Tekniikan maailma 17/2007, Liikenteessä

2 kommenttia

Viimeisimpään Tekniikan Maailmaan 16/2007 on mielestäni päässyt pujahtamaan harvinaisen harhaanjohtavaa ja epäselvää tekstiä Liikenteessä-palstalle.

Juttu "Yli puolet laittomasti" onnistuu sotkemaan käytännössä epäselvää tilannetta Kehä I:llä entistäkin pahemmaksi kertomalla paikkaansa pitämätöntä tietoa liikennemerkeistä ja liikennesäännöistä.

Juttu väittää, että kuvassa osoitettu linja-autoille ja takseille tarkoitettu (sinänsä tarpeeton) opastemerkki velvoittaisi samaan kuin varsinainen linja-autokaistan merkki (Tieliikenneasetuksessa numero 541 a ja b).

Tekniikan Maailmakin on kyseisen tienkohdan osalta aiemmin useaan otteeseen todennut merkinnän mielettömyyden. Opastemerkki ei velvoita ketään mitenkään, mutta sotkee pahimmillaan huonosti sääntöjä osaavan kulkijan pään lopullisesti.

Aiheeton opastemerkki joutaisi poistaa. Jutun kirjoittajan vaatimaa linja-autokaistamerkkiä sen sijaan ei voi poistaa, koska sitä ei kyseiseltä paikalta löydy lainkaan.

Kuka valvoo liikennemerkkien asettajien työtä? Tarkoitus kai olisi, että merkit olisi asetettu liikenteen ohjaamisen ja sääntöjen noudattamisen suhteen järkevästi ja selkeästi. Aika monesti kuitenkin näkee esimerkiksi juuri opastemerkkejä käytettävän ikäänkuin ne olisivat määräysmerkkejä.

Ryhtiliike selkeyttämisen suuntaan olisi paikallaan.

  
  • melfstro tuosta jo aiemmin tällä palstalla kirjoittelikin. Oikeassa olette molemmat. Linja-autokaista alkaa länteen mentäessä vasta Laajalahden risteyksen jälkeen.

    Itse olen vuosia ajan tuossa nk. 'laittomasti' ja pitää todeta että ei se ole vain TM jolla nuo merkit menevät sekaisin. Mm. jotkut linja-autonkuljettajat ilmeisesti kuvittelevat kyseessä olevan linja-autokaistan (päätellen mielenosoituksellisesta valojen vilkuttelusta). Lisäksi eräskin kuljettaja tuli Perkkaalta (kolmion takaa) suoraan edelläajavani eteen keskisormi pystyssä. Hätäjarrutus pelasti tuolla kertaa. TM:n kirjoitus tuskin tulee tätä ongelmaa lieventämään.

      
  • Jos siinä on ennen risteystä laitettu ylös jotta "Turku" niin eikö se ole aika selvää että Turkuun menevät halutaan sille kaistalle!

    Itse tosin vaihdan kaistaa vasta risteyksen jälkeen, jos mahdollista. Tämä parantaa liikenteen sujuvuutta Perkkaalta tulevien osalta.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit