Väistämisvelvollisuus liikenneympyrässä

41 kommenttia
«1

Tekniikan Maailman numerossa 6/2016 on kirjoitus ”Kaikenlaisia kiertoliittymiä”. Siinä ihan aiheellisesti ihmetellään huonosti suunniteltuja ympyröitä. Kirjoituksessa myös todetaan, että ”ympyrässä väistäminen on yksiselitteistä”. Kun kuitenkin kuuntelee ja lukee asiasta käytäviä keskusteluja, näyttää asiasta olevan hyvinkin erilaisia käsityksiä.

Ongelmaksi näyttää muodostuvan se, vaikuttaako eri suunnista tulevien saapumisjärjestys (aika) väistämisvelvollisuuteen. Kaikkihan tulevat ympyrään kolmion takaa.
Vallalla näkyy olevan ainakin kaksi ajatusmallia:
1) Ajatellaan liikenneympyrä joukkona peräkkäisiä risteyksiä, jolloin kukin väistää oman kolmionsa kohdalla kaikkia ympyrässä ajavia (eli vasemmalta tulevia), riippumatta siitä milloin ne ovat tulleet ympyrään oman kolmionsa takaa.
2) Ajatellaan liikenneympyrä yhtenä risteyksenä, jolloin yhtä aikaa kolmion takaa tulevien välillä vallitsisi vasemmalta tulevan väistämisvelvollisuus.

Tulkinta 2 ei mielestäni voi toimia ja on väärä. Se kuitenkin löytyy monesta paikasta, esimerkiksi Helsingin Autoalantyöntekijät ry:n nettisivuilta (http://www.osastoseiska.com/alaosastot/liikenneopettajat/saantojen_tulkintoja/). Siellä liikenneopettajat antavat tällaisia neuvoja:
”…Eri asia on tilanne, jolloin usea ajoneuvo lähestyy ympyrää eri suunnista. Tällöin noudatetaan perussääntöä eli samanaikaisesti oikealta lähestyvää on väistettävä. Ajojärjestys ratkaistaan ympyrän lähestymisvaiheessa eikä kysymys ole kilpa-ajosta eli siitä kumpi ensin ehtii kiihdyttää ympyrään.”

Yksi tästä asiasta viestittämiseen liittyvä ongelma (pieni) on se, että laissa tai asetuksissa ei määritellä kiertoliittymää eikä liikenneympyrää.

  
  • Jos joku tietää esimerkiksi Tuusulan - Keravan seudun, niin siellä on ihan mieletön sekamelska liikenneympyröineen tietöiden takia. Siis nuo tietyöt vähän sen jälkeen kun on ylitetty vanha Lahdentie Tuusulaan päin ajettaessa. Liikenneympyrät on tuolla kohdin todella pieniä ja liikenne erittäin vilkasta.

      
  • Yhden liittymän teoria on heikoilla siinä vaiheessa, kun ympyrään on saavuttu 3 - 4 liittymää aiemmin eikä törmäysriskin aiheuttava kolmion takaa tuleva edes pysty näkemään mistä liittymästä hänen vasempaan kylkeensä törmännyt suureen ympyräään saapui.

    Myös ympyrässä ajavan tulkitseminen vasemmalle kääntyjäksi on mielestäni erikoista, vaikka ratti vasemmalle vinossa onkin.

      
  • Minusta kiertoliittymässä ajamisen periaatteessa ei ole mitään epäselvää. Kiertoliittymään tuleva väistää kolmion ohjaamana liittymässä olevaa. Väistämisvelvollisuudessa puolestaan huomioidaan ympyrässä olevan nopeus ja etäisyys ihan kuten muissakin liittymissä. Ärsyttävämmän ongelman ovat luoneet autosuunnittelijat, kun nykyinen muoti suosii vilkkuja, joita ei liittymään saapuva liittymässä ajavien keulasta näe. Vaaralliseksi tilanne muodostuu silloin, kun liittymästä poistuva ei tajua, että tämä on kääntyvä ajoneuvo, jonka tulee väistää suojatiellä/pyörätien jatkeella jalankulkijoiden lisäksi myös pyöräilijöitä.

    Suurin ihmettelyni aihe kiertoliittymissä on kuitenkin se, miksi kaksi kaistaa yhdistävä ajolinja on sellainen, jossa kummankaan ei kuulu käyttää vilkkua. Kiertoliitymään saapuva ja liittymässä ajavahan eivät vilkuta, vaikka noiden ajolinjat yhdistyvät. Mihin pykälään se perustuu?

      
  • En tiedä, mutta kaksikaistaiset ympyrät ajan mielestäni äärimmäisen selvällä englantilaistyylillä. Ympyrästä poistuvan liittymän ohi ajava vilkuttaa ympyrään sisään päin niin pitkään kuin ympyrää kiertää. Poistumista edeltävän liittymän kohdalla tai heti sen jälkeen vaihtuu vilkku ulospäin ilmaisemaan poistumista seuraavasta exitistä. Helppoa kuin heinänteko.

    Ja oikein käytettynä mahdollistaa pitkään ympyrän sisäkaistaa kiertävän ilmaisevan välillä olevassa liittymässä karusellissa vain yhtä etappia tavoittelevan hyödyntävän vapaan ulkokaistan vaikka samanaikaisesti. Epäilylttää alussa, mutta toimii kun oppii oikean tavan.

    Suurin havaintovirheen riski on mini-roundabout, jonka vuoksi vastaantulevasta kulkusuunnassaan minun kaistani ylitse kääntyvästä tulee minulle väistettävä keskelle risteystä katuun maalataun valkoisen pollin ja myös katuun maalattujen kolmioiden vuoksi, koska ympyrässä ajavalla on etuajo-oikeus.

      
  • Ajaminen kaksikaistaisessa kiertoliittymässä

    Saavuttaessa kaksikaistaiseen kiertoliittymään, valitaan reitille sopiva ajokaista jo ennen kiertotilaa. Kaksikaistaisella tulosuunnalla ajokaistat on osoitettu opastusmerkeillä tai tiemerkinnöillä. Tulosuunnan oikeanpuoleiselta ajokaistalta ajetaan yleensä oikealla ja vasemmanpuoleiselta ajokaistalta vasemmalla sijaitsevalle poistumissuunnalle. Suoraan liittymän takana sijaitsevalle suunnalle haluttaessa valitaan ajokaista opastusmerkkien tai tiemerkintöjen mukaisesti. Jos tulosuunnalla ei ole opastusmerkkejä, kannattaa yleensä valita oikeanpuoleinen ajokaista.

    Kiertoliittymään tulevan on väistettävä liittymässä ajavaa. Kiertotilan sisäkaistalla ajava saattaa olla juuri vaihtamassa ulkokaistalle poistuakseen liittymästä. Kiertoliittymään tulevan väistämisvelvollisuus koskee myös tätä kaistanvaihtajaa.

    Suuntamerkkiä käytetään aina, kun vaihdetaan ajokaistaa. Ajokaistan vaihto kiertotilassa on tarpeen yleensä vain ulospäin.

    Kiertotilassa ajavalle tulee antaa riittävästi tilaa ulkokaistalle siirtymiseen. Riittävä etäisyys edellä ajavaan helpottaa ajokaistan vaihtoa ja vähentää peräänajon riskiä.

    Kiertoliittymästä poistuva on oikealle kääntyvä eli poistuessa ajoneuvon on ryhmityttävä kiertotilan oikeaan reunaan. Vaihda ajoissa ulkokaistalle, jos sisäkaistalta poistuminen ei ole sallittu.

    Kiertotilan sisäkaistalta saa poistua vain, jos tämä liikennesäännöistä poikkeava ryhmittyminen on osoitettu tiemerkinnöillä tai liikennemerkeillä.

    Lähde: http://alk.tiehallinto.fi/kiertol/kiertol.htm tai http://alk.tiehallinto.fi/julkaisut/pdf/3201018-v-2kaistkiertoliitt.pdf

    Alaotsikko: Ajaminen kaksikaistaisessa kiertoliittymässä

    Ks. myös:

    740GLE:
    Ympyrästä poistuvan liittymän ohi ajava vilkuttaa ympyrään sisään päin niin pitkään kuin ympyrää kiertää.... Ja oikein käytettynä

    Helppoa, tai ei ja miten niin "oikein käytettynä", tai "kun oppii oikean tavan"? Mihin ohjeeseen perustuen?

    Etkös sinä ole opettamassa omituisille tavoille tuollaisella ihan omalla sovelluksellasi? Jollet ole vaihtamassa kaistaa, niin sinun vasemmalle vilkuttamisesi voidaan tulkita tarpeeksi vaihtaa sisäkaistallekin, mitä milloinkin. Mahdollisuudet sekaannuksiin on olemassa kuitenkin.

      
  • Tiedän kyllä, kuinka asia Suomessa ohjeistetaan, ja myös sen, että kunnollisen ohjeistuksen puuttuessa meillä vältellään monikaistaisia vapaan kaistanvaihdon sallivia liikenneympyröitä, joissa ei kuitenkaan osata toimia oikein.

    Enkä minä näitä itse keksi, vaan olen tämän tietoisesti liikenneympyröiden luvatussa maassa autokoulun oppikirjasta opetellut. Käännäpä tämä toiselta kotimaiselta suomeksi ja oikea ja vasen peilikuvakseen ja sano sitten mikä poikkeaa Suomesta:

    http://www.highwaycodeuk.co.uk/changes-and-answers/-highway-code-for-roundabouts

    Ainakin se, että meillä suorastaan kehotetaan säästämään vilkkua, ettei vain kukaan kolmion takana odottava saisi liian aikaisin selville, että tarkoitus on jättää hänen kohdallaan oleva ulompi kaista vapaaksi hänen käytettäväkseen.

    Viikko aikaa kun olen viimeksi pysäyttänyt liikenneympyrässä, kun kolmion takaa tuleva (Suomessa tietenkin) arvioi edessään olevan kolmion turvin olevansa etuajo-oikeutettu, jos ehtii saada etupuskurinsa turvaan ja iskemäkohdan vasta etuakselin kohdalle. Oma syyni, en käyttänyt YKSIKAISTAISESSA ympyrässä vasenta vilkkua 270 asteen käännöksessäni, vaikka niin aina kannattaisikin tehdä. Kolmion takaa tuleva taisi olettaa minun kääntyvän suoraan pois ensimmäisestä liittymästä eikä käyttämätön vilkkunikaan tuota väärinkäsitystä häneltä poistanut?

    Tämän keskustelun perusteella parannan tapani, ja palautan ajotapani tältä osin vanhaan iloiseen englantiin uuden 740 GLE:n aikoihin. Vilkut käyvät ympyrän sisäänpäin viimeistä edelliseen liittymään saakka ja siitä alkaen ulospäin. Säästäköön vilkkua ne muut, joille niiden käyttö on liian kallista, aikaavievää tai aiheetonta.

    P.S. olen täysin samaa mieltä siteeraamastasi suomalaisohjeesta. Siitä vain puuttuu oikea vilkun käyttö ja ohjeistus sisemmän ja ulomman kaistan valintaan ympyrän kiertoasteiden mukaan. Tämä ratkaisee myös ulommalla kaistalla sisäänpäin vilkuttamisen näennäisen ongelman.

      
  • 740GLE:
    Viikko aikaa kun olen viimeksi pysäyttänyt liikenneympyrässä, kun kolmion takaa tuleva arvioi edessään olevan kolmion turvin olevansa etuajo-oikeutettu, jos ehtii saada etupuskurinsa turvaan ja iskemäkohdan vasta etuakselin kohdalle. Oma syyni, en käyttänyt yksikaistaisessa ympyrässä vasenta vilkkua 270 asteen käännöksessäni, vaikka niin aina kannattaisikin tehdä.

    Eihän tuo sinun syysi ollut, eikä todellakaan johtunut siitä, ettet vilkuttanut vasemmalle. Kolmion takaa tuleva oli vain joku pösilö? Tuleehan niitä kolmion takaa ajoneuvoja ihan ristimallin risteyksissä. Syitä on useita, kaikkia ei tietenkään edes ymmärrä.

    Eikä sinulla ole varsinkaan tuon taivaallista käsitystä siitä, mitä hän sinusta (lue autostasi) tulkitsi ja mitä johtopäätöksiä teki. Tuo on ihan tismalleen oma tulkintasi siis, ei muuta.

    Olet siis sitä mieltä, että säännöt ovat huonot? Ne nyt vain ovat sellaiset, joten ei sinun pitäisi täällä olla ainakaan opettamassa meitä johonkin muuhun, pöh. "Oikein käytettynä", tai "kun oppii oikean tavan" tms.... jepjep. Vilkun käyttö monella muulla tavalla on kyllä puutttellista, mutta se onkin eri juttu.

    Voisit mielummin perustella asiasi ja käsityksesi jollekin asianomaiselle taholle, että sitten mahdollisesti muuttavat sääntöjä mieleiseksesi. On varmaankin olemassa hyvät perusteet sillekin, ettei ole lähdetty "englanninmalliin" mukaan, mitä luulet? Miksi "niistä puuttuu" jotakin?

    Ei ne minusta ainakaan ole nykyisellään mitenkään vajaat ja toimivat minusta OK. Vaikka Suomi onkin nykyisellään tosiaan ympyröiden luvattu maa, niin mielestäni autoilijat ovat tottuneet niihin varsin hyvin ja nykyisilllä säännöillä.

      
  • Muuten samaa mieltä, mutta autoilijoiden tottumisessa tai oikeastaan käytöksessä on hieman puutteita. Autojen keskinäinen toiminta on pääosin ok, ellei jää harmittelemaan sitä, että aina ei kolmion takaa tuleva tiedä, aikooko ympyrässä oleva poistua vai jäädä kiertoradalle. Se ei kuitenkaan aiheuta turvallisuusongelmaa, ainoastaan heikentää hiukan sujuvuutta. Ja koska itse en kuitenkaan sokeasti luota muiden vilkkuihin varsinkaan silloin, kun joku sooloilee omilla säännöillä, muu viestintä nousee vähintään yhtä tärkeäksi.

    Ongelmana sen sijaan on autoilijoden ymmärrys väistämisvelvollisuudesta ympyrää kiertävillä kevyen liikenteen väylillä. Usein autoilija parkkeeraa ympyrään pääsyä odotellessaan autonsa suojatien päälle ja varsinkaan ympyrästä poistuessaan ei väistämissäännöistä ole osalla porukasta alkeellisintakaan käsitystä. Tämä kuitenkin liittyy vain osittain ympyrään, sama ilmiö on havaittavissa muissakin liittymissä. Ympyrässä tilanne korostuu shkä siksi, että ratin takaa katsotuna poistuva auto on ajolinjojen suhteen suoraan ajava, vaikka lainsäädännöllisesti se on kääntyvä. Suojatien suhteen asialla ei ole merkitystä, mutta pyörätien jatkeella on. Väistämisvelvollisuus riippuu tuosta jutusta ja koska muutenkin risteyksen jälkimmmäinen suojatie/jatke on ennen risteystä olevaa vaarallisempi, tässä tapauksessa autoa ajavien osaamattomuus korostuu.

      
  • Mitä väliä kolmion takaa tulevan motiiveilla on, jos saan vilkulla hänet luopumaan päälleajoyrityksestään?

    Sen toki myönnän, että yksikaistaisissa ympyröissä vilkkujen käytön etu jää marginaaliseksi, koska ei ole kokonaista kaistaa, jonka voisi vapauttaa toisen käytettäväksi. Liittymiset ja liittymättä jättämiset saa vähän ennakoitavammaksi.

    Eniten tuosta vasemmasta vilkusta on hyötyä pienikokoisissa "läpinäkyvissä" liikenneympyröissä, joissa voi vasemmalle vilkuttaen varoittaa jo vastaantulevaa kääntyvänsä hänen edestään.

    Suomen sääntöjen mukaanhan täällä ajetaan. Mutta nyt sitten tiedätte, miksi joku vilkuttaa ympyrässä sisäänpäin. Ei tarvi kopioida, ellei näe siitä mitään hyötyä.

      
  • Joku voi myös ajaa vastoin sääntöjä siksi, ettei tiedä oikeita sääntöjä. Tällöin yllättävän käytöksen riski kasvaa.

    Moottoriteiden ramppien kohdillakin porukka väistää vasemmalle kaistalle rampilta tulijoita, kun pitävät tällaista tapaa laillista sääntöä parempana. Lopputulos ei kuitenkaan ole parempi, kun opitaan siihen, että kolmion takaa tulevaa väistetään. Kun joku ei sitten väistäkään, aiheuttaa se yllätyksen.

    Joten mielestäni ympyröissäkin on vain parempi totuttaa porukka yhteen sääntöön ja sen mukaiseen ajotapaan. Tällöin kolmion takaa tulevillakin on helpompi ymmärtää, että kaikkia pitää väistää, eikä vain niitä, jotka osoittavat jatkavansa ympyrää pitkin.

    Tämä on yllättävä asia, kun muualla olet niin tiukasti puolustanut ennakoivaa ajotapaa. Nyt oletkin luomassa ennakoitavuutta heikentäviä käytäntöjä. Tosin onhan noista sinun menetelmistäsi vähentää riskejä ennenkin syntynyt erimielisyyttä.

      
  • Kiitos Herbert käsitykseni sanoiksi tarkentamisesta esimerkillä. Mietinkin miten ajatuksen ilmaisi, mutta tuossa on kyllä hyvä kommentti. Kuten aiemmin jo kuitenkin mainitsin, niin sekaannuksen vaaroja on ilmassa, kun alkaa sooloilemaan muiden maiden säännöillä ja vieläpä jotakuinkin tyrkytti mallia täällä.

    740GLE
    Mitä väliä kolmion takaa tulevan motiiveilla on, jos saan vilkulla hänet luopumaan päälleajoyrityksestään?

    Et siis luovu ajatuksesta, että olisit itse jotenkin aiheuttanut ko. kuskin päälletulon (vaikka ei osunutkaan)? Etkä hyväksy sitä, ettet voi tietää miten hän sinut havaitsi?

    Sinähän et voi nimittäin tietää sitäkään, olisiko hän nähnyt sinua, vaikka mitä olisit vilkuttanut, eikö vain?

      
  • En oikein näe, miten saisin kolmion takaa päälle tulevan omaan piikkiini, kun hyvässä valaistuksessa säädettyjä valoja käyttäen saavun risteykseen reilusti alle rajoitusnopeuden?

    Joudun silti myöntämään, että omasta mielestäni hyvin kommunikoiva vilkun käyttöni ei saavuta tavoitettaan, jos teillä ajamistanne miettivilläkin on näin suuria vaikeuksia ymmärtää vilkuttavan ajoneuvon olevan etenemässä vilkun suuntaan.

    Herbertin analogia ontuu pahasti hänen verratessaan kielletyllä tavalla väistämisjärjestystä laista poikkeavaksi muuttavaa kaistan vaihtoa vilkkuun, jota ei ole kielletty eikä määrätty ja jonka tarkoitus on varmistaa että väistämisvelvollinen huomaa vastuunsa. Parempi rinnastus olisi vaikkapa moottoritietä ajavan lyhyt äänimerkki hänen arvellessaan olevansa kolmion takaa päälleajoa yrittävän peilien katveessa. Mutta jos kääntymisen suuntaan vilkuttaminen tekee ajamisestani hankalammin arvioitavaa, voin minä sen lopettaakin niissä tilanteissa, missä se ei ole pakollista.

    Lisään silti toisen vilkun säästäjiä hämmentävän erikoistapauksen: kiitokset paikallisliikenteen bussikuskeille heidän hienosta tavastaan jättää enintään 60 rajoituksella oikea vilkku päälle siksi aikaa kun asiakkaat nousevat bussiin/bussista. Loistava tapa kertoa takaa lähestyvälle autoilijalle, mitä on tekeillä.

      
  • 740GLE:
    En oikein näe, miten saisin kolmion takaa päälle tulevan omaan piikkiini, kun hyvässä valaistuksessa säädettyjä valoja käyttäen saavun risteykseen reilusti alle rajoitusnopeuden

    "Oma syyni..." jne. Sitähän tuon voisi tulkita tarkoittavan. Ja kerroit jo olevasi ympyrässä, eikö niin. Tokkopa sinun kukaan oletti ylinopeuttakaan ajavan silloin.

    Joudun silti myöntämään, että omasta mielestäni hyvin kommunikoiva vilkun käyttöni ei saavuta tavoitettaan, jos teillä ajamistanne miettivilläkin on näin suuria vaikeuksia ymmärtää vilkuttavan ajoneuvon olevan etenemässä vilkun suuntaan.

    Kyse on edelleen siitä, että sinun mielestäsi esimerkkisi "hyvin kommunikoiva vilkun käyttö" on vastoin sitä käytäntöä mitä kuskeilta Suomessa odotetaan kiertoliittymässä. Jos toimii muulla tavoin, voi sekaantumisen vaara olla suuri.

    Suomessa pitäisi riittää tieto, että ympyrässä oleva auto, joka ei vilkuta mihinkään suuntaan, on aikeissa pysyä ympyrässä siihen asti, että liittymän kohdalla vilkuttaa oikealle poistumisen merkiksi. Ei tuo ole kummoistakaan hahmottamista vaativaa toimintaa. Sen kummemmin ympyrässä ajavalta, tai kolmion takana vuoroaan odottavalta.

    Liikenteessä sattuu ja tapahtuu. Ns. tilanteet syntyvät kait siitä, että oletetaan muiltakin sääntöjä noudatettavan, jos itsekin pyrkii siihen. Sehän niiden ajatus taitaa kuitenkin ollakin, että yhteispeli sujuisi. Mutta kuten tiedetään, niin vastapuoli saattaakin "unohtaa" noudattamiset - syitä riittää. Varovaisuus ja jatkuva tilannearviointi (joita myös odotetaan kuskeilta), jota noudatit pelasti ehkä mainitussa tilanteessa enemmän kuin se, että opetat täällä Suomessa britteinsaarten liikennesääntöjä "uudeksi käytännöksi".

    Et kommentoinut vieläkään mitään siihen, ettet sinä mitenkään pysty päättelemään syitä sille, miksi tuo kuski tuli kolmion takaa. Hän ei ole voinut olla edes britti, joka sekaantuu kahden maan käytännöissä, vai mitä? Pösilö mikä pösilö.

      
  • Herbertin analogia ontuu pahasti hänen verratessaan kielletyllä tavalla väistämisjärjestystä laista poikkeavaksi muuttavaa kaistan vaihtoa vilkkuun, jota ei ole kielletty eikä määrätty ja jonka tarkoitus on varmistaa että väistämisvelvollinen huomaa vastuunsa. Parempi rinnastus olisi vaikkapa moottoritietä ajavan lyhyt äänimerkki hänen arvellessaan olevansa kolmion takaa päälleajoa yrittävän peilien katveessa.

    Analogia ei onnu, koska kyse on eri asiasta, mihin tartuit. Väärällä vilkuttamisella annetaan kolmion takaa tulijoille signaali, että jos vilkkua ei ole, auto poistuu ympyrästä ja kolmion takaa tulijan ei niin tarvitse varoa ympyrässä olevaa. Tällöin väistämisvelvollisuus kääntyy samalla tavalla päälaelleen kuin moottoritien rampillakin eli kolmion takaa tuleva olettaa tien olevan vapaa.

    Jos olet eri mieltä, kumoat puheesi vilkun hyödystä. Jos siis vasemman vilkun puute ei johda väärään käsitykseen, tällöin vasen vilkku ei myöskään voi antaa mitään lisäarvoa. Se ainoastaan antaa muille kuvan epävarmasta tai muuten vain osaamattomasta kuljettajasta, jota toki on syytä varoa tavanomaista enemmän. Se lieneekin yksittäistapauksissa ainoa hyöty, vaikket ihan tuolla tavalla sitä tarkoittanut.

    En tiedä, miten äänimerkkiin kuolleessa kulmassa olevalta annettuna suhtauduttaisiin, todennäköisesti säikähdyksen ja siitä seuraavaa hätääntynyttä poukkoilua, kuten polkupyörällä samaan suuntaan meneville kävelijöille annettuna. Suomalainen liikennekulttuuri ei ole kypsä tähän. Erona tässä on väärään vilkuttamiseen kuitenkin se, että äänimerkkiä kuolleessa kulmassa käytetään lain mukaisesti oletetun vaaran välttämiseen. Ympyrässä vasen vilkku ei ole keino välttää vaaraa. Jos sinulla on syytä epäillä kolmion talkaa tulevan ajavan eteesi, sinun pitää joko töötätä tai jarruttaa. Nuo ovat hyväksyttäviä tapoja.

      
  • Kumppani: Suomessa pitäisi riittää tieto, että ympyrässä oleva auto, joka ei vilkuta mihinkään suuntaan, on aikeissa pysyä ympyrässä siihen asti, että liittymän kohdalla vilkuttaa oikealle poistumisen merkiksi.

    Olen samaa mieltä. Näin minustakin pitäisi olla.

    Olen edelleen sitä mieltä, että meille tästä aiheesta annettava ohjeistus on pielessä. Mutta en mitä tätä epäkohtaa voi yksinäni muuttaa, eikä sillä ole kovin suurta merkitystäkään, koska kaksikaistaisia vapaan kaistanvaihdon sallivia suuren kapasiteetin liikenneympyröitä on meillä kovin vähän (miksiköhän?).

    Käytetään sitten tööttiä, jos se kerran on parempi tapa. Koska äänimerkki on laissa mainittu tapa varoittaa uhkaavasta vaarasta, se ei voi häiritä eikä säikäyttää ketään.

      
  • Tööttiä käytetään, kun se on tarpeen vaaran välttämiseksi. Vilkkua käytetään, kun käännytään, siirrytään sivusuunnassa tai lähdetään tien reunasta liikkeelle. Tarkat määritelmät voit tarkistaa laista, jottei tarvitse tuosta alkaa saivarrella. Mutta jos vedät yhtäsuuruusmerkit suoraan jatkamista korostavan vilkun ja töötin käyttötarpeelle, on mahtavaa havaita todella aikuismainen reaktiosi lyödä hanskat tiskiin, kun ajotavastasi löytyi virheellinen tapa. Mitä psykologi mahtaisi tuosta sanoa?

      
  • Koska kommunkointi vaatii kaksi protokollan ymmärtävää osapuolta, en voi sitä yksinäni muttaa. Luulin vilkkua itsestään selväksi, mutta tämän keskustelun nojalla huomaan olettaneeni liikoja.

    En ole täällä osoittamassa aikuisuuttani, mutta ihmettelen suhtautumistasi mielipiteen ja oman toimintatavan muuttamiseen uuden tiedon valossa? Onko nettikeskustelussa mielestäsi sopimatonta tai lapsellista muokata myös OMAA mielipidettään saamansa tiedon pohjalta? Ei kukaan ole ajamassa töötti pohjassa kaikkia liikenneympyröitä, vaan koska vilkulla varoitus ei mene perille, varaudutaan väistämään ja varoittamaan äänimerkillä JOS TARPEEN.

    Katsopa edelliselle sivulle linkitettyä kuvaa uudelleen. Miten toimit, jos auton kulkusuunnassa ei olekaan ympyrä, vaan risteys, jossa päätie kaartaa jyrkästi vasemmalle ja sivutielle poikkeavaan risteykseen ajetaan suoraan rattia kääntämättä? Minusta tuossakin tilanteessa olisi hyvä käyttää vilkkua, vaikka vasemmalle kääntyjä olisikin etuajo-oikeutettu. Samoin ratti suorassa sivutielle kääntyessäni käyttäisin oikeaa vilkkua samalta tieltä vastaan tulevan eduksi.

      
  • 740GLE (varmaan Herbertille):
    ... ihmettelen suhtautumistasi mielipiteen ja oman toimintatavan muuttamiseen uuden tiedon valossa?

    Tämä ilmeisimmin liittyy siihen, että sinusta nykyiset,viralliset ohjeet ovat pielessä?

    Siinä(kään) valossa ei ole mitään syitä opettaa täällä ihkaoman päätelmäsi ja sen "uuden tiedon valossa" brittein tavoille. Eikä kenenkään tarvitse muuttaa mielipidettään, saati toimintatapojaan. Sitähän sinä yrität ajaa, eikö niin?

    Ympyrässä ollessa ei vilkuteta. Poistuttaessa vilkutetaan oikealle juuri ennen liittymää, josta ajetaan ulos ympyrästä. Kolmion takaa ei tuppauduta ympyrässä olijan eteen.

    Toki nykyistä säännöstöäkin pitää noudattaa! Joten mitä tulee kolmion takaa tulemiseen, niin siellä odotetaan vuoroa piste Ihan sama minkä mallinen risteys on. Muunlainen toiminta voi johtua loputtomista syistä, joita liikenteessä sattuu.

    Sinun esimerkkitapauksessasi et voi osoittaa edelleenkään, että "melkein alle tuleminen" johtuisi siitä, että noudatit suomalaista versiota ympyrässä ajamisesta. Joka on hyvin selkeä minun mielestäni.

      
  • Vähemmän pikkuasioilla pohdiskelua ja enemmän määrätietoista etenemistä, niin kanssaliikkujat näkevät jo pitkään matkaan, minne olet menossa.

      
  • Koska kommunkointi vaatii kaksi protokollan ymmärtävää osapuolta, en voi sitä yksinäni muttaa.

    Ei sinun tehtävänäsi ole protokollaa muuttaa. Sinun tehtäväsi on ajaa sääntöjen mukaan. Suomessa suomalaisten sääntöjen.

    Luulin vilkkua itsestään selväksi, mutta tämän keskustelun nojalla huomaan olettaneeni liikoja.

    Ympyrässä pysyttäessä vasen vilkku itsestäänselvyys? Onneksi ehkä noin promille noin toimii, joten se ei todellakaan ole itsestäänselvyys muussa kuin viesti jollain tavalla pihalla olevasta kuskista.

    En ole täällä osoittamassa aikuisuuttani, mutta ihmettelen suhtautumistasi mielipiteen ja oman toimintatavan muuttamiseen uuden tiedon valossa?

    Minkä uuden tiedon? Minä ajan tietääkseni tässä tilanteessa sääntöjen mukaan, joten mitä ja miksi minun pitäisi ajotapaani muuttaa?

      
  • @Kumppani, @Herbert: Minä oikeasti kuvittelin kommunikoivani muille liikkujille jotain hyödyllistä. Teidän aiemmat kommenttinne osoittavat, ettei protokolla toimi täällä, joten ei siitä sen enempää. Voitte olla rauhassa, en yritä muuttaa teitä yhtään mihinkään. Sanomanne on jo ymmärretty ja säädän sitä osaa, jota pystyn muuttamaan.

    Kiinnostaisi silti tietää, mistä keksitte minun olevan teitä muuttamassa? Omasta mielestäni kerroin huomanneeni, että hyvänä pitämäni idea ei toimi ympäristössä, jossa sitä ei ymmärretä, joten muutan tapani.

    Huomasitko Herbert kysymykseni kääntyvästä päätiestä ja suoraan menevästä sivutien risteyksestä?

      
  • Kiinnostaisi silti tietää, mistä keksitte minun olevan teitä muuttamassa? Omasta mielestäni kerroin huomanneeni, että hyvänä pitämäni idea ei toimi ympäristössä, jossa sitä ei ymmärretä, joten muutan tapani.

    En minä ole muuttamisesta puhunut. Sinä otit protokollan (jota siis pitäisi noudattaa) muuttamisen puheeksi, kun sanoit siihen tarvittavan kaksi osapuoleta.

    Kyse on ollut siitä, että mielestäni sinun hyvänä pitämä ajotapa on huono.

    Huomasitko Herbert kysymykseni kääntyvästä päätiestä ja suoraan menevästä sivutien risteyksestä?

    Huomasin, mutta
    a. en löytänyt edelliselle sivulle linkitettyä kuvaa, löysin vain kuvia ympyrästä
    b. miten kaartuvassa tiessä oleva mutka liittyy ajotapaan kiertoliittymässä?
    c. edellisen kommenttini kirjoittamisen aikaan tuli muuta hommaa, joten laitoin koneen kiinni.
    Ajotapa tuollaisissa risteyksissä riippuu siitä, miten selkeästi asiat on merkitty eli ymmärtääkö paikkaa tuntematonkin kuljettaja ajosuunnat ja kuka on väistämisvelvollinen. Toisaalta kun kyse on poikkeustapauksista toisin kuin kiertoliittymissä, vilkun käytön merkityskin on erilainen.

      
  • Kyllä näyttää olevan joillekin vaikeaa ymmärtää, että ihminen voi muuttaa mieltään! Perusteluilleni saamastani palautteesta huomasin, ettei muualla suositeltu menettely toimi täällä enkä voi yksin sitä muttaa.

    @Herbert, käännytystyön epäilijä oli Kumppani ja varmaan huomasitkin vastaavasi teille molemmille osoitettuun vastineeseen.

      
  • Meilläpäin on liikenneympyröitä joissa käytetään liikennemerkkiä 418 "liikenteen jakaja". Lainaus tieliikenneasetuksesta: "Merkillä osoitetaan, että sen saa sivuuttaa kummalta puolelta tahansa." En oikein kykene ajamaan tuosta käyttämättä suuntamerkkiä ja koska ajonopeuteni on sen verran hillitty että pystyn käyttämään suuntamerkkiä vilkutan vasemmalle (vaikka en edes näkisi ketään muita) tai oikealle, riippuen siitä kummalta puolelta aion sivuuttaa sen.

    Tuossa aiemmin mainittiin moottoritien vasen kaista. Lainaus tieliikenneasetuksesta: "Moottoritiellä on ajoneuvoa kuljetettava eniten oikealla olevalla vapaalla ajokaistalla."

    Itse en koe että turvavälittömyys oikeanpuoleisella kaistalla olisi lainsäätäjän tarkoitus. Vasemman kaistan ohituspakko päättyi jossakin vaiheessa, mahtoiko olla vuoden 1982 tieliikennelain uudistuksessa vaiko jo aiemmin kun nopeusrajoitukset otettiin käyttöön?

    Ohituskaistanimike jäi kuitenkin kansan suuhun, vaikka se on ollut jo vuosien ajan vain vasen kaista jota ei pidä käyttää jos oikealla mahtuu ajamaan. "Brändi" jäi niin vahvana että silloin kun ajetaan "ohituskaistalla" hyväksytään piittaamattomuus turvaetäisyyksistä ja nopeusrajoituksista, sen sijaan että vaadittaisiin tehokkaampaa liikenneturvallisuusvalvontaa.

    Tavoitteena on ajaa törmäilemättä ja toisia ihmisiä kunnioittaen, vaikka tiedän että esimerkiksi nopeusrajoitusten noudattaminen tai esteettömän kulun antaminen suojatiellä voi ärsyttää toisia autoilijoita kovastikin. Kaikkia ei voi miellyttää, sekin on ollut tärkeä oppi.

      
  • Laitatko googlemapsilla linkin kuvaan ympyrästä, jossa on merkki nro 418?

      
  • 740 GLE, en ymmärtänyt sinun olevan valmis muuttamaan ajotapaasi tämän keskustelun perusteella. Syynä siihen oli kommenttisi "Käytetään sitten tööttiä, jos se kerran on parempi tapa. Koska äänimerkki on laissa mainittu tapa varoittaa uhkaavasta vaarasta, se ei voi häiritä eikä säikäyttää ketään." Ymmärsin sen olevan vaihtoehto vasemmalle vilkulle. Mutta eiköhän tämä asia ole nyt ok.

      
  • Tekeekö tuossa ympyrässä suuren virheen, jos laittaa vilkun oikealle ennen ympyrään tulos, jos on aikeissa kääntyä ensimmäisestä risteyksestä pois ympyrästä?
    https://goo.gl/maps/PiZfrNvhP5A2

      
  • @Nikkra: Mikä siinä olisi se virhe, jos olet välittömästi oikealle (vilkkusi mukaan) myös menossa? Tuota kiertoliittymää suunniteltaessa ja toteutettaessa on pitänyt kyllä olla aika luova :-)

    @Herbert: sama mielikuva jäi minullakin. @740GLE: näillä mennään!

      
  • Itse aloitan vilkuttamisen oikealle jo ennen ympyrään tuloa, jos aion poistua tuolla tavalla ekasta liittymästä. Tällöin seuraavasta liittymästä ympyrään tulijat saa ennakoida minun aikeet paremmin, jolloin sujuvuus paranee. Lakihan edellyttää vilkuttamaan ajoissa ennen aiottua toimenpidettä ja kun ympyrään tulija ajaa periaatteessa suoraan, mitään syytä ei ole olla tuolla tavoin vilkuttamatta.

    Sitä vaan en edelleenkään tajua, miten sekä ympyrään tulija, että ympyrässä ajava voi ajaa suoraan ja päätyä eri kaistoilta samalle kaistalle. Mutta jostain tuollainen käytäntö ympyrään on tullut, vaikka laki ei tilannetta tunnekaan.

      
  • Onnistuimme näköjään Kumppanin ja Herbertin kanssa antamaan havaintoesimerkin siitä, että kommunikaatioprotokolla vaatii paitsi molempien osapuolten tuen, myös myös saman version protokollasta.

    :-)

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit