Kosketusnäyttö vaarantaa turvallisuuden!

329 kommenttia
1235711
  • Onhan S90 saatavilla High-tech-varustepaketti, jossa on navigaattori, tuulilasinäyttö ja Volvo on call + wifi hotspot hintaan 2582 €. Eriksen hankittuina nuo kaikki olisi n. 2200 € kalliimpia. Huimia hintoja minusta silti noista lisävarusteista.

    Volvon uuden S90 sedanin ulkonäkö miellyttää sekä sisältä että ulkoa ja onhan myös V90 tyylikäs farmari. Molemmat on minun tarpeisiin jo vähän turhan suuria ja kalliitakin uutena, lisäksi ison sedanin tavaratilan lastausaukko ei oikein vastaa tarpeitani. Olen alkanut miettiä luokkaa pienempiä farmareita eli A4 farmari ja vastaavat. A4 farmari kiinnostaisi ominaisuuksien ja sisätilojen puolesta, ulkonäkökin on farmarissa suht ok. Niitä saisi jo myös käytettynä eli siis 2015 mallia tai uudempaa. Tulevan V60 odotteluun käytettynä menisi vielä ainakin pari vuotta.

      
  • S9O D4-moottorilla on senverran keyemmin verotettu että Hig-tech-paketti
    maksaa 2224€.
    Volvon nettisivustolla "rakenna Volvo" näkee kokonaishinnan sitä mukaa kun lisää tai vähentää varusteita. Poikkeuksena istuimien ilmastointi,siihen täytyy lisätä omasta päästä tonni.

      
  • "Lisävarusteiden hinnat on niin älyttömiä premium-luokan autoihin, että tarkkaan on mietittävä mitä oikeasti tarvitsee ja mitä siitä on valmis maksamaan."

    Tiettyjen merkkien lisävarusteiden hinnat ovat niin suolaisia, että se kyllä karsii aika rajusti ostajakuntaa. Itsekin tilasin hiljattain uuden auton ja siinä yhteydessä tuli mietittyä monia vaihtoehtoja. Uusi E-Mersu oli yksi vaihtoehto. Kiinnostus kuitenkin laimeni siinä vaiheessa, kun ruksin konfiguraattorilla mieleisen paketin. Täysillä suomiveroilla taksitolpan kiintotähden hinta nousi hyvin lähelle sataa tonnia. Tuo alkaa olla mun makuun liikaa nelisylinterisestä nakuttajasta.

      
  • Mitä näitä nyt itse tutkiskellut, niin "premiumluokassa" Audi A4 on kaikkein huonoiten varusteltu ja siihen kaikki varusteet myös maksavat aivan törkeän paljon. Kaikenlaista hilavitkutinta siihen kyllä saa kovaan hintaan, mutta hyvä jos ratti kuuluu vakiovarusteisiin. Mielestäni ainakin turvavarusteiden pitäisi olla vakiona. Nyt A4:ssä ei ole vakiona edes adaptiivista vakionopeudensäädintä.

    Kun A4:n ulkonäkökään ei varsinaisesti sytytä, niin tämä audimies käntyy kyllä näillä näkymin Mersun tai Volvon leiriin. Ihan 100 tonnin hintaa en E Mersuun saa nelipyttyisenä, mutta 80 tonnin kintailla ollaan. Hybridinä se olisi ollut siedettävä hinta, mikäli hybridin saisi nelivetoisena, mutta käsittääkseni ei saa.

      
  • Adaptiivisen vakionopeudensäätimen saa A4:ään ilmeisesti vain teknologiapaketissa, joka on n. 2500 €. Ei tuo taida vakiona olla monessa muussakaan autossa. Uusissa Volvoissa tosin on vakiona. A4:stä taidetaan myydä Suomessa vain business tai business sport -varustelulla ja onhan noissa jo lähes kaikki tarpeellinen.

    Aika suuri on autobudjetti, jos lähemmäs 100 tonnia on tarkoitus autoon käyttää. Itse en yli 50 tonnia haluaisi käyttää ja sekin on jo huomattava summa. Tuolla hinnalla ei oikein premium-luokan autoja uutena ostella vähänkään varusteltuna, joten olen alkanut suosiolla harkita käytettyä. Keskimääräinen suomalainen auto taitaa kuitenkin olla arvoltaan jotain alle 10 tonnin luokkaa eli noin 10 vuotta vanha Toyota Corolla. Surkea on tilanne siis suomalaisilla keskimääräisillä autoilijoilla.

      
  • A-utoilija:"Aika suuri on autobudjetti, jos lähemmäs 100 tonnia on tarkoitus autoon käyttää. Itse en yli 50 tonnia haluaisi käyttää ja sekin on jo huomattava summa. Tuolla hinnalla ei oikein premium-luokan autoja uutena ostella vähänkään varusteltuna, joten olen alkanut suosiolla harkita käytettyä."

    Samaan kiinnitin huomion. En voisi kuvitellakaan 100 tonnia autoon. 50 tai vähän yli mutta katseet kääntyvät myös käytettyihin. Tai saahan sitten 5-sarjasta esim. poistuvaa mallia 520dA xDrive Excl Pro. Hinta 55 tonnia. Varustetaso on sitten jo korkea. Tai jos tyytyy 150hv version ilman nelivetoa, hinta 47,8 tonnia. Nämä mallit ovat vähän kuin uusia käytettyjä koska korvaava malli on ovella.

      
  • Kosketusnäyttöjä ja HUD:kin on jo vaikka minkälaisissa autoissa nykyään.

    Ne vaarantavat tai ovat vaarantamatta turvallisuutta monenmoisissa hintaluokissa. Lisävarusteena tai pakettien mukana saatavilla, tai oletuksena.

    Sou?

      
  • "A-utoilija:”Aika suuri on autobudjetti, jos lähemmäs 100 tonnia on tarkoitus autoon käyttää.”

    Samaan kiinnitin huomion. En voisi kuvitellakaan 100 tonnia autoon. 50 tai vähän yli mutta katseet kääntyvät myös käytettyihin. Tai saahan sitten 5-sarjasta esim. poistuvaa mallia 520dA xDrive Excl Pro. Hinta 55 tonnia. Varustetaso on sitten jo korkea. Tai jos tyytyy 150hv version ilman nelivetoa, hinta 47,8 tonnia. Nämä mallit ovat vähän kuin uusia käytettyjä koska korvaava malli on ovella."

    Kyllä tuolla 50 tonnillakin jo jotain saa premium-puolelta, kun ei maksa suomiveroja. Niukka varustelu sopii niin huonosti mun mielestä erityisesti premiumeihin, että valinta osui tällä kertaa muualle. Tuo Mersun konfiguraattorin hinta tosiaan oli täysverotettu suomihinta, jota ei minullakaan koskaan ollut tarkoitus maksaa. Jonkinlainen halvennuskin siihen varmasti olisi tullutkin, vaikka Mersun alennukset tuntuvat olevan varsin nihkeitä. Päädyin tilaamaan suomilistahinnaltaan 65 tonnin auton 42 tonnilla. Varusteiden arvo tietenkin tuostakin haihtuu pian ilmaan, mutta toivottavasti ne tarjoavat koko summalla mukavuutta.

    Noita markkinoilta poistumassa olevia malleja en taasen itse voisi kuvitella ostavani. Alennus nyt ei ole niin kovin suuri verrattuna jo lukuisia vuosia vanhaan tekniikkaan. Sama ostaa sitten jo ihan aito käytetty, jossa se hinta on jo tuntuvasti alhaisempi. Varustellun premiumin jos haluaa, niin melkein sitten on ostettava käytetty, jonka varusteet joku muu tarjoaa.

      
  • Niin, kyllähän tuolla 50 tonnilla saa jo kohtuullisesti varustellun "premiumin" sellaisilla tehoilla, jotka useimmille suomalaisille riittävät. Esimerkiksi A4 Audin sillä saa ihan hyvin. Tuolla hinnalla saa jopa kohtuullisesti varustellun S90 Volvon, jos tehoja ei hirvittävästi kaipaa. E Mersu taitaa jo jäädä todella karvalakkimalliksi. Tehokkaammat ja oikeasti hyvin varustellut mallit ovatkin sitten asia erikseen ja hinta karkaa joillain merkeillä täysin utopian puolelle, kuten A4:lle käy. Voin kyllä maksaa n.80 autosta, jos rahalle saa jotain vastinetta, mutta en todellakaan maksa sellaista summaa A4 Audista. Jos niitä tehoja ja erikoisempia varusteita ei kaipaa, niin kyllä 50 tonnia riittänee "premiumiin".

    Itsekään en ostaisi vanhentuvaa mallia, vaikka sen pienellä alella saisikin. Jällenmyyntiarvo putoaa nopeammin ja tuollainen 6-8-vuotta vanha auto alkaa olla jo teknisesti hieman vanhentunut. Esimerkiksi juuri sisustukset (näytöt yms.) ovat uusissa malleissa jo aivan toista luokkaa.

      
  • Niin, omakohtaiset kokemukset elinkaaren loppupään BMW 5-sarjan autoista on ollut pelkästään positiivisia. Kerrottakoon, että viimeiset omistamani autot ovat olleet täydellisellä varustepaketilla olleita tuontiautoja. Ja jatkossa myös koska käytetty auto Suomen talven suolakylvyissä ei kiinnosta pätkääkään osto eikä vaihto mielessä.

    Nämä kokemukseni ovat positiivisia siksi, koska elinkaaren loppupään autoissa tyyppiviat ovat tiedossa ja nämä paikat/kohdat yleensä kokemukseni mukaan päivitetty tai hyvin ennakoitavissa asioista perillä olevalla valistuneella BMW miehellä ja tietenkin merkkihuollossa. Näissä autoissa on myös kohennettu ulkonäkö ja materiaalit ovat omistamissani facelift ja Individual-malleissa olleet ensiluokkaista täydellä nahkasisustalla ja täydellä varustuksella josta ensimmäinen omistaja on ruksinut kaiken mahdollisen. Meillä kaikilla on niin erilaiset vaatimukset ja tarpeet autoillemme. Joku tosiaan tuijottaa uudessa autossa sisustaa/ulkonäköä vaikka mielestäni mikään toimivuudessa ei juurikaan muutu vaan auton sisusta on hieman erilainen uuden mallin tullessa ja tekniikka menee hieman eteenpäin. Pientä edistystä on tullut luistoneston ja ajonvakautuksen toimivuuden suhteen ensimmäisten toteutusten jälkeen. Koko ajan mennään eri osa-alueilla toteutusten osalla parempaan suuntan näin kuljettajan näkökulmasta asioita ajateltuna. Kuten juuri nyt tämä tällä palstalla paljon huvittaviakin mielipiteitä kirvoittanut kosketusnäyttö. Tekniikka ei mielestäni muutu aivan hirveästi mallien välillä, kun on tottunut kaiken kattavaan varusteluun. Karvalakkimallista, kun pääsee täyden varustelun autoon on elämys varmasti ensikertalaisella melkoinen.

    Itse odotan vain kokemusta siirtymisestä takavetoisesta BMW:stä nelivetoiseen. Siinä ne omakohtaiset odotukset ovat ja on toki mielenkiintoista nähdä mieten ison BMW:n joka on mielestäni takavedolla paras mahdollinen luistonestoineen ja ajonvakautusjärjestelmineen mitä voi kuvitella näin ympärivuotisena kulkineena. Nelivedon paremmuus tulee esiin varmasti talvella vaikka ei se kohdallani kovin merkittävä ole, kun aurattuja ja hyvin hoidettuja teitä pääasiassa ajelen. Harrastusteni vähetessä ei huonoja teitä tule enää ajettua eikä niitä kyllä kaipaakkaan, taitaa näin vanhetessa mukavuudenhalu lisääntyä muissakin kuin allekirjoittaneessa näin ainakin luulen käyvän. Iso auto tehokas mutta taloudellinen moottori ja BMW:n laatu siinä ne mitä itse autoiltani vaadin ja BMW täyttää nämä kaikki tarpeeni täydellisesti.

      
  • Vähän tietenkin riippuu millainen on automallin uusiutumissykli, että onko mielekästä ostaa elinkaaren loppupäässä oleva auto. Eli asia ei ole ihan yksiselitteinen.

    Joskus uusi malli on radikaalisti uudistunut ulkonäön ja ominaisuuksien suhteen ja vanha malli näyttää jo valmiiksi vanhentuneelta. Esim. jos edellinen malli on esitelty 10 vuotta sitten, niin ei se millään täytä enää modernia mallia etsivän tarpeita. Suurin muutos tuossa ajassa näkyy sisätiloissa ja kojelaudassa. Joillekin asialla ei ole merkitystä, joillekin taas on. Volvon S80 uudistus S90 malliin on tästä hyvä esimerkki.

    Sitten kun taas otetaan Audi tai VW, niin malli-iän lopussa oleva malli voi olla ihan hyvä valinta, koska uusi malli ei ulkoisesti juuri eroa vanhasta kuin suurennuslasilla tarkasteltuna. Muutokset on lähinnä moottoreissa ja LED-valojen kuvioissa ja suurin osa muutoksista on näkymättömissä. Kolariturvallisuus tietysti on uudemmassa mallissa aina vähän parempi eli tuotakin asiaa kannattaa pohtia miten tärkeänä näkee turvallisuuden.

      
  • Aivan, on totta mitä yllä kerrot. Omat kokemukseni on BMW 5-sarjasta ja tuo mitä kerrot pätee varmasti Volvoon kuin nenä päähän. Turvallisuus on ollut tärkeä kriteeri itselleni aina kun autoa vaihdan ja hyvin nämä 5-sarjalaiset ovat noissa pärjänneet, että sen puolesta asiat ovat kunnossa.

    Radikaalisti uusiutunutta mallia ei BMW 5-sarjassa ole kuin Banglen luomukset ja kun kyseessä 5-sarja niin se oli BMW E60/61. Nyt on palattu taas konservatiiviseen muotoiluun BMW F10/11 edustaa sitä parhaimillaan. Ja tämä miellyttää itseäni vaikka en pidä Banglen luomuksia mitenkään epäonnistuneina vaan näin jälkikäteen jopa piristävinä.

      
  • Kuvassa elinkaaren lopussa oleva BMW F10 ja uusi Volvo S90. Tässä on nyt sitten vanhaa ja uutta miten ne vuodet tässä oikein näkyy?

    http://cdn.bmwblog.com/wp-content/uploads/2015/12/Bild-Vergleich-BMW-5er-F10-LCI-Volvo-S90-Limousine-2016-06.jpg

      
  • "Karvalakkimallista, kun pääsee täyden varustelun autoon on elämys varmasti ensikertalaisella melkoinen."

    Mitä autonkäyttöön olennaista puuttuu uudesta BMW 5 karvalakkimallista?

      
  • Tuossa vertailussa F10:n ikä näkyy erityisesti nappipaaneeleissa, kojelaudan grammarissa sekä näytöissä ja niiden grafiikoissa (mittaristo, navi, infotainment). Toiminnoista puhelimen liittäminen osaksi järjestelmää, navin päivitykset ja oikeastaan kaikki muukin digipuoli paljastavat iän selvällä tavalla.

    Jos haluaa verrata malliuudistuksen vaikutusta, niin kannattaa verrata oikeata vertailuparia. Tässä oikea verrokki F10:lle:
    https://i.ytimg.com/vi/d8QicZhhC4c/hqdefault.jpg

    Mitä tulee A-autoilijan ajatukseen siitä, että muotoilu määrittää uuden mallin valinnan järkevyyden, niin en voisi olla enempää asiasta eri mieltä. Esimerkiksi tuossa Volkkarin tapauksessa on viimeisen malliuudistuksen yhteydessä jäänyt pois paljon tyyppivikoja ja lukuisat ominaisuudet ovat kehittyneet tuntuvasti. Itse en antaisi tässä vertailussa kovin paljon arvoa muotoilulle. Toisenlaistakin on kyllä nähty. Osa valmistajissa on muokannut tuntuvasti ulkonäköä nopeallakin uusiutumistahdilla tekniikan pysyessä hyvin pitkälle samana. Tuollainenko on sitten hyvä syy odottaa uutta mallia?

      
  • Automies ymmärsit minut väärin en kyseenalaista millään tavalla karvalakki BMW 5-sarjaa. Olen ajanut kyseisillä karvalakki-malleilla E28 520i, E34 520i ja E34 525i joten ei mitään puutu näiden autojen mielekkyydestä autoina joilla hoidetaan päivittäiset ajot ja ennen kaikkea ajamisen ilosta nauttien.

    BMW:n uuden 5-sarjan on kerrottu saavan paljon vaikutteita uudesta 7-sarjasta. Tässä hulppeita kuvia uudesta BMW 7-sarjasta.

    www.netcarshow.com/bmw/2017-m760li_xdrive/1280x960/wallpaper_11.htm

      
  • Tracktest, puhut nyt hieman eri asiasta, koska puhut käytetyn ostamisesta ja minä uuden ostamisesta. En siis ostaisi uutena autoa, josta melko pian on tulossa uusi malli. Käytettynä kun ostaa elinkaarensa lopussa tehdyn mallin, niin siinähän on jo esimerkiksi se hinta ropissut alas verrattuna siihen uusimpaan malliin, jota myydään uutena kaupassa.

    Kyllä autoilussa on tapahtunut varsin paljon n. 7-8-vuoden aikana, joka on ainakin eurooppalaisilla premiumeilla se elinkaari. Kun sellaisesta vanhenevasta mallista ei kuitenkaan saa kuin muutamia tonneja (varusteina) alennusta, niin en sellaista missään nimessä ostaisi. Onhan nyt esimerkiksi uusi A4 aivan eri auto, kuin vanha A4, vaikka ulkopuolelta melkein samoilta näyttävätkin. Entäpä vaikka E Mersu? Uudistus on todella suuri niin sisustassa, ulkonäössä, kuin kaikessa muussakin. Esimerkiksi vaihteisto on huomattavasti vanhaa parempi. Uudet mallit ovat myös vanhoja malleja merkittävästi turvallisempia, niin aktiivisen, kuin passiivisenkin turvallisuuden kannalta. Vakiona on turvavarusteita, joita vanhaan malliin ei välttämättä edes saanut.

    Se mitä saat varusteina alennusta, häviät autoasi myydessä, koska vanhan mallin arvo on selvästi alhaisempi kuin uuden mallin arvo, kun niitä käytettyinä joskus myy. Miettikäpä mitä vaikka 4 vuoden kuluttua saa 100 tkm ajetusta vm 2016 vanhakoppaisesta E Mersusta tai vm 2016 uudesta E Mersusta. Veikkaanpa, että hintaero on melkoinen.

      
  • "Mitä autonkäyttöön olennaista puuttuu uudesta BMW 5 karvalakkimallista?"

    Kunnolliset penkit ja suorituskyky.

      
  • "BMW:n uuden 5-sarjan on kerrottu saavan paljon vaikutteita uudesta 7-sarjasta. Tässä hulppeita kuvia uudesta BMW 7-sarjasta."

    Omaan silmään tuo BMW jää sisustan muotoilussa selkeästi jo kolmevuotiaan S-Klassen jalkoihin. 7er Näyttää kovin arkiselta S-Klassen rinnalla. Toinen näyttää geneeriseltä Oberklasselta ja toinen kunniottaa mallimerkintäänsä näyttämällä Sonderklasselta.

      
  • Kojelautakuvaan liittyen niin BMW:ssä ei ole käytetty aitoa puuta vaan puujäljitelmää. Jos nyt autossa toisaalta ylipäätään pitää olla puuta taikka sen jäljitelmää. Ehkä olisi parempi jättää kumpikin pois.

      
  • Ajattelija2015 ymmärrän pointtisi. Ajan mielummin hulppeasti varustellulla käytetyllä tuontiautolla kuin uudella täältä ostetulla. Suomessa on niin järjetön verotus uusille autoille että on suorastaan järjetöntä työntää verottajan pohjattomaan kaivoon kaikki liikenevä raha. En näe tuossa mitään järkeä. Kalleimmat kilometrit takana ja paljon vielä edessä näin olen autojen suhteen tehnyt iät ja ajat. Kukin taplaa tyylillään.

      
  • mrse: "Kojelautakuvaan liittyen niin BMW:ssä ei ole käytetty aitoa puuta vaan puujäljitelmää. Jos nyt autossa toisaalta ylipäätään pitää olla puuta taikka sen jäljitelmää. Ehkä olisi parempi jättää kumpikin pois."

    Puujäljitelmä on nykyisin yleisesti käytetty "ekopuu" nimellä muovijäljitelmästä on siis kyse. Kyllä aitoa puutakin on vielä saatavissa. Ainakin Individual-malleissa on myös aitoa puuta ja eiköhän sitä muihinkin malleihin saa. Turvallisuusnäkökohta lienee puun käytölle este jos sellaista nyt pitää edes miettiä. Mielestäni tuo on täysin toisarvoista. Negatiivisten asioiden esilletuonti vaikka käytäntö puun käytölle lienee sama muillakin merkeillä on hieman kyseenalaista mielestäni. Aivan sama kuin mielipiteet ja mieltymysten vertailu tai makuasiat näistä on aivan turha kiistellä.

      
  • Arvostan enemmän sellaisia automerkkejä joissa on mahdollisimman vähän bling-blingiä (esimerkiksi Subaru) ja jotka pärjäävät kilpailussa pelkästään ominaisuuksiensa perusteella. Tietysti Subarujen ulkomuotoa voisi hieman viilata.

      
  • "Kunnolliset penkit ja suorituskyky."

    Minkälaiseen käyttöön te autoa tarvitsette ja kuin kauan te sillä istutte ettei karvalakki malli tyydytä teidän tarpeita.

      
  • Ja miten ihmeessä tuo edellinen kysymys, saati viimeiset suunnilleen 20 kommenttia liittyy kosketusnäyttöihin ja niiden turvallisuutta vaarantaviin tai helpottaviin ominaisuuksiin?

      
  • Kumppani:
    Eipä liity mitenkään, mutta kyseessä on keskustelupalsta, jossa on nykyisellään noin 10 kirjoittajaa. Onko tällaisella kuolevalla palstalla oikeasti tarpeen avata jokaisesta aiheesta eksyvästä asiasta aina uusi keskusteluketju?

      
  • Eikö siinä karvalakki malissa olut myös puutteellinen näyttö?
    Minä ostan aina auton uutena vaihtoväli 2-3v ja muuten karvalakki, paitsi ajoturvallisuuteen liittyvät varusteet.

      
  • Tälle palstalle riittäisi tosiaan paremmin kuin hyvin kolme ketjua: liikennekeskustelu, autokeskeskustelu ja TM:n nettisivujen tajunnan ylittävä huonous. Jos ennustaa pitää, niin veikkaan palstan viimeisiä keskusteluja käytäisiin viimeksi mainitussa ketjussa.

    Mitä tekemistä puusomisteilla on turvallisuuden kanssa? Tähän haluan kyllä kuulla perustelun. Itse olen nähnyt ihan kohtuullisen tyylikkäitä puusomisteita. värit ovat vaalea, harmaa ja musta puu. Varsinkin mattana ja syykuvion epätasaisuudet pintaan jättävällä käsittelyllä nuo ovat jopa hienoja. Pari esimerkkiä:
    http://www.mbusa.com/vcm/MB/DigitalAssets/FutureModels/Responsive/2015_C63_Sedan/Gallery/2015-AMG-C63-SEDAN-FUTURE-GALLERY-017-GOI-DR.jpg

    http://i208.photobucket.com/albums/bb279/boltjames/IMG_8689.jpg

    Perinteiset puusomisteet eli punaruskeat "jalopuut" ovat mun silmään todella kammottavia. Samaa sarjaa mummoalushousujen beigen nähkasisustuksen kanssa. Nähtäväksi jää, riittääkö mulla elinvuosia niin paljon, että tuntisin itseni tarpeeksi vanhaksi noille vaihtoehdoille.

    "Minkälaiseen käyttöön te autoa tarvitsette ja kuin kauan te sillä istutte ettei karvalakki malli tyydytä teidän tarpeita."

    Muista en tiedä, mutta itse ajelen suurkaupungissa tai sitten sellaisia 400-1000 kilometrin päiväetappeja toisilla kirkoilla käydessä. Jotenkin koko ajatus vain välttämättömimmät perusvarusteet sisältävästä suhteellisen kalliista premiumista innostaa ihan yhtä paljon kuin melkein oluen makuinen alkoholiton olut. Premiumit ovat nimenomaan mukavuuspainotteisia autoja ja monet lisävarusteet tuovat nimenomaan käyttömukavuutta ja viihtyisyyttä.

      
  • Keskustelu menee ohi aiheen rankasti, mutta helposti palavia materiaaleja ei käytetä paloturvallisuuden vuoksi näin ainakin luulisin mutta luulo ei ole tiedon väärtti. En ottanut tätä aiheeksi, mutta keskustelu näyttää rönsyilevän melkoisesti kuten Kumppani osuvasti totesi. NHB näyttää ottavan linjan mitä harrasti jo vuosia sitten piruilu ja trollaus. Paluu juurilleen on varmasti mieluisaa. VW-konsernin hype on vaihtunut AMG, S-Klasse hypetykseen. Sujuvasti kansanautoista luksusbrändiin.

      
  • "Muista en tiedä, mutta itse ajelen suurkaupungissa tai sitten sellaisia 400-1000 kilometrin päiväetappeja toisilla kirkoilla käydessä."

    Koko päivä käytetyssä saksalaisessa autossa?

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit