Ikäkausitarkastukset

236 kommenttia
1234568»
  • Minusta mielenkiintoisinta tuossa jutussa oli se, että useat viralliset tahot ovat tietoisia tilanteen kehittymisestä, tehneet ehdotuksia tms.

    Täällä annetaan oikeastaan ymmärtää, ettei "kukaan tee tai tajuu mitään - miksei hähh"

  • MMS:

    On se vaan metkaa, että yksi ryhmä leimataan suurimmaksi riskitekijäksi. Täällä mesotaan heti kun ikääntynyt joutuu onnettomuuteen, mutta nuorten onnettomuuksista ollaan hiljaa.

    Nuorista ollaan hiljaa siksi että niistä ei tarvitse puhua. Jostain kumman syystä kun nuoret, joidenkin mielestä aivan kaikki on ongelmakuljettajia.

  • Ikäkausitarkistukset viiden vuoden välein? Ajokunto voi heikentyä ratkaisevasti ja lopullisesti yhdessä yössäkin - useimmiten toki vähitellen. Viittä vuotta siihen ei todellakaan tarvita.

    Jotakin apua tilanteeseen voisi tuoda tekninen seuranta iäkkään autossa. Siis älytekniikkaan, antureihin ja ajopiirturiin perustuva seuranta. Ajopiirturi voisi päivittää profiilia seuraamalla rajoituksista ja liikennevirrasta huomattavasti poikkeavia (ylös-tai alaspäin) nopeuksia, kiellettyyn ajosuuntaan ajamisia, kosketuksia auton ulkopuolisiin fyysisiin esineisiin, epätavallisia hallintalaitteiden käyttöön liittyviä piirteitä jne. Kuljettajan fyysistä ja henkistä vireystilaa voi nykytekniikalla myös seurata varsin paljon.

    Onkohan tällaista kokeiltu missään? Nostattaako tällainen seuranta keskustelua ihmisoikeuksista ja yksilönvapaudesta?

  • Miksi vain iäkkään kuskin autoon??

  • ritsa:

    Nuorista ollaan hiljaa siksi että niistä ei tarvitse puhua. Jostain kumman syystä kun nuoret, joidenkin mielestä aivan kaikki on ongelmakuljettajia.

    Ai, nytkö noin päin?

    Voin muistaa väärinkin, mutta etkös juuri sinä ole urputtanut siitä, kun nimenomaan vain nuoret nostetaan esiin, eikä varsinkaan iäkkäämpiä...

  • Kumppani:

    ritsa:

    Näin juuri tapahtuu, julkisessa keskustelussa, ei täällä. Täällä saa rauhassa pistää linkin nuorisokohelluksista eikä kukaan protestoi millään tavalla.

  • Voin muistaa väärinkin, mutta etkös juuri sinä ole urputtanut siitä, kun nimenomaan vain nuoret nostetaan esiin, eikä varsinkaan iäkkäämpiä...

    ritsa:

    Näin juuri tapahtuu, julkisessa keskustelussa, ei täällä. Täällä saa rauhassa pistää linkin nuorisokohelluksista eikä kukaan protestoi millään tavalla.

    Voin muistaa väärinkin, mutta etkös juuri sinä ole prostoinut sitä, kun nuoriso muistetaan aina mainita, kun pitäisi oikeasti keskittyä ikäkuljettajiin?

  • ”Ajoterveys pitäisi ottaa yhtä vakavasti kuin liikenteen promillerajat ja nopeusrajoitukset. Suhtautuminen ei valitettavasti ole ainakaan vielä tällaista, soveltavan silmälääketieteen professori Timo Tervo toteaa.”

    Mitähän Tervo tuolla sanomisellaan tarkoittaa?

    Kaikkihan tiedämme, että nopeusrajoituksia ei kukaan noudata, pienessä maistissa ajetaan surutta. Olisiko siis toivottavaa, että autoilijat vähät välittävät ajokunnostaan?

  • Kumppani:

    Voin muistaa väärinkin, mutta etkös juuri sinä ole urputtanut siitä, kun nimenomaan vain nuoret nostetaan esiin, eikä varsinkaan iäkkäämpiä...

    ritsa:
    Näin juuri tapahtuu, julkisessa keskustelussa, ei täällä. Täällä saa rauhassa pistää linkin nuorisokohelluksista eikä kukaan protestoi millään tavalla.

    Voin muistaa väärinkin, mutta etkös juuri sinä ole prostoinut sitä, kun nuoriso muistetaan aina mainita, kun pitäisi oikeasti keskittyä ikäkuljettajiin?

    Väärin muistat, olen sanonut että pitää keskittyä KAIKKIIN ongelmakuljettajiin, ei pelkästään nuoriin.

  • nikkra:

    ”Ajoterveys pitäisi ottaa yhtä vakavasti kuin liikenteen promillerajat ja nopeusrajoitukset. Suhtautuminen ei valitettavasti ole ainakaan vielä tällaista, soveltavan silmälääketieteen professori Timo Tervo toteaa.”

    Mitähän Tervo tuolla sanomisellaan tarkoittaa?
    Kaikkihan tiedämme, että nopeusrajoituksia ei kukaan noudata, pienessä maistissa ajetaan surutta. Olisiko siis toivottavaa, että autoilijat vähät välittävät ajokunnostaan?

    Ehkä hän tarkoittaa että suomen tarpeettoman tiukkoja rajoituksia noudatetaan kiitettävän tarkasti. Ja ne jotka eivät näin tee eivät välitä mistään muustakaan koska rangaistukset on käytännössä olemattomat.

  • Kumppani:

    Miksi vain iäkkään kuskin autoon??

    Jos systeemiä sovellettaisiin kaikkiin autoihin, voisi seurantajärjestelmän rakentaminen ja ylläpitäminen tulla kovin kalliiksi. On varmaankin iäkkäiden lisäksi muitakin ryhmiä, jotka voitaisiin velvoittaa osallistumaan tähän ajotapa- ja ajokuntoseurantaan. Esimerkiksi toistuvasti liikennerikkomuksiin syyllistyneet kuljettajat.

  • Sodomka:

    On varmaankin iäkkäiden lisäksi muitakin ryhmiä, jotka voitaisiin velvoittaa osallistumaan tähän ajotapa- ja ajokuntoseurantaan. Esimerkiksi toistuvasti liikennerikkomuksiin syyllistyneet kuljettajat.

    Eikö "kasvava joukko iäkkäitä kuskeja" ole sitten jo pelkästään kallista?

    Mielenkiintoinen tuo ryhmä "toistuvasti liikennerikkomuksiin syyllistyvät". Eikös se ole enempi vähempi sitten kuitenkin koko Suomen kuljettajakunta, heh...

    Kallista tai ei, sen luulisi sitten siistivän menoa liikenteessä kokonaisuudessaan, vai mitä?

  • ritsa:

    ...olen sanonut että pitää keskittyä KAIKKIIN ongelmakuljettajiin, ei pelkästään nuoriin.

    No tottakaaaai! ...nostamalla asian esiin niin, että miksi vain nuoria mollaillaan kun on noita narkkareita, itsemurhakandidaatteja ja sairaita vanhuksiakin. Vähintään sinä siis nostat älämölöä nuorista.

  • Jorma L:

    Itse olen vasta tullut miehen ikään eikä vanhuudenhöperyys luultavasti ole ihan nurkan takana vaanimassa. Ei siis omaa lehmää ojassa!

    Minusta ajokokeella tuskin saataisiin seulottua massasta ongelmakuljettajia pois, saattaisi testattava vielä olla niin hermostunut, että saataisiin vääriä hylkääviä tuloksia.
    Lääkärin tehtävänä on löytää sellaiset terveyshaitat, joiden vuoksi kuskiksi ei kelpaa. Näkö heikkenee liikaa, ei kuule mitään, pää ei käänny juuri yhtään, juttelee omiaan eikä ole ihan kartalla, epileptiset kohtaukset, ..tällaisia ihan selviä juttuja.

    Sitten jos alkaa tulla kolareita, kyllä useamman, lyhyessä ajetun kolarin jälkeen kortti pitää laittaa hyllylle ja pitää siellä, ellei löydy jotain selvää selitystä aiemmille toilailuille. Tällaisia voisi olla lääkärin määräämän lääkkeen sivuvaikutukset, jotka häviävät lääkkeen vaihdolla tms.

    Ongelmahan on juuri siinä, että lääkäri kyllä löytää melko hyvin etenkin fyysiset haitat ja niihin varmasti puututaankin melko hyvin. Mutta vanhuksen ajokunto voi heiketä melko reippaasti, vaikka selkeitä fyysisiä sairauksia ei olisikaan. Orastavaa dementiaa, tai muutoin vain heikentynyttä havainto- ja reaktiokykyä lääkäri ei pysty kunnolla mittaamaan. Ajokokeessa tällaiset seikat tulevat ilmi melko nopeastikin.

    Jos kolareita tapahtuu useita lyhyessä ajassa, niin minun mielestäni ollaan jo myöhässä.

  • Kumppani:

    ritsa:
    ...olen sanonut että pitää keskittyä KAIKKIIN ongelmakuljettajiin, ei pelkästään nuoriin.

    No tottakaaaai! ...nostamalla asian esiin niin, että miksi vain nuoria mollaillaan kun on noita narkkareita, itsemurhakandidaatteja ja sairaita vanhuksiakin. Vähintään sinä siis nostat älämölöä nuorista.

    Olen säännöllisesti laittanut linkkejä kaikista mainituista räpellyksistä liikenteessä ja aion tehdä niin jatkossakin. Muista paitsi vanhuksien töpeksinnöistä saa lukea päivittäin lööpeissä, en tiedä miksi näin on, erityisesti kaahaukset ja rattijuopot pääsevät isoihin otsikoihin, kovin harvoin esimerkiksi yhtä vaarallisesta tempusta "Vanhus ajoi moottoritietä väärään suuntaan" saa Iltalehden pääotsikkoa tai ainakin aihe kiinnostaa niin vähän että se katoaa nopeasti luetuimpien listalta. Aihe on ilmeisen arka, suomessa vaietaan vaikeat asiat, pois silmistä, pois mielestä.

  • Itsekin haluan jälleen korostaa sitä, että kirjoitan vanhuksista lähinnä siksi, että tämä on ainoa merkittävä riskiryhmä josta vaijetaan. Pakko myöntää, että Tervo on tuonut asiaa onnistuneesti esille ja parina viimeisenä vuonna asiaa on käsitelty hieman aikaisempaa totuudenmukaisemmin.

    Kuitenkin edelleen uutisissa asenne on useimmiten se, että nuoret ovat valtava riskiryhmä, kun taas vanhukset pärjäävät tutkimusten mukaan liikenteessä yhtä hyvin kuin nuoret. Ristiriitaista?

  • Millainen vanhoille ihmisille järjestetyn ajokokeen pitäisi olla?

    On eri asia ajaa inssiajo Helsingin keskustassa kuin Äänekosken keskustassa.

    "Auto lähti heittelehtimään" -kuljettajat ovat riskiryhmä, joka nousee otsikoihin aina tähän aikaan vuodesta. Miksi pitää saada ajaa, jos on vaaraksi itselleen ja muille?

    Autot lipsuvat, ja toimittajien käytäntö lipsuu.

    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013011616562657_uu.shtml

    (vaikuttaako tämä "heittelehtimiseltä"?)

  • green:

    GPS seuranta mahdollisimman laajaan käyttöön autoihin ja moottoripyöriin.

    Täytyy ottaa talteen ettei se ehdi taas kadota johonkin.

  • SO2001:

    On eri asia ajaa inssiajo Helsingin keskustassa kuin Äänekosken keskustassa.

    Ja silti kaikilla on ihan samanlainen kortti.

  • Eipä ollut vaikeaa arvata, että ikäkuljettaja oli tämänkin takana. Vain tuurilla vältyttiin kuolonkolarilta. Luultavasti tämäkin nainen on periaaatteessa terve, eli lääkäri antaa puhtaat paperit. Jonkun pitäisi vielä mitata kyky ajaa turvallisesti, jota ei selvästikään ole.

    http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/701362/Poliisi+loysi+Turun+kolarisuman+aiheuttajan

  • ritsa:

    SO2001:

    On eri asia ajaa inssiajo Helsingin keskustassa kuin Äänekosken keskustassa.

    Ja silti kaikilla on ihan samanlainen kortti.

    Tarkoitat siis alueellista ajokorttia. Äänekoskella ajetulla inssiajolla saatu kortti ei kelpaisi Helsingissä. Kannatetaan.

  • ritsa:

    Nuorista ollaan hiljaa siksi että niistä ei tarvitse puhua. Jostain kumman syystä kun nuoret, joidenkin mielestä aivan kaikki on ongelmakuljettajia.

    Aika vähän puhutaan siihen nähden, että on se aika lailla eri asia kuoleeko 18-v henkilö vai 80-v henkilö.

  • ritsa:

    Väärin muistat, olen sanonut että pitää keskittyä KAIKKIIN ongelmakuljettajiin, ei pelkästään nuoriin.

    Ylinopeus ei sinun mukaasi kuitenkaan ole ollut ongelma, joten aika valikoiva olet ongelmakuskien suhteen.

    Sinänsä minustakin kannattaa keskittyä ongelmiin riippumatta siitä mikä ikäryhmä niitä aiheuttaa. Ikä kun ei yleensä ole ongelmien syy.

  • Iäkkäät ei aja ilman ajokorttia ja katsastamattomilla autoilla, mitä nuoremmat tekee ikävin seurauksin. Iäkkäiden onnettomuudet on hyvin pieni osa onnettomuuksissa.

    Suomessa asuu vakituisesti yli miljoona 65-vuotiasta.
    Yli 60 prosentilla 70-74 vuotiaista on ajokortti.

  • Suomen surkein kuski. Nyt tämä ohjelmasta ulosheitetty mummu sai kuitenkin ajokortin uudestaan, voihan jumankekka tätä systeemiä. Ja nämä pöljät ritsa ym. vaatii kaikille ajokoetta millä ei ole mitään pohjaa ajotaidon kanssa.

Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit