MILLÄ AUTOLLA KAAHATAAN?

87 kommenttia
2
  • Voi pojat. Ei se peltilehmä ominpäin siellä baanalla ylinopeutta kaahota. Ei, ei, ei - olette pahasti hakoteillä. Kyllä se on se mielipuoli siellä ratin ja selkänojan välissä, joka sitä energian tuottomäärää säätelee. Ja se on sitten aivan sama minkä autotehtaan logo sinne peräluukkuun on ripustettu.

    Eilen ohitseni kaahasi jäisellä maaseututiellä Ford Transit ja Tojotan Varis. En silti suostu ajattelemaan että ko. automerkit ovat syypäitä vaaralliseen käytökseen liikenteessä. Molemmat ohittivat muuten myös edelläni ajaneen uudenkarhean Audi A3 quattron - jonka kuljettaja noudatti asiallisesti tieliikenteeseen säädettyjä lakeja. Väisti jopa mahdollisimman lähelle penkkaa kun huomasi että transiitin kuumakallelle tulee tiukka paikka. Vastaan kun tulla pöllytti linja-auto. Tällä kertaa kaikki selvisivät säikähdyksellä.
    Ja jos olisi kolahtanut - tuskinpa kukaan vyöryttäisi syytä fordin harteille.

    Ei se liikennekäyttäytymisen vaaramomentti kiiltele logon muodossa siinä ratin keskiössä, vaan loiskuu hieman taaempana - siellä kuskin korvien välissä.

    Enpä olisi uskonut vastaavani näin turhaan ketjuun - anteeksi purkautumiseni. Kiehahti vähän.

      
  • Ei se nyt pelkästään kuskista riipu. Autolla on kiistaton vaikuksensa.

    Sama kuski voi olla kuin lauhkea lammas vanhan Golffin ratissa, ja agressiivinen ohittelija ja valojenvilkuttelija uudella audilla.

    Ja sama vielä toisinpäin. Vaikka itse ajaisit vanhaa Golffia ja uutta turboaudia samalla lailla, muut eivät suhtaudu niihin samalla lailla. Audille ei esim. ihan niin herkästi töötätä jos nukut valoissa, eikä maantiellä tasaisessa matkanteossa joudu ohitetuksi.

    [K10 muokkasi tätä viestiä 05.11.2006 klo 02:16]
      
  • Auto vaikuttaa käytökseen, se on aivan selvää. Mutta myös niinpäin, että tietynlainen persoona hankkii tietynlaisen auton, joten vaikkapa Alfa Romeolla ajava saavuttaessani minut jää harvoin sinne perään roikkumaan. Ohi mennään, vaikka tiellä olisi millainen ruuhka ja ohitteleminen turhaa.

    Pakettiautojen kohdalla voi olla niin, että monet ei ehkä tiedä niillä olevan 100 km/h ajoneuvokohtainen rajoitus. Ainakin päätellen siitä, miten moottoriteillä niillä ajetaan. Voihan se olla niinkin, että kun kyseessä on yleensä työnantajan auto, ei ajotavalla ole niin väliä.

    Tästä voisikin kääntää aiheen asialinjalle lähtemällä pohtimaan tuota ajatusta tarkemmin. Miksi ajotapaa perustellaan turvallisuudella, jos motiivina onkin polttoaineen kulutus?

      
  • Lainaus:
    05.11.2006 klo 00:19 Engineeri kirjoitti
    Enpä olisi uskonut vastaavani näin turhaan ketjuun - anteeksi purkautumiseni. Kiehahti vähän.


    En minäkään, mutta kun kerran aloitit, niin lisään vielä tämän: kaahaava, vilkkuja/ajovaloja käyttämätön, perässä roikkuva tai muuten vain ärsyttävimmin käyttäytyvä automerkki on juuri se, jolla ärsyyntynyt kansalainen salaa haluaisi ajaa.

      
  • Mitä yhteistä on kondomilla ja Bemarilla?
    Mitä eroa nillä on?
    Tuohon Bemarin tilalle jokainen voi laittaa mielestään sopivimman merkin. Itsellä ei Bemaria vastaan sinänsä mitään, ihan hyvä auto. :smile:
    Minut ohittelee moni merkki ja minä ohittelen monia merkkejä, ei mitään eroa paitsi tietenkin auton yleisyys vaikuttaa määriin. :sunglasses:

      
  • Lainaus:
    12.10.2006 klo 17:14 juster kirjoitti

    PS, jos ajaa joustavasti katsellen myös taustapeiliin, ei yleensä kenellekään ole tarvetta ohittaa oikealta.


    Jatkokysymys:
    a) Millä nopeudella edellä ajavan auton pitää kulkea ohitustilanteessa ohituskaistalla, jotta et perässä ajaessasi kokisi tämän hidastavan liikennettä? Nopeusrajoitus on 120 km/h.

    Lainsäätäjähän on tarkoittanut, että nopeusrajoituksella asetetaan suurin sallittu nopeus, joka koskee molempia kaistoja.

    Saako oikeaa kaistaa 110 km/h etenevää jonoa ohittaa nopeudella
    b1) 115 km/h
    b2) 120 km/h
    b3) 125 km/h
    ja "vetää jonoa perässään"?

      
  • TIETYSTI KAIKILLA NÄILLÄ NOPEUKSILLA SAA ! Mutta jos todellinen nopeus on 125km/h saattaa saada rikesakon, jos sattuu Orimattilan paikallispoliisin ohittamaan.

    Tärkeämpi kysymys on mielestäni se, milloin on syytä palata sille oikealle kaistalle takaisin????

    Olen joskus keskustellut LP:n kanssa (puhelimitse- en heidän autonsa takapenkillä) aiheesta. Tieliikennelaki ei määrittele yksiselitteisesti kuinka pitkään voit ohittaa- eli ajaa vasenta kaistaa moottoritiellä.

    Itse olen koittanut palata ohituksen jälkeen oikealle kaistalle vasta sitten, kun mahdolliset roiskeet eivät lennä ohitettevan tuulilasiin ja toisaalta niin, ettei itse jää sumppuun jos oikealla kaistalla on lisää hitaammin ajavia ohitettavia.(Ja takana tulee jonoa..)

    En siis suosi Formula 1- tyyppisiä ohituksia, joissa ohitettavan vasenta etunurkkaa viistetään ohittajan oikealla peräkulmalla.


    :sunglasses: :sunglasses: :sunglasses:

      
  • Olen Tapion kanssa pääasiassa samaa mieltä. Kuitenkin ensin on harkittava ohituksen mielekkyys ylimalkaan. Ei ole mitää syytä lähteä koko manööveriin, mikäli aikoo sitten jäädä siihen eteen roikkumaan. Ohituksen nopeus ei ratkaise todellista tarvetta. Ohitukseen liitty muistaakseni tiettyjä sääntöjä. Ohitus on tehtävä ripeästi turhia viivyttelemättä kuitenkaan ylittämättä sallittua nopeusrajoitusta. Jo tämä asetelma tekee ison osan ohitusten mielekkyyksistä hyvinkin kyseenalaisiksi. Ohituksen "ripeys" kuitenkaan ylittämättä sallittua nopeutta rajaa myöskin aivan mahdottoman määrän ns. turhia ohituksia pois. Todellisuushan on kuitenkin, että riski kiinnijäämisestä on oikeasti niin häviävän pieni, että lähes jokainen ohittaa käyttäen hetkellistä ylinopeutta. Jokainen itse harkitkoon mitä on tekemässä - aivan kuten ennenkin. Uskon, että poliiisi voi vaikka pysäyttää ja innostua juttelemaan vähintäänkin sellaisen kanssa, joka esim. ajaa mahdottomat matkat rinnalla ikäänkuin ohittaen "pääsemättä" kuitenkaan ohitse. Saksassahan näkee joskus rekkojen ohittelevan toisiaan aivan naurettavan pienillä nopeuseroilla - tuntuu ettei se lopu ikinä.

    Jatkuva ajaminen moottoritien vasemmalla kaistalla ilman (tai joka voidaan tulkita) ohitusaietta, on sakotettavaa. Näin kertoi poliisi itse ja tämä saattaa olla vielä kirjallisena minulla tallessa. Tästä puhuttiinkin jossain aiemmassa yhteydessä täällä ja laitoin LP:n nettiosoitteenkin tänne jonnekin. Suotta näitä kaikkia juttuja täällä keskenämme veivaamme - yhtä hyvin voi kysyä poliisilta suoraan, että miten he asioihin suhtautuvat. Olen kokeillut monesti ja toimii hyvin. Kas tässä osoite http://www.intermin.fi/poliisi/lp/home.nsf/feedback?openform&fin
    He vastailevat ihan asiallisesti - tietenkin.


    [Rätkätin muokkasi tätä viestiä 07.11.2006 klo 16:47]
      
  • Lainaus:
    19.10.2006 klo 10:03 Kumppani kirjoitti

    Täällähän ei hirvittävät lumimyräkätkään välttämättä pudota nopeuksia! Jos rajoitus sanoo vaikka 120 km/h, niin sitä pitää sitten mennä.

    Sitten ihmetellään miksi kävi kuten surullisenkuuluisassa ketjukolarissa Lahden motarilla taannoin...


    Aika harvoin on hirveitä lumimyräköitä sellaisena aikana, jolloin saa ajaa 120:tä. Mainitsemasi surullisenkuuluisa ketjukolarikin tapahtui 100:n rajoitusaikana.

      
  • TV2 brittiohjelmassa Raivopäät ratissaläskineekeritäti sai ajaa omaansa voimakkaammalla autolla ja innostui voimasta ajamaan tavallistakin hurjemmin. Karkea epätieteellinen johtopäätelmä tästä on , että voimakas auto houkuttelee hurjasteluun . Moottoritiellä ylinopeutta ajaminen on vaarallisen ajon jäävuoren huippu. Todelliset vaarat syntyvät vääristä tilannenopeuksista, joihin houkuttelee ylisuuri voima. Suomalaisessa liikenteessä tulisi toimeen vähemmälläkin voimalla ( ja rahalla ).
    Samainen neekeri ehti tissiensä kehumisen lomassa paljastamaan myös sen, että hän purkaa liikenteessä aggressioitaan. Tämä saattaa olla yleistä Suomessakin. Miten saisimme purettua aggressiomme vaarattomasti?

      
  • Papat löytäny taas aiheen nillittää. Kutkuttaa oikeen katsella näiden edellämainittujen farmariautoilijoiden naamoja kun unolla roikkuu perässä ja seuraavissa valoissa vilauttaa takalyhtyjä :sunglasses: :sunglasses: :sunglasses: Valitettavasti tätä voi harrastaa vain kesäisin :grin:

      


  • Kun vaihdoin Skodaan, niin tuli huomattua että paljon useammin minut halutaan ohitaa kuin ennen Volvo XC70:sellä. Siis nopeus sama, mutta auto vaihtui ja ohittajia ihan toinen määrä kuin ennen. Skoda on vaan pakko ohittaa :wink:




    Itse taas huomasin kun vaihdoin peugeotista Volvo V70 t5:een kaikki haluavat lähteä kisailemaan. Itse en harrasta autourheilua, kuin kotisohvalta löhöilemällä. Ei sillä etteikö mieleni joskus tekisi mieli polkaista vähän kaasua ja näyttää et täältäkin löytyy, mut taustapeiliin vilkaisu ja nään oman 1-vuotiian naperon hymyilemässä niin menohalut loppuu siihen. Tehdään suomesta turvallinen paikka autoilla, ei ne Mäkisetkään oppinu rallia ajaa maanteillä muiden seassa.
      
  • Väliäkö hällä , millä autolla kaahataan. Useimmilla autoilla pystyy kaahaamaan. Riippuneen kuskista miten ajetaan. Kaahaamista voi olla alhaisessakin vauhdissa.

      
  • Oma havaintoni: BMW

    Ei taida tämä vitsi lopulta ollakaan niin vitsi...

    "Mitä yhteistä on kondomilla ja BMW:llä?
    -Molemmissa on k*rpä sisällä!" :grin:

      
  • Mutta toisessa seisoo ja toisessa istuu? :smile:

      
  • Ainahan voi keksiä erilaisia syitä miksi pääsee haukkumaan eri automerkkejä, tässä on yksi. Harvinaisen typerä tapa vain! Oli automerkki sitten mikä tahansa niin syypää ylinopeuteen tai muuhun vastaavaan hölmöilyyn liikenteessä löytyy kuljettajan penkin ja rarin takaa!

    Melko yleinen käsitys on että jos ajaa mukamas hienommalla tai kalliimmalla autolla on pakko mennä halvemmasta ohi. Joidenkin kohdalla saattaa olla näinkin mutta..

    Samalla tavall löytyy niiden halpojen "räppänöiden" ratista kuski jonka on pakko päästä uudemmasta autosta ohitse.

    Tästä ei pääse yli eikä ympäri, samanlaisia K...päitä löytyy merkin kuin merkin takaa!

      
  • Niinpä! Ei oteta turhan vakavasti? :smile:

      
  • Minulla on sama tilanne kuin mms:llä. Minua kyllä helpottaa kun kalusto on pientä riisikuppia jolla ei paljon kouluteta. Mutta ikinä ei Alfat eikä Porschet ole ohitelleet. Vastakin 911 tuli rajoitusten mukaan perässä. Ehkä niillä ei ole tarvetta näyttämiseen. :smile: Toinen ääripää on kolmesataa sarjan BMW: Varmaan niillä pitäisi olla suurempi "edelleen on kyse autoista" Mutta isäpapan rahat ei siihen riittäneet.

      
  • Lainaus:
    22.11.2006 klo 17:52 nuori liikennöitsijä kirjoitti

    Itse taas huomasin kun vaihdoin peugeotista Volvo V70 t5:een kaikki haluavat lähteä kisailemaan. Itse en harrasta autourheilua, kuin kotisohvalta löhöilemällä. Ei sillä etteikö mieleni joskus tekisi mieli polkaista vähän kaasua ja näyttää et täältäkin löytyy, mut taustapeiliin vilkaisu ja nään oman 1-vuotiian naperon hymyilemässä niin menohalut loppuu siihen. Tehdään suomesta turvallinen paikka autoilla, ei ne Mäkisetkään oppinu rallia ajaa maanteillä muiden seassa.


    vaihdoin peugeotista Volvo V70 t5:een = en harrasta autourheilua
    polkaista vähän kaasua ja näyttää et täältäkin löytyy > Volvo V70 t5
    :ashamed:

    Olen huomannut että riippuu jopa BMW:n mallista että rupeaako joka toinen Volvokuski yrittämään. Kun oli 3-sarjan malli jossa vain yksi putki ja mallin alku oli 318i, niin alkoi kova kisaaminen. Harmi niille muutamille joiden haasteeseen jaksoin vastata että mallin lopussa oli vielä s-kirjain joka sekin riitti niitä proomuja vastaan. Ja tilanne paheni kun nosti kattoluukun siihen takareuna-auki asentoon, jostain käsittämättömästä syystä se nosti kisaajien määrää entisestään. Kun ajoin eri Bemuilla jossa on kaksi putkea eikä mallimerkintää, ei juuri kukaan tullut haastamaan paitsi se p****leen Alpina-kuski ¤#%^!

      
  • Lainaus:
    09.11.2006 klo 12:01 citroen5 kirjoitti
    Karkea epätieteellinen johtopäätelmä tästä on , että voimakas auto houkuttelee hurjasteluun . Moottoritiellä ylinopeutta ajaminen on vaarallisen ajon jäävuoren huippu. Todelliset vaarat syntyvät vääristä tilannenopeuksista, joihin houkuttelee ylisuuri voima. Suomalaisessa liikenteessä tulisi toimeen vähemmälläkin voimalla ( ja rahalla ).


    No ei se kylläkään ole voima mikä kulkupuolen ratkaisee, eikös se ole teho-painosuhde? Se on lähes poikkeuksetta vanhoissa autoissa uusia selkeästi parempi, eikä ajofiilistä ole mitkään turhat elektroniikat rajoittelemassa . Vanhoissa usein painoa noin 1000 kg ja hevosia 90-120. Teho/painosuhteeksi tulee siis 0,09-0,12 hv/ kg. Nykyiset autot painavat järestään 1400-1500 kg. Pitää siis olla tehoa vähintään 160 - 170 hv että kulkee edes samanverran kuin vanhat sataheppaiset 1.8 - 2 litraiset.

    Esim. itselläni oli 80-luvulla 205 Peugeot, se on edelleen käytännössä räväkin auto mitä minulla on ollut. Ei näistä nykyisistä 1400 kg+ rohjoista ole isollakaan koneella mihinkään kulkemaan, luulette vaan. Vasta moottoritiellä niihin saa vähän vauhtia. Nykyinen kaahausautoksi mainittu 3-Bemarikaan ei taida useimmilla konevaihtoehdoilla edes pärjätä vanhoille 900 kg ranskiksille kuin vasta yli satasen vauhdeissa... :grin: :sunglasses:

      
  • Tässä keskustelussa oli alunperin puhe automerkeistä jotka me yleensä näemme tuolla liikenteessä ajelevan ylinopeuksia.. On pakko antaa hieman palautetta ERÄILLE vastanneille!!

    Kumpi liikenteessä on suurempi IDIOOTTI?? Se kuka nyt sattuu ajamaan vastoin ylinopeusrajoituksia? vai se kuka on niin lapsellinen pelle että ottaa jokaisen ohituspaikkaa odottavan tai ohittajan jonkinlaisena HAASTEENA? Itseäni naurattaa nämä tyypit jotka kehuvat että milloin mikäkin auto ei pääse heidän omasta autostaa ohitse kun alkavat "kisailemaan"? Onkohan tullut mieleen ettei kaikki ohittajat ole samanlaisia idiootteja vaan yksinkertaisesti haluavat vain kirjaimellisesti OHITTAA ja jatkaa matkaansa?

    Täällä on ilmeisesti liikaa pelattu jotain NEED FOR SPEED peliä jos jokainen perässä ajava otetaan haastajana joka haluaa taistella autojen kiihtyvyydestä ja nopeudesta.

    Ja muutenkin on melko typerää ajatella että mikä auto kulkee mitenkin.. itse olen omistanut useita gti-autoja sekä kaikinpuolin tehokkaita autoja mutta tarkoitus on niillä ollut jokin ihan muu kuin se että ON PAKKO PÄÄSTÄ MOTARILLA BEMAREISTA OHI.

    Ja mietitäänpä sitä missä syyllistytään vakavempaan liikennerikkomukseen ja liikenteen vaarantamiseen.. siinä että auto ohittaa toisen auton nopeuden ollessa yli rajoitusten? tai jos vaihtoehtona on se että kun auto on ohittamassa toista autoa, ohitettava auto alkaa "kisailemaan" eikä anna ohittajalle mahdollisuutta päästä ohitse? ehkä meistä jokainen tietää kumpi on vaarallisempaa leikkiä.. Sellaisille leikille on omat paikkansa, suljetut alueet jossa on mahdollisuus ottaa autosta ja miehestä mittaa, ajakaa rallia! :smile:

      
  • Jos toinen haluaa ohi ja sen vilkulla näyttää niin ohi se on päästettävä ja mielellään vielä tarvittaessa avustettava! :sunglasses:
    Jos tuo jotain kakaraa kyrsii niin ohittaa sitten vuorostaan mutta turvallisesti homma on hoidettava! :innocent:

      
  • Lainaus:
    11.12.2006 klo 11:49 Jan79 kirjoitti
    Onkohan tullut mieleen ettei kaikki ohittajat ole samanlaisia idiootteja vaan yksinkertaisesti haluavat vain kirjaimellisesti OHITTAA ja jatkaa matkaansa?


    Miksi ihmeessä suomalaiselle nimen omaan ohittaminen tai ohitetuksi tuleminen on jokin juttu? Mitataanko sillä ihmisarvoa - vai mistä siinä on kyse?

      
  • Lainaus:
    12.12.2006 klo 07:06 Rätkätin kirjoitti
    Lainaus:
    11.12.2006 klo 11:49 Jan79 kirjoitti
    Onkohan tullut mieleen ettei kaikki ohittajat ole samanlaisia idiootteja vaan yksinkertaisesti haluavat vain kirjaimellisesti OHITTAA ja jatkaa matkaansa?

    Miksi ihmeessä suomalaiselle nimen omaan ohittaminen tai ohitetuksi tuleminen on jokin juttu? Mitataanko sillä ihmisarvoa - vai mistä siinä on kyse?


    Kyllä se varmasti liittyy ihmisarvoon jos sinä ajat 80:n nopeusalueella vaikka 60:ä minä todennäköisesti saatan mennä ohitsesi jos nyt yhtään on kiire katsomaan vaikka salattuja elämiä :open_mouth:

      
  • Lainaus:
    12.12.2006 klo 11:00 Jan79 kirjoitti
    Lainaus:
    12.12.2006 klo 07:06 Rätkätin kirjoitti
    Lainaus:
    11.12.2006 klo 11:49 Jan79 kirjoitti
    Onkohan tullut mieleen ettei kaikki ohittajat ole samanlaisia idiootteja vaan yksinkertaisesti haluavat vain kirjaimellisesti OHITTAA ja jatkaa matkaansa?


    Miksi ihmeessä suomalaiselle nimen omaan ohittaminen tai ohitetuksi tuleminen on jokin juttu? Mitataanko sillä ihmisarvoa - vai mistä siinä on kyse?


    Kyllä se varmasti liittyy ihmisarvoon jos sinä ajat 80:n nopeusalueella vaikka 60:ä minä todennäköisesti saatan mennä ohitsesi...


    Olin moottoripyöräilemässä viime sunnuntaina puolen päivän aikoihin, kun aurinkokin paisteli välillä. Ajelin irtohiekankin vuoksi maltillisesti rajoitusten mukaan, mutta mp:n näkeminen on ilmeisesti haaste joillekin ... aivan selvästi joidenkin oli vain päästävä ohitse .. selvää kisaanhaastamista en tällä kerralla huomannut, mutta aika yleistä sekin on. Ihme väkeä .. joskus se on melko huvittavaa, mutta joskus hieman "vaarallistakin" .. se automiesten temppuileminen .. kesällä sitä ei niin huomaa, mutta nyt kun tulee ajeltua mp:llä harvemmin, niin se pistää silmään myös herkemmin. Näitä tulee siinä ajellessa keskivertoa enemmän tarkkailtua, kun mp:llä ennakointi täytyisi olla pari pykälää paremmin hallussa, jos meinaa välttyä turhilta hässäköiltä. Valta osa meistä autoilijoista on ihan OK, mutta kyllä sekaan mahtuu kaikenlaista koheltajaa ja minä-minä-tyyppiä. Ihan kivaa oli ajella mp:lläkin vaihteeksi ja ajokausi senkun jatkuu ... Kun provosoidaan, niin ei pidä provosoitua .. tuo olisi hyvä pitää mielessä vaikka ajaisi leikkuupuimurilla.

      
  • JOs aletaan keskustelemaan temppuilemisesta ja koheltamisesta ja vieläpä järjettömästä kaahaamisesta niin sitähän osa moottoripyöriä edustaa.. :no_mouth: Tiedän että vähemmistö kaaharit pilaavat kaikkien mp:n maineen mutta niinhän on myös autojen kohdalla, eikö? :innocent:

      
  • minunkin havaintoni BMW. harvemmin tosin joku tosi kallis ja uusi vaan todella usein sellanen joka kultapojun pakollinen 90-luvun alun 325 tai 525.

    kuskina useimmiten ''mies'', 15-vuotiaan tasolle jäänyt 18-30 itsetuntovammainen mulkunjatkeen omistaja.

    ps. siitä vain hernepussit nenään, kysyttiin asiaa ja minä vastasin oman havaintoni. enkä ole yksinäni tämän mielipiteen kanssa... :sunglasses:

    ps. pyörät ovat omassa luokassaan, mutta tässä kysyttiin autoista ja onneksi he tappavat yleensä vain itsensä, eikä esim. lastasi.

      
  • Oli poika kuskina sunnuntaina, tosin olin pelkääjänä selvinpäin, mutta aika usea ohitti kun poika ajoi rajoituksen mukaan! :innocent:
    Ajaa rajoituksen mukaan koska itse olen opettanut ajaan opetusluvalla ja kieltänyt kaahaamisen! :smile:
    Tosin varmaan moni auto tuli perässä rajoituksen mukaan mutta ne ei kiinnittänyt huomiota! :sunglasses:

      
  • Kevyesti edelle viitaten, mä olen alkanu boikotoimaan täysin muutenkin vähäisesti harrastamaani autokouluauton ohittelua. Tietysti jos tilaa on ja mennään 20 km/h alle rajotusten ni sitte järjen mukaan... Ja kun eilenkin sain katsella turvavälin päästä ku 80- 90-luvun vaihteen transit änkes väkisin vain hieman alle rajoituksen ajavan kouluauton ohi n. 200 metriä ennen kuin 50 rajotus putos 40:iin ni muistin miks en halua nolata itteeni vääntämällä väkisin sen kolmioauton ohi paikassa ku paikassa. Toisaalta olen ehkä epäisänmaallinen, kolmioauton ohittelu kai on kansallislajeja..? Ja vielä epäselvyyksien välttämiseksi; en ole autokouluoppilas (enään vuosiin) enkä opettaja ko laitoksessa (koskaan).

      
  • on tosiaan noloja noi kouluautoille ''pätijät''. samankaltaisia älyttömiä tempauksia näkee tämän tästä, ihan ilman että on mikään kouluauto kyseessä. ja vaikka siinä edessä ei edes mitenkään ''madeltaisi''.
    taatusti monesti syynä on vain että vituttaa naapurin (kalliimpi?)auto, ja pitää päteä siinä sitten... :ashamed: no ehkä siitä saa kaahari hyvän mielen...

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit