Volvo S/V90

1685 kommenttia
2456757
  • Tracktestille edelleen, minua ei yhtään häiritse, jos jotain autoa kritisoi aiheesta. Ja jos joku kritisoi aiheetta, niin asiasta kai kuuluukin keskustella ja itseäni kiinnostaisi esimerkiksi perustelut väitteillesi.

    Mutta naurettavaa sinussa on se, että sinä olet palstan pahin itkupilli ja raivoaja, jos joku arvostelee sanallakaan Bemaria, mutta silti koet oikeudeksesi arvostella esimerkiksi tätä Volvoa täysin naurettavin argumentein. (Volvosta löytyi vika, Volvon laatu on surkeaa. Tai yksi jarrutustesti epäonnistui vuosia sitten, niin erinomaiseksi todetusta laitteesta ei ole mitään hyötyä.) Kun sitten sinun arvosteluasi kyseenalaistaa ihan asiallisesti, niin on "uskovainen".

    Ihmeellistä on myös se, kun A-utoilija moittii Volvon suurta kokoa niin pystyt sitten kääntämään asian siten, että hän kehuu Volvon suurta kokoa verrattuna Bemariin. Ilmeisesti tästäkään ei olisi saanut huomauttaa.

      
  • Ajattelija sinun pahin puolesi on se että tässäkin toistuu sama vanha kaava, sinä määrität mikä on aiheellista ja mikä ei. Kyllä normaalissa keskustelussa jokainen voi kertoa mielipiteensä ja tämä kuuluu sivistyneeseen keskusteluun oli sitten asioista samaa tai eri mieltä. Ja jos Volvossa on todettuja epäkohtia ja virheitä matkan varrella ollut niistäkin pitää voida keskustella. Onhan niitä ollut menemättä sen paremmin yksityiskohtiin, tarkempia listoja löytyy niitä tarvitseville.

    Käytät taas tuttuun tyyliisi hyvin provosoivia argumenntteja kuten itkupilli ja raivoaja ja tällä vain sinut tuntien koitat saada asioita pahemmaksi mitä ne ovatkaan. Suurentelu kuuluu tyyliisi josta on monta esimerkkiä sinun käymistä keskusteluista muiden kiistakumppaniesi välillä. Ja kaikki johtaa lopuksi jankutukseen mikä ei johda mihinkään järkevään lopputulokseen vaan toistoon toiston perään. Näitähän on nähty.

    A-utoilijan esille tuoma mitoitus oli harkittu veto sinänsä ja sen voi tulkita myös niin kuin sen tulkitsin. Volvo on kasvattanut S80:iä melkoisesti korvaajaan siis tähän S/V90 joten johtopäätökseni että onko tämä jonkin sortin välimalli BMW -5sarjan ja BMW 7-sarjan väliin on täysin aiheellinen vertaus näin esimerkkinä. Ja tätä näkökohtaa sinä et millään ymmärrä vaan lähdit vääntämään asiaa haluamaasi suuntaan. A-utoilija ei tähän takertunut vaan ymmärsi päättelyni asiaan liittyen ja näin hyväksyi näkökantani kuten fiksu keskustelija tekee. Sanottakoon se etten ole A-utoilijaa pitänyt Volvo-uskovaisena enkä fanaatikkona, Nämä ovat aivan muita henkilöitä ja olen tämän asian ennenkin tuonut julki. Pahoittelut siitä jos A-utoilija koit syytöksen kohdistuvan sinuun.

    Ajattelija on tunnettu siitä että on Audi-fanaatikko joka haukkuu BMW:tä aina kun nuo kolme kirjainta mainitsee ja yleensä aihe on aina sama 80-luvun sisustus. Ja onhan tuo ihmiselle joka ei tiedä BMW:stä mitään naurettava väite kun ei omaa mitään kokemusta koko autosta noin ylipäänsä. Kaikki perustuu pelkkään huuteluun. Se että kyseinen ihminen ei arvosta BMW:tä ei minua liikuta aina löytyy niitä jotka eivät voi hyväksyä kovinta kilpailijaa segmentissä. Ja tässä kohdin vielä kahta kilpailijaa joita kyseinen tyyppi puolustaa raivon vallassa Audi/Volvo ja tällä on pitkä historia eri nimimerkein ala Ajattelija2015 jota nykyisin provosoivaan tyyliinsä käyttää. Kaikki keskustelut missä Ajattelija on mukana päättyvät eri mieltä olevien puolelta samaan lopputulokseen ja kaikki mukana olleet tietävät hyvin mihin.

    Tämä keskustelu päättyy osaltani tähän. On ikävää todeta aina sama päätelmä kun jotkut eivät opi virheistään mitään on lopputulos aina katastrofaalinen kuten taas kerran näimme.

    En jatka tätä keskustelua enempää halusin vain selventää hieman asiaa kun Ajattelija alkoi tuttuun tyyliin kohdistaa solvauksesnsa tuttuun osoitteeseen 30 vuotta BMW:llä ajaneeseen kuljettajaan. Se on Ajattelijalle käsittämätön asia joka johtaa aina samaan lopputulokseen kaikki mitä kirjoitan on lähtökohtaisesti väärin mutta onneksi täällä on muitakin kirjoittajia jotka ymmärtävät jopa muiden valinnat ja mieltymyksen aivan normaaleina asioina.

    Todettakoon vielä uudesta Volvo S/V90:stä se että livenä nähtynä auto voi olla edukseen mitä se ei kuvien perusteella kaikin puolin nyt oikein ole. Ja tämäkin on vain mielipide joku tykkää ja joku ei. Täydellistä autoa tuskin kukaan valmistaja pystyy koskaan valmistamaan, vaikka BMW on näissä mielestäni parhaiten historiassa onnistunut. Ja on siitä saanut usein maininnan uusimman mallin tullessa julkisuuteen autolehtien otsikoissa "tämä auto hipoo täydellisyyttä tai tyyliin maailman paras Sedan" näin esimerkkeinä. Tarkemmin muistin virkistämiseksi neljännen sukupolven BMW 5-sarja E39 esiteltiin sedanina syksyllä 1995 ja juuri tämä sai kyseiset maininnat ollessaan huomattavasti muita edellä oleva edistyksellinen automalli. Tästäkin totemuksesta joku repii hiukset päästään aivan varmasti mutta mitä väliä.

      
  • Keskusteluthan menevät juuri niin, että sinä määräät, että kukaan ei saa sanoa mitään negatiivista BMW:stä. Kuitenkin sinä pidät itselläsi oikeuden arvostella kaikkia muita merkkejä, jopa täysin ilman järjellistä argumenttia. "Volvon laatu on huono, koska muutamassa Volvossa bensamittari reistailee". Kuten sanoin, arvostele rauhassa, mutta älä sitten aina aloita provoitkujasi, kun joku muu arvostelee Bemaria paljon asiallisemmin, kuin sinä näitä muita merkkejä.

    Ah, se onkin niin, että kukaan ei saa arvostella Bemaria, koska emme tiedä merkistä mitään. Mutta sinä viimeiset 20 vuotta pelkällä Bemarilla ajaneena tiedät muiden merkkien uusista autoista niin paljon, että sinä voit arvostella niitä rauhassa.

    No tähän on kyllä hyvä lopettaa. On turha toivo, että ymmärtäisit kuinka ristiriitaisia omat kirjoituksesi ovat oman käytöksesi kanssa.

      
  • Nojaan kyllä faktoihin jos arvostelen muita merkkejä, en olettamuksiin tai huhuihin jotka yleensä ovat keksittyjä kateellisten höpinöitä. Vääristelit taas kerran 30 vuotta samalla merkillä. Tietenkin laadun voi kyseenalaistaa jos tuotantoon menee autoja jossa on vikoja silloin testaus ja laadunvalvonta on ollut puutteelista. Onko tuon yksinkertaisen asian ymmärtämisessä jokin ongelma?

      
  • Aika epätoivoista ja säälittävää argumentointia tracktestiltä, tätä uutta automallia hän arvioi jonkin toisen Volvo-mallin vioilla, jotka kaiken lisäksi näyttäisivät johtuvan alihankkijan osista.

    Edestäpäin etuviistosta katsottuna auto on kyllä hienoinpia sedaneita tällä hetkellä, peräpää sen sijaan on vähän raskaan oloinen ja kantikas. Takapuskuri on kanssa oudon massiivinen. Näissä eri kuvituskuvissa muuten kaikki autot näyttävät surkeilta, kannattaa kaikista autoista katsoa näitä livekuvia, siis kuvia tosielämästä. Ajattelijan kanssa olen samaa mieltä siitä että sininen väri on sinänsä ruma. Nykysedaneista Teslalla mielestäni paras muotoilu, mutta Tesla on aika kallis.

    http://cdn1.automotorsport.se/YTo2OntzOjI6ImlkIjtpOjExOTEyMDk7czoxOiJ3IjtpOjMyMDA7czoxOiJoIjtpOjMyMDA7czoxOiJjIjtpOjA7czoxOiJzIjtpOjA7czoxOiJrIjtzOjQwOiIxZTg3ZTYyNzEzNzA3YmZlODhlZDI3YzZhODRiOTcxM2Y4ZDk5ZGJkIjt9

    Tuossa artikkelissa taas on näitä suorituskykyvertailuja kilpailijoihin nähden.

    http://www.automotorsport.se/artiklar/nyheter/20151203/sa-star-sig-nya-volvo-s90-mot-konkurrenterna

      
  • Ajattelijan ja tracktestin kannattaisi nyt rauhoittua, eikä viedä keskustelua liian henkilökohtaiselle tasolle. :)

    Nuo Volvon automaattisen jarrutuksen järjestelmät on yksi suurimmista merkkiä kohtaan käydystä arvostelusta ja naureskelun aiheesta, kun muutamia epäonnistuneita törmäystestivideoita löytyy netistä. Näitä tuodaan mielellään keskusteluihin mukaan osoittamaan Volvon kehitysideoiden huonoutta. Tracktestin linkittämä video saikin jo täällä selityksensä eli videon autossa ei edes ole järjestelmää, joka tunnistaisi jalankulkijan ja kyse on videolla olevien henkilöiden tietämättömyydestä ja mokasta. Joitain kertoja moka on ollut siinä, että törmäyksessä käytetystä esteestä on puuttunut heijastemateriaali eli joku pelkkä ilmapallo ei reagoi tutkaan, vaan niissä tapauksissa pitää kiinnittää erillinen heijastelevy esteeseen, että tutka reagoi siihen. Yksi ja ehkä se kuuluisin median edessä epäonnistunut törmäystesti johtui Volvon selvityksen mukaan siitä, että auton akku oli päässyt tyhjenemään ja se oli jotenkin sekoittanut järjestelmän. Eihän nuo järjestelmät nyt täysin aukottomia ole, mutta minusta pitäisi arvostaa sellaista valmistajaa, joka noita tuo ensimmäisenä markkinoille, eikä naureskella jos näkee jossain epäonnistuneen törmäystestin. Myös Mersulla on noloja epäonnistumisia omien vastaavien järjestelmiensä kanssa median edessäkin.

    Tuo linkittämäni ADAC-testi kertoo missä mentiin järjestelmien suhteen vuonna 2014. Aika hyvin kuitenkin, kun Volvo valittiin testin parhaaksi. Tuon jälkeen järjestelmää on päivitetty polkupyörien osalta ja nyt seuraavana tulee isoihin eläimiin törmäystä estävä järjestelmä. Ilman muuta itse haluaisin tuollaisen omaan autooni, kun joskus ajelen pimeillä metsäteillä hirvivaroitusalueilla. Varmasti muutaman vuoden päästä vastaava on jo monilla automerkeillä valikoimissaan ja niinhän sen pitää ollakin. Joku on aina jossain asiassa ensimmäinen ja pakottaa muut kilpailuun mukaan ja niin asiat saadaan kehittymään.

      
  • Ajattelija2015 ja Mrs Experience nimimerkkien takaa löytyy sama henkilö. Todella säälittävää ei voi muuta sanoa.

    Kumpikin nimimerkki vääristelee asioita samalla tavoin minkä kerkiää kuten tästä voi kaikki todeta. "Aika epätoivoista ja säälittävää argumentointia tracktestiltä, tätä uutta automallia hän arvioi jonkin toisen Volvo-mallin vioilla, jotka kaiken lisäksi näyttäisivät johtuvan alihankkijan osista." Tästä on helppo päätellä että kyseessä on sama henkilö. Miten tätä uutta mallia voi muuten kuin ulkoisen ja teknisten asioiden perusteella arvioida, kun tuli vasta kuvina ja teknisinä tietoina julkisuutteen. Tämän vikoja saadaan esille vasta sitten kun niitä on liikenteessä. Vikoja ilmenee tietenkin niistä autoista mitkä ovat liikenteessä ja arkisessa käytösssä. Voiko näin pihalla olla kuin nämä kaksi nimimerkkiä on kaiken aikaa. Ei voi kuin ihmetellä. Tosin yksi fanaatikko jolle ei yksi nimimerkki riitä. Näin tosin saa pönkitettyä puutteellista itsetuntoa mielikuvitukaverin avulla.

    Tämä keskustelu suljetaan kohta jos ei Ajattelija2015/Mrs E ei ymmärrä lopettaa. Omalta osaltani tämä järjettömyys saa loppua tähän sillä tässä ei ole mitään järkeä, kun tietää mihin toinen pyrkii kaiken aikaa. Solvaamiseen ja vain ja ainoastaan siihen ei järkevään keskusteluun. Tuo on jo aitoa vihaa, mutta ei sinänsä mitään uutta kyseiseltä henkilöltä.

      
  • Uskon että tämä ketju suljetaan juurikin tracktestin kirjoitusten vuoksi. Ihme vänkääjä ollut aina.

      
  • Tracktest, olen ennenkin luvannut, että ostan sinulle uuden M5 Bemarin, jos kirjoitan jollain muulla nimimerkillä. Lupaus on edelleen voimassa, kunhan sinä lupaat maksaa minulle 10000 euroa, mikäli en ole Mrs Experience. Veto on sinulle erittäin reilu. Et viimeksi vastannut haasteeseen, miten on nyt? Asian voi varmasti selvittää toimituksesta.

    Et vieläkään edes ymmärrä mistä sinua kritisoin. Saat vapaasti arvostella Volvoa, mutta sitten sinun täytyy hyväksyä, että Bemaria arvostellaan. Jos joku kirjoittaisi BMW:stä kuten sinä Volvosta (yhden vian vuoksi leimaat koko merkin laadun), raivoaisit kuin mielipuoli jostain trollaamisista.

      
  • Totta on että ihan uutta autoa on vaikea arvioida, siksi laitoin Automotorsportin hyvän artikkelin jossa moottoreita arvioitiin kilpailijoihin, eroa suorituskyvyissä ei näytä olevan lainkaan suuntaan eikä toiseen. Lehti kirjoitti myös että Volvon moottoreiden yksi "huono puoli" voisi olla se että kutoskoneessa on parempi soundi kun neloskoneessa. Tuo varmaankin voi olla jollekulle auton valinnan peruste. Moitetta oli myös sisätilojen suhteen.

    Oma kritiikkini kohdistui lähinnä siihen että yritit väittää Volvon laatua huonoksi ja "kiinalaiseksi" yhden yksittäisen vian perusteella.

    Ulkonäkö taas on makuasia, vähän niin kuin musiikkikin. Itse pidän Volvo S 90 - mallin muotoilua muuten hyvänä paitsi että perä on liian kantikas.

    Käsittääkseni tämä keskusteluketju on ihan paikallaan kun nyt Volvo on saanut tätä pääomaa kiinalaisilta, jolla malleja parannellaan, ilmeisesti XC 90 malli on myynyt ihan hyvin, kun viime kuussa Volvon myynti oli peräti 49.055 kappaletta.

      
  • Kahdella tietokoneella on helppo toteuttaa kyseinen juttu. Ja vielä minuutin välein näyttää äkkiseltään siltä kuin olisi mahdoton toteuttaa. Kuten sanoin kahdella koneella helppo juttu hyvin valmisteltu työ on puoliksi tehty. Olisi mahdollisuus tehdä samaa, mutta eipä ole tarvetta. Erikoista tässä on se että olen teidän Volvomiesten ainoa vastapeluri joka esittää kritiikkiä ja sekin tuntuu olevan toisille liikaa. Ei täällä enää näköjään muita keskustele. Yksipuoliseksi menee keskustelu.

      
  • Eiköhän asia jotenkin saada selvitettyä. Jos ei ratkea, niin kumpikaan ei häviä. Uusi M5 vs. 10.000 €. Aika helppo veto, kun olet noin varma asiasta.

    Eikä tässä edelleenkään kyse ole siitä, etteikö Volvoa saisi kritisoida. Ei sitä kukaan ole kieltänyt. Mutta kritiikkisi argumentit ovat aivan naurettavia ja sitä me tässä kritisoimme. Yhden vian vuoksi "kiina-Volvon" laatu on surkeaa. Kun BMW kutsuu takaisin viallisia autoja, niin silloin se kertookin laadukkaasta asiakaspalvelusta. Tai yhden epäonnistuneen jarrutustestin vuoksi erittäin kehuttu testivoittaja järjestelmä on mielestäsi turha. Ja kun pyytää hieman perusteluja näille väitteillesi, niin on volvouskovainen. Ja jos joku arvostelisi yhtä typerin perustein Bemaria, niin sekoaisit täysin.

      
  • Takaisin aiheeseen. Onko kellään kokemusta tai tietoa, miten hybridien nelivetojärjestelmät toimivat. Siis tällaisissa tapauksissa, joissa ainoastaan sähkömoottori on kytketty takapyöriin. Onko tätä systeemiä edes käytetty monissakaan autoissa ennen Volvon T8:a? Tai onko T8:n nelivetoa testattu liukkaalla? Muistaakseni jossain ranskalaisissa oli vastaavan kaltainen neliveto. Olisi ihan mielenkiintoista tietää, onko T8:n uusi neliveto parempi vai huonompi kuin T6:n perinteinen neliveto?

      
  • Takaisin ongelmiin. Volvon tankkiongelma jatkuu nimittäin autoja on pysähtynyt, vaikka mittarin mukaan polttoainetta on vielä jäljellä.

    Ongelma on koskenut etenkin XC60-mallia, mutta myös muita nelivetoisia malleja, joissa on satulamallinen, kardaaniakselin kummallekin puolelle sijoitettu tankki.

    http://www.kauppalehti.fi/uutiset/volvon-tankkiongelma-yha-arvoitus/pReYW6tk

      
  • Mitähän tekemistä tällä tankkiongelmalla on S/V90:n kanssa ??? En vaan ymmärrä! Jos ei pysytä asiassa ylläpito voisi sulkea tämän keskustelun. Ja ehkä harkita toimenpiteitä!

      
  • Keskustelijoiden joukossa on näemmä oma moderaattori. Volvo-keskustelun valvoja joka määrittelee mistä saa keskustella ja mistä ei. Et taida nyt olla ihan kartalla, tämä saattaa hyvin koskea myös tätä kyseistä mallia. Joten pakko kysyä mikä mättää? Taidatte vaatia muita ulos keskusteluista. Volvomiesten yksinoikeudella Tekniikan Maailman keskustelupalsta ei taida mennä vaatimuksesi läpi, on sen verran kohtuuton vaatimus. Harvenee lukijakunta radikaalisti jos näin tehtäisiin. Ei saa pipo kiristää liikaa vaikka aihe tuntuu olevan hieman arka ainakin Volvoilijalle ja Ajattelijalle.

      
  • Volvoilija245:
    En kannata ylläpidon puuttumista viestiketjuja sulkemaan. Varsinkin, kun täällä on muutenkin hyvin hiljaista nykyään. Tänne mahtuu kyllä vähän aiheesta poikkeavat mielipiteetkin. Monikohan mahtaa muistaa millainen hullunmylly tämä palsta oli silloin, kun edellinen iso Volvon sedan S80 julkistettiin. Niihin aikoiihin itse aloin seurata palstaa ja voi sitä provoilun määrää mikä Volvosta saatiin silloin aikaan ja ei siihenkään ylläpito puuttunut. Miksi siis nytkään, kun palsta on vain varjo entisestään ja hiljainen kuin hautausmaa niihin aikoihin verrattuna.

      
  • Eihän tässä keskustelussa ole mitään sellaista, että tämä pitäisi sulkea. Eri asia oli silloin, kun muutamilla nimimerkeillä joka toinen sana oli v-alkuinen.

    Tracktest, kun joku on tuonut esiin BMW:n ongelmia, niin sinähän olet ottanut asian aivan lunkisti, etkä milloinkaan ole esimerkiksi syyttänyt trolliksi, jos joku on BMW:n vioista puhunut.

    Minä en kiellä sinua keskustelemasta Volvon bensatankin ongelmasta. Tosin ei sitä ehkä tässä ketjussa tarvitse kovin monen viestin kanssa spekuloida. Aiheelle voi avata vaikka oman ketjun, jos asia sinua noin paljon kiinnostaa. Ongelma on siinä, että tuon yhden vian perusteella leimasit Volvon laadun surkeaksi. Samoin kun yhden videon perusteella leimasit törmäyksenestojärjestelmän turhaksi.

      
  • Mikähän lienee Tracktestin henkinen ikä !!?
    Mieleeni on tullut muinoin tänne kirjoitellut Putput mutta siistimmässä kuosissa.

      
  • Jottei viesti huku muiden alle, niin kysytäänpä uudelleen. Onko kellään kokemusta, tai onko joku nähnyt testiä siitä, miten T8:n neliveto toimii verrattuna T6:en perinteisempään nelivetoon? Parempi vai huonompi?

      
  • Jore44:
    Taidat olla herkänpuoleista sorttia, kun näin pienistä asioista kuin mielipiteet ja tankkiongelma menee kasetti noin pahasti jumiin. Olen nähnyt kunnon trollausta tällä palstalla eikä siitä niin kovin kauan ole aikaa. Silloin täällä haukuttiin henkilökohtaisesti kaikkea mikä eteen tuli. Ja sekin sallittiin kuten A-utoilija totesi. En osallistunut trollaukseen se on ihan oma taiteenlaji jota en tosin kaipaa. Jättäkää tunteeet syrjään autoja nämä vain ovat se joka autoonsa rakastuu on melkoisen sekaisin ja näitäkin näemmä löytyy jopa täältä. Suoli24:ssa niitä järkensä menettäneitä on ei niitä tänne kukaan kaipaa.

      
  • Ei tuo XC 60 polttoainetankin ongelma ole ihan harvinaisemmasta päästä nykyään. Yhtään merkkiä en suostu erikseen nimeämään (koska täällä tulee osalle unettomia öitä :) ), mutta parilla tunnetulla merkillä on ollut yksilöitä, joiden osalta on ollut suuria ongelmia tankata autoa- vartin (dieselin) liruttelun jälkeen tankki puolivälissä eikä täyteen tule koskaan. Ja kyse ei ole ollut pelkästä tankin huohotuksen ongelmasta.

    Homman pihvi on se, kuinka jälkimarkkinointi hoitaa asian, jos takuu on jo ohi. Esim. XC 60:n osalta tiedän ovenkahvan sähköisen mekanismin kiusallisen vian, joka on korjattu reilusti takuuajan loppumisen jälkeen. Ja kokemuksesta voin sanoa, että ei se näin mene kaikilla. Hyviä ja huonoja esimerkkejä riittää, kun kaikissa automalleissa tuppaa olemaan ainakin joskus vikoja.

    Tuosta sähkömoottori varaisesta nelivedosta ei ole valitettavsti kokemusta. Tulevaisuudessa todennäköisesti runsaasti yleistyvä ratkaisu ainakin etuvetopohjaisissa hybrideissä. Vähemmän mekaniikkaa ja enemmän herkkiä antureita on ainakin luvassa...

      
  • Kaiken järjen mukaanhan tuollainen neliveto on jopa parempi, kuin perinteinen neliveto. Mutta käytännössä asia ei välttämättä ole niin, ainakaan vielä.

      
  • BMW:n älykäs neliveto on markkinoiden paras. Ajo-ominaisuudet on tekijä mikä itseäni eniten viehättää siksi ajan BMW:llä. Neliveto ei kuulemma ajo-ominaisuuksia BMW:n kohdalla muuta, mutta talvella kokemus on vielä astetta positiivisempi näin minulle on asiaa valotettu. Aurattuja teitä kun talvisin pääsääntöiseti ajelen en ole nelivetoa kokenut tarvitsevani. Olen tullut siihen päätelmään, että nelivedon ostan vielä kokeilumielessä onko se 5-sarjan Sedan vai X-sarjalainen en ole asiaa vielä päättänyt tosin silmää miellyttää uusi BMW X1.

    http://www.moottori.fi/ajoneuvot/jutut/xdrive-neliveto-oppia-bmwn-tapaan/

      
  • Vai että markkinoiden paras? Ihan aikuisten oikeasti, vai onko kyseessä vain sinun mielipiteesi? Sinulla on varmaan jotain testituloksia asiasta, kun tuollaisen lauot noin itsevarmasti. Vähän ihmettelen, mistä olet löytänyt testin, jossa BMW:n nelivetoa verrataan esimerkiksi uuden T8 Volvon nelivetoon, tai vaikka Teslaan. Laitatko linkin kiitos.

    Enkä siis väitä, etteikö BMW voisi olla paras, aivan varmasti ainakin parhaiden joukossa. Itse olen metsästänyt tuoretta nelivetotestiä jo muutaman vuoden, enkä ainakaan itse ole löytänyt kunnollista vertailua. Viimeisimmän testin jonka olen nähnyt, voitti Volvo. Tosin testi on sen verran vanha, että ei kerro enää nykytilanteesta.

    Luultavasti suurten merkkien nelivetojen erot ovat aika mitättömiä ja auton rengastus vaikuttaa liukkaalla ajettaessa enemmän kuin automerkki. Joka tapauksessa olisi mielenkiintoista lukea aiheesta kunnollinen testi. Omituista, että sellaista ei ole aikoihin tehty, kun myytyjen nelivetojen määrä on kuitenkin kasvanut todella voimakkaasti.

      
  • Mitä sitä testejä tehdä kun nelivedot menevät kaupaksi muutenkin. Mielestäni näillä lehtien testeillä nostetaan yksi ylitse muiden vaikka ne erot on monesti hyvin minimaalisia. Se kuka testin milloinkin voittaa ja mistä syystä on taas kokonaan toinen tarina. Mitä painotetaan saadaan voittaja perusteltua vaikka tuolla perustelulla ei ole käytännössä mitään merkitystä. Pääasia on että hyvät autot myyvät ja asiakaskunta on tyytyväistä. Et sinäkään Ajattelija vaihda Audia Volvoon vaikka se jollakin painotuksella testin voittaisi. Itselleni ei testien jutut ole koskaan uponneet. Omat mieltymykset ei testien tulkinnoilla ja painotuksilla muutu suuntaan eikä toiseen.

      
  • Eli sinä vain sanoit, että BMW:n neliveto on paras, ilman mitään perusteluja. Ja sitten ihmettelet, miksi kirjoituksiasi kritisoidaan.

    En osta autoani testivoiton perusteella, koska kokonaisvoiton ratkaisee painotukset. Mutta kyllä sieltä yksittäisiä ominaisuuksia voidaan listata paremmuusjärjestykseen ja se testeissä kiinnostaa.

      
  • Mielestäni sinä Ajattelija kehut täällä Volvoa vain siksi koska et voi Audia kehua alvariinsa. Ja BMW:n kehuminen ei sinulta luonnistu missään nimessä se on käytännössä sula mahdottomuus. Audin pahin kilpailija on BMW mutta MB on mennyt myös Audista ohi mitataan sitä sitten vaikka millä mittarilla. MB:n kehuminen luonnistuu sinulta vielä kohtuulliesti mutta BMW on silmissäsi kuin punainen vaate.

    Aina löytyy nelivetotesti jossa joku nostetaan testin voittajaksi ja uskottavuuden nimissä ei voi käytännössä olla aina sama voittaja. Tätä ei kukaan lukija pitäisi uskottavana ja todenäköisenä eikä puolueettomana jos näin kävisi toistuvasti. Testien perään kyselevä Ajattelija elää näistä testeistä ja usein kehut VW-konsernia, että nämä voittavat kaikki testit ja täysin syystä. Ja jos joku lähtee moittimaan kyseisiä autoja tyrmäät mielipiteet heti keksittyinä tarinoina ja mustamaalauksena. Täällä on keskustelijoita jotka ovat tarkoitusperistäsi kyllä hyvin selvillä. Ja olet totta vie taitava saamaan samanhenkisiä puolellesi, tässäkin keskustelussa puhut usein monikossa meistä minua vastaan. On tätä tapahtunut ennenkin ei siis mitään uutta.

      
  • Tämä on tähän sopiva juttu kun kysyt mistä syystä BMW:llä on paras neliveto. Olkoon tämä mielipiteeni perustana. Testejä voit sitten itse metsästää. BMW nelivetoa tuskimpa ilkeät itse mennä testaamaan.

    http://www.kauppalehti.fi/uutiset/nelivetoinen-pikku-bemari-selattaa-talvikelin/Suh2rpH6

      
  • Alkaa tracktestilla jutut olemaan aika lennokkaita. :) Palataan aiheeseen.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit