Leveäkaistatie!

138 kommenttia
124
  • Lawnmover: ”Jos ajan kovin oikeassa reunassa voi se houkutella jonkun ohittamaan..”

    Mitä turkasen tulimmaista se sinulle kuuluu jos takana tuleva haluaa ohi koska ajat niin hyvin että se vaihtoehto alkaa hänestä tuntua järkevältä? Miten ihmeessä sinä tämän asian saat vaikuttamaan huonolta, hienoahan se on että hän pääsee ohitsesi.

    Lawnmiver: ” Miksi pitäisi ajaa urien oikealla puolella (oletetaan että pinta on uusi mutta tiedämme mihin urat syntyvät), kuka siitä hyötyy?”

    No, ensinnäkin se takana tuleva joka nyt pääsee sinusta helpommin ohi. Samoin vastaantulevat joilla on nyt enemmän varaa väistää oman puolensa kevyttä liikennettä ja ties mitä hätätilanteita. Vastaantulevat rekat ovat kapealla tiellä mielissään kun ei tarvitse ajaa painavalla ja tuuliherkällä autolla aivan reunan päällä.

    Mutta kaikkein suurin hyöty tulee siitä, että sinulle ei pääse tulemaan tavaksi hyväksyttää kaikkia liikennesääntöjä omassa päässäsi. Sinun tapauksessa tämä tosin on jo myöhäistä, tapa on pesinyt ajotapoihisi eikä todennäköisesti enää ikinä sieltä lähde. Tämä tapa johtaa siihen, että kuski noudattaa vain niitä sääntöjä joiden edut ymmärtää ja kuskien joukossa on ymmärryskyvyltään hyvin erilaisia tapauksia. Ymmärrätkö?

    Lawnmover: ” Nooh, tyydyn siihen että ajan kuin muutkin.”

    Juuri tuota tavoitetta sinun suhtautumisesi vastaa.

  • Lawnmover: ”Jos ajan kovin oikeassa reunassa voi se houkutella jonkun ohittamaan..”

    Teecee: Mitä turkasen tulimmaista se sinulle kuuluu jos takana tuleva haluaa ohi koska ajat niin hyvin että se vaihtoehto alkaa hänestä tuntua järkevältä?

    Tästä olemme täsmälleen samaa mieltä. Ei se kuulu minulle mitenkään ellei ohittaja ole aiheuttamassa kuolonkolaria jonka todennäköisyys ampaisee jyrkästi nousuun hänen ohittaessaan minut ylinopeudella. :smile:

  • TeeCee:

    Ranskassa ei nollatoleranssia ole kuin korkeintaan paperilla ja poliitikkojen puheissa ja ehkä sitten nopeuskameroissa. Jos et usko, tervetuloa tarkistamaan asia. Law in action ja law in books kuvaa aika hyvin tilannetta. En ole sakkoja täällä saanut, mutta poliisilta suullisen "epävirallisen" huomautuksen kyllä. Että sillä viisiin. Ja Ranskalaisen mielenlaadun tunnen sen verta hyvin, että tuskinpa poliisilla mitään erityisempää lupaa noille huomautuksille on.

    Ja tervetuloa vain rikkomaan niitä nopeusrajoituksia tänne. Tarvitset tietyille teille aika urheilullisen auton, jotta pystyt pitämään merkittävää ylinopeutta. Jos nopeusrajoitus on tarpeeksi korkea, eivät ihmiset aja ylinopeutta ja piste. Siinä tilanteessa ei puuttumiskynnykselläkään ole mitään väliä, jos tiellä ei yksinkertaisesti voi ajaa suurinta sallittua kuin suorilla revittämällä. Yksinkertaista.

  • lawnmover: "Liikenteessä se ilmenee juuri siten että jätän ohittajalle täyden vastuun ohittamisesta, ellei tilanne muuta vaadi."

    Koskaan täyttä vastuuta ei saa jättää ohittajalle. Laki ihan yksiselitteisesti velvoittaa sinua monellakin tavalla.

    "Käytännössä lakitekstin mukaan "pysyteltävä niin oikealla kuin se muu liikenne ja olosuhteet huomioon ottaen on mahdollista, eikä hän saa lisätä nopeutta.""

    Jos tuo on tapasi kertoa kanssa-autoilijalle, että tämä ajaa ylinopeutta, veikkaan ettei viesti mene perille. Hyvä niin.

    "Jos ohittaja lähtee ohittamaan siten että minunkin täytyisi siirtyä enemmän oikealle kuin normaaliajossa (ajolinjana ne ajourat) niin tottahan minä ohittajan virhettä paikkaan hidastamalla vauhtia, en minä onnettomuuksia ole aiheuttamassa."

    Ohittajan ei tarvitse tehdä yhtään virhettä, jotta sinulle tulisi velvollisuus siirtyä oikealle ja pysyä siellä.

    "Olen pitämässä suurinta sallittua ajavien puolta, poikkeava kuljettaja sääntöjen mukaan on se muita nopeammin ajava eikä se joka hillitsee kaasujalkansa."

    Toimimalla lain vastaisesti?

    "Jos luit sen 25§ niin siellä sanotaan että nopeusrajoituksen saa ylittää vain virkavalta. Jos 25§ rikkoo niin silloin ei pidä lakipykäliin vedota väistämisasioissa."

    En edelleenkään ymmärrä, miten kaava tähän liittyi, mutta antaa olla. Tuskin asialla on merkitystä. Mutta ylinopeus ei tee kuljettajaa lainsuojattomaksi. Ihan niin yksinkertainen laki ei ole. Kyse on siitä, miten ylinopeus ko. tilanteessa vaikuttaa muihin. Ylinopeutta ajava voidaan tuomita ylinopeudesta, mutta väistämisvelvollisuutta rikkova tuomitaan väistämisvelvollisuuden rikkomisesta, ellei toisen ylinopeus ole tehnyt tilannetta ennalta arvaamattomaksi. Yleensä näin ei tapahdu.

  • Herbert:

    Ylinopeutta ajava voidaan tuomita ylinopeudesta, mutta väistämisvelvollisuutta rikkova tuomitaan väistämisvelvollisuuden rikkomisesta, ellei toisen ylinopeus ole tehnyt tilannetta ennalta arvaamattomaksi. Yleensä näin ei tapahdu.

    Nostan kädet ylös. En aio jatkossakaan siirtyä ohitustilanteessa 20-30 cm oikealle (ellen vedä peräkärryä 100-rajoituksella jollon olen yhtä hidas kuin rekkaliikenne) ellei tilanne sitä OIKEASTI vaadi ja silloin samalla JARRUTAN. Huomaa tekstin sanamuoto pysyteltävä eli ei tarvitse tehdä mitään uutta.

    Retorisena kysymyksenä vielä sitä ihmettelen että kun alleviivasit että hitaan ajoneuvon on väistettävä, onko ylinopeusautoilija se normaalinopeudella (rikesakko?/päiväsakko?) ajava ja rajoitusnopeutta ajava hidas? Päätän omalta osaltani keskustelun tähän ellei mukaan tule muita keskustelijoita.

  • Kertausta aiheeseen koska on kait joillekkin outo? :wave:

    Leveäkaistatiellä voi ohittaa vasemmalta, oikealta ja vastaantulijoiden kaistan kautta (jos ei ole kieltomerkintä&#228:wink:)!

    Sama siis kuin yleensä kaikilla muillakin teillä? :warning:

    Poikkeuksena tietenkin motari jolla saa ohittaa vastaantulijoiden kaistan kautta vain erikoistapauksessa!

  • lawnmover:

    ]

    Nostan kädet ylös. En aio jatkossakaan siirtyä ohitustilanteessa 20-30 cm oikealle (ellen vedä peräkärryä 100-rajoituksella jollon olen yhtä hidas kuin rekkaliikenne) ellei tilanne sitä OIKEASTI vaadi ja silloin samalla JARRUTAN. Huomaa tekstin sanamuoto pysyteltävä eli ei tarvitse tehdä mitään uutta.

    Eiköhän olisi kaikkien turvallisuuden kannalta parasta, että pysyisit vaan siellä omalla tontillasi sen ruohonleikkurin puikoissa. Olisi ainakin yksi jääräpää vähemmän aiheuttamassa tarpeettomia vaaratilanteita maantiellä.

  • lawnmover:

    Retorisena kysymyksenä vielä sitä ihmettelen että kun alleviivasit että hitaan ajoneuvon on väistettävä, onko ylinopeusautoilija se normaalinopeudella (rikesakko?/päiväsakko?) ajava ja rajoitusnopeutta ajava hidas?

    Vaikka et minun kanssani keskustelua haluakaan jatkaa, vastaan vielä alleviivausasiaan, koska kysymyksesi ei selvästikään ollut retorinen.

    Alleviivasin kohdan ohituksen helpottaminen. Näin siksi, että sanoit ohituksen helpottamisen olevan kiellettyä. Laissa on kuitenkin aika selkeästi sanottu, että ohituksen helpottaminen ei ole kiellettyä vaan velvollisuus.

  • slowgear:

    Eiköhän olisi kaikkien turvallisuuden kannalta parasta, että pysyisit vaan siellä omalla tontillasi sen ruohonleikkurin puikoissa. Olisi ainakin yksi jääräpää vähemmän aiheuttamassa tarpeettomia vaaratilanteita maantiellä.

    Eipä tuo tölväisy lisännyt keskusteluun mitään uutta. Tosin kyse ei ole nurmikonleikkamisesta vaan siitä onko nopeusrajoituksen mukaan ajava aktiivisesti väistämisvelvollinen vai onko ylinopeuskuljettajalla omaa vastuuta ajamisestaan ollenkaan. Kolme esimerkin mukaista ohitusta GPS-valvontaaikana (jos sellainen tulee) vie ajo-oikeuden, vakionopeussäätimellä ajo ei sitä vie.

    Herbertille; Lausessa subjekti on "hidas ajoneuvo" eli kenen pitää tehdä mitäkin. Lainsäätääjä olisi voinut kirjoittaa myös "ohitettavan" mutta valitsi nimeonomaan sen "hitaan ajoneuvon". Kertaan vielä että pointtini on se että jos ylinopeusohittaja ei osaa ohittaa ilman aktiivista apua

    ei hänen tulisi ohittaa ensinkään.

  • lawnmover:

    Lainsäätääjä olisi voinut kirjoittaa myös "ohitettavan" mutta valitsi nimeonomaan sen "hitaan ajoneuvon". Kertaan vielä että pointtini on se että jos ylinopeusohittaja ei osaa ohittaa ilman aktiivista apua
    ei hänen tulisi ohittaa ensinkään.

    Velvollisuuksia, joiden tarkoitus on edesauttaa ohituksen onnistunista, on määrätty myös muille kuin hitaalle ajoneuvolle.

    Pointtisi on varmaan ihan hyvä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö muilla olisi velvollisuuksia myös ylinopeuskuljettajaa kohtaan.

  • lawnmover:

    Sinun tehtävänäsi ei ole valvoa, miten muut autot ohittelevat tai ajelevatko ne ylinopeutta. Lain toimeenpanovalta on Suomessa Poliisilla, ei sinulla. Toki jos jonkun rattijuopon huomaat, niin soitto hätäkeskukseen vaan. Muuten tuollainen kotipoliisina toimiminen maanteillä ei aiheuta muuta kuin turhia vaaratilanteita. Jos se ohittaja haluaa ajaa ylinopeutta, niin ei se touhujaan lopeta jonkun tien tukkivan kotipoliisin takia.

  • simppa:

    Sinun tehtävänäsi ei ole valvoa, miten muut autot ohittelevat tai ajelevatko ne ylinopeutta. ... Jos se ohittaja haluaa ajaa ylinopeutta, niin ei se touhujaan lopeta jonkun tien tukkivan kotipoliisin takia.

    Minun tehtäväni on ajaa paikasta A paikkaan B. Jos joku kotiroisto ohittaa minut niin hän ohittaa ihan itse. Jos ei osaa ohittaa ilman edelläajavan apua niin kyseessä on melkoinen tunari.

    Sovellat varmaan tuota neuvoasi kaupan kassallakin, haukut kaikki jotka eivät päästä kiireistä kaveria ohitseen?

    Miksi mielestäsi juuri rattijuopon onnettomuus on paha asia, mutta selvinpäin kaahatessa pelkkä vahinko ja lisäksi näet että sen onnettomuuden aiheuttaa sääntöjen mukaan vakionopeussätimellä ajava eikä se kolmea lakipykälää vastoin toimiva (ajokortinhaltijoita molemmat kuljettajat)?

    (edit 9:24 viimeinen kappale)

  • lawnmover:

    Sovellat varmaan tuota neuvoasi kaupan kassallakin, haukut kaikki jotka eivät päästä kiireistä kaveria ohitseen?

    Onko tieliikennelaki voimassa kassajonossakin? Muistaakaa päästää minut jonoon, kun tulen oikealta...

  • Voi toki lawnmover kysyä, mitä mieltä LP on tuosta kotipoliisitoiminnasta. Laki velvoittaa ajamaan oikeassa reunassa ja helpottamaan ohitusta. Itse olet aivan yhtä paha "kotiroisto", jos vaikeutat ohitusta ajamalla keskellä.

  • slowgear:

    lawnmover:
    ]

    Nostan kädet ylös. En aio jatkossakaan siirtyä ohitustilanteessa 20-30 cm oikealle (ellen vedä peräkärryä 100-rajoituksella jollon olen yhtä hidas kuin rekkaliikenne) ellei tilanne sitä OIKEASTI vaadi ja silloin samalla JARRUTAN. Huomaa tekstin sanamuoto pysyteltävä eli ei tarvitse tehdä mitään uutta.

    Eiköhän olisi kaikkien turvallisuuden kannalta parasta, että pysyisit vaan siellä omalla tontillasi sen ruohonleikkurin puikoissa. Olisi ainakin yksi jääräpää vähemmän aiheuttamassa tarpeettomia vaaratilanteita maantiellä.

    Olen täysin samaa mieltä. Ja kaikki muutkin täysijärkiset ovat. Silti; leveäkaistatie on itse perkeleen keksintö.

  • simppa:

    Voi toki lawnmover kysyä, mitä mieltä LP on tuosta kotipoliisitoiminnasta. Laki velvoittaa ajamaan oikeassa reunassa ja helpottamaan ohitusta. Itse olet aivan yhtä paha "kotiroisto", jos vaikeutat ohitusta ajamalla keskellä.

    Ette ole tainneet lukea kirjoituksia kunnolla jos olette sitä mieltä että suurinta sallitua nopeutta urien kohdalla ajaminen on keskellä tietä (!)ja kotipoliisitoimintaa. Silloinhan kotipoliiseja on ainakin miljoona koska urat eivät synny 5-10 cm piennarviivasta vaan keskempänä kaistaa (ei siis keskellä tietä )!

    Joka tapauksessa, olen ollut tilanteessa jossa yksi kotiroisto ohitti minut (ajoin siis suurinta sallittua) ja hetken kuluttua näin hänet LP:n pysäyttämänä. Mistä minut(kin) olisi tuomittu sakkoihin, vai sanotteko että kaikki ohitetut tulee tuomita sakkoon?

    Jokaisen joka ei pääse edelläajavan ohi ilman että edelläajava muuttaa ajamisensa passiivisesta vakionopeusajamisesta aktiiviseksi auttamiseksi ei tulisi ohittaa ollenkaan. Estämisestä ei ole hetkeäkään ole ollut kyse vaan tunarikaaharin auttamisesta ja silloin myös aktiivisesti omasta ja kevyen liikenteen turvallisuudesta tinkimisestä.

    Jos joku kaahaa niin ei se minua haittaa koska edessäni on turvaväli, vahingot jäävät päälleajossa korkeintaan peltikolari- ja henkilövahinkotasolle. Kirjoittajat voivat määräillä mielikuvitussakkoja mutta uskokaa tai älkää, ei LP saa määrättyä ajotapani perusteella minulle sakkoa minkään pykälän mukaan. Lukekaa uudestaan ketju (ja mielellään KOKO Tieliikennelaki) läpi ja miettikää vastaus sen mukaan.

  • Herbert:

    lawnmover:
    Sovellat varmaan tuota neuvoasi kaupan kassallakin, haukut kaikki jotka eivät päästä kiireistä kaveria ohitseen?

    Onko tieliikennelaki voimassa kassajonossakin? Muistaakaa päästää minut jonoon, kun tulen oikealta...

    Herbert, lue Tieliikennelaki läpi niin huomaat että siellä on pykälä jonka mukaan sinut voi tuomita sakkoihin jos seisot liian paljon vasemmalla etkä anna paikkaasi kassajonossa takanatulevallesi jos hän sen haluaa. (Tämä oli sarkasmia)

  • simppa:

    Toki jos jonkun rattijuopon huomaat, niin soitto hätäkeskukseen vaan.

    Mistä rattijuopon huomaa?

  • lawnmover:

    simppa:
    Toki jos jonkun rattijuopon huomaat, niin soitto hätäkeskukseen vaan.

    Mistä rattijuopon huomaa?

    Siitä että nopeus vaihtelee suuresti ja auto kulkee välillä ojia pitkin, etkö todella ole koskaan nähnyt? Paljonko ajat vuodessa?

  • lawnmover:

    Jokaisen joka ei pääse edelläajavan ohi ilman että edelläajava muuttaa ajamisensa passiivisesta vakionopeusajamisesta aktiiviseksi auttamiseksi ei tulisi ohittaa ollenkaan. Estämisestä ei ole hetkeäkään ole ollut kyse vaan tunarikaaharin auttamisesta ja silloin myös aktiivisesti omasta ja kevyen liikenteen turvallisuudesta tinkimisestä.

    Sinä ja Herbert olette muuttaneet suhtautumistani vakionopeussäätimen hyödyllisyyteen. En vastaisuudessakaan sellaista tarvinne, jos se tekee minusta passiivisen liikenteen vaarantajan, sillä haluan olla vastaisuudessakin oman kaasupolkimeni herra.

    Kun minä näen taustapeilissäni potentiaalisen ohittajan, haluan päästä hänestä eroon peräpeilissäni mahdollisimman pian, ja niin myös aina käy. Ajoneuvojen jonouttaminen jne. liikenteen häirintä jääköön muiden tehtäväksi.

  • mikahe :

    Sinä ja Herbert olette muuttaneet suhtautumistani vakionopeussäätimen hyödyllisyyteen. En vastaisuudessakaan sellaista tarvinne, jos se tekee minusta passiivisen liikenteen vaarantajan, sillä haluan olla vastaisuudessakin oman kaasupolkimeni herra.

    Miten minä olen muuttanut sinun suhtautumistasi vakionopeussäätimen hyödyllisyydestä?

    Minulla on toisessa autossani vakionopeuden säädin. Silti olen oman kaasupolkimeni herra. Minähän sen säätimen ohjelmoin ja myös otan säätimen pois päältä.

  • lawnmover:

    simppa:
    Toki jos jonkun rattijuopon huomaat, niin soitto hätäkeskukseen vaan.

    Mistä rattijuopon huomaa?

    Jos törkeissä promilleissa mennään, niin auton seilaaminen kaistan reunalta toiselle kertoo aika paljon. Myös nopeus tuppaa noilla vaihtelemaan suuresti. Ei ole mitään rakettitiedettä.

  • lawnmover:

    Mistä rattijuopon huomaa?

    ritsa:

    Siitä että nopeus vaihtelee suuresti ja auto kulkee välillä ojia pitkin, etkö todella ole koskaan nähnyt? Paljonko ajat vuodessa?

    simppa:

    Jos törkeissä promilleissa mennään, niin...ei ole mitään rakettitiedettä.

    No shit sherlocks....

    Simpalle ja Ritsalle yhteinen jatkokysymys:

    Entäs kun ei olla "törkeissä" promilleissa?

    Ritsalle erikseen: paljonkos sinä ajat vuodessa ja mitä tekemistä sillä on rattijuopon tunnistamisen kanssa ylipäätään?

  • Herbert:

    mikahe :
    Sinä ja Herbert olette muuttaneet suhtautumistani vakionopeussäätimen hyödyllisyyteen. En vastaisuudessakaan sellaista tarvinne, jos se tekee minusta passiivisen liikenteen vaarantajan, sillä haluan olla vastaisuudessakin oman kaasupolkimeni herra.

    Miten minä olen muuttanut sinun suhtautumistasi vakionopeussäätimen hyödyllisyydestä?

    Minulla on toisessa autossani vakionopeuden säädin. Silti olen oman kaasupolkimeni herra. Minähän sen säätimen ohjelmoin ja myös otan säätimen pois päältä.

    Olet kertonut havaintojasi tilanteesta, missä vakkari saavuttaa hitaasti mutta varmasti edellä ajavan motarilla, ja "automaattiohjaus" siirtää peräänajon välttämiseksi koko komeuden ohituskaistalle ilman ohitusaikomusta.

    Siinä sitä sitten körötellään laittomasti tukkien koko väylä ja aiheutetaan laman kourissa kärvistelevälle yhteiskunnalle entistäkin suurempia tappioita.

    Jos kaasupolkimen kontrollointi ei onnistu nopeusrajoituksien suhteen, niin vakkari varmaan parantaa liikenneturvallisuutta, sikäli kun sen asettaa oikein. Jos taas keliolosuhteet tai liikennetapahtumat ovat epäsuotuisat, mutta kaasulle ei löydy herraa (vain automaatti), niin shit happens.

  • Kun minä näen taustapeilissäni potentiaalisen ohittajan, haluan päästä hänestä eroon peräpeilissäni mahdollisimman pian, ja niin myös aina käy. Ajoneuvojen jonouttaminen jne. liikenteen häirintä jääköön muiden tehtäväksi.

    Samaa mieltä - miten pääset hänestä eroon? Minä joudun odottamaan että hän ohittaa minut. Sama juttu tuon liikenteen häirinnän ja jonouttamisen kanssa. Saavutan ainoastaan selkeästi alinopeutta ajavia (ja ohitan ne sopivan hetken tultua, siihen saakka turvaväli) enkä aja kaukana edessä näkyvää jonoa kiinni.

    Tuosta kotipoliisijutusta vielä, minun ei tarvitse muuttaa ajonopeuttani tai ajolinjojani vaikka takana ajaisi (tai tulisi vastaan) poliisiauto. Se on minun mottoni. Uskon että kotiroisto mielistelee ajaessaan poliisin edessä tai takana maantiellä, eli ei aja kuten opettaa.

    Uskotaan, uskotaan. Tuo sinun monen rautakangenkin kadehtima joustavuutesi liikenteessä on käynyt jo varmaan kaikille tämän palstan lukijoille hyvinkin selväksi.

  • Kumppani:

    Simpalle ja Ritsalle yhteinen jatkokysymys:
    Entäs kun ei olla "törkeissä" promilleissa?

    Ritsalle erikseen: paljonkos sinä ajat vuodessa ja mitä tekemistä sillä on rattijuopon tunnistamisen kanssa ylipäätään?

    Älä aina kysele noin vaikeita, tulee ihan pää kipeeks...

  • Mikahe, en tiedä mitä yritit sanoa. Et tarvitse vakkaria, jos se tekee sinusta passiivisen liikenteen vaarantajan.

    Tietenkään kukaan ei tarvitse laitetta, jolla on tuollainen vaikutus. Tuon asianko suhteen mielipiteesi on muuttunut, ennen olit eri mieltä?

    Mikahe: "Olet kertonut havaintojasi tilanteesta, missä vakkari saavuttaa hitaasti mutta varmasti edellä ajavan motarilla, ja "automaattiohjaus" siirtää peräänajon välttämiseksi koko komeuden ohituskaistalle ilman ohitusaikomusta."

    Olet ymmärtänyt väärin. Aikomus oli suorittaa ohitus tyylikkäästi lain edellyttämällä tavalla, mutta tämän esti toinen osapuoli kiihdyttämällä lainvastaisesti ohituksen aikana. Se, miksi toisen virheestä aiheutui tuollainen tilanne, johtui siitä, että halusin nähdä mitä tapahtuu, jos nopeudessa ei saa tippaakaan joustaa ylöspäin. Normaalilla tavalla ajaen ei mitään ihmeellistä olisi tapahtunut eikä kukaan muu kuin minä olisi edes huomannut virhettä.

  • Älä aina kysele noin vaikeita, tulee ihan pää kipeeks...

    Voit vastata kysymys / päivä, jos se auttaa...

Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit