Itsepetos

487 kommenttia
1679111217
  • Finnicus:

    Mitä enemmän perustelee ylinopeutensa oikeutusta, sitä idioottimaisemman vaikutuksen itsestään tekee.


    Samaa mieltä. Ja tätä samaa mieltä olen myös heistä, jotka keksivät samalla vimmalla perusteluja piittaamattomuudelle peilistä näkyvälle tilanteelle.



    Vaikkapa näin:



    Finnicus:

    Minun ei tarvitse arpoa mikä on oikea nopeus. Se on yleensä suurin sallittu. Liikenteen tukkona en ole, koska kukaan ei kuitenkaan voi lujempaa ajaa. Aikaa maantiellä ei mene oikeastaan yhtään enempää kuin niillä itseän pettävilllä, jotka ajavat ylinopeutta. Helsingistä Savonlinnaan ei pysty kahtakymmentä minuuttia voittamaan vaikka kuinka kaahaisi. Yksinkertaisempi ihminen vain kuvittelee niin. Eikä ole mitään väliä lämpiääkö se sauna kymmenen minuuttia myöhemmin vai aiemmin. rajoitusten mukaan ajellen ilman stressiä on perillä paljon virkeämpi.
    Ylinopeutta ajamalla ei aikasäästöjä tiellä tee ja vaikka Lapin reissulla kaksikymmentä minuuttia voisi voittaakin, ei sellaista pankkia ole johon aikaa voi tallettaa.


    Silloin tällöin näen edelläni juuri tällaisen ainoaa oikeaa nopeutta ajavan joka vähät välittää muista. Joskus hänen perässään tulee toinen, joka haluaa ajaa vielä nopeammin ja myöskin vähät välittää muista.



    Tällaisten mestarien perässä ajellessani pidän korostetun reilun turvävälin näihin KAHTEEN epäkohteliaaseen toheloon.

      
  • Ponin varoitus alkaa tehdä järkeä heti kun hoksaat mikä se on.




    Se pitäisi kyllä vääntää rautalangasta. Itse ajan taloudellisesti, mutta ihan heti ei tule mieleen miten se voisi häiritä liikennettä. Epätaloudellinen ajaminen puolestaan on ohittelua ja ylinopeutta sekä jarrujen käyttöä esim. liian lähellä ajamisen vuoksi.



    "Ei taloudellissa ajotavassa mitään väärää ole, kunhan muistaa olla tarpeettomasti haittaamatta muuta liikennettä."



      
  • Helkama-mies:

    Epätaloudellinen ajaminen puolestaan on ohittelua ja ylinopeutta sekä jarrujen käyttöä esim. liian lähellä ajamisen vuoksi.


    Usein ohitan hitaamman ajoneuvon välttääkseni jarruttamisen ja uudelleen kiihdyttämisen. Se on taloudellista ajamista. Liian lähellä ajaminen saattaisi joskus olla taloudellistakin, mutta ei turvallista eikä muita huomioivaa.

      
  • Usein ohitan hitaamman ajoneuvon välttääkseni jarruttamisen ja uudelleen kiihdyttämisen.




    Minkälainen on kuvaamasi hitaampi ajoneuvo jonka vuoksi joutuisit jarruttamaan? Jota et muutoinkin ohittaisi, kuten esim. mopoautoa.



    Liian lähellä ajaminen saattaisi joskus olla taloudellistakin




    Tässä tulee taas eteen se että se voi johtaa sakkoon, tai turhaan jarruttamiseen kun ei pelkkä kaasun nosto riitä. Tai sitten pikkukivi rikkoo tuulilasin.



    Taloudellinen ajaminen ei tarkoita sitä että saisi toimia lainvastaisesti. Jos joku ajaa lainvastaisesti on siihen syynä jokin muu, tai sitten se on mutua. Esimerkki "mutu":sta on että ajetaan parhaan väännön kierroksilla, vaikka ne olisivat jossakin 3500 kierroksen kohdalla. Yli 3000 kierrosta ei kuitenkaan pitäisi ylittää jos pyritään säästämään.

      
  • Minkälainen on kuvaamasi hitaampi ajoneuvo jonka vuoksi joutuisit jarruttamaan?


    Tilastoa en ole pitänyt, mutta useimmiten niissä on ollut vähintään kolme pyörää. Yleensä sellaiset, jotka tulevat vastaan samalla kaistalla punaiset valot edellä.



    Yli 3000 rpm on kellossa melko harvoin, varsinkin suurimmalla vaihteella, koska silloin se tarkoittaa yli 170 km/h vauhtia.

      
  • Minusta taloudellinen ajotapa on nimenomaan sujuvuutta, turvallisuutta ja matkustusmukavuutta lisäävä tekijä, ei päinvastoin.



    Tähän liittyen Ruotsissa otetaan ilmeisesti ensi vuonna vakuutusyhtiöiden toimesta käyttöön laitteita, jotka rekisteröivät auton liikehtimistavan. Sen perusteella määrittyy riskiprofiili, jonka perusteella sitten saa alennusta maksuista jos ajelee asiallisesti. Sama ajotapa joka on turvallinen on myös yleensä taloudellinen.



    Tuota voi miettiä kun itse istuu auton takapenkille matkustajaksi. Millaisen kuskin kyydissä on tasaista ja turvallista istua? Olisiko oman autosi kyydissä (ihan rehellisesti) aina ja kaikissa tilanteissa jonkun mukava istua myös takapenkillä? Mitä minä katselen päivittäistä liikennettä, niin aika paljon on sellaisia kuskeja joiden kyytiin en istuisi kovin mielelläni.

      
  • FARwd:

    Usein ohitan hitaamman ajoneuvon välttääkseni jarruttamisen ja uudelleen kiihdyttämisen. Se on taloudellista ajamista.




    Aika kovaa siis tulet jos ei tarvitse edes kiihdyttää ehtiäkseen ohi. Tuskin tuota vauhtia kovin taloudellisena voi pitää.

      
  • AkiK:

    FARwd:
    Usein ohitan hitaamman ajoneuvon välttääkseni jarruttamisen ja uudelleen kiihdyttämisen. Se on taloudellista ajamista.


    Aika kovaa siis tulet jos ei tarvitse edes kiihdyttää ehtiäkseen ohi. Tuskin tuota vauhtia kovin taloudellisena voi pitää.


    Riippuu ohitettavan nopeudesta. Yleensä pyrin suorittamaan ohitukset "lennosta". Suurimmalla vaihteella vaivattomin veto alkaa n. 90 km/h mittarinopeudesta, jolloin kulutus pyörii n. 3,5...4,5 L/100 km tuntumassa (ajotietokoneen mukaan). Joku pienempi kinneri saattaisi kuluttaa vähemmänkin.



      
  • FARwd:

    Usein ohitan hitaamman ajoneuvon välttääkseni jarruttamisen ja uudelleen kiihdyttämisen. Se on taloudellista ajamista. Liian lähellä ajaminen saattaisi joskus olla taloudellistakin, mutta ei turvallista eikä muita huomioivaa.


    Sama juttu. Ohitus kuluttaa vähemmän kun hidastelijan kääntymisen vuoksi tarvittava kiihdytys. Lennosta tehty ohitus ei paljon mitään kuluta, nopeuden noston jälkeen nopeus saa palata alkuperäiseksi jarruttelematta. Tietysti joku voi sanoa että hitaammin ajamalla säästää bensaa, mutta siinä tapauksessa olisi kannattanut ajaa hitaasti jo ennen hitaamman kohtaamista. Itseäni ei ainakaan yksi tai kaksi ohitettavaa saa muuttamaan tavoitenopeutta. Pidemmällä matkalla kannattaa ohittaa ajan säästön vuoksi pidempiäkin jonoja, vaikka siinä vähän bensaa palaisikin.

    Rattiväsynyt? Vaihda bussiin.
      
  • Poni:


    Kuinka moni meistä osaa valita oikean nopeuden rajoituksista riippumatta, kuinka moni vain kuvittelee osaavansa?


    Tilastojen mukaan lievää ylinopeutta ajavat tuntuu osaavan, heille kun pahoja onnettomuuksia tapahtuu todella harvoin. Siitäkin huolimatta että lähes kaikki sitä ajaa aina kun mahdollista. He ilmeisesti ovat hereillä liikenteessä ja pystyvät ennakoimaan tilanteet ennen kuin niitä edes pääsee tapahtumaan. Onnettomuuksia aiheuttaa erittäin pieni joustamaton ja ehdoton porukka joka luulee olevansa aina oikeassa.

      
  • Quu...:

    ritsa:
    Poni:

    Kuinka moni meistä osaa valita oikean nopeuden rajoituksista riippumatta, kuinka moni vain kuvittelee osaavansa?


    Tilastojen mukaan lievää ylinopeutta ajavat tuntuu osaavan, heille kun pahoja onnettomuuksia tapahtuu todella harvoin. Siitäkin huolimatta että lähes kaikki sitä ajaa aina kun mahdollista. He ilmeisesti ovat hereillä liikenteessä ja pystyvät ennakoimaan tilanteet ennen kuin niitä edes pääsee tapahtumaan. Onnettomuuksia aiheuttaa erittäin pieni joustamaton ja ehdoton porukka joka luulee olevansa aina oikeassa.


    Täydellistä roskaa tuollainen jauhaminen.


    Ei se ole roskaa vaan puhdas tosi asia, voit tarkistaa asian koska tahansa kuolonkolari tilastoista jos asia kiinnostaa, tosin epäilen kiinnostustasi vahvasti.



      
  • ritsa:


    Ei se ole roskaa vaan puhdas tosi asia, voit tarkistaa asian koska tahansa kuolonkolari tilastoista jos asia kiinnostaa, tosin epäilen kiinnostustasi vahvasti.




    Tarkastapa sieltä paljonko sattuu samanlaiselle kuljettaja-ja kalustoprofiilille, jos ajavat rajoituksen mukaan.

      
  • CS2800:

    Ponin varoitus alkaa tehdä järkeä heti kun hoksaat mikä se on.

    Se pitäisi kyllä vääntää rautalangasta. Itse ajan taloudellisesti, mutta ihan heti ei tule mieleen miten se voisi häiritä liikennettä. Epätaloudellinen ajaminen puolestaan on ohittelua ja ylinopeutta sekä jarrujen käyttöä esim. liian lähellä ajamisen vuoksi.




    Sinulta ja Motivalta puuttuva yksityiskohta oli vapaalla rullaaminen.



    Yleisessä muodossaan kyse on kuitenkin muuhun liikenteeseen sopeutumisesta, erityisesti:

    - Kiihdytykset sen verran rivakasti, ettei takanatulevat odottele

    - Hidastukset vasta motarin ulosmenorampilla tai kääntyessä takaatulevia häiritsemättä (ennen rullaamista ja moottorijarrutusta katso peiliin)

    - Muita hitaammalla matkanopeudella ajettaessa pidetään huoli, ettei takana ole jonoa

      
  • AkiK:

    Minusta taloudellinen ajotapa on nimenomaan sujuvuutta, turvallisuutta ja matkustusmukavuutta lisäävä tekijä, ei päinvastoin.


    Minusta kyse on toisistaan riippumattomista asioista.



    Taloudellisesti voi ajaa muista piittaamatta tai kohteliaasti.



    Paljon kuluttaen voi ajaa muista piittaamatta tai kohteliaasti.

      
  • - Kiihdytykset sen verran rivakasti, ettei takanatulevat odottele




    En oikein tiedä onko tässäkään kyse varsinaisesti taloudellisuudesta jos Masa Meikäläinen takana joutuu odottelemaan. Seuraaviin punaisiin liikennevaloihin on toisaalta turha pysähtyä koska liikkeellelähtö ykkösellä on hitaampaa kuin kiihdytys kakkosella.



    Hidastukset vasta motarin ulosmenorampilla




    Oikeampi ohje olisi että tulee käyttää (pakollista ) vilkkua hyvissä ajoin. Toisaalta motarilla on nopeita varten se vasen kaista (ns. ohittelukaista ).



    Muita hitaammalla matkanopeudella


    Tässä olisi mielenkiintoista tietää mitä tarkoitat, eli koskeeko se rekkoja 100 km/h rajoituksella, vaiko jotakuta joka ajelee 70 km/h 80 rajoituksella? Se 70 ei liity taloudelisuuteen, vaan luultavasti mittarivirheisiin ja sakkoriskiin tai jopa ajokykyyn.



    Rikesakko ylinopeudesta on hinnoiteltu erittäin ankaraksi, pienituloiselle (nettotulo esim. 650 €/kk) on edullisempaa ajaa päin punaista kuin ajaa ylinopeutta jotta kerkeäisi vihreän aikana. 10 päiväsakkoa tekee 60 euroa.

      
  • AkiK:



    En suinkaan aja keskimääräistä liikennevirtaa hitaammin, enkä kerää jonoja. Ajan tasaisella nopeudella, en vaihtele sitä jatkuvasti.

    Asia on helppo tutkia ihan käytännössä. Aja ensin muutama tuhat kilsaa pienellä ylityksellä kun se on mahdollista. Ohittele kun voit. tsekkaa keskinopeus.

    Tee sitten sama ajamalla rajoituksen mukaan. Ohita jos on tarpeen. Tsekkaa keskinopeus.

    Tulet hämmästymään lopputulosta. Puhun nyt siis normaalista Etelä-Suomen liikenteestä, en jostain Lapin tyhjistä teistä.




    Eilen tuli oltua henkilöautolla liikenteessä etelä ja keskisuomessa noin 8 tuntia, kilometrejä hieman alle 600. Motarilla meni aikaa reilu tunti, kaupunkiliikenteessä noin 1/2 tuntia ja pääteillä 60 -80 -100 rajoituksilla noin 5 ja 1/ 2 tuntia ja taukoihin (2) puolisen tuntia (tankkaus ja parit kahvit). Koko työpäivän pituudeksi tuli noin 13 h.

    Motaria vakkari päällä 123 km / h (navin mukaan), koska henkilöautojen pääliikennevirta liikkui keskimäärin sitä nopeutta (hetkittäistä vaihtelua oli välillä 121- 126 km mutta helppoa, koska vakkarin säätö ylös-ja alaspäin vasemman käden etu-ja keskisormilla). Yksi sadekuuro sattui motarilla, jolloin laskin nopeuden 88 km / h (vesisumua oli reilusti, joten raskaan kaluston mukaista vauhtia oikealla kaistalla noin 10 minuuttia).



    Pääteillä kohtalaisesti liikennettä, mutta onneksi noita ohituskaistoja sattui reitille, joten suurin osa ohituksista ohituskaistoilla (nopeudella 105 -108 km / h).



    Toki muutama ohitus myös normaaleilla tieosuuksilla, pääasiassa 100 km alueella. Raskas kalusto ajaa hitaammin, joten niitä tuli pääasiassa ohiteltua.



    80 alueella ohitin vain pari hitaasti ajavaa henkilöautoa, joista toinen sitten ohitti minut 60 alueella (noudatin rajoitusta) ja kääntyi sen jälkeen huoltoasemalle.



    Ajotietokoneen näyttämä keskinopeus 77 km / h.



    Lievää ylinopeutta tuli ajettua, koska likkenevirta liikkui 80 alueella 75 - 88 km /h . Satasen alueella ohituksissa 109 km ja muutoin 85 - 105 km / h (se liikennevirran nopeusvaihtelu).



    Täytyy myöntää, ettei tullut mieleenikään ajaa juuri tarkasti tikkarinopeutta, koska sillä olisin kerännyt perääni useamman jononpätkän.









      
  • sillä olisin kerännyt perääni useamman jononpätkän.




    Tervetuloa Kehä 1:lle, siinä seistiin paikoillaan taas eilenkin jonossa. Tikkarinopeus olisi ollut luxusta, ja sitä olisi voinut ajaa bussikaistalla.



    Paljonko säästit aikaa, ja paljonko oli kulutus l/100 km?



    En moiti ylinopeuksia vaikka se oli tietoistakin kun mittarivirhe on tarkasti tiedossa, mutta ajamalla hieman ylinopeutta joutuu joko jonon perään tai joutuu ohittamaan.



    Jos ohittaminen antaa kivasti virikettä ajamiseen voi sitä jopa kaivata, mutta monella tiellä ohituspaikan odottamisesta tulee se ajamisen pääasia pelkän ohjaamisen sijasta. Itse en viitsi enää autolla ajaa siten että ohittelu olisi reissun päätarkoitus.



    Tauot vaikuttavat ajankäyttöön melkeinpä eniten jos matka ei ole pitkä. Nopeudella saavutettava ajansäästö on suht. pieni, kun tiedetään että 10 minuutin säästö saadaan ajamalla 100 km matka 120 km/h satasen sijaan.

      
  • Tein eilen seuraavat matkat:





    Matka 1.



    Iltapäivä, sää puolipilvinen.



    Matka Google-kartan mukaan 78,6 km.

    ajoaika 50 min

    keskinopeus 94,3 km/h



    ajoaika Google-kartan mukaan 1 tunti 8 minuuttia

    keskinopeus Google-kartan ajalla 69,3 km/h



    Ajoaikojen ero 18 minuuttia ja keskinopeuksien ero 25 km/h



    Autoja (ja yksi traktori) tuli vastaan seuraavasti (suluissa nopeusrajoitus):



    1 (40)

    5 (50)

    2 (60)

    57 (80)

    45 (100)



    (yhteensä 110)



    Ohitukset (suluissa nopeusrajoitus)



    1 kuorma-auto (100)

    1 rekka (100)

    4 henkilöautoa (80)



    (yht. 6)







    Matka 2.



    Ilta, sää sateinen.



    Matka Google-kartan mukaan 79 kilometriä

    ajoaika 54 min

    keskinopeus 87,7 km/h



    ajoaika Google-kartan mukaan 1 tunti 9 minuuttia (69 min)

    keskinopeus Googlen ajalla 68,7 km/h



    ajoaikojen ero 15 min, ja keskinopeuksien ero 19 km/h



    Autoja tuli vastaan seuraavasti (suluissa nopeusrajoitus):



    1 (40)

    22 (80)

    18 (100)



    (yht. 41)



    Ohitukset (suluissa nopeusrajoitus)



    1 henkilöauto (80)

    1 rekka (80)

    1 henkilöauto (100)



    (yht. 3)





    Ajaminen ei ollut täysin normaalia, sillä vastaan tulleiden autojen sekä ohitusten merkitseminen paperille ajon aikana haittasi normaalia ajorytmiä ja saattoi vaikuttaa nopeuteenkin. Kynä putosi välillä jonnekin ja paperiakin joutui etsimään. Silloin kun autoja tuli paljon vastaan, paperia ja kynää oli pidettävä koko ajan kädessä. Pitäisi olla jokin laskuri autojen ”klikkaamiseen”.



    Seuraavaksi pitäisi kai kokeilla, miten kauan matkaan oikeasti menee, jos ajaa nopeusrajoitusta noudattaen. Ajassa kokeilu ei merkitse kuin 15-20 minuuttia lisäaikaa, mutta rasittavuudeltaan se merkitsee samaa kuin ajomatkan kaksinkertaistuminen – vähintään. Ei ole cruisea, joten nopeuden hienosäätö on tehtävä silmälihaksilla ja pohjelihaksilla. Katseen kohdistaminen välillä mittariin ja välillä tiehen yli tunnin ajan (noin 280 kertaa) sekä samaan aikaan tapahtuva jalkaterän millintarkka hienosäätö kaasupolkimen päällä (ehkä noin tuhat ”pumppausta) on rasittava suoritus.

      
  • Mutta kai sinun SO2001 pitää välillä tarkistaa mittarista, että ajat ylinopeutta? Miksi olisi vaikeampaa tarkistaa siitä rajoituksen mukainen nopeus?



    Nuo Googlen antamat ajat on kyllä jostain syystä laskettu aika alakanttiin. Ihan rajoituksiakin noudattamalla niiden alittaminen on ihan normaalia, jos ei ole ruuhkaa.



      
  • CS2800:



    Paljonko säästit aikaa, ja paljonko oli kulutus l/100 km?

    En moiti ylinopeuksia vaikka se oli tietoistakin kun mittarivirhe on tarkasti tiedossa, mutta ajamalla hieman ylinopeutta joutuu joko jonon perään tai joutuu ohittamaan.

    Jos ohittaminen antaa kivasti virikettä ajamiseen voi sitä jopa kaivata, mutta monella tiellä ohituspaikan odottamisesta tulee se ajamisen pääasia pelkän ohjaamisen sijasta. Itse en viitsi enää autolla ajaa siten että ohittelu olisi reissun päätarkoitus.

    Tauot vaikuttavat ajankäyttöön melkeinpä eniten jos matka ei ole pitkä. Nopeudella saavutettava ajansäästö on suht. pieni, kun tiedetään että 10 minuutin säästö saadaan ajamalla 100 km matka 120 km/h satasen sijaan.




    Navin ilmoittamiin ajoaikoihin verraten säästö oli noin 1/2 tuntia.

    Kulutus noin 6,6 litraa dieseliä (alla automaattivaihteinen parilitrainen diesel jossa hiukkassuodatin).



    Matkaa nopeutti se, että reitillä oli ohituskaistoja, joilla pääsi tavoitetuista jonoista mukavasti ohi.

    Lisäksi matkaa nopeutti myöskin kanssa-autoilijoiden käyttämä nopeus, koska liikenne 80 aluella sujui pääasiassa sitä raskaan liikenteen marssivauhtia (85-88 km / h).



    Ohittelu ei ole päätarkoitus. Päätarkoitus on ajaa ripeästi, jotta työpäivästä ei tule liian pitkä eikä tarvise ajaa väsyneenä, koska väsymys on vaarallista liikenteessä.



    Tauot ovat pidemmillä ajomatkoilla välttämättömiä, jotta ajovireys säilyy. Tosin myös iso levy F-sinistä pitää ajovireyttä yllä, kunhan ei hotki sitä kerralla vaan napostelee hiljalleen.

    Matkalla pidin pari taukoa (venyttely, kahvi, voileipä ja kusellakäynti ja pari puhelua taukojen aikana). Toisella tauolla myös tankkasin kulkineen.

      
  • Vielä sen verran, että noihin Googlen tai navigaattoreiden ajoaika-arvioihin ei pitäisi liikaa vertailla omaa "suoritustaan", sillä niin kuin jo tuossa äsken kerroin, ne on helppo alittaa reippaastikin ihan rajoitusten mukaankin ajamalla.

      
  • Ensin maalitolpat paikalleen, vastasin sinulle tähän:

    "ihan heti ei tule mieleen miten se voisi häiritä liikennettä"



    CS2800:

    - Kiihdytykset sen verran rivakasti, ettei takanatulevat odottele

    En oikein tiedä onko tässäkään kyse varsinaisesti taloudellisuudesta jos Masa Meikäläinen takana joutuu odottelemaan. Seuraaviin punaisiin liikennevaloihin on toisaalta turha pysähtyä koska liikkeellelähtö ykkösellä on hitaampaa kuin kiihdytys kakkosella.


    Et kai sinä ole se kolmion takaa päätielle pitkän jonon eteen hitaasti kiihdyttelemään tuleva, jonka kevyen kaasujalan vuoksi koko muun jonon sujuvuuden lisäksi myös polttoainetalous heikkenee, ensin turhan jarrutuksen vuoksi ja sen jälkeen sinun heidän autolleen sopimattoman hitaan kiihdytyksen vuoksi?



    Kolmioristeys on tyypillinen tilanne, jossa usein tietoisesti luovun taloudellissta ajotavasta. Hyödynnän vapaan tilan, johon ehdin mukaan reilulla kiihdytyksellä, mutta taloudellisella en. Tämä on suorastaan velvollisuuteni takaa tulevia kohtaan, ellen ole yksinäni siellä kolmion takana odottelemassa.



    Sellaista optiota kuin ahtaaseen koloon päätielle työntyminen ja siinä rauhallinen kiihdytys muiden jarrutellessa ei ole, koska en kehtaa olla häirikkö.



    Ajoivatpa muut millä motiiveilla tahansa, ei yksi taloudellisesti ajamaan pyrkivä saa pakottaa heitä muuttamaan ajotapaansa, koska se vähentää sujuvuutta.



    CS2800:


    Hidastukset vasta motarin ulosmenorampilla

    Oikeampi ohje olisi että tulee käyttää (pakollista ) vilkkua hyvissä ajoin. Toisaalta motarilla on nopeita varten se vasen kaista (ns. ohittelukaista ).


    Onko mielestäsi korrektia vaihtaa vilkun turvin vapaalle puoli kilometriä ennen ulosmenorampin alkua, vaikka takana on jatkuva jono horisonttiin saakka?



    Minusta tuokin on muista piittaamatonta häiriköintiä polttoainesäästön vuoksi.



    CS2800:


    Muita hitaammalla matkanopeudella

    Tässä olisi mielenkiintoista tietää mitä tarkoitat


    Se koskee ihan kaikkea minua nopeampaa ja tämän olemme jo Ponin kanssa ohjeistaneet aikoja sitten. Muita hitaammin voi ajaa, mutta jonon vetäminen on oma valinta.



    Jos takaa tulee nopeampi, en halua häiritä hänen menoaan.



    Ei ole minun asiani valvoa hänen ajamisensa laillisuutta, eikä se sitä paitsi olisi täysin häiriötöntäkään jos joskus sellaista yrittäisin.



    Moottoritiellä päätettyäni ohittaa joudun aika usein tinkimään polttoainetaloudestani takaa tulevan vuoksi. Tiedän hänen ajavan ylinopeutta, koska minäkin ajan, mutta en halua olla tien tukko, joten menen alta pois kun kerran päätin ohittaa. Jos haluan ajaa taloudellisesti, teen sen100 - 200 m ohitettavan takana.



    Kaikki esimerkkisi ovat sellaisia, joissa voisin parantaa omaa polttoainetalouttani jos olisi valmis uhraamaan muiden liikkumisen sujuvuuden itsekkäälle tavoitteelleni.

      
  • 740 GLE:

    kolmion takaa päätielle pitkän jonon eteen hitaasti kiihdyttelemään tuleva, jonka kevyen kaasujalan vuoksi




    Tuo oli ihan hyvä esimerkki siitä miten joskus pitää olla ripeä.

    "Kiihdytettäessä voi jättää myös vaihteita väliin." (Motiva)



    Jos takaa tulee nopeampi, en halua häiritä hänen menoaan.




    :innocent: ? Et siis koe että hänellä itsellään olisi vastuu omasta ajonopeudestaan? Minä en kauhean paljon mieti miltä muista tielläliikkujista tuntuu silloin kun he poikkeavat liikennesäännöistä (lainsäädännöstä )ja mahtaako heillä olla kivaa. Jos itse olen se nopeampi menen häiriötä ja vaaraa aiheuttamatta ohi, en edellytä edelläajavaa väistelemään esim. painostamalla takapuskurissa.



    Samaten annan tietä suojatietä ylittävälle pohtimatta onko hänellä kiire, ja samalla tavoin edellytän että muutkin hoitavat velvollisuutensa. En siis moikkaa autoilijoille ellen tunne heitä. :wave:

      
  • ritsa:

    Ei se (Tilastojen mukaan lievää ylinopeutta ajavat tuntuu osaavan, heille kun pahoja onnettomuuksia tapahtuu todella harvoin) ole roskaa, vaan puhdas tosiasia. Voit tarkistaa asian koska tahansa kuolonkolaritilastoista jos asia kiinnostaa, tosin epäilen kiinnostustasi vahvasti.




    AkiK:

    Tarkastapa sieltä paljonko sattuu samanlaiselle kuljettaja- ja kalustoprofiilille, jos ajavat rajoituksen mukaan.




    Ei taida tulla vastausta. Taisi olla joku toinenkin tuohon aiheeseen liittyvä AkiK-kysymys auki.



    Kerro ritsa samalla, onko ohjeesi todellakin se, että "kaikki alkakoot ajaa ylinopeutta, niin kolareita ei satu enää niin paljoa"? Siinä vaiheessa logiikkasi alkaa aika lailla varmaankin horjua, vai mitäs itse luulet?

      
  • dpi:

    Mutta kai sinun SO2001 pitää välillä tarkistaa mittarista, että ajat ylinopeutta? Miksi olisi vaikeampaa tarkistaa siitä rajoituksen mukainen nopeus?

    Nuo Googlen antamat ajat on kyllä jostain syystä laskettu aika alakanttiin. Ihan rajoituksiakin noudattamalla niiden alittaminen on ihan normaalia, jos ei ole ruuhkaa.




    On eri asia vilkaista mittaria silloin tällöin, kun kytätä sitä koko ajan, ettei vain ajaisi ylinopeutta. Olen huomannut, että pimeässä nopeusmittari on tärkeämpi instrumentti nopeuden arvioimisessa kuin päivällä, jolloin maiseman vaihtumisesta jo näkee, kuinka kovaa mennään. Pimeässä ei näe kuin auton valokeilan tiessä, ja tällöin voi tulla ajaneeksi liian kovaa jossakin paikassa, jos ei välillä vilkaise mittarista, mikä on nopeus. En tarkoita nopeusrajoituksen suhteen liian kovaa ajamista vaan paikan mukaan. Mutkaan esimerkiksi voi ajaa liian suurella nopeudella.



    En tiedä, mitkä ovat laskentaperusteet. Eniro-kartta antaa joissakin tapauksissa hieman lyhyempiä ajoaikoja, mutta jostakin syystä matkoissakin näyttää olevan eroa.



    Kokeilen tässä parhaillaan, minkä Google-kartta antaa ajoajaksi, kun valitsen summittaisen pätkän tiestä, jolla tiedän olevan koko matkalla 80 km/h nopeusrajoitus. Matkaksi kahden pisteen välillä Google ilmoittaa 17 kilometriä ja ajoajaksi 12 minuuttia. Keskinopeudeksi tulee 85 kilometriä tunnissa. Koska aika ilmoitetaan minuutin tarkkuudella, se on tietenkin epätarkka varsinkin näin lyhyellä matkalla. Kun kartalla olevaa merkkiä siirtää, ajoaika muuttuu minuutilla suunnilleen kahden kilometriluvun puolivälissä. Jos kahdenkymmenen kilometrin ajaminen kestää Googlen mukaan neljätoista minuuttia, keskinopeudeksi tulee 85,71 kilometriä tunnissa. Aikahaarukan puitteissa keskinopeus on siis 83,57 - 87,42 kilometriä tunnissa, kun ajomatka on 19,5 – 20,4 kilometriä. Jossakin tuhannen kilometrin matkalla päätepisteen siirtäminen sata metriä suuntaan tai toiseen ei tietenkään vaikuta keskinopeuteen noin paljon.



    Tänäänkin on tullut jo ajeltua. Matkaa kertyi Google-kartan mukaan 80,2 kilometriä, ja ajoajan olisi pitänyt olla tunti ja kymmenen minuuttia. Todellisuudessa aikaa kului (tällä kertaa sekuntikellolla mitattuna) 52 minuuttia 38 sekuntia. Liikennettä oli vähän, ja ajelin mielestäni varsin rauhallista nopeutta. Ohituksiakin oli vain kaksi – peräkärryä vetänyt henkilöauto ja maasturi. Viimeiset kilometrit ajoin autojonossa henkilöauton ja rekan perässä nopeusrajoituksen ollessa 100 kilometriä tunnissa ja nopeuden ollessa alle 80 kilometriä tunnissa. Ohitusmahdollisuuksia olisi ollut, mutta ohittamisella olisi voittanut korkeintaan nuo sekunnit tuosta 52 minuutin päältä, joten en viitsinyt nähdä vaivaa. Ehdin jo painaa kaasua, mutta luovuin ajatuksesta. Perässäni kärkkyi auto, jolla oli samanlaisia aikeita – eli ohittaako minut vai ei. Sekin luovutti.



    Tuon matkan oli tarkoitus olla se kokeilu, jota aiemmin suunnittelin, eli ajaminen täydellisesti nopeusrajoituksia noudattaen. Ensimmäiset kaksisataa metriä sujuivat hyvin, mutta sitten nopeus karkasi jo yli viidenkympin, mikä oli nopeusrajoitus. Hidastin vauhtia ja ajattelin, että en nyt vielä luovuta. Pienet ylitykset voin sallia. Mutta samalla huomasin taustapeilistä rekan, joka saavutti minua. Tässä vaiheessa päätin lopettaa kokeilun. Nopeusrajoitus muuttui juuri kahdeksaksi kympiksi. En kestänyt ajatusta, että seuraavat viisitoista minuuttia tai kauemminkin kiusaisin tuota onnetonta rekkakuskia, joka joutuisi kokeiluni takia roikkumaan takapuskurissani muuten lähes autiolla maantiellä. Rekkamieshän nimittäin todennäköisesti ajaisi kovempaa eli vajaata yhdeksää kymppiä, minkä rajoitin sallii. Nopeusmarginaalia olisi kuitenkin niin vähän, ettei hän ehkä viitsisi lähteä ohittamaan. Kokeiluni jäi siis muutamaan sataan metriin. Sen jälkeen aloin ajaa normaalisti.



    Katsotaan, tarjoutuisiko kokeiluun joskus muulloin parempi tilaisuus. En haluaisi kiusata liikenteessä ketään pelkästään siksi, että voin selostaa tapauksen jollakin foorumilla.

      
  • Vielä SO2001:lle



    En kyllä pidä mitenkään vaikeana tuota sallitulla nopeudella ajamista. Edellisessä autossani oli cruise ja silloin se oli luonnollisesti helpompaa, mutta nykyiselläkin se onnistuu ihan hyvin. Kun samalla autolla on ajanut jonkin aikaa, tulee nopeuksiin ns. takapuolituntuma, johon ei nyt tietenkään sellaisenaan pidä luottaa, mutta se antaa kuitenkin hyvinkin tarkan tuntuman nopeudesta ja silloin tällöin mittariin vilkaisu riittää. Itse en mittariin vilkuiluun edes kiinnitä huomiota, joten ei kai se silloin ole minulle ongelmakaan. Joskus aikoinaan minulla oli auto, joka kulutti erittäin paljon bensaa ja silloin vilkuilin bensamittaria hermostuneesti muutaman kilometrin välein, mutta se on eri tarina...



    Vielä vähän tuohon sinun kokeiluun ajaa nopeurajoitusten mukaan. Tuntuu siltä, että se on kai sitten aika paljon luonteesta kiinni tunteeko kiusaavansa muita ajaessaan rajoitusten mukaan. Sen verran kuitenkin pitäisi olla selkärankaa, että ei olisi aivan muiden vietävissä. Kyllä minäkin olen huomannut, että rekat saattavat joskus ahdistella varsinkin talvirajoitusten aikana ja niitä minä päästänkin joskus ohi jos on hyvä paikka, mutta henkilöautoista en juurikaan välitä. Niillähän pääsee helposti ohi. Jos nyt (minulle) normaalisti ajelen maanteillä rajoitusten mukaan, niin välillä ohitan jonkun ja välillä minua ohitellaan, mutta suurimman osan ajasta se on vain tasaista etenemistä. Ei siinä mitää dramatiikkaa ole.

      
  • Kumppani:


    Kerro ritsa samalla, onko ohjeesi todellakin se, että "kaikki alkakoot ajaa ylinopeutta, niin kolareita ei satu enää niin paljoa"?


    Hyvä ohje on että ajaa virran nopeudella mutta se ei ole asian ydin vaan edelleenkin kuljettajan käyttämä nopeus, se kertoo asenteista ja ajokäytöksestä paljon enemmän kuin itse nopeudesta.



      
  • AkiK:



    Tarkastapa sieltä paljonko sattuu samanlaiselle kuljettaja-ja kalustoprofiilille, jos ajavat rajoituksen mukaan.


    Rajoitusten mukaan ajavat kuljettajat aiheuttavat kuten aiemmin olen sanonut ja jota et millään meinannut uskoa (että ) noin 2/3 kuolonkolareista eli tämä pieni fanaattinen ryhmä aiheuttaa monisatakertaisesti onnettomuuksia verrattuna lievää ylinopeutta ajaviin kun kuljettajat suhteutetaan ajettuihin kilometreihin. En tiedä millä kalustolla ihmisiä tapetaan mutta sinua se kiinnostaa, minua ei joten saat selvittää asian itse.



    Taisipa tulla vastaus, uudestaan. Onko vielä jotain kysymyksiä joihin olen jo vastannut?

      
  • Tässä vielä yksi kysymys ritsalle:



    Eli kehoitatko nyt meitä rajoitusten mukaan ajavia ajamaan lievää ylinopeutta, että selviäisimme paremmin hengissä? Vai kehoitatko meitä vain olemaan varovaisempia liikenteessä nykyisellä nopeudella? Nythän olemme selvästikin erittäin vaarallisia kuljettajia.

      
  • dpi:

    Tässä vielä yksi kysymys ritsalle:

    Eli kehoitatko nyt meitä rajoitusten mukaan ajavia ajamaan lievää ylinopeutta, että selviäisimme paremmin hengissä? Vai kehoitatko meitä vain olemaan varovaisempia liikenteessä nykyisellä nopeudella? Nythän olemme selvästikin erittäin vaarallisia kuljettajia.


    Jos mitenkään olette suostuvaisia ajamaan muiden mukana lievää ylinopeutta olette hieman vähemmän vaarallisempia kuljettajia koska teitä ohitellaan vähemmän, tämä tosin vähentää vaarallisuuttanne vain vähän koska nopeus ei ole se oleellinen asia vaan asenne, tarkoitan asenteella sitä että ei ole valmis luopumaan oikeuksistaan vaikka henki menisi, näen päivittäin ihmisiä jotka kävelevät suojatien yli vain luottaen siihen että myös viereisellä kaistalla pysähdytään, eivät edes uskalla katsoa että pysähtyykö se vai ei mutta silti lähdetään kävelemään. Nyt ei siis puhuta mistään järjen käytöstä vaan uskosta ja sen täytyy olla todella kova että saa pari tonnia pysähtymään tahdon voimalla. Anteeksi, tarkoitin uskon voimalla.



      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit