VETOOMUS NASTARENKAIDEN KIELTÄMISEKSI

363 kommenttia
«13456713

:smile: :smile: :smile: :smile: :smile: :smile: :smile:



Meillä joudutaan tiet päällystämään pahimmillaan kahden vuoden välein, kun siellä missä on nastat kielletty saattaa kestää jopa 20 vuotta. Kaikki tietävät sen minkälainen säästö olisi jos nastat kiellettäisiin.



Nastarenkaat voidaan nykyään korvata kitkoilla. Ei tarvita enään tietä syöviä nastoja renkaissa, jotka tekevät tiet vaarallisen uraisiksi. Ja karhentavat asfaltti pinnan ja rengasmelu lisääntyy. Nastarenkaat myös saastuttavat hiukkaspäästöillään ja aiheuttavat jopa kuolemia. Nastarenkaat voidaan kieltää tai asettaa suuri nastavero. Tai kieltää nastoilla ajaminen tietyillä kaduilla näin on tehty esimerkiksi Oslossa, että nastoilla joudutaan ajamaan pidempi matka tai auto joudutaan jättämään pidemmälle ja kävelymatka on pidempi kuin kitkarengas autoilijoilla.

Nastarenkaiden ansiosta on tien parannus määrärahat huikeat. Niiden kieltäminen olisi selvää säästöä valtion budjettiin. Näin on tehty monissa maissa esim. Saksassa ja Kanadassa. Joka ei voi kitkoilla ajaa laittakoon autonsa talveksi seisomaan ja siirtyköön julkisten kulkuvälineiden asiakkaaksi. Vaikka nyt joku ”nastapelle” sanoo että nastarengas on ainut rengas millä voidaan liikkua Suomessa. Tämä ei pidä ollenkaan enää paikkaansa vaan kitkat ovat kehittyneet aivan nastojen tasolle. Suurin osa yli 90% ajetaan talvellakin paljaalla asfaltilla. Ja viime talvina on ollut vain pari kertaa sellainen keli, että nastoista olisi ollut edes hiukkasen hyötyä, mutta kyllä silloinkin kitkoilla mentiin aivan hyvin. Raskaskalusto liikkuu lähes yksinomaan ilman nastoja. Ja monessa maassa on jo luovuttu nastoista ja teiden kuluminen väheni lähes minimaaliseen nastojen aikaan verrattuna. Linkki missä voit allekirjoittaa



vetoomuksen.http://www.adressit.com/nastarenkaiden_kieltaminen

  
  • Jos jostain löytyisi vetoomus, jossa vaaditaan nastarenkaita sallittavaksi jatkossakin, sellaisen voisin allekirjoittaa. Tuollaista yksisilmäistä kieltoa en voi millään hyväksyä. Toivottavasti vetoomuksen käsittelijätkin ymmärtävät, että vaikka paperilla olisi 100 000 allekirjoittajaa, n. 1 900 000 ajokortillista sitä ei ole allekirjoittanut.



      
  • Ei voi olla totta, oletko tosiaan noin hyväuskoinen. Luuletko tosissasi, että mahdolliset säästyneet rahat tulisivat teiden ylläpitoon. ÄLÄ UNTA NÄE. Rahanahneet paskat tuolla eduskunnassa siirtäisivät vaan nekin rahat omiin taskuihinsa.

      
  • Hyvä kun kirjoitit otsikon kokonaan isoilla kirjaimilla, kanttipää.

      
  • Minulla ei ole kauhean kiihkeää asennetta nastojen puolesta tai vastaan, mutta teiden surkeaa kuntoa ei kyllä voi laittaa yksin nastojen piikkiin. Suomessa tiet kuluvat nopeasti myös siksi, että ne tehdään halvemmalla ja huonommin kuin sivistysvaltioissa. Muistaakseni luin jostain, että esimerkiksi päällystys on paljon ohuempi kuin useimmissa maissa. Asianhan pitäisi olla juuri päinvastoin, ottaen huomioon Suomen olosuhteet. Uusi tie on usein esimerkiksi täynnä jalkapallon kokoisia reikiä jo ensimmäisen talven jälkeen. Sitä tuskin voi laittaa nastojen syyksi.

      
  • Tällainen vouhotus voisi pysyä ihan siellä somessa ja syvällä siellä.



    En tiedä itse, mutta eräs kokenut rekkakuski syytti kulumisesta ja varsinkin niistä montuista eritoten suolan ja rekkojen yhteisvaikutusta.



    Kaikenmaailman huutelijoita maa täynnä...

      
  • Stadissa nastarengas on ehdoton talvella. Kitkat varmasti toimivat kehä kolmosen ulkopuolella.

      
  • peltilehmä69:

    Ei voi olla totta, oletko tosiaan noin hyväuskoinen. Luuletko tosissasi, että mahdolliset säästyneet rahat tulisivat teiden ylläpitoon. ÄLÄ UNTA NÄE. Rahanahneet paskat tuolla eduskunnassa siirtäisivät vaan nekin rahat omiin taskuihinsa.




    Juurihan Ville Niinistö ilmoitti palkkaavansa 10 juristia. Kaikille säästyneille rahoille kyllä kohde löytyy helposti, eikä ne liity talouden tasapainottamiseen.

      
  • Ajattelija2013:

    Uusi tie on usein esimerkiksi täynnä jalkapallon kokoisia reikiä jo ensimmäisen talven jälkeen. Sitä tuskin voi laittaa nastojen syyksi.




    Jos tilanne on tuo, joutuu päällysteurakoitsija korjaamaan tien takuuna.

      
  • Uudet nastarengasmääräykset panevat pisteen tien kuluttamiselle. Mm. Nokian Hakkapeliitta 8 on jo uusien määräysten mukainen, ja kuten TM rengastestissään totesi,voitaisiin pikku hiljaa lopetella nastarenkaiden parjaaminen, ja annettaisiin autoilijoille edelleen mahdollisuus pohtia ihan itse, kumman rengastyypin ja minkä rengasmerkin valitsee.

    Safety First.

      
  • Valinnanvapaus pitää sallia tiettyyn pisteeseen asti, tietty verohelvetissä nimeltään Suomi sopisi kuvaan lisätä jokin haittavero nastarenkaille. Näin he maksaisivat haitoista jos katsovat sen olevan sen arvoista.



    Monessa maassa nastat on muuten sallittu, mutta niillä ajaessa on 80km/h nopeusrajoitus ja kielto ajaa moottoriteillä.



    Pääasia taitaa olla tien rakentamisen selvittäminen. Miksi Suomen tiestö on uutenakin sairaan kallista, hitaasti rakennettua (suurin haitoin liikenteelle), pinta on käsittämättömän surkealaatuista, on pilalla todella nopeasti ellei ole jo uutena kyseenalainen, jne. jne...



    Niinhän se Venäjälläkin on ettei haluta edes antaa määrärahoja teiden rakentamiseen tai kunnostamiseen, ne rahat kun menevät 80%:sesti tiettyjen tyyppien taskuun. Suomi näköjään hyvin samaa touhua, erona vain se että Suomessa menee suurempi prosentuaalinen osuus jo suunnitteluvaiheessa tyyppien taskuihin.

      
  • Putput:

    Valinnanvapaus pitää sallia tiettyyn pisteeseen asti, tietty verohelvetissä nimeltään Suomi sopisi kuvaan lisätä jokin haittavero nastarenkaille. Näin he maksaisivat haitoista jos katsovat sen olevan sen arvoista.




    Putput voisi tulla pois tynnyristä ja tarkastella maailmaa muustakin kuin oksanreiästä.



    Asialla on kaksi puolta. Sattuu olemaan tuo iso E kortissa, ja kokemusta melkoisesti myös siltä puolelta.



    On niistä henkilöautojen nastoista myös hyötyä, sillä ne karhentavat jäisen tienpinnan raskaalle kalustolle sopivan karheaksi. Toinen vaihtoehto olisi suolan ja hiekan käytön lisäys, jotta raskas kalusto pääsisi kulkemaan.

      
  • Entäpä jos lopetettaisiin suolaus ja annetaan teillä olla kunnon lumi/jää kerros? Eipä ainakaan nastat söisi bitumia.

      
  • maavara:

    Putput:
    Valinnanvapaus pitää sallia tiettyyn pisteeseen asti, tietty verohelvetissä nimeltään Suomi sopisi kuvaan lisätä jokin haittavero nastarenkaille. Näin he maksaisivat haitoista jos katsovat sen olevan sen arvoista.


    Putput voisi tulla pois tynnyristä ja tarkastella maailmaa muustakin kuin oksanreiästä.

    Asialla on kaksi puolta. Sattuu olemaan tuo iso E kortissa, ja kokemusta melkoisesti myös siltä puolelta.

    On niistä henkilöautojen nastoista myös hyötyä, sillä ne karhentavat jäisen tienpinnan raskaalle kalustolle sopivan karheaksi. Toinen vaihtoehto olisi suolan ja hiekan käytön lisäys, jotta raskas kalusto pääsisi kulkemaan.




    Nimenomaan olen asunut paljon poissa 'tynnyristä' ja nähnyt muuta kuin oudon Suomalaisen 'ainoan tavan' tehdä asiat.



    Suomessa selvästikin, kokemukseni perusteella 'rekkareittien' ajourat kiillottuvat sileiksi ja superliukkaiksi joka tapauksessa, huolimatta siitä että suurimmalla osalla henkilöautoista on nastat. Silti jotenkin kummasti rekat pysyy tiellä, samoin kuin kitkarenkaalliset autot.

      
  • MasterOfPuppets:

    Entäpä jos lopetettaisiin suolaus ja annetaan teillä olla kunnon lumi/jää kerros? Eipä ainakaan nastat söisi bitumia.




    Ei voi olla mahdollista Suomessa, se olisi aivan liian järkevää, miellyttävää, halpaa jne..

      
  • Rapina on taas alkanut, ainakin Oulussa. Pitäähän sitä ajoissa vaihtaa. Samalla saa pilattua uudet asfalttipätkät. :weary:

      
  • Putput:



    Suomessa selvästikin, kokemukseni perusteella 'rekkareittien' ajourat kiillottuvat sileiksi ja superliukkaiksi joka tapauksessa, huolimatta siitä että suurimmalla osalla henkilöautoista on nastat. Silti jotenkin kummasti rekat pysyy tiellä, samoin kuin kitkarenkaalliset autot.




    Miksiköhän niitä teitä suolataan ja bussireitit hiekoitetaan, jos ne rekat pysyy tiellä ja bussit pääsee kesätyyliin liikkeelle pysäkiltä ilmankin?





    Minusta se on kuskin oma asia millaisilla renkailla päättää ajaa. Automallejakaan ei kielletä, vaikka osa niistä ei yleisen edun mukaisia olekaan.

      
  • Tutkimusten valossa tiedetään, että hiekoitus, suolaus ja nastat lisäävät tien kulumista.



    Omalla rengasvalinnallani en voi vaikuttaa tien kulumiseen käytännössä lainkaan, joten hankin siis sellaiset, millä ajan itse mieluimmin. Eli sellaiset, joiden vuoksi ei tarvitse himmailla liukkauden vuoksi ja jotka luistavat oikein.



    Ajan nastoilla, mutta voisin ajaa kitkoillakin, mikäli sillä voisin saada kesäksi paremmat tiet. Mutta jos nastarenkaat kielletään, olisi järjetöntä tuhlata saavutettua hyötyä lisäämällä hiekoitusta ja suolausta. Jos kerran tien kuluminen on ongelma, niin silloin loppuu nastojen JA hiekan JA suolan käyttö.



    Kyllä tuo minulle sopii. Pelkkää nastakieltoa en kannata, jos sen hintana on teiden, autojen, vesistöjen ja ilman pilaaminen hiekalla ja suolalla.



    Eli nastat pois, suola pois, hiekka pois on OK.

      
  • ArtoNissi:

    kitkat ovat kehittyneet aivan nastojen tasolle


    Referenssi, kiitos?

      
  • Putput:

    MasterOfPuppets:
    Entäpä jos lopetettaisiin suolaus ja annetaan teillä olla kunnon lumi/jää kerros? Eipä ainakaan nastat söisi bitumia.


    Ei voi olla mahdollista Suomessa, se olisi aivan liian järkevää, miellyttävää, halpaa jne..




    Tule voi pois tynnyristä ja käy vaikka haastattelemassa urakoitsijaa, joka hoitaa tieden kunnosspitoa.

      
  • Teiden kunnossapitoa hoitava urakoitsija tuskin antaisi haastattelua, jossa kannattaisi suolaamisen ja hiekoittamisen vähentämistä.

      
  • Ei niin. Syy kuitenkin on siinä, että kovaksi pakkautuneen lumen poisto on äärimmäisen työlästä ja kallista. Ja poistaa se täytyy, koska luminen pinta ei säily tasaisena ainakaan Etelä-Suomen olosuhteissa. Siitä tulee täristävä ja siihen kuluu syvät urat. Suolaa kylvetään mm. siksi, että lumisateen tullessa auraaminen helpottuu merkittävästi.



      
  • Herbert:

    Ei niin. Syy kuitenkin on siinä, että kovaksi pakkautuneen lumen poisto on äärimmäisen työlästä ja kallista. Ja poistaa se täytyy, koska luminen pinta ei säily tasaisena ainakaan Etelä-Suomen olosuhteissa. Siitä tulee täristävä ja siihen kuluu syvät urat. Suolaa kylvetään mm. siksi, että lumisateen tullessa auraaminen helpottuu merkittävästi.




    Tähän voisi lisätä sen, että kitkoihin kokonaan siirtyminen vaikuttaisi väistämättä nopeusrajoituksiin talvella. Nykyisillä normeilla tien rajoitusta pitää laskea jos riittävää turvallisuutta ei muuten saavuteta. Tarkoittaa liukkauden torjunnan osalta aika isoa osaa tiestöstä. Samoin kaupunkien liikenne sujuisi talvella hitaammin.



    Suurimmaksi kitkojen hyväksi ominaisuudeksi lasken vähäisemmän liikenteen melun. Siinä on iso ero.

      
  • AkiK:

    Tähän voisi lisätä sen, että kitkoihin kokonaan siirtyminen vaikuttaisi väistämättä nopeusrajoituksiin talvella. Nykyisillä normeilla tien rajoitusta pitää laskea jos riittävää turvallisuutta ei muuten saavuteta. Tarkoittaa liukkauden torjunnan osalta aika isoa osaa tiestöstä. Samoin kaupunkien liikenne sujuisi talvella hitaammin.


    Tätä minäkin epäilen. Huonommilla renkailla ajaminen ei pelota, vaan nastakiellon sivuvaikutuksest.

      
  • AkiK:

    Putput:


    Suomessa selvästikin, kokemukseni perusteella 'rekkareittien' ajourat kiillottuvat sileiksi ja superliukkaiksi joka tapauksessa, huolimatta siitä että suurimmalla osalla henkilöautoista on nastat. Silti jotenkin kummasti rekat pysyy tiellä, samoin kuin kitkarenkaalliset autot.


    Miksiköhän niitä teitä suolataan ja bussireitit hiekoitetaan, jos ne rekat pysyy tiellä ja bussit pääsee kesätyyliin liikkeelle pysäkiltä ilmankin?


    Minusta se on kuskin oma asia millaisilla renkailla päättää ajaa. Automallejakaan ei kielletä, vaikka osa niistä ei yleisen edun mukaisia olekaan.




    Miksiköhän ne maantiet joilla kulkee paljon rekkoja EI ole kovasti suolattuja (päinvastoin ne ovat niitä taipaleita joilla ei suolata...) vaan ovat koko matkalta peilijäätä aina. Niin vain käy, rekat saa ne peilijäähän joka tapauksessa. Silti pysyvät tiellä. Ja nuo rekkojen käyttämät maantiet erottuu, heti kun menet tielle joka ei ole 'rekkareitti' niin tien pinta muuttuu.

      
  • AkiK:


    Miksiköhän niitä teitä suolataan ja bussireitit hiekoitetaan, jos ne rekat pysyy tiellä ja bussit pääsee kesätyyliin liikkeelle pysäkiltä ilmankin?




    Samasta syystä kuin miksi muutkin sinunlaisesi tyhjää täynnä olevat turhakkeet sekoilevat ja heiluvat tuolla tekemässä 'jotain' vain tekemisen vuoksi: jotta he saavat asuntolainan lyhennykset maksettua ja lomarahaa perheelle.





    ...tai mistä h****tistä minä tiedän MIKSI juntit sekoilee kuten sekoilee. Tuskin sillä motiivilla on niin hirveästi väliä. Jos joku touhu on typerää niin se on typerää, oli sitten juntilla joku keksitty tai ihan oikeasti uskomansa tarina sen takana tai ei.

      
  • AkiK:


    Minusta se on kuskin oma asia millaisilla renkailla päättää ajaa. Automallejakaan ei kielletä, vaikka osa niistä ei yleisen edun mukaisia olekaan.




    Ei ole edelleenkään looginen ajattelu sinun vahvuutesi. Nastojen koko ja tyyppikin on tarkasti reguloitu!!! :lol:

      
  • Herbert:

    Putput:
    MasterOfPuppets:
    Entäpä jos lopetettaisiin suolaus ja annetaan teillä olla kunnon lumi/jää kerros? Eipä ainakaan nastat söisi bitumia.


    Ei voi olla mahdollista Suomessa, se olisi aivan liian järkevää, miellyttävää, halpaa jne..


    Tule voi pois tynnyristä ja käy vaikka haastattelemassa urakoitsijaa, joka hoitaa tieden kunnosspitoa.




    Minkä tien osalta pitäisi keskustella? Niiden tuhansien kilometrien jota ei ole suolattu, joilla ei satu onnettomuuksia yhtään sen enempää, vai niiden joita suolataan?



    Pitäisikö sitten kysyä että miksi OIKEATA kunnossapitoa ei hoideta kunnolla? Huhhuh...

      
  • Quu..:

    Lahti-Vääksy suolaamattomuus kokeilu lopetettiin juuri rekkojen takia.




    Niin varmaan joku SANOO...

      
  • Tuota:

    Teiden kunnossapitoa hoitava urakoitsija tuskin antaisi haastattelua, jossa kannattaisi suolaamisen ja hiekoittamisen vähentämistä.




    Aivan, miksi he haluaisivat tehdä OIKEATA kunnossapitoa kun suolan kylväminen on tuottoisaa ja kuluja vähentävää näennäishoitoa?

      
  • Quu..:

    Putput:
    MasterOfPuppets:
    Entäpä jos lopetettaisiin suolaus ja annetaan teillä olla kunnon lumi/jää kerros? Eipä ainakaan nastat söisi bitumia.


    Ei voi olla mahdollista Suomessa, se olisi aivan liian järkevää, miellyttävää, halpaa jne..


    Autokolarissa menehtyneen kannalta työhön ryhdyttiin kuitenkin liian myöhään, sillä suolaus alkoi 15 minuuttia onnettomuuden jälkeen.




    Niin, onneksi kukaan ei ole koskaan kuollut suoltatulla tiellä, nimenomaan suolauksen vaikutusten takia jne...

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit