Ohittamisen taito

40 kommenttia
2»
  • Lainaus:
    03.02.2007 klo 18:59 Herbert kirjoitti

    Tosimies ohittaa vaikka 32 hv:n Fiiatilla. Pitää vain osata katsoa tarkoituksenmukainen paikka. Jos sellaista ei ole, ei ohiteta. Useimmilla riittää itsesuojeluvaisto silloin. Jos ja kun yleensä tehoa on vähän tuota enemmän, ohittaminen tulee oikeasti monille paljon vaikeammaksi päätellen siitä, millaisia suorituksia maanteillä näkee. Juuri tuo purkuriin liimautuminen ennen ohitusta on yleistä, koska ohittaminen siitäkin on mahdollista. Eli täysin väärällä tekniikallakin ohitus saattaa onnistua. Yleensä vain valtavalla riskillä eli siis tuurilla ja monesti myös ilman harkintaa todellisesta tarpeesta ohittaa.

    Tuosta kierrosjutusta olen eri mieltä. Ensin sanot, että pitää olla oikeat kierrokset ja heti perään annat ymmärtää, että ne saa mennä vähän punaiselle.

    Ehkä kone ei heti hajoa, mutta tuskin suorituskykykään siitä paranee eli mitään etua ei sillä saavuteta. Joissain autoissa on kierrosluvun rajoitin. Jos se alkaa toimia, on tavoiteltu etu menetetty tehokkaasti. Sitäpaitsi, jos autosta pitää ottaa ohituksessa kaikki irti, on kyseessä epäonnistunut ohitus. Aina pitää jättää reserviä. Jos reservi tarvitaan, ei homma ole mennyt suunnitelmien mukaan. Tai sitten suunnitelma ei ole ollut viisas.

    tietenkään siellä punaisella kierrosten käyminen ei ole paras juttu suorituskyvyn kannalta mutta jos se siellä punaisella täyskiihdytyksen/vedätyksen yhteydessä käy, niin ei se mielestäni niin paha juttu ole, kuin jos ''pelkäisit'' nuita isoja kierroslukuja ja jättäisit käyttämättä parhaan tehon.

    pointtini oli ettei lähdetä siihen ohitukseen yhtä pykälää isommalla vaihteella kuin olisi järkevää. ja kierrokset koneessa kaukana siitä ideaalista, silloinhan ei pienitehoisella autolla tapahdu juuri mitään. tätä olen nähnyt tapahtuvan joidenkin ohittajien toimesta.
    joissain autoissa paras suorituskyky pitää kaivaa sieltä yläkierroksilta, läheltä punaista. toisissa siitä ei ole mitään hyötyä. eikö vain?

  • Lainaus:
    03.02.2007 klo 18:59 Herbert kirjoitti

    ...Sitäpaitsi, jos autosta pitää ottaa ohituksessa kaikki irti, on kyseessä epäonnistunut ohitus. Aina pitää jättää reserviä. Jos reservi tarvitaan, ei homma ole mennyt suunnitelmien mukaan. Tai sitten suunnitelma ei ole ollut viisas.

    tosta voi olla montaa mieltä. itse teen lukuisia ihan fiksuja ohituksia joissa en vaaranna ketään, mutta käytän kaiken arsenaalini koneesta käyttäen korkeita kierroksia ( koska kone on sen tyyppinen että paras suorituskyky löytyy sieltä), monet noista ohituksista olisivat kuitenkin riskialttiita jos lähtisin ohituksiin nelosella kolmosen sijasta tai vitosella nelosen sijasta, tai vaihtaisin aivan liian aikaisin isommalle ''peläten'' korkeita kierroksia.

  • Mitä teet, jos ohituksen aikana huomaatkin vastaantulijan lähestyvän ylinopeudella odotettua nopeammin tai putkahtavan esiin katveesta, jota et ole huomannut?

    Minä en lähde ohitukseen, joka vaatii kolmosen käyttöä. Siis maantienopeuksissa.

    Paljonko sinulla on nopeutta ohituksen loppuvaiheessa, johon lähdet kaasu pohjassa kolmosella?

    [Herbert muokkasi tätä viestiä 03.02.2007 klo 22:09]
      
  • Jos huomaan että ohitus uhkaa mennä pitkäksi niin polkaisen jarrua ja palaan takaisin oikealle kaistalle, helppoa kuin heinänteko? :sunglasses:

  • [quote title="03.02.2007 klo 22:08 Herbert kirjoitti"]

    Mitä teet, jos ohituksen aikana huomaatkin vastaantulijan lähestyvän ylinopeudella odotettua nopeammin tai putkahtavan esiin katveesta, jota et ole huomannut?

    -hidastan ja palaan kaistalleni niinkuin tuollaisessa kuuluukin. en ainakaan ''ota käyttöön mitään säästämiäni ''pelivaroja'' ja yritä ehtiä ensin, hullua! tuosta kertomastani suorituskyvyn maksimoinnista johtuen viivyn siellä toisella kaistalla vähemmän aikaa. enkä aloita koko ohitusta jos tiedän siihen menevän liian paljon aikaa

    Minä en lähde ohitukseen, joka vaatii kolmosen käyttöä. Siis maantienopeuksissa.

    Paljonko sinulla on nopeutta ohituksen loppuvaiheessa, johon lähdet kaasu pohjassa kolmosella?

    -sen verran kun tarvitsee turvalliseen ohittamiseen. esim. jos lähden ohittamaan 80 alueella ajavaa autoa, se hoituu minun autolla kolmosella ripeämmin kuin nelosella tai vitosella. en kannata mitään kaahailua tai ylinopeuksia mutta silloin kun ohitan, minua kiinnostaa vain mahdollisimman pieni vietetty aika vastaantulijan kaistalla. ja ylipäätään en lähde ohituksiin jolla ei ole perusteita enkä ohittele väkisin. en koe olevani mikään suuri roisto jos nopeus vähän ylittää rajoituksen ohittaessa
    :sunglasses:

  • petos: "-hidastan ja palaan kaistalleni niinkuin tuollaisessa kuuluukin. en ainakaan ''ota käyttöön mitään säästämiäni ''pelivaroja'' ja yritä ehtiä ensin, hullua!"

    Minusta vielä hullumpaa on itsevarmasti etukäteen kirjoituspöydän ääressä tietää, mitä pitää tehdä. Muuttujien vaikutuksien huomioimisen tuloksena erilaisia tilanteita on tasan ääretön määrä. Minun aivokapasiteettini ei riitä niiden kaikkien käsittelyyn etukäteen. Jos vaikka olet päässyt jo rekan keulan tasalle, ei jarruttaminen varmaankaan tunnu turvalliselta varsinkaan, jos joku vielä hullumpi päättää ohittaa perässäsi.

    Kummallista muuten on, että tehokkaita autoja perustellaan ohittamisen turvallisuudella. Sinun mielestäsi asialla ei kuitenkaan ole merkitystä, vaikka kuitenkin korostat nopean ohittamisen merkitystä. Miten asia oikein on?

    "enkä aloita koko ohitusta jos tiedän siihen menevän liian paljon aikaa"

    Tuleeko onnettomuus sittenkin kello kaulassa vai mistä johtuu kaikki ohituskolarit?

    "en kannata mitään kaahailua tai ylinopeuksia mutta silloin kun ohitan, minua kiinnostaa vain mahdollisimman pieni vietetty aika vastaantulijan kaistalla. ja ylipäätään en lähde ohituksiin jolla ei ole perusteita enkä ohittele väkisin. en koe olevani mikään suuri roisto jos nopeus vähän ylittää rajoituksen ohittaessa"

    No jos lähtee ohittamaan kolmosella kaasu pohjassa, ei loppunopeus ole varmaankaan 80 rajoitusalueella vähäinen ylinopeus ainakaan rekan tai useamman henkilöauton ohituksessa, tuskin edes yhden henkilöauton jälkeen. Todennäköisesti viimeistään pidemmässä ohituksessa pitää jo vaihtaa neloselle kesken ohituksen, silloin nopeutta on noin 120-130 km/h. Oletuksena siis tyypillinen ohitus, jossa ohitettava ajaa noin 80 km/h. Itsekin ajan yleensä ohitustilanteissa ylinopeutta, mutta ehkä enimmillään noin 20 km/h. Silloin ohitus on kyllä tehty isommalla vaihteella ja alkuvauhtia käyttäen. Puskurista aloitettu ohitus vaatiikin täyden tehon käyttämistä ja kovia nopeuksia, jos aikoo onnistua.

    Minua puolestaan kiinnostaa vastaantulijan kaistalla vietetyn ajan lisäksi se, millaisella kiihdytyksellä ja nopeudella ohitus on mahdollista. Siksi en lähde ohittamaan, jos tiedän siihen tarvittavan kaiken suorituskyvyn autostani (141 hv/1400 kg). Minusta se on väkisin ohittamista. Mutta tästä ei vain kannata kinata, koska ilmeisesti minun mielestäni riskiohitus on sinulle ihan normaali tilanne, jota et pidä kaahailuna. Asiaahan ei voi millään absoluuttisella mittarilla mitata. Ferrarilla ajavalla olisi meidän lisäksi varmaan vielä oma näkemyksensä asiasta.

    [Herbert muokkasi tätä viestiä 04.02.2007 klo 12:01]
      
  • [quote title="04.02.2007 klo 11:58 Herbert kirjoitti"]

    Minusta vielä hullumpaa on itsevarmasti etukäteen kirjoituspöydän ääressä tietää, mitä pitää tehdä. Muuttujien vaikutuksien huomioimisen tuloksena erilaisia tilanteita on tasan ääretön määrä. Minun aivokapasiteettini ei riitä niiden kaikkien käsittelyyn etukäteen. Jos vaikka olet päässyt jo rekan keulan tasalle, ei jarruttaminen varmaankaan tunnu turvalliselta varsinkaan, jos joku vielä hullumpi päättää ohittaa perässäsi.

    -ei tietenkään, mutta jos ajatellaan että lähdet ohittamaan rekkaa ja sulla on ''unelma suora'' edessä jne. kaikki asiat natsaa, ja tiedät mikä matka riittää autollasi ohi pääsemiseen, ei pitäisi tulla edes tilannetta jossa joudut jarruttamaan rekan keulan kohdalla. jos pienikin epäilys on, en lähde edes yrittämään. jos pelkää että kesken ohituksen jostain saattaa ilmestyä yhtäkkiä joku vastaantulija joka lähestyy 250km/h tai jotain muuta yllättävää joka on erittäin epätodennäköistä, ei kannata varmaa ohittaa ollenkaan. joka ohitushan on jonkinasteinen riski.
    minä en voi kuvitella tilannetta jossa ohitan jotain rekkaa jollain 3/4 osan käytetyllä teholla ja sitten huomata vastaantulijan josta sitten aloitan ''uhkapelin'' ottamalla sen 1/4 käyttöön ja jännään ehdinkö ennen sitä.

    mutta ei kai tästä kannata kinata, kunnioitan sinun tapaasi ohittaa jos/kun se on turvallista, ja käytän omaa tapaani koska vaaratilanteita ei ole tullut, mitä tulee tuohon ehtimiseen.

    Kummallista muuten on, että tehokkaita autoja perustellaan ohittamisen turvallisuudella. Sinun mielestäsi asialla ei kuitenkaan ole merkitystä, vaikka kuitenkin korostat nopean ohittamisen merkitystä. Miten asia oikein on?

    Tuleeko onnettomuus sittenkin kello kaulassa vai mistä johtuu kaikki ohituskolarit?

    -tottakai on merkitystä kauan siellä vastaantulevan kaistalla vietetään, vai onko se jonkun mielestä ihan sama?
    kyllähän ripeästi liikahtavalla autolla voi ohittaa paljon helpommin kuin ''sellaisella jolla ei tapahdu mitään''.
    alunperin vain kommentoin tuota joittenkin kuskien ''hidasta ohittamista joka johtuu liian isosta vaihteesta'', ja kerroin omasta tavastani ohittaa ja käyttää vaihteita jne. olen myös koko ajan teroittanut että en ohita jos on pienikin epäilys ettenkö ehtisi.

    No jos lähtee ohittamaan kolmosella kaasu pohjassa, ei loppunopeus ole varmaankaan 80 rajoitusalueella vähäinen ylinopeus ainakaan rekan tai useamman henkilöauton ohituksessa, tuskin edes yhden henkilöauton jälkeen. Todennäköisesti viimeistään pidemmässä ohituksessa pitää jo vaihtaa neloselle kesken ohituksen, silloin nopeutta on noin 120-130 km/h. Oletuksena siis tyypillinen ohitus, jossa ohitettava ajaa noin 80 km/h. Itsekin ajan yleensä ohitustilanteissa ylinopeutta, mutta ehkä enimmillään noin 20 km/h. Silloin ohitus on kyllä tehty isommalla vaihteella ja alkuvauhtia käyttäen. Puskurista aloitettu ohitus vaatiikin täyden tehon käyttämistä ja kovia nopeuksia, jos aikoo onnistua.

    -onhan noissa autojen suorituskyvyissä ja välityksissäkin eroja.
    kyllä itse teen usein ohituksia joissa lähden pikkuisen alle 80km/h ajavan auton ohi kolmosella ja vaihdan kesken neloselle ja teen sujuvan ohituksen. loppuvauhti n. 100-110. jos tekisin saman aloittaen nelosella saati vitosella, kestäisi huomattavasti kauemmin.

    Minua puolestaan kiinnostaa vastaantulijan kaistalla vietetyn ajan lisäksi se, millaisella kiihdytyksellä ja nopeudella ohitus on mahdollista. Siksi en lähde ohittamaan, jos tiedän siihen tarvittavan kaiken suorituskyvyn autostani (141 hv/1400 kg). Minusta se on väkisin ohittamista. Mutta tästä ei vain kannata kinata, koska ilmeisesti minun mielestäni riskiohitus on sinulle ihan normaali tilanne, jota et pidä kaahailuna. Asiaahan ei voi millään absoluuttisella mittarilla mitata. Ferrarilla ajavalla olisi meidän lisäksi varmaan vielä oma näkemyksensä asiasta.

    -minä taas en näe syytä miksi en käyttäisi kaikkea suorituskykyäni ohitettaessa, koska minun 'opein' ohitettaessa ei tule tilannetta jossa ''pitäisi ottaa kesken kaiken jotkut vara-arsenaalit käyttöön''.
    mutta kuten sanoin mitä näistä kinaamaan kunhan homma toimii itse kullakin :smile:

  • Lainaus:
    04.02.2007 klo 13:10 petos kirjoitti
    -tottakai on merkitystä kauan siellä vastaantulevan kaistalla vietetään, vai onko se jonkun mielestä ihan sama?
    kyllähän ripeästi liikahtavalla autolla voi ohittaa paljon helpommin kuin ''sellaisella jolla ei tapahdu mitään''.

    Mutta homman turvallisuuden ei ratkaise auton suorituskyky vaan se, millaiseksi kuljettaja sen arvio ja sen perusteella valitsee ohituspaikat. Sillä 32 hv:n Fiiatilla ohittaminen on yhtä turvallista kuin nykyaikaisella perheautolla, kunhan kuski ymmärtää perusasiat. Tehokkaalla autolla pääsee ahtaammassa raossa ohi, mutta turvallisuutta se ei lisää. Nämä asiat taitaa monilla mennä sekaisin. Turvallisuuden ratkaisee se, paljonko jätetään pelivaraa auton suorituskyky eli ohitukseen tarvittava matka huomioiden. Mielestäni ei siis voida sanoa, että mahdollisimman nopea ohitus on turvallinen. Mukavuus on sitten toinen juttu.

  • Lainaus:
    04.02.2007 klo 18:12 Herbert kirjoitti

    aivan totta! kuljettajan arviointi on ensisijaista. olen kyllä yrittänyt tuota arvioimisen ja oman ajokin rajojen tuntemista painottaa :smile:

  • Lainaus:
    04.02.2007 klo 18:54 petos kirjoitti
    Lainaus:

    Mikähän mättää silloin kun kuljettaja ei näe esimerkiksi rekan perässä pöllyävän lumen takaa mitään ja lähtee silti ohitukseen? Ilmeisesti tuollainen suoritus vaatii pohjiksi vaikkapa valtavaa menestystä venäläisessä ruletissa?

    Päiväsaikaan en tekisi tuollaista virhettä, mutta pimeällä minulla on eräs heikkous. Oletan, että vastaantulijat ajavat edes toinen ajovalo kunnossa.

Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit