Vasemmalla kaistalla ajavat.

156 kommenttia
12346»
  • Kyllä taas oli sankari vanhassa japsikipossa. Ei ollut paljon edes liikennettä, mutta kaveri pysyi ohituskaistalla varmaan parikymmentä kilometriä pitäen nopeuden samana "ohitettavien" kanssa. Sitten tää munakuski lopulta painoi kaasua, ohitti jonon ja palasi oikealle kaistalle. Siinävaiheessa kaverilla oli jo mukavasti nopeutta, joten en ohittanut häntä vaan siirryin hänen peräänsä oikealle kaistalle, mutta aivan yllättäen tämä ääliö iski jarrut pohjaan ja sain just käännettyä Bemarin keulan ohituskaistalle ja ohitin tämän nuorehkon lyhythiuksisen kaverin, jolla oli pari uistinta korvassa ja paksu niska.



    Aika mielenkiintoisia kanssa-autoilijoita on löytynyt nyt kun on vuoden Bemarilla ajanut. Tietenkin on niitä perusääliöitä, mutta on myös paljon niitä joille baijerilainen on kuin punainen vaate. Se on heti kisa käynnissä kun nämä, yleensä Audi, VW tai Volvomiehet, huomaavat tyylikkään perusvarusteisen karvalakkibemarini. Ohi on päästävä, vaikka sitten metsän tai jalkakäytävän puolelta. Sillä ei ole merkitystä, että kuinka monta kymmentä kilometriä tunnissa ajan itse ylinopeutta. Ja yleensä kaistalle palaaminen tapahtuu noin 28 cm päästä etupuskurista, jotta hyvin kivet ropisee keulalle.



    Toinen ääripää on nämä ylivarovaiset vanhoilla nissaneilla ajavat papat, jotka heti Bemun nähtyään siirtyvät ajamaan pientareelle ja pudottavat vauhtia tuntuvasti, jotta bemari varmasti pääsee ohi. Se mahtaa olla näille Kia-kuskeille järkytys, kun eihän tuo Bemari-mulkku menekään sulkuviivan alueella ohi. Joskus en ohita lainkaan, ruuhka-aikana ohittaminen ei mitään kannata, kun ei niistä tuhannesta autosta kuitenkaan pääse kaikista ohi ja mitä hyötyä olla mökkitien risteyksessä muutamaa minuuttia aikaisemmin.

      
  • no-kia:

    Aika mielenkiintoisia kanssa-autoilijoita on löytynyt nyt kun on vuoden Bemarilla ajanut. Tietenkin on niitä perusääliöitä, mutta on myös paljon niitä joille baijerilainen on kuin punainen vaate. Se on heti kisa käynnissä kun nämä, yleensä Audi, VW tai Volvomiehet, huomaavat tyylikkään perusvarusteisen karvalakkibemarini.




    Ainakin kun viimeksi tarkistin, myös Ingolstadt sijaitsee Baijerissa?



    T. baijerilaisella ajava

      
  • no-kia:

    Aika mielenkiintoisia kanssa-autoilijoita on löytynyt nyt kun on vuoden Bemarilla ajanut. Tietenkin on niitä perusääliöitä, mutta on myös paljon niitä joille baijerilainen on kuin punainen vaate. Se on heti kisa käynnissä kun nämä, yleensä Audi, VW tai Volvomiehet, huomaavat tyylikkään perusvarusteisen karvalakkibemarini. Ohi on päästävä, vaikka sitten metsän tai jalkakäytävän puolelta. Sillä ei ole merkitystä, että kuinka monta kymmentä kilometriä tunnissa ajan itse ylinopeutta. Ja yleensä kaistalle palaaminen tapahtuu noin 28 cm päästä etupuskurista, jotta hyvin kivet ropisee keulalle.


    No mitä olen itse liikennettä seurannut, niin onhan se vanhempikoppanen karvalakkibemari punainen vaate varsinkin kuskille itselleen. Sellaisen eteen jos näkee jonkun pyrkivän kaistaa vaihtamaan, pakoputki poikkeuksetta pölähtää.



    Pahin virhe minkä voi tehdä on olettaa, että eteesi tullaan autosi tai autosi valinneen kuskin vuoksi. Sillä ei oikeasti ole mitään väliä minkä vuoksi jokin asia tapahtuu, jos itse et aio provosoitua. Näin kannattaa suhtautua jo oman mielenterveytensä kannalta.

      
  • just drive:


    Pahin virhe minkä voi tehdä on olettaa, että eteesi tullaan autosi tai autosi valinneen kuskin vuoksi.




    On sama mitä oletetaan. Auton ulkoisella statuksella on yhteys siihen, miten autoa kohdellaan liikenteessä. Se on jokaisen oma asia, miten tähän suhtaudutaan. Provosoitua ei tietenkään kannattaisi, mutta silti joskus tulee provosoituneeksi. Joku provosoituu yhdessä asiassa, ja joku toinen jossakin toisessa asiassa.



    http://youtu.be/smq19OQlYes



    Miten tiede suhtautuu nopeusrajoituksiin? Riippuu tieteestä.



    Nopeusrajoitustensäätämistieteessä laskutoimituksen tulos voi olla mikä tahansa positiivinen luku pyöristettynä alaspäin lähimpään kymmenlukuun pois lukien luvut 20, 90, 110, 130 sekä tätä suuremmat kymmenluvut. Vastausvaihtoehtoja on yhdeksän.



    Muussa kuin nopeusrajoitustieteessä laskutoimituksen tulos voi olla mikä tahansa luku, ja erilaisia vastauksia voi olla äärettömästi.





      
  • Vaikea sanoa, mitä muut ajattelevat eri autoista. Tiedän vain omat ajatukseni. No-kia:n kommentissa kuitenkin kiinnitti huomiota se, että Bemarilla ajavana on kisa heti käynnissä. Itse en Bemarilla aja, joten en siltä pohjalta osaa ottaa kantaa. Tietyissä asioissa kilpailen vain itseni kanssa, mutta en usko No-kian tarkoittaneen tätä. Jos kilpailemisesta tulee Bemarilla ajaessa ongelmia, kannattaa pohtia omaa roolia tuossa asiassa. Miksi kisassa on vähintään kaksi osapuolta ja miksi kisa ylipäätään on käynnissä. Oikea vastaus ei ole, että Audi-kuski alkoi kisata.

      
  • SO2001:

    On sama mitä oletetaan. Auton ulkoisella statuksella on yhteys siihen, miten autoa kohdellaan liikenteessä. Se on jokaisen oma asia, miten tähän suhtaudutaan. Provosoitua ei tietenkään kannattaisi, mutta silti joskus tulee provosoituneeksi. Joku provosoituu yhdessä asiassa, ja joku toinen jossakin toisessa asiassa.


    Näinhän se menee, mutta minkäs teet.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit