Kaikille kitkat alle, Valtion säästö?

386 kommenttia
145791013
  • Katsoin eiliset MTV3:n uutiset. Siinä oli juttua, kuinka urautuneet tiet vaikeuttavat teiden talvikunnossapitoa. Jutussa sanotiin, että vain yhdellä pienellä tiellä oli tapahtunut tänä talvena 15 ulosajoa. Tietysti lopullinen syy on kuljettajan, mutta urat vaikeuttavat olosuhteita ja edesauttavat siten onnettomuuksia.



    Linkki uutiseen



    Nastat jyrsivät niitä uria.

      
  • Kitkakalle:


    Nastat jyrsivät niitä uria.




    Totta.



    Toisaalta tiemäärärahat ovat pysyneet samalla tasolla yli 20 vuotta ja jopa laskeneet inflaation johdosta. Vastaavassa ajassa tieliikenteeltä kerätyt verot ja maksut ovat kolminkertaistuneet ja liikennemääräkin kasvanut huomattavasti eli perusongelma on muualla, kuin renkaissa.



    Kyseinen tie on luokiteltu seututieksi ja kunnossapidon/investointien pääpaino on vähäisten rahojen vuoksi isommissa teissä.

      
  • Silti näitä kuolemantapauksia sattuu 10 kertaa saman verran kuin liikenteessä.




    Elämästä ei selviä hengissä, vaikka kuinka yrittäisi. Lienekkö ollut mitkä renkaat sillä rattijuopolla, joka ajoi 11-vuotiaan lapsen yli?

      
  • Hakka pelittää:


    pnieminen74:
    hohhoijaa, olen autoillut 19 vuotta josta työkseni 7. olen ajanut useampia nastoja sekä kitkoja henkilöautoissa, sekä pieniä kuorma autoja ja motocrossia ja varmasti osaan sanoa syyn miksi näilläkin palstoilla itketään kun renkaat suttaa ja kehätien raakkeja pelottaa olla liikenteessä ilman nastoja...se on ajotaidon puute !!!!!!


    Olet ilmeisesti niin taitava kuski, että saat jäiselläkin kelillä auton pysähtymään kitkoilla samalla matkalla kuin nastoilla, kun tulee tarve tehdä äkkijarrutus. Ai niin, mutta noin taitava kuskihan osaa suhteuttaa ajonopeutensa kelien mukaan niin hyvin, että siinä ei ole ongelmaa.

    Valitettavasti kaikki kitkakuskit eivät ole ihan noin taitavia. Viime talvenakin pari tuttua kertoi, kuinka olivat saaneet viime tingassa väistettyä penkereelle, kun jono oli äkkiä pysähtynyt ja oma auto ei olisikaan kitkoilla pysähtynyt ennen edellä ajavan perää. Noissa tapauksissa oli tuuria, kun pientareella oli tilaa ja onnistuivat sinne väistämään. Aina näin ei ole. Ja sehän ei vielä ole niin vakavaa, jos parin kympin nopeudella törmää auton perään mutta jalankulkijaa sattuu vähän pahemmin.




    Vilkkaassa liikenteessä monikaistaisella tiellä, jossa kaistoja vaihdellaan liittymissä ja muutenkin, se ei useinkaan ole se jolla on parhaat jarrut joka selviää kolhuitta, vaan se joka hallitsee kokonaiskuvan ja kykenee suhteuttamaan oman toimintansa siihen.



    Aina löytyy se joka jarruttaa sinua nopeammin, jos äkkijarruttelemaan aletaan. Se joka aiheuttaa kolarin äkkijarruttamalla, ei voita mitään palkintoa vaikka selviäisikin pienemmällä rahanmenolla tärskystä.



    Nuo on kanssa jänniä, kun nastakuskit kertovat kokemuksistaan että 'siinä ja siinä tilanteessa ei olis kitkoilla selvinnyt, kun nastoillakin oli niin lähellä'. Mut ei tuosta voi päätellä yhtään mitään. Yhtä lailla kitkoilla ajavalla saattaa tulla läheltä piti tilanteita. Siihen sitten joku viisas sanoo että 'ajaisit nastoilla, ei olis käynyt niin täpärästi'. Missä kohtaa tämä logiikka ontuu?

      
  • Kitkakalle:

    Katsoin eiliset MTV3:n uutiset. Siinä oli juttua, kuinka urautuneet tiet vaikeuttavat teiden talvikunnossapitoa.




    Kaikenlaisia selityksiä keksitään sille, että eri organisaatiot jättävät omat hommat hoitamatta.



    Kyllähän se nyt vaan on jo lain mukaankin niin, että jos tie on liian urainen / huonokuntoinen se pitää korjata. Ei tuossa mitään ihmeellistä ole eikä minusta mitenkään liity renkaisiin vaan tien kunnossapitoon.



    Olen 100% varma etteivät tiet Suomessa parane rengasvalinnoilla, ne paranevat ainoastaan paremmalla kunnossapidolla ja siihenkin on tällä hetkelläkin rahaa. Tahtoa vaan ei ole. Liikenteestä kerätään vuosi vuodelta enemmän rahaa, liikenne on lisääntynyt moninkertaiseksi mutta kunnossapitorahat ovat 90-luvun alun tasolla (ilman inflaatiotarkistusta).



    Kun otsikko on mahdolliseen valtion säästöön liittyvä niin voi todeta, ettei kitkarenkailla mitään lisää voida säästää. Kunnossapidosta on säästetty aivan liikaa (ts se on laiminlyöty) jo 20 vuotta ilman kitkojakin. Eli käytännössä on rappeutettu veronmaksajien maksaman ja omistaman kalliin omaisuuden arvo.

      
  • AkiK:

    Olen 100% varma etteivät tiet Suomessa parane rengasvalinnoilla, ne paranevat ainoastaan paremmalla kunnossapidolla ja siihenkin on tällä hetkelläkin rahaa. Tahtoa vaan ei ole.


    Jostain nekin rahat olisi pois.



    Parempi olisi kieltää nastojen käyttö, nii säästyttäisiin urissa-ajelulta ja joka paikan kuorruttamiselta nastamönjään.

      
  • nastaterroristi:

    Jostain nekin rahat olisi pois.

    Parempi olisi kieltää nastojen käyttö, nii säästyttäisiin urissa-ajelulta ja joka paikan kuorruttamiselta nastamönjään.




    Kokonaan kitkoihin siirtyminen vaatisi merkittäviä lisäpanostuksia talvikunnossapitoon. Sitä rahaa ei ole nytkään, mikä saa sinut olettamaan että sitä olisi jatkossa nykyistä enemmän?

      
  • AkiK:

    nastaterroristi:
    Jostain nekin rahat olisi pois.

    Parempi olisi kieltää nastojen käyttö, nii säästyttäisiin urissa-ajelulta ja joka paikan kuorruttamiselta nastamönjään.


    Kokonaan kitkoihin siirtyminen vaatisi merkittäviä lisäpanostuksia talvikunnossapitoon. Sitä rahaa ei ole nytkään, mikä saa sinut olettamaan että sitä olisi jatkossa nykyistä enemmän?


    Nastarenkaiden tienhoitotarvetta vähentävä vaikutus on myytti, jota ei ole todistettu. Liukkaita tienpintoja tuntuu riittävän, vaikka nastat niitä mukamas jatkuvasti karhentavat. Varsin usein tienpinnat ovat liukkaimmat juuri ajolinjojen kohdalta, miksi näin?

      
  • AkiK:


    Kokonaan kitkoihin siirtyminen vaatisi merkittäviä lisäpanostuksia talvikunnossapitoon. Sitä rahaa ei ole nytkään, mikä saa sinut olettamaan että sitä olisi jatkossa nykyistä enemmän?




    Minä siirryin kitkoihin siksi että talvikunnossapito (suolaa, suolaa, enemmän suolaa, eli Fakiiri Kronblomin reseptin mukaisesti ) on ollut vuodesta toiseen sillä tasolla ettei nastoista ole ollut hyötyä.



    Maaseudulla tilanne voi olla toinen, mutta että jopa yli 85 % tarvitsee nastoja tuntuu omituiselta. Kitkat pitää erikseen valita, ja nastarengas vaikuttaa olevan oletusvalinta jota ei tarvitse perustella "pitkän mökkitien liukkauden", "ripeän ajotavan" tai "puutteellisen ajotaidon vuoksi".

      
  • CS2800:

    Minä siirryin kitkoihin siksi että talvikunnossapito (suolaa, suolaa, enemmän suolaa, eli Fakiiri Kronblomin reseptin mukaisesti ) on ollut vuodesta toiseen sillä tasolla ettei nastoista ole ollut hyötyä.

    Maaseudulla tilanne voi olla toinen, mutta että jopa yli 85 % tarvitsee nastoja tuntuu omituiselta. Kitkat pitää erikseen valita, ja nastarengas vaikuttaa olevan oletusvalinta jota ei tarvitse perustella "pitkän mökkitien liukkauden", "ripeän ajotavan" tai "puutteellisen ajotaidon vuoksi".


    Niinpä. Nastarenkaiden markkinointi ja mainostaminen pitäisi kieltää, etteivät ihmiset saisi harhakäsityksiä niiden ylivertaisuudesta.



    Tuollaisella liukkaaksi kiillottuneella kostealla tienpinnallakin mitä tänä talvena on täällä etelässä riittänyt, ei nastoista ole mitään apua. Täysin valheellista propagandaa esim. helsingin sanomat levittää vuodesta toiseen, että mukamas juuri näissä olosuhteissa tarvittaisiin nastoja.



    Siellä ymmärrän nastojen käytön, missä tiet menevät polanteelle, mutta ruuhkasuomessa niiden hankinta on aivan naurettava ja säälittävä osoitus kuljettajan ajotaidoista, harhaluuloista ja pelkuruudesta.

      
  • nastaterroristi:

    Nastarenkaiden tienhoitotarvetta vähentävä vaikutus on myytti, jota ei ole todistettu.




    Kyllä se on todistettu usessakin yhteydessä. Nastojen nykykäyttö ja lakisäädökset perustuvat kokonaiskustannuslaskentaan joka on tähän saakka aina osoittanut että nastarenkaat ovat kansantaloudellisesti järkevä vaihtoehto Suomen oloissa. Ei niitä muuten käytettäisi, niin yksinkertaista tämä on.





      
  • CS2800:



    Maaseudulla tilanne voi olla toinen, mutta että jopa yli 85 % tarvitsee nastoja tuntuu omituiselta.




    Ei kysymys ole siitä mitä kaikki tarvitsevat. Osa tarvitsee nastoja, se on selvä. Siitä on etua myös niille jotka eivät niitä välttämättä tarvitse. Mutta valinnan vapaus kuuluu länsimaiseen yhteiskuntaan ja nyt vaan on niin että yli 85% on valinnut nastarenkaat, vaikka varmasti riittäisi pienempikin osuus.





    Jos asetelmaksi laitetaan tuo "mikä on tarpeellista", on suuri osa koko autoilusta tarpeetonta. Ei kait nyt kukaan usko, että reilusti yli 90% kaikista Suomessa taitetuista kilometreistä on ollut tarpeellista tehdä juuri henkilöautolla.

      
  • AkiK:

    Nastojen nykykäyttö ja lakisäädökset perustuvat kokonaiskustannuslaskentaan joka on tähän saakka aina osoittanut että nastarenkaat ovat kansantaloudellisesti järkevä vaihtoehto Suomen oloissa.




    Yksittäiselle autoilijalle näin saattaa olla koska nastarenkailla pärryyttelijä ei joudu henkilökohtaiseen vastuuseen aiheuttamastaan tihutyöstä.



    Ihan lööperiä tuollaiset väittämät kokonaiskustannuksista, ainoa peruste nastarenkaiden käytölle on uskomukset että niitä tarvitaan, ja sen seurauksena on varattu määrärahoja urien ja rapautuvasta mutta paremmin jyrsintää kestävästä materiaalista rakennettujen teiden paikkaukselle.

      
  • AkiK:

    Kokonaan kitkoihin siirtyminen vaatisi merkittäviä lisäpanostuksia talvikunnossapitoon. Sitä rahaa ei ole nytkään, mikä saa sinut olettamaan että sitä olisi jatkossa nykyistä enemmän?




    Mitä lisäpanostusta se nyt vaatisi?



    Itse asun Japanissa. Pohjois-Japanissa on hyvin samalaiset talvikelit kuin Suomessa. Nastat on kielletty. Ei täällä ole sen kummoisempaa talvikunnossapitoa kuin Suomessakaan. Teitä suolataaan saman verran, mutta hiekoitetaan vähemmän. Lunta tulee länsirannikolla huomattavasti, joten aurauskalustoa on enemmän, mutta pitäisi sitä olla vaikka ajettaisiin nastoilla.

      
  • nastaterroristi:

    Ihan lööperiä tuollaiset väittämät kokonaiskustannuksista, ainoa peruste nastarenkaiden käytölle on uskomukset että niitä tarvitaan, ja sen seurauksena on varattu määrärahoja urien ja rapautuvasta mutta paremmin jyrsintää kestävästä materiaalista rakennettujen teiden paikkaukselle.




    Nuo urien synnyn jotkut nastakuskit jopa myötävät, mutta hekin luulevat, että se jää siihen. Asfaltin murenemista he eivät miellä nastojen syyksi.



    Maassa, jossa nastat on kielletty voidaan asfaltti tehdä joustavammaksi ja pehmeämmäksi. Se kestää hyvin sään vaihtelua nollan molemmin puolin. Tiet eivät uraannu, murene, kuraannu eivätkä pöylyä. Kunnossapito on myös helpompaa kuin nastojen jyrsimillä teillä.

      
  • Ajeltiin Australiassa muutaman viikon aikana 2100km. Tiestö reitillä Cairns-Brisbane on muuten OK, mutta tie ei ole järin tasainen. Routavaurioista ei ole kysymys, nastat ei ole ongelma eikä lämpötilakaan vaihtele ikinä nollan molemmin puolin. Ehkä materiaalissa on säästetty aikoinaan. Epäilen että siinä on yksi syy Suomessakin. Japanissa, kitkakallen maassa, rahaa on aikoinaan ollut riittävästi ja toll road -yhtiöillä sitä on edelleen niin paljon kuin ehtii kuluttamaan. Sillä on vaikutusta.



    Eilen illalla radiosta tuli kolari-ilmoituksia aika tiuhaan. Itse ajoin VT25 (Hanko - Hyvinkää ) Vihdin kulmilla ja tie oli melkoisen liukas. Asfaltin päällä oli muutaman millin jää ja siihen pöllyävää lunta laakeriksi. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä pysähtymismatkat esim. sivutielle käännyttäessä nastat vs kitkat. Tapasin muutaman tutun jolla osalla työsuhdeauto ja nastarenkaat viimeisen päälle ja kertoivat olleensa silti lievissä vaikeuksissa. Radio Novan liikenneohjelmakin varoitteli erityisesti kitkoilla ajavia.

      
  • Jorma L:

    Radio Novan liikenneohjelmakin varoitteli erityisesti kitkoilla ajavia.


    No hehheh. Juuri tuollaista itseäänruokkivaa missinformaatiota. Nastoilla kun on pulassa, niin kitkoista ei varmaan olis mihinkään? Paitsi ettei ne sisäänajetut tylsät nastat mitään auta kiillottuneella tiellä. Itsekin ihmetellyt kun liikkeelle lähtiessä sutii ja nastat raapii. Ääntä lähte, mutta kiihtyvyyden kannalta ihan sama vaikka nastoja ei olisikaan.

      
  • Kitkakalle:



    Nuo urien synnyn jotkut nastakuskit jopa myötävät, mutta hekin luulevat, että se jää siihen.


    Urat on todellakin iso ongelma mikä haittaa ajamista myös kesällä, sellaista lumiauraakaan ei vielä ole keksitty mikä myötäilisi naisen rintojen muotoista tieprofiilia, urat jää auraamatta ja niiden väliin ilmestyy pienempiä uria tiehöylästä, pahojen routapattien kohdalla asfaltti hioutuu kokonaan pois, mahtaa rasittaa myös aurauskalustoa melkoisesti sitä kun ei ole suunniteltu asfaltin poistoon viidenkympin nopeudella.



      
  • nastaterroristi:



    Yksittäiselle autoilijalle näin saattaa olla koska nastarenkailla pärryyttelijä ei joudu henkilökohtaiseen vastuuseen aiheuttamastaan tihutyöstä.




    Ei liikenteen suunnittelussa ja lainsäädännössä koskaan ole kysymys yksittäisistä autoilijiista.





    Ihan lööperiä tuollaiset väittämät kokonaiskustannuksista, ainoa peruste nastarenkaiden käytölle on uskomukset että niitä tarvitaan,




    Asiasta on varmasti aika turha keskustella, koska kyse on kohdallasi ilmeisesti uskonnosta ja uskonnon kyseessä ollen faktat voidaan aina sivuuttaa turhanpäiväisinä.



      
  • Kitkakalle:


    Nuo urien synnyn jotkut nastakuskit jopa myötävät, mutta hekin luulevat, että se jää siihen. Asfaltin murenemista he eivät miellä nastojen syyksi.




    Kumma kyllä tämä ei ollut mikään ongelma aikanaan, kun tiemäärärahat olivat jollain järkevällä tasolla. Tuolloin oli nastarenkaatkin aivan eri tapaan tietä kuluttavia kuin nykyään. Nyt kun tieverko aivan peruskunnostuskin on laiminlyöty jo 20 vuotta, on aika selvää että se alkaa näkyä tiestössä.



    Siltikin minusta Suomen tiet ovat kokonaisuutena varsin hyvässä kunnossa, olen ajanut autolla melkein jokaisessa Euroopan maassa eivätkä ne tiet kokonaisuutena mitään priimaa ole kuin aivan harvoissa maissa. Erottavana tekijänä on selvästi olleet tiemäärärahat, ei renkaat.











      
  • nastaterroristi:

    Nastoilla kun on pulassa, niin kitkoista ei varmaan olis mihinkään?




    Itsellä on aika helppoa verrata asiaa kun on toisessa autossa kitkat ja toisessa nastat.



    Nastat on nyt 1 1/2 talvea ajetut ja kitkoilla on takana tämän talven ajot. Pitoero on jäällä edelleen todella huomattava nastojen hyväksi ja kitkojen suuremman pidonvaihtelun huomaa selvästi.



    Muutama peilijäinen keli on tänä talvena ollut, eikä niistä kitkoista tosiaan ole ollut niissä oloissa juuri mihinkään.







      
  • AkiK:


    Itsellä on aika helppoa verrata asiaa kun on toisessa autossa kitkat ja toisessa nastat.

    Nastat on nyt 1 1/2 talvea ajetut ja kitkoilla on takana tämän talven ajot. Pitoero on jäällä edelleen todella huomattava nastojen hyväksi ja kitkojen suuremman pidonvaihtelun huomaa selvästi.

    Muutama peilijäinen keli on tänä talvena ollut, eikä niistä kitkoista tosiaan ole ollut niissä oloissa juuri mihinkään.



    Sama juttu mutta voisin kertoa aivan toisenlaisia kokemuksia, eiköhän ole parempi että jätetään nämä omakohtaiset testitulokset kertomatta, niissä kun on yleenä tunnetta enemmän kuin totuutta mukana. Tällaisilla testeillä ei ole mitään painoarvoa ellei kyseessä ole kaksi identtistä uutta autoa uusilla renkailla.

    Jo pelkästään se että toisessa autossa vaikka olisi täysin sama auto on eri moottori vaikuttaa tulokseen ratkaisevasti ja autoissakin on eroja, TM testaa renkaita yhdellä ja samalla autolla.

    Paljon suurempi ero mitä eri renkailla keskenään saadaan aikaan on ostamalla uudet renkaat säännöllisesti koska jo pari talvea oikeiden testien mukaan vie varsinkin nastarenkaiden parhaan terän pois. Auto, sen kunto, renkaiden ikä ja se onko kyseessä huippu vai halparenkaat vaikuttaa asiaan paljon enemmän kuin se onko alla kitkat vai nastat. Koko keskustelu on typerä ja täysin tunnepohjainen.

      
  • Heh .. vai omakohtaiset kokemukset pitäisi unohtaa. No jos sitten luetaan niitä rengastestejä niin vastaus on sama, kitkat ei kaikkein vaarallisimmilla keleillä ole oikeat renkaat auton alla. Seuraavaksi varmaan joku ehdottaa että radio-hiljaisuus silloin kun kelit on oikein liukkaat. Keskitytään juttuun sitten kun kevätaurinko lämmittää ja ehkä ensi syksynäkin talven tulo viivästyy niin saadaan kunnon keskustelu aikaiseksi..

    Faktaa on, että renkaat olisi hyvä uusia joka syksy ja kevät, mutta harvalla siihen on varaa... Kyllä se paras terä lähtee yhtälailla kitkoistakin parissa vuodessa. Niillä on vielä suurempi kiusaus ajaa aikaisemmin syksyllä ja myöhempään keväällä.

    Itse olen yhdet Michelin ivalot ajanut loppuun ja pinta tosiaan katoaa lopuksi, menee oikeasti 3mm jne mitä nastarenkailla ei tapahdu.

      
  • Itse olen yhdet Michelin ivalot ajanut loppuun ja pinta tosiaan katoaa lopuksi, menee oikeasti 3mm jne mitä nastarenkailla ei tapahdu.




    Ivaloa ei ole kitkana koskaan tehtykään! Pelkästään nastarenkaana.

      
  • ritsa:



    Sama juttu mutta voisin kertoa aivan toisenlaisia kokemuksia, eiköhän ole parempi että jätetään nämä omakohtaiset testitulokset kertomatta, niissä kun on yleenä tunnetta enemmän kuin totuutta mukana.




    Millähän perusteella ne renkaat sitten pitäisi valita, jos ei kelpaa testit eikä omakohtaiset kokemukset?





    Tällaisilla testeillä ei ole mitään painoarvoa ellei kyseessä ole kaksi identtistä uutta autoa uusilla renkailla.




    Omalla kohdallani kalusto on aika vertailukelpoista ja myös renkaat ovat samanmerkkiset. Samassa autossa jossa on nyt kitkat oli vielä viime talvena saman merkin nastat, joten aika hyvin voi tuntumia ja kokemuksia vertailla.





    Paljon suurempi ero mitä eri renkailla keskenään saadaan aikaan on ostamalla uudet renkaat säännöllisesti




    Höpö höpö. Kaikki renkaat kuluu ja ne vaihdetaan uusiin kun ne ovat kuluneet. Vertailukohta on minusta ihan sama jos puhutaan samasta ihmisestä ja renkaiden vaihtovälistä. Itse en aja talvirenkailla kahta talvea pidempään, eikä ne pidempään kunnollisina kestäkään. Nastoilla voisi ajatella ajavansa vielä seuraavan syystalven, mutta yleensä en ole sitäkään tehnyt.



    Koko keskustelu on typerä ja täysin tunnepohjainen.




    Kyllähän se noin on jos siitä tekee tunne- tai uskontoasian.



    Minusta on paljon helpompi kun pitäytyy faktassa eikä ala kuvitella renkaille ominaisuuksia joita niissä ei ole. Olen pidempään ihmetellyt näitä palstan kitkarengasmiesten juttuja. Minusta renkaat on renkaat ja niiden ominaisuudet voidaan mitata. Ei se sen kummempaa ole. Kun sitten valitsee renkaat tietoisena niiden todellisista ominaisuuksista, omasta autokalustosta ja käyttötarpeesta, tekee omalla kohdallaan oikean valinnan.

      
  • Kitkakalle:

    Mitä lisäpanostusta se nyt vaatisi?




    Ei se mitään lisäpanostusta vaadikaan, jos ollaan valmiita hyväksymään se että talviliikkuminen olisi ajoittain hyvin vaikeaa ja nopeuksia laskettaisiin merkittävästi.



    Suomessa on kuitenkin lähdetty siitä, että talviliikenteen ja kesäliikenteen välinen ero pidetään turvallisuuden, nopeuksien ja liikenteen sujumisen kannalta mahdollisimman pienenä.



    Esimerkkisi Japanissa ajetaan jo rajoituksienkin puoleen merkittävästi Suomea hitaammin, minkä olet tietysti unohtanut kokonaan mainita.



    http://en.wikipedia.org/wiki/Speed_limits_by_country



    The general limit is 60 km/h except for divided national highways where the limit is 100 km/h. Urban areas are usually zoned at 30 km/h. Limits in Japan are different from most countries by:



    - having no separate urban limit, with urban limits being set by zoning rather than statute.



    - even outside of urban areas a limit of 40 or 50 is common.



    - even for divided highways outside of urban areas a limit of 80 is common.



    - emergency vehicles are not exempt but have a higher speed limit, 80 km/h.



    - there are many lower limits set for vehicle classes other than ordinary cars and motorcycles.





      
  • Huomenta.



    AkiK:

    Suomessa on kuitenkin lähdetty siitä, että talviliikenteen ja kesäliikenteen välinen ero pidetään turvallisuuden, nopeuksien ja liikenteen sujumisen kannalta mahdollisimman pienenä.




    Kuten olen useasti sanonut, suomalainen ei valitse nastarenkaita turvallisuuden takia, vaan että voisi ajaa huolettomammin ja nopeammin. Toisinsanoen parempi pito ulosmitataan.



    AkiK:

    Esimerkkisi Japanissa ajetaan jo rajoituksienkin puoleen merkittävästi Suomea hitaammin, minkä olet tietysti unohtanut kokonaan mainita.




    Olen kyllä maininnut. Moottoritiellä on 80 km/h rajoitus, muttei siellä kukaan niin hiljaa aja. Sellainen 120 km/h tuntuu olevan normaali nopeus. Poliisitkaan eivät siitä sakota. Kaupungissa japanilaiset kyllä ajavat hiljaa. Ihan kesäkelilläkin.





      
  • AkiK:

    Kumma kyllä tämä ei ollut mikään ongelma aikanaan, kun tiemäärärahat olivat jollain järkevällä tasolla. Tuolloin oli nastarenkaatkin aivan eri tapaan tietä kuluttavia kuin nykyään.




    Tästä on ollut juttua lehdissä ja TV:ssä. Aikoinaan asfaltti oli pehmeämpää. Kovempaa asfalttia alettiin käyttämään, koska se kesti nastoja paremmin. Se ei kuitekaan kestä lauhoja talvia, jolloin heilutaan nollan molemmin puoloin.



    Nastarenkaiden kuluttavuus



    Nastojen keventymisen tuomat hyödyt on syöty, koska muut tekijät ovat kasvatteneet kulutusta:

    - nastojen määrän kasvu

    - rengaspaineiden nousu

    - autojen massojen kasvu

    - ajonopeuksien nouseminen

    - liikenteen kasvu

      
  • AkiK:

    ritsa:


    Sama juttu mutta voisin kertoa aivan toisenlaisia kokemuksia, eiköhän ole parempi että jätetään nämä omakohtaiset testitulokset kertomatta, niissä kun on yleenä tunnetta enemmän kuin totuutta mukana.


    Millähän perusteella ne renkaat sitten pitäisi valita, jos ei kelpaa testit eikä omakohtaiset kokemukset?




    Nimenomaan Testit kelpaa eikä mutu kokemukset. Siellähän aivan selvästi sanotaan että vähänkin kuluneet renkaat ei pidä juuri mitään. Suurin osa ajaa tällaisilla renkailla ja pysyy silti hengissä päivästä toiseen.





    ritsa:


    Tällaisilla testeillä ei ole mitään painoarvoa ellei kyseessä ole kaksi identtistä uutta autoa uusilla renkailla.




    AkiK:

    Omalla kohdallani kalusto on aika vertailukelpoista




    Minullakin on kaksi lähes identtistä vatkainta, uskotko?





    ritsa:

    Paljon suurempi ero mitä eri renkailla keskenään saadaan aikaan on ostamalla uudet renkaat säännöllisesti




    AkiK:

    Kaikki renkaat kuluu ja ne vaihdetaan uusiin kun ne ovat kuluneet. Itse en aja talvirenkailla kahta talvea pidempään, eikä ne pidempään kunnollisina kestäkään.




    Juuri näin.



    ritsa:


    Koko keskustelu on typerä ja täysin tunnepohjainen.






    Minusta on paljon helpompi kun pitäytyy faktassa eikä ala kuvitella renkaille ominaisuuksia joita niissä ei ole.



    Tähän ei ole mitään lisättävää.



      
  • Kitkakalle:


    Kuten olen useasti sanonut, suomalainen ei valitse nastarenkaita turvallisuuden takia, vaan että voisi ajaa huolettomammin ja nopeammin. Toisinsanoen parempi pito ulosmitataan.




    No eipä se suomalainen kitkarengasajelija aja yhtään sen hitaammin kuin nastarengasajelijakaan, joten tuo ulosmittausjuttusi ei pidä paikkaansa. Tämänkin palstan kitkarengasajajat ovat yksi toisensa jälkeen ilmoittautuneet päinvastoin ylinopeuksia ajavien joukkoon eivätkä kuulemma ole koskaan kenenkään jaloissa, koska niin liukasta ei kuulemma ole että kitkoilla joutuisi ajamaan hitaammin.



    Se on sitten tietysti ihan eri asia jos koko liikenteen nopeutta hidastetaan Japanin tapaan. Se tosin maksaa kansantaloudelle sekin, tuokin asia on mukana laskelmissa kun liikenteen kokonaiskustannuksia mitataan. Japanissa on sinänsä aika samakin mikä se rajoitus on, rajoittajana toimii kuitenkin useimmiten liikenteen määrä aivan toisin kuin Suomessa, jossa ei varsinaisesti ole missään ruuhkia tai laajalti edes kovin vilkasta liikennettä. Suomessa autolla on liikkumisvälineenä ihan eri merkitys kuin Japanissa, jossa on suuri asutustiheys ja erittäin nopea joukkoliikenne.






    Olen kyllä maininnut. Moottoritiellä on 80 km/h rajoitus, muttei siellä kukaan niin hiljaa aja. Sellainen 120 km/h tuntuu olevan normaali nopeus.






    Eli ulosmittaavat turvallisuuden...mitä äsken sanoitkaan nastakuskeista...eipä näytä kitkarenkaat tuovan järkeä päähän Japanissakaan.



      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit