Kyllönen jälleen

38 kommenttia
2»
  • opi304:

    Jos 100tkm ajaa vuodessa niin 60km/h keskinopeudella siihen kuluu lähes 1700 tuntia. Siinähän ne vuoden työtunnit jo ovatkin kasassa -eli ei sitä ajamisen lisäksi muuta ehdi tekemäänkään. Toisin sanoen autolla ajo pitää olla päätyö ja tuskin mikään firma palkkaa autonkuljettajan omalla autolla hoitamaan firman ajoja. Ja jos joku väittää muun työn ohella moisia kilometrimääriä tehtailevansa niin silloin taitaa olla kyse 'verottomasta palkanmaksusta'. Ettei vaan osa kilometreistä olisi ajettu vain paperilla?




    Mistä löydät esimerkin siitä, että joku firma olisi suostunut maksamaan 44.000 euroa kilometrirahoja? Noilla luvuilla verottaja tarkastaa asian aika isolla varmuudella. Ei siihen mitään liikenneministeriä tarvita asiaa hohhailemmaan.





    Aika kannattavaa pitää kaupan tms olla muutenkin jos merkittäviä summia voidaan pelkkään kulkemiseen laittaa. Hivenen epäilen, että usein kyse on urbaanilegendoista.



    Ainakin tuntemani todella paljon ajavat kaupppamatkustajatkaan eivät aja kuin muutaman kymmenen tuhatta kilsaa työajoa. Moni toimitusjohtaja ja yrittäjä ajaa enemmänkin, mutta siinä ei lasketakaan sitten enää työtunteja normaalikaavalla.

      
  • AkiK:

    Moni toimitusjohtaja ja yrittäjä ajaa enemmänkin, mutta siinä ei lasketakaan sitten enää työtunteja normaalikaavalla.




    Usein ajot ajetaan tällöin firman autolla (esim. paku), jolloin kilometrejä edes voi laskuttaa.

      
  • No täähän on ihan selvä asia: kateutta, kuvitelmaa ja harhaluuloja sekä tietämättömyyttä.



    Pienempänä tyttönä eräs hlö oli vahingossa päässy kesätöihin yritykseen XYZ. Yritys myy ja asentaa vessapaperirullatelineitä. Tuolla töissä ollessaan hlö kuuli että keikka-asentaja oli saanu 65 markkaa kilometrikorvauksia kun tämä oli käyny korjaamassa yrityksen XYZ myymän vessapaperirullatelineen joka oli tukkeutunut.



    Tästä hlö oli suuttunut. Hän ei ollut saanut omaa osuuttaan kilsakorvauksista vaikka hän oli sentään lajitellut ahkerasti suuren johtajan käskystä paperiliittimiä sillä aikaa kun asentaja oli keikalla.



    Hlö oli elänyt koko nuoruutensa harhaluuloissa ja kesät leireillä. Hän luuli ja kuvitteli että on olemassa joku suuri aate joka muka toisi kaikille vaurautta tasapuoliseti. Saman aatteen mukaan kaikki on yhteistä - mukaanlukien tuon keikka-asentajan 34 vuotta vanha Lada 1200L ja sillä tienatut kilsakorvauspennosetkin.

      

  • Niin sekin on todettu, että jotkut työntekijät käyttää firman autoa/kuorma-autoa kun ne menee kotiin.

    Tämähän on myös veroton etu "periaatteessa" kun ei kustannuksia tule.



    Mutta tää tarina on toinen.

      
  • slowgear:

    Eli vielä rautalangasta vääntäen: Jos autoetujärjestelmän poistamisen vuoksi yritykset eivät hankkisi työntekijöilleen joka kolmatta uutena myytyä autoa, kuten nykypäivänä tapahtuu, tämä johtaisi autokannan ikääntymiseen väistämättä....


    Pointti taisi ollakin siinä, että perustelit ainoastaan hyvän kehityksen hidastumisen, mutta et sen takaisin päin kääntymistä.



    Ylläoleva riittää perustelemaan miksi uusien parannusten käyttöönotto Suomen liikenteessä viivästyy, mutta se ei riitä perustelemaan miksi nykyiset kuljettajat nykyisissä autoissaan muuttuisivat aiempaa vaarallisemmaksi pelkästään koska eivät saa uutta autoa.

      
  • AkiK:

    Siitähän tämän maan ongelmat osittain johtuvatkin, että meille on muodostettu rälssiluokka jolla on lukuisia verovapaita lisäetuja, erikoiseläkkeitä ym. Ei ole mitenkään ihme että verotus- ym tavallista ihmistä koskevat asiat ovat niiltä hämärtyneet, moni pidempään vaikuttajana toiminut ei edes itse muista milloin viimeksi on joutunut verotettavasta tulostaan maksamaan omia liikkumis-, ruoka-, taksi ym kulujaan.

    Fiksuinta olisi siirtyä siihen, että maksettaisiin noillekin kunnollista palkkaa...


    Just näin!



    Kansanedustajat ovat vetäneet verotuksen jo niin tiukalle, ettei heillä ole varaa maksaa edes omia verojaan itse, vaan ottavat merkittävän osan palkastaan ilman kuittia verotta.



    Kirjaimellisesti tätä merkitsee kansanedustajien mukamas "kulukorvaus", joka maksetaan ilman kuittia kaikille verottomana, ilmoitetun vaan ei aina todellisen kotipaikan mukaan.



    Kulukorvaus pois ja lisää palkkaa kansanedustajille niin paljon että lopputulos on verotuksen jälkeen nykytasolla.



    Ja sitten matkakorvaukset kuittien perusteella ja myös oman auton km-korvaukset samoilla perustein kuin muillekin.

      
  • slowgear:

    Eli vielä rautalangasta vääntäen: Jos autoetujärjestelmän poistamisen vuoksi yritykset eivät hankkisi työntekijöilleen joka kolmatta uutena myytyä autoa, kuten nykypäivänä tapahtuu, tämä johtaisi autokannan ikääntymiseen väistämättä.




    Autot eivät muutu nykyistä turvattomammaksi ja epäekologisemmaksi. Ainoastaan keski-ikä kasvaa. Autot kuitenkin uusiutuvat jatkuvasti, joko hitaammin tai nopeammin eli muuttuvat turvallisemmaksi.

      
  • ritsa:


    Tällä hetkellä kilometrikorvaus ylittää autonkäytöstä aiheutuvat kulut.


    Periaatteestasi olen aivan samaa mieltä, km-korvaus on tarkoituskin korvata työntekijälle aiheutuvat kulut.



    Suomalainen poliitikko, virkamies ja suomalaisen naapuri omaavat omasta mielestään ylivertaisen kompetenssin määritellä suomalaiselle sopiva auto, mutta jostain syystä kaikki muut eivät ole täysin vakuuttuneita.



    ritsa:


    Verotonta tuloa...asiat pitää hoitaa reilusti niin että kulut vastaa korvausta...


    Et varmaan tarkoittanut ehdottaa auton vaihtoa kalliimpaan elleivät työntekijän kustannukset yllä km-korvausten tasolle, vaikka niin sanotkin?



    Mutta millaisen auton käyttöä mielestäsi km-korvausten pitäisi vastata?

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit