Pelkällä polttomottorilla varustetut autot ovat tulleet tiensä päähän

2261 kommenttia
145791076
  • Tajuaakohan kukaan, mitä tuo katukivi sössöttää?

    Jokainen täällä on myöntänyt heti alusta asti, että sähkö- ja hybridiautojen osuus kasvaa todella voimakkaasti lähivuosina. Mutta kun niiden osuus on tällä hetkellä muistaakseni alle prosentin kaikista autoista, niin voimakaskaan kasvu ei tee niistä kovinkaan nopeasti yleisiä. Suomen autokantahan on muistaakseni keskimäärin noin 14 vuotta vanhaa, joten vaikka tästä päivästä eteenpäin kaikki myytävät autot olisivat sähköautoja, kestäisi vuosia, ennen kuin niitä olisi enemmän kuin perinteisiä autoja. Ja kun edelleen vain pieni osa uusista autoista on edes hybridejä, niin kaikki täysipäiset ymmärtävät, että perinteisiä autoja pyörii liikenteessä vielä putkään.

    Katukivi sinä sen sijaan väitit noin vuosi sitten, että parissa vuodessa perinteisten autojen arvo on nolla. Nyt on siis noin vuosi aikaa siihen, että saan Porsche 911 Turbon kaupasta ilmaiseksi, jos väitteesi pitää paikkansa.

      
  • "Nauraa saa, mutta tohina on sen verran isoa, että pakko se on uskoa. Autoilun maailma muuttuu. Jo viiden vuoden päästä kaikki on toisin, halusit tai et. Ihan niin kuin on käynyt mediamaailmassakin."

    http://www.iltalehti.fi/autot/2016092922390619_au.shtml

      
  • Täyssähköautot ei tule yleistymään ennen kuin asukkaiden kaupungeissa kadunvarsilla pidettäville autoille tulee huoltoasemille todella nopeat latauspisteet.
    Taajamissakin kerrostaloissa on paljon tolppapaikkoja missä runkolinja ei kestä yhtäaikaa edes useaa sisälämmitintä.

      
  • Johan tätä dieselin kalinaa on jo kuunneltukin. En pane vastaan, jos joku aikoo lähivuosina tehdä yhtä taloudellisen ja mukavan auton jollain sivistyeneemmällä tekniikalla?

    Siihen saakka ajetaan nykyisellä, ja kaikki vaihtehdot joutuvat perustelemaan itsensä kustannuksilla (mukavuudesta tinkimättä).

      
  • (v)änkyrätojotamerkkejätaijotain:
    Täyssähköautot ei tule yleistymään ennen kuin asukkaiden kaupungeissa kadunvarsilla pidettäville autoille tulee huoltoasemille todella nopeat latauspisteet.

    Minä väittäisin siinä tapauksessa, että täyssähköautoa ei kannata ostaa nyt, eikä tulevaisuudessakaan, jos auton säilytyspaikka on pääsääntöisesti kadun varrella. Eikä esim. työpaikallakaan ole mahdollisuutta ladata autoaan.

    Jollei (valmiiksi ladattujen) akkujen vaihto huoltoasemilla tule yhtä nopeaksi kuin tankkaus. Kiinteiden akkujen pikalataaminen ei tule varmaan koskaan olemaan niin pikaista kuin polttoaineen tuuppaus tankkiin. Saati onko sellaisia autoja suunnitteillakaan, jossa akkuja vaihdettaisiin "lennosta". Onko Toroidion ainoa sellainen jossa se on lähelläkään mahdollista?

    Puhumattakaan siitä, mitä tuollaisen rumban pyörittäminen vaatii huoltoasemaltakaan.

      
  • Täyssähköautoa taikka vety/sähköautoa ja niiden joustavaa "tankkausta" odotellessa minä käytän hybridiä, mikä lataa itse akkunsa.
    Loistava keksintö kaupunkiliikenteeseen, eikä ole ihan mahdoton maaseutukierroksellakaan.

      
  • "Johan tätä dieselin kalinaa on jo kuunneltukin. En pane vastaan, jos joku aikoo lähivuosina tehdä yhtä taloudellisen ja mukavan auton jollain sivistyeneemmällä tekniikalla?

    Siihen saakka ajetaan nykyisellä, ja kaikki vaihtehdot joutuvat perustelemaan itsensä kustannuksilla (mukavuudesta tinkimättä)."

    Itse pidän nykyistäni vanhaa taksitolppien tähteä mukavampana, vähintään yhtä taloudellisena ja voimalinjaltaaan sivistyneempänä. Kustannuksissa tietenkin vanhat jo omistuksessa olevat autot ovat aina etulyöntiasemassa. Euroja laskien ohjautuu vain tyytymään epämukavaan saastelähteeseen.

      
  • Hyvä täsmennys NHB:lta. Minunkin seuraava autoni saattaa tosiaan olla jo tuotannossa jossain päin maailmaa, eli en välttämättä joudu enää odottamaan sen keksimistä, vaan ainoastaan motiivia välirahan maksamiselle.

    Sen sijaan Avensiksen hintaisen halvan vaihtotähden vertailu johonkin tuntemattomaan äärinykyaikaiseen mukavaan autoon on mahdotonta, ellei tiedä mikä on vertailukohteena. Tämä näyttää olevan NHB:n tarkoituskin.

      
  • Japanissa ja Yhdysvalloissa tapahtunut muutos ladattaviin hybrideihin ja sähköautoihin on ollut aika nopeaa ja vauhti kiihtyy:

    http://sollamipa.com/article/plug-in-shkautoja-japanissa

      
  • "Saati onko sellaisia autoja suunnitteillakaan, jossa akkuja vaihdettaisiin ”lennosta”. Onko Toroidion ainoa sellainen jossa se on lähelläkään mahdollista?"

    Onhan noita autoja ja jopa akunvaihtoasemiakin jo tehty, mutta tämä teknologia ei tunnu ottavan tuulta purjeisiinsa. Lähinnä haudattuja hankkeita ja konkursseja näistä on jäänyt käteen.

    https://electrek.co/2016/05/10/tesla-battery-swap-program-supercharger/

    http://www.businesswire.com/news/home/20110628005892/en/Place-Unveils-Europe’s-Battery-Switch-Station-Denmark

      
  • Mitä erikoista sieltä ohjekirjasta löytyi?
    Minä olen ajanut vuoden Toyota hybridillä. Kokemuksien perusteella paluuta perinteiseen ei ole ja tuskin merkkikään vaihtuu koska kilpailijat tunkee sitä kaksoiskytkinvaihteistoa joka paikkaan.

      
  • Miksi et halua Tojon vaihteeseen verrattuna parempaa suorituskykyä ja parempaa ajokokemusta?

      
  • Onko sinulla joku tarve mennä aukomaan ja sorkkimaan korkeajännitepiirin osia vai miksi nuo varoitukset aiheuttavat pelkoa sinussa? Useimpien talosta löytyvä 220 volttiakin on vaarallinen. Oletko irtisanoutunut myös tuollaisista taloista?

    Vaara kuolla liikenteessä kolarin vuoksi lienee luokkaa miljoonakertainen verrattuna kuolemiseen hybriditekniikasta saatuun sähköiskuun.

      
  • "Miksi et halua Tojon vaihteeseen verrattuna parempaa suorituskykyä ja parempaa ajokokemusta?"

    Meitä on yli yhdeksän miljoonaa joille riittää tämä suorituskyky.

    "Hengenvaara, sähköisku…!"

    En ole vielä saanut autosta, muualta kyllä.
    Täytyisiköhän sitä käynnistysnappulaa painaa eristetyllä kepillä.

      
  • "Meitä on yli yhdeksän miljoonaa joille riittää tämä suorituskyky."

    Kuinkahan monta miljoonaa on niitä, jotka mieluimmin ottaisivat Priusta suorituskykyisemmän auton? Katselin joskus ennakkoja tulevasta ladattavasta Priuksesta. Sen kiihtyvyys sataa arvioitiin olevan jotain 11 sekunnin luokkaa. Tuota tasoa olivat ne 70-luvun autot, joilla itse aloitin.

    Kysymys koski kuitenkin tuota DSG:tä. Se, että vähempikin riittää on vähän omituinen peruste. Millä syillä et DSG:tä kelpuuta?

      
  • "Millä syillä et DSG:tä kelpuuta?"

    Planeettavaihteen tasainen veto sekä vankkumaton luotettavuus.
    Eipä tälle 0-100 km/h 10,6s kiihtyvyydelle ole vielä käyttöä ollut.

      
  • Esimerkiksi Seat Ateca 115 hp karvalakkimalli kiihtyy nollasta sataan tuon 11 sekuntia.

    80 - 120 km/h tuo 115 hp versio kiihtyy 12,3 sekuntia.

    Ja tämähän oli litran kone, kolmisylinterinen.

      
  • Kuullostaa oikein hyvältä:

    "Liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin (kesk) mukaan Suomen liikenteen suunniteltu siirtyminen biopolttoaineisiin ja sähköön tulee olemaan valtava loikka, joka tapahtuu nopeammin kuin nykytilanteesta katsoen voisi arvatakaan."

    http://www.iltasanomat.fi/autot/art-2000001927570.html

      
  • Mitäs mieltä mhj olit Kia Nirosta?

    Voimansiirto toimi minusta erittäin hienosti, erityisesti halpa hinta huomioon ottaen eleganttia menoa. Regenerointi helpottaa ajamista täsmällisellä moottorijarrutuksella, joka monista nykyautomaateista puuttuu. Toiminnassa on jouheva jatkuvuus, kun ei ole monta härveliä rinnakkain vääntämässä eri vetoakseleita omien ideoidensa mukaan, vaan samalle vaihteiston pääakselille lisätään voimaa mäntä- ja sähkömoottorista tarpeen mukaan.

    Toivottavasti nyt edes joku panee merkille tämän, ettei aina tarvi valittaa samasta asiasta: sisätiloissa en kokenut mitään ongelmaa, en edessä enkä takana. Istun itseni kokoisen kuljettajan takana oikein mukavasti. Tavaratilaa ei lyhyeen koriin jää kovin paljon, mutta kai se kuuluu tämän kokoluokan rajoituksiin?

    Ihmeitähän tuolla koneteholla ei tehdä, eli ei se räjähtämällä lähde, mutta eipä kyllä kulutakaan pahasti ja mäntämoottori syttyy sähkövedon rinnalle hillitysti. Yhden ripeän ja yhden rauhallisemman moottoritielle menon, pätkän moottoritietä ja pätkän ruutukaavaa ja liikennevaloja sisältävän vakiokoeajoreittini keskikulutuksena jäi tietokoneen näyttöön 4.6, josta omassa normaaliajossani ottaisin vielä jonkin verran pois ainakin kesäaikana. Vertailun vuoksi, omalla autollani sama keikka vie hieman yli viitosen, eli muutaman desin yli kesän keskikulutuksen. Tämä koeajo saattaa siis epäilyksenalaiseksi aiemman väitteeni, ettei jo ennestään taloudellisesti dieseliä ajavalle olisi etua hybridistä (jos sen saa ilman lisähintaa).

    Kojetaulun kosketusnäytössä navi oli ennestään tuttu, ja vaikutti toimivan oikein hyvin kun sellaista muutaman sata km ison Hyundain kyydissä näiden autojen kotimaassa seurailin.

    Ajamiseen en kiinnittänyt erityistä huomiota, kun minulle uutta tekniikkaa kokeillessani vain siirsin autoa parikymmentä kilometriä. Lienee siis tältä osin UFD, Universal Front-wheel Drive vehicle?

    Hintaluokka kuuluu rengasmelussa, mutta en osaa verrata sitä kunnolla muihin saman hintaluokan härveleihin. Ei se ainakaan Opel Amperaa meluisammalta kuulostanut. En siis voi väittää meteliä mitenkään pahaksi etenkään hintaluokassaan, mutta tämä jäi mieleeni suurimpana miinuksena. Ei siksi, että se olisi välttämättä tärkein asia autossa, vaan koska siinä suhteessa joutuisin Nirossa tinkimään eniten omaani verrattuna.

    Odotan mielenkiinnolla saman tekniikan henkilöautoversion Hyundai Ioniqin koeajoa.

      
  • Kaksoiskytkinvaihteistoa en ala myymään kenellekään, joka ei sellaista halua ostaa, koska tässä on paljon mielipidevalintaa. Yksi pitää katkottomasta variaattorista, toinen Wanhan ajan pehmeästä mehulingosta ja kolmas kovilla kytkimillä toimivasta.

    Minua kaksoiskytkinvaihteiston toiminnassa viehättää täsmällinen vedon, rullauksen ja moottorijarrutuksen hallinta. Jäykkä voimansiirto tekee mitä kuski pyytää ja se on kontrollifriikin mielestä hyvä asia. Eikä hyvä hyötysuhdekaan kulutuksen kannalta haitaksi ole.

    Ei yksi huono toteutus todista menetelmää huonoksi.

      
  • nettiauto.com
    Toyota / Lexus E-CVT –laatikko toimii kuin ajatuksen voimalla. Elektronisesti ohjattu muuttuvälityksinen portaaton automaattivaihteisto on kokemisen arvoinen. Se jättää toimivuudessaan taakseen jopa VW-konsernin DSG-vaihteiston.

      
  • @Toyota: VAG:n DSG oli se huono toteutus, jota en maininnut nimeltä. Vaikkapa Fordin käyttämä Getrag toimii mielestäni mainiosti ja on taksikäytössäkin kestävän maineessa. Volvossa sama vaihteisto kulkee nimellä PowerShift.

    En ole vielä ajanut mieleistäni variaattoria, mutta ei sitäkään tekniikkaa pidä tuomita jonkun remmi-volvon huonon toteutuksen vuoksi. Nykytoteutuksia en tunne, mutta pitäisi varmaan ottaa selvää.

    Osaako se Toyotan variaattori kuljettajan niin halutessa kiihdyttää ohitukseen väännöllä ja pidemmillä välityksillä konetta turhaan huudattamatta? Antaako se kuljettajan valita hidastuksen kevyesti rullaten tai moottorijarrutusta korostaen kuljettajan valinnan mukaan? Regen-asetuksethan tietenkin vaikuttavat moottorijarrutuksen vahvuuteen, mutta onko tuo pikana muuteltavissa eikä vain menuvalikon takana? Ja tarkin kriteeri: onko se variaattorin moottorijarrutus riittävän täsmällinen nelipyöräohjaukseen ESP:n tapaan?

    Jos vastaukset viimeistä lukuunottamatta on kyllä, niin hyvä homma. Jos viimeinenkin on kyllä, niin sitten erinomainen.

    Puhutko muuten Lexus CT:sta, vai onko myös IS:n pitkittäismoottorin perässä sama voimansiirto? IS300h on myös koeajolistalla, nyt kun niitä tarjotaan täällä pohjoisessakin.

      
  • 740GLE:
    Osaako se Toyotan variaattori (CVT) kuljettajan niin halutessa kiihdyttää ohitukseen väännöllä ja pidemmillä välityksillä konetta turhaan huudattamatta?

    Enpä tiedä noista väännöistä ja pidemmistä välityksistä, mutta eikös siinä ole EcoModen lisäksi valittavissa Power-mode, vaikka normia reippaampiin ohituksiin? Vaan mahtaisko jäädä jalkoihin kummallakaan moodilla sinänsä?

    Mikä nyt on moottorin "turha huudattaminen"? Monet ovat vissiin säikähtäneet jo sitä, kun moottori Atkinsonin kiertoa käyttäessään ottaa kierroksia joka tapauksessa eri tavoin kuin mihin on tottunut, eri tilanteissa. Vaan olisiko asialla väliä sitten kun tietää, mistä johtuu ja asiaan on tottunut? Ei siis välttämättä edes vaihteistosta, vaan moottorin toiminnasta (yhdessä ja erikseen akkujen kanssa).

    Antaako se kuljettajan valita hidastuksen kevyesti rullaten tai moottorijarrutusta korostaen kuljettajan valinnan mukaan? Regen-asetuksethan tietenkin vaikuttavat moottorijarrutuksen vahvuuteen, mutta onko tuo pikana muuteltavissa eikä vain menuvalikon takana?

    Olitko käynyt ajamassa Toyota/Lexus hybridiä, vai et. Eikös vaihdenupista (ei keppi, eikä tikku,heh) ole valittavissa (pikana) asento B, joka jarruttaa voimakkaammin halutessasi, samalla akkua tehokkaammin ladaten? Muuten rullailee sitten...no, tavallisemmin.

    Ja tarkin kriteeri: onko se variaattorin moottorijarrutus riittävän täsmällinen nelipyöräohjaukseen ESP:n tapaan?

    Vai oikein tarkin kriteeri... Mutta mitäköhän kikkailua tuo nyt sitten tarkoittaakaan. Minkä auton moottorijarrutus missään mallissa muuttaa auton nelipyöräohjaavaksi? Saati ESP:ksi, eli ajonvakautukseksi, tai sen jatkeeksi? Ja missä tuollaista tarvittaisiin edes, normaaliajossa? Tai siis moottorijarrutuksella ajettaessa, eikös se nyt ole vaan - rullaamista risteykseen, tai rampilta poistuessa jne.

    Jos et ollut käynyt ajamassa Toyotaa, niin nyt olisi hyvä tilaisuus, koska saat vertailupohjaa myös Kia Niroon. Mites nuo ominaisuusvaatimuksesi (vai miten ilmaisisi) siinä toimivat? Toyotaa hybridillä ja sen CVT:tä olen itsekin testannut, Kia pitää kokeilla kanssa. Ei vaihteistovertailuna, vaan yleissivistävänä ja mielenkiinnosta sitäkin.

    Tärkeintä lienee kait ymmärtää, että on manuaalivaihteisia autoja, sitten on ainakin kolmea sorttia automaattivaihteistoja. Eroja on lähtökohtaisesti havaittavissa kaikkien kolmen kesken. Jännä sinänsä, että joidenkin automerkkien automaattien kohdalla ihaillaan "huomaamatonta vaihtamista", niin CVT:ssä ei tosiaankaan kuule/tunne vaihteen vaihtumista. Senhän se portaattomuus juuri mahdollistaa, eikös?

      
  • Toyotassa on Multidrive S CVT porrastettuna seitsemään esivalittuun välitykseen (edellinen autoni oli sellainen), Toyota hybridissä on e-CVT mikä on planeettavaihde missä ei ole mikään laista variaattoria eikä pykäliä, se toimii käytännön ajossa aivan samaan tapaan kuin sähköauto.

    Hybridijärjestelmään kuuluvat polttomoottori, sähkömoottori ja generaattori, joita yhdistää toisiinsa planeetta- vaihteisto. Tämä planeettavaihteisto toimii myös portaattomana automaattivaihteistona. Komponenteista ainoastaan sähkömoottori on kiinteässä yhteydessä vetäviin pyöriin.

      
  • Katos vaan, tämä eCVT onkin jännä värkki, electronically continuously variable transmission.

    Yllättävää on myös härvelin skaalautuvuus Yariksesta LS600 ja RX450 välillä. Pitää käydä tutustumassa, vaikka oma tavoitteeni ei täysin nykäyksetön voimansiirto olekaan. Ei se nyt suoranaisesti haittaakaan, jos auto muuten käyttäytyy hyvin.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit