Oletko osunut ensimmäisenä liikenneonnettomuuspaikalle?

4 kommenttia
Toimituksen kommentti

Pimeä, mutkainen maantie kaukana taajamasta. Ajovalot osuvat ojassa kyljellään makaavaan autoon. Konepellin alta nousee savua ja auton sisällä näkyy heikkoa liikettä. Mitä tekisit?

Olemme tekemässä juttua siitä, mitä maallikko voi onnettomuuspaikalla tehdä ja mitä ei. Oletko sinä osunut ensimmäisenä tai ensimmäisten joukossa onnettomuuspaikalle? Kerro mitä teit, mitä ajattelit, minkälaisia ohjeita sait hätäkeskuksesta, miten tilanne ratkesi? Tekisitkö jotain toisin?

Entä oletko itse joutunut liikenneonnettomuuteen ja saanut apua muilta tiellä liikkujilta? Mitä silloin tapahtui?

Auta jutunteossa ja kirjoita tähän viestiketjuun kokemuksistasi! Voit myös lähettää sähköpostia osoitteeseen markus.kasesmaa(at)otavamedia.fi. 30.10. mennessä tulleita kommentteja käytetään artikkelin materiaalina ja niistä voidaan julkaista nimettömiä otteita.

  
  • En ole onnekseni osunut ensimmäisenä vakavan kolarin tapahtumapaikalle. Olen kuitenkin aikoinaan armeijan lomallani tullut kolaripaikalle vain muutama minuutti onnettomuuden jälkeen, jolloin paikalla ei ollut poliiseja eikä ambulansseja eikä muitakaan virallisia auttajia. Kyseessä oli Laukaassa tapahtunut hollantilaisen bussin ja rekan törmäys vuonna 1974.

    Olin 19-vuotias ja koin noihin aikoihin heikotusta jo pelkästä veren ajattelemisesta, joten en olisi pystynyt tekemään onnettomuuspaikalle yhtään mitään. En pystynyt edes katsomaan uhrien suuntaan kuin hetken. Paikalle oli jo kertynyt jonkin verran autoilijoita, enkä nähnyt kenenkään toimivan millään tavalla. Kaikki vain seisoivat ja ihmettelivät tai katsoivat onnettomuuspaikkaa autoistaan. Suomalainen linja-autokuskikin vain pudisteli päätään ja toisteli, että "pahalta näyttää". Onnettomuuden mittasuhteet olivat niin suuret, että kouluttamattoman ihmisen olisi ollut vaikea päättää, mistä aloittaisi avun antamisen.

    Nyt, muutaman vuosikymmenen vanhempana ja muutaman ensiapukurssin käyneenä, tuntuisi että ehkä pystyisin jotakin jo tuon tyyppisessä tilanteessa tekemäänkin. Veren ajatteleminen ei enää heikota samalla tavalla, ja kuolleitakin olen nähnyt vanhainkodissa työskennellessäni.

    Kirjoitin aikoinaan tästä tapahtumasta blogimerkinnän, joten en toista asioita tässä vaan annan linkin blogiin. Merkintä kertoo yhdestä päivästä armeijassa ja ensimmäiselle lomalle pääsemisestä. Onnettomuuden käsitteleminen alkaa muutama kappaleen päästä valokuvan jälkeen.

    http://70luvun.blogspot.fi/2010/02/vetta-kuraa-ja-verisia-ruumiita.html

      
  • TM: "Kerro mitä teit, mitä ajattelit, minkälaisia ohjeita sait hätäkeskuksesta, miten tilanne ratkesi? Tekisitkö jotain toisin?"

    Lapissa vajaat 20 vuotta sitten ajoi betonielementtejä kuljettanut kuorma-auto mutkassa ojaan ja tuossa olin ensimmäisenä paikalla. Tilanne näytti pahalta, koska täyteen lastattu auto kyljellään oli vaikuttava näky. Toisaalta oli sikäli helppo, että kuljettaja ei loukkaantunut vakavasti, eikä tarvinnut välitöntä apua. Onnettomuus sattui myös paikassa, jossa ei muuta liikennettä juurikaan ollut, eikä siis myöskään tarvetta ohjata muuta liikennettä.

    Tilanne purkautui täysin oppikirjan mukaisesti, kun soitin matkapuhelimella hätänumeroon. Onneksi elettiin jo 90-luvun loppupuoliskoa ja itsellänikin oli ollut kännykkä noin vuoden ajan. GSM myös toimi tuossa paikassa, vaikka NMT oli tuolloin voimissaan. Nämä taitaa olla asioita, joita 2000-luvulla matkapuhelimen käyttäjäksi tulleet pitää itsestäänselvyytenä ja itsekin asioita muistelemalla hämmästyy tuon ajan kehityksen nopeutta.

    Hälytyskeskus kyseli yllättävän vähän ja saatuaan selvyyden sijainnista, se lopetti puhelun miltei kesken. Kaverini sattui paikalle, joten lähetin hänet päätien risteykseen opastamaan pelastulaitosta. Kun auttajat saapuivat paikalle, sain jatkaa matkaani. Tuosta ei jäänyt mitään erityisiä juttuja mieleeni, mutta olipahan hyvä harjoitus vaativampien tilanteiden varalta.

    TM: "Entä oletko itse joutunut liikenneonnettomuuteen ja saanut apua muilta tiellä liikkujilta? Mitä silloin tapahtui?"

    En ole ollut tapauksessa, jossa olisin tarvinnut apua muilta tienkäyttäjiltä. Kerran kaveri ajoi pääkallokelillä tieltä ulos. Tuossa oli kyse nuoruuden hölmöilystä, jossa takamottori-Skodalla piti leikkiä mutkaisella pikkutiellä pääkallokelissä. Auto jäi sinne, kun jatkoimme matkaa taksilla. En tiedä, mikä oli auton kohtalo myöhemmin, ei ole kiinnostanut kysellä enkä ole tuon tyypin kanssa enää tekemisissä..

    Itse olen ajanut kerran tieltä ulos, kun väistin vastaantulevaa taksia yliauratulla tiellä. Onneksi läheisestä talosta löytyi traktori, jolla autoni hinattiin takaisin tielle. Koska autooni ei tullut vaurioita, en alkanut riidellä tienpitäjän kanssa. Keskemmällä tietä ajanut taksikaan ei pysähtynyt. Ei tainnut katsoa peileihinsä.

      
  • Toimituksen kommentti

    Suuret kiitokset kommenteistanne! Toivottavasti kuvailemanne tapahtumat jäävät poikkeuksiksi ja liikkuminen tien päällä sujuu jatkossa ilman onnettomuuksia.

      
  • Tulipa mieleeni tapaus jostain 90-luvun alusta tai puolivälistä, jossa en ollut ensimmäisenä paikalla, vaan auttajia oli jo useita. Se oli esimerkki siitä, miten ei pidä toimia, mutta ihmiset ehkä luontaisesti toimivat.

    Henkilöauto ja linja-auto olivat ajaneet nokkakolarin maantiellä. Luultavasti ha oli ajatunut ns tuntemattomasta syystä vastaantulijan kaistalle, koska tie oli suora ja autossa neljä vanhempaa henkilöä. Ainakin yksi noista kuoli, muistaakseni muut olivat vielä hengissä. Myöhempi kohtalo ei ole tiedossani. Bussissa olleille ei käynyt mitenkään lukuunottamatta kuskia, joka ymmärrettävistä syistä oli selvästi järkyttynyt, ehkä shokissa.

    Sen sijaan, että tilanteessa oltaisiin autettu vanhuksia ea-kurssin oppien mukaan, raahattiin heitä yksi kerrallaan ulos ahtaasta autosta luiskalle makaamaan. Toki siinä oli parempi olla, kuin roikkua niska kenossa kolariautossa. Kuitenkaan joko ea-kurssin oppeja ei oltu sisäistetty tai sitten niitä ei osattu kieltämättä maallikolle vaikeassa tilanteessa käyttää. Itsekään tuolloin tuskin parempaan olisin pystynyt, mutta myöhempien koulutusten myötä edellytykset ovat selvästi paremmat.

    SPR on kenties hieman markkinointihenkisesti laskenut, että jos kaikki ajokortilliset pitäsivät yllä ea-taitoja, liikenteen uhrien määrä putoaisi selvästi. Tarkkaa lukua en muista, mutta vähintään useista kymmenistä ihmishengistä puhutaan. Niin tai näin, ea2-tasolle kouluttautuminen ei minusta ole liioittelua. Kurssilla periaatteessa yksinkertaiset asiat muuttuvat liian hankaliksi tositilanteessa, ellei asioita ole riittävästi kerrattu ja harjoiteltu.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit