olla paljon lähempänä. Kuten jo videokeskustelussa epäilinkin.




    Ongelma voi olla vieläkin lähempänä.



    Jos kaikki olisi totta, mitä erilaiset "asiantuntijat" ovat asenteistani ja ajotaidostani erilaisilla liikennefoorumeilla kirjoittaneet, kai tämän pitäisi näkyä muutenkin kuin ylinopeussakkoina. Jos olen niin vaarallinen kuljettaja, että edes samoilla tieosuuksilla ei kukaan kunnon ihminen halua ajaa, minun voisi olettaa yli 1,5 miljoonan ajokilometrini aikana jättäneen jälkeeni kasan romuttuneita autoja, joukon invalidisoituneita ihmisiä ja leegion surevia leskiä. Kukaan ei ole kuitenkaan kuollut eikä loukkaantunut, ja autotkin on voinut viedä ajamalla pois niinä muutamana kertana, kun peltiseppä on saanut töitä minun ajamisteni jäljiltä. Ja näistäkin tapahtumista on kauan.



    Moni "turvallinen" kuljettaja on aiheuttanut paljon pienemmillä kilometrimäärillä vakavan kolarin, eikä häntä silti pidetä vaarallisena kuljettajana.

      
  • mikahe:

    ddr5:
    Pyryssä siitä on kyllä hyötyä.

    Niin kuin vaikka mitä?




    No auton esimerkiksi havaitsee helpommin ja ei tule törmättyä siihen hanuriin niin helposti. Tuliko tällainen optinen havainto täysin yllätyksenä?

      
  • Böpi:

    Ei se valtatiellä haittaa, kun välimatkat on riittäviä, mutta osa autoilijoista antaa takapunaisen hehkua vielä hitaassa kaupungin ruuhka-ajossa. Liikennevaloissa se pännii.




    Mitäs se niissä liikennevaloissa haittaa?

      
  • SO2001:

    Kuten tämän ketjun keskusteluistakin on käynyt ilmi, on erilaisia käsityksiä siitä, milloin takasumuvalon käyttäminen on perusteltua. Minä edustan sitä äärikantaa, jonka mukaan se ei ole perusteltua juuri koskaan. Toista äärikantaa edustavat taas ovat sitä mieltä, että kyseisen valon pitäisi palaa aina, niin että pysyisivätpähän ainakin takalamput sulina. Muiden mielipide on jotain tältä väliltä.




    Sen sijaan, että pohditaan kansalaisten mielipidettä asiaan, tarkistetaan asia laista.



    36§

    ...takasumuvaloja saa käyttää vain sumun tai rankan vesi- tai lumisateen aikana... Takasumuvaloa saa käyttää myös milloin ajoviiman tiestä nostama lumi, pöly tai loka oleellisesti rajoittaa ajoneuvon näkymistä taaksepäin.




    Ei tuohon hirveän suurta haarukkaa jää, milloin sumuvaloja saa käyttää. Käyttö valojen sulattamiseen ei taatusti ole sallittua.



    Kytkemällä takasumuvalon päälle, kuljettaja voi siis luoda tilanteen, jossa hänen autonsa ohittaminen on yksiselitteisesti kiellettyä.




    Ei tietenkään. Ohittaminen on kiellettyä näkyvyyden ollessa riittämätön. Riippumatta siitä, palaako sumuvalo vai ei.



    Maantiellä tapahtuu paljon asioita, jotka ovat enemmän tai vähemmän kiellettyjä, mutta silti niitä tehdään.




    Näin on. Entä sitten?



    Jos halpa romu videokamerani suostuisi tarkentumaan esimerkiksi 40 metrin päähän ja pysymään siinä tarkennuksessa, kuvaisin dokumentin, josta näkisi, miten valot loistavat ja häiritsevät näkyvyyttä.




    Jos ilmassa on valoa heijastavia hiukkasia niin paljon, että sumuvalot näyttävät muodostavan läpinäkymätömän seinän, on siinä silloin olemassa este, jota ei edes katseesi läpäise. Et vain huomaa estettä, koska sitä ei ole valaistu.



    Sama asia pätee silloin, kun kaukovaloja ei voi lumisateen tai sumun takia käyttää. Vaikka kaukovaloilla ei näe hyvin, ei näe lähivaloillakaan, vaikka sumu tai lumihiutaleet eivät häikäisekään. Et näe tuolloin hyvin edes päivänvalossa.



    Jos kaikki olisi totta, mitä erilaiset "asiantuntijat" ovat asenteistani ja ajotaidostani erilaisilla liikennefoorumeilla kirjoittaneet, kai tämän pitäisi näkyä muutenkin kuin ylinopeussakkoina.




    En tiedä, mitä kaikkea erilaiset "asiantuntijat" ovat sinusta sanoneet. En edes välitä ottaa tässä yhteydessä kantaa jonkun tuntemattoman "asiantuntijan" kommenttiin.



    Moni "turvallinen" kuljettaja on aiheuttanut paljon pienemmillä kilometrimäärillä vakavan kolarin, eikä häntä silti pidetä vaarallisena kuljettajana.




    Vakavia kolareita ajetaan niin harvoin, ettei niistä henkilökohtaisella tasolla saa tilastoa aikaan.



    Tiedätkö, mikä on ajosuoritteeseen suhteutettu riski ajaa kuolemaan johtanut onnettomuus?

      
  • Herbert:

    36§ ...takasumuvaloja saa käyttää vain sumun tai rankan vesi- tai lumisateen aikana... Takasumuvaloa saa käyttää myös milloin ajoviiman tiestä nostama lumi, pöly tai loka oleellisesti rajoittaa ajoneuvon näkymistä taaksepäin.

    Ei tuohon hirveän suurta haarukkaa jää, milloin sumuvaloja saa käyttää. Käyttö valojen sulattamiseen ei taatusti ole sallittua.




    Tarkkaan ottaenhan siellä sanotaan näin:



    36 §

    Valojen käyttö ajettaessa

    Etusumuvaloja ja takasumuvaloja saa käyttää vain sumun tai rankan vesi- tai lumisateen aikana. Etusumuvaloja saa tällöin käyttää lähivalojen asemesta, jos etuvalot ovat samanaikaisesti kytketyt. Takasumuvaloa saa käyttää myös milloin ajoviiman tiestä nostama lumi, pöly tai loka oleellisesti rajoittaa ajoneuvon näkymistä taaksepäin.




    Näissä keskusteluissa tunnutaan korostavan jostakin syystä just takaversiota ja jotenkin tarkoitushakuisen (?) tuntuisesti "unohdetaan", että sääntö koskee auton molempia päitä. Tätä olen usein ihmetellyt.



    "No eihän ne etusumarit ketään häiritse oikeasti" -tyyppisesti. Voitaisiin siis puhua selvyyden vuoksi vain sumuvaloista yleisesti. Jos kerran laki on laki, vai?



    Ei ne etusumarit muutu ajatuksen voimasta mageiluvaloiksi käsittääkseni. Tai miksi, jos eteenpäin on tarvetta käyttää sumareita, minkä takia takasumarit ikäänkuin unohtuu kytkeä samasta syystä?



    ( http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/1992/19920117 )

      
  • Kumppani:

    Näissä keskusteluissa tunnutaan korostavan jostakin syystä just takaversiota ja jotenkin tarkoitushakuisen (?) tuntuisesti "unohdetaan", että sääntö koskee auton molempia päitä. Tätä olen usein ihmetellyt.


    Luulisin, että johtuu otsikosta.

      
  • Kommentti poistettu, kun Rätkätin ehti ensin.

      
  • Anteeksi ... :grin:

      
  • Edelleen: joko ollaan tarkoitushakuisia, tai sitten keskustellaan vain itselle mieluisasta osasta lakia, tai...

      
  • Takasumuvalon käytön pitäisi (???) olla kaikille selvää, joten ei siitä sen enempää, mutta...



    Aina kun haluaisin laittaa takasumuvalon päälle esim. takana pöllyävän lumen takia, on autossani PAKKO laittaa myös etusumuvalot päälle, vaikka usein niistä on pitkälle näkemisen kannalta vain haittaa, kun valaisevat niin kirkkaasti lähialueen. (Ja ovat sitäpaitsi laittomat käyttää, ellei lunta sada reilusti)



    Toinen ikävä juttu on, että aina kun käytän takasumuvaloa, pitää myös ajovalot olla kytkettynä parkeille tai yöasentoon, jolloin mittariston valot himmenevät myös yöasentoon, mikä on liian himmeä päiväajoon, ellei niitä erikseen säädä kirkkaammiksi.



    Eli valmistajalla olisi kehittämisen varaa noissa sumuvaloissa ainakin Suomen olosuhteita ajatellen!!



    Lopputuloksena on, ettei sitä takasumuvaloa aina tule käytettyä vaikka olisikin jo (hieman) syytä.





    Edellisessä autossani takasumuvalon sai päälle muista valoista riippumatta ja se sulatti pahimmassakin talvikelissä lumen umpeen muuraamaan perään kokoisensa aukon, mutta aina ei kehitys kulje parempaan...



      
  • kuutonen:

    Pysy kotona jos on noin vaikeeta!


    Olen aina ihastellut juuri tuota keskustelutyyliä... :grin:



    Selitys ääripäiden osalta lienee se, että ne hitaat eivät ole kovin kiinnostuneita ajamisesta ja auton käytöstä. Nopeat ovat taas niitä "taitavia", jotka osaavat laittaa takasumuvalon päälle, mutta ulosmittaavat taitojensa tuoman turvallisuuden turhan suurella nopeudella


    Tuo havainto sumuvalojen käytöstäsi on aivan oikea.

    Tuo sama juttu koskee aikaa monta muutakin ilmiötä kuten turvavälittömyyttä, vilkkujenkäyttöä, kaistojenvaihtoa ja kaiken kaikkiaan puuttuvaa yhteistyökykyä. Sehän on niin kuten puuseppäesimerkissä sanotaan, että aivan oppipoika ruuvaa koko ruuvin, puoliksi oppinut hakkaa sen vasaralla puoleenväliin ja ruuvaa loput ja täysi mestari hakkaa vasaralla koko ruuvin, kun sillä ei ole aikaa mihinkään lapselliseen ruuvailuun. Liikenteessä nämä järjen jättiläiset viis välittävät säännöistä, kun he osaavat ajaa muutenkin. Tuossa on se todellinen harha. Aivan h----tin monet muutkin osaavat, mutta niilläpä onkin vastuuta myös kanssaliikenteestä toisin kuin näillä täysmestareilla.



    Hetki sitten väännettiin ammattikuskeista ja onnettomuusluvuista. Kaikella tavalla ensin meluttiin ja sitten kun tuli mustaa valkoisella (tutkittua tietoa) niin se jumalaton viattomuudenvakuuttelu katosi jonnekin. Loppujen lopuksi minuakaan ei kiinnosta ne tilastot tuon taivaallista ja ammattilaiset ajavat kuitenkin täysin omien mieltymystensä mukaan ja ihan sama minulle, kun en sille kumminkaan mitään voi. Kyse on asenteista. Joidenkin on aina pelleiltävä osaavansa vaikka mitä ja vedottava ammattilaisuuteensa ja olevansa hyötyliikennettä ja ties mitä kaikkea. Tuo kun ei ole ollenkaan yhteisen liikenteen ja yhteispelin juju. Missään en vieläkään väitä, että KAIKKI tai JOKAINEN.

    :hug:

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit