Tekniikan Maailman uudet nettisivut

364 kommenttia
1235713
  • Nykyinen TM on valitettavasti suuri pettymys tällaiselle lehteä aktiivisesti pitkälti yli 40 vuotta lukeneelle. Eilen postilaatikkoon kolahtaneessa numerossa oli jälleen kerran itselleni erittäin vähän mielenkiintoista luettavaa ja lisäksi tämä nettisivu-uudistus on mennyt lähes joka osaltaan niin pahasti pöpelikköön, ettei tätä jaksa sen tarkemmin enää ihmetellä ja arvostella. Edellä lienee sanottu kaikki oleellinen.

    Mutta kuten joskus aiemminkin on tullut todettua - ajat muuttuvat ja TM hakee sisältönsä kautta uuden polven lukijakuntaa. Mutta miten se voi onnistua näin huonosti toimivan sivuston avulla?

      
  • TMTM
    Toimituksen kommentti

    Kiitokset keskustelijoille kommenteistanne ja palautetta lähettäneille aktiivisuudestanne.

    Pahoittelemme sivustolle pesiytyneitä puutteita, mutta uskomme vakaasti, että tunnelin päästä pilkistävä valo kirkastuu hiljalleen. Teemme edelleen tiivistä yhteistyötä sivuston teknisestä toteutuksesta vastaavan tahon kanssa. Olemme myös olleet päivittäin yhteydessä Otavamedian asiakaspalveluun ja selvitelleet käyttäjätunnuksissa ilmenneitä ongelmia. Nyt rekisteröitymiseen ja kirjautumiseen liittyvää ohjeistusta on tarkennettu (https://tekniikanmaailma.fi/kirjaudu/).

    Kuluneen viikon aikana on myös muun muassa säädetty hakutoimintoja ja täydennetty digilehtiarkistoa Sieltä löytyvät TM:n näköislehdet vuosikerrasta 1999 alkaen. Lisäksi uudemmista vuosikerroista saatavilla on html5-versio. Digiarkistoon on lisätty myös vanhempaa digitoitua aineistoa, kuten Saab 92:n koeajo ensimmäisestä TM:n numerosta vuodelta 1953. Kerrottakoon sekin, että TM-sisällön arkistointiprojekti ei suinkaan lopu tähän…

    Jotta pystymme paremmin vastaamaan toiveisiinne, pyydämme ripauksen tarkentavaa aktiivisuutta. Palaute löytää varmimmin tiensä perille lomakkeella tai sähköpostitse (tekniikan.maailma(at)otavamedia.fi). Mitä yksityiskohtaisemmin viestissä kerrotaan ongelmatilanteesta (esim. millä hakusanoilla artikkelia on haettu ja millainen hakutulos palautui), sitä tarkemmin ja nopeammin pääsemme käsiksi sen syihin. Toki myös keskustelua tällä palstalla kannattaa jatkaa!

    Tekniikan Maailman toimitus

      
  • >Kuluneen viikon aikana on myös muun muassa säädetty hakutoimintoja

    'laskettelusukset' haku ei ole enää aivan täysi katastrofi, vaikka Kansi-viittauksia tulee melkoisesti.

    'porakone' haku ei liene selittelyjä kaipaa, enpä todellakaan viitsi ruveta kahlaamaan, löytyykö Porakonetestejä tms. 1% vai 2% osumista :-(
    Edelleenkin mainokset valtaavat haun.

      
  • Niin valtaosa näistä ongelmista olisi voitu välttää pilottitestauksella. Uskon että kestotilaajien joukosta olisi löytynt vapaaehtoisia pilottitestaajia. Ja käytettävyysasioitakin olisi voinut miettiä.

    On kiva kun sivusto toimii myös mobiililaitteilla, mutta eikö olisi voinut hyödyntää ruudun leveyttä laitteen mukaan. Nyt FullHD resoluution läppärillä näytön pinta-alan leveydestä n 40% on käyttämättä! Olisi nuo talvirengasvertailun pistetaulukotkin mahtuneet kokonaan ruudulle ilman vierityspalkkia. Nyt ruutua saa vieritellä. Olisi nykytekniikka mahdollistanut responsiivisemman käyttökokemuksen.

      
  • >tiivistä yhteistyötä sivuston teknisestä toteutuksesta vastaavan tahon kanssa.

    Laittakaapa ko. vastaavan tahon edustaja projektipäällikkö tms. tänne palstalle päivittäin ottamaan rakentavaa palautetta vastaan - jäisi 'rikkinäinen puhelin' välistä, ja toimittaja saisi kokemusta todellisesta asiakasrajapinnasta. (Englanniksikin käy - Hakutoiminnon perusteella kehittäjillä ei taida ole pienintäkään käsitystä mitä haut palauttavat, suomenkieliset olisivat tuon huomanneet heti)

      
  • Hei ettekö jo voisi laittaa näitä nettisivujanne toimimaan??!!!!!!!?
    Merkillisen hidasta toimintaa.
    Olisitte varmistaneet uuden järjestelmän
    toimimisen kunnolla ennen sen käyttöönottoa.
    Pettynyt ja kiukkuinen VanhakestotilaajaJ

      
  • "Nyt rekisteröitymiseen ja kirjautumiseen liittyvää ohjeistusta on tarkennettu "

    Siis millä tavalla? Sivusto näyttää että on kirjautuneena, mutta juttuja jos yrittää lukea, vaatii kirjautumista/tilaamista...???

      
  • "Digiarkistoon on lisätty myös vanhempaa digitoitua aineistoa, kuten Saab 92:n koeajo ensimmäisestä TM:n numerosta vuodelta 1953"

    Isälläni on harrasteautona juuri tuo saab 92.

    Kädet innosta täristen aloin hakea arkistosta tuon kyseisen auton koeajoa.
    Oli pakko lopettaa peläten ohimosuonien räjähtävän innostuksen kääntyessä raivoksi.
    Tässä vain muutama esimerkki hakuyrityksistäni:
    Saab 92, hakululoksia: 5793
    Saab 92 koeajo, hakutuloksia: 8858
    "saab 92" rajattu vuodet 1953-1954, hakutuloksia: 0

    Ei saatanan saatana!

      
  • TMTM
    Toimituksen kommentti

    Ism70, kiitokset huomiosta. Ja kiitos myös nimimerkille Quu digilehden linkistä. Selvitämme tekniikasta vastaavalta taholta, mikä haussa klikkaa tuon Saab 92 –artikkelin kohdalla.

    Nimimerkille MC67: Ongelmat käyttäjätunnuksissa voivat johtua mm. sähköpostiosoitteesta, joka on jäänyt vanhan käyttäjärekisterin muistiin. Tilanne selviää parhaiten ottamalla yhteyttä Otavamedian asiakaspalveluun esim. palautelomakkeella (https://tekniikanmaailma.fi/kirjaudu/#palaute).

      
  • Jo moneen kertaan mainittu pdf muotoisten artikkeleiden puute tekee kyllä koko kestotilauksesta nykymuodossaan aika hyödyttömän.
    Vaikka artikkelin voisi joskus tulevaisuudessa ladata offline käyttöön, niin kyllä ne muistiinpanot ja omat korostukset olisi silti kätevintä tehdä paperiversioon.
    "Uudistuksessa" on kyllä täysin unohtunut käyttäjä, TM:n omat tarpeet ovat sanelleet toiminaalisuuden. Potero taitaa olla lehdessä niin syvään kaivettu ja asiasta päättäjä sen verran isolla palkalla töissä, että asiakkaiden on turha odottaa paluuta vanhaan arkistoon.

    Tämä ongelma taitaa poistua ihan luonnollista tietä kun tämän lystin maksavat lopettavat tilauksensa.

      
  • Hyvä TM:n toimitus ja otavamedia; ette ole tainneet itse käyttää uudistunutta sivustoanne tai mikäli olette, ette ainakaan ottaneet kaikkea saamaanne palautetta tosissaan mikäli mielestänne valoa näkyy tunnelin päässä. Valitettavasti sivusto ei tule olemaan ikinä vanhan veroinen tai alan huippua vaikka haun saisittekin toimimaan ja täydennettyä arkistoa vanhemmilla artikkeleilla, se ei yksinkertaisesti tule muuttamaan sivuston huonoa käytettävyyttä ja sitä että suuri osa vanhoista hyvistä asioista, suurimpana PDF artikkelit, ovat poistuneet käytöstä. Miksi ihmeessä ei ole otettu vanhoja toimivia asioita mukaan uuden luomiseen samalla tuoden nettisivut nykyaikaan juurikin näköislehden yms tämän päivän vaatimusten muodossa?

    Kuten jo monet muut ovat todenneet niin joskus oikea ratkaisu on myöntää virheensä ja palata vanhaan, miettiä sen jälkeen uudestaan onko täydelle uudistumiselle tarvetta ja jos sellainen tarve nähdään, ottaa oppia nyt tehdyistä virheistä ja hoitaa asia kunnialla. Monestihan uudistuksissa ja uuden opettelussa törmätään aina jonkin asteiseen vastustukseen mutta varmasti olette jo palautteen määrästäkin huomanneet että nyt ei välttämättä ole enää vain siitä kyse.

    Mikäli asiat eivät tule korjaantumaan niin aion valitettavasti irtisanoa jo vuosikausia jatkuneen tilaukseni ja kannustan siihen muitakin mutta vain ja ainostaan sen vuoksi jotta Otavamedian silmät avattaisiin oikeasti näkemään maksavien asiakkaiden kanta asiaan. Itse lehteen olen tyytyväinen joten tilauksen saattaisin uusia tarjoushinnalla myöhemmin mutta nykyisellä hinnalla ei palveluiden heikentymisen jälkeen ole enää syytä jatkaa tilausta.

      
  • Nyt arkistohaku vaikuttaa toimivan järkevästi.
    Alkuvaikeuksien jälkeen arkiston käyttö alkaa näyttää hyvältä. Vanhoja 50-80 lukujen artikkeleita löytyy jo enemmän kuin pdf aikana.
    Jos jotain artikkelia ei ole digitoitu, niin nyt pystyy helposti esittämään toiveen sen digitoinnista.
    Ei tämä uudistus ollutkaan niin surkea kun alussa näytti.

      
  • Tekniikan Maailman toimitus:
    Jotta pystymme paremmin vastaamaan toiveisiinne, pyydämme ripauksen tarkentavaa aktiivisuutta. Palaute löytää varmimmin tiensä perille lomakkeella tai sähköpostitse (tekniikan.maailma(at)otavamedia.fi). Mitä yksityiskohtaisemmin viestissä kerrotaan ongelmatilanteesta (esim. millä hakusanoilla artikkelia on haettu ja millainen hakutulos palautui), sitä tarkemmin ja nopeammin pääsemme käsiksi sen syihin. Toki myös keskustelua tällä palstalla kannattaa jatkaa!

    Palasin pitkästä aikaa tarkistamaan, onko kaiken arkistojumppaamisen lisäksi saatu mitään korjaavaa toimenpidettä tälle keskustelupalstalle. No ei ole.

    Voisitteko arvoisa toimitus selvittää kirjallisesti, miksi olette vaihtaneet loistavasti toimineella käytettävyydellä varustetun keskusteluosioin tällaiseen onnettomaan, suorastaan surkeaan tekeleeseen?

    Ennen kaikkea, aiotteko tehdä jotakin asialle? Onko teillä rinnakkaista kehittämisträkkiä sivustojen ominaisuuksien paikkamiseen, vai pystyykö toimittajanne paikkaamaan vain yhtä asiaa kerrallaan (arkisto-ominaisuudet)? Sekin on kestänyt hämmentävän pitkään. Kumpi ei osaa: tilaaja vai toimittaja? Vai kumpikaan?

      
  • Ei tämä toimi vieläkään kunnolla. Kun hakee jollain sanalla artikkelia ja sen jälkeen käy sen lukemassa, ei alkuperäiselle hakusivulle pääse palaamaan selaimen takaisin-nuolella. Itse asiassa koko TM:n sivu on uudestaan haettava. Tämä on ongelma, koska ei se avattu ensimmäinen juttu välttämättä ole se, mitä on hakenut.

    Aineiston löytyminen on edelleen ongelma. Koitin hakea Citroen C3 Picasso koeajoa, mutta pienellä etsimisellä sitä ei löytynyt. Tällainen koeajo on kuitenkin mielestäni ollut TM:ssä. Osumia löytyi kyllä melkein 3000 kpl.

      
  • Takaisin hakuun pääsee oikealta avautuvasta valikosta klikkaamalla talon kuvaa (home)

      
  • Miten saa estettyä TM:n sähköpostiin lähettämän uutiskirjeen? En ole sellaista tilannut, ellei sitten jossain käyttäjäehdoissa ole tästä ollut mainintaa. Satunnainen tarkkailijakin kirjoitti, että sähköposti täyttyy kaikenlaisesta turhasta, joten toivottavasti lehti elää kuten kirjoittaa.

      
  • On tässä uudistuksessa se hyvä puoli, päästiin pahimmasta rollista eroon joka kinasi jo ominen nimimerkkien kesken.

      
  • Kun vaihtoehtoina on entisen palstan itsensä kanssa kinasteleva trolli/trollit tai nykyinen autioitunut ja lähes kuollut keskustelupalsta, niin enpä sanoisi, että nykyinen on parempi. Itse ottaisin sen entisen palstan mieluummin takaisin. Ilmeisesti palstan käyttöliittymän surkeus, alun kirjautumisvaikeudet ja monille tärkeän arkiston ongelmat ovat tehneet TM-palstasta nykyisen kaltaisen hylätyn autiomaan.

      
  • Sähköpostin alareunassa on postin esto.
    Saatko liikaa uutiskirjeitä? Voit peruuttaa tilauksen.

      
  • Hyvä TM,

    kiitos hyvästä lehdestä. Tulen kuitenkin lopettamaan kestotilaukseni mikäli ei arkistoa pian saada kuntoon ja pdf artikkelit takaisin.

      
  • Olisi kiva tietää, onko PDF:ien palautus edes harkinnassa...

      
  • Kiitoksia kaikille jotka (epätoivoisen tuntuisesti tosin) yrittävät edistää arkiston kuntoon saamista tällä sivustolla.

    Malliesimerkki teknisesti oikeinkin hyvän keskustelupalstan vaihtumisesta täydeksi kuraksi on sitten se, että yritän tässä kompata A-utoilijaa ja Herbertiä. Ennen se oli helppoa, nyt "voisin käyttää noita HTML tageja ja attribuutteja". Ehkä, mutta mitenkäs se käytettävyys ja toimivuus - miten ne liittyvät niihin? Ei mitenkään, mielestäni!

    Herbert manailee luvattomia mainossähköposteja ja A-utoilija tätä nykyään surkeaa keskustelupalstaa.

    TM:n toimitus joutuu nähtävästi vääntämään yhtä asiaa kerrallaan kuntoon toimittajan kanssa, eikä siitäkään meinaa tulla mitään: arkisto kuntoon. Ehkä ne koulupojat jotka tämän sivuston tekivät, saavat sen kuntoon tämän vuoden aikana ja viimeistän 2016 on sitten keskustelupalstan vuoro. Tätä tahtia kun mennään.

      
  • Tekniikan Maailma on nostanut itsensä kaiken arvostelun yläpuolelle, joten paras palaute mitä kuluttaja voi antaa, on se mitä täällä keskustelupalstalla on jo tapahtunut, täydellinen hiljaisuus.

    Jos sähköisen median koko sivun Range Rover -mainokset ketuttaa, niin niistä pääsee eroon, kun ei vieraile sivulla. TNS-gallup koostaa vierailijamäärät viikottain ja kun vierailijamäärät tipahtaa, ei TMnetillä(Otavamedialla) ole esittää mitään, miksi mainostajan kannattaisi käyttää eurojaan näillä sivustoilla. Jossain vaiheessa sähköisen sisällön tuottajat heräävät/herätetään ruususen unestaan tai vaihdetaan toisiin, pelko omasta leivästä on hiton hyvä aktivoimaan.

    Kuinkahan moni käyttäjä edes tietää, että mitä ovat HTML tagit ja attribuutit? Itselle ne eivät kerro hölkäsen pöläystä, enkä edes vaivaudu selvittämään. Jos ne ovat esimerkki Tekniikan Maailman teknisestä etumatkasta sähköisen median alalla, niin olkoon.

    Onnea valitsemallenne tielle.

      
  • vois tsiisus, miten onneton on tämä uusi arkisto. Pistäkää se vanha PDF pohjainen takaisin. Sieltä löysi haluamansa - tästä uudesta ei. Ehkä ei kehuttu aikanaan tarpeeksi sitä silloista arkistoa -nyt sitä on ikävä.
    tv. kesto 70-luvulta lähtie, nytkö loppuu

      
  • Moi TM,
    Tyylikkäät sivut mutta tärkein ominaisuus - arkisto - ei toimi. Yrittäessä ladata dokumenttia päätyy aina kirjautumispyyntöön vaikka on jo kirjautuneena. Alustana Win 8.1 RT. Aiempi pdf-pohjainen systeemi toimi moitteetta.

      
  • Sovellusta on aivan liian hankala käyttää, en aio käyttää enää. Pitää siirtyä taas paperisien lehtien säilytykseen.

    Paluu 1990 luvulle!

    Hidas, haku ei löydä, pdf poistettu, sekava etusivu, tässä muutama kommentti.

      
  • Olisin tullut ostamaan vanhaa PDF-muotoista artikkelia televisioista, mutta sivustouudistuksen myötä tämä mahdollisuus on näköjään hävinnyt. Sanoisin, että erittäin huono uudistus käyttäjien näkökulmasta. Inhoan yleensäkin digilehtiä, jotka on sidottu laitteistoon ja nettiyhteyksiin.

      
  • Entinen pdf-arkisto toimi loistavasti, vaan eipä toimi enää.....
    TM on tullut minulle v 73 lähtien melkein koko ajan.
    Voinkin ilmeisesti siirtyä mahdolliseksi irtonumeron ostajaksi, koska kestotilauksesta ei ole enää mitään hyötyä arkiston katseluunkaan.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit