Hidasteet/töyssyt tiessä

81 kommenttia
13»
  • lawnmover:

    Kyse ei ole pelkistä onnettomuuksista jotka johtuvat piittaamattomuudesta tai hosumisesta, vaan viihtyisämmästä asuinympäristöstä. Siitä että asuntokaduilla pitää päästä suojatiellä tien yli miettimättä aikooko autoilija väistää vaiko aikooko hän olla väistämättä, että voi pyöräillä ilman että autoilija ohittaa liian läheltä jne.


    Älä kirjoita läpiajokaduista asuntokatuina. Asuntokatuja voi periaatteessa pitää myös lasten leikkipaikkoina, mutta läpiajokadut eivät sellaisia tosiaankaan ole. Asuntokatujen alussa tai asuntoalueilta pois vievillä kokoojakaduilla töyssyt on periaatteessa ok, mutta jos kokoojakatu on yhtäkuin läpiajokatu sen ehdoilla on elettävä eikä suinkaan yritettävä hankalottaa liikennettä tai vaurioittaa autoja. Asuinpaikkansa voi ihminen itse valita. Maaseudulla monet omakotitalot sijaitsevat suoraan päätien varrella. Olisi kohtuutonta vaatia, että sieltä voi lapset juosta sivuilleen katsomatta tielle ja asennella töyssyjä.



    Hieman ihmettelen kun töyssyjä tulee eniten nimenomaan uusien asuinalueiden tuntumaan. Eikös ne asuinalueet voisi alusta alkaen suunnitella siten ettei töyssyjä tarvita...



    Minut ohitti äskettäin autoilija 30 km/h rajoituksella vaikka poljin pyörällä minkä jaksoin, olin kääntymässä vasemmalle.




    30km/h alueilla monessa kohtaa on ihan rauhallinen nopeus ajaa yli 40km/h. Kommentistasi huokuu asenne, ettet halunnut auton ohittavan sinua. Totta kai se ohittaa, ellet sitten ole ryhmittynyt vasemmalle. Silloin voi ohittaa oikealta. Mutta tosi on että kaikki autoilijat eivät osaa ajaa pyöräilijöiden seassa, eikä minulla ole mitään tarvetta puolustaa heitä. Vielä harvempi pyöräilijä osaa ajaa autojen seassa ja uskaltautuu sinne. Joku uskaltautuu vaikkei osaakaan.

      
  • lawnmover:

    Minut ohitti äskettäin autoilija 30 km/h rajoituksella vaikka poljin pyörällä minkä jaksoin, olin kääntymässä vasemmalle.




    Työmatkallani on pari työmaata, joiden kohdalla rajoitus on laskettu 30:een. Jos poljen pyörällä alle 50:ä, niin lähes aina joku ajaa ohi. Suureen osaan autoilijoista näillä rajoituksilla ei ole mitään vaikutusta. Ilman valvontaa tuollaiset rajoitukset ovat täysin turhia. Ehkä noihinkin paikkoihin olisi laitettava hidastetöyssyjä.

      
  • Älä kirjoita läpiajokaduista asuntokatuina.




    Esimerkkinä Mechelinkatu Helsingissä on katu jolla on valtavasti liikennettä. Siitä huolimatta se ei ole mikään valtatie, joten ajamisessa tulisi huomioida että ko. taloissa on asuttu vuosikymmeniä ennen kuin moni katua käyttävistä autoilijoista on edes syntynyt.



    Ymmärrän mitä tarkoitat, mutta se mitä yritän selittää on se ettei merkittävää ajansäästöä voi ajonopeudella saavuttaa jos ei aja myös punaisista valoista tai laiminlyö väistämisvelvollisuutta esim. suojateiden kohdalla.



    Totta kai se ohittaa, ellet sitten ole ryhmittynyt vasemmalle.




    Jep. Olin ryhmittynyt lähelle keskiviivaa. Ohitus tapahtui siten että auto oli vastaantulijoiden kaistalla x-risteyksessä* ja hän sytytti jarruvalot ohituksen päättyessä. Rajoitus on 30 km/h ja nopeus polkupyörällä suunnilleen saman verran. Noin 50 metrin päässä tästä ohituspaikasta on T-risteys, ohituksen hyöty oli siis käytännössä olematon.



    * Risteyksessä on Espoon puolella kärkikolmiot sivuteille, Helsingissä saman tien kadut ovat tasa-arvoisia. Kaupungin insinööri kertoi että kolmioita ei voi poistaa koska ihmiset luulevat että niissä on kolmiot. 50 km/h rajoitusaikana tämä oli ok, 30 km/h aikana typerää koska ohitukset risteysalueilla eivät kuulu 30 km/h alueelle.

      
  • lawnmover:

    Esimerkkinä Mechelinkatu Helsingissä on katu jolla on valtavasti liikennettä. Siitä huolimatta se ei ole mikään valtatie, joten ajamisessa tulisi huomioida että ko. taloissa on asuttu vuosikymmeniä ennen kuin moni katua käyttävistä autoilijoista on edes syntynyt.


    Mechelininkatu on lähinnä sellainen keskustan ohikulkureitti. Sinnekö töyssyt haluaisit? Missään nimessä se ei ole asuntokatu, vaikka sen varrella asuntojakin on. Onhan niitä Mannerheimintielläkin. Pienemmät poikittaiskadut voisi puolestani töyssyttää asukkaiden riesaksi.

      
  • drive:

    Sinnekö töyssyt haluaisit?




    Inhoan töyssyjä, mutta ymmärrän miksi niitä on tehty.



    Tässä keskustelussa yritän saada kerrottua että voimme käytännössä osoittaa sormella että tuon tietyn autoilijan ajotavan vuoksi saamme jokainen kärsiä verorahoilla huononnetuista teistä. Itse pyysin kaupungilta töyssyjä sen jälkeen kun koulun risteyksessä suojatien kohdalla minut ohitettiin. Koska hetki tämän ohituksen jälkeen se sama kaahariauto oli edessäni liikennevaloissa ei todistetusti ollut kyseessä hätätilanne. Hätätilanteessa ei pysähdytä liikennevaloihin, kaahatessa huvin vuoksi niin voidaan tehdä.



    Vaihtoehtona töyssyille olisi nopeusvalvonta jonka perusteella voidaan hyllyttää ajokortti tai motivoida seuraamaan nopeusmittaria, mutta sitä ei ilmeisesti poliittisista syistä uskalleta tehdä.

      
  • Minä en ainakaan saa tyydytystä siitä että voisin sormella osoittaa kenen vuoksi töyssyistä joudun kärsimään. Ettet vain itse olisi provosoinut ohitukseen ajamalla hitaasti, jotta pääsisit tuntemaan moraalista ylemmyyttä ja osoittamaan sormella?

      
  • ogvarius:

    Ainakin Oulussa ja Raumalla on niin korkeita töyssyjä,että matalille autoille satuu pohjakosketuksia ja jopa vakiospoilerit ovat vaarassa hajota.Samoin öljypohja ja pakoputki.Oulussa pysäytin keskelle ruhkaa ja kävin katsomassa voiko töyssyn yli ajaa.Kanssa-autoilijat suhtautuivat pysäykseen ymmärtäväisesti.Ramalla taas on torin kulmalla kivipaasi pystyssä äkkiä katsoen keskellä ajorataa.Sitä on sumussa ja pimeässä vaikea havaita ellei tiedä,että siihen on sellainnen istutettu.Valokuvaan sen joskus sumuisella ilmalla kun sielläpäin ajelen ja lähetän toimitukseen.Kuka muuten maksaa mahdolliset vauriot,joita nämä älyttömät esteet aiheuttavat.




    Jos töyssyt aiheuttaa autolle sellaista vahinkoa että joutuu korjaamolla käymään niin se kunta korvaa missä töyssyt sijaitsevat. Meidänkin kylällä on sellaisia töyssyjä ettei niihin uskalla edes ajaa sitä 30km/h nopeutta. Pakko hiljentää enemmän ettei mitään hajo.

      
  • meilläpäin on bussi linja jossa on 29kpl töyssyjä ja linja pituus minuuteissa 30 ja puolet noista on sellaisia että yliajo nopeus max 10 km/h.... repikää tuosta

      
  • drive:

    Minä en ainakaan saa tyydytystä siitä että voisin sormella osoittaa kenen vuoksi töyssyistä joudun kärsimään. Ettet vain itse olisi provosoinut ohitukseen ajamalla hitaasti, jotta pääsisit tuntemaan moraalista ylemmyyttä ja osoittamaan sormella?




    Ei tullut mieleenkään suhtautua asiaan siten että voisi kokea tyydytystä siitä että tiedetään että seudulla ajelee ongelmakuljettajia jotka eivät osaa hillitä itseään. Ja että juuri heidän ongelmakäyttäytymisensä vuoksi on rakennettu verorahoilla töyssyt joiden vuoksi minäkin joudun niihin hieman hidastamaan.



    Ei minulla ole syytä ajella muiden kuljettajien kiusaksi hitaasti tai nopeastikaan, minulle riittää että ajan nopeusrajoituksen mukaisesti. Onhan se selvä että jos joku kaaharihenkinen ajelee 50 km/h 30-rajoituksella että hänelle syntyy joko hidastus- tai ohitustarve.



      
  • Minua töyssyt ärsyttävät. Osaan muutenkin noudattaa rajoituksia. Töyssyistä ei voi oikeastaan syyttää muita kuin niitä, jotka eivät osaa tai eivät viitsi ajaa rauhallisesti noissa kohdin. Nehän ne hankkivat.

    Töyssyille on toki vaihtoehtona esimerkiksi se, että laitetaan nopeusnäyttöjä tien varteen ja niissä sitten näkyy selvästi ajatko ylinopeutta. Tällainen kyllä rauhoittaa liikennettä.

    Vaihtoehtona on myös kameravalvonta alhaisella puuttumiskynnyksellä. Silloin toki pitää olla liikennettä paljon. Tietääkö muuten kukaan mikä on Helsingin keskustan kameravalvonnassa puuttumiskynnys 30 km/h:n alueella? Sakkoa saa jo alle 10 km/h:n ylinopeuksista.

      
  • tj.:

    Meidänkin kylällä on sellaisia töyssyjä ettei niihin uskalla edes ajaa sitä 30km/h nopeutta. Pakko hiljentää enemmän ettei mitään hajo.

    finman:

    meilläpäin on bussi linja jossa on 29kpl töyssyjä ja linja pituus minuuteissa 30 ja puolet noista on sellaisia että yliajo nopeus max 10 km/h.... repikää tuosta


    En kyllä tunne ketään, joka töyssyistä tykkäisi. Eikä varmaan kukaan muukaan tunne. Tuskin töyssyjen haluajatkaan niitä haluavat, mutta kun muu ei tehoa. On ihan pakko olla joku konsti, jolla sen vauhdin ihan oikeasti saa pois.



    Kuitenkin ...

    Kaiken aikaa joudun ihmettelemään mitenkä kovasti hankalaa tuntuu henkisesti olevan ajaa joissain paikoissa hitaasti. Noissakin esimerkeissä 30km/h alueilla jotenkin vaan täytyisi päästä tuota 30km/h olipa tiessä koloja vaikka kiinaan asti. Töyssyjen yliajonopeudet voivat olla vaikka 3km/h max, jos se on tarpeellista eikä jopa 10km/h max. MP-kuskitkin kuorossa ulvovat, että mp:llä ei voi eikä pysty ajamaan hitaasti (eikä ne kyllä ajakaan) vaikka kortin saamisen edellytyksenä on oikein pakollisena hidasajoa. Ellei tuosta hidasajosta selviä, niin korttia ei tule. Autoporukassa on ihan samaa. Veikkaisin, että liki 90% mp-kuskeista on myöskin autokuskeja. Tuleekohan tuo hankala asenne jostain tuollaisesta. Eikös paljon vähemmällä paase, kun menee ihan oikeasti viranomaisille valittamaan tai sitten vain tyytyy ajelemaan tosi hitaasti. Pelkästä kiukuttelusta ei ole mitään hyötyä.



    Onkohan se tosiaan niin, että noissa nopeusrajoituksien ymmärtämisessä on aivan periaatteellinen moka. Jotkut todellakin luulevat, että se ilmoitettu maximinopeus olisi jokin pakollinen tavoitenopeus, jota pitää aivan väkisin saavuttaa vaikka tie loppuisi mereen. Aivan uskomatonta.

      
  • Jatketaanpa vähän töyssyistä:



    Tuli tänään autoiltua itselleni uudessa paikassa. Olivat hidastetöyssyn laittaneet kapealle yksisuuntaiselle kadulle niin, ettei sitä ollut mitään mahdollisuutta kiertää. Eipä tuossa muuta ongelmaa ollut kuin se, että oma autoni ei siitä töyssystä ilman pohjakosketusta päässyt. Pakittaakaan ei voinut, kun takana tuli autoja.



    Tuli jo ennen töyssyä katsottua, että tässä ei hyvin käy. Aika perkeleen noloa pompata töyssyn kohdalla ulos autosta ja tehdä tilannearvio moisen nyppylän ylityksestä. No, ei muuta kuin takaisin autoon, vaimo ulos viittilöimään ja hiiiitaaasti kytkimellä valuttaen taistoon liikenneriesaa vastaan. Ei auttanut lähes 0 km/h tilannenopeus, etuilmanohjain nappasi silti kiinni. S**tana.



    Ehkä pitää seuraavaksi autoksi ostaa Range Rover, jottei juutu urbaaneihin esteisiin.



    Rätkättimen mielestä tämä on ilmeisesti töyssyjen tarkoitus.



      
  • Saavuin eräänä kesäkuun yönä vuonna 2009 Vaalan keskustaan. Olin tulossa Sodankylästä ja poikkesin huvikseni vähän erikoisemmille reiteille. Vaalan kunta oli minulle ennestään täysin tuntematon.



    Vaalaan keskustaan on matkaa Oulu-Kajaani päätieltä muutama kilometri. Nopeusrajoitus on 80 km/h, ja tie on --> hyvässä kunnossa. Koska oli valoisa aamuyö ja muuta liikennettä ei ollut käytännössä lainkaan, en tietenkään tuijottanut nopeusmittaria vaan ajelin sellaista vauhtia, joka tuntui sopivalta ja mukavalta. Keskustaa lähestyttäessä tulee ensiksi vastaan taajaman merkki ja melkein heti sen jälkeen 40 km/h nopeusrajoitusmerkki. Kun tulin taajamamerkin kohdalle, en katsonut nopeusmittaria enkä aktiivisesti jarruttanut vaan annoin nopeuden laskea luonnostaan. En tullut ajateelleeksi, että --> taajamamerkki on (Goole-kartan mukaan) vain 140 metrin päässä suojatien hidastetöyssystä. En kerro enkä edes tiedä, mikä oli nopeuteni, kun ajoin suojatielle, mutta jonkinlaisen idean saa, kun miettii kuinka paljon auto ehtii hidastua 140 metrin matkalla, jos pelkästään löysää kaasua, mutta ei jarruta, ja alkunoepeus on ollut... tätäkään en kerro enkä tiedä, mutta nopeusrajoitus oli 80 kilometriä tunnissa, enkä yleensä aja alle nopeusrajoituksen ainakaan täysin tyhjällä tiellä voisana aamuyönä ideaaliolosuhteissa.



    On ihme, että auto ei särkynyt. Jysäys oli aivan hirveä. Pakoputki löi maahan ja pääni taisi osua kattoon. Pomppu aiheutti suorastaa kipua, sillä auton penkit eivät ole kovin pehmeät eivätkä paksut.



      
  • Tuli jo ennen töyssyä katsottua, että tässä ei hyvin käy. Aika perkeleen noloa pompata töyssyn kohdalla ulos autosta ja tehdä tilannearvio moisen nyppylän ylityksestä. No, ei muuta kuin takaisin autoon, vaimo ulos viittilöimään ja hiiiitaaasti kytkimellä valuttaen taistoon liikenneriesaa vastaan. Ei auttanut lähes 0 km/h tilannenopeus, etuilmanohjain nappasi silti kiinni. S**tana.


    Maasturilla voi ajaa jopa 70km/h tunnissa Espoon Olarinluoman töyssyt läpi.. Olin jurrissa joskus kauan sitten takapenkillä enkä muista kuka jätkistä ajoi mutta niin vaan mentiin että auto heilui.. :smile:

      
  • Kokeilkaa matalilla Rata/katuautoilla perässä, taitaa mennä pirssit telakalle jo ekan töyssyn jälkeen.. :kiss:

      
  • Persuuksista on tosiaan nuo töyssyt koska joutuu keskittyyn niihin ja muun liikenteen seuraaminen häiriintyy! :warning:

    Voi joku itsaria haluava jalankulkija hypätä eteen huomaamatta! :cry:

      
  • Ihan hyvin voi tavallisella henkilöautolla ajaa töyssyistä rajoituksen mukaan tai 10 yli. Sopivalla nopeudella ajaessa selvitään kahden tärähdyksen sijaan yhdellä heilahduksella. Ja jos jotain ottaa kiinni tai hajoaa rajoitusnopeudella ajaessa niin auto kaupungin rahoilla telakalle.

      
  • Rätkätin:

    Kuitenkin ...
    Kaiken aikaa joudun ihmettelemään mitenkä kovasti hankalaa tuntuu henkisesti olevan ajaa joissain paikoissa hitaasti. Noissakin esimerkeissä 30km/h alueilla jotenkin vaan täytyisi päästä tuota 30km/h olipa tiessä koloja vaikka kiinaan asti. Töyssyjen yliajonopeudet voivat olla vaikka 3km/h max, jos se on tarpeellista eikä jopa 10km/h max.
    ...
    Onkohan se tosiaan niin, että noissa nopeusrajoituksien ymmärtämisessä on aivan periaatteellinen moka. Jotkut todellakin luulevat, että se ilmoitettu maximinopeus olisi jokin pakollinen tavoitenopeus, jota pitää aivan väkisin saavuttaa vaikka tie loppuisi mereen. Aivan uskomatonta.




    Minusta ihmettelysi kohdistuu aivan epäolennaiseen seikkaan. Miksi pitäisi voida ajaa max 3 tai edes 10 km/h? Milloin se on tarpeellista?



    Jostain syystä tiessä olevat kolot paikataan pääosin nopeasti, eikä todeta sinun tapaasi vain, että voihan sitä ajaa hitaamminkin.



    Rajoituksen ei tarvitse aina olla tavoitenopeus, tuskin kukaan sellaista on edes kuvitellut. Sikäli voit aivan hyvin lopettaa tuollaisten olettamusten viljelemisen. Mutta kun tie on vähintään rajoituksen mukaiseksi mitoitettu ja sellaiseksi rakennettu, on täysin älytöntä hidastaa nopeuksia murto-osaan. Liikennevaloissakin nykyään on pääosin liikennetunnistimet eikä ketään seisoteta turhaan punaisissa valoissa. Tai sitten valot kytketään pois päältä hiljaiseen aikaan. Yhtä lailla hidasteet voisi rakentaa siten, että autoja ei niissä tarvitse särkeä eikä nopeutta pudottaa hölkkävauhtiin.

      
  • Olen tulkinnut että hidastetöyssyt on laitettu siksi että on huomattava vaara siinä paikassa. Yleensä näkyvyys on kymmeniä metrejä joka suuntaan autiolla paikalla ja rajoitus muutenkin alhainen. Mutta jokin äärimmäinen syy siis täytyy ilmeisestikin olla kun kerran on pitänyt laittaa ihan töyssyjäkin tiehen. Tuon suuren vaaran vuoksi olen tulkinnut että kannattaa pitää töötti pohjassa töyssyjä ennen ja/tai niiden yli ajaessa.



    Näin lähialueella asuvat töyssyt vaatineet änkyrät voivat tyytyväisinä kodeissaan kuulla että ovat saaneet aikaan hienon liikenneilmapiirin ja läpiajokaduillakin on nyt sitten äärettömän pahat onnettomuusluvut (kumma kun en ole koskaan sellaisia nähnyt paikoissa joihin on töyssyt laitettu) korjattu!



    Etenkin öisin, kun autoilijat ajavat läpiajoväyliä ilman että ketään mailla halmeilla, on varmaan mukava tunne lähiasukkailla kun kuulevat että autoilijat joutuvat ensin hidastamaan, sitten varoittavat muita töötillä oikein kunnolla, sitten kiihdyttävät! Ei muiden kyykyttämiselle voi laittaa hintaa, kyllä se on autojen vaurioiden/kulumisen, jarrujen kulumisen sekä hukatun bensan ja lisäsaasteiden arvoista! Etenkin näille töyssyänkyröille on tärkeätä että autoilijoita vttaa, joten olen tulkinnut että pitää kultaisen säännön mukaisesti antaa heillekin vähäsen samaa kuin toivovat minulle!



    Sehän on Suomalainen tapa: kaikkia v
    ttaa!

      
  • Putput:

    kaikkia v***ttaa!


    Ketä kaikkia?

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit