Seuranta tiukkenee

1 kommentti

Zilo:

Joskus aikanaan sanoin, että tämä on vasta alkua.

Suunnitelmat on tarkkaan mietitty. Julistellaan hyviä tuloksia, liioitellaan saatuja vaikutuksia, tulkitaan mielipidemittauksia omaa missiota vahvistavasti, tehdään julistuksen myötä tiukennuksia, nykyinen ehdollinen rikesakko korvataan raskaalla haltijavastuulla (kunnallisen kameravalvonnan tavoite, kuvaa kuljettajasta ei tarvita, auton haltija maksaa aina, eikä sakosta pääse millään) ja lisätään kameroiden määrää.

Käsikirjoituksen mukaan menee, että viitsivät edes esittää kuin markkinoinnissa apuna käytettävät "hyvät tulokset" olisivat yllätyksiä.

Silloin kun edellinen autoilijan oikeusturvaa heikentävä ja kamerasakkojen käsittelyä nopeuttava lakiuudistus (ehdollinen rikesakko) otettiin käyttöön, eduskunta edellyttti että turvallisuuskehitystä seurataan. No, onhan se turvallisuus kehittynyt, mutta mihin suuntaan...

Tosin eduskunta on vaihtunut ja näin ne pikkuasiat unohtuvat...
:smile:




Otin Zilon kommentin tähän alustukseksi ketjun Toleranssit tiukkenee alusta. Aika hyvin monet ennusteet ovat toteutumassa. Seuraavaan vaiheen valvonnasta saadaan esimakua seuraavasta linkistä. Harmittomalta tuo tuntuisi, mutta kun valtiokin suunnittelee tietullien käyttöä vastavalla perusteella toteutettuna. Tuskin se siihen jää.



http://auto.kaleva.fi/index.cfm?j=722522



Jotain huvittavaakin aiheeseen liittyy.



"Mikäli autoilija haluaa, sama laite voi toimia myös navigaattorina ja varoittaa liikenneturvallisuuden nimissä nopeusvalvontakameroista, mutta nämä lisäpalvelut ovat lyhyen tutustumisajan jälkeen maksullisia."



Zilo varmaan kertoo, miksi liikenneturvallisuuden nimissä pitää kameroista varoittaa.

  
  • Kait turvallista varoittaa jottei tule "hätäjarrutusta"? :xmas:

    Persuuksista on kuitenkin kaikki lukemattomat autoilijoihin kohdistuvat valtiovallan pakkoverot, lisääntyvät ja kasvavat jatkuvasti! :cry:

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit