Suomen surkein kuski Subilla

17 kommenttia

Mitäpä olette ohjelmasta ja kuljettajista mieltä?



Nykyisen autokoulu- ja ajokorttijärjestelmän "seula" vaikuttaa vuotavan, kun kortin ovat saaneet näinkin karkeita virheitä tekevät kuskit.

  
  • En tiedä nykyisen koulutuksen tasosta, mutta ainakin minun aikanani opettaja pyöritti minua juuri niillä kulmilla Haagassa, jossa tiesi inssinkin ajettavan.

    Mitä siinä oppii todellisesta liikenteestä.



    Jotenkin tuntuu niin rajulta noiden kuljettajien osaamattomuus, että väkisinkin tulee mieleen sana "viihdeohjelma".

      
  • En ole ohjelmaa katsonut. Mutta toki kyseessä on viihdeohjelma ja kuskit sen mukaisesti valittuja. Silti olen ensimmäisen kirjoittajan kanssa täysin samaa mieltä. Liikenteessä on valtava määrä törttöjä, jotka eivät osaa alkeellisimpiakaan sääntöjä ja jotka eivät lainkaan hallitse autoaan minkäänlaisessa tilanteessa. Usein nämä kuljettajat ovat joko eläkeikäisiä, tai sitten naisia. Eläkeikäisistä törttöilijöistä ei voi inssiä syyttää, mutta välillä kun seuraan naiskuskien ajamista, niin en voi käsittää miten he ovat inssinsä läpäisseet. Tietysti kun vaikka kolme kertaa yrittää, niin meneehän se läpi jo tuurilla/säälilläkin jossain kohtaa.



    Monelle naiselle tuottaa suuria vaikeuksia esimerkiksi parkkeeraaminen, ihan normaali kaistan vaihtaminen, tasa-arvoinen risteys ja niin edelleen. Näitä saa sitten väistellä liikenteessä henkensä tai vähintäänkin autonsa kaupalla. Tilannetta ei ainakaan paranna se, että naiset lässyttävät puhelimeen jatkuvasti ajon aikana. Aika harva nainen myöskään tietää, onko hänen autonsa etu- vai takavetoinen. No onneksi nykyään on luistonestot, mutta vanhemmalla autolla tuollainen tietämättömyys olisi aika huolestuttavaa.



    En halua olla minkäänlainen sovinisti. Tiedän kyllä, että on myös erinnomaisia naiskuskeja ja huonoja mieskuskeja. Mutta omien havaintojeni mukaan täysin käsittämättömästi törttöilevät naiset ovat kyllä enemmistönä.

      
  • Ajattelija2013:


    En halua olla minkäänlainen sovinisti. Tiedän kyllä, että on myös erinnomaisia naiskuskeja ja huonoja mieskuskeja. Mutta omien havaintojeni mukaan täysin käsittämättömästi törttöilevät naiset ovat kyllä enemmistönä.


    Naiset edustavat arviolta lähes puolta hitaasti ajavista kuljettajista mutta aiheuttavat huomattavasti vähemmän harmia kuin miehet, en näet ole koskaan nähnyt kiilailevaa naista liikenteessä ja muutenkin käytös on huomattavasti hillitympää.



      
  • Samaa mieltä. Ajattelijan kuvailemia törttöilijöitä on hyvin vähän liikkeellä ja silloinkin ne ovat varovaisia, joten väistely on helppoa. Toisin on ns. sujuvampaa ajotyyliä edustavilla, joita saa jatkuvasti olla väistelemässä.

      
  • Ehkä olisi hyvä katsoa jakso netistä:

    http://www.sub.fi/suomensurkeinkuski/



    ... ja sitten vasta päätellä, keitä kilpailijat edustavat. Tai onko otanta jotenkin kohdallaan tms.



    Olen nähnyt Ruotsin TV:n vastaavan ohjelman, samoin brittien jaksoja. Ei ole mitenkään "suomalaisten oma juttu" koota liikennetörttöilijöitä siis. Formaatti on tullut muualta...

      
  • ritsa, nyt puhutaan kahdesta eri asiasta. Tahallaan kaahaavat ovat asia erikseen, mutta tällöin ei puhuta varsinaisista ajotaidoista, vaan asenneongelmasta. Naiset saattavat ajaa nopeusrajoitusten mukaan, mutta rikkovat kaikkia muita sääntöjä. Lähes poikkeuksetta kun tällaista kuskia pitää väistää, on kyseessä naiskuljettaja.



    Siinä mielessä on myös helppoa todistaa minun olevan oikeassa, että vakuutusyhtiöidenkin tilastojen mukaan naiset aiheuttavat peltikolareita huomattavasti miehiä enemmän. Itse olen joutunut tällaiseen kolariin kaksi kertaa 1,5-vuoden sisällä. Ja vielä useammin olen törttöilevää naiskuskia väistänyt.







      
  • Ajattelija2013:

    ritsa, nyt puhutaan kahdesta eri asiasta. Tahallaan kaahaavat ovat asia erikseen, mutta tällöin ei puhuta varsinaisista ajotaidoista, vaan asenneongelmasta. Naiset saattavat ajaa nopeusrajoitusten mukaan, mutta rikkovat kaikkia muita sääntöjä. Lähes poikkeuksetta kun tällaista kuskia pitää väistää, on kyseessä naiskuljettaja.

    Siinä mielessä on myös helppoa todistaa minun olevan oikeassa, että vakuutusyhtiöidenkin tilastojen mukaan naiset aiheuttavat peltikolareita huomattavasti miehiä enemmän. Itse olen joutunut tällaiseen kolariin kaksi kertaa 1,5-vuoden sisällä. Ja vielä useammin olen törttöilevää naiskuskia väistänyt.




    En minä sitä väitä etteikö naiset törttöile mutta väitän että naiset eivät provosoi lähellekään yhtä paljon kun miehet, tilanne ei siis eskaloidu vielä pahemmaksi vaan loppuu alkuunsa. Kun naisesta pääsee ohi omaa ajoansa saa jatkettua ilman valojen vilkuttelua ja perässä nuohoamista, naiset siis eivät tahallaan aiheuta vaaratilanteita.



      
  • Nämä jaksothan esitettiin loppuvuodesta MTV3 MAXilla, ja tuolloin satunnaisia jaksoja katsoin.

    Liikennesääntöjä näkemissäni jaksoissa sivuttu ollenkaan vaan pelkästään autonkäsittelyä.

    Ohjelmaan valituksi tulleet kuskit ( en tiedä miten) ja heidän avustajansa tiesivät itsekkin ettei kuljettajalla ole edellytyksiä pärjätä käytännön liikenteessä,eivätkä myöskään olleet ajaneet muuta kuin pakon edessä.

    On kai mahdollista hallita tässäkin tapauksessa teoriaa muttei käytäntöä, tosin osalla kuskeja täytyi olla liikennesääntöjen tuntemuksessakin pahoja aukkoja.

    Autonkäsittelyä ajo-opetuksessa tulisi varmman lisätä, mutta se maksaa. Kolmivaiheiseksi muutuva tutkinto nostaa hintaa nytkin.

      
  • jokaka:

    Nämä jaksothan esitettiin loppuvuodesta MTV3 MAXilla, ja tuolloin satunnaisia jaksoja katsoin.
    Liikennesääntöjä näkemissäni jaksoissa sivuttu ollenkaan vaan pelkästään autonkäsittelyä.
    Ohjelmaan valituksi tulleet kuskit ( en tiedä miten) ja heidän avustajansa tiesivät itsekkin ettei kuljettajalla ole edellytyksiä pärjätä käytännön liikenteessä,eivätkä myöskään olleet ajaneet muuta kuin pakon edessä.
    On kai mahdollista hallita tässäkin tapauksessa teoriaa muttei käytäntöä, tosin osalla kuskeja täytyi olla liikennesääntöjen tuntemuksessakin pahoja aukkoja.
    Autonkäsittelyä ajo-opetuksessa tulisi varmman lisätä, mutta se maksaa. Kolmivaiheiseksi muutuva tutkinto nostaa hintaa nytkin.




    Enten ihmettelyä ainakin allekirjoittaneelle aiheutti se, miten tällaiset kuljettajat ovat koskaan päässeet inssistään läpi? Ohjelmassa on toki myös sellaisia kuljettajia, jotka halutessaan varmasti osaavat ajaa sääntöjen mukaan ja hallitsevat autonsa, joten heidän osaltaan ajokokeen läpäiseminen ei lienee ole tuottanut ongelmia.



    Sen sijaan ne kuljettajat, joilla ei vaikuta olevan edes alkeellsia autonkäsittelytaitoja tai kykyä hahmottaa auton ulkomittoja ja sen paikkaa kaistalla, eivät missään tapauksessa saisi päästä liikenteeseen. Ajokortti kun ei ole kansalaisoikeus.



      
  • JEV2:

    [
    Enten ihmettelyä ainakin allekirjoittaneelle aiheutti se, miten tällaiset kuljettajat ovat koskaan päässeet inssistään läpi? Ohjelmassa on toki myös sellaisia kuljettajia, jotka halutessaan varmasti osaavat ajaa sääntöjen mukaan ja hallitsevat autonsa, joten heidän osaltaan ajokokeen läpäiseminen ei lienee ole tuottanut ongelmia.

    Sen sijaan ne kuljettajat, joilla ei vaikuta olevan edes alkeellsia autonkäsittelytaitoja tai kykyä hahmottaa auton ulkomittoja ja sen paikkaa kaistalla, eivät missään tapauksessa saisi päästä liikenteeseen. Ajokortti kun ei ole kansalaisoikeus.




    Ihmeitä tapahtuu, mutta niin kuin sanoit: Ajokortti ei ole kansalaisoikeus. Onneksi.

      
  • Ritsa ei ole tainnut ajella Espoossa :sunglasses:

      
  • A Tapio:

    Ritsa ei ole tainnut ajella Espoossa :sunglasses:


    Ok, kyllä naisetkin miesmäisiä taipumuksia ovat oppineet enkä sanonut että kaikki naiset on kohteliaita, viime kesänä tietyömaan kohdalla takana tullut nuori nainen näytti mieltään kun en heti vaihtanut kaistaa vaikka ajoin parikymppiä yli rajoituksen, oikealta meni kaikki muut paljon kovempaa ohi joten pakkohan sitä tilaa oli tehdä mutta ei näitä onneksi kovin useasti vielä näe.



      
  • Tässä nyt minun havaintojeni tueksi hieman kovempaa faktaa. Mutta kuten sanoin, tämän asian olen havainnut itse jo aikoja sitten, eli en tiedä miten tutkimus voi olla kauhean yllättävää kenellekään.



    http://www.taloussanomat.fi/autot/2013/01/10/yllattava-tutkimus-naiset-ovat-miehia-hurjasti-huonompia-kuskeja/2013557/304



      
  • Ajattelija2013:

    Tässä nyt minun havaintojeni tueksi hieman kovempaa faktaa. Mutta kuten sanoin, tämän asian olen havainnut itse jo aikoja sitten, eli en tiedä miten tutkimus voi olla kauhean yllättävää kenellekään.

    http://www.taloussanomat.fi/autot/2013/01/10/yllattava-tutkimus-naiset-ovat-miehia-hurjasti-huonompia-kuskeja/2013557/304


    Meinasin eilen laittaa saman linkin.



      
  • Eihän tuossa ole mitään uutta että naisilla on keskimäärin huonompi tilan ja liikkeen hahmotuskyky. Valitettavan moni mies kuitenkin ulosmittaa asian näyttämisentarpeella ja muulla hölmöilyllä, mutta sillä se on aikojen saatossa paremmaksi kehittynytkin.

      
  • Hermot eivät kestä katsoa tuota ohjelmaa, joten vilkaisin vain alkua, kun nyt lopulta istahdin Windows-koneen äärelle. MTV/SUB ei näytä ohjelmiaan Linuxin käyttäjille.



    Ohjelma on jo peruslähtökohdaltaan kyseenalainen, koska lainsäädäntö ei tunne käsitettä "surkea kuski". Lainsäädännön (ja TeeCee-ideologian) mukaan on olemassa vain liikennerikollisia ja laillisesti ajavia. Surkeat kuskit ilmeisesti sijoittuvat ensiksi mainittuun ryhmään, joten on ihmeellistä, että heidän rikoksiaan esitellään avoimesti televisiossa.



    Autolla ajamista kuten monta muutakin asiaa voidaan tarkastella osa-alueittain. Kuljettaja voi olla parempi jollakin osa-alueella ja huonompi jollakin toisella. Tietysti sekin pitää jollakin tavalla määritellä, mitä tarkoitetaan hyvällä ja huonolla, eli millä mittarilla hyvyyttä ja huonoutta mitataan. Kumpi esimerkiksi on parempi kuski; useita ylinopeussakkoja saanut mutta onnettomuuksia aiheuttamaton – vai useita onnettomuuksia aiheuttanut, mutta ei yhtään ylinopeussakkoa saanut.



    Olen aina myöntänyt, että olen tietyillä ajamisen osa-alueilla synnynnäisiltä taidoiltani huono. Yksi tällainen osa-alue on kaupungissa ajaminen. Minulla on vaikeuksia tarkkailla ja huomioida niin monia asioita kerrallaan, kuin mitä kaupunkiliikenteessä pitää tarkkailla ja huomioida. Käytännön kokemus kaupungeissa ajamisesta tietysti jonkin veran kompensoi luontaista heikkouttani tällä alueella, mutta pohjimmiltani tulen aina olemaan huono kaupungissa ajaja. Jos tapahtuu jokin stressiä aiheuttava tilanne, kokemuksen tuoma varmuus poistuu, ja alan ajaa taas primitiivireaktioiden varassa – ja silloin olen todella huono. Kolaririski kasvaa vähintään kymmenkertaiseksi. Alan tehdä pahoja virheitä ketjussa. Jos sattuu ns. ”huono päivä”, olen todella surkea kuski. Huonolla päivällä tarkoita yleistä hermostuneisuutta ja stressaantuneisuutta, jossa tilanteessa yksi virhe ajamisessa käynnistää virheiden sarjan, ja ajamiseni alkaa olla aivan sekopäistä. Jos taas on ”hyvä päivä”, ihmettelen itsekin, miten sujuvasti ja rennosti ajan. Myönnän avoimesti sen, että kuulun niihin kuljettajiin, joiden ajamiseen mielentila vaikuttaa enemmän kuin ehkä pitäisi. Voin lohduttautua ainoastaan sillä, en ole ainoa.



    Jo autokoulussa olin kerran vähällä pimahtaa, kun ajamisesta ei meinannut tullut mitään. Autokoulun opettaja joutui koko ajan huomauttelemaan virheistä. Ajattelin jo, että hyppään autosta pois kesken kaiken ja lopetan koko homman. Sinnittelin kuitenkin ja sain ajokortin ensimmäisellä yrityksellä. Inssiajossakin hermoilin. Auto lähti valumaan taaksepäin mäkilähdössä, jolloin ”inssi” joutui painamaan jarrua. Olin kuullut, että jos niin käy, ajo on saman tien hylätty. Loppumatkasta olin jo niin stressaantunut, että kun ”inssi” sanoi, että käänny tuonne ja osoitti katsastusaseman pihaa, olin vähällä ajaa sinne suoraan eli läpi nurmikkojen ja jalkakäytävien. ”Tietä pitkin”, ”inssi” ärjäisi. Kun hän pihassa autossa istuessamme kävi läpi ajamistani (olin tuossa vaiheessa aivan varma, että ajoni on hylätty), auto lähti valumaan eteenpäin ja oli vähällä törmätä toiseen autoon, jolloin inssi sanoi tiukasti, että ”painakaa nyt jarrua hyvä mies”. Kaiken tuon sekoilun jälkeen sain kuitenkin kortin. Auton valumisesta ei seurannut hylkäystä, koska se oli johtunut käsijarrun pitämättömyydestä (myöhemmin en ole tietenkään mitään käsijarrua tuollaisessa tilanteessa käyttänyt, mutta tuolloin yritin tehdä kaiken kirjan mukaan).



    Tyttäreni ajoivat kumpikin ajokortin viime vuonna – vanhempi Saksassa ja nuorempi Brasiliassa. Saksassa kortin ajanut oli ajanut autokoulun autolla Berliinistä Puolaan menevällä tiellä yli 170 kilometrin tuntinopeutta. Brasiliassa kaupunkiolosuhteissa ajokortin suorittanut taas ei ole vielä tähän päivään mennessäkään ajanut yli 70 km/h nopeudella eikä auton suurimmalla vaihteella. Kun tytöt menevät auton rattiin, ulkopuolinen ei uskoisi, että heillä yleensä on ajokortti. Vanhempi tytär ei muista edes, mistä polkimesta mitäkin tapahtuu vaan kaikki pitää muistella ennen ajamaan lähtemistä. Hän kysyy, mikä näistä on ”kuplung”. Hän on ajanut Suomessa kaikkiaan kolme kertaa. Nuorempi tytär on kokeillut autoa kerran. Huippuvauhti taisi olla 40 kilometriä tunnissa. Tämän tyyppisiä kuljettajia (joita epäilen olevan Suomessa vähintään kymmeniä tuhansia, koska tyttärenikin tuntevat monia) voitaisiin panna Suomen surkein kuski -kilpailuun.

      
  • Ohjelmasta on kolmen jakson jälkeen parhaiten jäänyt mieleen kaksi kuskia, joiden edesottamuksia seuraa mielenkiinnolla. Toinen on tämä kikatteleva pullea tyttö joka törmää kaikkeen mahdolliseen, ja toinen tapakaahari pohjoisesta.



    Veikkaan ettei jälkimmäistä päästetä ohjelmasta ulos vaikka pärjää tehtävissä, ja ensimmäisestä leivotaan lopulta eniten parantanut kuski.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit