Ylinopeusketju

889 kommenttia
12425262830
  • Herbert:

    Mutta minusta ei sakolla uhkaaminen ole tässäkään asiassa mitenkään olellinen juttu. Muitakin keinoja on olemassa.




    Niinku mitä?

      
  • Ymmärtääkseni muualla poiisi pysäyttää hitaan ja varmasti siinä yhteydessä myös kertoo kuskille, mitä tämä sai teollaan aikaan.



    Varma en ole, mutta eikö tuo olisi aika toimiva tapa?

      
  • Herbert: ” Aikuisten oppimiskykyyn en silti suhtautuisi noin negatiivisesti. Liikenteestä puhuttaessa ajattelutavan oppiminen olisi mielestäni mahdollista, koska voisi keskittyä vain liikenneympäristön asioihin.”



    En minäkään oppimiskykyä epäile, epäilen että he eivät halua oppia uutta ajatustapaa kun vanha toimii niin hyvin. Se tuottaa mieleisiä vastauksia kun siltä kysyy että miksi ajotapani eivät muka vastaa sitä mitä kuskeilta odotetaan: yhteiskunnan odotukset ovat vääriä. Tietoni tahallaan laittomasti ajelevien ajatustavoista perustuvat tällä palstalla lukemiini kommentteihin ja niiden perusteella lakia tarkoituksella rikkovat ovat kovastikin tyytyväisiä omaan tapaansa ajatella liikenneasioita. Jos heiltä kysytään, niin viranomaiset, poliitikot ja liikenneasiantuntijat kaipaavat enemmän uutta tapaa ajatella, samoin ne kuskit jotka luulevat että liikennesääntöjen tarkoitus on tulla kuskien noudattamiksi. En sano että sellaisten kuskien ajatusmaailmaa ei pystytä kursseilla muuttamaan, mutta veikkaan että kurssituksen vastaanotto on nihkeää ja pysyvää tulosta ei paljoa jää.



    Näin maallikkona tuntuu, että saamme parhaan vastineen rahoillemme kun käytämme sen vahvistamaan sellaisten tapaa ajatella, jotka jo noudattavat sääntöjä sen mitä niitä tuntevat. Nähtävästi se on sama porukka mitä sinä katkerasti vihaat, eli niitä jotka vain luulevat ajavansa liikennesääntöjen mukaan mutta eivät ajakaan ja ovat silti olevinaan mallikuljettajia. Tuntuu loogiselta että sellainen kuski reagoi positiivisemmin saadessaan tietää että hänen ajotapansa on oikea kuin kuski jolle kerrotaan, että hän ei ole miljoonan ajokilometrinsä aikana oppinut muuta kuin kasan vääriä ajotapoja.



    Moni tietää miten voisi ajaa paremmin ja myös haluaisi ajaa paremmin, mutta ei aja koska ympäristö ei aina katso hyvällä tarkasti sääntöjä noudattavaa. Luulisi että jo olemassa olevaa ajatustapaa on helpompi vahvistaa kuin ohjelmoida uusi aikuisen ihmisen päähän. Tiedän kyllä että teho vammoissa mitattuna on vähäinen koska tällaiset kuskit näkyvät todennäköisesti aika pienenä ryhmänä vakavimpien onnettomuuksien aiheuttajina, mutta pitkällä tähtäimellä vaikutus voi olla hyvä. Omien vanhempien esimerkki on tärkeä vaikutin lapselle, joten ehkä hyötyä aletaan saada vasta sukupolven vaihtuessa. Lisäksi jo nykytilanteen säilyttäminen on voitto, koska liikkeellä on kaikenlaista ”antitietoa” joka todistelee kuinka pihalla asiantuntijat ovat. Jostain syystä ihmismieli tuppaa ottamaan mielellään vastaan ”tiedon” että taas ne herrat ovat ihan pihalla asioista.



    Herbert: ” Sanoinhan, että joka tilanteessa en aja suurinta sallittua, joten aina ei ole tarvetta varmuuden vuoksi ajaa pikkuisen hitaammin.”



    Niin sanoit, ja tiesin ilman sanomistakin että laskelmasi ei voi pitää paikkaansa, pitäisi olla melkoinen suhari jos aikoo säästää nopeudella 20 % ajoajasta. En kinannut asiasta silloin toukokuussa vaan sanoin että kai sinä itse parhaiten ajosi tunnet, käytetään sitten sinun lukujasi. Laskelmat menee joskus pieleen, niin käy kaikille. Laskelma ei ollut tärkeä, tärkeätä on se, että käytit sitä perusteluna mielipiteellesi että on kuskin päätettävissä miten valtion liikenneturvallisuutta parannetaan ja miten ei. Tärkeä huomio on myös se, että samalla kun mielestäsi kukin kuski saa päättää mihin valtion liikenneturvallisuutta edistävään toimenpiteeseen suostuu ja mihin ei, mielestäsi olisi myös tärkeää opettaa kuskeille uusi ajattelutapa. Niinpä!



    Nyt kun odotukseni päättyi ja sinulle selvisi että pienillä ylinopeuksilla ei vuodessa säästetäkään sataa ajotuntia, niin mikä on uusi syysi vastustaa tiukempaa toleranssia? En siis kysy että mikä on uusi mielipiteesi nyt kun edelliselle antamasi syy on poissa. Sinähän et vielä ole käynyt sitä kurssia jossa ajattelutapa muutetaan sellaiseksi että mielipiteet liikenteestä valitaan tosiasioiden mukaan eikä toisin päin.

      
  • Rätkätin:

    On kovin arveluttavaa, että lakia noudattava joutuu painostetuksi siksi, että hän noudattaa lakia parhaan kykynsä sekä ajokkinsa viranomaisten hyväksymän laitteiston avulla.




    Samaa mieltä. Täälläkin on esiintynyt jopa moitteita että painostuksen kohde olisi "kotipoliisi" ellei väistä painostajan edestä.



    Yksi konsti on laittaa taustapeili yöasentoon jolloin voi seurata mitä takana tapahtuu mutta huomio ei keskity kiusaajaan. Liian lähellä ajamista esiintyy moottoritien/kehätien oikeallakin kaistalla joten aina ei ole kyse takanatulijan ohitusaikeista jolloin väistämistä ei voi edes tehdä.



    Tosin monasti liikenne sujuu pitkään tosi nätisti, eli vain osa kuljettajista on häirikköjä.



    Alinopeuskysymykseen, lakitekstit sanovat että "Tienkäyttäjä ei saa tarpeettomasti estää tai häiritä liikennettä" tai "Liikennettä ei saa estää tai haitata ajamalla aiheettoman hitaasti". Jos siis Fiiukuski ajaa perjantaina 60 km/h 100:sen alueella tulee hänellä olla hyvä syy ajaa hitaasti jottei syyllisty lainavastaiseen tekoon. Varmaankin 80 km/h menee jo normaalinopeutena koska se on yhdistelmien nopeus, parasta toki Fiiun olisi ajaa sitä turvavälin päässä yhdistelmän takana.



    Satasen tiellä puolestaan 100 on suurin sallittu (ohitustilanteet mukaanlukien) joten optimisti laskee matkanopeutensa sen mukaan, realisti huomioi nekin tielläliikkujat jotka saavat ajaa vain 80 km/h.

      
  • Herbert:

    Ymmärtääkseni muualla poiisi pysäyttää hitaan ja varmasti siinä yhteydessä myös kertoo kuskille, mitä tämä sai teollaan aikaan.

    Varma en ole, mutta eikö tuo olisi aika toimiva tapa?




    Yritin edelliseltä sivulta saada tolkkua, mikä olisi sellainen alinopeus, että poliisin pitäisi mennä "kertomaan mitä sai teollaan aikaiseksi", mutta...



    Voiko sellaista nopeutta ollakaan?? Ja miksi pitäisi mennä sanomaan vaikka mopoautokuskille, että huomasitko keränneesi jonoa? Eiköhän se ole sanomattakin selvää, mutta kun lain mukaan ei kovempaakaan saa mennä ja ko. tiellä voi silti ajaa ihan laillisesti.



    Voisihan sitä ajaa mummon vanhalla pyörälläkin keskellä kaistaa 5 km/h. Pitääkö oikeasti kutsua poliisi paikalle ottamaan polkija tien sivuun?



    Jostakin tällaisestako on kyse? Toisille "tarpeeton estäminen" on ihan eri juttu kuin toisille, jotka jaksavat odottaa kaikissa em. tapauksissa, että tilaa ohitukselle tulee. Olisko tässä kanssa kyse siitä peräänkuulutetusta asenteesta?



    Toki, mopoautokuski ja pyöräilijä fiksuna antaa tilaa tilaisuuden tullen. Se "tilaisuus" voi toki jonkun mielestä hyvinkin olla "tarpeettoman kaukana", mutta...

      
  • Kumppani:



    Voiko sellaista nopeutta ollakaan?? Ja miksi pitäisi mennä sanomaan vaikka mopoautokuskille, että huomasitko keränneesi jonoa? Eiköhän se ole sanomattakin selvää




    Eiköhän selkeä alinopeus ja jonon kerääminen toisista liikkujista välittämättä ole ajajalle yhtä selvä asia kuin jollekin toiselle ylinopeus ja piittaamattomuus muista. Jälkimmäinen vaatii mielestäsi selvennystä kuljettajille, ensimmäinen ilmeisesti ei? Minusta molemmissa ajatellaan sitä omaa menoa, jaskat muiden kulkemisista.



    Mopoautoa en laske alinopeuden ajajaksi, kuten en työkoneita, traktoreita tai polkupyöriäkään, tai rekkaa joka etenee 100-alueella 80 km/h.

      
  • Keskustelua voi nyt jatkaa todellisemmalta pohjalta:



    välillisten riskitekijöiden osallisuus kuolemaan johtaneissa onnettomuuksissa 2007 (VALT, aineisto 291 onnettomutta)



    40% kuljettajan tila (sairaus, väsymys, mielentila, kiire)

    29% turvalaitteiden virheellinen käyttö (esim. turvavyö auki)

    26% ajoneuvon heikko kolarikestävyys sisällä olijoille

    26% asenne (piittaamattomuus, ajo-oikeudetta ajo)

    25% kaiteet tai niiden puute seurausten pahentajana

    24% taito (vähäinen ajokokemus, tottumattomuus ajoneuvoon)

    16% ajonopeus (liian suuri tilannenopeus)

    16% tieympäristön törmäyskohteet seurausten pahentajana (esim. ei keskikaidetta)

    15% ylinopeus (yli 30 km/h yli vallitsevan rajoituksen)

    15% renkaat (väärät paineet tai keliin sopimattomat)

    14% jäinen, luminen tai märkä tienpinta

    14% ennakointi (esim. olosuhteet, keli)

    14% ajoneuvon heikko törmäyssoveltuvuus vastapuolelle

    14% kuljettajan tila (alkoholia yli 1,20 promillea)

    10% osallisen havaittavuuteen liittyvät riskit

    9% turvalaitteiden puuttuminen

    9% pimeys, häikäistyminen tai varjot

    9% matkan tarkoitukseen liittyvä riski

    9% sosiaalinen tilanne (esim. ajoseura, näyttöhalut)

    9% liikernteen ohjauksen tai liikennemerkkien puutteet

    8% tien kapeus tai mutkaisuus

    8% puutteeliset toimintavalmiudet (esim. huomiokyky, näkö )

    8% ajoneuvon erottuvuus ja näkyvyys ajoneuvosta

    7% osallisen ja ympäristön suhteeseen liittyvä riski

    7% ylinopeus (yli 10-19 km/h yli vallitsevan rajoituksen)

    6% vesi-, lumi- tai räntäsade

    6% kuljettajan tila (lääkkeiden vaikutuksen alaisena)

    5% ylinopeus (yli 1-9 km/h yli vallitsevan rajoituksen)

    5% ylinopeus (yli 20-29 km/h yli vallitsevan rajoituksen)

    5% tien ja pientareen kunto

    5% risteys- ja liittymäjärjestelyt

    4% ajoneuvojärjestelmien puutteet

    2% kuljettajan tila (huumeiden vaikutuksen alaisena)

    2% ajoneuvon tekniset puutteet

    2% kuljettajan tila (alkoholia 0,5-1,19 promillea)

    1% kuljettajan tila (alkoholia 0,2-0,49 promillea)



    Tarkennus on tässä tarpeen. Koska tutkimuksessa esiintyy useampia lukuja ylinopeuden osuudesta, käytin ymmärrykseni pohjalta hieman matematiikkaa. Taulukossa 64 mainitaan yhteensä 48% osuus tekstillä "ylinopeus, liian suuri nopeus olosuhteisiin, taitoon tai ajoneuvoon nähden". Taulukossa 33 ovat taas eriteltynä eri ylinopeusluokat. Laskin tilannenopeudelle luvun 16% näiden tietojen erotuksena.

    Samankaltaista matematiikkaa olen käyttänyt eritellessäni kuljettajan tilan osallisuutta, jonka osallisuus kuolemaan johtaneisiin onnettomuuksiin on tutkimuksen mukaan yhteensä 65%.



    MUTTA TÄSSÄ TUTKIMUKSEN TÄRKEIN ANTI AUTOILIJOILLE:



    vuonna 2007 kuolemaan johtaneissa onnettomuksissa 44% kuolleista oli ILMAN TURVAVYÖTÄ, aloitetaan siis maailman parantaminen tästä. Lainaus VALT vuosiraportista: "Niistä kuolleista, jotka eivät käyttäneet turvavyötä, vyön käyttö olisi pelastanut eri todennäköisyyksillä 53% (58 henkilöä )

      
  • Kannattaa myös vilkaista niitä onnettomuuteen johtaneita seikkoja (s.43, pdf 61) ja miettiä mitkä niistä ovat ylinopeuteen liittyviä, vaikka sitä ei ole rautalangasta väännetty...



    EDIT:

    Välittömät riskitekijät moottoriajoneuvo-onnettomuuksissa 2007



    (katkelma taulukosta => ) Taulukko 63 Kuolemaan johtaneet moottoriajoneuvo-onnettomuudet 2007. Onnettomuuksien välittömät riskitekijät.

    (Vain aiheuttajakuljettajat.)



    Välittömät riskitekijät Riskien lkm % 1) % 2)

    --------------

    Osallisen ennakointi- ja arviointivirheet 51 100 18

    -lähti (ajoi) tilanteeseen (ohitus, risteys) ennakoimatta 17 33 6

    -virheellinen arviointi omista kulkumahdollisuuksista 30 59 10

    -virheellinen tulkinta muiden aikomuksista tai tilanteesta 4 8 1

    Ajoneuvon käsittelyvirheet tai ajotoiminnot 98 100 34

    -virheellinen ajolinja 22 22 8

    -virheellinen ohjausliike 46 47 16

    -jarrutusvirhe 5 5 2

    -kaasunkäyttövirhe 6 6 2

    -edellisten yhdistelmävirheet 18 18 6

    -pysähtymis- tai seisontavirhe 1 1 0

    -----------

    KAIKKI VÄLITTÖMÄT RISKITEKIJÄT YHTEENSÄ 291 800 100



    1) Kyseisen riskin prosenttiosuus välittömän riskiryhmän sisällä.

    2) Niiden onnettomuuksien prosenttiosuus koko aineistosta, joissa kyseinen riski esiintyy.

      
  • Teknisten vikojen ja/tai puutteiden osuus on melko pieni.

    Syyllinen näyttää olevan penkin ja ratin välissä.

      
  • AkiK:

    Eiköhän selkeä alinopeus ja jonon kerääminen toisista liikkujista välittämättä ole ajajalle yhtä selvä asia kuin jollekin toiselle ylinopeus ja piittaamattomuus muista.




    Toki, mutta ensin pitäisi määritellä "toisista liikkujista välittämättä", vai mitä? Onko välitäminen sitä, että väistää silloin, kun tieltä löytyy sopiva levike.



    Vai heti kun sinulta välähtää ärsyyntynyt pitkä valo takaa?



    MINÄ tulen nyt, väistäkää!!! Vai, oottelen nyt kun näyttäisi olevan hankalaa ajaa tällä sekunnilla sivuun.



    Kumpaa sinä edustat?



    AkiK:

    Jälkimmäinen vaatii mielestäsi selvennystä kuljettajille, ensimmäinen ilmeisesti ei? Minusta molemmissa ajatellaan sitä omaa menoa, jaskat muiden kulkemisista.

    Mopoautoa en laske alinopeuden ajajaksi, kuten en työkoneita, traktoreita tai polkupyöriäkään, tai rekkaa joka etenee 100-alueella 80 km/h.




    Mikäs se sun henk.koht. toleranssisi olikaan "alinopeudelle"???



    Mutta asenteita ajatellen, olen taipuvainen uskomaan, että alinopeutta ajavalla se ei ainakaan johdu ylimielisyydestä ja "best driver - me" -efektistä, vaan esim. satunnaisesta epähuomiosta (puhuu vaikka kännyyn ajaessaan ja mittari unohtuu seurata), tai vaikka arkuudesta liikenteessä (iäkkäät henkilöt, juuri kortin saaneet tms).



    Enpä TODELLAKAAN muista, että eteeni olisi tullut kuin yhden kerran (nais-)henkilö, joka ajoi hyvällä, mutta suht. mutkaisella tiellä autoaan tosi hitaasti, keräten jonoa taakseen. Eipä tullut mieleen, että tuota pitäisi kyllä ojentaa, kun ei voinut tietää syytä tähän hitailuun. Ei sen ihmeempää, vaikka taisi jopa risoakin se kuski. Olin toisena heti takana, joten kaasujalka painui syvään heti tilaisuuden tullen ja ohitukseen. Vaaraa ei kuitenkaan aiheutunut kenellekään sinänsä!



    Mitä poliisin olisi pitänyt tätsylle sitten sanoa?!??! "Pysy poissa maantieltä"? No eihän se sellaista voisi esittää kuitenkaan, jos ei ole lääkärin määräystä asiasta. Sakottaako pitäisi?



    Sen sijaan hulluja ohituksia ja järjetöntä kaahaamista olen nähnyt erittäin usein, jopa vaarallisia, täpäriä tilanteita tästä johtuen! Mitä poliisi voi tehdä tässä sitten? Eiköhän sieltä rangaistusasteikolta löydy sitten jelppiä alkaen kevyestä nuhtelusta kortin ja kilpien poisottamiseen.



    Eikös suhde ojennettavien tarpeesta selviä jo tästäkin?

      
  • maalitehdas:

    MUTTA TÄSSÄ TUTKIMUKSEN TÄRKEIN ANTI AUTOILIJOILLE:

    vuonna 2007 kuolemaan johtaneissa onnettomuksissa 44% kuolleista oli ILMAN TURVAVYÖTÄ, aloitetaan siis maailman parantaminen tästä. Lainaus VALT vuosiraportista: "Niistä kuolleista, jotka eivät käyttäneet turvavyötä, vyön käyttö olisi pelastanut eri todennäköisyyksillä 53% (58 henkilöä )




    Pitää kuitenkin muistaa, että vyön käyttäminen ei vähennä kolareita, vaikka muuten erinomainen asia onkin.

      
  • Olen ollut neljässsä kolarissa kun en ole käyttänyt turvavyötä, mutta vain nollassa kolarissa kun olen käyttänyt turvavyötä, siis turvavyö auttaa? :snotty:

      
  • Kumppani:

    Enpä TODELLAKAAN muista, että eteeni olisi tullut kuin yhden kerran (nais-)henkilö, joka ajoi hyvällä, mutta suht. mutkaisella tiellä autoaan tosi hitaasti, keräten jonoa taakseen.

    Mitä poliisin olisi pitänyt tätsylle sitten sanoa?!??! "Pysy poissa maantieltä"? No eihän se sellaista voisi esittää kuitenkaan, jos ei ole lääkärin määräystä asiasta. Sakottaako pitäisi?




    Eikö tosiaankaan tullut muita vaihtoehtoja mieleen, vaikka vähän aiemmin aiheesta jutusteltiin?

      
  • Herbert:

    Eikö tosiaankaan tullut muita vaihtoehtoja mieleen, vaikka vähän aiemmin aiheesta jutusteltiin?




    Kyse ei ole niinkään vaihtoehdoista, vois tullakin mieleen, vaan siitä mikä on käsitykseni vastaan tulleiden tilanteiden suhteista ja mikä oikeasti onkaan siinä mielessä ollut ko. tilanteissa vaarallisempaa: ajaa alle rajoitusten vai ylinopeutta.



    Jos ajattelet kummankin kuskin vinkkelistä, kumpa potentiaalisti aiheuttaa maantiellä itse kolarin: alle vai yli ajava? Ja kumpaa tapausta tulee vähänkään ääri-ilmiössä useammin vastaan.



    Sen jälkeen vasta tulee muut kuskit:



    - kuka ottaa herneen nenään hidastelijan takia ja tekee siksi väärän johtopäätöksen ja syntyykin onnettomuus



    - tai kuka onnistuu viime tipassa väistämään ja pelastamaan tilanteen kun kaahari esittelee taitojaan

      
  • Kumppani:

    Jos ajattelet kummankin kuskin vinkkelistä, kumpa potentiaalisti aiheuttaa maantiellä itse kolarin: alle vai yli ajava? Ja kumpaa tapausta tulee vähänkään ääri-ilmiössä useammin vastaan.




    Joskus tuohon etsin ratkaisua tutkimuksista, mutta oikeaa vastausta en löytänyt. Sen sijaan vastaan tuli useita ristiriitaisia tuloksia, joten toivotavasti sinullakaan ei selkeää mielipidettä toisen ryhmän isommasta riskistä ole.



    Tottahan ylinopeuksia tuntuu enemmän esiintyvän, mutta em. syiden takia ei asialla ole juurikaan merkitystä.

      
  • Herbert:

    Joskus tuohon etsin ratkaisua tutkimuksista, mutta oikeaa vastausta en löytänyt. Sen sijaan vastaan tuli useita ristiriitaisia tuloksia, joten toivotavasti sinullakaan ei selkeää mielipidettä toisen ryhmän isommasta riskistä ole.




    Yhtälailla "tavallisesti" ajavakin on potentiaalisti ainkin jonkunsortin uhka, noiden kahden välissä. :wink:



    Selkeä mielipide, tai sitten ei, mutta omaan kokemuspohjaan tämä perustuu. Ei tule mieleen kuitenkaan uutisotsikkoakaan, jossa "liian hitaasti ajanut" olisi aiheuttanut kolarin? Osapuolena on voinut olla kyllä kaahari, mutta sehän sen kolarin on tod.näk. silloinkin aiheuttanut, hermostuttuaan tms...

      
  • Hesarin tai muiden sensaatiolehtien otsikoiden perusteella ei kannata johtopäätöksiä vetää. Kun artikkeli on jo julkaistu, on poliisitutkinta aiheesta vasta käynnissä.

      
  • Kumppani:



    Mikäs se sun henk.koht. toleranssisi olikaan "alinopeudelle"???

    Mutta asenteita ajatellen, olen taipuvainen uskomaan, että alinopeutta ajavalla se ei ainakaan johdu ylimielisyydestä ja "best driver - me" -efektistä, vaan esim. satunnaisesta epähuomiosta (puhuu vaikka kännyyn ajaessaan ja mittari unohtuu seurata), tai vaikka arkuudesta liikenteessä (iäkkäät henkilöt, juuri kortin saaneet tms).




    Toleranssini alinopeudelle on täysin tilannekohtainen. Vilkkaassa liikenteessä en viitsi lähteä ohi jos alinopeus ei ole merkittävä. Jätän suosiolla väliä ja tyydyn osaani. Toisaalta esim. yöllä ajaessa kun edellinen auto tuli vastaan jossain 50 km Oulusta etelään, ohitan kyllä huomattavasti helpommin sellaisenkin, joka etenee muutaman tuntikilometrin itseäni hitaammin.



    Noista alinopeuden ajajista on kuitenkin eniten haittaa juuri tuossa ensimmäisessä tapauksessa, vilkkaassa liikenteessä tulisi pyrkiä mahdollisimman pieniin nopeuseroihin - myös niiden jotka menevät hitaammin eikä aina vain niiden jotka menisivät kovempaa.



    Satunnainen epähuomio on minusta äärimmäisen vaarallinen ilmiö - mitähän muuta jäi huomaamatta kuin ajonopeus? Yleensä nämä pääteillä alinopeutta ajavat ovat myös niitä jotka ajavat taajamaan tullessaan lähes samaa vauhtia - havainnointikyky on siis vähintäänkin puutteellinen eikä kyse ole pelkästään satunnaisesta epähuomiosta vaan jatkuvasta sellaisesta.



      
  • Herbert:

    Hesarin tai muiden sensaatiolehtien otsikoiden perusteella ei kannata johtopäätöksiä vetää. Kun artikkeli on jo julkaistu, on poliisitutkinta aiheesta vasta käynnissä.




    ...ja niitä tuloksia ja onnettomuuslautakunnankin, voi sitten lukea pahimmissa tapauksissa vaikka Moottori-lehdestä...



    Sulla on jotakin syvempää tietoa asiasta, vai? Olisi mielenkiintoista tietää, milloin tosiaan "liian hitaasti" ajava on aiheuttanut kolarin, eikä kuten kuten esim. seuraavassa se toinen, kiihkoilija:



    Viikonloppuna tuttavani sattui kolariin. Olivat kääntymässä ryhmitysalueelta tien yli vasemmalle, vilkku päällä, kun jossakin takana tuleva, samassa jonossa eteenpäin jatkava, oli hikoontunut vissiin mökkiruuhkajonossa ja päättänyt lähteä "jonon ohi". Törmäsi sitten tähän tuttavani kääntyvään autoon, kun oli juuri saanut kiihdytyksen käyntiin.



    Niin, eihän tuttavani oikein ollut kerinnyt saada vauhtia päälle vielä, eikä näinollen "ehtinyt alta pois", joten ajoi varmaan liian hitaasti... Tai sitten se "joku" joka meni jo kaukana siellä edessäpäin?



    Tuossakin oli kyse satunnaisesta epähuomiosta, vai mitä AkiK? Mitähän muuta oli jäänyt huomaamaatta sillä ohittajalla? Noh, "poliisitutkinta on vasta käynnissä" :kiss:



    AkiK:

    Toleranssini alinopeudelle on täysin tilannekohtainen. Vilkkaassa liikenteessä en viitsi lähteä ohi jos alinopeus ei ole merkittävä....Noista alinopeuden ajajista on kuitenkin eniten haittaa juuri vilkkaassa liikenteessä, (niiden) tulisi pyrkiä mahdollisimman pieniin nopeuseroihin - myös niiden jotka menevät hitaammin eikä aina vain niiden jotka menisivät kovempaa.




    Tuo asetelma on aika epäselvä.



    Jos kerran liikenne on vilkasta, se yksistään on omiaa tiputtamaan virran nopeutta. Onko alinopeutta ajava se seuraava auto edessäsi vai 50:s siellä edempänä 100:sta autosta esim.? Manaatko vain sinusta heti seuraavana olevaa, eli et näe metsää puilta, tai nenääsi pidemmälle?



    Ja kun kerran jonossa mennään, niin nopeuserojen luulisi olevan mahdollisimman pienet, vaikkakin keskinopeus putoaa tietysti. Ei siinä tosiaan höttyilyt ja kiihdyttelyt auta, ei.



    Jos jonossa mennään, helpointa on heti sen mahdollisen jononaiheuttajan jälkeen ajavalla, koska on parhaat toivot päästä pian ohi. Surkein tilanne on sillä, joka tulee "vapaasta nopeudesta" 101:ksi ja joutuu pudottamaan nopeuttaan paljonkin ja kun näkee jonon, niin toivo ripeästä perille pääsystä voi tietysti hiipua...



    Mutta vaikea siitä jonosta on mennä kyllä vilkkaassa liikenteessä sitten eniten syyllistä mennä osoittelemaan, ellei sitten siellä kärjessä ajavaa. Jos se sattuu olemaan mummo 75v joka 100:lla ajaa 80km/h, niin mites aattelit ojentaa? Ja siellä jonon sijalla 76 et edes tiedä onko siellä mummo vai karavaanari, joka mahdollisesti aiheuttaa päänsärkysi! Ja eikös se ollut niin, ettet karavaanarista olisi moksiskaan?



    Parasta on toivoa, että ajaisi motarilla, sillä kyllä se vasen kaista usein on oikeaa nopeampi vilkkaassa liikenteessä. Mennäänkö rajoituksen maksimia silläkään, riippuu tosiaan siitä, mikä on vilkasta, milloinkin.

      
  • Kumppani:

    Mutta vaikea siitä jonosta on mennä kyllä vilkkaassa liikenteessä sitten eniten syyllistä mennä osoittelemaan, ellei sitten siellä kärjessä ajavaa.




    Kun ajelee vakionopeudella suurinta sallittua huomaa että perään kertyy joskus jonoa. Silloin on jonon kertymiseen syyllinen se joka ajaa ylinopeutta. Helposti tuli ennen kaasupolkimella ajaessaan lisättyä omaa nopeuttaan ylinopeuteen vain siksi että taakse oli ilmestynyt joku, ei estäkseen taaksetulleen ohitusta vaan siksi ettei olisi hänelle tientuke. :ashamed:

      
  • lawnmover:

    Kun ajelee vakionopeudella suurinta sallittua huomaa että perään kertyy joskus jonoa. Silloin on jonon kertymiseen syyllinen se joka ajaa ylinopeutta.




    Merkillisintä tuossa tilanteessasi olisikin jos sinun pitäisi tuntea "syyllisyyttä".



    Olettaen varsinkin, että olet tarkistuttanut todellisen nopeutesi ja helpointahan se nykyään on navilla, joka nykyään alkaa olla varmaan "kaikissa autoissa" kaiken lisäksi...

      
  • Kumppani:

    Merkillisintä tuossa tilanteessasi olisikin jos sinun pitäisi tuntea "syyllisyyttä".




    Noloa oli se että ennen annoin takanatulijan valita minullekin oikeamman nopeuden vaikka en tiennyt takanatulijasta edes hänen ajokorttiluokkaansa.



    Mittarivirheeni on luokkaa 5 km/h jonka huomioin nopeudenvalinnassani etten keräisi jonoa taakseni tai eteeni.

      
  • Kumppani: Tuo asetelma on aika epäselvä.



    Ei mitenkään. Se pohjautuu kuljettajan harkintaan kuten useimmat muutkin asiat liikenteessä.



    Jos kerran liikenne on vilkasta, se yksistään on omiaa tiputtamaan virran nopeutta.



    En ohittele kovin vilkkaassa liikenteessä, joten asialla ei ole suurta väliä. Sen kuitenkin erotan, jos vastaan tulevan liikenteen ollessa hyvin vilkasta ja estäessä järkevän ohituksen joku vetää toiseen suuntaan jonoa 70 km/h satasen rajoituksella.



    Etkö sinä erota muuhun virtaan nähden hitaammin menevää ajoneuvoa? Erotatko nopeammin menevän, ja jos erotat, niin miten?



    Manaatko vain sinusta heti seuraavana olevaa, eli et näe metsää puilta, tai nenääsi pidemmälle? Ja kun kerran jonossa mennään, niin nopeuserojen luulisi olevan mahdollisimman pienet, vaikkakin keskinopeus putoaa tietysti



    Yrität kaivella asioita oman mielikuvituksesi pohjalta.



    Vilkas liikenne on suhteellinen käsite, puhut ilmeisesti nyt hyvin vilkkaasta liikenteestä tai jopa ruuhkatilanteesta jos keskinopeus alkaa merkittävästi pudota?



    Jos se sattuu olemaan mummo 75v joka 100:lla ajaa 80km/h, niin mites aattelit ojentaa?



    Olet siis tunnistanut tässä alinopeutta ajavan, vaikka se äsken oli vaikea tehtävä.



    Minun tehtäväni ei ole ojentaa ketään, ohitan mummon jos näen sen järkeväksi ja pystyn sen suht turvallisesti tekemään. Yleisellä tasolla lähden kyllä siitä, että liikenteessä moottorikalustolla liikkuvien tulisi olla niitä jotka oikeasti ovat siihen kykeneviä. Kykenemättömiksi voidaan laskea kenties tämä sinun esimerkkisi, sekä myös älyttömät kaaharit ja muut. Monien 15-kesäisten kohdalla voidaan myös pohtia, ovatko ne oikeasti kykeneviä ajelemaan skoottereillaan. Samoin joidenkin 18-kesäisten autoilijoiden kohdalla.



    Ja siellä jonon sijalla 76 et edes tiedä onko siellä mummo vai karavaanari, joka mahdollisesti aiheuttaa päänsärkysi!



    Asia ei minua tuossa tilanteessa kiinnosta tippaakaan, koska en aio missään tapauksessa lähteä ohittelemaan tuollaisessa ruuhkassa. Jos itselläni olisi 76 auton letka perässä, saattaisin harkita tilan antamista tai kahvitaukoa. Samoin jos tuo jono olisi edessäni ja vauhti kovin hidas, menisin todennäköisesti tauolle. Suomen liikenteessä ruuhka katoaa yleensä kahvitauon aikana, niin massiivista tämä meikäläinen liikenne on.

      
  • lawnmover:

    Kumppani:
    Mutta vaikea siitä jonosta on mennä kyllä vilkkaassa liikenteessä sitten eniten syyllistä mennä osoittelemaan, ellei sitten siellä kärjessä ajavaa.


    Kun ajelee vakionopeudella suurinta sallittua huomaa että perään kertyy joskus jonoa. Silloin on jonon kertymiseen syyllinen se joka ajaa ylinopeutta. Helposti tuli ennen kaasupolkimella ajaessaan lisättyä omaa nopeuttaan ylinopeuteen vain siksi että taakse oli ilmestynyt joku, ei estäkseen taaksetulleen ohitusta vaan siksi ettei olisi hänelle tientuke. :ashamed:




    jos jono on esim 5-10 autoa niin syy yleensä on se ettei 2 ja 3 olevat uskalla ohittaa vetäjää ja sen johdosta takaa tulevien ohitus matkat kasvavat liian pitkäksi

      
  • finman:

    jos jono on esim 5-10 autoa niin syy yleensä on se ettei 2 ja 3 olevat uskalla ohittaa vetäjää ja sen johdosta takaa tulevien ohitus matkat kasvavat liian pitkäksi




    Tuo on ihan totta. 2 ja 3:sen tulisi pitää huoli turvavälistään jotta ohittelijat tai ohittajat mahtuvat niihin. Mutta jos 1,2 ja 3 ajavat rajoitusnopeutta niin mistä ne 5-10 sinne perään ilmestyvät?

      
  • lawnmover:

    finman:
    jos jono on esim 5-10 autoa niin syy yleensä on se ettei 2 ja 3 olevat uskalla ohittaa vetäjää ja sen johdosta takaa tulevien ohitus matkat kasvavat liian pitkäksi


    Tuo on ihan totta. 2 ja 3:sen tulisi pitää huoli turvavälistään jotta ohittelijat tai ohittajat mahtuvat niihin. Mutta jos 1,2 ja 3 ajavat rajoitusnopeutta niin mistä ne 5-10 sinne perään ilmestyvät?




    yleensä ne eivät aja vaan jonkin varran alle riippuen mittariheitosta ja parhaimmillaan/pahimmillaan saattavat ajaa nopeusnäyttötaulun ohitse ja eivät muuta nopeutta mitenkään esim. jos 80km/h alueella näyttää 75km/h...

      
  • finman:

    yleensä ne eivät aja vaan jonkin varran alle riippuen mittariheitosta ja parhaimmillaan/pahimmillaan saattavat ajaa nopeusnäyttötaulun ohitse ja eivät muuta nopeutta mitenkään esim. jos 80km/h alueella näyttää 75km/h...




    Omassa autossani ajaessani tasan 80 on todellinen nopeus 75 km/h, rekan perässä mittari näyttää 94. Koska todella harvassa autossa mittari näyttää oikein olen opetellut sietämään lievän alinopeuden matkavauhtina, mutta jos vauhti lisäksi vaihtelee alaspäin niin silloin menen ohitse kunhan sopiva ohituspaikka tulee eteen.



      
  • AkiK:

    Ei mitenkään (epäselvä ). Se pohjautuu kuljettajan harkintaan kuten useimmat muutkin asiat liikenteessä.




    Epäselvällä tarkoitin sitä, ettemme voi tietää, millaisen tilanteen kuvittelet itsellesi, kun et kerran tarkentanut sen kummemmin.



    Hyvä pohja spekuloinnille siis, tai yhtä lailla sinulle veruke perustella miten lystäät...



    AkiK:

    En ohittele kovin vilkkaassa liikenteessä, joten asialla ei ole suurta väliä.




    En minäkään.



    AkiK:

    Sen kuitenkin erotan, jos vastaan tulevan liikenteen ollessa hyvin vilkasta ja estäessä järkevän ohituksen joku vetää toiseen suuntaan jonoa 70 km/h satasen rajoituksella.




    Minäkin erotan, senhän näkee omasta nopeusmittarista, jos ajelen letkan perässä... :sleepy:



    AkiK:

    Etkö sinä erota muuhun virtaan nähden hitaammin menevää ajoneuvoa? Erotatko nopeammin menevän, ja jos erotat, niin miten?




    Mielenkiintoinen kysymys....(not) Pitäiskö tästä nyt oikeasti alkaa vääntämään? Juu/ei on vastaukseni.



    AkiK:

    Yrität kaivella asioita oman mielikuvituksesi pohjalta.




    Minä esitin kysymyksiä. Ne olivat mielestäni ihan loogisia kuten: eikös jonossa ajettaessa nopeuserojen luulisi olevan varsin pienet, mutta keskinopeus saattaa pudota?



    Oletko eri mieltä, esitänkö mielikuvituksellisen asian mielestäsi?



    AkiK:

    Vilkas liikenne on suhteellinen käsite...




    ...ja nyt meidän pitäisi tietää mistä versiosta sinä puhut. Kun sinulta yrittää tiedustella tilannetta ja esittää yleispäteviäkin kommentteja, alat ihmetellä "keksimisiä".



    Niinpä, jotenkin pitää yrittää saada tarkennusta, kun ei pääse aivoituksesi sisään, vai mitä?



    AkiK:

    Olet siis tunnistanut tässä alinopeutta ajavan, vaikka se äsken oli vaikea tehtävä.




    En minä sitä mahdottomaksi väittänytkään... :sleepy:



    AkiK:

    Yleisellä tasolla lähden kyllä siitä, että liikenteessä moottorikalustolla liikkuvien tulisi olla niitä jotka oikeasti ovat siihen kykeneviä. Kykenemättömiksi voidaan laskea kenties tämä sinun esimerkkisi, sekä myös älyttömät kaaharit ja muut. Monien 15-kesäisten kohdalla voidaan myös pohtia, ovatko ne oikeasti kykeneviä ajelemaan skoottereillaan. Samoin joidenkin 18-kesäisten autoilijoiden kohdalla.




    Alatko sitten kotipoliisiksi asiassa?



    Mikä tekee 70 km/h satasella ajavan jo oletetuksena "kykenemättömäksi liikenteeseen"?



    Miksi sallit traktorit, karavaanarit yms. jotka ajavat samaa nopeutta, tai jopa hitaammin? Ja kumpia on enemmän tullut vastaan, jotka oikeasti häiritsisivät liikennettä, saati aiheuttaisivat hitauden takia vaaratilanteita. Vai kumpiakaan? Ja ennenkaikkea, onko syy onnettomuuksissa silloinkaan näissä liikkujissa?



    Vai esim. huonosti ennakoivissa kuskeissa, jotka eivät ole tilanteen tasalla. Mihin kategoriaan listaat heidät? Yleiskyvyttömiksi?



    AkiK:

    Asia ei minua tuossa tilanteessa kiinnosta tippaakaan (mummo vai vaununvetäjä ), koska en aio missään tapauksessa lähteä ohittelemaan tuollaisessa ruuhkassa. Jos itselläni olisi 76 auton letka perässä, saattaisin harkita tilan antamista tai kahvitaukoa. Samoin jos tuo jono olisi edessäni ja vauhti kovin hidas, menisin todennäköisesti tauolle. Suomen liikenteessä ruuhka katoaa yleensä kahvitauon aikana, niin massiivista tämä meikäläinen liikenne on.




    Hienoa! Herbert voisi alkaa sinuakin nimittelemään yhdeksi tunnollisimmista kuskeista tällä keskustelupalstalla!! :wink:



    Kortin kyllä mummolta olisit pois ottamassa...

      
  • Herbert: ” Kuka on perustellut asiaa oman ajankäyttönsä ongelmilla?”



    Ei tietääkseni kukaan. Minä sanoin ” olisin silti hyvin epäilevällä kannalla kun joku kertoo mielipiteensä motivaatioksi oman ajankäyttönsä ongelmat”. Motivaatio on alulle paneva voima, halu tehdä jotain, ei perustelu teolle. Sanoit 15.3. että ” Koska tuo (rajoituksen mukaan ajaminen ) tarkoittaisi liikenteen keskinopeuden tippumista n. 10 km/h, en ole sitä valmis hyväksymään.” Ja 9.5. laskeskelit kuinka paljon laillinen nopeus sinulle ajassa maksaisi ja tulit tulokseen että aivan liikaa. Tuskin sinä siksi liian kauan tien päällä joudut mielestäsi olemaan että kuljettajia koulutetaan liian vähän, joten ensin oli varmaan tuo aikaongelmasi ( =motivaatio ) ja vasta sitten tulivat selittelyt ( =perustelut ).



    Herbert: ”… jos liikenteen keskinopeutta ei tarvitsisi pudottaa, aikaa voisi käyttää toisin verrattuna siihen, että keskinopeus olisi alempi.”



    Noinhan se on kun asiaa katsoo yksi tekijä kerrallaan, mutta oikeassa elämässähän keskinopeus vaikuttaa paitsi ajankäyttöön, liikenneturvallisuuteen. Ja oleellista tässä on tajuta, että muutos keskinopeudessa vaikuttaa matka-aikaan suorassa suhteessa kun taas kuolonuhrien määrään se vaikuttaa potenssissa 4,5. Ja tämä suhde säilyy vaikka kuskien ajamat onnettomuudet vähenisivätkin kouluttamalla. Joten olet oikeassa ajansäästöstä vain niin kauan kun turvallisuus jätetään tarkastelun ulkopuolelle, mutta jos se jätetään ulkopuolelle niin sitten pitää jättää myös ajankäyttö, koska miksi me välittäisimme ihmisten ajansäästöstä jos emme välitä heidän turvallisuudestaankaan?



    TeeCee: "Minusta sinun ajankäyttösi on sinun ongelmasi eikä sen pitäisi olla vaikuttavana tekijänä kun päätetään tämän maan liikennettä koskevista asioista."



    Herbert: ”Ei minun ajankäyttö vaikutakaan tämän yhteiskunnan asioihin, mutta jokaisen ajankäyttö on olemassaoleva asia, mikä pitää ottaa lähes kaikessa huomioon. Ei siinä pidä ketään sulkea asian ulkopuolelle, kuten sinä juuri teit.”




    En ymmärtänyt. Siis kenenkään yksilön ajankäyttöä ei saisi sulkea sen asian ulkopuolelle paljonko kuskien annetaan ottaa ylimääräistä riskiä rajoituksia rikkomalla. Mitä se tarkoittaa käytännössä? Siis katsotaanko ajankäyttö kokonaisuutena valtakunnan tasolla vai haastatellaanko jokaisen itkut yksitellen?



    Minusta yksilön ajankäyttö on asia joka ehdottomasti pitää sulkea sen asian ulkopuolelle, että noudattaako yksittäinen kuski rajoitusta vai ei. Jokaisellahan sitä aina sen verran kiireitä riittää että omasta mielestä voisi pikkuisen yli rajoituksen ajella.



    Herbert: ” Jos ajankäyttöä ei tarvitse ottaa huomioon, miksei samantien lasketa rajoituksiakin 20 km/h?”



    Aivan, tuota sietää miettiä. Rajoituksiahan ei olla pudottamassa 20 km/h, joten JOKU syy siihen varmaankin on. Sinä uuden ajattelutavan puolestapuhujana voisit nyt näyttää esimerkkiä ja käsitellä tuota esittämääsi mysteeriä hiukan luovemmin kuin tavalliset änkyräkuskit. Voisikohan mitenkään olla mahdollista, että rajoituksia ei olla pudottamassa reilusti pienemmäksi sen vuoksi, että ajankäyttö OTETAAN huomioon?



    Rajoituksen tason ja valvonnan toleranssin vertaaminen on kuitenkin jo lähtökohtaisesti väärä lähestymistapa, ne kun säätelevät eri asioita. Toleranssilla säädellään liikennerikollisuutta ja rajoituksilla tasapainoillaan ajankäytön ja liikenneturvallisuuden välillä.



    TeeCee: "Puhe oli siitä kuinka hyvin kuljettajien lisäkoulutus korvaisi tiukalla toleranssilla suoritetun nopeusvalvonnan. Et sinä jättänyt asiaa avoimeksi vaan vastustit nollatoleranssia nimenomaan tällä asialla perustellen."



    Herbert: ”Hetki sitten syyni vastustukseen oli ajankäytön ongelmat, nyt koulutuksen teho. Mitä seuraavaksi? Ainoa ongelma vain on, ettei yksikään väitteistäsi pidä paikkaansa. ”




    En ole sanonut että syy mielipiteellesi on koulutuksen teho, olen sanonut että perustelet kantaasi sillä. Suomen kielessä syy tarkoittaa asiaa, joka johtaa seuraukseen, eikä koulutuksen teho johda siihen että laillista nopeutta ajamalla joudut olemaan pidempään tien päällä. Näin ollen se ei voi olla syy. Sinun mukaasi syy on halusi ajaa yli rajoituksen koska se säästää aikaasi.



    Herbert: ” Enkös todennut, ettei tarkkaa vertailua voi tehdä. Koulutukseen liittyy paljon muuttujia. Mutta oikein toteutettuna koulutuksella on saatu merkittäviä tuloksia, sitä ei voi jättää huomiotta.”



    Sinä tosiaan olet sanonut ettei sinulla ole esittää tietoja asenteisiin vaikuttavan koulutuksen tehosta kuolonuhrien määriin. Ja heti seuraavassa lauseessa sanot että tällä koulutuksella on saatu aikaan ”merkittäviä tuloksia”. Usko nyt, että mielipidettä ei voi perustella sillä että faktoja ei tunneta.

      
  • TeeCee:




    Aivan, tuota sietää miettiä. Rajoituksiahan ei olla pudottamassa 20 km/h,




    Se on jo pääosin tehty.



      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit