"Premium merkit"

318 kommenttia
15678911»
  • Ja taas Kumppanilla dementia. Johan sanoin, että en ole edes vaivautunut lukemaan 740 määritelmiä, enkä niihin tuoe ottamaan kantaa. Minä keskityn siihen yksinkertaiseen ja oleelliseen määritelmään, jonka olen useita kertoja sanonut. Ja samaa määritelmää 740 on aikaisemmin käyttänyt.

      
  • No toki muistan, myös senkin että olen sinua patistanut lukemaan.

    Mistäs sinä tuon muka tiedät, kun et kerran lukenut? Miksikäs taudiksi sellaista nimitetään?

    No jos et halua muuta lukea, niin vastaisitko hänen ihmettelynaiheeseensa tuossa vähän aiemmin, johon minäkin viittasin?

      
  • En tiedä miksi sinulle Kumppani on niin tärkeää tämä premiumjuttu, että jaksat jankuttaa aiheesta vuosikausia vastoin yleistä näkemystä. Omalta osaltani olenkin jo vastannut, että auton premiumstatus ei vaikuta ostopäätökseeni.

      
  • Ei niin mitään tekemistä ainakaan sen kanssa, vaikuttaako sulla vai eikö vaikuta!

    Voisit ottaa tämän vaikka niin, että olen katsonut tarvittavan "vastavoimaa" tuolle iänikuiselle "onpas premiumi - eipäs ole" -tyyppiselle läpisemiselle, jota aiheesta käydään, täysin minusta riippumattakin.

    Sellainen oli muuten kestänyt vielä pidempään kuin minun kirjoitteluni - tulin niin sanotusti vain mukaan alunperin - en siis aloittanut mitään. Se siitä mikä kenellekin on tärkeätä, Ajattelija2015!

    Paikalleen kämähtäneiden, laput silmillä kulkevien, ajatuksiltaan luutuneiden ja "suosikkimerkkiinsä" jumiutuneiden ja maailman muuttumista huomaamattomien (pääsääntoisesti kait) miesten lapsellista "mullapas on parempi ja sulla huonompi auto, lälläslää" - "ei voi olla kun mulla kerran on parempi ja kaveritkin sanoniin" -höpinää!

      
  • Olipa purkaus! :) Lällättääkö naapurisi sinulle, vai mistä noita juttujasi keksit?

    Millä tavalla maailma on muuttunut premium-käsitteen suhteen? Mersu on tietääkseni edelleen kalliimpi, kuin vastaava Toyota. Tästä yksinkertaisesta syystä Mersu on premiumia, Toyota ei.

      
  • Ajattelija2015:
    Lällättääkö naapurisi sinulle... Mersu on tietääkseni edelleen kalliimpi, kuin vastaava Toyota. Tästä yksinkertaisesta syystä Mersu on premiumia

    Onnittelut Ajattelija2015: Onnistuitpa heittämään juuri todella niin hyvää esimerkkiä siitä, miten rajoittunutta ajatusmaailma voi olla ja millä tasolla autokeskustelu kiertää naiiveimmillaan! Kiitos!

      
  • Tekniikan Maailman ja Automotive News -lehden mukaan premium-autoja ovat:

    Alfa Romeo
    Audi
    BMW
    Cadillac
    Jaguar
    Lancia
    Land Rover
    Lexus
    Maserati
    Mercedes-Benz
    Mini
    Porsche
    Saab
    Volvo

    Lähde: Automotive News, Tekniikan Maailma

      
  • Miten minun ajatusmaailmani on rajoittunutta, jos kysyn kuka sinulle oikein lällättää. No kerro nyt kuka sinulle lällättää, kun ainakaan täällä ei kukaan ole lällätellyt ja itse siitä kirjoitit.

    Ja kerro nyt ihmeessä, miten maailma on muuttunut? Olen kokoajan kirjoittanut, että premium tulee "hintapreemiosta". Miten maailma siis on muuttunut? Mersu on käsittääkseni edelleen kalliimpi kuin Toyota.

      
  • Premium-käsitteen kiistäminen autoissa on vähän kuin taistelisi tuulimyllyjä vastaan. Minkäs mahtaa, kun koko ympäröivä maailma puhuu premium-tuotteista ja siinä sitten yksi henkilö yrittää harata vastahankaan vuodesta toiseen, ettei mitään premium-käsitettä ole olemassakaan. Hieman sääliksi käy jo tuo yhden miehen sota, mutta kai sitä nyt vieläkin huonompi elämäntehtävä voisi olla.

    Hauskahan tätä vänkäystä on toisaalta ollut lukea. :)

      
  • Luksusautojen kymmenen parasta.

    1. Rolls-Royce

    2. Bentley

    3. Ferrari

    4. Lamborghini

    5. Maserati

    6. Aston Martin

    7. Bugatti

    8. Spyker

    9. Pagani

    10. Koenigsegg

      
  • @Ajattelija: juuri näin. Vastaavien kesken hinta ratkaisee. Ihmetyttää, miksi joitain kiinnostaa tämä periaate ja luokitteleminen enemmän kuin se, mitä lisärahalla saa?

    @Kumppani: jos haluat <Mistä Tahansa> premiumin, se tapahtuu määrittelemällä "vastaavat" vertailukohteet tarkoituksenmukaisella tavalla. Halvempiensa joukossa <Mikä Tahansa> on premiumauto. Tämä tosin pätee vain valitussa vertailuryhmässä, aivan kuten "luokkansa tilavin" on tilavampi kuin sitä pienemmät.

    @A-utoilija: motiivit minuakin ovat kiinnostaneet tässä jo jonkin aikaa. Mitä tässä pyritään todistamaan? Ihan kuin joku ei osaisi sanoa "mä halusin tällasen" ja kognitiivi dissonanssi vaivaa päivästä toiseen?

      
  • Ette kai vain luulleet premiumin tarkoittavan parempaa, eikä vain jonkun summan kalliimpaa, kuten markkinapellet haluaa teidän ajattelevan? Kannattaa verrata mitä lisähinnalla saa ennen kuin päättää onko sen maksamiselle perusteita omassa valinnassa.

    Valinta vaikeutuu, jos kalliimpaa hintaa maksaen saa jotain sellaista, mitä halvemmassa ei ole. Jos taas kalliimpi on huonompi, sittenhän premiumtuote on löytynyt.

    Premium-käsitteeseen autoluokkien määrittelijänä suhtaudun erittäin epäluuloisesti, kuten olette huomanneet.

    Tämä(kin) keskustelu osoittaa, että näkemyksiä kirjoittajasta riippuen on useita. Rajat siis hämärtyvät - jos niitä koskaan tarkasti onkaan, siis oikeasti ollutkaan. Kaiken lisäksi markkinpellet pyrkivät tosiaan myymään lähinnä mielikuvia. Välttääkseen moista hömppää voi mielessään kääntää termi sen yhteen merkitykseen: lisähinta. Sen jälkeen olisi osattava paremmin katsoa, mitä rahalla saa ja onko se sen arvoista.

    Jotta homma pysyisi hyppysissä, kannattaa verrata kuinka paljon itselle olennaista arvoa lisähinnalla saa ja miettiä missä kohtaa tulee raja, jonka ylittämisellä ei enää saa mitään itselle tärkeää.

    Jos esim. Opelin auto on vastaavaa Daciaa kalliimpi, silloinhan Opelissa on premiumia. Jos taas Opelin autoa pidetään jotakin muuta merkkiä vastaavana, silloin kalliimmasta tulee premiumia. Näitäkään vertailuja ei voi kuitenkaan lukita tuntematta ostajan motiiveja, ovat ne sitten käyttötarpeita, tai mielihaluja.

    Käsitteen vertaileminen teknisesti erilaisten tuotteiden kesken on aika arveluttava tapa venyttää kyseistä termiä. Siihen kun sisältyy oletus todellisuudessa olemassaolevien eroavuuksien oletetuista merkityksistä, jotka on usein kuitenkin henkilökohtaisia arvostuskysymyksiä.

    Tästäkin syystä minusta on turhaa pohtia mikä auto on premiumia ja mikä ei.

      
  • Kumppani, miksi käytät jatkuvasti termiä markkinapelle? Onko oma ammattisi niin loistelias, että sinulla on varaa arvostella jatkuvasti toista ammattikuntaa?

    Olemme ehkä 1000 kertaa kirjoittaneet, että premium ei välttämättä tarkoita parempaa tuotetta. Ei ainakaan asioissa, joita voidaan mitata testeissä, eikä myöskään luotettavuudessa. Näinkö kauan kesti, että ymmärsit asian? Alan huolestua sinusta.

    Esimerkiksi minä olen lukuisia kertoja sanonut, että en ole ostanut "premium-merkkiä" premiumin vuoksi, vaan siksi, että auto miellytti minua eniten. Ostan milloin tahansa halvemman "ei-premiumin", kunhan sellainen täyttää vaatimukseni autolleni.

    Teknisesti erilaisten tuotteiden vertaaminen on melko järjetöntä. Siksi olemmekin jatkuvasti puhuneet, että tuote on premiumia, jos se on teknisesti ja vastaavasti varusteltuna muita vastaavia tuotteita kalliimpi. Miksi tämänkin ymmärsit vasta nyt, kun asia on kirjoitettu lukuisia kertoja.

      
  • Voi kyynel Ajattelija2015...

    Kuvitteletko nyt todellakin itsestäsi täällä premium-käsitteestä kirjoitelleena olleesi jotenkin valaiseva, tyhjentävä tms? Hehheh....

    Tai että sillä olisi jokin merkitys avaamisessa, millä perusteella esim. sinä hankit, tai olet hankkimatta autosi? Höpö höpö - ei pienintäkään merkitystä! Mitä ihmeen väliä sillä olisi - minulle varsinkaan!

    Mitä muuten luit (tai pitäisikö kirjoittaa ymmärsit) vuodenvaihteen kirjoituksista tämän otsikon alla? Et vissiin yhtään mitään, kun nyt vasta heräsit.

    Ennen kaikkea: ymmärrätkö tuon viimeisen lauseen tuosta kirjoituksesta? Se on se pointti edelleen.

      
  • Niin voi kenties heittää pallon takaisin, eli ei meillä premikäsitteen omaksuneilla ole pienintäkään merkitystä sillä miten autosi valitset, tai valitat olevasta tilanteesta. Et voi sitä mitenkään muuttaa. Se vaan on outoa, että nimittelet automyyjiä pelleiksi, he vaan tekevät duunia olevien käsitteiden mukaan, Yhtä kaikki arvostelet myös meitä premin ostajia myös. Sääliksi käy, me kenties ostamme omien mieltymyksien mukaan, eikä niinkään kukkaro täysin määrää.

      
  • Kumppani ei edes ymmärrä, että toiseksi viimeisessä viestissään hän kirjoittaa käytännössä kaiken sen, mistä olemme hänelle vuosia kertoneet. Nyt hän pitää noita omina oivalluksinaan. Hienoa Kumppani.

      
  • @MMS: Taas loistavaa esimerkkiä omasta näkökulmastani, kiitos sinullekin.

    @Ajattelija2015: Vastaa kysymykseen, ymmärsitkö viimeisen lauseen? Se on se pointti edelleen, avaatko ajatuksen siitä?

    Selitätkö vielä miten ymmärrät sen "Opel"-osuuden. Ihan mielenkiinnosta vaan.....

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit