Suuntavilkun käyttö

113 kommenttia
«134

Arvoisa lukija, älä vastaa tähän ennenkuin olet ajellut pari viikkoa liikenteessä ja ihmetellyt.

35 §
Suuntamerkki

Ajoneuvon kuljettajan, joka aikoo lähteä liikkeelle tien reunasta, kääntyä risteyksessä tai tiellä taikka vaihtaa ajokaistaa tai muuten siirtää ajoneuvoa sivusuunnassa, on muiden varoittamiseksi annettava merkki suunnanosoittimella tai, jollei ajoneuvossa ole sellaista, muulla näkyvällä tavalla.

Merkki on annettava hyvissä ajoin ennen aiottua toimenpidettä, ja sen on oltava hyvin näkyvä ja ymmärrettävä. Merkinanto ei vapauta kuljettajaa velvollisuudesta varmistua siitä, ettei aiottu toimenpide aiheuta vaaraa tai tarpeetonta estettä.

Lihavoinnit tekstissä ovat minun. Kun itse käytät suuntamerkkiä, kysy itseltäsi, mitä sinä sillä viestität. Esimerkiksi kaistaa vaihtaessasi käännät vilkun päälle samalla kuin käännät ohjauspyörää viestität muulle liikenteelle: "Katsokaa, minä käännän ohjauspyörää". Jos vilkutat hyvissä ajoin, kerrot muulle liikenteelle haluavasi vaihtaa kaistaa. Samoin monikaistaisissa ja valo-ohjatuissa risteyksissä, miksi vilkutat, sehän on sama kuin vilkuttaisit mutkassa vai yritätkö selvittää muulle liikenteelle, että haluaisit vaihtaa kaistaa. Tätä kun miettii liikenteessä pari viikkoa tarkastellen mitähän tuokin vilkullaan haluaa ilmoittaa vaan onko sekin autokoulussa oppinut, että pitää. Jos ajaminen on näin epäjohdonmukaista vilkun käytön suhteen, niin ei pidä ihmetellä, että peltiä rutisee. Mutta, ensin katsokaa pari viikkoa ja alkakaa sitten keskustelu.

Näin sanoo tieliikennelaki

  • Lainaus:
    05.11.2007 klo 21:12 Kassijussi kirjoitti

    Asiallista tekstiä mutta täysin turhaa, itseäni on vuosikaudet naurattanut ne tyypit jotka vaihtavat kaistaa ilman vilkkua, mutta seisovat seuraavissa valoissa minuutin vilkku päällä, kaistalla josta ei saa kääntyä kuin yhteen suuntaan.

  • Lainaus:
    05.11.2007 klo 21:57 ritsa kirjoitti
    Asiallista tekstiä mutta täysin turhaa, itseäni on vuosikaudet naurattanut ne tyypit jotka vaihtavat kaistaa ilman vilkkua, mutta seisovat seuraavissa valoissa minuutin vilkku päällä, kaistalla josta ei saa kääntyä kuin yhteen suuntaan.

    "Ajoneuvon kuljettajan, joka aikoo ... " .... näinhän tuo lause alkoi ...

    Niin .. kun tietä ei kyseistä kaistaa pääse kuin yhteen suuntaan ja seistään valoissa odottamassa vuoroa, on vilkun päällä olo merkki aikeista .. aivan kuten tieliikennelaki sanookin .. merkkinä aikeista hyvissä ajoin muulle liikenteelle .. siis myös jalankulkijoille etc..
    Siinä ei ole mitään väärää ja se on itse asiassa aivan totaalisen oikein, että vilkutetaan. Joskus muinoin, kun ajokorttiani ajelin, kinasin opettajan kanssa siitä, että pitääkö vilkuttaa, jos/kun muuta liikennettä ei näy missään .. ja vastaus oli, että tietenkin pitää .. jo siitäkin syystä, että vilkuttamisesta tulee ihan oikeasti tapa ja se ei sitten unohdu.
    Kaiken kukkuraksi vilkku on merkki AIKEISTA .. siis ihan oikeasti merkki aikomuksista eikä vielä lähes tulkoonkaan teoista. Vilkkua pitäisi käyttää mieluummin liioitellun aikaisin kuin myöhään. Ja aina voi kysyä, että kuluuko se vilkun lamppu ihan oikeasti, kun vilkku on päällä .. kuinka usein juuri vilkun lamppuja uusitaan.
    Joskus piruillessa toteankin vilkkua käytämättömälle, että sinulla on lamppu palanut .. vilkunlamppu .. sillä tietenkin hän sitä vilkkua käytti, mutta se ei näkynyt, kun lamppu oli palanut.

    Mitä ihmeen pahaa siinä on, jos vilkuttaa. Tuskin se mikään valtakunnan salaisuus on, että muut tietävät ajoissa minne olen aikomassa.

    Vilkku on todella helppokäyttöinen ja kätevä konsti monien pulmien välttämiseksi.

    Juu .. muistan, että tuolla maaseudulla vilkunkäyttäjää ei päästetä jonojen väleihin. VOI LUOJA .. ehkä järki saapuu sinnekin sitten aikanaan .. nähtäväksi jää ...

    [Rätkätin muokkasi tätä viestiä 05.11.2007 klo 22:29]
      
  • Minä vilkutan aina, jopa parkkipaikalla ja omaan pihaan kääntyessäni tai siitä poistuessani, siis ei merkitystä vaikka olisin ainoa liikkeellä oleva! :sunglasses:
    Tosin joskus tulee vilkutettua ehkä liiankin aikaisin jos perässä jonoa, muuta mielestäni hyvä varoittaa hyvissä ajoin varsinkin liukkaalla, tosin kait kulutan vilkkua turhaan! :innocent:

  • Lainaus:
    05.11.2007 klo 22:22 Rätkätin kirjoitti
    Juu .. muistan, että tuolla maaseudulla vilkunkäyttäjää ei päästetä jonojen väleihin. VOI LUOJA .. ehkä järki saapuu sinnekin sitten aikanaan .. nähtäväksi jää ...

    Mistä se järki sinne maalle saataisiin, kun helsinkiläiset ajaa vain Helsingissä ja maalaiset maalla?

    Aina, kun käännyn Munkkiniemessä moottoritieltä valoista kaupungin kadulle, tapahtuu jotain ihmeellistä. Yhdellä iskulla autoilijoiden vilkun käytöstä jää jäljelle noin 10%. Siinä tuntee tällainen maalainen itsensä vähän tyhmäksi vilkuttaessaan melkein yksinään risteyksissä.

    [Herbert muokkasi tätä viestiä 06.11.2007 klo 07:24]
      
  • Lainaus:
    06.11.2007 klo 07:23 Herbert kirjoitti
    Mistä se järki sinne maalle saataisiin, kun helsinkiläiset ajaa vain Helsingissä ja maalaiset maalla?

    Aina, kun käännyn Munkkiniemessä moottoritieltä valoista kaupungin kadulle, tapahtuu jotain ihmeellistä. Yhdellä iskulla autoilijoiden vilkun käytöstä jää jäljelle noin 10%. Siinä tuntee tällainen maalainen itsensä vähän tyhmäksi vilkuttaessaan melkein yksinään risteyksissä.

    Edellisessä vilkutuskeskustelussa porukka väitti, että vilkunkäyttämättömyys ilmenee juurikin maalla ja kun Helsinkiin tullaan niin vilkunkäyttö on paremmalla tolalla ja vilkuttajat jopa päästetään väleihin jne .. mitenkäs tämä nyt on kolmessa kuukaudessa näin paljon muuttunut.

    Tuossa muistin virkistämiseksi linkki sinne edelliseen ..
    http://www.tekniikanmaailma.fi/keskustelu/?mode=viewtopic&fid=5&tid=4581&page=1
    Toivottavasti ei ole tilanne muuttunut ... vai onko?

    [Rätkätin muokkasi tätä viestiä 06.11.2007 klo 09:13]
      
  • Lainaus:
    05.11.2007 klo 22:22 Rätkätin kirjoitti

    Mitä ihmeen pahaa siinä on, jos vilkuttaa. Tuskin se mikään valtakunnan salaisuus on, että muut tietävät ajoissa minne olen aikomassa.

    Vilkku on todella helppokäyttöinen ja kätevä konsti monien pulmien välttämiseksi.

    Ajatellaan tilannetta missä ollaan kääntymässä valtaväylän yli vasemmalle. On kolme kaistaa ja vasemmanpuoleiselta saa kääntyä vain vasemmalle ryhmitysmerkkien mukaan. Valot vaihtuvat, jonon ensimmäisellä autolla on vilkku vasemmalle. Mistä takana oleva voi tietää tekeekö edessä oleva U-käänöksen vai jatkaa kaistan suuntaisesti?

    Olen nähnyt yhden peräänajon edessä olevan lähtiessä liikkeelle ja lukuisia läheltäpiti tilanteita, syyllistä ei tarvi tietysti kaukaa hakea, mutta tilanne olisi mielestäni helposti myös vältettävissä.

    Lakitekstiin pitäisi tehdä lisämerkintä missä määriteltäisiin ryhmitysmerkkien mukaan ajaminen, toisaalta kun vilkun käyttö on niin vaikeaa mitä se näyttää olevan niin aika turhaahan sekin olisi.

    Vilkun käyttäminen saattaa joskus myös aiheuttaa pulmia.

  • Lainaus:
    06.11.2007 klo 08:26 Rätkätin kirjoitti
    Lainaus:
    06.11.2007 klo 07:23 Herbert kirjoitti

    Aina, kun käännyn Munkkiniemessä moottoritieltä valoista kaupungin kadulle, tapahtuu jotain ihmeellistä. Yhdellä iskulla autoilijoiden vilkun käytöstä jää jäljelle noin 10%.

    Edellisessä vilkutuskeskustelussa porukka väitti, että vilkunkäyttämättömyys ilmenee juurikin maalla...

    mitenkäs tämä nyt on kolmessa kuukaudessa näin paljon muuttunut.

    En tiedä, onko joku muuttunut, kun puhutaan eri asioista. Sanoin, että mielestäni Helsingissä käytetään vilkkua vähemmän kuin muualla. En ottanut kantaa mm. siihen, miten tilanne on muuttunut viime aikoina. Linkittämässäsi ketjussa sinä sanoit, että "Yleinen vilkunkäytön tilanne on meillä täällä Hesassa viimeisen 10 vuoden aikana parantunut paljon."

    Petos ja sinä kerroitte mielipiteinänne, että Kehä III:n sisäpuolella saa kaistanvaihtaja paremmin tilaa, jos vilkuttaa. Kehän ulkopuolella tilanne on huonompi.

    Mistä ilmenee, että kolme kk sitten porukan mielestä tilanne oli päinvastainen minun mielipiteeseeni verrattuna?

  • Onnistuihan se, keskustelua on ja joku jopa melkein samaa mieltä kuin minä. Jopa tuli esiin se "hyvissä ajoin". Kun seuraavan kerran käytät vilkkua, niin mietippä mitä kerrot sillä muulle liikenteelle. Onko se tarpeen vai ei. Ajaessasi useampikaistaisella väylällä kaistaasi pitkin ja vilkutat, haluatko vaihtaa piakkoin kaistaa vai ilmoitatko muille vilkulla, että käännät juuri ohjauspyörää. Vilkun käyttö on yhtä tavanomaista kuin kaupan kassalla sen kapulan laitto omien ostoksien eteen ja taakse. Ei tarvitse ajatella. Minä en käytä kapuloita, osaan sanoa, että tästä alkaa minun ja tähän ne loppuu. Onpahan jotain sanottavaa kassalle, joka on niin kiinni elektroniikassakaan, että ei osaa sanoa asiakkaalle muuta kuin "Hei" ja summan. Meni vähän jutun ohi, mutta yhteisiä piirteitä.

  • [quote title="05.11.2007 klo 21:12 Kassijussi kirjoitti"]

    "35 §
    Suuntamerkki

    Ajoneuvon kuljettajan, joka aikoo lähteä liikkeelle tien reunasta, kääntyä risteyksessä tai tiellä taikka vaihtaa ajokaistaa tai muuten siirtää ajoneuvoa sivusuunnassa, on muiden varoittamiseksi annettava merkki suunnanosoittimella tai, jollei ajoneuvossa ole sellaista, muulla näkyvällä tavalla."

    Räkättimen autokouluopettajan mielestä silloinkin kun muita ei ole lähimaillakaan, pitää näyttää vilkkua. Tavan oppiminen on hyvä peruste, mutta tuo lakipykälän vaatimus ei taida toteutua. Miten muita varoitetaan, jos niitä ei ole?

    "Kun itse käytät suuntamerkkiä, kysy itseltäsi, mitä sinä sillä viestität. Esimerkiksi kaistaa vaihtaessasi käännät vilkun päälle samalla kuin käännät ohjauspyörää viestität muulle liikenteelle: "Katsokaa, minä käännän ohjauspyörää". Jos vilkutat hyvissä ajoin, kerrot muulle liikenteelle haluavasi vaihtaa kaistaa."

    Miksi minä en koe vilkuttamattomuutta niin suureksi ongelmaksi kuin monet muut kokevat? Ei sillä, että puolustaisin vilkun säästelyä. Hyvin usein vilkku oikeasti on tarpeeton, liikennetilanteesta kyllä selviää aikeet. Joku kaistan vaihto jonossa on asia erikseen, mutta moniko yllättyy, jos ohittaja ei käytä paluuvilkkua. Mitä, kuinka se nyt tuohon tuli? Eikö se jatkanutkaan vastaantulijoiden puolella...

    Sitten tietysti sujuvuus on eri asia kuin turvallisuus. Jos kiertoliittymässä ei näytä vilkkua, tuskin kenenkään terveys tai omaisuus vaarantuu. Ainoastaan liikenne ei suju niin hyvin kuin voisi.

    "Samoin monikaistaisissa ja valo-ohjatuissa risteyksissä, miksi vilkutat, sehän on sama kuin vilkuttaisit mutkassa vai yritätkö selvittää muulle liikenteelle, että haluaisit vaihtaa kaistaa."

    Ainakin minä opin autokoulussa sen, etten risteyksessä vilkuta osoittaakseni halua vaihtaa kaistaa, vaan kääntymistä.

    "Jos ajaminen on näin epäjohdonmukaista vilkun käytön suhteen, niin ei pidä ihmetellä, että peltiä rutisee."

    Mitä luulet vilkun käyttämättömyydestä tai puutteellisesta käytöstä johtuvien kolarien määräksi Suomessa vuosittain?

    [Herbert muokkasi tätä viestiä 06.11.2007 klo 23:19]
      
  • Myös kaistalla, jolta saa vain kääntyä tiettyyn suuntaan pitää vilkuttaa. Sinä itse ja takanasi tulijat tietävät sen kääntymisen ilman vilkuttamistakin. Mutta koska muista suunnista risteykseen tulijat eivät näe ryhmittymismerkkejä, on vilkun antama tieto kääntymisestä heille todella tarpeellista.

  • Lainaus:
    06.11.2007 klo 23:16 Herbert kirjoitti
    [quote title="05.11.2007 klo 21:12 Kassijussi kirjoitti"]

    "35 §
    Suuntamerkki

    Ajoneuvon kuljettajan, joka aikoo lähteä liikkeelle tien reunasta, kääntyä risteyksessä tai tiellä taikka vaihtaa ajokaistaa tai muuten siirtää ajoneuvoa sivusuunnassa, on muiden varoittamiseksi annettava merkki suunnanosoittimella tai, jollei ajoneuvossa ole sellaista, muulla näkyvällä tavalla."

    Räkättimen autokouluopettajan mielestä silloinkin kun muita ei ole lähimaillakaan, pitää näyttää vilkkua. Tavan oppiminen on hyvä peruste, mutta tuo lakipykälän vaatimus ei taida toteutua. Miten muita varoitetaan, jos niitä ei ole?

    No mikäs ihmeen haitta siitä "turhasta" vilkunkäytöstä voisikaan olla? Kuluuko lamppu? Itse ainakin käytän mielelläni vilkkua siellä missä sitä pitäisikin käyttää aivan riippumatta siitä olenko itse huomannut muita jossain ympäristössä. Voisin kuvitella, että on stressaavaa, kun pitää joka kerta varmistua, että onko nyt varmasti niin, että ympäristössä ei ole ketään ja nyt voin jättää vilkun käyttämättä ja samalla pitää seurata, että tilanne pysyy entisellään ja ympäristöön ei ole kesken kaiken tullut joku ... ÄÄÄääähhh .. tuollaiseen en itse suostu .. paljon helpommalla pääsen, kun käytän vilkkua silloin, kun sellainen paikka tulee ihan riippumatta siitä oliko ympärillä muita tai ei.

  • Lainaus:
    07.11.2007 klo 08:29 Sakke kirjoitti
    Myös kaistalla, jolta saa vain kääntyä tiettyyn suuntaan pitää vilkuttaa. Sinä itse ja takanasi tulijat tietävät sen kääntymisen ilman vilkuttamistakin. Mutta koska muista suunnista risteykseen tulijat eivät näe ryhmittymismerkkejä, on vilkun antama tieto kääntymisestä heille todella tarpeellista.

    Kaistaviivat näkyvät molempiin suuntiin ja risteysalueella ei saa vaihtaa kaistaa. Jos kaistalta ei saa kääntyä kun yhteen suuntaan siihen on pitänyt ryhmittyä jo hyvissä ajoin ennen risteystä ja silloin sille vilkulle on oikea-aikaista käyttöä.

  • Lainaus:
    07.11.2007 klo 10:44 ritsa kirjoitti

    Ensinnäkin risteyksessä saa vaihtaa kaistaa, kun poliisi niin ohjaa .. toisekseen risteyksessä täytyy vaihtaa kaistaa, kun on ilmi selvää, että muuten sinne risteyksen puolelle joutuisi liikenteellisistä syistä jäämään ja naapurikaista(t) on tyhjänä .. sillä risteykseen ei saa jäädä tai paremminkin .. sinne ei saa mennä, jos ei pääse lävitse kokonaan. Kolmannekseen tuo vilkku on myös kaikkia niitä vasten, jotka eivät ympäristössä ollessaan tiedä liikennesäännöistä mitään tai joiden ei tarvitse tietää .. lapset, ajokortittomat etc ... tuossa vain muutama esimerkki.

    Jatkuvasti olen huomannut, että autoilijat mukamas vilkuttelevat pelkästään toisiaan varten, mutta todellisuudessahan näin ei tietenkään ole vaan autoilijoiden taytyy vilkuttaa koko ympäristöä varten.

  • Lainaus:
    07.11.2007 klo 22:45 Rätkätin kirjoitti
    Lainaus:
    07.11.2007 klo 10:44 ritsa kirjoitti
    Lainaus:
    07.11.2007 klo 08:29 Sakke kirjoitti
    Myös kaistalla, jolta saa vain kääntyä tiettyyn suuntaan pitää vilkuttaa. Sinä itse ja takanasi tulijat tietävät sen kääntymisen ilman vilkuttamistakin. Mutta koska muista suunnista risteykseen tulijat eivät näe ryhmittymismerkkejä, on vilkun antama tieto kääntymisestä heille todella tarpeellista.

    Kaistaviivat näkyvät molempiin suuntiin ja risteysalueella ei saa vaihtaa kaistaa. Jos kaistalta ei saa kääntyä kun yhteen suuntaan siihen on pitänyt ryhmittyä jo hyvissä ajoin ennen risteystä ja silloin sille vilkulle on oikea-aikaista käyttöä.

    Ensinnäkin risteyksessä saa vaihtaa kaistaa, kun poliisi niin ohjaa ..

    tuo vilkku on myös kaikkia niitä vasten, jotka eivät ympäristössä ollessaan tiedä liikennesäännöistä mitään tai joiden ei tarvitse tietää .. lapset, ajokortittomat etc ... tuossa vain muutama esimerkki.

    Sulkuviivaa ei saa käsittääkseni ylittää, jos olen väärässä korjatkaa.

    Vilkku on kaikkia varten, tulkinta siitä mikä aiheuttaa vaaraa ja mikä ei on jokaisen oma.

    Muistaakseni vilkun käyttö on lainsäädännössä vain suositus mikä on käsittämätöntä.

    [ritsa muokkasi tätä viestiä 07.11.2007 klo 23:24]
      
  • Niinkuin huomaatte, jokaisella on omat mielipiteensä ja epäyhteneväiset. Pitäisiköhän autokouluille antaa uudet opetusohjeet huomioiden, että vilkun käytön säännökset tieliikennelaissa ovat vuodelta yksi ja kaksi ja sen jälkeen on yleistynyt monikaistaiset valo-ohjatut risteykset, joissa pääsääntöisesti on kaikki risteävä liikenne pysäytetty valoin. Samoin kiertoliittymät valtaavat alaa ja siellä olisi liikenteen sujuvuuden takia opeteltava vilkun (riittävän aikainen) käyttö. Silloin kun valoilla ohjataan vasemmalle kääntymistä yhdellä kaistalla, käytän vilkkua, jos en selkeästi näe, että kevyen liikenteen väylä on valolla suljettu.
    Appropos, tarina Italiasta. Aikanaan liftasin siellä ja yöllä ihmettelin kun autostradalla kaikki oikeaa kaistaa lukuunottamatta ajoivat vasen vilkku päällä. Melkoinen räpsytys!!

  • Niinkuin tuossa alussa sanoin, niin älkää vastatko heti, vaan ajelkaa pari viikkoa ja miettikää, miksi käytit vilkkua, miksi et käyttänyt, mitä viestitit muulle liikenteelle , myös kevyt liikenne mukaanlukien ja mitä se edelläajava yritti viestittää vilkullansa. Useimmiten: "Hei, nyt minä käännän rattia". Eikö vaan. Vastineitahan tuli heti, mutta pyydän Teiltä edelleenkin miettimistä ja arviointia. Kun tulet kiertoliittymään, niin pane vilkku päälle, kun kohtaat ennen poistumistasi edellisen liittymän tai kuinka tuon nyt hienosti sanoisi, että liikenne sujuisi eikä muiden tarvitsesi arvailla mitähän tuokin aikoo.

  • ”Sulkuviivaa ei saa käsittääkseni ylittää, jos olen väärässä korjatkaa.”
    Saa sen ylittää poliisin ohjatessa liikennettä, muulloin suosituksen noudattamatta jättämisestä voi saada 80 euron rikesakon.(Perheessä kuitti).

    ”Vilkku on kaikkia varten, tulkinta siitä mikä aiheuttaa vaaraa ja mikä ei on jokaisen oma. Muistaakseni vilkun käyttö on lainsäädännössä vain suositus mikä on käsittämätöntä.”
    Ei kannata luottaa muistiin, samanlainen suositus kuin muukin tieliikennelaki;
    Liikennerikkomus
    Joka tahallaan tai huolimattomuudesta muuten kuin 73 a, 98–102 tai 105 a §:ssä mainitulla tavalla rikkoo tätä lakia tai sen nojalla annettuja säännöksiä tai määräyksiä, on tuomittava liikennerikkomuksesta sakkoon.

  • [quote title="07.11.2007 klo 10:11 Rätkätin kirjoitti"]

    "No mikäs ihmeen haitta siitä "turhasta" vilkunkäytöstä voisikaan olla?"

    En tiedä, ellei sellaiseksi lampun kulumista lasketa. Ehkei lasketa.

    "Voisin kuvitella, että on stressaavaa, kun pitää joka kerta varmistua, että onko nyt varmasti niin, että ympäristössä ei ole ketään ja nyt voin jättää vilkun käyttämättä ja samalla pitää seurata, että tilanne pysyy entisellään ja ympäristöön ei ole kesken kaiken tullut joku ..."

    Itse asiassa tuollaisen prosessin käyn läpi aina, koska vilkku ei ole turvallisen kääntymisen tae. Vilkku siihen lisää tai pois siitä on mitättömän pieni asia. Lievä stressi ajamiseen ei ole paha asia.

    [Herbert muokkasi tätä viestiä 08.11.2007 klo 09:01]
      
  • [quote title="07.11.2007 klo 22:45 Rätkätin kirjoitti"]

    "Ensinnäkin risteyksessä saa vaihtaa kaistaa, kun poliisi niin ohjaa"

    Jos nyt hiuksia halotaan, niin risteyksessä pitää vaihtaa kaistaa, kun poliisi niin ohjaa. Tieliikennelaki sanoo, että poliisin ohjausta on noudatettava ja se menee kaikkien muiden opasteiden yli. Edes liikennevalot ei merkkaa mitään poliisin suorittaman liikenteenohjauksen rinnalla.

    "toisekseen risteyksessä täytyy vaihtaa kaistaa, kun on ilmi selvää, että muuten sinne risteyksen puolelle joutuisi liikenteellisistä syistä jäämään"

    Mitä tarkoitat? Tarkoitatko sitä, että kääntyjä vaihtaa risteyksessä kaistaa kuten matkustaja asemalla junaa, jotta matka eri suuntaan voi jatkua? Tottakai näin tapahtuu, mutta tieliikennelaki käsittelee tilannetta kääntymisenä, ei kaistan vaihtona.

  • Kassijussi: "Pitäisiköhän autokouluille antaa uudet opetusohjeet huomioiden, että vilkun käytön säännökset tieliikennelaissa ovat vuodelta yksi ja kaksi ja sen jälkeen on yleistynyt monikaistaiset valo-ohjatut risteykset, joissa pääsääntöisesti on kaikki risteävä liikenne pysäytetty valoin. Samoin kiertoliittymät valtaavat alaa ja siellä olisi liikenteen sujuvuuden takia opeteltava vilkun (riittävän aikainen) käyttö."

    Minusta mitään ei tarvitse muuttaa. Säännöt ovat ihan hyvät ja pätevät kaikkialla, missä osaan kuvitella. Joissain tapauksissa vilkkua käytetään turhaan, mutta ei lakia siksi kannata muuttaa eikä ihmisiä opettaa olemaan käyttämättä vilkkua mielestään turhissa paikoissa. Helsingissä tuota harkintaa tunnutaan käyttävän jo nyt kiitettävän ahkerasti eikä harkinta aina ihan osu kohdilleen.

    "Appropos, tarina Italiasta. Aikanaan liftasin siellä ja yöllä ihmettelin kun autostradalla kaikki oikeaa kaistaa lukuunottamatta ajoivat vasen vilkku päällä. Melkoinen räpsytys!!"

    Räkätin varmaan kohta kommentoi tuota.

  • Lainaus:
    08.11.2007 klo 09:14 Herbert kirjoitti
    Mitä tarkoitat? Tarkoitatko sitä, että kääntyjä vaihtaa risteyksessä kaistaa kuten matkustaja asemalla junaa, jotta matka eri suuntaan voi jatkua? Tottakai näin tapahtuu, mutta tieliikennelaki käsittelee tilannetta kääntymisenä, ei kaistan vaihtona.

    Tarkoitan juuri sitä mitä kirjoitinkin. Risteykseen ei saa jäädä .. tuo on lähtökohta. Jos ajatellaan vaikka valo-ohjattua risteystä ja liikenteellisesti jono pysähtyy ja näyttää ilmi selvältä, että edessä olevan liikenteen vuoksi joutuisit jäämään keskelle risteystä. Et olisi saanut mennä risteysalueelle varmistumatta siitä, että pääset sen ylitse tarvitsematta jäädä sinne valojen vaihtuessa. Tuolla pyritään varmistamaan ettei risteyksiä tukita risteävältä liikenteeltä. Tämä risteyksestä lävitse pääseminen koskee yhtä lailla kääntyviä.
    Vai onko siinä jotain korkeampaa ideaa, että risteykset tukitaan ja sitten risteävä liikenne ei pääse minnekkään?

  • Lainaus:
    08.11.2007 klo 07:16 nikkra kirjoitti
    ”Sulkuviivaa ei saa käsittääkseni ylittää, jos olen väärässä korjatkaa.”
    Saa sen ylittää poliisin ohjatessa liikennettä, muulloin suosituksen noudattamatta jättämisestä voi saada 80 euron rikesakon.(Perheessä kuitti).

    Ohjaileeko Poliisi ajoasi päivittäin? Kyse oli käsittääkseni jokapäiväisestä vilkun käytöstä. Turha ruveta saivartelemaan.

  • Lainaus:
    08.11.2007 klo 09:00 Herbert kirjoitti

    Rätkätin: "Voisin kuvitella, että on stressaavaa, kun pitää joka kerta varmistua, että onko nyt varmasti niin, että ympäristössä ei ole ketään ja nyt voin jättää vilkun käyttämättä ja samalla pitää seurata, että tilanne pysyy entisellään ja ympäristöön ei ole kesken kaiken tullut joku ..."

    Itse asiassa tuollaisen prosessin käyn läpi aina, koska vilkku ei ole turvallisen kääntymisen tae. Vilkku siihen lisää tai pois siitä on mitättömän pieni asia. Lievä stressi ajamiseen ei ole paha asia.

    35 §
    Suuntamerkki
    Plaa plaa plaa ..
    Merkinanto ei vapauta kuljettajaa velvollisuudesta varmistua siitä, ettei aiottu toimenpide aiheuta vaaraa tai tarpeetonta estettä.

    Noinhan tuossa lukee ...

    Vilkku ei kuitenkaan ole mitenkään pieni asia. Tänäkin kesänä on muutama motoristi kuollut sen vuoksi, kun autoilija ei ole viitsinyt ilmoittaa joko ollenkaan tai aivan liian myöhään, että hän aikookin kääntyä suoraan eteen, joten ”Vilkku siihen lisää tai pois siitä on mitättömän pieni asia.” kertoo sellaisesta välinpitämättömyydestä, jota poliisitkin omissa kampanjoissaan pyrkivät karsimaan sakottamalla niitä, joille vilkun tärkeys ja todellinen merkitys ei ole selvinnyt. Ennakoiminen on eräs turvallisen liikenteen keskeisimpiä asioita ja juurikin ilmoittaminen muille mihin on aikeissa kohta mennä, on olennaisen tärkeää. Korostan edelleenkin, että siinä ei ole mitään pahaa eikä hävettävää tai salailtavaa, että muut tietävät mihin ollaan menossa.

    [Rätkätin muokkasi tätä viestiä 08.11.2007 klo 14:53]
      
  • Ennakoiminen on eräs turvallisen liikenteen keskeisimpiä asioita ja juurikin ilmoittaminen muille mihin on aikeissa kohta mennä, on olennaisen tärkeää. Sanoi Rätkätin. Nyt ollaan oikella asialla.

  • Lainaus:
    08.11.2007 klo 09:23 Herbert kirjoitti

    "Appropos, tarina Italiasta. Aikanaan liftasin siellä ja yöllä ihmettelin kun autostradalla kaikki oikeaa kaistaa lukuunottamatta ajoivat vasen vilkku päällä. Melkoinen räpsytys!!"

    Räkätin varmaan kohta kommentoi tuota.

    Rätkätin ei ole ehtinyt kommentoida mutta tuohon on aika helppo selitys:
    Finlex 18 § Ohituskiellot:
    4) edellä ajavan osoitettua suuntamerkillä aikovansa ohittaa;

    Oman kokemukseni mukaan tätä pitäisi moottoriteillämme käyttää enemmän koska yllättävän moni ei hoksaa että etupuskurissa roikkuvalla on ohitus meneillään. :kiss:

  • Rätkätin: "Vai onko siinä jotain korkeampaa ideaa, että risteykset tukitaan ja sitten risteävä liikenne ei pääse minnekkään?"

    Ei ole. En vain ollut aivan varma, millaista tilannetta tarkoitit. Siitä ihan vilpitön kysymys. Mutta jos kuvailemaasi tilannetta ajatellaan, laki ei suoranaisesti salli kaistan vaihtoa tuollaisessakaan tapauksessa. Laki määrää toimimaan siten, että muille ei aiheuteta haittaa tai vaaraa. Käytännössä kaistan vaihto kuitenkin taitaa yleensä olla paras tapa selviytyä tilanteesta.

    "Vilkku ei kuitenkaan ole mitenkään pieni asia. Tänäkin kesänä on muutama motoristi kuollut sen vuoksi, kun autoilija ei ole viitsinyt ilmoittaa joko ollenkaan tai aivan liian myöhään, että hän aikookin kääntyä suoraan eteen, joten ”Vilkku siihen lisää tai pois siitä on mitättömän pieni asia.”"

    Tarkoitin pienellä asialla toimenpidettä, en toimenpiteen merkitystä.

  • Jollain tavalla näiltä palstoilta kuvastuu, että liikennekäyttäytyminen ymmärretään mielellään ihanteellisestikin sellaisena kuin lakikirja sen ilmoittaa. Oma ymmärrykseni kyllä on minimissään samalla kannalla ja siis vain minimissään, mutta normaalisti se sisältää lisäksi myös ymmärryksen vapaaehtoisesta muiden huomioonottamisesta. Liikenteessä ei ole oman ymmärrykseni ja kokemukseni mukaan ollut lainkaan haitaksi, että on ottanut myös muiden tarpeita huomioon. Esimerkiksi vaikka sellainen, että ihan mielelläni päästän vaikka bussin menemään ruuhkassa edelleni vaikka laki salisikin minun mennä ensin. Tuommoisten ja monien muidenkaan kohteliaisuuksien vuoksi en ole vielä ikinä mistään myöhästynyt.
    Sen on yhtä luonnollista kohteliaisuutta tai huomaavaisuutta kuin sekin, jos ruuhkabussissa itse istun mukavasti ja viereeni tulee seisomaan vatsa pyöreänä raskaana oleva nainen .. mielelläni nousen ja annan paikkani hänelle vaikka laki ei sitä vaadikaan.
    Samoin pitäisi olla vilkkujenkäytön kanssa .. on suorastaan kohteliasta, että vilkkuja käytetään runsaasti ja selkeästi ja mieluummin reilusti ajoissa kuin ei ollenkaan. Samoin vauhtia voi hidastaa jo etukäteen tilanteissa, kun jo varsin hyvin näkee, että tie on edessäpäin tukossa. Liukkailla keleillä ja aivan käytössä olevista rengastyypeistä riippumatta, voi hyvin ajella siten, että muilla liikenteessä olevilla säilyy turvallisuudentunne ja sovittaa oma vauhti sen mukaisesti .. sen sijaan, että pyrkisi maksimoimaan sen vauhdin säästääkseen jonkun minuutin (jolla ei sitten kuitenkaan ole todellista merkitystä). Näyttää muille, että todella antaa muiden mennä ihan rauhassa silloin, kun itsellä on väistämisvelvollisuus. Monilla näyttää olevan sellainen ajotyyli, että ovat heti tuikkaamassa eteen kuin suinkin vain ikinä pystyvät aiheuttamalla jopa kolarinvaaraakin.
    Monet asiat noista on pitänyt oikein lakiin kirjoittaa, kun ihmiset eivät muuten omin nokkinensa itse ymmärrä. Lakikirjat on kirjoitettu siksi, kun ihmisten oma harkintakyky ei toimi. Jos toimisi, niin mitä hittoa lakikirjoilla sitten tekisi?
    En halunnut kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja luetella, kunhan laitoin joitain esimerkkejä. Liikenne on melko dynaamista ja tilanteet vaihtelevat monien asioiden suhteen ja siksikin on hieman hankala kuvata kaikkia tilanteita. Mutta kuten sanoin, niin ihan vapaaehtoinen kohteliaisuus parantaa liikenneturvallisuutta ja antaa lisäksi itse kullekin hyvän mielen. Uskon tosin, että tämän luettuaan, monet miettivät kuumeisesti, että mitä kaikkia haittoja tuosta voikaan koitua, mutta oma mielipiteeni on, että ei mitään. Asiahan on niin, että jos joku avaa sinulle oven, niin sitten siitä pitää mennä, jos on sinnepäin mennäkseen ja on epäkohteliasta tarttua itsekin siihen oveen ja alkaa kinaamaan, että ei kun mene sinä ja sitten kukaan ei mene.
    Epävarman tuntuiset kuljettajat kannattaa liikenteessä pitää edessäpäin, siten on parempi tarkkailla heidän menoaan ja pystyy paremmin itse varomaan. Jos takapuskurissa roikkujaa ei jostain syystä pysty päästämään ohitse, niin silloin on oman itsensä eteen jätettävä oikein reilusti tilaa, ettei itse joudu vahingossakaan tekemään mitään äkkinäistä. Konsteja parempaan liikennekäyttäytymiseen olisi vaikka kuinka, mutta joillekin ne ovat vain kauhistus.

    PS. Itse asiassa autokoulussa silloin aikoinaan näistä kohteliaisuusasioista paasattiin oikein olan takaa .. puhutaankohan niistä enää nykyisin lainkaan?

    [Rätkätin muokkasi tätä viestiä 08.11.2007 klo 23:29]
      
  • Lainaus:
    08.11.2007 klo 23:14 Rätkätin kirjoitti
    Jollain tavalla näiltä palstoilta kuvastuu, että liikennekäyttäytyminen ymmärretään mielellään ihanteellisestikin sellaisena kuin lakikirja sen ilmoittaa.

    Viittaatko minuun?

  • Lainaus:
    09.11.2007 klo 07:18 Herbert kirjoitti
    Lainaus:
    08.11.2007 klo 23:14 Rätkätin kirjoitti
    Jollain tavalla näiltä palstoilta kuvastuu, että liikennekäyttäytyminen ymmärretään mielellään ihanteellisestikin sellaisena kuin lakikirja sen ilmoittaa.

    Viittaatko minuun?

    Viittaan jokaiseen, joka itse tunnistaa tuosta itsensä.

  • "Järjen" käyttö on kait aina sallittua? :sunglasses:
    Tänään syyllistyin "kauheaan liikennerikkeeseen" kun oli hätävilkut päällä 15s varoittamassa muita! :ashamed:

Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit