Valottomat autot

2 kommenttia

Näistä nykymääräyksien mukaisista valoista tulee ensimmäisenä mieleen sana turvallisuuspuute. Näitä perä pimeänä ja edessä pelkillä ledeillä ajavia autoja tuli tänään vastaan rankassa ukkoskuurossa ja joukossa oli ns. ammattiautoilijakin (taksikuski).



Eli osassa autoja ei ole olemassa automatiikkaa sytyttämään niitä valoja silloin, kun ne olisivat tarpeelliset ja osassa autoja valojen syttyminen ei tapahdu silloin kun sen pitäisi (?). Tämä asia on joka tapauksessa aina kuskin huomaamisen varassa ja vastuulla, mutta ei se näytä tuolla liikenteessä toimivan kovinkaan hyvin.



Oman kommenttinsa ansaitsee myös nuo alhaalle spoileriin sijoitetut ledit, joita ei huomaa esim. tien korkeuserojen/ pienten nyppylöiden vuoksi. Ja nämä tehottomat ja erottuvuudeltaan varsin vaatimattomat jälkiasennus ledit pitäisi suorastaan kieltää.



Tämän asian osalta voi todeta, että EU- direktiivin pilkuntarkan noudattamisen sijaan, meillä olisi pitänyt säätää tiukennuksia kansalliseen lainsäädäntöön näissä ajovalo asioissa, mikäli se ylipäätään olisi ollut mahdollista.



Motoristin paras henkivakuutus on useimmiten näe ja tule nähdyksi, mutta millä tämän ajatuksen saisi myös autoilijoille ?



  
  • Itse olisin nähnyt EU:n tehtävänä kiristää autoilijoiden näkökykyvaatimusta.



    "Jopa joka 35. kuljettaja ei täyttänyt ajokorttinsa näkövaatimusta. Lisäksi melkein viisi prosenttia kuljettajista ei käyttänyt laseja ajaessaan, vaikka niistä oli merkintä ajokortissa."



    http://www.piilolinssioptikko.net/liian-moni-autoilija-ei-tayta-nakovaatimuksia/



    Ymmärrän tietysti puheet siitä että takavalojen aktivoinnin tulisi näkyä sateella, mutta mitenkä polkupyöräilijät ja jalankulkijat näkyvät jos vain valoja varotaan?



    Sitten tullaan siihen että nytkin on pakollista käyttää ajovaloja jos näkyvyys on huono (tulkinnanvaraista ), pelkät etuledit ja takavalot eivät silloin riitä.



    "Moottorikäyttöisessä ajoneuvossa on aina ajon aikana käytettävä ajovaloja tai huomiovaloja.



    Ajovaloja on käytettävä jokaisessa ajoneuvossa, kun sitä kuljetetaan tiellä pimeän tai hämärän aikana taikka näkyvyyden ollessa sään vuoksi tai muusta syystä huonontunut. Jollei ajoneuvon varusteeksi ole määrätty ajovaloja, ajoneuvossa on käytettävä sellaisia heijastimia kuin asetuksella säädetään." (TLL 36 §, finlex)





    Jos ajaa parkit päällä on rikesakko ankara 50 euroa, se vastaa 8,3 päiväsakkoa á 6 euroa pienituloiselle. Ei siis kannata säästää bensaa, polttimoita tai huoltokustannusta / vaihtamisen vaivaa joka voi joissakin autoissa olla hyvinkin työlästä.

      
  • Se mikä on räjähdysmäisesti lisääntynyt, on vanhempien autojen yleiseksi muodostunut tapa ajaa parkeilla, joka on omituista koska kyseistä tapaa ei käsittääkseni paljoa esiintynyt ennen kuin nämä ledihuomiovalot alkoivat yleistymään.



    Onko sitten niin, että ajatus kulkee siten etten minäkään käytä ajovaloja, kun tekin ajatte niillä ledihuomiovaloilla.

    Näitä sankareita tulee vastaan jopa kaatosateessa melkein näkymättöminä, eikä näitä voi mitenkään rinnastaa ledeihin jotka ovat hyvin näkyviä vaikka olisivat sateessa unohtuneet päälle.



    Totta on ettei automatiikka aina käyttäydy loogisesti, ja voi sytyttää ajovalot auringon paistaessa varjokohdissa ja vaihtoehtoisesti pitää ledit päällä vaalean pilvikaton olosuhteissa. Ilmeisesti vaalea pilvikatto tuottaa tasaisemman valaistuksen.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit