Vaaran aiheuttaminen. Mitä se on?

90 kommenttia
«13
35 § Suuntamerkki

... blaa blaaa ..
Merkki on annettava hyvissä ajoin ennen aiottua toimenpidettä, ja sen on oltava hyvin näkyvä ja ymmärrettävä. Merkinanto ei vapauta kuljettajaa velvollisuudesta varmistua siitä, ettei aiottu toimenpide aiheuta vaaraa tai tarpeetonta estettä.


Esimerkiksi tuossa ja monessa muussakin TLL:n kohdassa mainitaan (>40krt) tuosta vaaran aiheuttamisesta. Mitä sillä tarkoitetaan, kun sitä kaikkialla kielletään. Näillä palstoilla tästä ei ole liiemmälti rupateltu. Poliisikin kirjoittelee maksumääräystensä perusteluihin useasti, että "aiheutti vaaraa" tai "törkeästi vaaransi" tai jotain saman tyylistä.

  
  • Tuo onkin hyvä kysymys. Vielä tätä hiukan aikaa tarvitse märehtiä, mutta ensimmäisenä tulee mieleen se, että toisella osapuolella ei käytännössä ole mahdollisuutta estää kolarin syntymistä, jos jotain menee pieleen. Esimerkiksi turvavälinä 1 sekunti on ihan varmasti vaaran aiheuttamista, koska edellytyksiä estää peräänajoa ei ole, jos jotain yllättävää sattuu. Se, että peräänajoa ei satu, koska mitään yllättävää ei satu, ei poista vaaraa. Silloin mennään vain tuurilla.



    Olisiko vaara = pelivaran ulosmittaaminen?



    Muut saavat tuoda tähän ketjuun lisää ajatuksia. Näitä on hyvä välillä pohtia, koska puolikkaasta sanasta ei aina kaikkea ymmärretä.

      
  • Herbert:

    ... se, että toisella osapuolella ei käytännössä ole mahdollisuutta estää kolarin syntymistä, jos jotain menee pieleen.


    Jos ei nyt aivan klassisesta peräänajosta lie kyse, niin aika monesti osapuolet (kaikki) saavat lapun varomattomuudesta liikenteessä, joten syyllisyyden yksipuolisuus on vähän niin ja näin.



    Mutta joo ... niin monessa paikassa tästä aiheesta puhutaan, että sen on "pakko" olla jotenkin keskeinen asia liikenteessä. Pelivaran ulosmittaaminen on varmaan ihan oikean suuntainen ymmärrys.



      
  • Rätkätin: ” …TLL:n kohdassa mainitaan (>40krt) tuosta vaaran aiheuttamisesta. Mitä sillä tarkoitetaan, kun sitä kaikkialla kielletään.”



    Kannattaakohan tuota asiaa noin tarkkaan miettiä? Koko lain pointtihan on tehdä liikenteestä turvallisempi eli vähentää vaaraa. KAIKKI mitä siinä koko laissa puhutaan tähtää vaaran vähentämiseen. Koska vaaraa aiheuttavat asiat ja niiden rajat eivät useinkaan ole kovin yksiselitteisesti kerrottavissa, pitää jotenkin muuten saada ilmoitettua liikenteen osapuolille mikä on kiellettyä. Mitä muuta ilmaisua käyttäen voisi tehdä selväksi että siinä ja siinä asiassa kiellettyä on vaaran aiheuttaminen? Ei tuo tietenkään takaa sitä että asia menisi perille, tulkitsihan lawnmoverikin että hänellä on oikeus estellä ohituksia juuri sen vuoksi että ohitukset aiheuttavat hänelle vaaraa. Nyt liikennettä valvovalle viranomaiselle jää mahdollisuus puuttua toimintaan joka ei suoranaisesti riko mitään lain kirjainta, mutta rikkoo sen henkeä.



    Samanlaisia ympäripyöreitä ilmaisuja ovat myös esim. ”tarpeeton” ja ”kohtuuton”. Eli vaaraa tai haittaa saa joissain tapauksissa aiheuttaa kunhan ei aiheuta sitä tarpeettomasti tai jos aiheuttaakin tarpeettomasti, niin ei ainakaan kohtuuttomasti.



    Kuulostaa jo Ihmistenpuolueen kokouspöytäkirjalta.

      
  • Herbert: ” Olisiko vaara = pelivaran ulosmittaaminen?”



    Minusta se on juuri tuota. Tätä olen yrittänyt monessa yhteydessä tuoda julki kun on äimistelty että miksi joku raja on niin älyttömän tärkeä että sitä pitää oikein erityisen tarkasti vahtia. Ei se raja välttämättä ole tärkeä ollenkaan vaan tärkeää on se perusajatus, että lailla hankittua pelivaraa ei saa ulosmitata, ei vaikka olisi kuinka varma asiastaan.



    Kunkin yksittäisen rajojenrikkomisen pystyy hyvällä mielikuvituksella ja vahvalla asenteella selittelemään parhain päin, mutta saa olla melkoinen sanaseppo jos pystyy osoittamaan että pelivaran pienentäminen ei olisi liikenneturvallisuudelle haitaksi. Tästä johtuu että viimeaikoina olen yrittänyt kääntää puhetta tämän ulosmittaamisen eri ilmenemismuodoista itse ilmiöön, pelivaran ulosmittaamiseen. Eli vaaran aiheuttamiseen.

      
  • Teecee:

    ..tulkitsihan lawnmoverikin että hänellä on oikeus estellä ohituksia juuri sen vuoksi että ohitukset aiheuttavat hänelle vaaraa.




    Jos tällä palstalla on yli 10 lukijaa tarkennan vielä kerran.



    Ohituksiin voi reagoida

    - estää lisäämällä nopeutta, ajamalla liian lähellä edelläajavaa jotta paluu ohituksen jälkeen olisi vaikeaa tai ajamalla mahdollisimman lähellä keskiviivaa. Kiellettyä.



    - ohituksia voi helpottaa hidastamalla ja siirtymällä oikealle ja vilkuttamalla pari kertaa oikealle. Turhaa jos ajaa suurinta sallittua, silloin jopa haitallista jos uskoo että ylinopeudesta on haittaa.



    - tai ei tehdä muuta kuin antaa ohittajan hoitaa ohituksen itse eli ajaa hidastamatta ja muuttamatta ajolinjojaan. Jos ohittaja aiheuttaa vaaratilanteen huonolla ohituksella niin silloin tulee reagoida tähän tekoon.



    Minä olen sitä mieltä että vaaraa aiheuttaa ohituksen auttaminen tilanteessa jossa ei kukaan muuten lähtisi ohittamaan. Tilanteessa jossa kuka tahansa ohittaisi ei apua tarvita (käsi ylös jos joku tarvitsee aina ohittaessaan apua, esim. edelläajavalta henkilöltä tai vaikka vieressä istuvalta vaimoltaan?).



    Edellytyksenä ohituksessa auttamiselle on että on liikkeellä hitaalla ajoneuvolla, tai muusta syystä joutuu ajamaan alinopeutta jolloin sitten onkin jo kirjattu velvollisuus auttaa ohituksessa jos tie on mutkainen tai liikenne on vilkasta.



    Vertauksena: Minun mielestäni jalankulkijan päästäminen suojatiellä kulkemaan ei ole takanatulevan auton estämistä, vaan liikennettä.



    Nopeusrajoituksen noudattaminen ei ole estämistä, vaan liikennettä. :grin:



    Lisään tähän että ohitusten aktiivinen estäminen on yhtä kiellettyä kuin liian lähellä ajaminen tai vaaralliset ohitukset siksi että niistä aiheutuu vaaratilanteita.

      
  • Jätin omat ajatukseni tarkoitiuksella hieman vaillinaiseksi, koskapa odotin ja odotan yhä mielipiteitä asiasta.



    Omana käsityksenä tuo "ei aiheuta vaaraa" on koko TLL:n jutun juoni. Se on se lain henki ja pohjimmainen asia. Sitten on lähdetty selittelemään, kuin katekismuksen "Mitä se on?", pykälä kerrallaan mitä se eri tilanteissa tarkoittaa. Jossain elämäni vaiheessa itse sain "ahaa-elämyksen" tämän asian suhteen ja olen yrittänyt pitää sitä kantavana ajatuksena.

    Kun poliisilta kyselin bussipysäkeille väistelyjen laillisuutta, niin vastauksessa todettiin mm., että lainlaatija ei ole pystynyt joka ikistä tapausta erikseen sanallisesti lakiin kirjaamaan. Juuri tuosta syystä tuo "ei aiheuta vaaraa" pätee kaikkiin niihinkin tilanteisiin, joita ei ole erikseen laissa mainittu. On olemassa tietty ihmislaji, jolla on tapana takertua lain kirjaimeen aivan pilkulleen niin kuin se on kirjoitettu ja väittely (keskustelu) heidän kanssaan saattaa välillä saada kummallisia mutkia. Näillä palstoilla asiat ovat menneet suhteellisen siististi vaikka tiettyä erimielisyyttäkin on havaittavissa. Tuleepahan itsekin ajateltua hieman tarkemmin, että miten on - olenko väärässä vai oikeassa. Ihan hyvä. Olen valmis vaihtamaan mielipidettäni aivan niin monesti ja usein, kun tarvetta ilmenee.

      
  • Kun poliisilta kyselin bussipysäkeille väistelyjen laillisuutta, niin vastauksessa todettiin mm., että lainlaatija ei ole pystynyt joka ikistä tapausta erikseen sanallisesti lakiin kirjaamaan.




    Tuo sääntö on vanha sääntö ja se vastaa pysäköintikieltomerkkiä.

    Pysäyttäminen on sallittua silloin kun jättää jonkun pois kyydistä.



    Jos tuota sääntöä noudattaa samalla kun noudattaa nopeusrajoitusta joutuu valitettavasti sietämään muiden aiheuttamaa vaaraa. Ei se poliisi siellä maantiellä ole apuna vaan "kukatahansa" joko sietää liian lähellä ajamista tai joutuu venyttämään jotakin sääntöä.

      
  • lawnmover: ”Minä olen sitä mieltä että vaaraa aiheuttaa ohituksen auttaminen tilanteessa jossa ei kukaan muuten lähtisi ohittamaan.”



    Mihin tämä liittyy? Onko joku muu kuin sinä puhunut jotain ohituksen auttamisesta?



    lawnmover: ”Nopeusrajoituksen noudattaminen ei ole estämistä, vaan liikennettä.”



    Olet aivan oikeassa, mutta mikä on pointtisi. Onko joku sanonut että nopeusrajoituksen noudattaminen eli korkeintaan suurinta sallittua nopeutta ajaminen olisi estämistä? Ainakaan minä en ole puhunut rajoituskenmukaisesta nopeudesta vaan ylinopeudesta, jota sanot ajavasi. Näin siksi, että kerrot pitäväsi sitä ajotapasi piirteenä, joka tehokkaimmin estää ohittamista (lawnmover 26.10.09 15:07: ” ”Kaukana" reunaviivasta ajaminen ei vähennä (estä ) ohituksia vaan se yli rajoituksen mutta alle puuttumiskynnyksen oleva ajonopeus.” ).

      
  • Teecee:

    Ainakaan minä en ole puhunut rajoituksenmukaisesta nopeudesta vaan ylinopeudesta, jota sanot ajavasi.




    Olen kertonut että ajan 1-2 km/h ylinopeutta jotta en keräisi rajoituksen mukaisesti ajavia taakseni, tai että ne jotka saavuttaisivat tyytyisivät ko. nopeuteen sen sijaan että jatkaisivat reilumpaa ylinopeutta. Jotkut tyytyvät, toiset ohittavat. Oletko oikeasti sitä mieltä että 1 km/h yli rajoituksen on estämistä, esim. 81 km/h?



    Omalla autollani ohittaminen on helppoa joten minulle on aivan sama ajaako joku 100-rajoituksella 75-85 km/h. Erona on että tuolloin ohitus on laillinen koska ylinopeutta ei tarvita ollenkaan. Se joka päättää ohittaa 81 ajavan tuskin huomaa eroa 79 ajavaan (vai onko jollakin muunlaista kokemusta?).



    Puuttumiskynnys on nykyisin noussut, mutta käsitellään tätä 1-2 km/h ylinopeutta kun siitä tämä keskustelu on aloitettu.



      
  • Hei haloo. Kun ajan vaikkapa 50km/h alueella ja oma nopeuteni on vaikkapa 35km/h ja takaa tulee joku 50km/h. Tämä on siis esimerkki. Jos minun mielestäni ohitse pyrkivä vaarantaa kulkemista jollain kuvittelemallani tavalla, niin saanko estää ohituksen siirtymällä keskemmälle ja/tai kiihdyttämällä nopeuteni yli 50km/h ja kuitenkin pysymällä puuttumiskynnyksen puitteissa?



    Aivan ensiksi tulee mieleen pykälä, joka täysin yksiselitteisesti kieltää ohitettavan nopeuden nostamisen. Siis en saa lain mukaan nostaa nopeuttani 35km/h:sta ylöspäin.

    Ohitettavan on, havaittuaan ohituksen vasemmalta, pysyteltävä niin oikealla kuin se muu liikenne ja olosuhteet huomioon ottaen on mahdollista, eikä hän saa lisätä nopeutta.

    Siis "eikä hän saa lisätä nopeutta.", mutta vähentää saa

    "vastaan tulevan liikenteen ollessa vilkasta ohituksen helpottamiseksi vähennettävä nopeutta.

    " ja nopeuden vähentämistä jopa edellytetään. Kaikenlaiset tempaukset nopeuden nostamiseksi ohitusten ehkäisemiseksi ovat laittomia.



    Toisekseen en voi tietää toisten kiireitä ja ei ole lainkaan minun asiani kyseenalaistaa muiden ohitusten tarpeellisuutta. Ja mitä tulee vaaran aiheuttamiseen, niin ainakin voin vähentää vaaraa väistämällä vaikka bussipysäkille ja/tai ajamalla niin oikealla kuin se vaaraa aiheuttamatta on mahdillista.

    "ja mahdollisuuksien mukaan annettava tietä. Hän saa tällöin tilapäisesti kuljettaa ajoneuvoa pientareella, jos se voi tapahtua vaaratta ja haitatta."
      
  • lawnmover:

    Puuttumiskynnys on nykyisin noussut, mutta käsitellään tätä 1-2 km/h ylinopeutta kun siitä tämä keskustelu on aloitettu.


    Eipäs vaan tämä on "Vaaran aiheuttaminen. Mitä se on?"-keskustelu



      
  • Rätkätin:

    Kun ajan vaikkapa 50km/h alueella ja oma nopeuteni on vaikkapa 35km/h ja takaa tulee joku 50km/h.




    Itse en tee noin. Osaisin vastata jos nopeutesi olisi tuossa tilanteessa 50 tai 52. Se takanatuleva ei silloin saavuttaisi sinua.



    ..niin saanko estää ohituksen siirtymällä keskemmälle ja/tai kiihdyttämällä




    Miksi sinä niin tekisit? Auttaisiko se muka ohitusta jotenkin tai pyrkimystäsi ajaa tasanopeutta tai taloudellisesti?



    Aivan ensiksi tulee mieleen pykälä, joka täysin yksiselitteisesti kieltää ohitettavan nopeuden nostamisen.




    Tähän auttaa se vakionopeudensäädin. Suosittelen.



    Toisekseen en voi tietää toisten kiireitä ja ei ole lainkaan minun asiani kyseenalaistaa muiden ohitusten tarpeellisuutta.




    Taas olet oikeassa. Mutta silti väistyt heidän edestään bussipysäkille? Saanko kysyä ajatko kovin wanhalla autolla (museorekisterissä?) jos et pysy liikenteen tahdissa vaan ajat mieluummin hitaasti synnyttäen väistämisvelvollisuuden vilkkaassa liikenteessä? Tähän auton ikäkysymykseen ei tietenkään ole mikään pakko vastata mutta siihen hitauteen olisi kiva lukea kommentti.

      
  • Rätkätin:

    lawnmover:
    Puuttumiskynnys on nykyisin noussut, mutta käsitellään tätä 1-2 km/h ylinopeutta kun siitä tämä keskustelu on aloitettu.

    Eipäs vaan tämä on "Vaaran aiheuttaminen. Mitä se on?"-keskustelu




    Ilman muuta. Onko 1-2 km/h ylinopeus vaaran aiheuttamista?

      
  • lawnmover:

    ..niin saanko estää ohituksen siirtymällä keskemmälle ja/tai kiihdyttämällä


    Miksi sinä niin tekisit?


    Vaikkapa siksi, kun otan sinusta mallia.



      
  • lawnmover:

    Aivan ensiksi tulee mieleen pykälä, joka täysin yksiselitteisesti kieltää ohitettavan nopeuden nostamisen.


    Tähän auttaa se vakionopeudensäädin. Suosittelen.


    Laki näyttää ehdottavan jopa nopeuden alentamista ohituksen helpottamiseksi. Miten vakionopeusruuvi hidastamisen toteuttamisessa olisi jotenkin ylivertainen. Kysymys on, että mitä pitää tehdä eikä miten se tekeminen toteutetaan teknisin laittein.



    lawnmover:

    Toisekseen en voi tietää toisten kiireitä ja ei ole lainkaan minun asiani kyseenalaistaa muiden ohitusten tarpeellisuutta.


    Taas olet oikeassa. Mutta silti väistyt heidän edestään bussipysäkille? Saanko kysyä ajatko kovin wanhalla autolla (museorekisterissä?)


    Autoni on nyt 2v vanha, jos tuo ratkaisee maailman ongelmat.

    Toistan vielä mitä laki sanoo ohitettavalle

    "ja mahdollisuuksien mukaan annettava tietä. Hän saa tällöin tilapäisesti kuljettaa ajoneuvoa pientareella, jos se voi tapahtua vaaratta ja haitatta."

    Poliisia referoiden muistutan, että bussipysäkkejä saa käyttää tilapäisesti, kunhan ei estä bussiliikenteen toimimista.



    Kun

    • pysyteltävä niin oikealla kuin se muu liikenne ja olosuhteet huomioon ottaen on mahdollista
    • ei saa nostaa nopeutta
    • ohituksen helpottamiseksi jopa hiljennettävä nopeutta
    • mahdollisuuksien mukaan annettava tietä


    niin voiko tuota selvemmin sanoa.

    Miten sinä ymmärrät nuo lain kohdat?

      
  • Rätkätin:

    lawnmover:
    ..niin saanko estää ohituksen siirtymällä keskemmälle ja/tai kiihdyttämällä


    Miksi sinä niin tekisit?

    Vaikkapa siksi, kun otan sinusta mallia.




    Eikös tuo ole kiukuttelua?

    Jos otat minusta mallia ajat tasaista nopeutta muuttamatta ajonlinjojasi oikealle tai vasemmalle (ratin kääntö ), eteen (kaasu) tai taakse (jarru). Toimisit siis juuri päinvastoin. Miksi haluat ymmärtää asiat päinvastoin kuin ne kirjoitan?



      
  • Rätkätin:

    Hitaasti kulkevan on ...ohituksen helpottamiseksi jopa hiljennettävä nopeutta




    Kirjoitat ihan hyvin ja pääosin asiaa, mutta jospa kertoisit minulle miten koet

    - hitaasti kulkevan

    - normaalinopeudella kulkevan

    - ylinopeudella kulkevan



    Sitten on tämä

    - Ohittavan ajoneuvon kuljettajan on tarkoin varmistauduttava, ettei ohitus aiheuta vaaraa.



    Jos ohittaja huolehtii tästä velvollisuudestaan ei ohitetun tarvitse tehdä käytännössä mitään, kuten esimerkiksi hidastaa omaa matkaansa pysähtymällä lepopaikalle.



    Autosi ei siis ollut mikään syy ajaa hitaasti. Jos ajelet 70 km/h 80 rajoituksella niin miksi sitten?

      
  • TeeCee:

    Rätkätin: ” …TLL:n kohdassa mainitaan (>40krt) tuosta vaaran aiheuttamisesta. Mitä sillä tarkoitetaan, kun sitä kaikkialla kielletään.”

    Kannattaakohan tuota asiaa noin tarkkaan miettiä? Koko lain pointtihan on tehdä liikenteestä turvallisempi eli vähentää vaaraa. KAIKKI mitä siinä koko laissa puhutaan tähtää vaaran vähentämiseen.


    Ei nyt sentään kaikki pykälät ja momentit tähtää vaaran vähentämiseen. Kollektiivinen liikennesääntöjen noudattaminen tekee liikenteestä mahdollisimman sujuvaa sen lisäksi että se on mahdollisimman vaaratonta.



    Tai tietysti jos kaikkia joutuu väistämään ja varomaan joka mahdollisessa paikassa, liikenne on paitsi erittäin sujumatonta myös vaarallista, sikäli kun kaikki eivät varo toisiaan aivan yhtä paljon.

      
  • mikahe:

    TeeCee:
    Rätkätin: ” …TLL:n kohdassa mainitaan (>40krt) tuosta vaaran aiheuttamisesta. Mitä sillä tarkoitetaan, kun sitä kaikkialla kielletään.”

    Kannattaakohan tuota asiaa noin tarkkaan miettiä? Koko lain pointtihan on tehdä liikenteestä turvallisempi eli vähentää vaaraa. KAIKKI mitä siinä koko laissa puhutaan tähtää vaaran vähentämiseen.

    Ei nyt sentään kaikki pykälät ja momentit tähtää vaaran vähentämiseen. Kollektiivinen liikennesääntöjen noudattaminen tekee liikenteestä mahdollisimman sujuvaa sen lisäksi että se on mahdollisimman vaaratonta.

    Tai tietysti jos kaikkia joutuu väistämään ja varomaan joka mahdollisessa paikassa, liikenne on paitsi erittäin sujumatonta myös vaarallista, sikäli kun kaikki eivät varo toisiaan aivan yhtä paljon.


    Esimerkiksi väistämissäännöt tekevät ajamisesta nimenomaan vaarattomampaa. Mitä siitä tulisi, jos kukaan ei tietäisi säännöistä ja siitä kuka menee ja kuka väistää, Jos kukaan ei väistä ja kaikki vain menee ja menee, niin sehän se vasta vaarallista olisikin. Paitsi, että esim. väistämissääntöjen tunteminen tekee risteyksissä ajamisesta turvallisempaa, niin sivutuotteenaan se tekee siitä myös sujuvampaa ja nopeampaa.

      
  • lawnmover:

    Rätkätin:
    Hitaasti kulkevan on ...ohituksen helpottamiseksi jopa hiljennettävä nopeutta


    Kirjoitat ihan hyvin ja pääosin asiaa, mutta jospa kertoisit minulle miten koet
    - hitaasti kulkevan
    - normaalinopeudella kulkevan
    - ylinopeudella kulkevan


    Ylinopeudella kulkeminen on tuiki yleistä, mutta laitonta ja minä en muiden ylinopeuksiin puutu, sillä puuttuminen on poliisin asia ja heille siitä maksetaan, ei meille muille. Ja kun nuo ohi pyrkivät, niin siitä vaan, mitä pikemmin sen parempi. Kun kysyt, että miten sen koen, niin en sitä mitenkään erityisesti koe - se ei harmita sen enempää kuin ilostutakaan, mutta saattaa välillä hämmästyttää.



    Normaalinopeudella kulkeminen pitäisi olla sitä tavallista ja suurimmillaan nopeusrajoitusten mukaisesti. Jos varmanpäälle haluaa pelata, niin marginaalia voi jättää, mutta se pitää jättää niin, että se jää alle suurimman sallitun nopeuden eikä niin, että marginaali lisätään suurimman sallitun yläpuolelle. Puuttumiskynnyksillä ja laillisuuksilla ei näytä olevan kaikin osin laillisia perusteita nykyisellään.



    Hitaastikulkevia .. tämä on suhteellinen juttu. Tässä kohdassa ainakaan minä en pysty sanomaan tarkasti mitä se on. Tämä riippuu aivan siitä mihin sitä verrataan. Jos on kaksi yhtä hidasta, niin onko ne silloin hitaita (edellyttäen, että muita ei ole missään)? Jos molemmat ajavat ylinopeutta ja silti toinen esim. vaikkapa 20km/h hitaammin ja siis silti ylinopeutta, niin minun mielestäni tuo on hidas. Hidas ei siis riipu laillisesta tai laittomasta vaan ajoneuvojen keskinäisestä nopeuserosta.



    lawnmover:

    Sitten on tämä
    - Ohittavan ajoneuvon kuljettajan on tarkoin varmistauduttava, ettei ohitus aiheuta vaaraa.

    Jos ohittaja huolehtii tästä velvollisuudestaan ei ohitetun tarvitse tehdä käytännössä mitään, kuten esimerkiksi hidastaa omaa matkaansa pysähtymällä lepopaikalle.


    On totta, että ohittajalla olisi omat velvollisuutensa, jos laillisesti meinaisi toimia, mutta niistä ohittajan on itsensä huolehdittava. Ohitettavan olisi huolehdittava sitten omista asioistaan, jos niin ikään laillisesti meinaisi toimia. Jos ohitettava alkaa estelemään tai haittaamaan tai tekemään ylipäätään mitään, joka vaikuttaa ohittajan ojentamiseen, niin tuo on kotipoliisitoimintaa ja poliisi kieltää semmoisen. Kyllä minä ainakin uskon poliisia. Uskotko sinä?



    Esitin sinulle kysymyksen. Ole hyvä ja vastaa!

    Kun pääsee ohitettavaksi
    • on pysyteltävä niin oikealla kuin se muu liikenne ja olosuhteet huomioon ottaen on mahdollista
    • ei saa nostaa nopeutta
    • ohituksen helpottamiseksi on jopa hiljennettävä nopeutta
    • on mahdollisuuksien mukaan annettava tietä

    Miten sinä ymmärrät nuo lain kohdat?
      
  • Rätkätin:

    Jos molemmat ajavat ylinopeutta ja silti toinen esim. vaikkapa 20km/h hitaammin ja siis silti ylinopeutta, niin minun mielestäni tuo on hidas. Hidas ei siis riipu laillisesta tai laittomasta vaan ajoneuvojen keskinäisestä nopeuserosta.




    Selvisihän se vihdoin. Itse en usko että lainsäätäjä on tarkoittanut hitaasti kulkevalla suurinta laillista nopeutta kulkevaa. Nopeusrajoituksen kun saa ylittää vain hälytysajoneuvo ja yleensä silloin on sireenit ja vilkkuvalot päällä varoittamassa muita.



    Vastauksia.

    -Pysyteltävä oikealla tarkoittaa ettei muuta ajolinjojaan

    - ei nosta nopeuttaan tarkoittaa ettei koske vakionopeussäätimeen

    -ohituksen helpottamiseksi hiljennettävä silloin kun kulkee jo ennestään hitaasti

    -mahdollisuuksien mukaan annettava tietä kun kulkee jo ennestään hitaasti

    -onnettomuuden estämiseksi tehtävä kaikkensa (tätä ei kysytty)



    Meillä on näkemysero jonka mukaan rajoituksen mukaan ajava on hidas ajoneuvo sen sijaan että olisi normaalinopeutta käyttävä.

    Kannatat ylinopeuskuljettajan etuajo-oikeutta, sellainen pykälä on joskus kuulemma ollut mutta se on kumottu jo ennen kuin minä kävin autokoulut, eli olisiko sääntö ollut vapaiden nopeuksien ajalta jolloin ylinopeuttakaan ei ollut käsitteenä?

      
  • lawnmover:

    ... rajoituksen mukaan ajava on hidas ajoneuvo sen sijaan että olisi normaalinopeutta käyttävä.


    Ja mitähän tuossa sanotaan?



      
  • Rätkätin:

    lawnmover:
    ... rajoituksen mukaan ajava on hidas ajoneuvo sen sijaan että olisi normaalinopeutta käyttävä.

    Ja mitähän tuossa sanotaan?




    Mielestäsi rajoituksen mukaan ajava olisi lain tarkoittama hitaasti kulkeva jolle siis syntyisi avustamisvelvollisuus.



    Saat minun puolestani ajatella noin ja olla kohtelias mutta mitenkäs jos olisitkin ylinopeuskuljettaja ja ajattelisit edelleen samoin? Silloin alkaisit vaatimaan edelläajavia antamaan aktiivisesti tietä sen sijaan että odottaisit turvallista ohituspaikkaa.



      
  • lawnmover:

    Vastauksia.
    -Pysyteltävä oikealla tarkoittaa ettei muuta ajolinjojaan


    Kyllä ajolinjoja täytyy muuttaa, jos ei aja jo valmiiksi oikealla. Jos ei aja valmiiksi oikealle, niin sinne oikealle on siirryttävä ja se jos mikään on ajolinjojen muuttamista.



    lawnmover:


    - ei nosta nopeuttaan tarkoittaa ettei koske vakionopeussäätimeen


    Laki ei tunne mokomaa rakkinetta lainkaan ihan riippumatta miten kätevä tahi kömpelö se saattaakaan olla. Lain kannalta on aivan saman tekevää millaisilla apuvälineillä lakia noudatetaan.



    lawnmover:


    -ohituksen helpottamiseksi hiljennettävä silloin kun kulkee
    jo ennestään hitaasti


    Juuri noin laki edellyttää eli tarpeen mukaan ohitettavan on hidastettava helpottaakseen ohitusta. Oma arveluni on, että vakionopeussäädin ei tuohon pysty omin päin.



    lawnmover:


    -mahdollisuuksien mukaan annettava tietä kun kulkee jo ennestään hitaasti


    Kyllä, juuri noin.



    lawnmover:


    -onnettomuuden estämiseksi tehtävä kaikkensa (tätä ei kysytty)


    Aivan. Päälleajo-oikeutta ei ole koskaan kenelläkään. On tietenkin täysin selvää, että kaikessa liikkumisessa ei ole ilmeistä onnettomuuden vaaraa. Tuosta syystä ei pidä ruveta ennaltaehkäisemään sellaista, jota ei ole edes tapahtumassa. Ohitettavan on annettava ohittajan esteettömästi ja ilman häirintää mennä ohitse ja lisäksi vielä ohittajalle on annettava siihen tilaa tarvittaessa.



    lawnmover:


    Kannatat ylinopeuskuljettajan etuajo-oikeutta


    En kannata mitään. Laki puhuu nopeammin kulkevista ja hitaammin kulkevista eikä sanalla mainitse onko kyseessä ylinopeus vai ei. Lue tuo niin monta kertaa, että ymmärrät. Minun oma lähtökohtani on aivan sama kuin lainkin. En ole puhunut ylinopeutta ajavista, en suosinut ketään. On vain nopeampia ja hitaampia. Hitaamman on väistettävä nopeampaa.



    Etuajo-oikeus on mielestäni yksi kamalimmista jäänteistä ja käsityksistä joita autokuskeille on kauan sitten kylvetty. Se, että joku kuvittelee, että hänellä todellakin olisi etuajo-oikeus, on aiheuttanut kovin monia ikävyyksiä. Toivottavasti tämä asia tuli nyt selväksi.

      
  • lawnmover:

    Rätkätin:
    lawnmover:
    ... rajoituksen mukaan ajava on hidas ajoneuvo sen sijaan että olisi normaalinopeutta käyttävä.

    Ja mitähän tuossa sanotaan?



    Saat minun puolestani ajatella noin ja olla kohtelias mutta mitenkäs jos olisitkin ylinopeuskuljettaja ja ajattelisit edelleen samoin? Silloin alkaisit vaatimaan edelläajavia antamaan aktiivisesti tietä sen sijaan että odottaisit turvallista ohituspaikkaa.


    Tuo kuulostaa aivan siltä kuin MINÄ vaatisin jotain. Kuinka monta kertaa se on sanottava, että minä en vaadi mitään vaan laki edellyttää hitaamman antavan tietä nopeammalle. Tuolla ei ole mitään tekemistä minun kanssani.



    Mitä tulee yleisesti tien antamiseen nopeammille, niin on ilman muuta selvää, että jos pian on tulossa ohituskaistoja tai muita ohittamiseen hyvin soveltuvia paikkoja, niin ilman muuta on oltava kaikilla osapuolilla malttia odottaa, että ehditään sinne asti. Jo kuukausia sitten puhuttaessa tästä samasta asiasta mainitsin, että ei missään tapauksessa pidä nopeammalle tietä antaessaan ruveta poukkoilemaan hätäisesti ympäriinsä. Asian voi hoitaa ja pitää hoitaa rauhallisesti panikoimatta tai liioittelematta mitenkään. Liikenteessä ei ylimalkaan missään muissakaan tilanteissa pidä ruveta kiireellä panikoimaan.

      
  • Rätkätin:

    Asian voi hoitaa ja pitää hoitaa rauhallisesti panikoimatta tai liioittelematta mitenkään.




    Samaa mieltä. Tosin bussipysäkille siirtyminen on mielestäni juuri sitä liioittelua (riippumatta siitä onko sinne pysähtyminen sallittua vai ei) ellei vedä peräkärryä 100-rajoitetulla tiellä ja näe että jonoa kertyy taakse. Silloinkin mieluummin huoltoaseman pihaan tai lepopaikalle kuin bussipysäkille.



    Kuinka monta kertaa se on sanottava, että minä en vaadi mitään vaan laki edellyttää hitaamman antavan tietä nopeammalle.




    Ei vaadi. Se vaatii että vain "Hitaasti kulkevan ajoneuvon kuljettajan" on tehtävä jotakin helpotttaakseen ohitusta. Siinä ei mainita nopeuseroista (niistä jotka syntyvät ylinopeudesta) mitään. Tulkitset nimittäin että 100 km/h (rajoitus 100) ajava on hitaasti kulkeva ajoneuvo siksi että joku muu ajaa samanaikaisesti ylinopeutta!

      
  • lawnmover:

    Kuinka monta kertaa se on sanottava, että minä en vaadi mitään vaan laki edellyttää hitaamman antavan tietä nopeammalle.


    Ei vaadi. Se vaatii että vain "Hitaasti kulkevan ajoneuvon kuljettajan" on tehtävä jotakin helpotttaakseen ohitusta.


    Mitä tarkoittaa sinun mielestäsi hitaasti?



    Jos ajamme 50km/h alueella, niin kuinka kovaa ajaa hitaasti ajava?

      
  • Rätkätin:

    Mitä tarkoittaa sinun mielestäsi hitaasti?




    Traktori, mopoauto ovat selkeitä tapauksia silloin kun rajoitus on 80 tai enemmän. Niillä on heijastava hitaan ajoneuvon varoituskolmio varoittamassa hitaudesta.



    Missään tapauksessa 80 ajava 80 rajoitusalueella ei ole hidas.

    Henkilöautoilijaa voi pitää silloin hitaasti ajavana kun ajaa ilman näkyvää syytä 80 km/h vaikka rajoitus on 100, silloin on syytä väistellä pientareelle eikä ohituskaan edes edellytä ylinopeutta.



    Kuorma-auto tai yhdistelmä 100-rajoituksella onkin jo sitten vaikeampi tapaus, mutta en lähtisi ajamaan sellaisella pientarella tai pysähtelemään vain siksi että rajoitus on ajoittain 100.

      
  • Rätkätin:

    lawnmover:
    Kuinka monta kertaa se on sanottava, että minä en vaadi mitään vaan laki edellyttää hitaamman antavan tietä nopeammalle.


    Ei vaadi. Se vaatii että vain "Hitaasti kulkevan ajoneuvon kuljettajan" on tehtävä jotakin helpotttaakseen ohitusta.

    Mitä tarkoittaa sinun mielestäsi hitaasti?

    Jos ajamme 50km/h alueella, niin kuinka kovaa ajaa hitaasti ajava?




    Ei tule heti mieleen tietä pääkaupunkiseudulla jossa kysymyksellä olisi käytännön merkitystä. Tarkoittanet pitääkö traktorin siirtyä sivuun aina kun joku tulee taakse?



    Tänään kun ajoin pimeän aikana 35 km/h (rajoitus 30) minut ohitettiin vaikka edessä oli ala-asteen koulu ja tietyömaa. En muuttanut ajolinjojani tai nopeuttani, mutta eipä poliisikaan tehnyt mitään. Olisi ollut hölmöä erikseen helpottaa ohitusta ko. tilanteessa.

      
  • lawnmover:

    Se vaatii että vain "Hitaasti kulkevan ajoneuvon kuljettajan" on tehtävä jotakin helpotttaakseen ohitusta.

    Mitä tarkoittaa sinun mielestäsi hitaasti?

    Jos ajamme 50km/h alueella, niin kuinka kovaa ajaa hitaasti ajava?


    Ei tule heti mieleen tietä pääkaupunkiseudulla jossa kysymyksellä olisi käytännön merkitystä.


    Jos ajamme 60km/h alueella, niin kuinka kovaa ajaa hitaasti ajava?

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit