Liikenneraivo

213 kommenttia
245678
  • Hyvin usein tilanteet olisi vältettävissä sillä, että itse ajaisi sääntöjen mukaan. Se, että ajaa ylinopeutta ja toinen tekee jotain vielä typerämpää, ei poista vastuuta itseltä.

    En ole varma kumpi ymmärsi väärin, mutta ajoin vakionopeutta lähes tyhjällä moottoritiellä kun lievää ylinopeutta ajanut koukkasi eteeni. Niin sääntöjen mukaan kuin mahdollista, kädet tosin eivät tainneet olla "kymmenen vaille kaksi" ratissa kiinni.

    Koska edessäni oli (yhtäkkiä ) auto liian lähellä piti minun joko ohittaa tai hidastaa, ja valitsin sillä kertaa ripeän ohituksen.

    Kun olin ohittanut, hiljentänyt suurimpaan sallittuun ajonopeuteen ja meillä oli 4 sekunnin turvaväli tuli taas eteen tilanne jossa Koukkaaja lähti ohittamaan minua. Nyt paluu oikeanpuoleiselle kaistalle onnistui provosoimatta ventovieraita ihmisiä.

    Muita ei kannata lähteä opettamaan, oppilaita on liikaa eikä koskaan voi olla varma siitä oliko kokemuksesta mitään pidempikestoista apua.

    Aikaa tapahtumasta on jo useampi vuosi, nykyään hiljennän aina vaikka tiedänkin että siitä voi syntyä haitariliikettä takanpäin.

    Liian lähellä edellä kulkevaa ajaminen on turha ja laiton riski, vaikka sen olisikin aiheuttanut joku toinen kaistanvaihdollaan. En tiedä montako sekuntia on aikaa korjata tilanne ennen kuin syyllisyys vaihtuu yhden koukkaamisesta toisen takapuskurissa roikkumiseksi.

  • Vuosia sitten oli itselläni hyvin erikoinen tilanne. Eräs tyhjällä moottoritiellä autoileva henkilö ohitti minut (ajoin ehkä pari km yli 100, talviaika) ja palasi törkeästi eteeni muutaman metrin päähän, joka tuntui lähestulkoon kiilaamiselta. Ja koko hemmetin moottoritie oli muutoin tyhjä. No tein reaktion, jota kaduin ja kadun jälkikäteenkin, pari vaihdetta pienemmälle ja saman tien ohi.

    Se oli kyseiselle henkilölle liikaa, koska kun moottoritie loppui lähes välittömästi ja valtatiellä tuli kuitenkin liikennettä vastaan eikä ohi päässyt, kanssa-autoilija ajoi puskurissa kilometritolkulla soittaen torvea ja vilkuttaen valoja. Ei mikään miellyttävä tilanne. Mietin jo jossain vaiheessa, ajaako kyseinen henkilö vaikkapa tahallaan perään, sen verran agressiiviselta tilanne vaikutti. Ja kyllä oli syyllinen olo, kun provosoiduin ja omalta osalta toimin hölmösti. En tiedä, provosoiko tilannetta lisää vielä se, että ohitin kuppaisella vanhalla kakkosautollamme uljaan maantiekulkijan, joka aiheutti konerasismiksi mielletyn ilmiön. Homma loppui, kun päätin ajaa sivuun. Valitettavasti tämänkaltaista toimintaa näkee tuolla tien päällä kulkiessaan. Tunteille ei pidä antaa valtaa auton- tai moottoripyörän ohjaimissa.

    Eli malttia, arvon kanssakulkijat. Kunnioitusta ja hyvää liikennesilmää tarvitaan niin ohitettavan kuin ohittajan osalta.

  • E2800:

    En ole varma kumpi ymmärsi väärin, mutta ajoin vakionopeutta lähes tyhjällä moottoritiellä kun lievää ylinopeutta ajanut koukkasi eteeni. Niin sääntöjen mukaan kuin mahdollista, kädet tosin eivät tainneet olla "kymmenen vaille kaksi" ratissa kiinni.

    Koska edessäni oli (yhtäkkiä ) auto liian lähellä piti minun joko ohittaa tai hidastaa, ja valitsin sillä kertaa ripeän ohituksen.

    Kun olin ohittanut, hiljentänyt suurimpaan sallittuun ajonopeuteen ja meillä oli 4 sekunnin turvaväli tuli taas eteen tilanne jossa Koukkaaja lähti ohittamaan minua. Nyt paluu oikeanpuoleiselle kaistalle onnistui provosoimatta ventovieraita ihmisiä.

    Muita ei kannata lähteä opettamaan, oppilaita on liikaa eikä koskaan voi olla varma siitä oliko kokemuksesta mitään pidempikestoista apua.

    Aikaa tapahtumasta on jo useampi vuosi, nykyään hiljennän aina vaikka tiedänkin että siitä voi syntyä haitariliikettä takanpäin.

    Ööööh...? Ajoit vakionopeutta kun olitkin yhtäkkiä ajamassa sinua nopeammin kulkeneen perään? Ja koska eteesi yhtäkkiä ilmestyi nopeampi auto sinun piti reagoida siihen siten että ohitit tuon nopeamman auton?

  • Tarkennatko E2800 tosiaan, kun minäkään en ymmärtänyt. Niin sääntöjen mukaan kuin mahdollista ajaen ylinopeutta eteesi koukannut ei kauan edessäsi häiritse. Mutta jos pidät lähes tyhjällä tiellä itsekin lievää ylinopeutta ajamista saavutettuna etuna, josta et luovu, ongelmia on luvassa. Niistä 90% voit välttää ajamalla itse sääntöjen mukaan.

  • Nasta:

    En todellakaan pysty analysoimaan mitä muiden päässä liikkuu jos he eivät osoita sitä mitenkään.

    Ehkäpä sitten on myös vähän kukkoilua sinulta olettaa, ettet olisi joutunut liikenneraivon kohteeksi, koska olisit liikenteessä "niin hyvä"?

    Ehkä oletkin, mistäs me se tiedettäisiin oikeasti...

    No ketkä sitten ovat?

    LP

    Varmaan ihan aiheesta sitten. Sattuuhan sitä.

  • Käsitin sen niin, että E2800:n koukkaaja oli hiljentänyt vauhtinsa välittömästi manööverinsä jälkeen.

    Inspektor - eihän sulla ole mitään hävettävää, mikäli et ollut itse tehnyt jotain typerää ennen kertomiasi tapahtumia. Silloinhan sinä olisit se nuija.

    Ihan normalia suuttua aiheesta. Uskon että jotkut vaan ovat niin tyhmiä tai itsekkäitä, että jatkavat muiden potkimista hautaan saakka, jos kukaan ei ikinä potkaise takaisin.

    Aina potkiessani näitä takaisin ajattelen että teen tämän muidenkin tunnollisten puolesta, enkä pelkästään tyydyttääkseni pikkumaista kostonhimoani.

    Potkijan potkiminen on aivan eri juttu kuin viattoman.

    Yleensä hallitsen hermoni, mutta en ihan aina. Normaali kuolevainen vain.

  • ritsa:

    Näin on, vaikka toinen ajaisi tahallaan päin pitää laskea kymmeneen ja pysyä rauhallisena.

    Auttaako raivostuminen mielestäsi ko. tilanteessa?

  • Mitäs mieltä olet viisastelijoista?

  • AkiK:

    ritsa:

    Näin on, vaikka toinen ajaisi tahallaan päin pitää laskea kymmeneen ja pysyä rauhallisena.

    Auttaako raivostuminen mielestäsi ko. tilanteessa?

    Ei, mutta väistäminen auttaa. Pysy sinä siellä autonromussasi aina rauhallisena jos se sinua auttaa, vahvasti kyllä epäilen kun auto on katollaan ojanpohjalla ja tulessa.

  • Kasvaako vai väheneekö todennäköisyys päätyä katolleen ojan pohjalle, jos kuljettaja raivostuu?

  • Herbert:

    Kasvaako vai väheneekö todennäköisyys päätyä katolleen ojan pohjalle, jos kuljettaja raivostuu?

    Riippuu siitä miten se vaikuttaa ajamiseen. Jos lähtee kostoretkelle niin se saattaa vaikuttaa, toisaalta jos toinen osapuoli on aiheuttanut kolarin ja löytää itsensä sieltä ojasta, saako silloin jo raivostua?

  • Jos sen uskallat tehdä, niin ojanpientareelle ilmestyy hyvin pian pari setää kukkahatut päissään heristelemään nakkejaan: soo soo!

  • ritsa:

    https://www.facebook.com/photo.php?v=10203750848042099&fref=nf

    Tuossa ritsan laittamassa videossa Skodan kuljettaja ei näe rekan takana vesisuihkussa vastaan tulevaa moottoripyörää ja lähtee ohittamaan, moottoripyörän väistö estää varman yhteentörmäyksen. Ohittamaan ei pidä koskaan lähteä jos ei näe kunnolla mitä edessä on. Skoda-kuljettajan jarrutus tilanteen jälkeen rekan edessä on todella vaarallinen liike. On onni että rekan kuljettaja on ammattilainen ja estää näin varman päälleajon. Moottoripyörän valot ei näyttäisi olevan päällä joten valoitta ei pitäisi missään olosuhteissa ajaa. Näyttäisi siltä että moottoripyörän kyydissä olisi vielä tarakalla joku. Ainekset oli todella pahaan onnettomuuteen onneksi selvittiin ilman hengen menetyksiä.

    Kaikin puolin opettavainen video panee kaikki miettimään onko niin kiire että pitää huonon näkyväisyyden vallitessa lähteä ohitukseen.

    Tässä videossa on aito kusipää näitäkin on.

    https://www.youtube.com/watch?v=8F2Uf9rcrOs

  • tracktest:

    Tässä videossa on aito kusipää näitäkin on.

    https://www.youtube.com/watch?v=8F2Uf9rcrOs

    Onhan näitä suomessakin, joka viikko tulee vastaan vastaavia kiusanhenkijä.

  • ritsa:

    https://www.facebook.com/photo.php?v=10203750848042099&fref=nf

    Tämän videon vastenmielisin tyyppi on mielestäni (tiedän, että muut eivät ole samaa mieltä ) rekkakuski, joka käyttää äänimerkkiä täsmälleen niin kuin sitä yli 99-prosenttisesti käytetään eli toisen tekemän virheen äänekkääseen arvostelemiseen. Rekkakuskit ovat kärkkäitä huomauttelemaan muiden tekemistä virheistä. Tavallinen ylipainoinen tupakalle haiseva mies sieltä kopista kuitenkin todennäköisemmin laskeutuu maan pinnalle kuin jumala, vaikka tyyppi korkeuksista tavallisia maan matosia katsellessaan itseään sellaisena voi pitääkin. Rekkakuskitkin tekevät virheitä.

    Kerran Jyväskylässä yksi iso punainen Mercedes-Benz pakettiauto oli valinnut - tai kuljettajahan valinnat tekee - ilmeisesti vahingossa väärän kaistan siten, että vieressä ollut rekka ei päässyt kääntymään aikomaansa suuntaan. Rekkakuski painoi torvea apinan raivolla yhä uudestaan ja uudestaan, mutta se ei tietenkään auttanut, koska pakettiauto ei päässyt muiden autojen takia siirtymään paikasta missä se oli. Tuollainen mielenosoitus oli kiusallista katseltavaa ja kuunneltavaa.

    Äänimerkin soittelu protestimielessä voi itsessään laukaista tapahtumaketjun, joka johtaa onnettomuuteen. Veikkaan, että videossa näkyvän Skodan jarruttelu johtuu nimenomaan rekan torvensoittelusta.

    Tätä kommenttiani ei pidä tulkita niin, että puolustelisin huonoa ohitusta. Niitä kuitenkin tapahtuu. Rekkojakin ohitetaan sateessa ja veden roiskuessa. Moottoripyörän valottomuus on ilmeisesti yksi avaintekijä videon esittämässä tapahtumassa.

  • SO2001:

    Henkilöön menevä irvailu tuntematta kyseistä kuljettajaa mitenkään on todella typerää. Kuljettaja voi olla täysin päinvastainen mitä edellä kuvaat, mutta se siitä.

    Pakko kommentoida tuota syyllisyys asiaa kun torven soittoon reagoit kirjoittamallasi tavalla. Kyllä tilanne on Skoda-kuljettajan kannalta panikointia kun tajuaa mitä tuli tehtyä tuossa kohtaamisessa. On tila nimittäin todella vähissä kun kohtaaminen tapahtuu kolme rinnakkain. On suoranainen ihme ettei moottoripyörä suistu metsikköön tuon seurauksena.

    Kaikki mitä kohtaamisen jälkeen tapahtuu on paniikissa tehtyä, jota hartialukoksi kutsutaan. Joillekin vaan käy näin hetkellinen lamaannus iskee ja uskoisin että tässä kävi juuri näin. Siitä osoituksena kova kiihdytys pois kun paniikki hieman helpottaa. Jos moottoripyörä olisi suistunut metsään tuo olisi liikennepako Skoda-kuljettajan osalta.

    Tuskin kävi missään kohdin Skoda-kuljettajalla edes mielessä että rekassa oli videointi päällä kun polkaisi kaasun pohjaan ja katosi maisemaan.

  • SO2001:

    ritsa:
    https://www.facebook.com/photo.php?v=10203750848042099&fref=nf

    Tämän videon vastenmielisin tyyppi on mielestäni (tiedän, että muut eivät ole samaa mieltä ) rekkakuski

    Olen samaa mieltä. Havaitessaan valottoman mp:n lähestyvän tietäen perässä roikkuvan auton taustapeilissä vesisumun takana, hän olisi voinut vilkuttamalla vasemmalle varoittaa ja estää hasardin ohituksen.

    Niin hän ei varmaankaan vilkuttanut, saati aiemmin oikealle hyvän ohituspaikan tullen. Räikkää ne rekkamiehet vielä jaksavat käyttää.

  • tracktest:

    Kaikki mitä kohtaamisen jälkeen tapahtuu on paniikissa tehtyä, jota hartialukoksi kutsutaan.

    Hyvinhän niistä hartioista joustoa löytyy, kun katsoo tuota jarrutuksen jälkeistä keskiviivan päällä kiemurtelua.

  • Sokea-Reetta:

    tracktest:

    Oikean käden hartialukko, vasen käsi toimii. Kiemurtelua tosiaan ei homma ole hallinnassa. Ymmärtänet pointin. Tärkeintä ettei tullut ruumiita, moottoripyörä-kuljettajalle pisteet myös väisti ja hallitsi pyörän eikä suistunut tieltä ulos.

  • tracktest:

    Henkilöön menevä irvailu tuntematta kyseistä kuljettajaa mitenkään on todella typerää. Kuljettaja voi olla täysin päinvastainen mitä edellä kuvaat, mutta se siitä.

    Rekkakuski kommentoi Facebook-esiintymisessään Skodan kuljettajaa tavalla, jota joku voisi pitää henkilöön menevänä. Minä puolestani vain mainitsin, että videon vastenmielisin tyyppi on äänimerkki protestimielessä soittava rekkakuski. Mitään muuta henkilöön menevää kommentissani ei ollut, koska seuraavissa virkkeissä kirjoitin rekkakuskeista monikossa enkä enää tarkoittanut videossa esiintyvää rekkakuskia. Ehkä olisi pitänyt aloittaa uusi kappale, jolloin asia olisi tullut selvemmäksi.

    ”Irvailu” oli siis esitetty pelkästään yleisellä tasolla. Myönnän, että sekin oli epäasiallista, koska totta kai rekkakuskeissa on ihmisiä joka lähtöön niin kuin kaikissa muissakin. Aika usein rekkaa kuitenkin ajaa kuvailemani kaltainen henkilö – ainakin todennäköisemmin kuin mainitsemani vaihtoehto.

    Minua kiinnostaisi tietää, miksi ihmiset yleensä ovat niin kärkkäitä protestoimaan liikenteessä äänimerkillä ja valojen vilkutuksella sitä, jos joku muu tekee virheen. Ajattelevatko he, etteivät he itse tee koskaan virheitä. Ehkä kannattaisi muistaa periaate ”Ota ensin hirsi omasta silmästäsi, vasta sitten näet ottaa roskan veljesi silmästä”.

    Itse en ole kertaakaan käyttänyt äänimerkkiä liikenteessä muiden virheistä huomauttelemiseksi enkä mistään muustakaan syystä, koska äänimerkin ainoa käyttötarkoitushan on juuri tuo eikä ”vaarasta varoittaminen”, mikä sen muka kuuluisi olla. Valoja olen vilauttanut yhden ainoan kerran, ja siitäkin on jo kauan. En voinut vastustaa kiusausta, kun valoton poliisiauto ajoi vastaan. Naureskelin itsekseni ja ajattelin, että kerran näinkin päin. Hetken päästä tosin iski kauhun tunne, kun tajusin mitä älytöntä olinkaan mennyt tekemään. Poliisiautoon syttyi valot, eikä mitään ”hurjaa takaa-ajoa” onneksi käynnistynyt.

    En vilkuttele valoja edes silloin, jos joku ajaa pitkillä valoilla vastaan.

    Jos joku tekee liikenteessä virheen, joka jollakin tavalla tekee minut osalliseksi tapahtumiin, yleensä pelkästään ajattelen, että tapaus olisi pitänyt saada videolle. Joskus tilanne naurattaa, jos virhe on täysin älytön. Jos joudun muiden tekemien virheiden takia todelliseen vaaraan, yritän tietysti välttää onnettomuuden. Vaaran merkittävyydestä riippuen voin tietysti mielessäni paheksuakin virheen tehneen toimintaa, mutta yritän kuitenkin nähdä asian kuten puolustusasianajaja ja miettiä syitä siihen, miksi kuljettaja toimi niin kuin toimi. Eniten pelkään tapahtumaa, jonka seurauksena vastaan tuleva auto ”alkaa heittelehtiä” liukkaalla tiellä ja tulee päälleni. Tästä syystä ajan kohtaamistilanteissa mahdollisimman reunassa, jotta vastaan tuleva voisi säilyttää ajolinjansa. Heittelehtimiseen johtavat tapahtumathan usein alkavat ajolinjan muutoksista.

    Onneksi en ole toistaiseksi joutunut varsinaisiin läheltä piti hengenvaaratilanteisiin. Ehkä säikäyttävimpiä ovat olleet tapaukset, joissa mäen harjan tai mutkan takaa on tullut auto kovalla vauhdilla keskiviivalla ajaen. Pari viikkoa sitten vastaan tuli mutkassa auto, joka ajoi osittain väärällä kaistalla ja joutui tekemään nopeita ohjausliikkeitä omalle kaistalle palatakseen. Ehdin hieman säikähtää, koska tällaisessa tilanteessa kokematon kuljettaja voi menettää autonsa hallinnan, mikäli vauhtia mutkaan tultaessa on liikaa. Tällöin on yleensä kyse huomattavasta ylinopeudesta.

    Mutkan voi ajaa läpi kohtuullisen suurella nopeudellakin, mutta silloin on pysyttävä omalla kaistalla, eikä nopeutta saa olla niin paljon, ettei pysty tekemään väistöliikettä, jos joku toinen tulee vastaan keskiviivalla. Nopeuden ei koskaan pidä olla niin suuri, ettei siinä olisi vielä ”pelivaraa” yllättävien tilanteiden varalle. Jos ajetaan auton hallinnan äärirajoilla, ei ole paljon tehtävissä, jos tulee jokin yllätys, mihin pitäisi nopeasti reagoida.

    Muutaman kerran ohitustilanteessa on ollut kolme autoa vierekkäin, ja tällöin olen ajanut niin laitaan kuin mahdollista, joten tielle on mahtunut. Olen ajatellut, että ”ohhoh”, tuo tilanne olisi pitänyt saada kuvatuksi.

    Kerran Helsingissä eräs nainen ajoi kolmion takaa suoraan eteeni niin että jouduin painamaan jarrun pohjaan. Tilanne pelkästään huvitti minua. Kerran eräs nainen ajoi kolmion takaa eteeni niin yllättäen, että en ehtinyt tehdä mitään, jolloin autot törmäsivät. Kolarista oli pelkkää hyötyä, koska sain vakuutusyhtiön laskun autooni uuden umpion ja uuden puskurin ja lisäksi tuli uusittua puskurin alapuolella oleva levyn, jossa oli jo ennestään ikävä halkeama. Korjaamo teki lisäksi ”samoilla maaleilla” alennettuun hintaan erään lisäkorjauksen ja maalauksen, joka olisi muuten pitänyt teettää erikseen.

    Rahallisesti hyödyllisin kolari tähän mennessä on ollut se, kun elokuussa 2008 nuori nainen ajoi perääni Helsingissä. Sain noin 1600 euroa vakuutuskorvauksia, millä ostin autooni uudet lamput (n. 100 euroa) vanhojen jo ennestään rikkinäisten tilalle, ja lisäksi raha riitti toiseen käytettyyn autoon (1400 euroa), jolla ajoin seuraavien viiden vuoden aikana yli 150000 kilometriä. Noin sata euroa jäi vielä tankkauksiin.

    Itse syyllistyin kärkikolmion huomaamattomuuteen Helsingissä muutama viikko sitten, ja totta kai kolmion takaa lähestyvän auton kuljettaja katsoi itsensä velvolliseksi protestoimaan äänimerkillä, vaikka ehdin hyvin risteyksestä ennen häntä. Olin jo ohittanut paikan, kun kuulin torven soivan takanani.

    Poikittain oleva kärkikolmio – ja tietysti sellaisen puuttuminen – on joskus vaikea havaita. Jos risteys näyttää sellaiselta, että siinä voisi olla kolmio, silloin kuljettaja etsii silmillään vinottain piilossa olevaa kolmiota. Koska sitä ei kuitenkaan ole, ja koska auto liikkuu koko havainnoinnin ajan, kuljettaja voi tulla ajaneeksi risteykseen ikään kuin vahingossa. Olen joskus ehdottanut, että väistämisvelvollisuutta osoittavien liikennemerkkien varsien pitäisi olla raidalliset, jolloin merkin näkisi myös sivusta. En tarvitsisi arvailla ja kytätä, onko kyseistä merkkiä olemassa vai ei. Puolittain piilotetun liikennemerkin etsiminen heikentää muiden asioiden kuten jalankulkijoiden havaitsemista.

  • SO2001:

    Minua kiinnostaisi tietää, miksi ihmiset yleensä ovat niin kärkkäitä protestoimaan liikenteessä äänimerkillä ja valojen vilkutuksella sitä, jos joku muu tekee virheen. Ajattelevatko he, etteivät he itse tee koskaan virheitä. Ehkä kannattaisi muistaa periaate ”Ota ensin hirsi omasta silmästäsi, vasta sitten näet ottaa roskan veljesi silmästä”.

    On tuossa jotain perää mutta itse olen sitä mieltä että ylimielisyys ja röyhkeys lisääntyy jatkuvasti liikenteessä koska valvonta puuttuu. Kyllä sellaisesta käytöksestä voi antaa palautetta vaikka itse tyydyn torven soittamisen sijaan pelkästään voimakkaaseen kiroiluun. Kyseisen ohitusvideon kuvannut rekkakuski sanoi haastattelussa että hän näkee vastaavanlaisia ohituksia 15 kertaa päivässä.

  • Minä käytän tööttiä silloin, jos joku tekee virheen, mutta ei luultavasti itse havaitse tapahtunutta virhetta. Kyseessä ei ole mikään raivo, vaan osoitus sille toiselle kuljettajalle, että nyt olisi voinut käydä huonosti, ole jatkossa tarkempi. Jos toinen selkeästi itsekin havaitsee tehneensä virheen, niin silloin en tööttää. Minun mielestäni on omituista, jos lyhyt tööttäys otetaan jonain raivokohtauksena. Eri asia on, jos tööttää 10 sekuntia putkeen.

  • Prätkä oli näkymätön ilman valoja. Ei nyt yleensä olematonta tarvitse varoa. Jos tiellä ei näy mitään, ei silti pitäisi ohittaa? Entä jos pitkällä suoralla on harmaassa sadetakissa keskellä tietä vanhus pimeässä? Jos prätkässä olisi ollut valot, koko jupakasta ei olisi ikinä kuultukaan. Tuskin kukaan tahallaan nokkakolaria ajaa eikä ainakaan protestimielessä jarruta rekan edessä.

  • Ajattelija2013:

    Jos toinen selkeästi itsekin havaitsee tehneensä virheen, niin silloin en tööttää.

    Mistä voi tietää, onko joku havainnut itse tekemänsä virheen?

    Tapaus, jossa joku ei lähde liikkeelle, vaikka valo vaihtuu, on luultavasti tällainen, mutta on monia muita tapauksia, joissa virheen tehnyt todennäköisesti itsekin huomaa tehneensä virheen ilman, että sitä hänelle äänimerkillä osoitetaan. Väistämisvelvollisuutensa laiminlyönyt tai huonon ohituksen tehnyt todennäköisesti huomaa, että virhe tuli tehtyä, koska tapaus on johtanut vaaratilanteeseen.

    Arvelen, että ne jotka auton torvea soittamalla huomauttelevat muiden tekemistä virheistä, eivät uskalla tai kehtaa huomautella virheistä auton ulkopuolella muiden ihmisten nähden. Huomautuksen kohde voi nimittäin vastata takaisin. Auton suojassa näkymättömänä on helppo huomautella.

    Sekoilin kerran hieman kaistanvaihdossa, kun perhepiiriin kuuluva matkustaja antoi ohjeita tyyliin "aja tuonne, eikun sittenkin tänne". Takana ajanut kuljettaja hermostui ja vilkutteli valoja. Asia ei kuitenkaan jäänyt tähän vaan kuljettaja ajeli perässä pari kilometriä, ja kun ajoin rautatieaseman pihaan, hän tuli sinne hetken päästä kävellen. Hän oli jättänyt autonsa kadun varteen. Autossa odotti tyttökaveri tai puoliso tai mikä naishenkilön rooli nyt olikin. Mies kuvitteli antavansa minulle henkilökohtaista liikenneopetusta, mutta jos hän oli kuvitellut, että olen nöyrä ja katuva oppilas, hän erehtyi pahan kerran. Ainoa, mikä tapauksesta jäi itseäni harmittamaan on se, että en keksinyt tarpeeksi törkeitä ja loukkaavia haukkumasanoja. Olen yleensä sosiaalisissa tilanteissa hyvin arka ja kohtelias ja muutenkin pidättyväinen, mutta kun tietty raja ylitetään, muutun tällaisen vastakohdaksi. Tyyppi poistui vähin äänin takaisin autolleen. Hän ehti sanoa vain muutaman sanan auton peileistä, mutta sen jälkeen hän ei saanut enää suunvuoroa.

    On myös toinen tapaus, jossa autoilija torvea monta kertaa pitkään soitettuaan ja muutaman kilometrin perässä ajettuaan on tullut antamaan ”henkilökohtaista liikenneopetusta”. Se tapahtui Kannelmäessä kesällä 2003. Kuljettaja katsoi minun loukanneen hänen etuoikeuksiaan vaihtaessani kaistaa hänen eteensä. Ei siis mitään eurooppalaista ”annetaan tilaa” -periaatetta vaan suomalaiskansallinen ”tähänhän et tunge, pkle” -periaate.

    Tässä tapauksessa henkilökohtainen opetus tapahtui siten, että mies pysäytti autonsa keskelle katua, siten että jäin oman autoni kanssa loukkuun kadun varren parkkiruutuun kahden auton väliin. Mies nousi autostaan ja alkoi rähjätä. Tyttäreni yrittivät puolustaa minua ja sanoivat miehelle jotain, jolloin mies vastasi, ettei hänellä ole heille mitään asiaa ole vaan tuolle henkilölle, joka ei osaa ajaa. No, osasin minä kuitenkin sen verran ajaa, että käynnistin auton ja lähdin ajamaan jalkakäytävää pitkin pakoon. Mies näytti niin vihaiselta, että pelkäsin hänen vetävän seuraavaksi aseen taskustaan. Ajettuani pysäköityjen autojen ohi jalkakäytävän kautta takaisin kadulle jatkoin ajamista, kunnes onnistuin pujahtamaan erään kerrostalon takapihalle piiloon. Etumatkaa mieheen oli kertynyt onneksi tässä vaiheessa riittävästi. Näin pensasaidan raosta kuinka hän ajoi ohi.

    Joku on sitä mieltä, että ”valvonta” estää ihmisiä tekemästä virheitä. Miten paljon poliiseja maanteitä valvomassa pitäisi olla, että valvonta olisi riittävää? Suomessa on 78100 kilometriä maanteitä, joten jos maanteitä valvoisi yksi poliisi kymmenen kilometrin välein, poliiseja tarvittaisiin 7810, mikä on lähellä nykyistä poliisien kokonaismäärää. Maanteitä pitäisi kuitenkin valvoa kolmessa vuorossa ja myös loma-aikoina, joten poliisien lukumäärä pitäisi edellisestä lukemasta kolminkertaistaa tai pidentää yhden poliisin valvomia tieosuuksia 30 kilometriin. Tietysti muutkin rikokset pitäisi selvittää, joten poliisien määrän lisääminen nykyisestä nelinkertaiseksi tekisi valvonnasta melko kattavaa. Maantiet näyttäisivät siltä, miltä Neuvostoliiton ja Itä-Saksan maantiet aikoinaan näyttivät. Aina on niitä, jotka haikailevat vanhoja aikoja takaisin. Valtion nykyinen budjetti ei taida kuitenkaan mahdollistaa tätä.

  • Raitakuvio kolmiokyltin varressa on kannatettava ajatus.

    Itse en tööttää jos joku nukahtaa valoissa, jos ei kiirettä ole. En muista usein nähneeni tai kuulleeni jonkun tööttäävän puhtaasti varoitukseksi. Sen sijaan muistan, kuinka ajettuamme metsän ja tien välissä olleen hirven ohi, isäni varoitti vastaan tulevia viemällä kätensä tuulilasin lähelle niin, että kämmenpuoli osoitti eteenpäin ja kaikki sormet olivat erillään ja suorina, käden muistuttaessa hirvensarvea.

    Ei autokoulussa tai missään muuallakaan ole tuollaisesta merkistä mitään puhuttu minun tietääkseni, mutta aion sitä itsekin käyttää jos tarvetta tulee. Töötti siinä tilanteessa olisi ollut ennemminkin hämmentävä signaali muille tienkäyttäjille.

    Yleensä tööttään protestiksi, tavallisinta silloin kun motarilla ohittaja palaa liian aikaisin oikealle kaistalle, jolloin voi tulla kiveniskemiä tai likaa päälle.

    a) saan siitä henkistä mielihyvää, kun annan takaisin, eikä tarvitse sitten kiroillakaan

    b) törppö ei opi, jos kukaan ei reagoi

    Itse kortin saatuani leikin legendaa liikenteessä ja tein typeriä koukkauksia, koska se oli olevinaan niin "siistiä". Nyt kyllä hävettää kun ajattelee, mutta silloin en vain tajunnut kuinka tyhmästi tein. Opin jotenkin eroon huonoista tavoista aikuistumalla. Ihmettelen vieläkin, miten ihmiset vain sietivät, eivätkä protestoineet. Olisin voinut oppia nopeammin.

    "SO2001: Kuljettaja katsoi minun loukanneen hänen etuoikeuksiaan vaihtaessani kaistaa hänen eteensä. Ei siis mitään eurooppalaista ”annetaan tilaa” -periaatetta vaan suomalaiskansallinen ”tähänhän et tunge, pkle” -periaate."

    Niinno, vtuttaa minuakin ne, jotka tunkevat ihan työkseen. Lähtevät esim. Meklulla jonon takaa ohittamaan jonoa ja melkein aina tunkevat piakkoin takaisin samaan jonoon. Nämä muita tärkeämmät on usein tunnistettavissa pikkujutuista.

    Erikseen on sitten viattomat vaihtajat, jotka eivät ole vaikkapa em. Meklulla ajaneet. Hesasta löytyy paljon katuja, joiden logiikka pitäää erikseen opetella ja annan mieluusti tilaa sellaisille, jotka ovat ekaa kertaa sompailemassa. Nekin monesti erottaa joukosta tiettyjen merkkien avulla.

    Mutta kuten usein liikenteessä, niin merkkejä voi tulkita väärinkin...

  • Jorma L:

    Prätkä oli näkymätön ilman valoja. Ei nyt yleensä olematonta tarvitse varoa. Jos tiellä ei näy mitään, ei silti pitäisi ohittaa? Entä jos pitkällä suoralla on harmaassa sadetakissa keskellä tietä vanhus pimeässä? Jos prätkässä olisi ollut valot, koko jupakasta ei olisi ikinä kuultukaan. Tuskin kukaan tahallaan nokkakolaria ajaa eikä ainakaan protestimielessä jarruta rekan edessä.

    Täällä koitetaan vänkällä tehdä Skoda-kuljettajasta syytöntä.

    Sanoisin tuosta tapauksesta toistamiseen videon katsottuani että Skoda-kuljettajalla on näössä vikaa jos ei havaitse moottoripyörää jossa ei ole valoja. Niin paljon ei mielestäni sada että siinä olisi syy ettei havaitse lähestyvää moottoripyöräilijää. Jorma voisi ottaa huomioon myös sen ettei pidä ajaa jos näkökyky ei ajamiseen riitä.

    Mietippä vielä toisen kerran miksi tuo jarrutus tapahtuu rekan edessä, paniikki nimittäin iskee kun tuli tajuttua mitä juuri tapahtui. Silmälääkäriin ne jotka ette näe kunnolla tai silmäleikkaukseen jotka kauhistelee laseja omalla nokallaan.

    Ohituspaikka oli joka tapauksessa järjetön, näkyvyyttä ei ollut kuin muutama satametriä ja jarrutus rekan edessä oli aivan selvä protesti ja vaarallinen sellainen.

    Juuri näin.

    Väität siis että Skoda-kuski yritti ensin tahallaan joko ajaa prätkän kanssa nokkakolarin tai oli varma että prätkä väistää ja sitten kaveri yritti vielä itsemurhaa jarruttamalla siten, että olisi todennäköistä, että rekka jyräisi skodan yli? Näet pimeän prätkän videolla rekan hytistä, et tien pinnasta. Lisäksi videon voi kelata uudestaan ja uudestaan joten tulee keskittyneeksi oleelliseen, tiedät missä prätkä on. Kuinka moni prätkäkuski täällä lähtisi sateella ajeleen prätkällä vapaaehtoisesti valoitta? Kaikki tietää, että se olisi melkoisen vaarallista, motoristeja ei huomata aina päivänvalossakaan.

    Skoda-kuski teki virheen, mutta niitä sattuu. Kuka täällä voi vannoa, ettei ikinä ole tehnyt liikenteessä mitään mikä nolottaa/harmittaa jälkeenpäin?

Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit