Kansanpoliisi sai käräjillä turpaansa

5 kommenttia

Varsinainen kansanpoliisi, ehta volkspolizei, sai Keski-Suomen käräjäoikeudessa ansionsa mukaan:

"Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut miehen väärästä ilmiannosta kolmen kuukauden ehdottomaan vankeuteen. Mies oli esitutkinnassa antanut poliisille väärää tietoa toisen henkilön käyttämistä ajonopeuksista.

Kertomuksen perusteella kuski määrättiin ajokieltoon ja sai päiväsakkoa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Hovissa tuomio lieveni tavalliseksi liikenneturvallisuuden vaarantamiseksi, päiväsakot putosivat alle puoleen ja ajokielto kumottiin.

Nyt vankeuteen tuomittu ilmiantaja joutuu myös maksamaan väärän ilmiannon kohteelle 10 000 euroa ansionmenetyskorvauksia ja 2 500 euroa kärsimyskorvauksia sekä oikeudenkäyntikulut.
"

Ilmeisestikin poliisi oli uskonut kansanpoliisin satuiluja ja - luonnollisesti - ottanut väitetyn rikollisen kortin parempaan talteen. Vastaan ämpyilemisellä ei ole ollut merkitystä, koska "ainahan rikolliset valehtelevat". Kortin hyllyttämisen myötä on näemmä mennyt ammattikin jäähylle.

Melko kovat seuraamukset, varsinkin kun perustuivat vain ja ainoastaan kansanpoliisin kertomuksiin. :no_mouth: Tällä kertaa onneksi asia on jotenkin selvinnyt ja kansanpoliisi on ottanut pataan oikein kunnolla. Luulisi melkein 15 tonnin maksumääräyksen varmistavan viestin perille menon ja kansanpoliisi keskittyy jatkossa omien asioidensa tarkkailuun. 3 kk:n ehdotonta vankeutta ei tokikaan oikeasti ole sitä, vaan muutetaan yhdyskuntapalvelukseksi tai pantarangaistukseksi.

http://yle.fi/alueet/keski-suomi/2011/11/vaara_ilmianto_toi_ehdotonta_vankeutta_3001074.html

  • Siis miten tällainen on ylipäätään mahdollista? Kuinka jotain voidaan rangaista pelkästään jonkun siviilin kertomuksen perusteella?!

    Tuo uutinen pitäisi saada suurempaa julkisuutta, että kaikille teiden sheriffeille tulisi tietoon, että paskanpuhumisesta voi saada sanktion.

  • Opelixi:

    Siis miten tällainen on ylipäätään mahdollista? Kuinka jotain voidaan rangaista pelkästään jonkun siviilin kertomuksen perusteella?!

    Tuo uutinen pitäisi saada suurempaa julkisuutta, että kaikille teiden sheriffeille tulisi tietoon, että paskanpuhumisesta voi saada sanktion.

    Miksi sakot määränneestä poliisista ei tehdä tutkintaa, siinä on selkeä virkavirheen paikka jolla pitäis poliisimiehen lentää virastaan.. Ei kai poliisi voi sakkoja kirjoittaa oman mielensä mukaan kenen kertomusta uskoo? Tai tietenkin voi, mutta se ei ole lain- eikä oikeudenmukaista.

    http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194703474101/artikkeli/il+ei+kuulusteluja+ei+tutkintaa+nainen+sai+suoraan+sakot+kansalaisen+tekeman+ilmoituksen+vuoksi.html

  • Opelixi:

    Tuo uutinen pitäisi saada suurempaa julkisuutta

    +1

  • sjvirt:

    Melko kovat seuraamukset, varsinkin kun perustuivat vain ja ainoastaan kansanpoliisin kertomuksiin. :no_mouth: Tällä kertaa onneksi asia on jotenkin selvinnyt ja kansanpoliisi on ottanut pataan oikein kunnolla. Luulisi melkein 15 tonnin maksumääräyksen varmistavan viestin perille menon ja kansanpoliisi keskittyy jatkossa omien asioidensa tarkkailuun. 3 kk:n ehdotonta vankeutta ei tokikaan oikeasti ole sitä, vaan muutetaan yhdyskuntapalvelukseksi tai pantarangaistukseksi.

    http://yle.fi/alueet/keski-suomi/2011/11/vaara_ilmianto_toi_ehdotonta_vankeutta_3001074.html

    Ei tuota 15 tonnia tulla koskaan maksamaan kenellekään, eikä ole mitään keinoa pakottaa sitä maksamaankaan jos ulosmitattavaa ei sen arvosta ole. Sakkovankeuttakaan ei enää ole.

    Jutusta ei selvinnyt, miten on ns oikeusvaltiossa mahdollista että (ilmeisesti pelkän) ilmiannon perusteella joku voidaan tuomita ylipäänsä mihinkään sakkoihin tai rangaistukseen. Kyllä tuo romuttaa uskon viranomaistoimintaan täysin, jos pitää paikkansa.

  • AkiK:

    sjvirt:

    Totta, mutta kyllä valtaosa kansasta sentään jotain ulosmitattavaa omistaa ja käy jopa töissä.

    AkiK:

    Jutusta ei selvinnyt, miten on ns oikeusvaltiossa mahdollista että (ilmeisesti pelkän) ilmiannon perusteella joku voidaan tuomita ylipäänsä mihinkään sakkoihin tai rangaistukseen. Kyllä tuo romuttaa uskon viranomaistoimintaan täysin, jos pitää paikkansa.

    Miten niin jos?

    Kyllähän tuo tuomio on Keski-Suomen käräjäoikeudessa annettu ja taustalla on poliisin suorittama esitutkinta. Ei Ylen toimittaja sitä hatustakaan ole vetänyt.

    Ja kyllä, rikoksista voidaan tuomita pelkän silminnäkijän kertomuksen perusteella - myös liikennerikoksista.

    Tässä tapauksessa on tapahtunut sitten jotain, jolla väärän todistuksen uhri on kyenneyt puhdistamaan maineensa ja väärän todistuksen antanut on saatu vastaamaan teoistaan.

    Veikkaisin, että nämä autoilijoiden oikeusmurhat ovat paljon yleisempiä kuin oikeusmurhaajien joutuminen vastuuseen.

Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit