Enon turmarekan ylinopeus

168 kommenttia
12346»
  • Juuh, olihan tuossa jo noita laskelmia pysähtyvyydestä eri nopeuksissa. Todettiin, että mitä hiljaisempi vauhti niin sitä paremmin auto pysähtyy. Silti, kuten moneen kertaan jo tässäkin keskustelussa on todettu, henkilöauton kuljettaja teki päätöksen ajaa rekan eteen. Ei tässä mielestäni olla oltu lynkkaamassa ketään vaan ajateltu asiaa eri näkökulmista.

      
  • Rätkätin:


    Henkilöauton osuus on niin itsestäänselvä, että siksi siihen on turha uhrata arveluja.

    Tietämään en rupea, mutta veikkaisin, että rekkakuskia odottaa kuolemantuottamusta koskevia asioita lisäksi.




    Henkilöauton osuus asiaan ei lehtikirjoittelussa tuntunut mitenkään selvältä, sitä tällä lynkkausmeiningillä tarkoitin.



    Rekkakuskia odottaa monenlaisia syytteitä, mutta onneksi ne ratkotaan oikeudessa eikä lehtien palstoilla. Lehtijuttujen mukaisesta kuudesta kuolemantuottamuksesta ei minusta kuitenkaan voi mitenkään syyttää, kuten tuossa aiemmassa kirjoituksessani totesin. Rekkakuski ei voi olla vastuussa siitä, että henkilöautossa on laiton matkustaja.

      
  • Joo mutta nyt ollaankin puhuttu siitä olisiko onnettomuuden vaikutukset olleet vähemmän fataaliset jos rekka olisi ajellut rajoitusten mukaan. Ylinopeus saattoi vaikuttaa henkilöiden kuolemaan. Noh, nyt tämä menee loputtomaksi jankkaukseksi, jossa ei ole päätä eikä häntää.

      
  • Kyllä ylinopeus oli suurin syyllinen koska vastapuoli ei osannut odottaa sallittua (60) lähes puolta suurempaa nopeutta(88)? :warning:

      
  • Oikeus arpoo tuomioitaan:



    Rekan kuljettaja tuomitaan ainoastaan liikenneturvallisuuden vaarantamisesta 115:a euron sakkoihin.



    http://yle.fi/uutiset/ahvenisen_turmarekan_kuljettajan_tuomio_lieveni_hovissa/6581147



    Nyt alkaa varmaan kansan oikeustaju olla samoilla linjoilla oikeden päätöksen kanssa.

      
  • Herbert:

    Oikeus arpoo tuomioitaan:

    Rekan kuljettaja tuomitaan ainoastaan liikenneturvallisuuden vaarantamisesta 115:a euron sakkoihin.

    http://yle.fi/uutiset/ahvenisen_turmarekan_kuljettajan_tuomio_lieveni_hovissa/6581147

    Nyt alkaa varmaan kansan oikeustaju olla samoilla linjoilla oikeden päätöksen kanssa.


    Ja sinä olet kansan kanssa eri mieltä kuten yleensä. Ylinopeussakko olisi myös pitänyt perua koska ajopiirturin ajoitus ei ollut riittävän tarkka.

      
  • Herbert:


    Nyt alkaa varmaan kansan oikeustaju olla samoilla linjoilla oikeden päätöksen kanssa.




    Sekö tässä harmittaa?

      
  • ritsa:

    Ja sinä olet kansan kanssa eri mieltä kuten yleensä. Ylinopeussakko olisi myös pitänyt perua koska ajopiirturin ajoitus ei ollut riittävän tarkka.




    Päättelykykysi on huikea. Tämän viestiketjun ensimmäisestä kommentistani olisit voinut ymmärtää, että minusta rekkakuskille ei kuulu muuta kuin korkeintaan ylinopeudesta ja ylikuormasta kuuluvat rangaistukset.

      
  • NHB:

    Herbert:

    Nyt alkaa varmaan kansan oikeustaju olla samoilla linjoilla oikeden päätöksen kanssa.


    Sekö tässä harmittaa?




    Ei harmita. Korkeintaan harmittaa se, että kun tapauksen syyllisyyttä pohditaan, oikeuslaitoksen arvaukset heittävät oikeusasteesta riippuen laidasta toiseen. Ja asialla on sentään kallispalkkaiset, korkeasti koulutetut juristit.

      
  • Herbert:

    NHB:
    Herbert:

    Nyt alkaa varmaan kansan oikeustaju olla samoilla linjoilla oikeden päätöksen kanssa.


    Sekö tässä harmittaa?


    Ei harmita. Korkeintaan harmittaa se, että kun tapauksen syyllisyyttä pohditaan, oikeuslaitoksen arvaukset heittävät oikeusasteesta riippuen laidasta toiseen. Ja asialla on sentään kallispalkkaiset, korkeasti koulutetut juristit.


    Sinulta vaan puuttuu kansan oikeustaju, viranomaisten mielivaltaa kyllä puolustat tarmokkaasti.

      
  • ritsa:


    Sinulta vaan puuttuu kansan oikeustaju, viranomaisten mielivaltaa kyllä puolustat tarmokkaasti.




    Ettet nyt vähän sotke keskenään omaa käsitystäsi oikeudesta yleiseen oikeustajuun. Voitko kertoa meille mikä on kansan oikeustaju ja missä sellainen kollektiivinen ajatus ilmenee?



    Minun käsitykseni mukaan satunnaisen kansalaisen oikeustaju on sen tyyppinen, että kaikki muiden tekemät rikkeet tulee paljastaa ja rangaista ankarasti, mutta niistä omista ei ole niin väliä ja niille löytyy aina selitys. Joukkoilmiönä tämä toimii siten, että yleiset rikkeet kuten työpaikalta varastaminen, ylinopeus, humalassa törttöily ym ym pitäisi painaa villaisella ja populistiset yksittäistapaukset joilla ei ole yhteiskunnalle kuitenkaan mitään suurempaa väliä pitäisi rangaista ankarasti. Sitäkö tarkoitat vai jotain muuta?

      
  • AkiK:


    Minun käsitykseni mukaan satunnaisen kansalaisen oikeustaju on sen tyyppinen, että kaikki muiden tekemät rikkeet tulee paljastaa ja rangaista ankarasti, mutta niistä omista ei ole niin väliä ja niille löytyy aina selitys.




    Tämä toteutuu nopeuskeskustelussa varsin hyvin. Selityksenä omalle ylinopeudella on tarjottu niin alamäkiä (Herbert, TM36 ym.) kuin huvitteluakin (Jawa63), mutta johdonmukaisesti vain se omaa nopeutta suurempi nopeus on tuomittavaa. TM36 myöntää ajelevansa ylinopeutta milloin mistäkin tekosyystä ja olevansa valmis ohittamaankin reippaalla nopeudella, mutta samalla ripittää muita päivästä toiseen ylinopeuden haitoista.

      
  • Nopeuskeskustelussa on ollut kyse ainakin minun osaltani siitä, mitä ylinopeudella ajaminen vaikuttaa ja mikä olisi hyvä ajotapa.



    En ole ollut vaatimassa muiden rikkeiden paljastamista ja ankaraa rangaistusta. AkiK:n ajatus ei siis tuolta osin toteudu millään lailla nopeuskeskusteluissa.

      
  • Herbert:

    Nopeuskeskustelussa on ollut kyse ainakin minun osaltani siitä, mitä ylinopeudella ajaminen vaikuttaa ja mikä olisi hyvä ajotapa.

    En ole ollut vaatimassa muiden rikkeiden paljastamista ja ankaraa rangaistusta. AkiK:n ajatus ei siis mielestäni toteudu millään lailla nopeuskeskusteluissa.




    Et siis ole koskaan todennut esim. Ritsalle tai Opelixille, että vaikka ajatkin ylinopeutta se on harmitonta verrattuna heidän kovempaan nopeuteensa verrattuna?



      
  • Ainakin ritsa on kysynyt syytä ylinopeuksilleni. Olen vastannut, että ehdottomuuteen ei mielestäni ole tarvetta pyrkiä. Se vaatisi jatkuvasti 5-10 km/h pelivaraa suurimpaan sallittuun. Kun tavoitenopeus on suurin sallittu, mutta nopeus aina hiukan vaihtelee välillä myös ylityksen puolelle ja tuolla toleranssilla pidettäisiin nopeus käytännössä aina rajoituksen mukaisena, olisi nopeuden pudotus kohtuuttoman suuri verrattuna saavutettuun ylinopeuden välttämiseen. Ja vaikka joskus hetken ajaisinkin tietoisesti 5-10 km/h ylinopeutta, on sen merkitys kokonaisuudessa mitättömän vähäinen verrattuna saman suuruiseen, mutta usein toistuvaan, ajoittain myös isompia ylityksiä sisältävään ajotapaan.



    Tuon voi siis tulkita niin, että minun ylinopeuteni ovat harmittomia ritsan ja Opelixin ylityksiin verrattuna. Mutta edelleenkään en ole ollut vaatimassa heidän paljastamista ja ankaria rangaistuksia. Minusta ylinopeuksista puhuttaessa on kiinnostavampaa keskustella siitä, mitä ne vaikuttavat kuin pyrkiä vahtimaan muita.

      
  • Herbert:

    Ainakin ritsa on kysynyt syytä ylinopeuksilleni. Olen vastannut, että ehdottomuuteen ei mielestäni ole tarvetta pyrkiä. Se vaatisi jatkuvasti 5-10 km/h pelivaraa suurimpaan sallittuun. Kun tavoitenopeus on suurin sallittu, mutta nopeus aina hiukan vaihtelee välillä myös ylityksen puolelle ja tuolla toleranssilla pidettäisiin nopeus käytännössä aina rajoituksen mukaisena, olisi nopeuden pudotus kohtuuttoman suuri verrattuna saavutettuun ylinopeuden välttämiseen. Ja vaikka joskus hetken ajaisinkin tietoisesti 5-10 km/h ylinopeutta, on sen merkitys kokonaisuudessa mitättömän vähäinen verrattuna saman suuruiseen, mutta usein toistuvaan, ajoittain myös isompia ylityksiä sisältävään ajotapaan.

    Tuon voi siis tulkita niin, että minun ylinopeuteni ovat harmittomia ritsan ja Opelixin ylityksiin verrattuna. Mutta edelleenkään en ole ollut vaatimassa heidän paljastamista ja ankaria rangaistuksia.




    Niinpä, todistit juuri AkiK:n pointin. Oma ajotapasi huomioiden ihmeen paljon jaksat panostaa ritsan ja Opelixin ylitysten kritisointiin.



      
  • JEV2:


    Niinpä, todistit juuri AkiK:n pointin. Oma ajotapasi huomioiden ihmeen paljon jaksat panostaa ritsan ja Opelixin ylitysten kritisointiin.




    En todistanut. Kolmannen kerran totean, ettei minua kiinnosta muiden paljastaminen, enkä ole vaatimassa muille ankaria rangaistuksia. Keskustelen ylinopeuden vaikutuksesta. Tärkein ero minun, ritsan ja Opelixin välillä on se, mihin hyväksyttävän tason raja lain rikkomisessa vedetään.



    Joskus ennenkin on keskusteltu siitä, kuinka voi kritisoida muita, jos itse ei noudata lakia. Opelixi esimerkiksi kritisoi myös ylinopeuksilla ajavia, mutta tällöin puhutaan isommista ylityksistä ja/tai erilaisissa tilanteissa ajetuista kuin hänen käyttämänsä ylitykset ovat. Veikkaan, että sinäkin kuulut tässä samaan kastiin meidän kanssa. Et itsekään noudata aina kaikkia sääntöjä, mutta silti voit kritisoida lakia rikkovia.



    Lisään vielä kommentin siitä, miksi ylinopeuden vaikutuksesta keskustelu on kiinnostavampaa kuin toivoa muiden keskustelijoiden narahtavan ylityksestään ja saavan siitä ankaran rangaistuksen. Tuskin kukaan meistä noudattaa rajoitusta vain sen takia, että se on olemassa. Himalajalle voi tuon takia kiivetä, maratonin voi juosta tai jotain muuta vastaavaa, mutta ei vuodesta toiseen noudattaa nopeusrajoitusta. Tämän takia pitää olla selvillä siitä, mitä tietynlainen ajotapa vaikuttaa itseen ja muihin. Nämä keskustelut ovat antoisia siksi, että niissä oppii ymmärtämään erilaisia näkemyksiä. Mutta huomaa myös, ettei muut näe asioita samalla tavalla kuin itse. Lakia rikkova saattaa olla jättänyt huomioimatta joitain asioita, ja siksi lain rikkominen ei tunnu ongelmalta. Mitä paremmin asian eri puolia tuntee, sitä paremmat edellytykset on ymmärtää kokonaisuutta ja siksi toimia järkevästi. Kunhan vain antaa itselleen mahdollisuuden, eikä linnoittaudu itseään miellyttävän asian taakse.

      
  • Herbert:


    Joskus ennenkin on keskusteltu siitä, kuinka voi kritisoida muita, jos itse ei noudata lakia. Opelixi esimerkiksi kritisoi myös ylinopeuksilla ajavia, mutta tällöin puhutaan isommista ylityksistä ja/tai erilaisissa tilanteissa ajetuista kuin hänen käyttämänsä ylitykset ovat.




    Minun kritiikkini kohdistuu väärään tilannenopeuteen, ei ylinopeuteen eikä siihen, että onko nopeus suurempi, kuin itse käyttämäni.



      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit