Poimintoja sanomalehdistä, Osa II

1844 kommenttia
15658606162
  • ritsa:


    Minulla ei ole kyllä käynyt edes teininä mielessä ajaa autoa repsikan puolelta, polkupyörällä olen yrittänyt ajaa kädet ristissä mutta siitä ei tule mitään. Radalla pärjään edelleen nuoremmille sekä autolla että moottoripyörällä.




    Paitsi, jos pitää ajaa kädet ristissä?



    Kädet ristissä siten, että oikealla kädellä pidetään vasemmasta kahvasta ja vasemmalla oikeasta – no problem. Voin vaikka heti käydä tekemässä videon, jossa noin ajetaan. Samalla voisin kuvata ajamista väärin päin siten, että istutaan ohjaustangon päällä selkä menosuuntaan. Onnistuu sekä polkupyörällä että mopolla. Ehkä teen videon vasta huomenna, kun nyt alkaa olla jo pimeää. Tai ehkä en tee sitä ollenkaan (ei pidä tehdä lupauksia, joita ei toteuta). Polkupyörääkin pitäisi vähän kunnostella.



    Mopoa ei tarvitse polkea, joten sen kanssa kokeiltiin tietenkin erilaisia taitotemppuja kuten tankin päälle seisten ajamista ym. Yhtä asiaa - joka monille koulukavereilleni oli pikkujuttu - en oikein oppinut. Se on takapyörällä ajaminen. Kyllähän nokan saa nousemaan, mutta tasapainon säilyminen ja ajon jatkaminen onkin jo toinen juttu. Mopollakaan en kovin monta metriä päässyt nokka ylhäällä.



    Toissa kesänä pysähdyin ohi mennessäni ottamaan muutamia kuvia Konneveden koulusta. Viereisellä tiellä ajoi poika mopolla kovaa vauhtia etupyörä ylhäällä aivan "pystyasennossa" monta sataa metriä. Vaikka minulla oli kamera, en ehtinyt ottaa kuvaa. Kameralaukun avaaminen sekä kameran kaivaminen esille ja käynnistäminen vei liian kauan. En heti edes reagoinut tilanteeseen, koska en arvannut, että mopo ajaa niin pitkän matkan takarenkaalla, että siitä yleensä ehtisi ottaa kuvan.



    Yllä olevaa "ajoi maistissa" uutista en kommentoi muuten kuin että tilanne on kiusallinen, mutta koska alkoholin osalta ei ole rikottu lakia, niin ei kai siinä ole mitään ylipääsemätöntä ongelmaa. Ojaan ajaminen taas käsiteltäneen niin kuin ne käsitellään eli sakkoa ja homma on sillä selvä.



    Tämän tyyppiset uutiset osoittavat sen, miten asiat kuin asiat ovat nykyisin poliisiasioita. Toisaalta ne osoittavat myös sen, että poliisit eivät näy olevan erityisen solidaarisia toisilleen. Jossakin muussa yhteisössä ”omaan porukkaan” kuuluvien rikkeet katsottaisiin läpi sormien. No, ehkä on hyvä, että laki on sama kaikille. Asioiden käsittelemättömyys lain edellyttämällä tavalla voisi tuoda syytteen niille, ovat jättäneet asiat käsittelemättä.



    Se, että ajellaan ”maistissa” kertoo – ei kuitenkaan automaattisesti, koska kyseessä voi harvinainen poikkeustapaus – ongelmista alkoholin käytön suhteen. Entisellä asuinpaikkakunnallani oli poliisi, jonka alkoholin käyttö karkasi vähitellen kontrollista. Hän näyttikin siviilivaatteissaan aivan pultsarilta. Toiseksi viimeinen pisara oli se, kun hänet pidätettiin määräajaksi virastaan kännirähinöinnistä seuranneen tuomion takia. Viimeinen pisara oli se, kun hän tappoi itsensä ennen kuin ratkesi, jatkuuko viranhoito vai ei. Maine oli mennyt, että ”cop” kestänyt julkista häpeää.



    Tästä henkilöstä tulee mieleeni näky reilu kymmenen vuotta ennen traagista tapahtumaa. Ajoin hyvin aikaisin aamulla nelostiellä ja tulin paikalle, jossa poliisiauto oli ajanut tieltä ja päätynyt katolleen ojaan. Poliisi seisoi auton vieressä ilmeisesti odotellen apuvoimia ja poltti hermostuneen näköisesti tupakkaa. Seuraavan päivän lehdessä oli uutinen auton katolleen päätymisestä, mutta kuljettajan mahdollisesta ”maistissa olosta” ei mainittu mitään. Myöhempien tapahtumien valossa en olisi pitänyt sitä ihmeenä. Tuohon aikaan poliisivoimissa vallitsi vielä periaate ”kaveria ei jätetä – eikä käräytetä”, joten poliisin ajokunto jäi arvoitukseksi. Ehkä hän oli OK. Ihminenhän pitää katsoa syyttömäksi, jos häntä ei ole tuomittu syylliseksi. Hermostuneen oloinen tupakan imeminen posket lommoilla vain toi mieleen epäilyjä jo silloin.

      
  • SO2001:

    Tämän tyyppiset uutiset osoittavat sen, miten asiat kuin asiat ovat nykyisin poliisiasioita. Toisaalta ne osoittavat myös sen, että poliisit eivät näy olevan erityisen solidaarisia toisilleen.






    SO2001:

    ....reilu kymmenen vuotta ennen traagista tapahtumaa... Tuohon aikaan poliisivoimissa vallitsi vielä periaate ”kaveria ei jätetä – eikä käräytetä”




    Aika pitkälle meneviä johtopäätöksiä sinä poliisin moraalista esität yleistettynä totuutena? Noiden kahden tapauksen perusteella, vai jonkun laajemman "otannan"?



    SO2001:

    ...Jossakin muussa yhteisössä ”omaan porukkaan” kuuluvien rikkeet katsottaisiin läpi sormien.




    Aijjaa.... Keitäs tarkoitat? Ja olikos se hyvä vai huono juttu mielestäsi?



      
  • Kumppani:


    Aika pitkälle meneviä johtopäätöksiä sinä poliisin moraalista esität yleistettynä totuutena? Noiden kahden tapauksen perusteella, vai jonkun laajemman "otannan"?




    Maaliskuussa 1963 ensi-iltansa saaneessa elokuvassa ”Totuus on armoton” kerrotaan nuoresta tuomarista, joka ilmoittautuu onnettomuusauton kuljettajaksi pelastaakseen autoa todellisuudessa ajaneen naishenkilön maineen. Tuomarin verestä mitataan rattijuopumuslukeman ylittävä määrä alkoholia. Kun asiaa selvitellään poliisilaitoksella, tuomarille vihjataan, että hän voisi selvitä jutusta, jos haluaisi. Verikokeen näytepullo voisi vahingossa särkyä tai kadota. Tuomari haluaa kuitenkin osoittaa olevansa rehti mies ja kantavansa vastuun teostaan. Niinpä hän kieltäytyy.



    Elokuvat ovat tietenkin vain fiktiota, mutta ne kertovat kuitenkin oman aikansa ilmapiiristä. Edellä mainitussa elokuvassa tuomari, nimismies ja poliisi muodostavat pienen suljetun kaveripiirin, joka viettää yhteisiä saunailtoja, ja jolla muutenkin on yhteisiä etuja valvottavanaan. Jos jollekin tulee ongelmia, kaverihengessä häntä vähän autetaan – eikä heitetä susille.



    1980-luvulla Ilta-Sanomissa oli iso juttu, jossa poliisivoimista eronnut Harri Heltimoinen arvosteli poliisien toimintaa ja paljasti ilmiöitä, joita hän piti epäkohtina. Hän kertoi poliisien tekemien rikosten pimittämisestä ja siitä, miten kaverihengessä toisten poliisien sakkolaput revitään ja niin edelleen.



    Ilta-Sanomien vanha artikkeli on tietysti vain yksi todiste, joka pitää paikkansa tai ei pidä paikkaansa. Eihän yhden entisen poliisin kertomusten luotettavuutta voi ainakaan tavallinen lehden lukija tarkastaa.



    Tuo ei ole kuitenkaan ainoa lehtiartikkeli, jossa on suoraan tai epäsuorasti viitattu poliisin tietynlaiseen ”yhteishenkeen”, jonka seurauksena asiat ovat menneet niin, että niistä on lopulta lehdessäkin kirjoitettu. Muistelen, että aikoinaan lehdet kirjoittivat useita juttuja jonkun lappilaisen kunnan poliisivoimien tilanteesta, jossa oli jos jonkinlaista sotkua ja laittomuutta. Aika moni poliisi taisi lopulta joutua etsimään uutta työtä.



    Kaikista tuollaisista pienistä yksittäisistä uutisista ja tiedon sirpaleista on vähitellen muodostunut käsitys, että poliisien joukossa on ainakin jossakin määrin ollut tiettyä hyvä veli -henkeä, jossa kollegaa ei ole käräytetty, vaikka syytä olisi ollut. Hieman tähän samaan ilmiöön viittaavat myös uudemmat uutiset huumepoliisin seikkailemisesta lain molemmilla puolilla pääkaupunkiseudulla ja Kuopion kaupungissa.



    Entinen poliisikansanedustaja Petri Salo eli ilmeisesti vielä ”vanhassa maailmassa”, kun hän yritti selvitä ylinopeussakosta – ja taisi olla jo ajokorttikin vaakalaudalla – lupaamalla tarjota kahvit poliiseille. Kahvi ei kuitenkaan maistunut enää vanhaan malliin, ja niinpä asiasta kehittyi ikävä skandaali. Kansanedustaja ei uusinut enää pestiään seuraavissa vaaleissa.



    http://poliisirikollisena.com/tag/petri-salo/



    Viime aikaiset lehtien uutiset viittaavat siihen, että poliisin toimintakulttuuri olisi muuttunut. Nythän jopa poliisin ylijohtaja on saanut sakkolapun ylinopeudesta ja päässyt uutisiin. Poliisipäälliköt käräytetään myös. Satunnaisesta lehden lukijasta melkein tuntuu, että kyse on valtataistelusta organisaation sisällä.



    Kulttuurin muutoksen taustalla voi olla se, että nykyiset poliisit ovat koulutetumpia kuin vanhan ajan konstaapelit. Poliisin näkyvyys ja arvostus on noussut. Ehkä poliisikunnassa on halu nousta yhä arvostetumpaan ja pelätympään asemaan yhteiskunnassa, ja tämän tavoitteen kannalta oman pesän pitäminen puhtaana on nähty toimivaksi keinoksi. Korruptoitunut rikoksia tekevä poliisi ei nauti kovin suurta arvostusta kansalaisten silmissä. Tällaiselle joukolle kansa ei halua antaa lisää valtaa. Television lukuisilla kanavilla ilta illan perään seikkaileva kiiltokuvapoliisi sen sijaan saa kaiken mitä pyytää.

      
  • Katos, löysit lehdestä taas juttuja! Ajan hermolla oleva palstalainen :sleepy:



    Voisko olla, että ne olisi sieltä joku muukin lukenut? Veikkaan, että tuolta Iltalehdestä ne on lukenut useampi, kuin mitä tätä palstaa lukee.



    Hassu juttu: kun sinusta "asioita ei tuoda esille tarpeeksi" (vai mikä lie perimmäinen ajatus tällaisissa uutistoistoissa, kun et sitä itse jaksa pitää esillä ), niin eikös Iltalehti tee JUST sitä mielestäsi kuitenkin?

      
  • "Kaksi kierrosta: 50% ja 70% oikein. Eri merkit molemmilla kierroksella.
    Entä oma rehellinen tulokseksi?"

    Aika sekaisin tämä palsta, muttei niin pahoin kuin Kumppani!

      
  • Kohtalaisen pitkä, mutta erinomainen kirjoitus siitä, kuinka uutisoinnissa autojen ja kevyen liikenteen välisissä onnettomuustapauksissa vain toiset ovat ihmisiä.

    http://www.kaupunkifillari.fi/blog/2014/12/11/valitettava-onnettomuus/

    Ihan noin ehdoton jalankulkijan heijastinvaatimuksen suhteen ole kuin kirjoittaja, mutta jutun suuret linjat ovat asia, joita jokaisen on syytä miettiä ja mitä vallitseva ajattelutapa vaikuttaa. TM näyttää esimerkkiä, kun laittoi liikennekeskustelut osastoon Autot.

      
  • http://www.kaupunkifillari.fi/blog/2014/12/11/valitettava-onnettomuus/

    Jalankulkijaa ei mielestäni voi vapauttaa vastuusta, jos tämä ei hoida omaa osuuttaan yhteispelissä. Silti jutun suuret linjat edustavat asiaa, jota jokaisen on syytä pysähtyä miettimään.

    (Edellinen yritys viestin kirjoittamisesta hävisi bittiavaruuteen, joten uusi yritys. Jos samansisältöinen kirjoitus ilmaantuu jonnekin, johtuu se tästä.)

      
  • http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1418974500690.html
    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014121918943944_uu.shtml

    E46:ko se tässä alustantarkistuksessa? Yleensä luotettavien lähteiden mukaan ohituksen jälkeen omalle kaistalle palaaminen piti olla takavedolla ihan lasten leikkiä. Etuvedoilla sensijaan vakuutustilastot rumentuvat.

      
  • Liian suuri tilannenopeus näyttää olevan yleisselitys monille onnettomuuksille. Tarkempi analyysi voisi (tämä on arvailua) tässä tapauksessa olla se, että kuljettaja menetti auton hallinnan joko tehdessään liian nopean suunnanmuutoksen kaistanvaihdon yhteydessä tai ajaessaan kaistaa vaihtaessaan tien keskellä olevaan lumivyöhykkeeseen, jolloin auto joutui "lumiliirtoon" tai "loskaliirtoon", missä tilanteessa kuljettajan paniikinomainen väärä toiminta johti lopulliseen hallinnan menettämiseen. On mahdollista, että molemmat syyt ovat vaikuttaneet samaan aikaan, eli on tehty liian jyrkkä kaistanvaihdos, jota lumi on hankaloittanut, ja seurauksena on ollut hallinnan menettäminen.

      
  • Olisikohan niin, että usein onnettomuuden syynä on liian suuri tilannenopeus yhdistyneenä toiseen ajovirheeseen.

      
  • Yle uutiset 17.1.2015: "Poliisi kehottaa välttämään pikkuteitä".

    Komisario Jäppinen on tätä mieltä:

    – Pikkuteille ei kannata nyt lähteä, jollei ole ihan pakko, hän muistuttaa.

    "Suurin vaara on Jäppisen mukaan nyt se, että auto lähtee liukkaalla tiellä yllättäen heittelehtimään ja aiheuttaa vaaraa sekä autoilijalle itselleen ja muille tiellä liikkujille."

    Mikä tarkoitetaan sanonnalla "lähtee liukkaalla tiellä yllättäen heittelehtimään"? Mikä on määritelmä sanalle "heittelehtiä"?

    Olen ajanut liukkailla teillä viime päivinäkin. Joissakin urapaikoissa auton takarenkaat ovat vähän lipsahdelleet, mutta en kutsuisi ilmiötä auton lähtemisenä yllättäen heittelehtimään. Vai olenko ymmärtänyt käsitteen väärin? Lipsahdukset eivät ole juurikaan hidastaneet matkaa.

      
  • SO2001 kirjoitti: Mikä on määritelmä sanalle “heittelehtiä”?

    Ehdotan määritelmää "käyttämättä jätetty tilaisuus luiston oikaisuun"

    Heittelehtiminen puolelta toiselle, tai edes yhden kerran luiston jälkeen keskiasennon ohi heilahtanut heiluri kertoo että tilanne oli ajettavissa, mutta kuljettaja ei osannut.

      
  • Minä ehdotan puolestani heittelehtimiselle puolelta toiselle määritelmää "takaveto". Sehän se oli entisellä likallakin ongelmana lapsen isän nimeämisessä: "Jos saa haavan sormeen sirkkelissä, niin mistä sen tietää mikä hammas sen teki?"

      
  • @Mikahe: olihan tämä minulle, eikö niin :-)

    Yksinkertaistettuna: Etuvetoisen pyörähdys lähtee varomattomasta kaasun nostosta. Takavetoisen pyörähdys lähtee varomattomasta kaasun lisäyksestä.

    Kummassakin tapauksessa keskiasennon ohi päästetty heiluri kertoo invalid user errorista.

      
  • Onneksi suuri osa näistä poistuu liikenteestä ilman henkilövahinkoja:

      
  • Yle Uutiset 4.2.2015:

    Yksi menehtyi rekan ja avolavapakettiauton törmäyksessä Lieksassa

    "Avolavapakettiautoa kuljettanut, vuonna 1959 syntynyt mies, menehtyi yhteentörmäyksessä saamiinsa vammoihin.

    Poliisi selvittää törmäyksen syytä. Asiaa tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Rekan kuljettajaa ei epäillä rikoksesta."

    Omaiset surevat. Poliisi tutkii rikosta, vaikka rikollinen on jo kuollut.

    Käsitteestä ”onnettomuus” voisi oikeastaan luopua, kun puhutaan liikenteestä. Onnettomuuksien oikea nimi on rikos, ja siihen lähes jokaisessa uutisessa nykyisin viitataankin. Vanha sana ”onnettomuus” kummittelee vielä yleiskäsitteenä. Ainoastaan teknisen vian aiheuttama kolari voi olla onnettomuus, mikäli vika on aiheutunut yllättävästä metallin väsymisestä tai piilevästä valuviasta, jota ei ole voitu huomata tarkastuksissa ja katsastuksissa.

    Melkein uudesta Monark polkupyörästäni katkesi aikoinaan poljin ylämäessä. Selvisin säikähdyksellä. Tilanne voisi kuitenkin olla vaarallinen. Takaa tulisi auto, ja polkupyöräilijä horjahtaisi sen eteen. Polkimen metalliakselissa oli selvästi havaittava valuvika, jonka kohdalta akseli oli katkennut. Sain takuuna uuden polkimen.

      
  • Tässä taas yksi uusi MB, ei pysynyt edes ammattikuskin lapasessa:

      
  • Kerropa mikahe, mitä autoa ei voi ajaa ulos tieltä, kun oikein yrittää?

    Näyttää Mese tieltä pois pakotettuna uponneen nätisti ja turvallisesti keula edellä hankeen, kuten tasapainoiselta autolta voi odottaakin.

    Toisin kuin tuttavapiirissä nuoren kuskin käsistä aiemmin tänä viikonloppuna karannut, joka heittäytyi etuvetoiselle tyypilliseen tapaan karuselliksi, kun ei kokematon kuljettaja osannut ottaa lyhytakselivälisen etuvetoisen tunnetusti rajusti alkavaa sivuluisua kiinni heti. Jos ratin takana matkustaneen laskut pitävät paikkansa, niin pari piruettia pyörähti ennen kuin vauhti loppui tien välittömään läheisyyteen.

    Oikeasti, etu- tai takaveto ei ole vaarallinen, mutta osaamaton kuljettaja on, etenkin, ellei itse ymmärrä osaamattomuuttaan ja toimi sen mukaisesti. Jos etuveto takaisi turvallisuuden, ei Audeilla aiheutettaisi selvästi keskimääräistä enemmän kolareita. Jos takaveto takaisi turvallisuuden, ei useilla BMW-malleilla aiheutettaisi selvästi keskimääräistä enemmän kolareita. Onneksi sentään etuvetoisella Toyotalla ja takavetoisella Mersulla kolaroidaan selvästi keskimääräistä harvemmin.

    Kuski ratkaisee, ja edelleenkin heittelehtiminen osoittaa kuskin mokanneen tilanteen joka olisi ollut ajettavissa.

      
  • 740 GLE: Kerropa mikahe, mitä autoa ei voi ajaa ulos tieltä, kun oikein yrittää?

    Näyttää Mese tieltä pois pakotettuna uponneen nätisti ja turvallisesti keula edellä hankeen, kuten tasapainoiselta autolta voi odottaakin.
    En osta tuota selitystä, että tässä kohtaa mese olisi ajettu tahallaan ojaan. Sellaisia kokeita tehdään kauempana puista.

    Keula edellä ojaan tähtääminen mutkassa oikealle on muutenkin aika hasardi manööveri, siinä yleisellä tiellä tuppaa tulemaan vastaantulija nokka edellä kylkeen.

    Miksi siis mese oikeasti päätyi jorpakkoon? Videollahan näkyy tätä tapausta ennen etuvetoisia autoja, jotka menevät turvallisen aliohjaavasti tietä pitkin. Mese sensijaan menee yliohjaavana kylkimyyryä, kunnes kuskin kädet ja onni loppuvat kesken. Se siitä tasapainoisesta ajettavuudesta.

      
  • 740 GLE sanoi: etu- tai takaveto ei ole vaarallinen, mutta osaamaton kuljettaja on...Kuski ratkaisee.
    TM vahvistaa saman valitsemalla etuvetoisen ja takavetoisen talvitestin voittajan:
    https://tekniikanmaailma.fi/Talviauto-2015-vertailussa-kaksi-voittajaa

    Sinulla on toki uskonvapaus, mutta ennen vastauksesi lukitsemista mieti, millaiseen valoon se saattaa erilaisten autojen kuljettajat?

    Jos etuvetoiset autot ovat ylivoimaisia, se merkitsee, että etu- ja nelivetoisten Audien kuljettajat ovat pohjasakkaa. VALTin tilastojen mukaan Audeilla aiheutetaan kolareita selvästi odotusarvoaan enemmän. Mersuja ja vanhoja takavetoisia Volvoja ajaa kuljettajien eliitti, joka mielestäsi toivottoman vaikealla autollaan kolaroi selvästi pienemmällä todennäköisyydellä.

    Jos tämän halusit osoittaa, niin kiitän luottamuksesta. Pidän silti todennäköisenä, että turvallisuuden ratkaisee kuljettaja eikä vetopyörien paikka.

      
  • mikahe: Keula edellä ojaan tähtääminen mutkassa oikealle on muutenkin aika hasardi manööveri, siinä yleisellä tiellä tuppaa tulemaan vastaantulija nokka edellä kylkeen.
    ...
    Videollahan näkyy tätä tapausta ennen etuvetoisia autoja, jotka menevät turvallisen aliohjaavasti tietä pitkin.

    Eli takavetoisen "keula edellä ojaan" on riski, mutta etuvetoiset menevät "turvallisen aliohjaavasti tietä pitkin".

    Sitten kun saat selville, mitä tuossa yritit sanoa, muistathan että minä jätän aliohjaavuuden ja yliohjaavuuden meriitit muiden väiteltäväksi. Minulle molemmat ovat käytöshäiriöitä ja suosikkini on niiden välissä oleva tasapaino.

    Jos tykkäät raskaasti nokkapainoisesta aliohjaavuudesta, osta toki sellainen, ei ole minulta pois. Mutta eikö omaa valintaa voisi tehdä haukkumatta muita keksityin perustein?

      
  • Tämä uutinen ei ole uusi, mutta surullinen joka tapauksessa:

    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288581143363.html

    Nuori motoristi kuoli törmättyään kolmion takaa eteen tulleeseen henkilöautoon. Motoristin epäillään ajaneen huomattavaa ylinopeutta. Kumpikohan on enemmän syyllinen: kolmion takaa tullut autoilija vai ylinopeutta ajanut motoristi? Autoilija ei varmaankaan pystynyt ennakoimaan sitä, että joku tulee ylinopeudella kylkeen. Mitähän motoristi mahtoi ennakoida?

      
  • Kolarit tapahtuvat usein vähintään kahden rikkeen seurauksena. Tämä tilanne tuli vastaan viime lauantaina: https://flic.kr/p/qW8b2T
    Parkkipaikalta eteen tullut auto ei aiheuttanut dramatiikkaa, koska minulla ei ollut nopeutta 40 km/h rajoitusta enempää. Sata lasissa olisi ollut eri juttu.

      
  • Olen samaa mieltä 740 GLEn kanssa, että vetotavasta huolimatta, autoa pitää osata ajaa. Mutta sitten pitääkin kommentoida, pitää osata ajaa ja miten ? Pitää osata ajaa ennakoiden- pitää osata ajaa yliohjaavuutta vältellen- pitää osata ajaa aliohjaavuutta vältellen... mutta onneksi tuo nykytekniikka auttaa kaikkia autoja pysymään tiellä, jos kuljettaja ei tosiaan osaa "ajaa", joka minusta tarkoittaa, että osaa ajaa olosuhteet ja auto huomioiden lainsäädännön suomilla puitteilla.

    En tosiaan ole nykytekniikan ihannoija (päinvastoin- vanhan liiton kuski), mutta kyllä tien päällä vaikuttaa, että aika monella kuskilla ei ole omat ja auton sekä kelin aiheuttamat rajat hallinnassa. Turvallista perstuntumaa ei näytä olevan. Tämä näin tässä menneen viikon tien päällä kokemuksia ja havaintoja mukaellen. Voi olla, että suomessa pitäisi ottaa järvien jäitä hiukan enemmän käyttöön, jotta ihmiset saisi pahimmat agressiot ja nopeusfiilistelyt purettua muualle kuin yleiseen liikenteeseen...

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit