Epäselvät liikennetilanteet

4 kommenttia

Joskus aina törmää liikennejärjestelyihin, jotka saavat sormen suuhun. Jopa ns. asiantuntijan. Esitän tässä yhden pyörällä kokemani tilanteen. Piirsin kuvaan punaisella ajolinjan, jota käytän pyörällä vasemmalta oikealle ajaessa. Kerran vierelle sattui valoissa poliisi, eikä hän oikein pitänyt siitä, missä pyörällä olin. No ei siinä sen kummempaa, matka kuitenkin jatkui.



image



Miten mielestänne pyörällä pitäisi ajaa tuossa tilanteessa? Sovitaan, että taluttaminen ei ole vaihtoehto, koska ajoneuvoa on voitava liikuttaa ajamalla. Tilapäisestihän polkupyörällä saa pyörätiestä huolimatta ajaa ajoradalla, jos se liikenneturvallisuuden vuoksi on perusteluta. Jos ajaisin risteävän tien yli suojatietä pitkin ja sen jälkeen jatkaisin ajoa tien reunassa, liittymistilanne tien reunaan olisi vaarallinen. Mieluummin siirryn ajoradalle ennen risteystä. Väistämisvelvollinen olen luonnollisesti siinäkin siirtymässä, mutta sen siirtymän voi tehdä sopivassa välissä ja vältän ylimääräisen pysähtymisen.



Ajoradalla pyöräillessä voi käyttää joko tien oikeaa reunaa, tai ryhmittyä kaistojen mukaisesti. Itse menen keskimmäiselle kaistalle, koska reunimmaisella on kääntyvien valot, eikä olisi kiva olla siinä reunassa kääntyvien autojen tukkeena.



Laki ei myöskään ihan yksiselitteisesti sano, saako tuossa suojatiellä pyöräillä. Puhutaan että pyörätien jatkeella saa, mutta ei sanota, onko pyörätien jatke sellainen sellainen suojatie, joka jatkuu pyörätienä suojatien molemmin puolin, vai vain toisella.

  
  • Mielestäni pitää käyttää kevyen liikenteen väylää koska sellainen on sekä suojatietä risteyksen ylitykseen koska sellainen on! :warning:

    Autot ei välttämättä kerkiä väistään jos puikahdat kevyen liikenteen väylältä ajoradalle! :wave:

      
  • Ei tuossa ole mitään epäselvää.

    Jos aiot jatkaa matkaasi suoraan, sinun on talutettava pyöräsi suojatietä risteävän tien yli ja jatkettava matkaasi ajamalla pientareella, tai ajoradan oikeassa reunassa.

    Et voi sanoa, ettei taluttaminen ole vaihtoehto. Se on vaihtoehto ja tässä tapauksessa ainoa vaihtoehto, jos pysytään lain puitteissa.

      
  • http://maps.google.fi/maps?f=q&source=s_q&hl=fi&geocode=&q=hakam%C3%A4entie&sll=60.229623,24.995415&sspn=0.012806,0.039697&ie=UTF8&hq=&hnear=Hakam%C3%A4entie,+Helsinki&ll=60.207192,24.939523&spn=0.003204,0.009924&t=h&z=17&layer=c&cbll=60.207377,24.940011&panoid=mAMDfvAbAUhgk4LdJhXEvA&cbp=12,69.64,,0,-3.36



    Hakamäentie (helsinki):

    Eikös tuossa saa käyttää ryhmittymiseen oikeanpuolimmaista kaistaa kun siinä on yläpuoliset opasteet? Jos se olisi pelkästään bussi/taxi - kaista niin silloin ei kait saisi edes lukea "keskusta" opasteena.



    Ymmärrän kyllä mitä tällä "taxi" ja bussi merkeillä on haluttu hakea, mutta kysymys on lähinnä miten tuo menee lakiteknisesti

      
  • Style66:

    Hakamäentie (helsinki):
    Eikös tuossa saa käyttää ryhmittymiseen oikeanpuolimmaista kaistaa kun siinä on yläpuoliset opasteet? Jos se olisi pelkästään bussi/taxi - kaista niin silloin ei kait saisi edes lukea "keskusta" opasteena.


    Ei kun tämän kohdan saa vielä tavallisella henkilöautolla ohittaa oikeanpuolimmaista kaistaa. Opastus siitä, että edempänä tulee vastaan tiettynä aikana bussi(+taxi) -kaista on jo näkyvissä, eli siitä kannattaa ottaa vinkki ja ryhtyä suunnittelemaan kaistanvaihtoa vasemmalle.



    Keskustaan pyrkivä henkilöautoilija joutuu/saa mainittuna aikana siirtyä takaisin keskustaan kääntyvälle kaistalle vasta viimeistä edellisen risteyksen jälkeen, kun bussikaista loppuu.



    EDIT: Korjaus: Tässä tapauksessa tiensuunnittelija on varmaan järkevästi sallinut oikealle keskustaan kääntymistä varten ryhmittymisen jopa vähän ennen edellistä risteystä. (Itsekin ehkä siellä olleena kuin tikku *askassa.)

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit