Itsepetos

487 kommenttia
13468917
  • ritsa:

    Saako hullujen kanssa kinaamisesta jotain seksuaalista tyydytystä?




    Hei kirjoittaja ritsa,



    Oletkohan sinä nyt varmasti oikealla palstalla? Tämä on Tekniikan Maailman keskustelupalsta.



    (Opelixi hei: sinulla oli vissiin joku kanta olemassa ns. takarivistä huutelijoille? Tuossa on ihan aito sellainen, jolla ei ole ollut mitään omaa mielipidettä, mitä nyt siipeilee lähinnä. Lisäksi huutelee samalla tavalla hävyttömyyksiä kuin sinä. On varmaan sekin sinulta opittua? Hävettääkö jo pikkuhiljaa?)

      
  • SO2001:


    Kun eräällä tieosuudella alennettiin nopeusrajoitus sadasta kilometristä tunnissa kahdeksaankymmeneen kilometriin tunnissa, päätöksestä vastannut virkamies perusteli asiaa muun muassa sillä, että kyseisen tieosuuden liikennemäärä oli lisääntynyt, ja tielle oli rakennettu uusia liittymiä. Kuitenkin jokainen tiellä päivittäin ajava näki omilla silmillään, ettei mitään uusia liittymiä ollut rakennettu ainakaan kahteenkymmeneen vuoteen, eikä liikennemääräkään ollut lisääntynyt tienvarsikuntien kärsiessä jatkuvasta muuttotappiosta ja väestön vanhenemisesta. Korkeintaan invataksien ja ambulanssien ja rollaattoreiden määrä oli lisääntynyt muutamalla.


    Mikäli jollain tieosuudella onnettomuuksien määrä on lisääntymään päin, on ensimmäinen ja ainakin halvin ratkaisu vaihtaa pari peltilätkää risteysalueille. Kun rajoituksia alennetaan, on oletettavaa, että nopeudet keskimäärin laskevat ja näin mahdollisesti vältetään joitain onnettomuuksia, sekä lievennetään mahdollisten onnettomuuksien vaikutuksia.



    En tiedä, onko tässä tapauksessa ollut näin, mutta loppujen lopuksi se on aivan sama. Ei sillä ole väliä, miten virkamies asian perusteli. Rajoitus on silti muuttunut ja kansalaisilla ei juuri ole vaihtoehtoja, kuin joko noudattaa, tai olla noudattamatta vallitsevaa rajoitusta.

    Osa noudattaa ja tällä saadaan liikenneturvallisuutta kyseisellä tieosuudella ehkä aavistuksen parannettua.



    Kysymys on, kuten aina, aika pitkälti rahasta.

    Ei ole rahaa rakentaa kiihdytyskaistoja, tai eritasoliittymiä. Tai sitten yksinkertaisesti todetaan ne tarpeettomiksi. Helpompi vaihtaa pari lätkää.



    Miksi purnata asiasta, jolle ei mitään voi? Virkamies on aika yksinvaltias. Ei siis sosialismista tietoakaan.

    Joillekin on annettu tyytymisen lahja. Jotkut taas eivät voi olla kapinoimatta vallitsevaa järjestelmää vastaan. Toivon vain, että kapinoidessaan välttyvät ylilyönneiltä ja pysyvät itse terveinä, eivätkä tarpeettomasti vaaranna muita tiellä liikkujia.

      
  • Poni:


    Miksi purnata asiasta, jolle ei mitään voi? Virkamies on aika yksinvaltias.




    Virkamies ei ole mikään yksinvaltias, vaan meidän veronmaksajien renki.



    Rengille on perinteisesti näytetty kaapin paikka.

      
  • maavara:

    Poni:

    Miksi purnata asiasta, jolle ei mitään voi? Virkamies on aika yksinvaltias.


    Virkamies ei ole mikään yksinvaltias, vaan meidän veronmaksajien renki.

    Rengille on perinteisesti näytetty kaapin paikka.




    Nyt sitten vaan kaikki näyttämään virkamiehille sitä kaapin paikkaa. Jokainen itse ja omia asioitaan ajaen. Maailma pelastuu!



      
  • Niinpä! Ja onpa helppo heittää kehiin keskustelussa ja vaikuttaa "fiksulta".



    Tuo kaapin paikan näyttäminen on vain toisilla sanoilla se, mitä olen yrittänyt kysellä: miten saataisiin virkamiesten ja poliitikkojen (lääkärit ja mitä niitä onkaan "ringissä" ) päät käännettyä ymmärtämään täällä ladeltuja viisauksia. Ja ennenkaikkea miten saada ne rengit sitten tarvittavin askelin toteuttamaan asiat. Steppejä on aika monta ennenkuin esimerkiksi tavoite "peltipoliisit vähemmäksi ja oikeita poliiseja tilalle" toteutuu käytännössä.



    Mitä pitää tehdä että sen kaapin paikan pääsee näyttämään? Sen kun tietäisi, mutta vain sanomalla se tapahdu! Aika vähän on näkynyt "viisaammilta" ehdotuksia (lue: eipä mitään, paitsi lisää valitusta vääristä puoluekirjoista tms).

      
  • Kumppani:

    ritsa:
    Saako hullujen kanssa kinaamisesta jotain seksuaalista tyydytystä?


    Hei kirjoittaja ritsa,

    Oletkohan sinä nyt varmasti oikealla palstalla? Tämä on Tekniikan Maailman keskustelupalsta.

    (Opelixi hei: sinulla oli vissiin joku kanta olemassa ns. takarivistä huutelijoille? Tuossa on ihan aito sellainen, jolla ei ole ollut mitään omaa mielipidettä, mitä nyt siipeilee lähinnä. Lisäksi huutelee samalla tavalla hävyttömyyksiä kuin sinä. On varmaan sekin sinulta opittua? Hävettääkö jo pikkuhiljaa?)




    Kyllä.

    En tiedä.

    Ei.



    Vastasin kysymyksiisi, ethän taas ala ruikuttaa, että jätin vastaamatta? Sorruit muuten jälleen takarivistä huuteluun. Asia ei kosketa sinua millään tavalla, ellet sitten luokittele itseäsi hulluksi. Luokitteletko?



    Huomaathan, että esitin sinulle 2 kysymystä ja nyt kolmannen?

      
  • Minähän olen kirjoittanut pariinkin kertaan, että kirjoittelen etu- tai takarivistä, ihan miltä tuntuu, eikä sinulla pitäisi olla asiaan mitään sanomista, niin kauan kun en ole nimittelemässä kuten te kaksi, eihän? Se menee ohi sinulta näköjään koko ajan. Mitä tarkoitin tuolla "vihjaisulla" oli se, että jos olisit yhtän johdonmukainen, niin tokihan sinä ritsan takarivistä hölmöilyyn ja nimittelyynkin sitten tarttuisit, vai mitä? Sitä johdonmukaisuutta olet vaatimassa kyllä mm. minulta, oikein itkupillimäisen kantelupukkityyliin, hohhoijaa...



    Minä vastaan valikoiden ja nuo kysymykset ei kuulu vastattavien joukkoon. Joku tolkku sentään! Huomaatkos: sinulta alkaa oikeasti loppumaan siitä asiasta argumentointi!

      
  • Kumppani:

    Niinpä! Ja onpa helppo heittää kehiin keskustelussa ja vaikuttaa "fiksulta".

    Tuo kaapin paikan näyttäminen on vain toisilla sanoilla se, mitä olen yrittänyt kysellä: miten saataisiin virkamiesten ja poliitikkojen (lääkärit ja mitä niitä onkaan "ringissä" ) päät käännettyä ymmärtämään täällä ladeltuja viisauksia. Ja ennenkaikkea miten saada ne rengit sitten tarvittavin askelin toteuttamaan asiat. Steppejä on aika monta ennenkuin esimerkiksi tavoite "peltipoliisit vähemmäksi ja oikeita poliiseja tilalle" toteutuu käytännössä.

    Mitä pitää tehdä että sen kaapin paikan pääsee näyttämään? Sen kun tietäisi, mutta vain sanomalla se tapahdu! Aika vähän on näkynyt "viisaammilta" ehdotuksia (lue: eipä mitään, paitsi lisää valitusta vääristä puoluekirjoista tms).




    Suomessa perinteisesti kansalaisaktivismi on ollut piiperrystä, eikä sillä ole ollut todettavia vaikutuksia.

    Ainakaan en muista, että tällaisilla toimilla oltaisiin juurikaan saatu poliitikkojen päitä käännettyä.



    Toistaiseksi ainoa keino on ollut äänestäminen, mutta kuten on todettu, ei silläkään ole ollut merkittävää vaikutusta.

    Poliitikot ovat selkärangattomia oman asian ja oman edun tavoittelijoita, jotka lupaavat mitä vaan, koska eihän lupauksia ole ennenkään tarvinnut täyttää.

    Lisäksi poliitikot vaihtuvat, virkamiehet pysyvät.



    Mitä pitäisi tehdä? Nousta barrikadeille?

    Suomalaisia on haukuttu lampaiksi juuri vastustuskyvyttömyyden vuoksi. Vuosikausia veronmaksajat ovat olleet hiljaa ja tyytyneet poliitikkojen toimiin.

    Tämän ovat poliitikot tiedostaneet ja lampaiden keriminen jatkuu.



    No, en ole aktivisti, enkä halua lähteä eduskuntatalon eteen heiluttamaan banderolleja. Kevyempi vaihtoehto on kerätä adressi jonkun asian puolesta. Se on ehkä kuitenkin aika valju, mutta "sivistynyt" tapa yrittää hoitaa asioita.

    Kaikkia asioita ei saada kerralla kuntoon, mutta jotainhan voi aina yrittää.



    Jos joku minua aktiivisempi ottaa hoitaakseen jonkun järkevän asian ajamisen, olen kyllä mukana.

    Avatkoon vaikka uuden ketjun ja katsotaan sitten miten edetään.

      
  • Vaikea tosin on uskoa, että mitään asiaa saadaan ajettua. Sen verran vastahankaista ja sanoista tappelevaa kirjoittelijaa täällä on.



    Todistakaa "uskoni" vääräksi.

      
  • Poni:

    Vaikea tosin on uskoa, että mitään asiaa saadaan ajettua. Sen verran vastahankaista ja sanoista tappelevaa kirjoittelijaa täällä on.

    Todistakaa "uskoni" vääräksi.




    Keskustelufoorumit ovat pienoiskuva yhteiskunnasta. Ihmisillä on erilaisia arvoja ja erilaisia mielipiteitä, ja joskus ne törmäävät. Osallisten itsehillinnästä ja käyttäytymistavoista riippuu, miten pahasti "kolarissa" käy.



    Yritän välttää avoimia konflikteja niin liikenteessä kuin nettikirjoittelussakin. Joskus joutuu konfliktin hallinnan nimissä pinnistelemään, ettei tekisi tai sanoisi sitä, mikä ensimmäisenä tulee mieleen.



    Keskustelufoorumeissa tapahtuvassa keskustelussa on se etu liikenteessä tapahtuvaan "keskusteluun" verrattuna, että jos joku esittää mielipiteen, siihen voi vastata.



    Liikenteessä viestintä on lähes aina yksipuolista - eli joku soittaa vihamielisesti torvea tai vilkuttelee valoja, ehkä protestoinnin kohteella ole mitään keinoja vastata arvosteluun. Torven soittaja ja valojen vilkuttelija iskee nimittäin lähes aina raukkamaisesti takaa päin. Auton "aseet" ovat nokassa, joten niillä voi "ampua" eteenpäin. Auton takana ei ole puolustautumisaseita, joilla voisi tulittaa takaisin.



    No, näkee liikenteessä sentään joskus positiivisiakin "kommentteja", kun joku nostaa kättä kiitokseksi siitä, että joku toinen antoi tilaa.



    Autojen viestintävälineitä voisi parantaa siten, että autoihin asennettaisiin myös vähemmän vihamielinen huomautuslaite kuin äänimerkki. Tällaisella vaimealla äänellä voisi huomauttaa, jos joku kävelee pihakadulla huomaamattaan auton edessä, tai jos joku ei huomaa lähteä vihreistä valoista. Kun normaalia äänimerkkiä soitetaan jalankulkijan takana, hän hätkähtää säikähdyksestä. Tööttäys parin metrin päässä ei todellakaan tunnu mukavalta korvissa.



    Todettakoon tähän, että en ole koskaan käyttänyt auton äänimerkkiä liikenteessä enkä tule käyttämään. Äänimerkki ei ole vaarasta varoittamisen väline niin kuin tielainsäädännön pykälissä valheellisesti uskotellaan vaan pelkästään ja ainoastaan vihamieliseen toisten ihmisten tekojen moittimiseen ja muuhun öykkäriprotestointiin käytettävä häiriköintilaite. Tapaukset, joissa äänimerkkiä käytettäisiin positiiviseen kommunikointiin, ovat äärimmäisen harvinaisia (lähinnä tulee mieleen sen tyyppinen tapaus, jossa joku unohtaa rahakukkaronsa auton katolle ja lähtee ajamaan, ja muut yrittävät äänimerkin avulla herättää hänen huomionsa, jotta hän pysähtyisi ja huomaisi asian - tähän tarvitaan myös viittoilua ja muuta merkinantoa).



    Äänimerkin käyttäjät (muussa kuin edellä esitetyn kaltaisessa tilanteessa) eivät ole kavereitani, eikä heistä koskaan eikä missään oloissa voi sellaisia tullakaan. Vaikka joutuisin heidän kanssaan käytännön pakosta tekemisiin, pidän heitä potentiaalisina vihollisinani. Ystävystyn mieluummin vaikka murhaajien kanssa.



    Tätä ei mielipidettäni ei ole suunnattu erityisesti ketään tiettyä yksilöä vastaan - koska onhan joka paikassa torvensoittajia. Kerron vain mitä ajattelen. Yritän toimia niin, että en antaisi tämän asian näkyä kirjoittelussani muuten kuin yleisellä tasolla niin kuin juuri nyt.



    Esitin tämän hieman ehkä omituiselta tuntuvan mielipiteen esimerkkinä siitä, että ihmisten arvot poikkeavat toisistaan. Monilla muilla ihmisillä on todennäköisesti aivan yhtä kielteinen näkemys jonkin toisen liikennekulttuurin edustajista - esimerkiksi ylinopeutta ajavista.



    Se, miten kukin asioihin suhtautuu, on todennäköisesti ainakin osittain seurausta joistakin oman elämän aikana koetuista ja opituista asioista. Kokemuksista on muokkautunut psykologinen profiili, joka ”panee” ihmisen käyttäytymään tietyllä tavalla. Totta kai itsehillinnällä voi vaikuttaa siihen, ettei sano ja tee aivan kaikkea, mitä sielu ehdottaa...



    Olisi kiinnostavaa tietää, mikä on superlainkuuliaisten ja ylinopeuksia vastaan kiihkoilevien ihmisten psykohistoria. Mikä tekee joistakin ihmisistä kiihkeitä muiden laatimien sääntöjen noudattajia ja puolustajia. Mikä puolestaan tekee joistakin toisista ihmisistä yhtä kiihkeitä sääntöjen vastustajia ja rikkojia.



    Omalta osaltani olen miettinyt syitä ja seurauksia, ja luulen tietäväni, miksi en esimerkiksi pidä äänimerkin käyttämisestä ja miksi rikon usein joitakin tiettyjä liikennesääntöjä mutta en juuri koskaan riko joitakin toisia liikennesääntöjä. Olen joskus näitä todennäköisiä syitä selittänytkin. Jokaisen liikennesäännön kohdalla en tietenkään ole miettinyt, miksi rikon tai en riko juuri sitä.

      
  • Poni:

    maavara:
    Poni:

    Miksi purnata asiasta, jolle ei mitään voi? Virkamies on aika yksinvaltias.


    Virkamies ei ole mikään yksinvaltias, vaan meidän veronmaksajien renki.

    Rengille on perinteisesti näytetty kaapin paikka.


    Nyt sitten vaan kaikki näyttämään virkamiehille sitä kaapin paikkaa. Jokainen itse ja omia asioitaan ajaen. Maailma pelastuu!




    En tarkoittanut, että virkamiehiä hyväksikäytettäisiin omien etujen ajamiseen, vaan sitä, että virkamiehet ovat palveluammatissa hoitamassa meidän kaikkien yhteisiä asioita eivätkä oman sektorinsa yksinvaltiaita.



    Palvelu eri virastoissa on pikkuhiljaa parantunut (poikkeuksiakin on), mm verovirastoissa saa nykyisin hyvin asiallista palvelua ja vastauksia kysymyksiin (myös maksullisia ennakkopäätöksi&#228:wink:.



    Valtion ja kuntien virastoista saa yleensä kaikista kohtalaista palvelua ja neuvontaa, joskin aina löytyy niitäkin viranhakltijoita, jotka tietävät asiakkaan asiat ja edut paremmin kuin asiakas itse.



      
  • SO2001:

    Olisi kiinnostavaa tietää, mikä on superlainkuuliaisten ja ylinopeuksia vastaan kiihkoilevien ihmisten psykohistoria. Mikä tekee joistakin ihmisistä kiihkeitä muiden laatimien sääntöjen noudattajia ja puolustajia. Mikä puolestaan tekee joistakin toisista ihmisistä yhtä kiihkeitä sääntöjen vastustajia ja rikkojia.




    No pienen empimisen jälkeen hokasit varmaan lisätä tuon kolmannen lauseenkin, meinasi unohtua, mutta ajattelit olla tasapuolinen sitten kuitenkin!



    Huomaatko miten helposti tämä "päättely" voi toimia, ihan esimerkinomaisesti? Mutta oikeasti, onko täällä kumpiakaan?? Mieti ihan oikeasti, vai oletko manipuloinnin uhri, tai peräti itse manipuloija?



    Minua kiinnostaisi sellaisten ihmisten psykohistoria, jotka kuvittelevat pystyvänsä päättelemään, että joku kirjoittaja on "super-sitä-tai-tätä", tai "kiihkoileva", "uskovainen", "lahkolainen" tms. Etenkin kun tämän omasta kirjoittelusta voisi tehdä ihan yhtä pitkälle menevät päätelmät, mutta siitä "vastakkaisesta näkövinkkelistä", mikä se asia itsessään sitten onkaan! Mieli tekisi tehdä päätelmä siis.



    Minusta tuollaiset "päätelmät" ovat vain tehokeinoja, joilla mollata vastapuolta, pöhhh! Etkö sinä näe sitä sitten? Olisi kyllä hyvä tarkistaa käsitystään, mahdollisesti omaa kirjoitteluaankin. Täällä ei joidenkin kirjoittajien mielestä ole välimuotoja olevinaan ollenkaan, mistään! Olet joko puolesta (ja usein jotakin tilanteen mukaan itselleen sopivasti joustaen) tai sitten juuri vain ja tasan toisessa päässä vastaan, ilman vaihtoehtoa ja juuri noin kärjistäen. Sellaisista kirjoittajista joku keksi hyvän termin "binäämielipiteiden kirjoittajia", mikä on hyvin kuvaavaa.



    Sellaisten takia täällä menee ihan älyttömästi tekstiä hukkaan siksi, että kirjoittajat joutuvat puolustusasemiin ihan tyhjänpäiväisten päätelmien takia jotka ovat vaikka tätä tasoa:

    Minä kirjoitan vaikka, etten pidä vihreästä. Ope... Öhh.. Siis joku kirjoittaja sitten on väittämässä minua kommariksi, koska "ihan selvästi" pidänkin punaisesta! Ja sitten pitää selittää, että hei, oli puhetta väreistä, ei puoluekannasta ja vaikka mitä. "No justhan sä sanoit pitäväsi punaisesta, senkin kommari". Niinkö? No mutta noin se siis joidenkin kanssa vain menee kirjoittelu! Tunnustatko? Tunnistatko?



    Nytkin sinä SO2001 kuvittelet täällä olevan "kiihkoilijoita", tai "uskovaisia" enemmän kuin laki sallii, mutta et huomaa, että sinut on useimmiten vain johdateltu uskomaan niin, koska binäärikirjoittaja on halunnut leimata. Tai sitten olet ihan itse sellainen? Ja kuitenkin: jos tämä mollattu on "kiihkoilija" tai "uskovainen" mukamas, niin et osaa tunnistaa/erottaa, että tämä mollaaja kirjoittaa itse asiassa vielä isommilla äänenpainoilla ja värittäen kuin mollattu ikinä on kirjoittanutkaan, mutta sinä et sitä ihmettele yhtään. Mietipäs miksi sinä uskot ja ketä täällä? Ihan riippumatta ollaanko itse asiasta samaa vai eri mieltä! Siksihän täällä kirjoitellaan, kun on mielipiteitä.



    Toiset mollaa, hävyttömästi jopa nimittelevät. Toiset yrittää pysyä asiassa, mutta kumpaa sinä arvostat?



    Kyllä, minä osaan kyllä käyttää tarvittaessa tuota keinoa kanssa, mutta ihan kokeillakseni kepillä jäätä, josko "vastapuoli" huomaisi ihan itsekin, miltä se voisi tuntua. Paatunut mollaaja ei tosin varmaan edes tajua asiaa. Se ero minulla ja eräillä kirjoittajilla täällä on, etten nimittele miksikään tai vihjaile kenenkään terveydestä! NIIN halpamaista kuin olla voi! Ja kuvitteletko sinäkin, ettei kukaan muu käytä niitä, koska eivät keksi termejä? Ei, vaan siksi, että ei ole edes täällä nettiketin mukaista! Se nimittely ja mollaaminen on vain merkki siitä, että alkaa argumentit loppua oman asian puolustamiseksi, näin se vaan on tulkittavissa! Vedetään yli joka suunnasta ja ollaan "nokkelia". Juuei!

      
  • Maavaralle.

    Mukavaa, jos olet saanut hyvää palvelua.



    Kommenttini virkamiesten yksinvaltiudesta liittyy päätöksiin, joita virkamiehet tekevät, ja joihin ei kysytä kansan mielipidettä. Kansan on vain mukauduttuva, ei vaihtoehtoa. Tiekohtaiset rajoitukset ovat vain yksi esimerkki. Noudata, tai ota vastaan rangaistusvaatimus.



    Itseasiassa, esimerkkinä se rajoituksen alentaminen, eikö se juuri ole veronmaksajien palvelua parhaimmillaan? Tehdään teistä ja risteyksistä veronmaksajille turvallisempia?



    Asiasta voidaan olla montaa mieltä. Itse ajan mieluummin tasaisella nopeudella, vaikka vähän alhaisemmallakin, kuin että vaihtelen nopeuttani parin kilometrin välein, kun joku on innostunut kylvämään niitä "tikkareita" pitkin pientareita.

      
  • maavara:

    En tarkoittanut, että virkamiehiä hyväksikäytettäisiin omien etujen ajamiseen, vaan sitä, että virkamiehet ovat palveluammatissa hoitamassa meidän kaikkien yhteisiä asioita eivätkä oman sektorinsa yksinvaltiaita.




    Riippuu tietysti minkä tason virkamiehiä tarkoitetaan. Veroviraston tiskin takana istuva virkamiesvirkailija ei edes kaikkien kollegoidensa kanssa yhteensä vaikuta Suomen tieliikenteeseen ja sen tarpeisiin tai rahoitukseen yhtään mitään. Sen enempää kuin sinä tai minäkään, tai me kaikki tällä palstalla. On virkamies kuitenkin.



    Sen sijaan ministeriöistä löytyy leegio myös virkamiehiä jotka tutkituttavat, valmistelevat ja esittävät kansanedustajille ja ministereille merkittäviä asioita, heillä on valtaakin. Sen jälkeen nämä jälkimmäiset alkavat omat valmistelevat työnsä ja tekevät päätöksiä: toteutetaan vs. ei toteuteta. Kerrotaan kumpi vain, niin voidaan ilmoittaa epämääräisesti päälle "ei tällä vaalikaudella", joka sekään ei ole lupaus, vaan jyrkkä ehkä - joskus tai ei koskaan.



    No selvä juttu varmaan sinullekin, mutta sinusta oli kätevää vihjaista, että "kansahan se kaapin paikan määrää", niin miksi meillä on edelleen "tilapäinen autovero" ollut jo 50 vuotta?

    Vaikka sinä kuinka tiedät, että "liikenteessä on paljon pielessä, jotka korjautuisivat kikka5:lla ihan helposti", niin miksei virkamiehistö ja kansanedustajat mukamas sitä tajua?



    Mitä tarvitaan siihen, että kaappeja aletaan siirtää "kansan tahtomaan" suuntaan ja maksamaan vielä kiltisti, kun kerran useimmat tietävät vielä ne oikeat rahareiätkin, kun nyt sitä veroa käytetään "ihan vääriin paikkoihinkin" ja "autoilijat on lypsylehmiä" jne.



    Aika monta eduskunnan 4-vuotiskautta on menty siitä, kun "tilapäinen autovero" keksittiin ja sukupolvet vaihtuneet virkamiestenkin suhteen. Ei, ei se ole geeneissä että mikään ei muutu, eikä noihin hommiin (virkamies/kansanedustaja/....) hakeudu mistään vakiointitehtaalta ketään hommiin, jotka on rakennettu tekemään "aina kuten ennenkin". En millään usko, että niin olisi. Missä se "vika" sitten on, kun ei kaappiin päinkään vilkuilla (siinähän se on jököttänyt), saati että noustaisiin tuolista ja vielä kokeilemaan, mahtaisko tuo edes liikkua enää? Siinä se työsarka on oikeasti!

      
  • Poni:

    Maavaralle.
    Mukavaa, jos olet saanut hyvää palvelua.

    Kommenttini virkamiesten yksinvaltiudesta liittyy päätöksiin, joita virkamiehet tekevät, ja joihin ei kysytä kansan mielipidettä. Kansan on vain mukauduttuva, ei vaihtoehtoa. Tiekohtaiset rajoitukset ovat vain yksi esimerkki. Noudata, tai ota vastaan rangaistusvaatimus.

    Itseasiassa, esimerkkinä se rajoituksen alentaminen, eikö se juuri ole veronmaksajien palvelua parhaimmillaan? Tehdään teistä ja risteyksistä veronmaksajille turvallisempia?

    Asiasta voidaan olla montaa mieltä. Itse ajan mieluummin tasaisella nopeudella, vaikka vähän alhaisemmallakin, kuin että vaihtelen nopeuttani parin kilometrin välein, kun joku on innostunut kylvämään niitä "tikkareita" pitkin pientareita.




    Lainaanpa omaa kirjoitustani selventääkseni. Ei, en tarkoita, että haluan olla tientukkona ja ajaa tolkuttomasti alle rajoituksen vain ajaakseni tasaista nopeutta. Tarkoitan, että toivoisin mieluummin rajoituksiin tasaisia nopeuksia, eikä uutta "tikkaria" parin kilometrin välein.

      
  • Hyvä esimerkki em. manipuloinnista ja mollaamisesta ja ihan turhaan puolustusasemaan joutumisesta:



    Olet joko "tientukko", tai sitten "joustava".



    Ja tietenkin: vaihtoehtojahan ei ole, eikä tilanteet koskaan vaihtele, kenellään ei ole tarkistamisen varaa jne.



    Eihän se OLE noin, mutta SO2011:n mielestä, ehkä maavarankin, vain toisesta tarvitaan "psykoarvio" vissiin? Tai ehdithän sinä ottaa "vastapoolinkin" mukaan viime tipassa. Saat(te) tarkentaa toki!

      
  • SO2001: "Olisi kiinnostavaa tietää, mikä on superlainkuuliaisten ja ylinopeuksia vastaan kiihkoilevien ihmisten psykohistoria. Mikä tekee joistakin ihmisistä kiihkeitä muiden laatimien sääntöjen noudattajia ja puolustajia. Mikä puolestaan tekee joistakin toisista ihmisistä yhtä kiihkeitä sääntöjen vastustajia ja rikkojia."



    Enpä usko, että tälle palstalle kovin moni "kiihkoilija" kirjoittaa. Asiat eivät ole mustavalkoisia, mutta usein asiat tulevat selkeämmin ymmärrettyä pienen kärjistämisen myötä. Tämä sitten helposti leimataan kiihkoiluksi.

    Ja tietysti tällaisia kirjoituksia vastaan on helpompi hyökätä.



    Täällä on jokunen kirjoittaja, joka hakee ennemminkin kiivasta väittelyä, kuin että yrittää tuoda ilmi omaa mielipidettään.

    Muut kirjoittavat melko maltillisesti ja niin, jostain syystä tuntuu siltä, että tässä heijastuu myös liikennekäyttäytyminen.



    Kysynkin, että arveletteko kiivailijakirjoittajan olevan samanlainen "omien oikeuksien puolustaja, joustamaton ja säännöistä piittaamaton", kuten kirjoitukset antavat olettaa?

    Lientyykö asenne, jos keskustellaan kasvotusten? Voi käydä myös tuo jälkimmäinen, koska yleensä silloin on enemmän aikaa antaa oikea mielikuva siitä, mitä tarkoittaa.



    Ainakin toivon, että kiivailija-asenne ei seuraa mukana liikenteeseen.

      
  • Niin se vaan aika kuluu ja paikka vaihtuu. Kirjoitan tätä tekstiä 80 kilometrin päässä siitä paikasta, missä kirjoitin edellisen jutun pari tuntia sitten.



    Paikasta toiseen siirtyminen tapahtui autolla, enkä ohittanut matkalla ketään. Päin vastoin ajoin linja-autopysäkille ja päästin yhden auton edelleni. Pysäkille ajaminen oli tietenkin laitonta - tällaista olen lukenut - mutta tarkasti ottaen en pysäyttänyt autoa vaan annoin se liikkua hiljaa kunnes toinen auto oli ajanut ohitseni. Laitonta kai tämäkin.



    Matkan puolivälissä olevassa risteyksessä edelleni ajoi musta BMW, jota seurailin pitkän matkan päässä loput 40 kilometriä. Auto hävisi välillä kokonaan näkyvistä, mutta saavutin eräässä risteyksessä, jossa se odotteli isommalle tielle pääsemistä. Tällä isommalla tiellä BMW yllättäen ajoin hitainta vauhtia koko matkalla eli huomattavasti alle nopeusrajoituksen. Mietin, luulikohan kuljettaja, että tiellä on alhaisempi rajoitus kuin mikä siinä on.



    Tämä taustakertomus ei liity varsinaiseen asiaan.



    Nimimerkki ”kumppani” esitti edellä muutamia pohdintoja – vai peräti olettamuksia – jotka jollakin tavalla liittyivät aikaisempaan kirjoitukseeni. Ehkä kommentoin hieman.



    Kun kirjoitin, että olisi kiinnostavaa tietää, mikä on superlainkuuliaisten ja ylinopeuksia vastaan kiihkoilevien ihmisten psykohistoria, esitin ajatuksen yleisellä tasolla viittaamatta henkilöihin tai yhteyksiin, joissa mielipiteitä esitetään. Itse asiassa en ole edes kiinnittänyt huomiota siihen, kuka esittää voimakkaimpia mielipiteitä ylinopeuksia ja liikennesääntöjen rikkomisia vastaan esimerkiksi tällä foorumilla. Pitäisi lukea jutut läpi ja tehdä tilasto siitä, kuka on esittänyt mitäkin. Näin saisi ryhmiteltyä kirjoittajat tiukkoihin, maltillisiin ja välinpitämättömiin ylinopeuksien arvostelijoihin tai puolustelijoihin. Tällainen tilasto olisi aika suuritöinen tehdä. Joidenkin kirjoittajien mielipiteestä ei sitä paitsi oikein saa lopullista selvyyttä.



    Ainakaan minä en tekisi mitään tuollaisella tilastolla, koska minua ei yleensäkään kiinnosta netissä tapahtuvassa anonyymissä keskustelussa se, kuka kirjoitti mitäkin, vaan pelkästään se, mitä kirjoitettiin. Jos joku kirjoittaa jotakin, mistä haluan esittää oman mielipiteeni, käsittelen omassa kirjoituksessani asiaa enkä kirjoittajaa, joka sen esitti. Tällä kerralla teen siinä mielessä harvinaisen poikkeuksen, että mainitsen nimeltä kirjoittajan ”kumppani”. Tämä johtuu pelkästään siitä, että en viitsi lainailla tekstiä vaan viittaan yleisellä tasolla siihen, mikä kirjoitus minulla on mielessäni. Voisin tietysti viitata myös kellonaikaan 13:19.



    Koska esitin spekulatiivisen kysymyksen ”olisi kiinnostavaa tietää” pelkästään yleisellä tasolla, kysymykseen ei sisältynyt minkään ”vastapuolen” arviointia tai arvostelua. Ei ole ketään vastapuolta.



    Mitä tulee sanoihin ”kiihkoilija” tai ”(laki)uskovainen”, niin sanat ehkä loukkaavat niitä ihmisiä, jotka kokevat määritelmien koskevan itseään. Eli se älähtää, johon kalikka kalahtaa, niin kuin sanonta kuuluu.



    Itse myönnän täysin avoimesti olevani äärimmäisyyksiin taipuvainen kiihkoilija vähän asiassa kuin asiassa. Politiikassa ja muussakin. En loukkaannu, jos joku muukin tämän toteaa. Yritän kuitenkin tarkastella asioita objektiivisesti myös muiden näkökulmasta. Onnistunko siinä, se on eri asia. Ehkä en aina onnistu.



    Yksi syy siihen, miksi koen esimerkiksi liikennevalistuksen vastenmieliseksi propagandaksi on nimenomaan se, että valistus on täysin yksipuolista. ”Vastapuolen” näkemystä ei todellakaan oteta huomioon, vaan vastapuoli julistetaan jo esipuheessa rikolliseksi ainekseksi, joka on eliminoitava kurilla ja voimankäytöllä. ”Vastapuolen” mielipiteillä ei ole mitään arvoa. Niitä ei saa edes esittää yleisessä mediassa, koska mielipiteet jo itsessään katsotaan rikollisia. Vai milloin olette nähneet esimerkiksi Helsingin Sanomissa jutun, jossa joku puolustelee ylinopeuksia ja vähättelee niiden vaarallisuutta. Murhaakin saa nykyisessä mediassa puolustella vapaammin kuin ylinopeutta. ”Tapoin sen ku ahisti”.



    Yksityisessä nettikeskustelussakin ”vastapuoli” eli kurjat ylinopeusrikolliset saavat kuulla monesti kunniansa. Heitä nimitellään pahimmillaan itsekkäiksi murhaajiksi.



    Olen aina kokenut tarvetta puolustella heikommassa asemassa olevia tilanteessa, jossa joku vahvempi on niskan päällä. Näin ollen käytän joskus hieman kärjekkäitä ilmaisuja, kun otan kantaa asioihin. Koen, että nettifoorumeilla ankaria mielipiteitään esittävät yksityiset ylinopeuskriitikot ovat suuren ja mahtavan valtion asialla pientä ihmistä vastaan. Menen luonnostaan syytetyn ja heikommassa asemassa olevan puolelle. Usein en tosin viitsi edes kommentoida. Jos argumentit ovat tasoa ”sääntöjä on noudatettava”, mitäpä niihin voi lisätä. ”Ai, en ole tiennytkään. Kuka niin kertoi?”



    Taipumukseni puolustaa syytettyä johtaa joskus aika outoihinkin tilanteisiin – ajaudun nimittäin nettikeskusteluissa joskus puolustamaan myös sen tyyppisiä rikollisia, joiden toimintaa edes minä en voi hyväksyä tai ymmärtää. Mutta pahinkin ihminen ansaitsee puolustajan. En halua uskoa ihmisistä kovin mielelläni pahaa, vaan yritän keksiä inhimillisiä perusteluja pahoiltakin tuntuville teoille. Ja jos itse tekoa ei voi puolustella millään argumenteilla, puolustan kuitenkin tekijää siinä mielessä, että en kannata hänelle niin ankaraa rangaistusta kuin mitä foorumeilla kannatetaan. Jos foorumeilla ratkaistaisiin suomalainen kriminaalipolitiikka, tarvittaisiin kymmeniä uusia vankiloita ja monta kerää hirttonarua. Lähtökohtani on se, että vaikka joku yksilö olisi hirvittävällä teollaan asettanut itsensä ihmisyyden ulkopuolelle, yhteiskunnan ei pidä koston ja rankaisemisen nimissä alentua samalle tasolle.





      
  • SO2001:

    Nimimerkki ”kumppani” esitti edellä muutamia pohdintoja – vai peräti olettamuksia...




    Niin, päättelepäs se! Minä tein alussa jopa kysymyksen, josta tämä olisi selvinnyt ilman tuota kommenttiakin. Mutta sitä varaa, ettet huomannut, niin olipahan malliesimerkki siitä,

    miten sain sinut ihan helposti tuollaista pohtimaan. Se on niin heleppoo.



    SO2001:

    Kun kirjoitin, että olisi kiinnostavaa tietää, mikä on superlainkuuliaisten ja ylinopeuksia vastaan kiihkoilevien ihmisten psykohistoria, esitin ajatuksen yleisellä tasolla viittaamatta henkilöihin tai yhteyksiin, joissa mielipiteitä esitetään. Itse asiassa en ole edes kiinnittänyt huomiota siihen, kuka esittää voimakkaimpia mielipiteitä ylinopeuksia ja liikennesääntöjen rikkomisia vastaan esimerkiksi tällä foorumilla.




    Minäkin kirjoitin ja kirjoitan ihan yleisellä tasolla. Itse asiassa en kiinnittänyt mitään huomiota siihen, kuka esittää voimakkaimpia mielipiteitä (omasta mielestään) "joustavan ajamisen" puolesta, tai vastaan tällä foorumilla.



    SO2001:

    Pitäisi lukea jutut läpi ja tehdä tilasto siitä, kuka on esittänyt mitäkin.




    ....ja samalla yrittää pitää minkäänlaisia värilaseja päässä! Ei olisi kovin helppoa sinulle(kaan). Sellaiset helposti vääristävät, eikä lopputulos olisi silloin mitään muuta kuin "tietyn värilasin läpi" suodatettua. Se on sama asia kuin se, mitä mieltä sinä itse olet, tai tiedät/kuvittelet muiden kirjoittajien olevan mieltä. Juuri sitä mistä Ponikin kirjoitti siis.



    SO2001:

    Koska esitin spekulatiivisen kysymyksen ”olisi kiinnostavaa tietää” pelkästään yleisellä tasolla, kysymykseen ei sisältynyt minkään ”vastapuolen” arviointia tai arvostelua. Ei ole ketään vastapuolta. Mitä tulee sanoihin ”kiihkoilija” tai ”(laki)uskovainen”, niin sanat ehkä loukkaavat niitä ihmisiä, jotka kokevat määritelmien koskevan itseään. Eli se älähtää, johon kalikka kalahtaa, niin kuin sanonta kuuluu.




    Sinullahan on jo valmiiksi värilasit päässä, näköjään! Ottaisitko ne nyt pois, kiitos! Ja höpö höpö, ettei olisi ketään vastapuolta mukamas. Ne ovat ne sinun oletuksesi mukaiset "kiihkoilijat" ja "uskovaiset" tai "superjotakin", muutenhan et kenenkään "psykoarviota" edes miettimässä.



    Minäkin muuten esitin ihan spekulatiivisina nuo kysymykset, mutta tarkoituksella eri vinkkelistä. Eri näkökulmia kun löytyy aina asioihin, joskus ne pitää vaan osoittaa...



    SO2001:

    Itse myönnän täysin avoimesti olevani äärimmäisyyksiin taipuvainen kiihkoilija vähän asiassa kuin asiassa. Politiikassa ja muussakin. En loukkaannu, jos joku muukin tämän toteaa. Yritän kuitenkin tarkastella asioita objektiivisesti myös muiden näkökulmasta. Onnistunko siinä, se on eri asia. Ehkä en aina onnistu.




    Minä taas en ole tuollainen äärimmäisyyksiin taipuvainen ja myönnän täysin avoimesti, että täällä sellainen kirjoittelu tehokeinona on halvimmasta päästä yrittää olla jotakin eri tai "parempaa" mieltä. Se ei ole koskaan perustelua, vain tehokeino, ylilyönti, värilaseilua! Yritän tarkastella asioita monesta näkökulmasta, tai jos joku muu tuo yhden vinkkelin, voi minusta olla tarpeen muistuttaa muistakin sellaisista. Etenkin jos/kun näkee, että vedetään yli.



    SO2001:

    Yksityisessä nettikeskustelussakin ”vastapuoli” eli kurjat ylinopeusrikolliset saavat kuulla monesti kunniansa. Heitä nimitellään pahimmillaan itsekkäiksi murhaajiksi.




    Mihin sinä nyt sitten laskitkaan itsesi kuuluvaksi? Oletko objektiivinen, vai subjektiivinen. Mitä tulee sanoihin, niin sana ylinopeusrikollinen ehkä loukkaa niitä ihmisiä, jotka kokevat määritelmien koskevan itseään. Eli se älähtää, johon kalikka kalahtaa, niin kuin sanonta kuuluu. Sinä itse muuten kirjoitit tuohon termin rikollinen. Oliko freudilainen lipsahdus?



    SO2001:

    Olen aina kokenut tarvetta puolustella heikommassa asemassa olevia tilanteessa, jossa joku vahvempi on niskan päällä. Näin ollen käytän joskus hieman kärjekkäitä ilmaisuja, kun otan kantaa asioihin. Koen, että nettifoorumeilla ankaria mielipiteitään esittävät yksityiset ylinopeuskriitikot.....




    Niin, onko vastapuolta nyt olemassa, vai ei ja oletko edelleen hypoteettisesti kirjoittamassa?



    SO2001:

    ... ovat suuren ja mahtavan valtion asialla pientä ihmistä vastaan.




    Juuri tuollaisia kuvitelmia vastaan minä yritän kirjoitella. Tuollaiset ovat lähtökohtaisesti jo ihan yliampuvan kärjekkäät, mutta että sinun kirjoituksesi vaikuttaa enempi enempi siltä, että jopa itse uskot tuollaiseen?!?!?! Huhhuh!



    SO2001:

    Menen luonnostaan syytetyn ja heikommassa asemassa olevan puolelle




    Se on hienoa! Mutta mielipiteistä täällä on kyse vain kuitenkin! Minä menen luonnostaan yliampuvien, kärjekkäiden yleistäjien, nimittelijöiden ja turhanmollaajien vastakkaiselle puolelle puolustamaan syytettyä moisia hömpötyksiä vastaan. Ne eivät edusta yleensä minkäänlaista totuutta, ovat vain liioiteltua kirjoittamisen tehokeinolla pelaamista, halvalla ja typerästi. Se aiheuttaa reaktion, että menee usko kirjoittajan mahdolliseen hyväänkin sisältöön, jos sitä sattuu olemaankaan. Tällaisella keskustelupalstalla se on vähän eri juttu kuitenkin, eikö vain?



    Kumpaa luet mielummin:

    - "Itse olen sitä mieltä, että ei se pieni lipsahdus ylinopeuden puolelle monessakaan tilanteessa aiheuta haittaa, varsinkin jos tie on täysin hiljainen ja olosuhteet muuten ovat vielä hyvät."

    - "Ylinopeususkovaisten lahkossa ei mene sitten millään kaaliin, että EI SE HAITTAA MITÄÄN, jos mä joustan vähän (tuntematon käsite teidän lahkonne junteille?!?!?!), kun ei näy vittu ketään missään, emmä oo mikään rikollinen, senkin sekopää, ota lääkkeesi"



    Tuossa on minun pointtini, ei sen kummempaa kalikkaälähtämistä. Kuten mahdollisesti kuvittelet?



    SO2001:

    En halua uskoa ihmisistä kovin mielelläni pahaa, vaan yritän keksiä inhimillisiä perusteluja pahoiltakin tuntuville teoille.




    Pahoiltakin tuntuville, mihin mahdat viitatakaan, vai viittaatko tänne ollenkaan.....



    Mutta hei, ihan samalla tavalla kuin löytyy "pahantekijöitä" liikenteestä, sieltä löytyy ihan tavallisia kuskeja, joilla on eri tasoisia perusvalmiuksia liikkua. Joku on hitaampi, toinen mielestään huippuhyvä joka suhteessa, useimmat eivät mieti olevansa mitään, mutta kaikki me siellä liikutaan ja suoriudutaan miten parhaiten pystytään. Ja siksihän siellä sattuu ja tapahtuukin. Kuitenkin, ylimielisyys ja sen mukana tuleva käsitys jostakin omasta paremmuudesta suhteessa toisiin kuskeihin ei anna kenellekään oikeuksia soveltaa mitään "omaa" liikenteessä. Radalla voi ratti kääntyä huippusuorituksiin, mutta liikenteessä olisi tarkoitus mennä säännöillä ja vielä kaikenmaailman kuskien ehdoilla, hyvin hyvin harvoin omilla, vaikka kuinka haluaisi. Näin olisi tarkoitus tasoittaa tilannetta kaikkien kannalta ja soveltaminen ei sitä edistä. Oletko edes samalla hehtaarilla samaa mieltä?

      
  • Kumppani:

    SO2001:
    Itse myönnän täysin avoimesti olevani äärimmäisyyksiin taipuvainen kiihkoilija vähän asiassa kuin asiassa. Politiikassa ja muussakin. En loukkaannu, jos joku muukin tämän toteaa. Yritän kuitenkin tarkastella asioita objektiivisesti myös muiden näkökulmasta. Onnistunko siinä, se on eri asia. Ehkä en aina onnistu.


    Minä taas en ole tuollainen äärimmäisyyksiin taipuvainen






    :lol:

      
  • Menee keskustelu jo filosofian puolelle. Mikäs siinä.



    Mielestäni on mainiota, että liikennettä ajatellaan.

    Suurin osa porukasta kun ei lainkaan ajattele mitä tekee. Samat virheet toistetaan vuodesta toiseen ehkä juuri siksi, että ei vaivauduta miettimään mitään muuta kuin omaa kiirettä, elämän tilannetta tai anopin vatsavaivoja.



    Eli antaa tulla vaan, mielipiteitä laidasta laitaan.

    Ajatteleminen on ensimmäinen askel ymmärtämiseen.



    Ritsalle. On se hienoa, kun noin "hymyilyttää".

      
  • Poni:


    Ritsalle. On se hienoa, kun noin "hymyilyttää".


    Ei hymyilytä vaan naurattaa, Kumppania agressiivisempaa tyyppiä kun saa etsiä kauan ja hartaasti.



      
  • Kumppani:

    :lol:




    Tarkoitit varmaan :sleepy:

      
  • SO2001:

    Ylinopeuden vaarallisuus pyritään todistamaan tilastoilla, jotka osoittavat, kuinka suuressa osassa vakavia liikenneonnettomuuksia on taustalla ylinopeus.




    Tuolla todistetaan ylinopeuksien osuus tapahtuneiden onnettomuuksien riskitekijänä.



    Varsinainen riski todistetaan vertaamalla saman porukan /saman henkilön riskiä ajamalla rajoituksen mukaan vs ajamalla ylinopeutta. Siitä saadaan riskin kasvun suuruus. Ja se on kaikissa tutkimuksissa samoin kuin ajoradoilla tehdyissä testeissä osoittautunut merkittäväksi.



    Ylinopeusvalvonta tietysti laskee ylinopeuksien määriä ja samalla niillä ajettujen kolarien määriä. Silti niiden osuus on edelleen hämmentävän suuri.

      
  • SO2001:



    Eivätkö muut aiheesta kirjoittavat "paini" näiden asioiden kanssa aivan samalla tavalla? Pitäisikö meidän tavallisten maallikoiden lopettaa aiheesta kirjoittaminen, koska emme ilmeisestikään ymmärrä siitä mitään?




    Kirjoittamista ei tarvitse lopettaa. Sen sijaan ei ole järkeä toivoa ylinopeustutkimusta, joka ei anna vastausta ylinopeuden merkitykseen.



    Kun virkamies oli totuutensa - joka oli siis valetta - lausunut, lehdet painoivat sen sivuilleen ja kaikki teeskentelivät uskovansa, että se on totta.




    Mistä tiedät, että toimittaja ymmärsi oikein virkamiehen viestin? Ei olisi ensimmäinen eikä toinenkaan kerta, kun lehteen asia kirjoitetaan toisin kuin haastateltava sen sanoo. Ongelmahan on siinä, että toimittaja ei tunne haastateltavan erikoisalaa, joten siitä kirjoittamisessa herkästi tulee virheitä.



    Toisaalta minä en usko hetkeäkään, että kukaan muistaisi 20 vuoden takaisen tilanteen jokaisen liittymän tarkkudella jollain tieosuudella.



    Täällä pudotettiin rajoitusta ja lehdessä kerrottiin syyksi, ettei tie enää täytä satasen kriteerejä. Vaikka liikennemäärien kasvun lisäksi muutoksia ei olisikaan tullut, kriteerit ovat tiukentuneet. Ennen kelpuutettiin herkemmin korkeammat rajoitukset kuin nykyään. Liikenneturvallisuussuunnitelman tavoitteenahan on sallia 80 km/h enimmäisnopeudeksi silloin, kuin ajosuuntia ei ole erotettu esim. keskikaiteella. Vielä tuota ei noudateta, mutta luultavasti kovin montaa vuotta ei nykyisillä kaksikaistaisilla teillä satasta ajella. Tuo on kehityksen suunta.



    Voisin luetella vaikka loppupäivän esimerkkejä siitä, miten eri alojen huippuasiantuntijoiden viisaus ja ratkaisut ovat osoittautuneet huonoiksi - joskus suorastaan katastrofaalisen huonoiksi. Tavallinen tyhmä kansa on tiennyt asiat paremmin. Tämän tyyppiset esimerkit todistavat sen, että tutkijan tai asiantuntijan status ei takaa sitä, etteivätkö nämä ihmiset voisi esittää mitä tahansa hölmöjä ja vääriä väitteitä tai tehdä vääriä ratkaisuja.




    Aletaanko pohtia sitä, onko kansa useammin oikeassa kuin huippuasiantuntijat vai päinvastoin? Vai mitä tuolla halusit sanoa?



    Joillakin aloilla, kuten esimerkiksi historiantutkimuksessa, käydään kovaakin tieteellistä väittelyä eri tulkintoja esittävien välillä. Tämä kertoo siitä, että ala on elävä, ja esitetyt väitteet joutuvat puntariin, jossa niiden totuutta mitataan. Liikenteen tutkimuksessa ei tällaista tieteellistä väittelyä ainakaan julkisuudessa käydä. Kaikki tutkijat ja asiantuntijat ovat yksimielisiä aivan kuten marxilaiset tiedemiehet Neuvostoliitossa. Muutama suuri guru esittelee näkemyksiään ja kansa nyökyttelee. Ei tällainen ole tiedettä vaan uskontoa.




    En tiedä, miksi menneiden aikojen tutkimusta pitää verrata nykyajan tapahtumien tutkimukseen. Kuitenkin esität liikenteen tutkimuksesta voimakkaita väitteitä, joihin sinulla varmasti on hyvät perustelut. Valitettavasti vain unohdit kertoa ne. Se, että historioitsijat mielestäsi väittelevät enemmän kuin liikenteen tutkijat, ei ole osoitus liikennetutkimuksen olemisesta tieteen sijasta uskontoa.

      
  • Herbert:



    Mistä tiedät, että toimittaja ymmärsi oikein virkamiehen viestin? Ei olisi ensimmäinen eikä toinenkaan kerta, kun lehteen asia kirjoitetaan toisin kuin haastateltava sen sanoo. Ongelmahan on siinä, että toimittaja ei tunne haastateltavan erikoisalaa, joten siitä kirjoittamisessa herkästi tulee virheitä.

    Toisaalta minä en usko hetkeäkään, että kukaan muistaisi 20 vuoden takaisen tilanteen jokaisen liittymän tarkkudella jollain tieosuudella.




    Todisteet löytyvät netistä. Yksi todiste on kunnanhallituksen pöytäkirja, jossa on kopio virkamiehen kirjeestä. Sitä ei ole toimittaja päässyt väliin sotkemaan. Toinen todiste on Googlen Street View, jolla voi ”ajaa” tieosuuden läpi. Kaikki liittymät ovat vanhoja, minkä näkee tienvarren kasvillisuudesta. Myös eri vuosilta olevat kartat kertovat saman asian. Liikennemäärien kehittymisestä ei valitettavasti taida löytyä tarkkaa tietoa netistä, joten ei ole täysin mahdotonta, etteikö liikenne olisi oikeasti olisi voinut hieman lisääntyä. Koska liikennettä on kaikkiaan niin vähän, että auto tulee vastaan keskimäärin muutaman kilometrin välein – ja hiljaisen liikenteen aikana vieläkin harvemmin – ei liikenteen määrän lisääntymisellä muutamalla autolla vuorokaudessa ole suurta merkitystä. Sitä paitsi epäilen edelleen liikenteen lisääntymistä koko tieosuudella. Liikenne on ehkä lisääntynyt muutaman kilometrin matkalla tien toisessa päässä, joten jos liikenteen määrä olisi todellinen peruste nopeusrajoituksen alentamiselle, kai riittäisi, että nopeusrajoitus alennettaisiin niiden kilometrien matkalla, jossa liikennettä on aikaisempaa enemmän. Eihän liikenteen määrän muutos esimerkiksi jossakin Helsingin ja Hakunilan välillä määrittele sitä, minkä kuuluu olla nopeusrajoituksen Mäntsälän ja Lahden välillä, vaikka teknisesti ottaen onkin kyse samasta tiestä.



    En aio tästä yhden tieosuuden nopeuden alentamisesta keskustella tämän enempää. Syy on se, että haluan pitää kiinni anonymiteetistäni (olen kyllä antanut niin paljon vihjeitä videoiden ja valokuvien ja kirjoitusten muodossa, ettei henkilöllisyyteni selvittäminen mikään temppu ole), joka vaarantuisi, jos antaisin linkin edellä mainittuihin todisteisiin. Todisteiden avulla pystyisi päättelemään asuinpaikkani, ja autojeni merkkien perusteella voisikin saman tien tulla kotiovelleni. Itse asiassa jo nyt antamani tiedot ovat ratkaisevia – löytyväthän asiat ilman suoria linkkejäkin.



    Sen verran mainitsen kuitenkin vielä asiasta, että oletan todellisen syyn nopeusrajoituksen alentamiselle olevan sen, että tien aurauskustannuksissa halutaan säästää. Kun tie muutettiin satasen tiestä kahdeksankympin tieksi, se putosi alempaan luokkaan, eikä sitä tarvitse hoitaa yhtä hyvin kuin ylemmän luokan tietä. Jostakin syystä tätä ei sanottu suoraan vaan keksittiin muita selityksiä. Onhan se tietysti hieman epämukavaa autoilijan ajatella, että hän ei saa ajaa kesällä kovempaa kuin kahdeksaakymppiä, koska tietä ei aurata talvella kunnolla. Asioillahan on yhteyttä vain byrokraattisessa mielessä.



    Herbert:


    Täällä pudotettiin rajoitusta ja lehdessä kerrottiin syyksi, ettei tie enää täytä satasen kriteerejä. Vaikka liikennemäärien kasvun lisäksi muutoksia ei olisikaan tullut, kriteerit ovat tiukentuneet. Ennen kelpuutettiin herkemmin korkeammat rajoitukset kuin nykyään. Liikenneturvallisuussuunnitelman tavoitteenahan on sallia 80 km/h enimmäisnopeudeksi silloin, kuin ajosuuntia ei ole erotettu esim. keskikaiteella. Vielä tuota ei noudateta, mutta luultavasti kovin montaa vuotta ei nykyisillä kaksikaistaisilla teillä satasta ajella. Tuo on kehityksen suunta.




    Asia on juuri noin. Käytännössä tuo sama peruste oli syynä myös mainitsemani tien nopeuden alentamiselle. Se, että tulevaisuudessa saa ajaa vain 80 kilometriä tunnissa, on myös odotettavissa. Tätä tulevaisuuden näkymää ja osittain nykytilannettakin ajatellen tuntuu käsittämättömältä, että ihmiset maksavat valtavia summia autojen tehosta ja kiihtyvyydestä ja ajo-ominaisuuksista, joilla ei ole mitään laillista käyttöä muualla kuin kilparadalla – jonne autoilla tuskin aiotaan lähteä ajamaan. Kävin viime lauantaina ”mersunäyttelyssä” Helsingin jäähallissa, ja tuon näyttelyn autot olivat käytännössä kaikki sellaisia, että niiden ominaisuuksille ei ole olemassa laillista käyttötarkoitusta tavallisessa suomalaisessa liikenteessä. Tuollaisen auton ostaminen on kuin ostaisi Steinway konserttiflyygelin, jolla olisi rangaistuksen uhalla lupa soittaa vain viidellä oikean reunan koskettimella.



    Tästä asiasta suurin osa ihmisistä on eri mieltä.



    Herbert:



    En tiedä, miksi menneiden aikojen tutkimusta pitää verrata nykyajan tapahtumien tutkimukseen. Kuitenkin esität liikenteen tutkimuksesta voimakkaita väitteitä, joihin sinulla varmasti on hyvät perustelut. Valitettavasti vain unohdit kertoa ne. Se, että historioitsijat mielestäsi väittelevät enemmän kuin liikenteen tutkijat, ei ole osoitus liikennetutkimuksen olemisesta tieteen sijasta uskontoa.




    En väitä, että kaikki liikennettä koskevat tutkimukset olisivat huonoja tai pätemättömiä. Olen itsekin viitannut moniin tutkimuksiin. Minua vain kiusaa joidenkin tutkijoiden poliittinen asenne, mikä saa myös heidän tekemänsä tutkimukset vaikuttamaan puolueellisilta. Liikenteen tutkijoita on Suomessa melko vähän, ja he tekevät työtä organisaatioille, joilla on poliittinen sanoma ja ideologia. Yleensä tällainen asia vaikuttaa siihen, millaisia tutkimuksia tehdään ja millaisia tuloksia saadaan. Kun lukee tutkimuksia, niistä löytyy viittauksia tiettyjen toisten tutkijoiden tekemiin tutkimuksiin. Lukiessa tulee mieleen, että piiri pieni pyörii.



    Tässä on eräs aiheeseen liittyvä pitkäveteinen kirjoitus noin 14-15 vuoden takaa. Kirjoittajaa ei liene vaikea arvata.



    http://www.reocities.com/nemopat.geo/liifas.html

      
  • Poni:



    Asiasta voidaan olla montaa mieltä. Itse ajan mieluummin tasaisella nopeudella, vaikka vähän alhaisemmallakin, kuin että vaihtelen nopeuttani parin kilometrin välein, kun joku on innostunut kylvämään niitä "tikkareita" pitkin pientareita.




    Itse pidän myös tuosta tasaisesta nopeudesta ilman tikkareiden aiheuttamaa haitariliikettä.



    Liian tiheään kylvetyt tikkarit aiheuttavat yllättävän paljon haitariliikettä vilkkaassa liikenteessä. Joku tutkija voisi tehdä tutkimuksen siitä, paljonko nopeasti vaihtuvat rajoitukset nostavat polttoaineenkulutusta tasaiseen nopeuteen verrattuna.



    Vakkari päälle ja liikennevirran mukainen vauhti, niin polttoainetta säästyy ja ajo on tressitöntä.



      
  • Vakkari päälle ja liikennevirran mukainen vauhti, niin polttoainetta säästyy ja ajo on tressitöntä.




    Nopeusrajoitusmerkki on suurin sallittu laillinen nopeus. Nopeudenvaihtelu ei siis ole pakollista, ja ohituksia kyllä tapahtuu vaikka ajaisi suurinta sallittuakin vauhtia.



    Luonnollisesti tilannekohtaista milloin uskaltaa jättää nopeudenvaihtelun tekemättä, ellei satu rekkaa eteen syntipukiksi.



    Itse pidän myös tuosta tasaisesta nopeudesta ilman tikkareiden aiheuttamaa haitariliikettä.




    Samaa mieltä. Etenkin kun se vaihtelu on 80=>100=>80 eikä 90 ole missään muualla käytössä kuin Ahvenanmaalla. Kaikkia ei tasainen nopeus tai polttoaineasiat kiinnosta vähäistäkään määrää, ja koska ylinopeus on rike tai jopa rikos ei se saisi olla perusteettoman alhainen.



      
  • CS2800:



    Samaa mieltä. Etenkin kun se vaihtelu on 80=>100=>80 eikä 90 ole missään muualla käytössä kuin Ahvenanmaalla. Kaikkia ei tasainen nopeus tai polttoaineasiat kiinnosta vähäistäkään määrää, ja koska ylinopeus on rike tai jopa rikos ei se saisi olla perusteettoman alhainen.




    polttoaineen ja tasaisen nopeuden kannalta et siis varmastikaan aja satasta? Vähimmällä vaihtelulla ja polttoaineella pääsee jos ajaa noin 80 tai hivenen yli.



    Suosittelen muuten kaikkia sujuvaa liikennettä arvostavia kokeilemaan tuotai " liikennevirran mukaista" vauhtia siten, että ajaa rajoituksen mukaan. Se on ihme juttu, että ei niitä ohittelijoita sen enempää ole kuin vähän ylinopeudellakaan ajaessa ja oma ohitustarve vähenee aivan olennaisesti. Ajelu on leppoisaa ja polttoainekuluissa säästää satasia vuodessa.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit