Nastat (vai kitkat)

1895 kommenttia
1679111264
  • Hyvät väittelijät laulaa taas toiset suohon.

    Toiset ajelijat vain tarvitsevat nastoja uskaltaakseen lähteä kotoaan autolla liikkeelle ja suotakoon se heille. Joku tilastonikkari varmaan voisi perustella montako jalankulkijan henkeä nykyisillä nastarenkailla säästyy,

    kun auton saa pahalla kelillä pysähtymään suojatien eteen sinne arvaamatta koikkelehtivia jalankulkijoita kolhimatta. Yletön suolaaminen rapauttaa tiet ja autot ' ja ympäristövaikutuksensa silläkin on kuten pölyllä.

    Kitkat vaativat ennakointia ja ajokokemusta, mitä tämän palstan kirjoittajilla tuntuu olevan.

      
  • Sen enempää en jaksa lukea aikaisempia keskusteluita, jotenkin mielestäni huvittavaa miten tämä on joillekkin niin tärkeä asia.



    Itse olen ajellut jo pidemmän aikaa kitkoilla ja nastoihin tuskin on paluuta. Kertaakaan en ole mihinkään jäänyt jumiin tai joutunut kolariin sen takia että kitkat ovat alla olleet. Liukkaammilla keleillä vaan tarvii olla hieman tarkkaavaisempi, pitää pitempää väliä edellä ajavaan ja ennakoida. Nuo asiat kuuluvat muutenkin ajotapaani. Silloin tällöin kun ajan nastoilla varustetulla autolla, ajotapani on oikeastaan samanlainen kuin kitkoillakin.



    Vaikka itse kitkoista pidän ja niitä olen monelle suositellutkin, en silti niitä kaikille tarjoa. Kuljettajalle joka ei ehkä ole niin kokenut, ei jaksa keskittyä ajamiseen yhtään ylimääräistä tai haluaa vain helpoiten ja turvallisimmalla mahdollisimmalla keinolla perille, nastarenkaat ovat oiva valinta.



    Joten mielestäni jokainen saa ajaa millä renkailla haluaa, kunhan ne vaan olisivat mahdollisimman hyvässä kunnossa. Missään nimessä en nastoja kieltäisi, on lähipiirissäkin sellaisia kuskeja joita en haluaisi kitkarengasauton rattiin laittaa. Ja tekeväthän nastakuskit meille kitkakuskeille suuren palveluksen kun sutivat risteykset vähän karheammiksi, joten mekin pääsemme hyvin pysähdyksiin ja liikkeelle. Jos kaikilla olisi kitkat, joka risteys olisi kuin yhtä curling-rataa, jos ette usko niin käykää vaikkapa kokeileen jonkun bussipysäkin liukkautta.

      
  • Pakko laittaa juttu, joka nastoissa ärsyttää ENITEN pölyn, metelin, urien, paskaisen auton ja paskaisten vaatteiden lisäksi.

    2005 jälkeen tuulilaseja kulunut minulla kuin näkkileipää eli neljä ikkunaa on pantu uusiksi useammassan autossamme perheessä nastojen iskemien vuoksi. Tuskin jossain Lahden motarilla on hiekkaa tai kiviä mutta usein napsahtaa lasiin kun kaistanvaihtajilla on niin kova kiire vaihtaa puskuria hipoen eteen.

    Koskaan ei hemmetti soikoon saa ajaa autolla, jossa olisi särötön tuulilasi vaikka kuinka yrittää pitää turvavälejä jne.

    Nasta-autoihin pitäisi määrätä roiskeläpät niin kuin 70 luvulla oli tapana. Kunnon "norsunkorvat" niille taakse heilumaan vaan. Nytkin on kaksi isoa halkeamaa lasissa ja en jaksa enää. Antaa sen olla paskana. Kun aikanaan vie auton katsastukseen, niin täytyy säätää penkki alimpaan asentoon ja toivoa nysää inssiä ratin taakse niin ei tule asiaa lasikorjaamoon. Lasivakuutus on nykyään oikeastaan pakko kun 1000 Eur maksaa kaksivärinen lasi, jossa lämmitykset ja sadetutkat etc. :cry:

      
  • Joo mulla on kanssa ollut pirun huono tuuri lasin kanssa, kolme kertaa korjauttanut välillä elokuu-joulukuu. Nuo nastat näyttävät olevan tosi pahoja lasinhajottajia, ensin hajosi lasi elokuussa ja sitten syyskuussa. :lol:

      
  • Ihmeellisintä on että napsuu ja paukkuu yleensä Loka-Toukokuun alku -välisenä aikana eli just nastarengas aikaan ja sileällä puhtaalla moottoritiellä jonoajossa??

    Sen olen huomannut että kesällä laseja ei mene. Keväällä paukkuu kaikista eniten kun ihmisten vanhoista nastarenkaasta lähtee nastojen jämät liikkeelle.



    Moottoritielle ei koskaan kannata mennä ihan toisen puskurissa koska juuri kiihdytyksissä peräkkäin tulee eniten tavaraa lasille. Toinen paikka on myös jos mennään peräkkäin soratieltä asfaltille niin myös kesällä varsinkin uudet kesä(ja talvirenkaatkin) kerää sormenpään kokoisia kiviä jotka sitten keskipakovoima linkoaa irti renkaista.



    Keväällä tuulilaseja ei kannata uusia aiemmin kuin lähellä juhannusta kun viimeisetkin nastarenkaat on poissa liikenteestä.

    Joku voisi alkaa myydä autoihin luodinkestäviä laseja tarvikkeena? Alkuperäisethän on painosyistä vedetty niin ohuiksi että joku hyttynen osuessaan tekee jo särön.

    Täytyiskö perustaakin tuulilasiliike? Markkinat on johtuen paljoista nastarenkaista varmaankin loputtomat? Omaan autoon saisi sitten lasit aina omakustannushintaan...



    Jokatapauksessa minusta t.lasien uusiminen on ihan hölmöläisten hommaa, kuitenkin se on jo viimeistään seuraavalla viikolla taas paskana, jos ei omassa niin ainakin mamman tai nuorison autossa.

    Välillä tullut mieleen että pitäis olla aina joku ritsa tai ilmakivääri autossa mukana niin voisi heti käydä tuoreeltaan "kostamassa" napsauttajaa vaikka sitten takaikkunaan tms..? :weary:

      
  • Heikkojahan nuo lasit tuntuu sulla olevan ! Nykymääräysten (vuoden 1994 jälkeen) mukainen nasta on ihan uutena 1.1 grammaa painava. Sitten kun se alkaa olla kypsä irtoamaan on siitä varmaan aika paljon jo painoa kulunut.



    Kovasti siihen pitää kohti ajaa, että alle gramman painoinen nasta särkee klasin. Luulen, että nasta saa aikaiseksi sellaisen pienen tähtimäisen särön, joita mullakin on ihan kivasti, mutta ne yleensä tulevat hiekoitetulla tiellä lentävistä kivistä.

      
  • Käykääpä katsomassa omia renkaitanne. Ihmettelen suuresti, jos ei lamellien välissä ole kiviä "hiekoituksen" jäljiltä. Nehän sieltä sitten lentää lasiin, kun riittävästi on vauhtia.

      
  • Maastovälitys:


    2005 jälkeen tuulilaseja kulunut minulla kuin näkkileipää eli neljä ikkunaa on pantu uusiksi useammassan autossamme perheessä nastojen iskemien vuoksi.




    Oletko harkinnut pitää lainmukaista turvaväliä?



    Kyllähän sitä kaikennäköistä tavaraa tiellä lentää. Itselläni on mennyt joskus pari tuulilasia, mutta molemmat vastaantulevan heittämästä hiekoituskivestä.



    Yleisesti kivien lentely lisääntyy sitä mukaa kun lamellirenkaat yleistyvät. Lamelleihinhan ne kivet tarttuvat.



    Nastojen lentely kuulostaa aika erikoiselta ilmiöltä laajassa mitassa, toki niitä jonkin verran irtoaa. Kahdessa autossa on nyt nastat molemmissa, toisilla on ajettu yli 40 tkm ja toisilla 8 tkm, enemmän ajetuista on yhdestä renkaasta yksi nasta irronnut kun viimeksi asiaa katsoin. Uudemmissa renkaissa on kaikki nastat tallella.



      
  • Maastovälitys:

    Ihmeellisintä on että napsuu ja paukkuu yleensä Loka-Toukokuun alku -välisenä aikana




    Ei ole tullut mieleen hiekoitus ja se, että kesärenkaat eivät kykene juuri kiviä heittelemään kuvionsa puolesta.



    Kun joskus ajoin kesällä kitkarenkailla, huomasin auton kylkien piiskaantuvan myös kesällä merkittävästi enemmän kuin kesärenkailla. Soratiellä kävi karmea ropina.

      
  • NHB:



    Joo niin sijaitsevat. Tarkoittaako tämä nyt sitä, että Tukholmasta saatavilla kokemuksilla ei ole mitään arvoa Helsinkiä ajatelle?




    Ei tarkoita. Mutta kyllä se sen kertoo, että ei Suomessa kannata kaikkea sellaisenaan tänne soveltaa kun olosuhteet eivät ole samat. Ruotsissa on myös liikenne selvästi enemmän keskittynyttä tietyille väylille, johtuen kaupunki- ja asutusrakenteesta.



      
  • AkiK:

    Ei ole tullut mieleen hiekoitus ja se, että kesärenkaat eivät kykene juuri kiviä heittelemään kuvionsa puolesta.


    Hiekka on liian hienoa rikkoakseen lasin, uskoakseni suurimmat kivet lentää siitä kun ylitetään kaistojen välinen asfalttiliitos. Joko sieltä lähtee kivi, tai sitten se liitos täräyttää rengasta sen verran että renkaasta irtoaa kivi tai nasta. Kannattaa ajaa kaistan oikeaa reunaa jos joku vaihtaa kaistaa eteen. Silloin kivi tai nasta lentää suuremmalla todennäköisyydellä ohi tuulilasin!

      
  • Nykynastat painavat muutaman gramman, eli aika pieni kivi vastaa nykyistä nastaa. Lamellin välistä lähtevä kivi tulee yhtä kovalla nopeudella kuin nastakin, nastoja irtoaa kuitenkin hyvin vähän.



    Voisit drive päättää mitä se hiekoitushiekka on. Ensin se on suurirakeista eikä pölise. Nyt se onkin hienojakeista, mikä käytännössä tarkoittaa pölyä.



    Mitä itse olen hiekoitushiekkaa tutkiskellut keväällä sitä pihan nurkista harjaillessani, niin se on suht sekalaista tavaraa. Maksimiraekoko on painavampaa kuin nykyiset kevytnastat. Kaupunkien käyttämä murskasepeli on sitten vielä asia erikseen. Pohjoisessa teitä tunnutaan hiekoitettavan aika isojakeisella hiekalla, siellä on itseltäni hajonnut lampun laseja aikaanaan muutama.

    Eniten luulen noita laseja kuitenkin rikkovan kaupungeista ja etenkin sivuteiltä pääteille tulevien autojen renkaissa kulkeutuvat kivet ja sepeli.

      
  • Eiköhän jokainen täällä tiedä mitä hiekka on, älä yritä tehdä itsestäänselvistä asioista turhan vaikeita. Siinä pölyn ja karkean sepelin välissä on aika laaja skaala niitä raekokoja jäljellä.

      
  • drive:

    Eiköhän jokainen täällä tiedä mitä hiekka on, älä yritä tehdä itsestäänselvistä asioista turhan vaikeita.




    Muutamat satunnaisesti kaivamani tutkimukset todistivat, että näinkin itsestäänselvä asia oli täysin tuntematon monille kitkarengasfaneille. Pelkästään hiekoitushiekan ja suolan määrästä tuntui olevan aika epärealistinen kuva.



    Kustannuksia kaivelen myöhemmin, kunhan ehdin.



      
  • Melkoinen kotkankatse täytyy olla, jos ehtii erottaa mikä sen iskemän tuulilasiin aiheutti! Eiköhän niistä suurin osa ole hiekoitussoran tai murskeen tekemiä, varsinkin kun omien havaintojeni mukaan eniten ropisee hiekoitetuilta kaduilta poistuttaessa moottoritien rampissa kiihdytettäessä paljon ennen satasen nopeuden saavuttamista. Ei kai ne nastat niin heikosti ole kiinni. Ainakaan omista renkaistani en vielä ole havainnut nastoja karanneen. Vapaita nastanreikiähän nykyrenkaissa kyllä riittä uutenakin. Ei todellakaan kannata ampua motarille heti edellä kiihdyttävän perään.

      
  • Tuommoista <- kirjoittelevat ...

      
  • Nastarengaskielto yksittäiselle kadulle, esimerkiksi Mannerheimintielle, kieltomerkki jonnekin sivulle kerrostalon kulmaan puun taakse piiloon, sitten poliisi rengasratsiaa pitämään. Jep jep.



    Tarina ei kerro, miten ruotsalaiset suhtautuvat Hornsgatanin rajoitukseen. Mutta ehkä meidän pitäisi laittaa kielto, koska ruotsalaisetkin näin tekivät.



    Tai sitten nastakielto sisääntuloväylille eli käytännössä pääkaupuinkiseudulle (kuten käytännössä Mannerheimintien kieltokin tekisi). Anekaupalla (päivä-, kuukausi- tai vuosilippu) saisi tietysti synnit anteeksi eikä ilma pilaantuisi. Jep jep.



    Kai tuo sitten tulevaisuutta on. Samaahan tehdään jo keski-euroopassa pakokaasupäästöjen suhteen.

      
  • Kyllähän tuo pääkaupunkiseudun vilkkaiden pääteiden ajourien jyrsintä pölyksi on lähinnä älyvapautta. Sen vielä ymmärtää että yksittäinen ymmärtämätön autoilija ajaa nastoilla, kun se kerran on sallittua. Ei tarvitsisi olla.

      
  • Herbert:

    Nastarengaskielto yksittäiselle kadulle, esimerkiksi Mannerheimintielle, kieltomerkki jonnekin sivulle kerrostalon kulmaan puun taakse piiloon, sitten poliisi rengasratsiaa pitämään. Jep jep.




    Ylinopeuskielto esimerkiksi Mannerheimintielle, kieltomerkki jonnekin sivulle kerrostalon kulmaan puun taakse piiloon, sitten poliisi vauhtiratsiaa pitämään. Jep jep.



    Rattijuoppokielto esimerkiksi Mannerheimintielle, kieltomerkki jonnekin sivulle kerrostalon kulmaan puun taakse piiloon, sitten poliisi puhallusratsiaa pitämään. Jep jep.



    Kännykkäkielto esimerkiksi Mannerheimintielle, kieltomerkki jonnekin sivulle kerrostalon kulmaan puun taakse piiloon, sitten poliisi kännyratsiaa pitämään. Jep jep.



    jne ...



    Luntata ei saa, pankkeja ei saa ryöstää, raiskata ei saa ...



    Onko kaikki kiva kiellettyä vai kaikki kielletty kivaa?



    Niinpä niin. Ihmisiä pitää vahtia ... valitettavasti.



    Ai niin, nyt muistin ... poliisivaltio ... :grin: hui ..

      
  • Koko kaupungin kattavan nastarengaskiellon myötä Helsingin kaduilla voitaisiin siirtyä kovista ja karkeista asfalttilaaduista pehmeämpiin ja tiiviimpiin, Isoniemi sanoo.



    tuo lause jäi hiukan mietityttämään.

    tulisko asfaltin pinnasta helpommin liukas???

      
  • ..Kun nasta-autot pysyy poissa niin kitkarengasauton saa mihin vaan parkkiin. Kannatan ajatusta ja seuraavissa kuntavaaleissa äänestän ko.asiaa ajavaa ehdokasta.

    Joku yrittää vähätellä täällä nastojen tienrouhintaa mutta miksi kesällä sadekelillä auto pysyy stadissa kutakuinkin puhtaana? Eikä se johdu muuten hiekoituksesta, joissain risteyksissä ja mäissä näkee talvella harvoin Stadissa (siis Hki)mitään hiekkaa.

    Mutta kun nastat pannaan alle niin harmaa savipaskavesi valuu joka paikassa ja kaikki vaatteita myöten on harmaana? Mutta EI KESÄLLÄ!!

    Nastoille vaan vero niin kuin yksi ehdotti jossain palstalla 100Eur /rengas alkajaisiksi, sitten vaan auton painonmukainen indeksikorotus päälle vaikka 20Euroa yli 1500kg alkavalta 100 kilolta tms..

    Ehdin nauttia kitkarenkaista pari talvea kunnes vaihdoin maasturin, jossa oli ajamattomat 255/65-17 Hakkapeliitta 5:t talvirenkaana. Nelivetoautossa ei tosiaan Etelä-Suomessa nastoja tarvi ja jokupäivä kun pakkaset tässä hellittää otan ruuvarin ja nypin hittoon piikit renkaista. Eikös HP5 ole nastoitettu kitkarengas muuten? Kuvio näyttää hyvin kitkarenkaalta lukuisine lamelleineen.

    Joku sanoi ettei muka nastoja renkaista irtoa mutta kaikissa kaksivetoisissa autoissa minulla on jo yhden talven jälkeen useita piikkejä lähtenyt irti aina kunnes sain edelliseen autoon uutena valita kitkat. Loppui nastojen irtoaminen..

    Paskapuhetta on sekin että kitkoilla törmää jonkun perään liukkaalla, edellisestä autosta jossa oli ne kitkat, sain hyvän vaihtohyvityksen vaihdossa kun auto oli ehjä ja siisti. Ei sillä koskaan mihinkään törmätty edes liukkaalla.

      
  • Maastovälitys:

    ..Kun nasta-autot pysyy poissa niin kitkarengasauton saa mihin vaan parkkiin. Kannatan ajatusta ja seuraavissa kuntavaaleissa äänestän ko.asiaa ajavaa ehdokasta.


    Vaihtoehto tietulleille minullakin ensin tuli mieleen.



    Maastovälitys:

    Paskapuhetta on sekin että kitkoilla törmää jonkun perään liukkaalla, edellisestä autosta jossa oli ne kitkat, sain hyvän vaihtohyvityksen vaihdossa kun auto oli ehjä ja siisti. Ei sillä koskaan mihinkään törmätty edes liukkaalla.


    Kolarit ovat aina kuskista riippuvaisia eikä ikinä, koskaan, milloinkaan renkaista. Erilaisilla renkailla on erilaisia ominaisuuksia ja on täysin, kokonaan ja pelkästään kuskin asia tietää miten ajetaan. Renkaissa on eroja kuten kuskeissakin. Jos tuntuu siltä ettei saa autoa pysähtymään niin pitää ajaa niin hiljaa, että saa auton pysähtymään. Jos auto pystyy pysähtymään kovin nopeasti, niin takana puskurissa roikkuvalla on isohkot mahdollisuudet törmätä peräkonttiin - kesälläkin. Ennakoiminen on kerrassaan loistava juttu, jolla voidaan välttää kaikenlaista äkkinäistä liikenteessä.



    Jokainen meistä ihan itse valitsee miten aikoo menetellä.



      
  • Viikonloppuna tuli ajeltua ja käveltyä Helsingissä keskustaa moneen suuntaan. Kaikki kadut raskaasti hiekoitettu, samoin jalkakäytävät suolan ja hiekan sekoituksella liattu. Aika minimaallinen on nastojen vaikutus tuollaisella hiekka/suolamäärällä. Jäädään odottelemaan kuivia kevätkelejä, silloin saadaan nauttia pölystä joka on syntynyt siksi, etteivät jalankulkijat ja autoilijat ilmeisesti osaa valita oikeanlaisia varusteita talvikeleille. Mitenkään muuten tuollaista hiekoituksen tarvetta ei voi ymmärtää.



    Hiekoittamattomalla kadulla kaatunut kesäkengillä / korkokengillä kävellytkään ei voi mitenkään olla syytön kadun liukkauden seurauksiin, vaikka näistä tapauksista aina kiinteistönomistajan puutteellista liukkaudentorjuntaa syytetäänkin.



    Mutta voihan nastat kieltää vaikkapa Mannerheimintiellä. Kukahan sitäkin valvoo, kitkarengasautoilijoiden miliisi vai mikä? Parempi tulos saataisiin tosin kieltämällä koko liikenne, mikä onkin vihreiden pidemmän aikavälin tavoite. Jo nyt liikenteen haittaamiseksi on ryhdytty pontevasti toimeen. Yhden-kahden kaistan leveydeltä ei kovin kummoista liikennettä keskustaan mahdu.



    Rauhallinen keskusta on kuitenkin saavutettavissa. Keskustassa asuvat haluavat liikenteen pois nurkistaa. Keskustan työpaikoista iso osa on turhia hallintobyrokratian tuotoksia. Ylimääräisen vuosittain paisuvan hallintobyrokratian voisi lakkauttaa Helsingistä ja muutaman kymmenen tuhatta tarpeellista siirtää Tampereelle, Turkuun ym. Useimmissa kaupungeissa on tilaa eikä pölykään haittaa työmatkapendelöintiä. Tässä olisi oikea demokratian riemuvoitto, jossa kaikki saisivat haluamansa.

      
  • Maastovälitys:

    ..Kun nasta-autot pysyy poissa niin kitkarengasauton saa mihin vaan parkkiin. Kannatan ajatusta ja seuraavissa kuntavaaleissa äänestän ko.asiaa ajavaa ehdokasta.

    ...

    Joku yrittää vähätellä täällä nastojen tienrouhintaa mutta miksi kesällä sadekelillä auto pysyy stadissa kutakuinkin puhtaana? Eikä se johdu muuten hiekoituksesta, joissain risteyksissä ja mäissä näkee talvella harvoin Stadissa (siis Hki)mitään hiekkaa.




    Kun tällaisia epätasa-arvoisia kieltoja lain mukaan voidaan asettaa, minä äänestän jatkossa myös kaiken muun laillisen, mutta epätoivottavan kaluston kieltämisen puolesta. Aloitan:

    - maasturit (aika vähän tällaisella ajolle on syitä Helsingin keskustassa)

    - vanhat dieselit

    - muut yli 6 litraa kuluttavat

    jne



    ...



    Kokemuksesi hiekoituksesta ovat aika valikoivia. Et ilmeisesti tiedä tai havaitse mitään liikkuessasi Helsingissä, eikä se ole mikään ihme jos yrittää liikkuessaan vain tarkastella kaikkien autojen rengastusta. Fakta on, että kaduilla olevasta irtotavarasta noin 98% on hiekoitushiekkaa ja suolaa. Jos löydät jonkin muun faktatiedon, niin luen sen mielelläni.



    ...



    Nykyisen lainsäädännön mukaan kiinteistönomistajat ja tienpitäjät ovat velvollisia huolehtimaan riittävästä liukkaudentorjunnasta. Esim. liukastellut jalankulkija on lain mukaan aina syytön, vaikka kävelisi peilijäisellä kelillä nahkapohjakengissä. Lakiteksti ei tunne määritelmää talvikeliin sopimattomista kengistä.



      
  • Taisi olla hesarissa 22.1 mielipidesivulla kevyenliikenteen väylää kulkevalla valitus suolauksesta. Kuulemma ruskeanharmaata mössöä. Kitkakuskit tietenkin väittää sen johtuvan myös ja ainoastaan nastarenkaista hah.

    Samaa mieltä siitä että keskustasta voisi poistaa paljon turhia laitoksia, johan saataisiin tilaa ja rauhaa asukkaille. Samoin hiilivoimalat pitäisi ajaa alas ennätysajassa saasteiden takia.

      
  • MMS:

    Taisi olla hesarissa 22.1 mielipidesivulla kevyenliikenteen väylää kulkevalla valitus suolauksesta. Kuulemma ruskeanharmaata mössöä. Kitkakuskit tietenkin väittää sen johtuvan myös ja ainoastaan nastarenkaista hah.


    Voit toki uskotella itsellesi, ettei nastat aiheuta tolkutonta määrää ruskeanharmaana mössöä, mutta en ymmärrä mitä saavutat valehtelemalla itsellesi. Pöly/ruskeanharmaakuraongelma on lähes täysin nastarenkaiden aiheuttama. Suola vaan sulattaa sen. Viimeistään kevällä se on kuitenkin edessä, jos nastoilla on ajettu.

      
  • drive:


    Voit toki uskotella itsellesi, ettei nastat aiheuta tolkutonta määrää ruskeanharmaana mössöä, mutta en ymmärrä mitä saavutat valehtelemalla itsellesi. Pöly/ruskeanharmaakuraongelma on lähes täysin nastarenkaiden aiheuttama. Suola vaan sulattaa sen. Viimeistään kevällä se on kuitenkin edessä, jos nastoilla on ajettu.




    Itse lähden ainoastaan ajamisen turvallisuudesta. Kitkat ei lisää turvallisuutta ilman merkittäviä ajotapojen muutoksia. Samat kura-ja pölyhaitat säilyvät vaikka ei nastoja olisikaan. Suolaus on ja pysyy kuitenkin, se että joku haluasi "kurvailla ja kallistella" kulkineellaan tasaisilla teillä on täysin yhdentekevää. Stadista voi aina muuttaa pois jos pöly ym haitat ovat kestämättömiä. 40v stadissa asuneena sain koko kylästä tarpeekseni, ja muutin loitommalle, missä pelkäämääsi kurapaskaa ei pahemmin ole.

      
  • No nythän se selvisikin miksi nastarenkaita tarvitaan ... :grin:

    Tuolla <- on juttua ...

      
  • Minäkin kyllästyin stadiin ja muutin maalle ja täällä tuo hiekka ei ole ongelma. Sitä näkyy tiellä hyvin harvoin ja silloinkin pääsääntöisesti risteyksissä. Suolaakin käytetään harvoin, vasta kaikkein pahimmilla keleillä. Vaan silti kuluu tiet urille ja auton paskaantuminen alkaa lokakuun loppupuolella. Tallin lattia on auton pesun jäljiltä kuin tumman harmaan tomusokerin peitossa, mitähän se on? Se että Helsingin ilmassa on 98% muuta kuin nastojen aiheuttamaa pölyä ei paljoa todista päätieverkon kulumisen aiheuttajaa. Suurin osa talvirengaskautta ajetaan paljaalla asfaltilla jossa ei hiekkaa näy, joten hiekasta ei syntipukkia saa. Ja maantiellä ne urat eniten ajamista "haittaa", kaupunkinopeuksissa niitä ei edes noteeraa.

      
  • Rätkätin:

    No nythän se selvisikin miksi nastarenkaita tarvitaan ... :grin:
    Tuolla <- on juttua ...




    Oliko paperiversiossa kerrottu jotain muutakin kuin tuo nettisivulla näkyvä ylivertaisen älykäs ja hienosti perusteltu poliisin kommentti?

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit