Poimintoja sanomalehdistä, Osa II

1844 kommenttia
1383941434462
  • ihan vain vuosikymmenten saatossa suomenkieleen vakiintunut kielikuva siitä




    Niin. Samalla tavalla kuin "liukas keli" aiheuttaa ulosajon, tai kännissä kaahava rattijuoppo joutuu "onnettomuuteen" kun kolaroi.



    Kännissä kaahaaminen on rikos, ja liukkaalla kelillä pitäisi ajaa kelin edellyttämällä nopeudella. Näitä ei tapahdu kaikille. Mutta ehkäpä lehdistö ei halua syyllistää ketään, vaan yrittää sanavalinnoillaan estää lynkkausmielialaa.



    Ampumisonnettomuuksista ei olla vielä kuultu, eli aseasioissa törkeän piittaamattomuuden toteaminen ei syyllistä jokamiestä.

      
  • Tässä oikea allejääminen.

    8-vuotias poika kuoli maanantaiaamuna koulumatkalla, kun hän jäi linja-auton alle Turussa.
    LUE MYÖS

    8-vuotias kuoli bussiturmassa: Koululle kriisiapua

    Turussa tapahtui maanantaiaamuna vakava liikenneonnettomuus, jossa linja-auto törmäsi suojatiellä 8-vuotiaaseen poikaan. Poika sai tilanteessa välittömästi surmansa.

    - Poika oli koulumatkalla. Hänet on tunnistettu ja omaiset ovat tietoisia tapahtuneesta, rikoskomisario Ari-Pekka Lehtinen kertoo.

    Onnettomuus sattui Itäisen Rantakadun ja Martinkadun risteyksessä. Lehtisen mukaan tapahtumahetkellä oli ruuhka-aika, ja alueella oli paljon ihmisiä liikenteessä. Poliisilla ei ole tiedossa, paljonko bussissa oli matkustajia.

    - Onnettomuudella oli lukuisia silminnäkijöitä, Lehtinen vahvistaa.

    Todistajien kertomuksen perusteella sekä bussille että jalankulkijoille paloi vihreä liikennevalo. Linja-auto oli lähtenyt hitaasti kääntymään oikealle Itäiselle Rantakadulle, kun samanaikaisesti poika oli juossut risteykseen suojatielle tarkoituksenaan ylittää Itäinen Rantakatu suoraan.

    Linja-auton kuljettaja ei ollut havainnut suojatielle juossutta poikaa. Bussin oikea etupyörä oli osunut poikaan, ja tämä jäi linja-auton yliajamaksi.

    - Tämä on hyvin ikävä ja surullinen tapaus, Lehtinen sanoo.

    Poliisi sekä liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunta tutkivat onnettomuutta.
    MIMOSA HEDBERG


    Olisikohan bussienkin jo aika alkaa noudattamaan suojatiesääntöjä? Näitä tuntuu sattuneen viime vuosina useita, ja varsinkin turussa. Olen huomannut etteivät bussikuskit juuri hidasta ja ennakoi suojateitä lähestyessä, vaan luottavat siihen että muut pysyvät pois tieltä ison auton tullessa.

    Rattiväsynyt? Vaihda bussiin.
      
  • jo aika alkaa noudattamaan suojatiesääntöjä?




    Joka tienkäyttäjänä tahallaan tai huolimattomuudesta ... laiminlyö liikenneturvallisuuden vaatiman pysähtymisvelvollisuuden tai väistämisvelvollisuuden....siten, että rikos on omiaan aiheuttamaan vakavaa vaaraa toisen hengelle tai terveydelle...on tuomittava... vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.



    Kun tuota Törkeätä liikenneturvallisuuden määritelmää katsoo finlexistä ja vertaa sitä Törkeään rattijuopumukseen, on ihme että vain puhallusratsioita järjestetään. Ehkä kyse on vain siitä että promillet voi mitata verikokeessa, suojatiesäännössä voi selittää asian sillä että a) ei huomannut ja b) yleensä jalankulkijat haluavat odottaa.





    Jos rattijuopumuksessa...olosuhteet ovat sellaiset, että rikos on omiaan aiheuttamaan vaaraa toisen turvallisuudelle, rikoksentekijä on tuomittava ...vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.




    Olen itsekin valinnut että en kävele bussin eteen koska näytti siltä että kuljettajalla ei ollut mitään aikomustakaan väistää. Pysäkiltä pääsisi kyllä kyytiin, mutta ei suojatiellä tien yli.

      
  • CS2800 kanssa samaa asiaa ihmetellyt jo vuosia.



    Törkeä ylinopeus ja vaarallinen ohitus vievät kortin aina ja heti, vaikka ainakin ylinopeuden tapauksessa muille aiheutettu vaara voi olla myös abstraktia tai laskennallista.



    Risteyskolarissa muille aiheutettu vaara konkretisoituu vääntyneenä metallinan ja ruhjeina, joten joka ainoa kerta kun löytyy väistämisvelvollisuutensa laiminlyönnillä kolarin aiheuttanut, myös hänen korttina pitää hyllyttää samalla mitalla kuin muissakin TLV tapauksissa.



    Mistä löytyy tuore tilasto kaupunkien liikennesuoritteen ja yliajettujen jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden suhteesta?

      
  • just drive:

    Tässä oikea allejääminen.
    Todistajien kertomuksen perusteella sekä bussille että jalankulkijoille paloi vihreä liikennevalo. Linja-auto oli lähtenyt hitaasti kääntymään oikealle Itäiselle Rantakadulle, kun samanaikaisesti poika oli juossut risteykseen suojatielle


    Jos pojan päälle olisi ajanut partainen motoristi tai johtaja Audillaan, niin olisikohan ymmärtämys kuljettajan suuntaan yltänyt samalle tasolle?

      
  • 740 GLE:

    just drive:
    Tässä oikea allejääminen.
    Todistajien kertomuksen perusteella sekä bussille että jalankulkijoille paloi vihreä liikennevalo. Linja-auto oli lähtenyt hitaasti kääntymään oikealle Itäiselle Rantakadulle, kun samanaikaisesti poika oli juossut risteykseen suojatielle

    Jos pojan päälle olisi ajanut partainen motoristi tai johtaja Audillaan, niin olisikohan ymmärtämys kuljettajan suuntaan yltänyt samalle tasolle?


    Ei ainakaan, jos paikalla olisi olleet punaista näyttävät liikennevalot. Silloin rike on törkeä vaikkei mitään yliajoa olisi ollut lähellä tapahtuakaan.



    Anteeksi vitsailu vakavalla tapauksella.



    Rattiväsynyt? Vaihda bussiin.
      
  • Turha näin kurjan tapauksen yhteydessä on tuomioita kenellekään jakaa, kun ollaan yhden lehtijutun varassa. Isolla autolla ajaneet tietävät, kuinka oikealle käännyttäessä jää katveita. Jopa henkilöautolla pakusta puhumattakaan näin tapahtuu. Kun sitten joku juoksee suojatielle, tilanne on varsin haastava kuljettajan näkökulmasta.

      
  • Herbert:

    Turha näin kurjan tapauksen yhteydessä on tuomioita kenellekään jakaa, kun ollaan yhden lehtijutun varassa. Isoa autolla ajaneet tietävät, kuinka oikealle käännyttäessä jää katveita. Jopa henkilöautolla pakusta puhumattakaan näin tapahtuu. Kun sitten joku juoksee suojatielle, tilanne on varsin haastava kuljettajan näkökulmasta.




    Lehtijutun perusteella kyse olisi todellakin aidosta onnettomuudesta, mutta nykyisen käytännön mukaan tuomio puhallutuksesta todetusta rattijuopumuksesta voi olla kovempi kuin siitä että oikeasti olisi väistämisvelvollisena ajamassa toisen päälle tappavin seuraamuksin.



    12 päiväsakkoa on sakkolaskurin mukaan rangaistus siitä että ohittaa suojatien eteen pysähtyneen ajoneuvon, eli siitä ei joudu edes käräjille vaikka Rikoslain mukaan siitä on minimi 30 päiväsakkoa. Pelkkä väistämisvelvollisuuden laiminlyönti on 10 päiväsakkoa, eli pienituloisellle pienempi mätky kuin rikesakko ylinopeudesta.



    Oman "tutkimukseni" mukaan bussit eivät anna suojatietä ylittävälle esteetöntä kulkua, vaan jalankulkijat käytännössä joutuvat päästämään bussin kulkemaan. Liikennevaloissa toki odotetaan että vihreä valo syttyy.



    Vai valvotaanko suojateitä, enkä vain ole joutunut "puhaltamaan" sellaisessa?

      
  • CS2800:


    Oman "tutkimukseni" mukaan bussit eivät anna suojatietä ylittävälle esteetöntä kulkua, vaan jalankulkijat käytännössä joutuvat päästämään bussin kulkemaan. Liikennevaloissa toki odotetaan että vihreä valo syttyy.

    Vai valvotaanko suojateitä, enkä vain ole joutunut "puhaltamaan" sellaisessa?




    Suojateitä valvotaan minun mielestäni lähinnä kampanjaluonteisesti eli harvoin. Tietysti normaalin liikennevalvonnan puitteissa myös, mutta tällöin teho lähestyy nollaa. Toki valvonta on alkoholivalvontaa huomaamattomampaa, koska jos asiat on kunnossa, "puhaltamaan" ei tarvitse pysähtyä.



    Se, miten bussit suhtautuvat suojatietä käyttäviin jalankulkijoihin noin yleensä, ei liity millään tavalla tähän tapaukseen. Mutta jokainen voi kuvitella tilanteen, jossa alhaisessakin nopeudessa lapsi päättääkin yhtäkkiä juosta tielle. Siinä on vitsit vähissä paremmaltakin kuskilta, eikä jokaisen lapsen kohdalla voi varmuuden vuoksi pysähtyä. Tämäkin onnettomuus tapahtui, vaikka bussin nopeus oli alhainen.

      
  • Herbert:

    Se, miten bussit suhtautuvat suojatietä käyttäviin jalankulkijoihin noin yleensä, ei liity millään tavalla tähän tapaukseen..




    Ei liity, totesinhan tuossa että tämä vaikutti aidosti onnettomuudelta johon ei kuljettaja ehtinyt reagoida.



    Toisaalta jos on varautunut väistämään suojatietä ylittävää muokkaa se ajotapaa, ja jos ei ole varautunut väistämään muokkaa sekin ajotapaa toisenlaiseksi. Toistoja kun tulee tuhansia tulee ajamisesta refleksien ohjaamaa.



    ..eikä jokaisen lapsen kohdalla voi varmuuden vuoksi pysähtyä.




    Miksi ei voi? Minä ainakin pysähdyn tai ainakin hidastan - varmuuden vuoksi. Enkä suinkaan ole mikään täydellinen jolle ei sattuisi virheitä - joten siksi mieluummin pysähdyn tai hidastan kuin törmään.

      
  • CS2800:


    Miksi ei voi? Minä ainakin pysähdyn tai ainakin hidastan - varmuuden vuoksi. Enkä suinkaan ole mikään täydellinen jolle ei sattuisi virheitä - joten siksi mieluummin pysähdyn tai hidastan kuin törmään.




    Jos lapsi on odottamassa pääsyä suojatielle, yleensä pysähdyn minäkin. Poikkeuksen saattaa muodostaa tilanteet, jossa viereistä kaistaa ajavat muodostavat liian suuren ansan lapselle.



    Turun onnettomuustapauksessa syyllisyyskysymykseen todennäköisesti vaikuttaa oleellisesti se, että lapsi juoksi tielle. Lain 30§ todetaan kuitenkin seuraavasti:



    Kuljettajan on erityisesti varottava lähestyessään pysäytettyä koululaiskuljetusautoa, linja-autoa tai raitiovaunua sekä lapsia, vanhuksia, vammaisia tai muita, joilla on ilmeisiä vaikeuksia selviytyä turvallisesti liikenteessä.



    Tuo on kuitenkin hyvin tulkinnanvarainen määritelmä. Mikä on riitävä varovaisuus? Kaikkeen ei voi varautua, vaikka erityistä varovaisuutta onkin noudatettava. Jos näen lapsen esimerkiksi odottamassa valojen vaihtumista, varaudun yllättäviin liikkeisiin vähintään nostamalla jalan kaasulta ja siirtämällä sen valmiiksi jarrupolkimen päälle. Tapauksesta riippuen saatan lisäksi jarruttaa, joskus jopa merkittävästikin. Mutta se, että aina lapsen olleessa sillä etäisyydellä, että sen pinkaistessa juoksuun ja siten olisi vaarana jäädä auton alle, varmuuden vuoksi pysähtyisin, olisi totaalista liioittelua. Tuskin lain tiukin tulkintakaan sitä edellyttää.

      
  • CS2800:



    Toisaalta jos on varautunut väistämään suojatietä ylittävää muokkaa se ajotapaa, ja jos ei ole varautunut väistämään muokkaa sekin ajotapaa toisenlaiseksi. Toistoja kun tulee tuhansia tulee ajamisesta refleksien ohjaamaa.




    Tuo on täysin totta. Ajotapa on täysin erilainen sillä, joka johdonmukaisesti pysähtyy suojatien eteen lain mukaisesti verrattuna siihen, joka aina erikseen pohtii pysähtymisen tarvetta. Kun päättää tässä suhteessa noudattaa lakia, on sen noudattaminen huomattavasti helpompaa kuin jos tekee saman työn jokaisen suojatien kohdalla uudestaan. Tällöin luonnollisesti riski onnettomuuteen johtavalle virheellekin on pienempi, koska turha pysähdys tuskin vaaraa aiheuttaa toisinkuin pysähtymättä jättäminen.

      
  • Korttien kaahaamiset hyllylle ja haastavat kurvit...



    Iltalehden kannessa oli uutinen:



    "40 km/h ylinopeutta" "Arja Saijonmaa KAAHASI KORTTINSA".



    Varsinaista artikkelia en ole nähnyt, eikä uutista löytynyt googlaamalla.



    Tällaiset uutiset ovat yksi syy siihen, miksi autoihin ei haluta asentaa automaattista nopeudenhallintajärjestelmään, vaikka sellainen olisi teknisesti helppo toteuttaa ja määrätä EU-direktiivillä pakolliseksi. Tarvitsisi vain yhdistää kaksi laitetta eli GPS navigaattori, joka huomauttaa nopeusrajoituksista, ja nopeudenrajoitin, joka estää tiettyä suuremmat nopeudet. Navigaattoreita on jo lähes joka autossa, ja nopeudenrajoitin on ollut vakiovaruste raskaassa liikenteessä jo kauan. Joten ei muuta kuin piuhat yhteen. Koko käsite "ylinopeus" saataisiin siirrettyä historiankirjoihin autoilun alkuaikojen kummallisuutena kymmenessä vuodessa, jos haluttaisiin.



    Ei haluta, koska ylinopeus on niin hyvä bisnes, ettei sitä oikeasti haluta lopettaa. Mistä lehdet saisivat etusivun lööppinsä, jos julkkiset eivät "kaahaisi" korttejaan? Mistä tosi-TV saisi sairaat takaa-ajo-ohjelmansa? Mitä nautintoa poliisin hommassa enää olisi, kun maanteiden hurjat takaa-ajot ja ylinopeussakotus loppuisivat? Mistä valtio saisi korvaavat tulot, kun ylinopeussakot loppuisivat? Mitä sakotuskameroiden ja nopeustutkien valmistajat tekisivät, kun bisnes loppuisi? Millä argumenteilla autotehtaat myisivät autoja, kun teho ja nopeus eivät olisi enää myyntivaltteja? Mitä kukkahattutädit ja "liikenneasiantuntijat" keksivät tilalle, kun propagandaa ylinopeuden vaarallisuudesta ei enää tarvittaisi? Mitä kirjoitettavaa TeeCee keksisi? Se, että autoilla voi ajaa ylinopeutta ja niillä ajetaan ylinopeutta, tekee ihmisistä tärkeitä ja pyörittää miljardibisnestä. Ei tällaista lopeteta.



    Asiasta toiseen eli haastaviin kurveihin. Helsingin Sanomien autoliitteessä oli taas sitä itseään eli piilevää "ylinopeus on kivaa" -propagandaa. Ei minulla mitään sitä vastaan ole. Itse asiassa on mielenkiintoista avata lehti ja katsoa, että mitähän tällä kerralla. Nyt kirjoitettiin haastavista kurveista.



    Koeajettavana oli Audi A3 Sportback 1.4 TFSI / 1.8 TFSI quattro S tronic. Mallien huippunopeudet ovat 203 ja 232 kilometriä tunnissa.



    Artikkelin otsikko on "Ajajan valinta". Ajaja tarkoittaa lehden koodikielessä ylinopeudella ajavaa, koska jos se tarkoittaisi sitä, mitä sana on tarkoittavinaan, sehän tarkoittaisi kaikkia, jotka ajavat autolla. "Ajaja" sanaa käytetään, kun kirjoitetaan tehokkaista ja nopeista autoista. Ne kulkevat kovaa ylinopeutta.



    "Kuskille välittyy riittävä tieto renkaiden asennosta, eikä autoa ole vaikeuksia viedä haastaviinkaan kaarteisiin ja niistä ulos", lehdessä selostetaan.



    Tuo on niin selvää ylinopeus-koodikieltä kuin vain voi olla. Autoa oli ajettu Monacossa, joten tässä nimenomaisessa artikkelissa "haastavia kaarteita" ehkä voidaan juuri ja juuri puolustella, mutta on Monacossakin nopeusrajoitukset, jotka on mitoitettu tien olosuhteisiin. Ja sitä paitsi aivan samanlaista kieltä käytetään silloinkin, kun puhutaan Suomen maanteistä.



    Joitakin harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta suomalaiset kurvit ovat sellaisia, että jos ajaa nopeusrajoituksen sallimaa vauhtia, mutkaan ajaminen ei ole haastavaa eikä vaadi autolta mitään sen kummempia ominaisuuksia. Riittää, että pyörät kääntyvät, kun kääntää ratista. Joku voi väittää vastaan ja sanoa, että siellä tai täällä on niin mutkaista tietä, että sitä ei pysty ajamaan edes nopeusrajoituksen sallimalla vauhdilla ylinopeudesta puhumattakaan. Suomen maantiet on aika hyvin kuvattu Googlen Street Viewissä, joten ehkä joku voi esittää näkymiä tällaisista teistä. Vai eikö juuri näitä teitä ole kuvattu? Ehkä Googlen kuvausauto ei ole selvinnyt haastavista kurveista.



    Autojen nopeuksia voidaan verrata ihmisen liikkumiseen jalan. Yli 150 km/h nopeus vastaa juoksemista, yli 130 km/h nopeus vastaa hölkkäämistä. 110-130 km/h vastaa reipasta kävelyä. 100-110 km/h vastaa normaalia kävelyä. 90 km/h vastaa hidasta kävelyä. 80 km/h vastaa vanhusten "kökkökävelyä". 60-70 km/h vastaa siirtymistä paikasta toiseen. 50 km/h vastaa hidasta liikahtelua. 40 km/h vastaa konttaamista. 30 km/h vastaa ryömimistä.



    80 km/h perusnopeus ja talvinopeus vastaa siis tunnelmaltaan hidasta sairaan vanhan ihmisen köntystelyä, ja tähän "nopeuteen" myydään huippu-urheilijan välineitä, joista kirjoitetaan lehdissä, että mikä tajunnan räjäyttävä pikajuoksijan nautinto niillä saavutetaankaan.

      
  • SO2001:



    80 km/h perusnopeus ja talvinopeus vastaa siis tunnelmaltaan hidasta sairaan vanhan ihmisen köntystelyä, ja tähän "nopeuteen" myydään huippu-urheilijan välineitä, joista kirjoitetaan lehdissä, että mikä tajunnan räjäyttävä pikajuoksijan nautinto niillä saavutetaankaan.




    Taitaa toimittajat olla samalla tavalla markkinamiesten uhreja kuin autokuumeiset ostajatkin. Teollisuus kun miettii sitä, millä tavalla saadaan myytyä mahdollisiman paljon ja millä tavalla asiakas saadaan maksamaan mahdollisimman paljon jostain tuotteesta. Teollisuus ei mieti sitä, mitä asiakas tarvitsee.

      
  • Jos autoilijan maailmaan on ihan pakko vielä nykyisestään parantaa elektronisin apuvälinein, niin omalla listallani on ykkösenä matkamittarilukeman manipuloinnin esto.



    Muita en juuri nyt tarvitse itselleni enkä muille.

      
  • Herbert:

    CS2800:
    Toisaalta jos on varautunut väistämään suojatietä ylittävää muokkaa se ajotapaa, ja jos ei ole varautunut väistämään muokkaa sekin ajotapaa toisenlaiseksi.

    Tuo on täysin totta. Ajotapa on täysin erilainen sillä, joka johdonmukaisesti pysähtyy suojatien eteen lain mukaisesti verrattuna siihen, joka aina erikseen pohtii pysähtymisen tarvetta. Kun päättää tässä suhteessa noudattaa lakia, on sen noudattaminen huomattavasti helpompaa kuin jos tekee saman työn jokaisen suojatien kohdalla uudestaan.


    Jotain tällaista minäkin odottaisin, etenkin kuljettajalta, joka ammattilaisena tietää ajavansa kaupunkiliikenteeseen huonosti sopivaa bussia.



    Sitä tarkoitinkin aiemmalla huomautuksellani uutisoinnin tyylistä bussi vs. motoristi, että huono näkyvyys takaviistoon ja ajoneuvon kömpelyys ei käsittäkseni ole kovin hyvä peruste ajaa jalankulkijan päälle.



    Mutta olipa tästäkin yliajosta vastuussa oikeuden mukaan kuka tahansa, jalankulkijalla (tai hänen vanhemmillaan) on silti lupa tehdä omat päätelmänsä kevyen liikenteen ainoasta liikennesäännöstä.



    (ei saa jäädä auton alle)

      
  • Poliisi varoittaa hengenvaarallisesta kikkailusta

    Lauantai 24.11.2012 klo 18.25

    Autoilijat välttelevät ylinopeussakkoja keinoja kaihtamatta.
    Tolpan kiertäminen on yleistä etenkin vähäisen liikenteen aikaan.
    Tolpan kiertäminen on yleistä etenkin vähäisen liikenteen aikaan. (JAAKKO VIRTANEN)

    Liikkuva poliisin ylikonstaapeli Jussi Pohjonen on huolissaan maanteillä yleistyvästä uudesta ilmiöstä.

    Autoilijat ovat nimittäin oppineet kiertämään peltipoliisin ja välttämään näin ylinopeussakot. Kameratolppa ei reagoi lainkaan ylinopeuteen, jos autoilija siirtyy kameran kohdalla vastaantulijan kaistalle.

    Pohjosen mukaan tolpan kiertäminen on yleistä etenkin vähäisen liikenteen aikaan eli esimerkiksi yöllä.

    - Se on hengenvaarallista. Jos vastaantulevan liikenteen puolella tuleekin auto vastaan, on siinä kaikki tuhon ainekset, Pohjonen sanoo.

    Hänen mukaansa kyseinen kikka on ollut joidenkin autoilijoiden tiedossa jo vuosia, mutta vasta viime aikoina se on tullut vähemmän autoilevienkin tietoon.

    Peltipoliisin kiertäminen vastaantulevan kaistalle voidaan vakavimmillaan luokitella törkeäksi liikenneturvallisuuden vaarantamiseksi, josta minimirangaistus on 30 päiväsakkoa. Maksimissaan siitä voidaan tuomita kahden vuoden vankeuteen. Ajokieltoa tulee yleensä vähintään puoli vuotta.

    Näin se toimii

    Peltipoliisin toiminta perustuu asvalttiin sahattuihin kahteen induktiosilmukkaan. Kun autolla ajetaan magnetisoitujen silmukoiden yli, laskee peltipoliisi auton nopeuden.

    Kameratolpan toiminnan kannalta kriittiset silmukat on sijoitettu kaksikaistaisella tiellä kuitenkin vain toiselle kaistalle. Kun toisella kaistalla ei ole silmukkaa, sieltä ei voida myöskään mitata ajoneuvon nopeutta.

    - Onneksi pääteillä on käytössä paljon liikenteenjakajia, jotka estävä auton siirtymisen vastaantulijan kaistalle, Pohjonen sanoo.

    Lisäksi esimerkiksi nelikaistatiellä induktiosilmukat on kuitenkin vedetty molempien samansuuntaisten kaistojen yli.

    Autoilijoiden peltipoliisin kiertämisestä kertoi ensimmäisenä tekniikan lehti MB.
    REBECA ROMERO
    rebeca.romero@iltalehti.fi


    En oikein ymmärrä mitä vaarallista on kameran ohittamisessa verrattuna tavalliseen auton ohittamiseen. Ei kai nyt kukaan niin tyhmä ole että väistää mieluummin vastaantulijaa päin kuin ostaa nopeuslipun.



    Natsisiat voivat tietenkin halutessaan keksiä että mikä tahansa harmiton juttu on törkeä ja kyykyttää, mutta se ei palvele ainakaan liikenneturvallisuuden parantamista vaan lisää aivot lukossa ajamista, purkautumista vaativia patoutumia ja onnettomuuksia.

      
  • Vaaranahan on, että valtio menettää verotuloja ja poliisien pikkujoulu kassa pienenee.



    Hyvin pitkälle sama juttu, kun täälläkin muutama höyryää siksi, kun jotkut pudottavat nopeuttaan sallitun kohdalle ennen tolppaa. Ei kai kukaan ole niin tyhmä, että tietoisesti ottaisi itselleen sakon?



    Voihan tuossa tolpan väistämisessä tosiaan nyt piillä vaara, kun ne kaikista typerimmätkin viimein tajuaa miten sakon voi myös välttää ja väistää silloinkin, kun joku tulee vastaan tai on ohittamassa.



    Toisaalta eikös silloin syy ole puutteellisessa valvonnassa? :lol:

      
  • Opelixi:

    Vaaranahan on, että valtio menettää verotuloja ja poliisien pikkujoulu kassa pienenee.

    Hyvin pitkälle sama juttu, kun täälläkin muutama höyryää siksi, kun jotkut pudottavat nopeuttaan sallitun kohdalle ennen tolppaa. Ei kai kukaan ole niin tyhmä, että tietoisesti ottaisi itselleen sakon?

    Voihan tuossa tolpan väistämisessä tosiaan nyt piillä vaara, kun ne kaikista typerimmätkin viimein tajuaa miten sakon voi myös välttää ja väistää silloinkin, kun joku tulee vastaan tai on ohittamassa.

    Toisaalta eikös silloin syy ole puutteellisessa valvonnassa? :lol:


    Niin, kamerapoliisi on vielä elävääkin poliisia tyhmempi kun tuijottaa vain sitä yhtä kohtaa ja yhtä sääntöä, kaikkia muita sääntöjä voi rikkoa miten huvittaa.



      
  • Kolme edellistä kommenttia kertoo olennaisen kirjoittajien suhtautumisesta liikenteeseen, valvontaan, sääntöihin, sekä liikennettä valvoviin viranomaisiin.



    "En oikein ymmärrä..." Mitä helvettiä?

    Totta on, että tolpan mittauspisteen vuoksi joutuu vastaantulevan kaistalla olemaan murto-osan verrattuna liikkuvan ajoneuvon ohittamiseen. Siten voidaan sanoa, että se on vähemmän vaarallista. Siitä huolimatta kyseessä on aivan tarpeeton liikennettä vaarantava temppu.



    Natsisiat? Jep jep, just just.

    Selvää on, että silloin kun rajoittavat juuri sinun vapauttasi valvomalla liikenteen turvallisuutta, niin ovat natsisikoja. Vaan jos sinulle tapahtuu jotain, että satut tarvitsemaan jostain syystä virkavaltaa, niin ethän suinkaan mene natsisioilta apua pyytämään.



    Opelixi sentään ymmärtää tuohon silmukoiden väistämiseen liittyvän vaaran, mutta muuten taas melko lapsellista kirjoittelua.



    Sitten, onko todella niin, että vaikka asiasta on keskusteltu, ei ole mennyt perille myöskään tarpeettoman jarruttamisen liikennettä vaarantava merkitys? Ei ilmeisesti ole.



    Tolppien sijaan minäkin ottaisin mieluummin oikeita poliiseja valvoman liikennettä, sekä muutenkin turvaamaan yhteiskuntarauhaa ja pitämään yllä yleistä järjestystä. Valitettavasti suunta on toinen.



    "Peltipoliisi on vieläkin tyhmempi..."?

    Aivan. Ja kaikki poliisithan ovat tyhmiä?

    Tämä ei ole edes hauska vitsi.

    Toivottavasti sinäkään et tarvitse niiden tyhmien apuja ikinä ja missään.

      
  • 740 GLE:


    Sitä tarkoitinkin aiemmalla huomautuksellani uutisoinnin tyylistä bussi vs. motoristi, että huono näkyvyys takaviistoon ja ajoneuvon kömpelyys ei käsittäkseni ole kovin hyvä peruste ajaa jalankulkijan päälle.

    Mutta olipa tästäkin yliajosta vastuussa oikeuden mukaan kuka tahansa, jalankulkijalla (tai hänen vanhemmillaan) on silti lupa tehdä omat päätelmänsä kevyen liikenteen ainoasta liikennesäännöstä.

    (ei saa jäädä auton alle)




    Ei ole olemassa minkäänlaista perustetta ajaa jalankulkijan päälle.

    Jos puhutaan siitä Turussa kääntyvän bussin alle jääneestä lapsesta, niin mielestäni olennaisinta on se, olisiko bussin kuljettaja voinut välttää onnettomuuden.

    Tekikö hän kaiken voitavissa olevan niin turvallisesti, kuin se olosuhteisiin nähden on mahdollista.



    Tiedän tapauksesta vain sen vähän, mitä olen lehdistä silmäillyt, joten en syyllistä kumpaakaan. Yleisesti ottaen käsitykseni linja-auton kuljettajista ei ole mairitteleva, mutta tässä on saattanut olla harvinaisuus. Sääntöjä noudattava tarkka ja liikenteeseen varovaisesti suhtautuva kuljettaja. En tiedä. Aina on olemassa mahdollisuus, että kuljettajalla ei ollut mitään mahdollisuutta välttää onnettomuutta.



    En puolusta kuljettajaa, en myöskään syytä tästä lasta, tai lapsen vanhempia. Pahoitteluni heille.

    Lapset ovat impulsiivisia, mutta jos aikuisetkaan eivät ymmärrä liikennettä, niin miten sitä voi vaatia lapseltakaan.



    Annan esimerkin, tositapauksen.

    Liikenneympyrä, josta auto ajamassa ulos.

    Lisämerkki 863 määrää auton väistämään polkupyöräilijää.

    Kuinka ollakaan, niin siinähän auto ja polkupyöräilä törmäävät. Onneksi vakavilta vammoilta säästytään, pientä asfaltti-ihottumaa.

    Auton kuljettaja oli kertomansa mukaan noudattanut varovaisuutta, pyöräilijä kertoi nähneensä auton, mutta ajaneensa tilanteeseen "niin paljon, kuin reisistä lähti".



    Tässä nimenomaisessa tapauksessa pidän pyöräilijää syyllisenä. Kyseessä oli aivan aikuinen mies, ei lapsi, jolta tällaista voisi hyvinkin odottaa.

      
  • Poni:

    Kolme edellistä kommenttia kertoo olennaisen kirjoittajien suhtautumisesta liikenteeseen, valvontaan, sääntöihin, sekä liikennettä valvoviin viranomaisiin.




    Yllä oleva kommentti kertoo että luetun ymmärtämisessä on todella paljon vaikeuksia.



    Poni:


    "Peltipoliisi on vieläkin tyhmempi..."?
    Aivan. Ja kaikki poliisithan ovat tyhmiä?
    Tämä ei ole edes hauska vitsi.
    Toivottavasti sinäkään et tarvitse niiden tyhmien apuja ikinä ja missään.


    Ei se ole mikään vitsi, valvontaa ei ole ja sekin vähä mitä on kohdistuu nopeuksiin, liikkuvapoliisi lakkautetaan joten kohta apua ei ole saatavissa nopeasti mistään, sehän ei toki ole rivipoliisin vika vaikka kovin aivopestyiltä vaikuttavatkin vaan poliisijohdon ja poliitikkojen jotka asioista päättävät.



    Se mikä oikeasti on hauskaa että yyberjohtaja Taapero jaksaa tasaisesti muistuttaa kansaa nopeuden vaaroista ja lähes yhtä tasaisesti itse keräilee ylinopeussakkoja.

      
  • Poni:

    Kolme edellistä kommenttia kertoo olennaisen kirjoittajien suhtautumisesta liikenteeseen, valvontaan, sääntöihin, sekä liikennettä valvoviin viranomaisiin.




    Heh, älä nyt ota liian vakavasti näitä juttuja. Minusta pikemminkin tällainen tilasto kertoo olennaisen:



    "Näistä Urheilukatu 5:n kohdalle Töölöön sijoitettu kamera räpsähti useammin kuin joka neljännen autoilijan kohdalla. Kuvatuksi joutui siis jopa 26,8 prosenttia autoilijoista"





    http://www.iltasanomat.fi/autot/art-1288518969370.html



    Poni:


    Sitten, onko todella niin, että vaikka asiasta on keskusteltu, ei ole mennyt perille myöskään tarpeettoman jarruttamisen liikennettä vaarantava merkitys? Ei ilmeisesti ole.




    Heh, ei tosiaan ole mennyt jakeluun, että miten liikenne vaaraantuu, kun joku ohituksen jälkeen pudottaa nopeutensa suurimpaan sallittuun tolpan kohdalla.



    Poni:


    Tolppien sijaan minäkin ottaisin mieluummin oikeita poliiseja valvoman liikennettä, sekä muutenkin turvaamaan yhteiskuntarauhaa ja pitämään yllä yleistä järjestystä. Valitettavasti suunta on toinen.




    Kyllä minulle kelpaa nopeusvalvonnan osalta tolpatkin sillä ehdolla, että poliisi siirtyy valvomaan muita asioita ja pitämään järjestystä yllä.



    Mutta se, että tolppien lisäksi sama tutkaaminen jatkuu ja vielä laitetaan pari koppalakkia istumaan pakettiauton perälle kameran kanssa, niin se menee jo liian pitkälle.



    Tolppakameroiden kohdalla on hyvä, että ne ovat varsin puolueettomia ja kuvaavat ylinopeutta vahingossa ajavat poliisijohtajatkin. Tavallisella koppalakilla voisi olla paineita päästää herrat huomautuksella:



    "Poliisipomot kärysivät Kuutostiellä"



    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012101916220519_uu.shtml



    "Ajoin letkassa ja samaa nopeutta kuin muutkin enkä huomannut rajoituksen alenemista."



    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012090716050009_uu.shtml

      
  • Opelixi:


    Heh, älä nyt ota liian vakavasti näitä juttuja. Minusta pikemminkin tällainen tilasto kertoo olennaisen:

    "Näistä Urheilukatu 5:n kohdalle Töölöön sijoitettu kamera räpsähti useammin kuin joka neljännen autoilijan kohdalla. Kuvatuksi joutui siis jopa 26,8 prosenttia autoilijoista"




    Juu, huumoria ymmärrän, enkä välttämättä usko noitakaan kirjoitetuksi aivan vakavissaan, mutta ei vaan ainakaan ollut minun huumoriani.



    Tuosta kamerajutusta, saatan minäkin joskus joutua räpsäyksen "uhriksi". En kuitenkaan kuulu niihin silmänpalvojiin, ketkä ajavat muuten SELVÄÄ ylinopeutta, mutta tolppien kohdalla auton takapää on melkein tulessa, kun jarruvalot palaa ja renkaat sauhuaa. (Yhtään en liioitellut...)



    Normi maantiellä tolpan kohdalla hidastaminen ei välttämättä aiheuta ongelmia, mutta esim. ruuhkaisella kehä kolmosella kyllä. Syynä liian pienet turvavälit.

    Ja vaikka turvaväli olisikin ok, niin jos edellä ajava jarruttaa, oma reaktio yleensä saattaa varovaisuuden vuoksi olla jarruvalon väläyttäminen. Ja sitten se takana oleva jarruttaa, ja seuraava, ja seuraava...

    Tämä aiheuttaa valtavaa pumppausliikettä.



    Kameratolpissa on puolensa, mutta eivät ne erehtymättömiä ole. Muunmuassa siksi LP on kehittänyt uutta liikuteltavaa valvontavälinettä, joka tarkkailee muutakin, kuin nopeutta.



    Ja minusta on aivan sama, kuka ajaa ylinopeutta. Ihmisiä ne tuntuvat poliisiylijohtajatkin olevan. Raippaa, raippaa...

      
  • Poni:


    Ja minusta on aivan sama, kuka ajaa ylinopeutta. Ihmisiä ne tuntuvat poliisiylijohtajatkin olevan. Raippaa, raippaa...


    Sinä sanoit että "kaikki poliisit tyhmiä", ei aivan kaikki sentään mutta kumpaan katekoriaan nämä asioista päättävät johtajat mielestäsi ajokäytöksensä puolesta kuuluu, fiksuihin vai tyhmiin?

      
  • Poni:

    Normi maantiellä tolpan kohdalla hidastaminen ei välttämättä aiheuta ongelmia, mutta esim. ruuhkaisella kehä kolmosella kyllä. Syynä liian pienet turvavälit.
    Ja vaikka turvaväli olisikin ok, niin jos edellä ajava jarruttaa, oma reaktio yleensä saattaa varovaisuuden vuoksi olla jarruvalon väläyttäminen. Ja sitten se takana oleva jarruttaa, ja seuraava, ja seuraava...


    En ole huomannut valtavaa pumppausta kameroiden kohdalla. Jos edelläajava hieman hidastaa turhaan, itsellä tuppaa turvaväli pienenemään ja odotan edelläajavan korjaavan tilanteen. Näin toimimalla liikenteen häiriötekijät suodattuvat pois.

      
  • Poni:

    740 GLE:
    huono näkyvyys takaviistoon ja ajoneuvon kömpelyys ei käsittäkseni ole kovin hyvä peruste ajaa jalankulkijan päälle.

    Ei ole olemassa minkäänlaista perustetta ajaa jalankulkijan päälle.


    Aivan.



    Poni:

    mielestäni olennaisinta on se, olisiko bussin kuljettaja voinut välttää onnettomuuden.
    Tekikö hän kaiken voitavissa olevan niin turvallisesti, kuin se olosuhteisiin nähden on mahdollista.


    Eli onko sinusta sittenkin perusteltu syy ajaa päälle, jos on katsonut tarkasti, mutta kaupunkiin sopimattomasta autosta ei joka suuntaan voi nähdä?



    Minusta olennaista ei ole pelkästään toiminnan huolellisuus, vaan se, että vastuuta ei voi paeta kertomalla että "en nähnyt". Emme me muutkaan saa ajaa, ellemme näe.

      
  • 740 GLE:

    Minusta olennaista ei ole pelkästään toiminnan huolellisuus, vaan se, että vastuuta ei voi paeta kertomalla että "en nähnyt". Emme me muutkaan saa ajaa, ellemme näe.


    Nopeus on sovitettava niin, että auton voi pysäyttää ennen sitä mitä ei näe. Isolla ajaoneuvolla ei riitä että ehtii kiihdyttää keulan sen eteen mitä ei halua nähdä, koska takapöyrät leikkää käännöksessä. Kyljelläkin pystyy suorittamaan päälleajon loppuun vaikka toinen osapuoli olisi jo pysähtynyt.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit