Älyautoilun tulevaisuus

43 kommenttia
«1

Googlen autot ilman kuljettajaa ovat ajaneet puoli miljoonaa kilometriä liikenteessä ilman ainuttakaan kolaria. Monessa yhdysvaltain osavaltiossa nämä automaattiautot ovat sallittuja liikenteessä tai laki niiden sallimiseksi on tekeillä.

On aivan varma, että tulevaisuudessa emme saa itse ajaa kuin poikkeustapauksissa. Automaattiauto pitää turvavälin ja noudattaa nopeusrajoituksia. Jo pelkästään näillä ominaisuuksilla ne lisäävät teiden kapasiteettia huikeasti. Yksinkertaisemmalla järjellä varustettu kuljettaja kun ei ymmärrä mitä hallaa hän tekee liian pienellä turvavälillä tai "normi"-ylinopeudella. Älyauto ymmärtää ja liikenne sujuu maksimikapasiteetillä - ja turvallisesti. Lisäksi älyauto osaa valita ruuhkattoman eli nopeimman reitin.

Jo muutaman vuoden päästä tulemme näkemään paikallistakseja ilman kuljettajaa, jotka kuljettavat vanhuksia ja liikuntarajoitteisia paikallisiiin kauppoihin, terveyskeskuksiin ja muihin palveluihin. Tosin näitä tullaan kutsumaan jollain muulla nimellä, jottei ammattiautoilijoita ärsytetä. Automaattipalveluauto voisi olla sopiva nimi. Veroeurojen kustannussäästö on huomattava kun kuntien ja valtion maksamat ajot hoidetaan automaattipalveluautoilla. Samalla voidaan taksiala vapauttaa kilpailulle, joka johtaa väistämättä 50%-100% korkeampiin taksoihin kuin mitä nyt maksamme.

Älyautoinfrastrukstuuria rakentaessa on toivottavaa, että ihan tuiki tavallisetkin autot alkavat pikimiten käyttämään telematiikkaa. Jos vauhti nousee yli nopeusrajoituksen alakaisi kaasupoljin täristä ja sen painaminen tulisi niin raskaaksi, ettei sitä voisi tehdä kuin tilapäisesti. Samoin jos turvaväli on liian lyhyt kaasupolkimella olisi samat vaikutukset. Jos vaikka hälytysajoenuvoa väistäessä olisi pakko ajaa päin punaista, jonka auto muuten estäisi, alkaisi torvet soimaan ja hätävilkut vilkkua. Sanomatta selvää on ruuhkamaksu tullaan toteuttamaan.

Tulee olemaan mielenkiintoista seurata kehitystä ja lainsäädäntöä. Pitääkö ratti yleensä olla älyautossa? Pitääkö kuitenkin olla nimetty kuljettaja, jota koskee samat lait kuin nytkin?

Joka tapauksessa liikenteestä tulee sujuvampaa ja turvallisempaa.

  
  • Liikennemerkki 417 pitää olla 0.4 - 2.0 metrin korkeudella ja jos samassa tolpassa on muita merkkejä, pitää 417 olla alimmaisena.



    Lisäkilven tarkoitus on ilmeisesti sama, kuin Oulun Pokkitörmän järjestelyn, eli pysäyttää toispaikkakuntalaiset tolpan luo lukemaan toimintaohjetta?

      
  • Moon ainakin harrastanu älyautoilua kortin saamisesta lähtien.



    Siinä mitään kookleja ole tarvinnu...



    Tulevaisuuden autoissa ei varmaan ole rattia, edes lisävarusteena.

      
  • Finnicus:

    Yksinkertaisemmalla järjellä varustettu kuljettaja kun ei ymmärrä mitä hallaa hän tekee liian pienellä turvavälillä tai "normi"-ylinopeudella. Älyauto ymmärtää ja liikenne sujuu maksimikapasiteetillä - ja turvallisesti. Lisäksi älyauto osaa valita ruuhkattoman eli nopeimman reitin. ...

    Älyautoinfrastrukstuuria rakentaessa on toivottavaa, että ihan tuiki tavallisetkin autot alkavat pikimiten käyttämään telematiikkaa. Jos vauhti nousee yli nopeusrajoituksen alakaisi kaasupoljin täristä ja sen painaminen tulisi niin raskaaksi, ettei sitä voisi tehdä kuin tilapäisesti. Samoin jos turvaväli on liian lyhyt kaasupolkimella olisi samat vaikutukset.




    Kun puhutaan tavallisita autoista niin tuo valmius mitä sanoit on jo olemassa. Se pitäisi saada vaan nopeasti käyttöön. Toivoisin, että edistyksellisestä turvatekniikasta kiinnostuneet ihmiset lähtisivät innolla vaatimaan tällaisilla varustettuja autoja markkinoille. Niiden käyttöönottoa voitaisiin nopeuttaa vaikkapa verovähennyksin tai alemmilla vakuutusmaksuilla. Ottaisitko itse mielelläsi nopeudenrajoittimella varustetun auton?



      
  • Voisin ottaa.



    Mulle on ihan sama kulkeeko syksyllä tuleva Toyota Aurisin farkku 140 vai 180 km/h, huippua se kuulemma ottaa 180 km/h mutta en ole tähänkään asti tarvinnut ajaa kovempaa kuin 140 km/h joskus moottoritiellä "hitaampia" ohitellessa.



      
  • En ottaisi. En usko, että ikinä liikennejärjestelyt saadaan sille tasolle, että systeemi olisi toimiva. Sen sijaan virheistä aiheutuvat seuraukset olisivat merkittävät.



    5 vuotta sitten ilmoitin eräästä virheellisestä taajamamerkistä. Pari viikkoa sitten asia korjattiin, vain noin 5 vuotta siitä, kun asian havaitsin ja siitä ilmoitin. Millään en saata uskoa, että tienpitäjä, hoitourakoitsija tai poliisi eivät olisi asiaa huomanneet, koska jokaisen ajokortillisen se olisi pitänyt huomata. Lähistöllä on muitakin virheellisiä järjestelmiä, jotka sitten ns. älyautoilua ohjaisivat. Eli kun kyse on asiasta, joka pääpiirteissään toimii suhteellisen hyvin ja antaa pienet puutteet anteeksi, ei kallista järjestelmää pidä sen päälle rakentaa yhteiskunnan ylläpidettäväksi. Muutenkin meillä julkisen sektorin kustannukset ovat karanneet käsistä, joten lisää en kaipaa. Eri asia olisi vaikka jonkinlainen alkolukon korvike niille, jotka ovat tarpeeksi usein ylinopeudesta kärähtäneet. Kunhan vain itse järjestelmänsä maksavat.

      
  • Herbert:


    5 vuotta sitten ilmoitin eräästä virheellisestä taajamamerkistä. Pari viikkoa sitten asia korjattiin, vain noin 5 vuotta siitä, kun asian havaitsin ja siitä ilmoitin.




    Mielenkiintoni heräsi. Voisitko kertoa minkälaisesta virheestä oli kysymys?

      
  • Toiseen suuntaan ajettaessa taajama alkoi, mutta toiseen suuntaan ajettaessa se ei loppunut.

      
  • Herbert:

    Toiseen suuntaan ajettaessa taajama alkoi, mutta toiseen suuntaan ajettaessa se ei loppunut.




    Poistettiinko taajama alkaa merkki, kun kirjoitit virheellisestä merkistä vai onko virhe tässä tapauksessa se, että sitä toista merkkiä ei ollut lainkaan?

      
  • TM 36:

    Ottaisitko itse mielelläsi nopeudenrajoittimella varustetun auton?


    Autossani on suurimman osan ajasta ollut elektroninen nopeuden rajoitin päällä, vaikken saanutkaan verohelpotusta.



    Rajoitus saattaa olla jossain 150 - 160 km/h tienoilla, mutta en muista tarkasti, kun en ole siihen koskaan törmännyt.



    Sään mukaan riittävät etäisyydet pakottavan laitteen edut ymmärrän, jos sellaisen joku osaisi tehdä. Mutta sen pitää sitten toimia myös 26-vuotiaassa 740 GLE:ssä ja jokaisessa lumimyrskyssä ja sumussa, minkä läpi GLE:n keula on vuosien kuluessa työnnetty.



    Taas on talviautossa parkkitutkan anturi pimeänä talven jäljiltä, joten usko kollegoiden erinomaisuuteen on tässäkin suhteessa koetuksella.



    Jos kysyjän pointtina oli osoittaa tekniikan ylivoima järki päässä ajavaan kuljettajaan nähden, niin jään odottamaan näyttöjä. Jos tavoite oli päästä kontrolloimaan entistä enemmän "noiden muiden" kohellusta, niin lycka till. En jää odottamaan tuloksia henkeä pidättäen, vaan säädän jo vapaaehtoisesti sitä komponenttia, joka on minun vallassani.

      
  • Opelixi:



    Poistettiinko taajama alkaa merkki, kun kirjoitit virheellisestä merkistä vai onko virhe tässä tapauksessa se, että sitä toista merkkiä ei ollut lainkaan?




    Toinen merkki puuttui.

      
  • Herbert:

    Opelixi:


    Poistettiinko taajama alkaa merkki, kun kirjoitit virheellisestä merkistä vai onko virhe tässä tapauksessa se, että sitä toista merkkiä ei ollut lainkaan?


    Toinen merkki puuttui.




    Heh, mitenkäs tilanne oli nopeusrajoitusten suhteen? Jatkuiko "taajamaa" pitkästikin puuttuvan merkin jälkeen ja vaihtuuko merkin jälkeen nyt yleisrajoitukseksi vai onko sen jälkeen jokin muu rajoitus?

      
  • 80 alkoi aika pian, joten rajoituksen suhteen ei siinä paikassa ollut ongelmaa. Toisaalla on edelleen virhe, jossa 30 km/h aluerajoitus ei lopu koskaan.



      
  • Herbert:

    80 alkoi aika pian, joten rajoituksen suhteen ei siinä paikassa ollut ongelmaa. Toisaalla on edelleen virhe, jossa 30 km/h aluerajoitus ei lopu koskaan.


    Aivan sama, kaikki ylittää sen siitä huolimatta.



      
  • ritsa:

    Herbert:
    80 alkoi aika pian, joten rajoituksen suhteen ei siinä paikassa ollut ongelmaa. Toisaalla on edelleen virhe, jossa 30 km/h aluerajoitus ei lopu koskaan.


    Aivan sama, kaikki ylittää sen siitä huolimatta.




    Ei, kyllä Herba ajaa rajoitusta noudattaen 30km/h vai oliko se korkeintaan 33km/h? TeeCee ja Eki sitten vähän alle.

      
  • Aluerajoituksen sisällä on kyllä muita rajoituksia, joten sikäli ei tarvi ajaa 33 km/h lopun elämää. Mutta tuossa siis 30 alue ei pääty.

      
  • Finnicus:


    On aivan varma, että tulevaisuudessa emme saa itse ajaa kuin poikkeustapauksissa. Automaattiauto pitää turvavälin ja noudattaa nopeusrajoituksia.




    Ennusteen ensimmäinen osa voi pitää paikkansa, koska ”emme saa” on yleinen kehityssuunta nykyisessä yhteiskunnassa. Jälkimmäisen ennustuksen toteutuminen sen sijaan on huomattavasti epävarmempaa, koska sehän tarkoittaisi, että käsite ”ylinopeus” menettäisi merkityksensä.



    Ylinopeus on aivan liian tärkeä asia noin vain hävitettäväksi.



    Miten autotehtaat saisivat kaupaksi kalliita ja nop... tehokkaita autoja, kun automaatio estäisi autoja kulkemasta kovaa?



    Mistä lehdet keksisivät myyviä uutisia, kun ”Tangokuningas kaahasi korttinsa”, ”Nuorten kilpa-ajo päättyi kuolemaan”, ”Hurja takaa-ajo Kumpulassa” ja ”Maanteiden pahimmat sakkorysät” -tyyppisiä uutisia ei enää olisi? Kuka tämän jälkeen ostaisi Ilta-Sanomia?



    Mistä B-luokan TV-kanavat saisivat halvalla viihdettä, kun maanteiden hurjia takaa-ajoja ei enää näytettäisi?



    Miksi kukaan enää pyrkisi poliisikouluun, kun ammatin palkitsevimmat asiat – eli takaa-ajoiksi kutsutut kuolemanrallit ja ylinopeuksista sakottaminen – jäisivät historiaan?



    Mistä valtio saisi korvaavat sakkotulot, kun ylinopeussakkoja ei enää annettaisi?



    Poliisin motivoimiseksi ja valtion sakkotulojen takaamiseksi pitäisi ilmeisesti keksiä nopeasti uusia kieltolakeja, joiden perusteella poliisi voisi sakottaa kansalaisia entiseen malliin. No, tällaisia lakeja kyllä tulee lisää joka tapauksessa, mutta ehkä Arkadianmäen kieltomyllyn kierroksia pitäisi lisätä, jos ylinopeudet poistuisivat älytekniikan ansiosta.



    Ja lopuksi, mutta ei kaikkein vähäisimpänä asiana, mistä nopeusrajoitusprofeetat saisivat uuden tarkoituksen elämälleen, kun saarnaaminen ylinopeuksien vaaroista menettäisi merkityksenä? Nämä tyhjän päälle pudonneet ihmisethän tarvitsisivat kriisiapua, ellemme haluaisi nähdä piikkiä itsemurhatilastoissa.



    Ja tietysti keskustelu liikennefoorumeilla hiipuisi, kun tärkein kiistelyn aihe poistuisi. Ei pelkkä kaistakiilaamisesta kirjoittaminen pitkän päälle jaksa kiinnostaa.





      
  • Miten autotehtaat saisivat kaupaksi kalliita ja nop... tehokkaita autoja, kun automaatio estäisi autoja kulkemasta kovaa?




    Ööö...



    Miten tehtaat saa myytyä nytkin Suomeen vaikkapa 200 hepan autoja, joilla ei pääse sen kovempaa Turusta Hesaan (tai Hesan keskustasta Espooseen) kuin sataheppasella?



    Miten tehtaat saa myytyä kaupunkilaisille paljon katumaastureita?



    Monet vaan haluaa isomman, uudemman ja tehokkaamman auton kuin naapurilla.

    Kysymyksesi olisi hyvä jos me olisimme loogisia.



    Muilta osin kommenttisi oli mielestäni oikein hyvä.

      
  • Vähän ihmetyttää joidenkin ihmisten palava halu antaa elämänsä tietokoneiden sekä välillä hyvinkin vaikeissa olosuhteissa toimivien sensorien käsiin ennemmin kuin pitää se omissa rattia pitelevissä käsissään. Harvassa muussa asiassa ihmiset uskovat näin sokeasti teknologian kaikkivoipaisuuteen ja erehtymättömyyteen.

      
  • Niin-pä.



    Pitää kuiteskin huomata että en ainakaan itse ole kenkään tuntemani ihmisen osoittanut asiaan luottamusta taikka kiinnostusta.

    Toistaiseksi kaikki hehkutus on tullut yritysjohtajilta, insinööreiltä ja tutkijoilta, joita media on tapansa mukaan kompannut silmät loistaen.



    Esimerkiksi uusimman Tiede-lehden kannessa on lukee isoin kirjaimin: "Autosi ajaa sinua paremmin".



    Tekisi mieli kysyä innokkaalta toimittajalta, että pitääkös se kosla minua enemmän ajamisesta?

    Kuulostaa pirun tylsältä mutta elämähän on, jos insinöörit ja tutkijat saavat päättää... ja media.



    Antaisi hyvää osviittaa uhan vakavuudesta jos tästä tehtäisiin kyselytutkimus ihan tavalliselta kansalta.

      
  • Ehkä jonkinlainen välimuoto itse ajamisen ja automaattisen ajamisen välillä olisi sopivin.



    Kuljettaja ajaisi itse, ja tietokone olisi kuin nalkuttava vaimo, joka huomauttaisi virheistä ja vaarallisissa tilanteissa estäisi ne.



    Yksi vakava loukkaantumisia ja kuolemantapauksia aiheuttava onnettomuustyyppi ovat risteyskolarit. Kun niitä käsitellään julkisuudessa, painopiste on sen analysoimisessa, ajoiko joku ylinopeutta, ja miten ankarilla rangaistuksilla ylinopeudet voitaisiin kitkeä. Vähemmän mietitään sitä, miksi joku yleensä ajoi risteykseen noudattamatta väistämissääntöä - eli esimerkiksi kolmion takaa rekan alle.



    Automaattinen auto voisi estää tämän tyyppiset onnettomuudet painamalla jarrua, jos kuljettaja ei itse huomaisi lähestyvää rekkaa tai punaista valoa.



    On monia muitakin tapauksia, joissa automatiikka voisi estää onnettomuuden. Se voisi esimerkiksi kieltää kuljettajaa ohittamasta vaarallisessa paikassa tai vaihtamasta kaistaa niin, että aiheutuu törmäysvaara.



    Myös liikenteen tehostamisessa ja ruuhkien vähentämisessä automatiikasta voisi olla apua. Kun ja jos kaikki autot olisivat "yksien aivojen" komennossa (jollakin tieosuudella), ne voisivat ajaa kovalla nopeudella ja melko lähellä toisiaan ilman perään ajon vaaraa. Ne voisivat saapua risteyksiin tietokoneen laatiman aikataulun mukaisesti niin, että kunkin auton odottamisaika jäisi mahdollisimman lyhyeksi kuten lento- ja raideliikenteessä jos kaikki tekijät on optimoitu.



    Jos auto olisi ajamassa kohti Helsinkiä, tietokone voisi jo Lahden kohdalla laskea sille alustavasti parhaan mahdollisen saapumisajan johonkin Helsingin risteykseen, joka juuri tuolla tietyllä hetkellä olisi tyhjä muista autoista, koska tietokone olisi laskenut muille autoille omat parhaat mahdolliset saapumisaikansa. Tämä nimenomainen esimerkki taisi olla huono, koska siinä on paljon muuttuvia tekijöitä (tietokone ei etukäteen tiedä, milloin toimitusjohtaja Mattinen lähtee ajamaan liikkeensä parkkihallista pannen laskelmat uusiksi) mutta perusidea voisi olla tämän tyyppinen. Tällainen visio tietenkin edellyttää, että kaikki autot olisivat järjestelmän piirissä. Googlen nykyiset automaattiautot toimivat ilmeisesti itsenäisesti eivätkä tiedä etukäteen muiden autojen liikkeistä.



    Olisikohan Googlen tieverkoston kuvaamisessa kenties kyse osittain siitä, että yhtiön tulevaisuuden suunnitelmissa on johtavan aseman saavuttaminen autojen automaattiohjausjärjestelmissä. Kun maantiet ja kadut on mallinnettu tietokonejärjestelmään, siitä voi olla apua, kun suunnitellaan auto, joka osaa ajaa itsestään. Jos tällainen toteutuu, se on taloudellisesti merkittävä hanke. Ihmettelen, jos Google pelkästään huvikseen rakentelee automaattisesti kulkevia autoja.





      
  • Jos tällainen toteutetaan, pystyykö kuljettaja ohittamaan sen niin halutessaan? Vai vain häiriötilanteessa?

    Mikä ihmisen rakentama järjestemä ei ole ollut haavoittuvainen?

    Mitä järjestelmää ei joku voi hakkeroida ja sitä kautta käyttää omaksi hyödykseen, ehkä muiden tuhoksi?



    Jos järjestelmä on ohitettavissa, kuinka moni oikeasti haluaisi moista käyttää? Eihän sillä voi ohitella, kiilata, ajaa ylinopeutta, roiskia kuraa muitten päälle, eikä muutenkaan näyttää ylivertaisuuttaan.



    Ei, en tarkoita, etteikö ole tutkimisen arvoinen asia. On hyviä puolia ja mahdollisuuksia, mutta aika paljon on myös mitä jos-kysymyksiä. Varmasti niitä ratkotaan parhaillaankin, mutta aavistuksen skeptisenä luonteena en usko tuon toteutuvan ihan lähitulevaisuudessa.

    No, kävihän ihminen kuussakin, joten voidaan ajatella, että ongelmat ovat vain tehty ratkaistaviksi. Mutta otootellaan.

      
  • SO2001:

    Ehkä jonkinlainen välimuoto itse ajamisen ja automaattisen ajamisen välillä olisi sopivin.

    Kuljettaja ajaisi itse, ja tietokone olisi kuin nalkuttava vaimo, joka huomauttaisi virheistä ja vaarallisissa tilanteissa estäisi ne.






    Meillähän on jo se, eli ajonvakautusjärjestelmä, missä kuski määrää suunnan ja vauhdin ja ajonvakautusjärjestelmä pitää auton kuskin näpeissä ja tiellä. Ja tieliikenneturvallisuustilastojen mukaan tämä konsepti näyttäisi jopa toimivan.



      
  • Poni:



    Jos järjestelmä on ohitettavissa, kuinka moni oikeasti haluaisi moista käyttää? Eihän sillä voi ohitella, kiilata, ajaa ylinopeutta, roiskia kuraa muitten päälle, eikä muutenkaan näyttää ylivertaisuuttaan.


    Tulee varmasti täytenä yllätyksenä mutta ymmärtääkseni useimpien päämääränä on ollut juuri kaikkien mainitsemiesi asioiden poistaminen siitä huolimatta että matkaan käytetty aika helposti puolittuisi. Ne muutamat uskovaiset eivät näytä haluavan samaa, ei olisi enää mistä vaahdota päivästä toiseen eikä valtaa vaikuttaa muihin liikenteessä.



      
  • Koko homma kuulostaa rankaisulta.



    Siis rankaisuna sitä pitäisi käyttää: juopot ja muut pelleilijät automaattipilotille määrätyksi ajaksi.

    Tämän karenssin jälkeen auto voisi seurata tuomitun ajotottumuksia jonkin aikaa ja lähettää tietoja tarpeen mukaan seriffille, joka puolestaan voisi klikata jannun Volkkarista puolet hepoista pois tai lisätä autopilotin vastuuta jne.



    Meidät syyttömät hyvikset tulisi jättää rauhaan, vapaaehtoisperiaateella.

    Jos ei ota riskejä risteyksissä ja ajaa muutenkin kuten kuuluukin, niin missä ongelma?



    Hurjalta, pelottavalta kuulostaa motarilla metrin välein ajavat autojonot.



    Jos miettii vaikka Googlen nettiselainta tai mopiilikäyttöjärjestelmää, niin monen monta kertaa olen kuullut niin tietoturva-aukoista, että tavallisista bugeistakin. Ei ole varaa olla yhtään virhettä auto-matikeissa.



    Ilman virheitäkin saa olla aivan uskomatonta koodausta ja velhoilua jos homma pelaa kaikilla säillä ja pinnoilla nopsaan ja turvallisesti.



    Polliisi muutaman päivä sitten harmitteli haastattelussa varsinkin nuorten kuskien uus-avuttomuutta ja vähäistä kiinnostusta lukea autojen paksuja ohjekirjoja.

    Tuloksena tästä edes valoautomatiikkaa ei osata käyttää oikein (eli pitäisi kait puhua semi-automatiikasta, jos sitä pitää säätä&#228:wink:. Entä sitten enempi automatiikka ja vielä paksummat ohjekirjat tulevaisuudessa?

      
  • "Tulee varmasti täytenä yllätyksenä mutta ymmärtääkseni useimpien päämääränä on ollut juuri kaikkien mainitsemiesi asioiden poistaminen siitä huolimatta että matkaan käytetty aika helposti puolittuisi. Ne muutamat uskovaiset eivät näytä haluavan samaa, ei olisi enää mistä vaahdota päivästä toiseen eikä valtaa vaikuttaa muihin liikenteessä."



    Mihinkähän ritsa laittaisi raskaan liikenteen tuolta teiltämme, vai kulkisiko tuo henkilö- ja pakettiautoliikenne sittenkin hitaampien nopeudella.

      
  • nikkra:

    "Tulee varmasti täytenä yllätyksenä mutta ymmärtääkseni useimpien päämääränä on ollut juuri kaikkien mainitsemiesi asioiden poistaminen siitä huolimatta että matkaan käytetty aika helposti puolittuisi. Ne muutamat uskovaiset eivät näytä haluavan samaa, ei olisi enää mistä vaahdota päivästä toiseen eikä valtaa vaikuttaa muihin liikenteessä."

    Mihinkähän ritsa laittaisi raskaan liikenteen tuolta teiltämme, vai kulkisiko tuo henkilö- ja pakettiautoliikenne sittenkin hitaampien nopeudella.


    Eiköhän ne siellä seassa mene kaikki samalla nopeudella silloin kun tietokone hoitaa ajamisen ja etäisyydet.



      
  • Ja matkaan käytetty aika helposti puolittuisi?

      
  • nikkra:

    Ja matkaan käytetty aika helposti puolittuisi?


    Mikä sen estäisi, olen ollut 70-luvulla rekan kyydissä joka otti alamäessä mittariin täydessä lastissa 160km/h.

    Tämän päivän kalustolla se ei varmasti ole temppu eikä mikään, en tosin ole ollut raskaan kaluston kanssa paljon tekemisissä henkilökohtaisesti mutta teholukemat kertovat paljon.



    Enkä tarkoittanut rajoitusnopeuksia vaan todellisia keskinopeuksia, 130km/h on jo sellainen keskinopeus että ajankäyttö pelkästään sillä puolittuu ainakin Suomessa.

      
  • ritsa:


    Eiköhän ne siellä seassa mene kaikki samalla nopeudella silloin kun tietokone hoitaa ajamisen ja etäisyydet.




    No ideaalimaailmassa ainakin, mutta mitenköhän mahtaisi käydä, jos edellä ajavan henkilöauton tietokone saisi jostain virhesignaalin pysähtyä välittömästi ja se 60 tonnin rekka ajaisi metrin päässä perseessä kiinni juuri silloin, kun henkilöauto tekee hätäjarrutusta siinä edessä? Talvikelillä saattaisi henkilöauto liukua nahkoineen pari kolmesataa metriä rekan puskurin alla ennen kuin rekka saa pysäytettyä.



      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit