Kosketusnäyttö vaarantaa turvallisuuden!

329 kommenttia
«13456711

Erittäin mielenkiintoinen aihe tänä päivänä on käyttöliittymä autossa. Aikanaan BMW toi iDrive-ideologian ja rullahiiren sekä valikot automaailmaan. Hienoa kehitystä on tapahtunut ja viimeisimmät versiot tottelevat jo pelkkää käden liikettä. Myös näyttö (kuten myös Audeissa ja Mercedeksessä) on nostettu mahdollisimman korkealle ja tieto jaetaan ylhäällä ja leveyssuunnassa, ts. katse säilyy tiessä ja se palvelee korkeinta turvallisuusajattelua. Tietysti tämä ei ole halpa tapa toimia.

Viime aikoina on markkinoille ilmestynyt myös kosketusnäyttöjä. Mm. Kia, Opel ja Volvo ovat tuoneet kosketuksella toimivia käyttöliittymiä. Herää kysymys, miten turvallisuus on voitu unohtaa? Käytön hipelöinti on verrattavissa tekstiviestin lähettämiseen ja tuollaisen näytön operointi tulisi olla sallittua ainoastaan auton ollessa paikallaan. Käytön kannalta vaikeuksia tulee esim. hanskat kädessä. Ainoa päätelmä on se, että nämä em. merkit hakevat säästöä joka paikassa, helppo on laittaa kaikki ”nappulat” kosketusnäyttöön alas keskikonsoliin ja unohtaa liikenneturvallisuus.

  
  • Tulevaisuudessa informaatio saattaa olla integroitu tuulilasiin ja informaation saa vaikkapa kättä heilauttamalla.
    Sitä tuskin saa kosketusnäyttönä, se vielä puuttuisi että painikkeet olisi tuulilasissa :)

    http://www.moottori.fi/liikenne/jutut/pilkington-tuo-nayton-suoraan-tuulilasiin/

      
  • Enemmän kai se turvallisuutta vaarantaa jos autossa on hengenvaaralliset turvatyynyt, joista lentää metallia.

    http://blog.caranddriver.com/audi-bmw-volkswagen-add-1-7-million-vehicles-to-takata-airbag-recalls/

      
  • En ole perehtynyt muiden valmistajien kosketusnäyttöön, mutta Volvossa se vaikuttaa helppokäyttöiseltä ja toimii hyvin myös hanskat kädessä. Ja näyttöön voi myös kirjoittaa kirjaimia sormen päällä piirtämällä kun syötetään navigaattorille osoite. Lisäksi toinen navigaattorin näyttö on mittariston keskellä. Ja eihän tuota kosketusnäyttöä tarvitse koko ajan ajaessa hipelöidä, koska ohjauspyörässäkin on sille kauko-ohjausnapit ja toisaalta kosketusnäytön alapuolella on muutama ihan fyysinen nappi lämmityksen ja audiolaitteiden säädöille. Lisäksi käyttöä helpottaa Home-näppäin, jolla aina pääsee alkuvalikkoon. Ja lisävarusteena on saatavana heijastusnäyttö tuulilasiin kuten monella muullakin merkillä eli kyllä turvallisuusnäkökohdat on otettu Volvolla aina tosissaan myös käytettävyyden suhteen.

    Huonoa on ehkä se, että sormenjäljet näkyy kosketusnäytössä aika selvästi eli sitä pitää pyyhkiä aina välillä, kuten kännykänkin näyttöä, jos haluaa sormenjäljistä eroon. Ja kosketusnäytön toimintaan on syytä perehtyä jo ennakolta, eikä alkaa ajaessa siihen vasta perehtymään. Onhan niitä toki monia vanhempia ihmisiä, joille tuollainen kosketusnäyttö voi olla vaikea aluksi, mutta enemmistö ihmisistä omaksuu tuollaisen nopeasti. Eikä se BMW:n iDrive ole varmasti yhtään sen helpompi omaksua, jos valikoissa liikkuminen ei ole tuttua. Volvon tapauksessa tuohon näyttöön on kyllä satsattu paljon eli mistään säästöistä sen suhteen ei voi puhua, että nappirivi on jätetty pois.

    Kovasti ainakin toimittajat tuntuu tykkäävän Volvon kosketusnäytöstä noissa alla olevissa videoissa.

    Tässä videossa näytetään miten kosketusnäyttö toimii hanskat kädessä.

    Tässä pitempi video, jossa toiminnot näytetään tarkemmin.

      
  • BMW tuo eleohjauksen autoon: Ei enää nappien painalluksia. BMW:n uudessa 7-sarjassa tämä on jo käytössä.

    http://www.mtv.fi/lifestyle/autot/artikkeli/bmw-tuo-eleohjauksen-autoon-ei-enaa-nappien-painalluksia/5629324

      
  • Vaikka olen uutta Volvoa hehkuttanut, niin itsekin suhtaudun pienellä varauksella kosketusnäyttöihin autossa. Eihän niitä tietenkään kuulu ajon aikana juurikaan räplätä, kuten ei puhelintakaan, mutta ihan jo ne sormenjäljet ärsyttävät. Helpompaa olisi käyttää kyynärpää tuettuna jonkinlaista "hiirtä". Tietenkin näissäkin asioissa on hyviä ja huonoja toteutuksia.

    Enemmän olen kuitenkin huolissani kännyköiden käytöstä liikenteestä. Kun näkee kuinka riippuvaisia nykyteinit ovat kännyköistään, niin he tuskin pystyvät olemaan räpläämättä niitä autossakaan. Ja kyllähän etenkin vanhemmat naisetkin läpättävät jatkuvasti luuri korvalla liikenteessä.

      
  • Autoihin yleistyvät kosketusnäytöt vaarantavat liikenteen

    Nappulat eivät ole enää autoissakaan muotia. Nyt pitää olla kosketusnäyttö.

    Esimerkiksi uudessa Peugeot 308:ssa on perusmallia lukuun ottamatta iso kosketusnäyttö, josta säädetään auton asetuksia, radiokanavia, jopa lämmitystä ja ilmastointia.

    Se kuulostaa kätevältä, mutta ei ole.

    Kosketusnäyttöä ei voi käyttää katsomatta. Nappulaa voi kääntää vaikka silmät kiinni, mutta kosketusnäytöltä ei löydä mitään käsikopelolla.

    Näytöstä ei myöskään tunne, onnistuiko painallus vai ei.

    Ongelma on se, että näyttöä vilkuillessa kuskin huomio herpaantuu ajamisesta. Tähän ongelmaan on puuttunut jo EU-komissiokin.

    Komission aloitteesta autonvalmistajille on tehty ohjeet, jotka koskevat auton viihde- ja tietojärjestelmien käyttöä. Järjestelmät eivät saisi vaarantaa turvallista ajamista.

    Ajaessa kuljettajan pitäisi saada muutamalla nopealla vilkaisulla oleellinen tieto auton järjestelmistä. Tiedon pitäisi löytyä maksimissaan sekunnissa.

    Tämä ei käytännössä toteudu monessakaan automallissa. Otetaan esimerkiksi vaikkapa uudet Volkswagen Golf tai Škoda Octavia. Niiden paremmin varusteilluissa malleissa on kosketusnäyttöjä, joiden valikkoja rullaillaan edes takaisin pienistä nuolinäppäimistä. Sellainen vaatii tarkkuutta eikä toimi läheskään yhtä jouhevasti kuin vaikkapa älypuhelimen näytön ohjailu.

    Seikkailu infonäytöllä pitäisi aina keskeyttää, jos liikennetilanne sitä vaatii. Keskeytyksen jälkeen kuljettajan pitäisi pystyä palaamaan takaisin samaan kohtaan. Monissa autoissa tämäkään vaatimus ei toteudu.

    Autonvalmistajat ovat varmasti lukeneet nämä yleiseurooppalaiset suunnitteluohjeet. Miksi niitä ei silti noudateta?

    "Ohjeiden seuraaminen ei ole välttämättä ihan helppoa. Lisäksi ohjeet eivät itse asiassa ota erikseen vielä kantaa kosketusnäyttöihin", huomauttaa tekniikan käyttämisen erikoistutkija Merja Penttinen VTT:ltä.

    Nopean kehityksen myötä autoteollisuus ehtii tuoda laitteita myyntiin ennen kuin riippumattomat tutkimuslaitokset ehtivät niitä kunnolla tutkia.

    Kosketusnäyttöjen yleistyminen vaikuttaa silti väistämättömältä. Se on Penttisen mielestä selkeä haaste.

    Perinteisiin nappuloihin verrattuna näytön kosketusalueisiin on vaikeampaa osua katsomatta varsinkin, kun auto tärisee ajettaessa aina jonkin verran. Kaikkea ei siis kannattaisi korvata kosketusnäytöllä.

    "Ideaali ei ole 70 nappulaa kojelaudassa, eikä myöskään nolla nappulaa vaan jotain siltä väliltä. Tärkeitä päivittäisiä toimintoja olisi hyvä pitää edelleen nappuloissa", Penttinen sanoo.

    Helsingin Sanomat

    Raimo Tengvall

      
  • Perinteistä Volvon turvallisuusajattelua ei voi pitää enään sen tärkeimpänä prioriteetteina. Kosketusnäyttöä kun tulevat käyttämään hyvin erilaisen ajattelun omaavat ihmiset. Volvon kosketusnäyttöä ei voi pitää turvallisena sillä aina löytyy niitä jotka tulevat räpläämään kosketusnäyttöä ajon aikana. Tämä lyö ainakin kevyesti kasvoille Volvon tunnetuksi tekemää turvallisuusajattelua. Montaa muuta merkkiä tietenkin myös, mutta Volvon kohdalla se korostuu kun peilaa sen historiaa.

      
  • Mikähän tässä on se ongelma Volvon kohdalla kun tähän Volvon käyttöliittymään kuuluvat nuo peukalosäätimet ohjauspyörässä ja monipuoliset ääniohjausmahdollisuudet. Ilmeisesti lähes kaikkiin toimintoihin on tuo ääniohjaus, tässä esimerkkinä lämpötilan säätö.

    Lisäksi kaikille tärkeille perustoiminnoille on omat erilliset nappinsa. Mittariston kohdalla on muuhun infotainmentiin integroitu näyttö.

    "UUTISET
    Geneve: Volvon kojelauta nielaisee tabletin
    04.03.2014 | TL-verkkotoimitus
    Geneve: Volvon kojelauta nielaisee tabletin
    Volvo esitteli Geneven autonäyttelyssä uuden autojen ohjausjärjestelmän, joka on suunniteltu suuren kosketusnäytön ympärille.

    Ruotsalaismerkin mukaan tekniikka yksinkertaistaa ja parantaa tapaa, jolla kuljettaja käyttää autoa.

    Kosketusnäyttö korvaa keskikonsolin perinteiset painikkeet ja säätimet yhdellä siistillä ja sulavalla ohjauspaneelilla. Se yhdistää tablettitietokoneille ominaiset toiminnot, kuten pyyhkäisyn ja nipistyksen, uusiin ratkaisuihin, jotka on suunniteltu erityisesti autokäyttöön. Tekniikka toimii myös vuorovaikutuksessa kuljettajan edessä olevan digitaalimittariston kanssa.

    "Perusajatuksena on organisoida säätimet ja tiedot intuitiivisella ja käyttäjäystävällisellä tavalla. Kaikki toiminnot ovat juuri siellä, missä niiden odottaakin olevan, mikä tekee ajokokemuksesta entistä nautinnollisemman, tehokkaamman ja turvallisemman", kertoo Volvon muotoilujohtaja Thomas Ingenlath.

    Uusi ratkaisu esitellään seuraavassa autosukupolvessa alkaen täysin uudesta Volvo XC90 -mallista vuoden 2014 aikana.

    "Uusi käyttöliittymä luo sulavan, loogisen ja turvallisen vuorovaikutuksen kuljettajan ja auton välille. Kyse on paljon muusta kuin suuren kosketusnäytön asettamisesta kojelautaan. Olemme kehittäneet digitaalisen ympäristön, joka on täysin integroitu autoon", Thomas Ingenlath sanoo.

    Neljän “laatan” pino

    Näytön asettelua voi kuvailla joustavien “laattojen” pinona. Jokaisella laatalla on oma avaintoimintonsa.

    Navigointi on ylhäällä, minkä jälkeen vuorossa ovat media ja puhelin.

    Laattojen yläpuolella on ohut ilmoitusnauha, ja digitaaliset ilmastointisäätimet ovat pinon ”perusta”.

    Käyttöliittymä sisältää myös peukalosäätimet ohjauspyörässä sekä laaja-alaisia ääniohjausmahdollisuuksia."

      
  • Jos vertaa vaikka Teslan näyttöä ja tätä I - Drivea niin I - Drive vaikuttaa todella monimutkaiselta erilaisine valikkoineen. Volvon näytössä taas on vain neljä aluetta eli se on todella selkeä.

    Teslan ei ole tarvinnut säästää kustannuksissa, joten väite jonka mukaan kosketusnäytöt on tehty säästösyistä on perätön. Kosketusnäyttö on Teslassa, Volvossa, Jaguarissa ja Land Roverissa. Eli niinsanotusti paremmissa autoissa. llmeisesti juuri tämän helppokäyttöisyyden takia.

    Ainakin Teslaan pystyy lataamaan ajoa helpottavia sovelluksia kuten esimerkiksi varoitusohjelmia nopeuskameroista. Ja varmaan kaikkia muitakin sovelluksia maan ja taivaan väliltä.

      
  • Onkohan nyt BMW-kuskeissa havaittavissa jopa pienoista kateutta, että jospa tuo kosketusnäyttö on sittenkin edistyksellistä ja BMW ei olekaan sen suhteen eturintamassa, vaan on jäänyt jälkijunaan. Volvolla ainakin kosketusnäyttöön on panostettu suuria summia ja siitä on haluttu tehdä tulevaisuuden käyttöliittymä, johon kaikki tulevat mallit pohjautuu. Ei siinä veikkaukseni mukaan kauaa mene kun BMW ja muut saksalaiset premiumit tuo myös näyttöihinsä kosketusvalinnat.

    Oleellistahan on se, että nykyautoissa on niin paljon toimintoja, jotka on pakko hoitaa jonkinlaisen valikkorakenteen kautta ja jotta valikoiden käyttäminen olisi helppoa, niin näytöt suurenee koko ajan ja toisaalta kun valmistajat haluaa kehittää omia navigointijärjestelmiään, niin sekin vaatii ison näytön. Noissa suurentuvissa näytöissä on sitten liikuttava jollain tavoin tekemässä valintoja ja tässä mallia on otettu tietokoneista eli voi olla jonkinlainen hiiri vaihdekepin vieressä, kuten BMW:n IDrive. Vanhin ratkaisu on pelkät erilliset nuolinäppäimet kojelaudassa, kuten Volvolla oli aiemmin tai sen lisäksi vielä nuolinäppäimet ohjauspyörässä ja uusimpana autoihinkin alkaa tulla kännyköissä ja tableteissa käytetty kosketusnäyttö.

    Minusta kosketusnäyttö on kätevä valikoissa liikkumiseen, mutta autokäytössä pitää olla todella selkeästi jaoteltu näyttö ja vaihtoehtoisia käyttötapoja näytön kosketukselle auton liikkuessa. Jotain on syytä jättää käytettäväksi erillisistä napeistakin. Puheohjaus tai eleohjaus ovat hyviä ja turvallisia tapoja tehdä valintoja auton liikkuessa. Mersun uudessa E-sarjassa on ratissa eräänlainen pieni hiirimatto eli ns. touch control painikkeet ja sekin voisi olla hyvä lisä kosketusnäytön käyttöön. Ja sitä paitsi kosketusnäyttöhän on varsin kätevä ajon aikanakin matkustajan käytettäväksi.

    Eli eihän tuo itse kosketusnäyttö autoissa ole mikään paha asia, vaan sille vaan pitää olla riittävästi turvallisia käyttötapoja ajon aikana. Volvosta puuttuu iDrive:n kaltainen säätöpyörylä vaihdekepin vierestä ja ehkäpä sellainen tai jokin hiirimatto siihen myöhemmin lisätään. Mersun kaltaiset touch control -painikkeet voisi myös olla hyvä lisä. Eihän mikään tule kerrasta täydelliseksi, joten on syytä odottaa mihin suuntaan kosketusnäytöt ja sen käyttämistä avustavat käyttötavat kehittyy. Voi hyvinkin olla, että joillain valmistajilla on vielä unohtunut nuo avustavat käyttötavat kokonaan ja kosketusnäyttö voi olla sekava ja hankala käyttää, eikä toimi hanskat kädessä.

    Ja mitäpä BMW-kuskit arveletta, tuleeko jo uuteen 5-sarjaan kosketusnäyttö lisänä IDrive-järjestelmää eli nykyiseen järjestelmään vaan kosketusnäyttö lisäkäyttömahdollisuudeksi? No ei taida enää ehtiä, mutta veikkaan, että kahden vuoden sisällä tuo kuitenkin tapahtuu BMW:lläkin. Eivät varmasti halua jäädä jälkeen nykykehityksestä tuossakaan asiassa.

      
  • Tässä videossa todetaan lopussa että Volvon systeemillä on hienoinen etumatka Audin ja Bmw:n vastaaviin systeemeihin nähden.

    Nykyajan autoissa todellakin on niin paljon toimintoja että kaikkien toimintojen hallinta lienee haastellista.

      
  • Turvallisuusajattelu on ollut omassa ajattelussa aina etusijalla. Ei tässä ole kyse kateudesta. Aina kun katsetta siirretään pois tiestä tilanteesta riippuen siinä on omat vaaransa tätä tosiasiaa tuskin kukaan lähtee kiistämään.

    Katselin uuden BMW 5-sarjan salakuvia sisätiloista. Jotain tämänkaltaista sieltä on tulossa ja nämä kuvat siis uudesta 7-sarjasta. Vastaavaa uuden 5-sarjan salakuvissa.

    http://www.bmw.fi/fi/mallisto/7-sarja/sedan/2015/innovatiiviset-toiminnot.html

      
  • mrse: "Tässä videossa todetaan lopussa että Volvon systeemillä on hienoinen etumatka Audin ja Bmw:n vastaaviin systeemeihin nähden."

    Vanha Volvo-video kyseessä. BMW 7-sarjan innovaatiot tulleet tämän jälkeen ja huomaat varmaan, että kyllä BMW on vastannut haasteeseen tuomalla edistyksellistä osaamista asiakkailleen. Ei siis mitään etumatkaa Volvolla ainakaan suhteessa BMW:n mielestäni päinvastoin.

      
  • En tiedä, kuka ajokortiton nörtti sai aivopierun tuoda kosketusnäytöt liikkuviin autoihin kuljettajan käytettäviksi. Sehän on jo ajatuksena mahdoton: jos näyttö on oikealla kohdalla näkemistä varten, käsi ei yllä luontevasti ja tuettuna siihen ja jos käsi luontevasti ja tuettuna yltäisi siihen (keskikonsoli), näyttö olisi aivan liian alhaalla. "Malliesimerkki" löytyy esim. Teslan sähköleluautosta: tv:n kokoinen aipädi viistosti keskikonsolissa; liikenneturvallisuussyistä auto täytyisi pysäyttää aina tien poskeen, kun jotain tarvii säätää. Ja näyttö on täynnä sormenjälkiä ja pimeällä tuulilasista heijastuu se tv:n kokoinen yömaisema "Tokio by night".

    Oikeissa autoissa näyttö on ylhäällä lähellä tuulilasia ja mahdollinen kosketuslevy keskikonsolissa kyynärnojan edessä, mutta pääosa säätimistä on fyysisesti tunnistettavissa ja käytettävissä vaikka katse olisi kaiken aikaa tiessä.

      
  • Aika urpo täytyy olla jollei näitä Teslan näytön jättimäisiä kuvakkeita kykene käyttämään. Varmaan kirjoittaminenkin helpompaa kuin muissa autoissa kun näytön näppäimistö on jo sinällään jättikokoinen. Eikä tarvi arvailla menikö kirjain oikein.

    Esim. videon kohta 5.52, penkkien lämmitys.

      
  • Olen täysin samaa mieltä FARwdin kanssa. Nuo Teslan ja Volvon padit ovat sijainnilta alhaalla, vaativat keskittymistä ja mistä se on pois? Liikenteestä. Jos kosketusnäyttö on autossa, sen operoiminen tulisi sallia vain auton ollessa paikallaan. Ei mitään ilmastoinnin tai muita säätöjä tule sallia. BMW:ssä on paljon iDriven takana, mutta paljon on myös tarjolla perinteisesti, esim. radio-esivalinnat, istuimien lämmitys ja suorat pikavalinnat moniin toimintoihin perinteisesti. Näissä ei tarvitse katsetta poistaa ajamisesta. Lisäksi BMW, Audi ja MB ovat nostaneet leveät näytöt todella korkealle, eikä katsetta tarvi siirtää lattian suuntaan. Muistaakseni VAG käytti ison määrän rahaa tutkimukseen missä näytön tulee sijaita.

    Jos pitäisi valita, niin näyttö on HUD ja operointi iDriven malliin.

      
  • Samaa mieltä kuin edelliset poislukien väliin ängennyt Teslamies.

      
  • Eli kun uudessa I Drivessä on myös kosketusnäyttö niin auto BMW pitää ilmeisesti pysäyttää tien varteen joka kerta kun kuljettaja käyttää kosketusnäyttöä ? Huomaa myös kuvassa näytön matala sijoitus, on samalla korkeudella kuin Volvon näyttö.

    Esittelyvideolla esittelijä kosketti kosketusnäyttöä useita kertoja. Merkitystä ei ole sillä että näyttöä olisi voinut käyttää muulla tavoin, kun esittelijä kuitenkin kosketti näyttöä.

    Vielä muutama sana Teslasta. Suomessa on ihan riittävästi täysurpoja autotietäjiä jotka tietävät Teslan ominaisuuksista paremmin kuin Teslan omistajat itse, jotenka tällaisia henkilöitä ei tarvittane enää lisää Suomeen keskustelupalstoja rikastuttamaan.

      
  • No onpa iso korkeusero Volvon ja BMW:n näytöillä. Taitaa olla BMW:n matalan näytön yläraja noin 5 cm ylempänä kuin Volvolla. Niin ja tosiaan se kosketusnäyttö on jo tullut myös BMW:lle eli eiköhän periydy 7-sarjasta myös uuteen 5-sarjaan. Eli suut suppuun BMW-kuskit jo tuon kosketusnäytön suhteen, ettette enää enempää nolaa itseänne. :)

    Volvo V90 kojelauta
    http://www.km77.com/fotos/Volvo/V90_2017/Volvo-V90_2017-Gama_V90-Gama_V90-Turismo_familiar-Interior-Salpicadero-5_puertas-201602180065.html?modelId=2918&photoType=2&order=2&division=tipo&galleryLimit=99&galleryBackLimit=8

    BMW 7-sarjan kojelauta
    http://www.km77.com/fotos/BMW/Serie_7_2015/BMW-Serie_7_2015-740Le-Gama_Serie_7-Turismo-Interior-Salpicadero-4_puertas-201509010060.html?modelId=2819&modelVersionId=5356&photoType=2&order=2&division=version&galleryLimit=99&galleryBackLimit=8

      
  • Turvallisesta ajamisesta kun puhutaan monitoimiratti ja iDrive on ihan eri juttu, kuin kurkottelu kosketusnäytölle ja katseen siirto pois tiestä samalla kun näyttöä koskettelee. Taitaa nyt Volvomiehen tunteet hieman käydä ylikierroksilla aivan turhaan, kun syytetään kateudesta ja vielä kaiken päälle itsensä nolaamisesta. Teslamies näyttää muuten vaan käyvän kierroksilla, kun Teslaa ei saksalaisten premium autoilijoiden keskuudessa oikein tarpeeksi arvosteta ilmeisesti.

    Itse en asiaa kommentoi kuin alunperin siitä syystä että turvalliseen ajamiseen ei kuulu muuta kuin ajaminen ja katseen tiessä pitäminen. Apulaitteilla hoidetut puhelut on ok ja tämä BMW:n uutena innovaationa tuoma eleohjaus myös. Kaikki muu kuten kosketusnäytön käyttö ajon aikana ei ole turvallista. Ajaminen kun herpaantuu muista ärsykkeistä kuin ajamisesta ollaan ikävä kyllä aina enempi ja vähempi muista poikkeavalla tavalla liikenteessä. Asiallisesta keskustelusta saatiin taas tunnepitoinen kuohunta aikaiseksi autoja nämä vain ovat ei sen kummempaa. Koittakaa pitää tämä mielessä seuraavalla kerralla kun lähdette syyttelemään toisia kuka sitten mistäkin asiasta.

      
  • Ei vaaranna, vaan kuljettaja on aina se joka vaarantaa liikenteen. Käyttökokemusta kertynyt isosta padistä (XC90) eikä sen käyttö ole yhtään vaarallisempaa kuin kännykän räpeltäminen ajaessa. Eli säätämiset ja etsimiset valikoista pitää tehdä pysähdyksissä. Useimmiten käytetyt perusasiat oppii löytämään nopeasti ja ne ovat pyyhkäisyn ja tökkäyksen päässä. Eli ei vaadi sen enempää kuin nappulan painaminen keskikonsolista (minä kun en niitä nappuloitakaan löydä katsomatta) tai rulla-/pyörösäätimen käyttö kun näytöltä pitää katsella missä kursori menee. Jotkut asiat ovat jopa selkeämpiä näytöllä kuten radion kanavahaku tai ajotietokone kun kaikki tarvittava informaatio on kerralla näkyvissä.

      
  • Kyllä itsekin väittäisin, että tässä kohkataan turhasta. Ei hyvin toteutettu kosketusnäyttö mikään turvallisuusriski ole, mutta toisaalta ei se mikään välttämättömyyskään ole. Lähinnä tottumus ja makuasia kummasta pitää enemmän.

      
  • WhatCarin kirjoitusten ainoa punainen lanka ja johtava teema on omien lempparimerkkien Audi-MB-BMW esilletuominen kaikissa mahdollisissa eri tilanteissa kuten tässäkin. Tämä on jonkinlaista narsismia jollei muuta kirjoittamisen aihetta keksi yleisellä keskustelupalstalla. Henkilö ei ilmeisesti edes itse tajua sitä että on lähinnä riidankylväjä. Tässä keskustelussa oli päällimmäisenä motiivina kosketusnäytön leimaaminen turvattomaksi kaikissa eri tilanteissa. Koomista on se että uusimmasta I Drivestäkin löytyi tuo kosketusnäyttö.

    Ja itse asiaan, niin mitä eroa on siis sillä että painaa kosketusnäytön yksinkertaista kuvaketta verrattuna siihen että painaa mekaanista nappia kojelaudassa ? Mitään väitettyä kurottelua ei liioin tapahdu kummassakaan tilanteessa vaan selkä on tukevasti kiinni penkissä ja käsi ulottuu helposti kojelautaan.

    Vaativat toiminnot pitää tietenkin suorittaa auto pysäytettynä, tämä koskee kaikkia järjestelmiä, myös tätä I Driveä.

      
  • Olipa se näyttö sitten vähän eri kohdassatai käytettiinpä sitä sitten napeilla, rullilla tai kosketuksella, niin joka tapauksessa huomio karkaa pois tien tapahtumista. Se on totta, että sen itse valikoiden kahlaukseen suunnitellut rullan kääntely onnistuu ilman katseen irroittamista tiestä, mutta se ei riitä vielä mihinkään, kun pitäisi osua oikeaan kohtaan siellä valikossa. Itselle suurin ero on siinä, että hyvin toteutetulla kosketusnäytöllä ehtii kirjoittamaan osoitteen naviin paljon nopeammin kuin kankean valikkorakenteen läpi rullalla askeltaen. Mikään kynnyskysymys tuo ei ole. Nykyisessä autossani on kokesketusnäyttö, mutta seuraavassa tulee olemaan pari näyttöä ja HUD, joita ohjataan rullalla, kosketuslevyllä tai äänellä. Lisää vaihtoehtoja saa, kun yhdistää auton oman järjestelmään puhelimen. Tämä kyseinen ero noissa autoissa on minulle varsin vähäpätöinen.

      
  • Tracktest: Miksi luulet minun tunteideni käyvän millään tavoin ylikierroksilla?
    Minustahan tämä on pikemminkin hauskaa luettavaa, kun BMW-kuskit on puhuneet itsensä pussiin, koska BMW:hen on tullut nyt myös kosketusnäyttö, jota voi ihan yhtä lailla käyttää ajon aikana halutessaan.

    Tuskin menee kovin kauaa, kun Audi ja Mersu tuo myös kosketusnäytöt ja moni muu merkki seuraa perässä. Kosketusnäyttö on varmaan paras tapa tehdä jotain toimintoja, esim. suurentaa navigaattorin karttaa halutusta kohtaa tai kirjoittaa navigaattoriin osoite ennen ajoon lähtemistä. Näin sen on BMW:kin todennut, että kosketusnäyttö parantaa IDrive:n käyttöä, tuskinpa muuten olisivat sitä siihen lisänneet.

    Voisihan Volvoonkin lisätä vielä vaihdekepin viereen jonkin kosketusalustan, jolla voisi siirtää sormella kursoria ruudulla ja jokin painonappi viereen, jolla voi tehdä valintoja. Lisäisi mielestäni käytettävyyttä eli eihän nämä järjestelmät täydellisiä ole millään valmistajalla ja käyttökokemusten myötä niitä parannellaan koko ajan. Itse koin Audin järjestelmän hyvin hankalaksi useampia vuosia sitten, mutta nykyään saattaa jo olla hyvinkin käytännöllinen, kun sitä on paranneltu.

      
  • Aika helpolta vaikuttaa tuo Volvon äänen perusteella tapahtuva navigointi, kuskin tarvitsee vain painaa napin rattia ja sanoa "Start Navigation" ja tämän jälkeen sanoa osoite kokonaisuudessaan ja navigointi alkaa kartan ollessa mittarien kohdalla. Ei tarvitse sanoa katua ja numeroa erikseen vaan kaiken voi sanoa pötkössä. Lisäksi lämmityslaitetta voi ohjata puheella. Puheella voi myös ohjata musiikkisoitinta sekä lähettää ja vastaanottaa tekstiviestejä.

      
  • A-utoilija pidän sinua fiksuna keskustelijana, en tosin ymmärrä missä olisin puhunut itseni pussiin. En missään kohtaa ole väittänyt ettei BMW:ssä olisi kosketusnäyttöä vaan tuonut alusta alkaen tämän esiin. BMW:ssä on uusimpana innovaationa iDrive, kosketusnäyttö, eleohjaus ja ymmärtää se myös puheohjauksen siis tälläinen yhdistelmä joka tarjoaa mielestäni hienon paketin.

    Alun alkaen kritisoin tätä turvallisuusajattelun kautta, ettei vaativia asioita koitettaisi tehdä ajon aikana koska siinä vaarantuu väkisin oma ja muiden turvallisuus. Kuten kaikki tiedämme toiset puhuvat edelleen puhelin korvallaan puhelimeen ajaessaan toinen käsi ratissa ja toinen korvalla ja nehän ajavat tiellä miten sattuu ajatukset täysin pois liikenteestä. Ajaminen vaatii edelleen täyden keskittymisen itse ajamiseen ja mitä edessä tapahtuu. Ajaminen on mitä suuremmassa määrin myös ennakointia tulevaan. A-utoilija on ehkä viisasta ettet provosoi BMW-kuljettajia kuin olisimme jotenkin vihollisleirissä ei tätä tyyliä kannata viljellä eikä tämä kuulu Tekniikan Maailman tasoiseen keskusteluun. Mielipiteenvapaus ja oikeus olla eri mieltä on fiksun keskustelun vaalimisen lähtökohta eikös vain.

      
  • Tracktest: Itse en näitä autokeskusteluja ole koskaan halunnut viedä millekään henkilökohtaiselle tasolle. Käytin sanontaa "BMW-kuskit" lähinnä huumorimielessä, joten en siis kirjoittanut henkilökohtaisesti sinulle. Yleensähän tällä palstalla perinteisesti juuri BMW:n omistajat tai merkkiä fanittavat on olleet kaikkein kärkkäimpiä Volvon arvostelijoita. En tiedä seurasitko palstaa joskus muutamia vuosia sitten mitä meno täällä silloin oli.

    Itse koen, että ainakin tuo Volvon kosketusnäyttö on onnistunut uudistus siihen aiempaan nappulaviidakkoon ja kun siinä on vaihtoehtoisia käyttötapoja ajon aikana ja joitain nappuloitakin on jätetty, niin en näe sitä itse sen kummempana turvallisuusriskinä kuin perinteisiä nappuloitakaan. Mutta en ole jaksanut yhtään perehtyä muiden merkkien kosketusnäyttöihin, joten olisi mielenkiintoista kuulla niistäkin jos jollain on kokemuksia. Tesla vei tuon äärimmilleen jättinäytöllään, joka suoraan sanoen ei minusta ole kovin tyylikäs, mutta onhan tuosta asiasta monenlaisia muitakin toteutuksia ja niistä ei vaan tunnu olevan kellään mitään kokemuksia.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit