km-korvaukset

11 kommenttia

Kun vuoden vaihde korottaa polttoaineen hintoja ja lisäksi suurin osa autoista kallistuu 1.4. veromuutoksen takia niin vilkaisin 2012 matkakorvausten suuruutta verottajan sivuilta. Yllätyksekseni (jos verottajan kohdalla niin voi sanoa) korvaus putoaa sentillä 45c/km vaikka kulut nousevat. On näköjään sysksyn kirjoittelu auton maksamisesta verovapailla km-korvauksilla ja liikenneministerin puheet vaikuttaneet päätöksiin.

Luovuin itse sysksyllä työsuhdeautosta jotta sain käyttöön haluamani auton ja nyt verovapaat "tulot" ensi vuodelle putoaakin 250-300€ jos kilometrit samaa luokkaa kuin viime vuosina. No sinäänsä pieni verrattuna kokonaiskuluihin mutta kuitenkin.

  
  • Kilometrikorvaukset määräytyy edellisen vuoden kustannuksien mukaan. Tulevaa ei ennakoida. Vuoden 2012 tasoon vaikuttaa vuoden 2011 kustannukset. Ne ovat ennenkin laskeneet, mutta seuraavana vuotena on korotus ollut vastaavasti suurempi. Minusta km-korvauksien taso on riittävä. Se on niitä harvoja oikeasti hyviä etuja, joita verottaja yhä sallii. Jopa sentin laskeneena.



    image



    Kärsivällisyyttä, kyllä ne nousee sitten vuodeksi 2013.

      
  • Aika hassua moittia kilometrikorvauksia liian alhaisiksi, sekun kattaa enemmän kuin ajamisesta koituvat kulut ja on ylimenevältä osalta verotonta tuloa. Jos työntekijä kokee ansionsa liian pieneksi, hänen kannattaa keskustella asiasta työnantajansa kanssa, eikä ruikuttaa km-korvauksen tasosta.

      
  • Riippuu autosta, kattaako km-korvaus kulut. Pääomakulujen osuus on merkittävä.

      
  • drive:

    Aika hassua moittia kilometrikorvauksia liian alhaisiksi, sekun kattaa enemmän kuin ajamisesta koituvat kulut ja on ylimenevältä osalta verotonta tuloa.




    Oletkohan laskenut autojen todelliset kulut paremmin kuin verottaja, vai mistä saat tulokseksi että korvaus sisältää verotonta tuloa?



    Minä luulen, että keskimääräisellä autolla ajettuna tuo osuu aika tarkalleen siihen, mitkä ovat autolla ajamisen todelliset kustannukset. Itse olen joskus laskeskellut aika tarkasti mitä autolla ajaminen on maksanut ja hyvin lähelle noita verottajan lukemia olen päässyt.



    Verottaja laskee auton polttoainekulujen osuudeksi max 11 snt/km, siitä voi jo päätellä että millään dollarihymyllä ei noilla rahoilla ajella.



    Tietysti jollain aivan vanhalla tai todella halvalla autolla saattaa saada itselleen jotain, mutta sekin sillä oletuksella että autoa ei tarvitse korjailla. Vähänkin työkilometrien aiheuttamaa korjaustarvetta muuttaa jo koko yhtälön.

      
  • En moiti pieneksi KM-korvausta vaikka ei se riitäkkään kattamaan uuden autoni kuluja vaikka ajaisin 30000km/vuosi työajoa. Tosin lopullinen pääomakulun tietää vasta kun auton vaihtaa 3-4 vuoden päästä. Nyt vaan lasken osamaksun kuluksi koska se summa kuukausittain tulee maksuun. Mutta maksan mielellään erotuksen kun auto on sellainen kuin halusin ja työsuhdeautona (jos firma olisi suostunut) se olisi tullut vielä kalliimmaksi. Edellinen auto oli firman liisari Ford POS, joka olisi kannattanut ottaa omiin nimiin. Kolmen vuoden aikana duuniajoa pelkästään 92000km. Huoltoliisari kustansi 22c/km, polttoaineet 6c/km, vakuutus ja verot 4c/km. Tuosta olisi jäänyt 14c/km itselle eli 12880€ kolmelle vuodelle verovapaata kertymää. Olisi ollut jonkinlainen korvaus kun joutui Focuksella tuskailemaan tuon ajan ja matkan :weary:

      
  • Tomppa Kruisailija:

    En moiti pieneksi KM-korvausta vaikka ei se riitäkkään kattamaan uuden autoni kuluja vaikka ajaisin 30000km/vuosi työajoa. Tosin lopullinen pääomakulun tietää vasta kun auton vaihtaa 3-4 vuoden päästä. Nyt vaan lasken osamaksun kuluksi koska se summa kuukausittain tulee maksuun. Mutta maksan mielellään erotuksen kun auto on sellainen kuin halusin ja työsuhdeautona (jos firma olisi suostunut) se olisi tullut vielä kalliimmaksi. Edellinen auto oli firman liisari Ford POS, joka olisi kannattanut ottaa omiin nimiin. Kolmen vuoden aikana duuniajoa pelkästään 92000km. Huoltoliisari kustansi 22c/km, polttoaineet 6c/km, vakuutus ja verot 4c/km. Tuosta olisi jäänyt 14c/km itselle eli 12880€ kolmelle vuodelle verovapaata kertymää. Olisi ollut jonkinlainen korvaus kun joutui Focuksella tuskailemaan tuon ajan ja matkan :weary:


    Selkeintä olis laskea niin, että laskee paljonko uudella autolla pitäisi ajaa pelkkää työajoa, että lopulta omistaisi käytetyn auton ilman velkoja. Tietenkin jos on tapana vaihtaa parin vuoden välein ja mielellään aina kalliimpaan, ei siitä välttämättä paljon käteenkään jää.

      
  • AkiK:

    drive:
    Aika hassua moittia kilometrikorvauksia liian alhaisiksi, sekun kattaa enemmän kuin ajamisesta koituvat kulut ja on ylimenevältä osalta verotonta tuloa.


    Oletkohan laskenut autojen todelliset kulut paremmin kuin verottaja, vai mistä saat tulokseksi että korvaus sisältää verotonta tuloa?

    Minä luulen, että keskimääräisellä autolla ajettuna tuo osuu aika tarkalleen siihen, mitkä ovat autolla ajamisen todelliset kustannukset. Itse olen joskus laskeskellut aika tarkasti mitä autolla ajaminen on maksanut ja hyvin lähelle noita verottajan lukemia olen päässyt.




    Niin, hyvää hyvyyttäänhän monet työntekijät omalla autollaan työajoja ajavat... Ei kai kilometrirahoilla ole tarkoitus kaikkia autoilun kuluja korvata, mitkä syntyisivät ilman työajojakin.

      
  • Laskeskelin,mitä autoetuinen työ merkitsisi rahallisesti. Hommasimme 2009 syksyllä Prius II:sen ja sen sai melko edullisesti Prius III:sen ollessa myynnissä.

    Meillä ei ole autoetua, enkä saa km-korvauksia. Omaa ajoa tulee 20000 km/v ja laskin mitä tapahtuisi, jos työperäistä km-korvausajoa olisi lisäksi 13300 km/vuosi.

    Lasketaan kolmen vuoden kuluja

    Pääomakulut max 10000 €

    verot n. 140 €

    vakuutukset 1760 €

    huollot + tarvikkeet max 1000 € (15 tkm 100 € ja 30 tkm 215 e tulossa 45 tkm ...)

    renkaat 1000 €

    bensat 9600 € (keskikulutus n. 5,8 l/100 km)

    Yhteensä 23500

    Jos saisi 39900 km * 0,45 €/km = 17995 €

    Omaan kustannukseen jää 5505 €,

    joka on omiin ajoihin 5505 €/60000 km ~ 9,2 c/km.

    Ei kuullosta pahalta.

    Laskelmissa saattaa olla optimismia.



      
  • Böpi:

    Omaa ajoa tulee 20000 km/v ja laskin mitä tapahtuisi, jos työperäistä km-korvausajoa olisi lisäksi 13300 km/vuosi.




    Aika paljon tuo 13.300 vuodessa työajoa. Harva työnantaja tuota suostuu ilman erillistä syytä maksamaan. Noilla kilsoilla kannattaa työnantajan kannalta hankkia firman auto, jos nuo reissut nyt on ylipäänsä pakko autolla tehdä.



    Yleisemmin kilometrikorvauksissa puhutaan muutamista tuhansista kilsoista vuodessa + mahdolliset verovähennykset kotimatkasta, mutta nekin menevät useimmilla joukkoliikennetaksan mukaisesti.

      
  • Tietenkin työsuhdeautoon verrattaessa 3 vuotta on sopiva laskentaperiodi, mutta oman ostava voi minimoida uuden auton kovia pääomakuluja hankkimalla auton josta pitää niin paljon ettei sitä tarvitse vaihtaa muutaman vuoden välein.



    Verovapaana 71.000 mk maksaneen 740 GLE:n työajopäiväkirjan pito päättyi lukemaan 124.000 mk kun 14 vuoden jälkeen ostimme uudemman auton.



    Vuosittainen työajojen määrä oli tuolloin aika iso, mutta tuon työuran muistona Seiskan mittarissa patsastelevat lukemat ovat tänään vain numeroita vailla merkitystä auton käyttö- tai rahalliseen arvoon.

      
  • 740 GLE:

    Tietenkin työsuhdeautoon verrattaessa 3 vuotta on sopiva laskentaperiodi, mutta oman ostava voi minimoida uuden auton kovia pääomakuluja hankkimalla auton josta pitää niin paljon ettei sitä tarvitse vaihtaa muutaman vuoden välein.




    Työsuhdeautoon ei liity omistamisen, korjaamisen tai mahdollisen rahoituksen riskejä ja kulut ovat tarkasti tiedossa etukäteen. Ja jos rahat eli työt loppuvat, pääsee samalla eroon myös kuluista...Veromuutokset ja muutkaan eivät toteudu kuin vasta seuraavaa autoa vaihdettaessa. Pitäisi riskittömyydelle ja ennakoitavuudellekin kait jotain arvoa laskea?

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit